Keskenmenon jälkeen plussaanneet!

Jutska kyllähän tuo näyttää hyvältä! Jos me ollaan niitä jolla ei koskaan vahvistu? Mulla tuli tänään vahvemmat kuin eilen, mutta ei täysvahvat. Mää en enää noista viivoista jaksa ressata, koska raskaana kuitenkin ollaan.

Piinamiina sää oot jo ihanan pitkällä! Aattele että puoliväli kolkuttaa ihan just. Hyviä vointeja teille kaikille.
 
Älkää rakkaat ketjulaiset stressatko niistä viivoista. Odottavan äidin kehossa kun stressihormonit menee sikiölle asti. Mie testasin yhden ainoan plussan ja sen jälkeen vain olen tolkuttanut itselleni, että raskaana tässä ollaan. Jonkun kerran ollaan käyty neuvolassa kuuntelemassa sydänääniä. Jotenkin sitä vain pakotti itsensä rauhoittumaan kun ajatteli, että nyt voi omalla toiminnallaan mahdollisesti vaikuttaa siihen, millaisia vuosia tulevaisuudessa on edessä. Siksi meillä on turhat tappelutkin lopetettu kuin seinään.

Viime yönä heräsin tosi unisena kolmen-neljän tunnin yöunien jälkeen. Olo oli vähän outo, maha ei meinannut asettua mihinkään asentoon. Sit vasta hoksasin, että vauva vetelee breakdancea miun rakon päällä. Kävin vessassa ja laulelin samalla vauvalle unilaulua. Sain aika pian taas unen päästä kiinni ja nukuin aamuun asti. Tosin yöllä oli pakko sanoa iltavuoroon menevälle miehelle, että ekaa kertaa tuntui kun tyyppi hyppi rakon päällä.

Mie oon nyt lähtenyt pahoinvoinnin vastaiseen taisteluun pienillä rusinapaketeilla ja appelsiinipillimehuilla. Muuten olen erittäin hyvävointinen, kun vaan saa nukuttua riittävästi.

Piinamiina ja Pulla 17+0 (!!!!)
Ihanan pitkällä olet jo! Onnea kovasti ja luulisi pahoinvoinnin kohta helpottavan jo. Millä viikoilla muuten pahoinvointi alkoi sinulla? Voi kun osaisi ottaa rennosti. Voi olla, että lopetan testaamisen pian. Mitäpä siitä on hyötyä. Ultrassa sitten selviää, onko ketään kohdussa..
 
Onko teillä kokemusta noista viikkonäytöllisistä raskaustesteistä?
Jotakin kahden raskauden kohdalla. Oisinko tehnyt niitä 5 yhteensä. Mulla ne on näyttänyt viikot miten pitääkin, vaikka eka meni kesken 7+jotain. Tästä nykyisestä oon tehnyt kerran viikko sitten sunnuntaina ja näytti sen 1-2 niin kuin pitikin.

Seuraavan digin teen ens viikolla joskus ti tai ke, kun on ollut viikko hcg:n otosta. Näen onko viikot noussut. Olisin tehnyt digin jo tällä viikolla, mutta tekisin sen turhaan, kun on hcg:n mittaus huomenna.
 
Ihanan pitkällä olet jo! Onnea kovasti ja luulisi pahoinvoinnin kohta helpottavan jo. Millä viikoilla muuten pahoinvointi alkoi sinulla? Voi kun osaisi ottaa rennosti. Voi olla, että lopetan testaamisen pian. Mitäpä siitä on hyötyä. Ultrassa sitten selviää, onko ketään kohdussa..
Mää muuten olen huomannut, että tää testaaminen rauhoittaa mua. Kun saan joka aamu (ja joskus päivälläkin ja illalla :LOL:) viivat, niin ei ressaa yhtään. Tämän viikon jälkeen alkaakin sitten ressaus, kun testit loppuu enkä aio enää uusia tilata. Paitsi yksi viikkonäytöllinen digi jää.
 
Mulla tosiaan niin super epäsäännöllinen kierto, että tekis mieli "törsätä" tuollaiseen luxus raskaustestiin.....
 
Mää muuten olen huomannut, että tää testaaminen rauhoittaa mua. Kun saan joka aamu (ja joskus päivälläkin ja illalla :LOL:) viivat, niin ei ressaa yhtään. Tämän viikon jälkeen alkaakin sitten ressaus, kun testit loppuu enkä aio enää uusia tilata. Paitsi yksi viikkonäytöllinen digi jää.
Välillä tulee sellainen olo, että onkohan sitä vielä raskaana, niin silloin testien viivat rauhoittaa. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Vauveli vanhalle
No siis hyvähän se on noin päin. Tarkoitinkin juuri sitä, ettette turhaan vertailisi eri testien viivoja toisiinsa. Se pissa kun ei kuitenkaan ole automaattisesti yhtä vahvaa joka kerralla, niin viivojen vahvuuksista ottaa ihan turhaa stressiä. Helppohan se on täältä pidemmältä huudella, mutta kyllä miekin oon monet epävarmuuden itkut tirauttanut.

Pahoinvointi taisi alkaa jossain kuudennen tai seitsemännen viikon tienoilla. Välillä on ollut helpompaa ja välillä vaikeampaa. Palasinkin yönaposteluun eilen ja tänään on ollut helpompi päivä. Miulla on siis sängyn vieressä rusinoita, appelsiinimehua ja xylitol-pastilleja. Rusinoita syön aina kun yöllä vähänkään herään ja sit xylitolia päälle.
 
Tänne saapunut kamala iltanärästys. :( Närästys on kamalinta mitä voi olla, mieluummin ottaisin sen pahoinvoinnin. Ensimmäisessäkin raskaudessa miulla oli ihan järkyttävä närästys aina iltaisin. Vesi+ruokasoodakaan ei juuri auta... Samariiniakaan ei kannata raskaana neuvolan tädin mukaan ottaa (en kyllä ymmärrä miksi, kun ei samariinissa ole juuri mitään). Pakko käydä huomenna taas ostamassa piimää, jonka viime kerralla hyväksi ja toimivaksi havaitsin.

Vielä viikko ja yks päivä ultraan.. Mitenkähän päin sitä nää päivät nyt ois, että kuluisivat mahollisimman nopeesti ja ois jo ens viikon tiistai.. :ROFLMAO:

Tänään rv 6+2
 
Mulla tämä raskaus on ensimmäinen jossa digi näytti 3+ ajallaan, joten hyviä kokemuksia viikkonäytöllisistä. Jos ovat antaneet aihetta stressata niin jokin on myös ollut pielessä.

Ja mä olen myös kokenut testit rauhoittavana asiana alkuraskaudessa, en stressaavana :)

Tänään 11+0.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Vauveli vanhalle
Tänä aamuna heräsin hirveeseen pahoinvointiin. Oli pakko nousta heti ylös ja lähteä puuron keittoon, että helpottaisi. Ei meinannut puuro mennä alas, vaan tökki koko ajan.. :sick: Onneksi sain syötyä loppuun hampaat irvessä, koska hetki sen jälkeen kyllä paha olokin helpotti. :) Kahvi tosin jäi kesken. Jospa siellä joku majailee kun pahoinvointikin alkaa päätään nostaa. :rolleyes:

Tänään rv 6+3
 
Täydellistä! Määkin haluan :ROFLMAO:

Iltapäivällä saan tietää hcg:n tulokset. Ihmeen vähän jännittää. Jotenkin oon ajatellut, että itse en voi asian eteen mitään tehdä. Surullista olisi jos taas tulisi km, mutta ainakaan vielä pelko ei nosta päätään. Eiköhän sekin ehdi jossain vaiheessa vielä tulla.

Mutta varmaankin sitä olisi enemmän tohkeissaan ja iloitsisi asiasta kunnolla, jos ei olisi vielä koskaan km:a kokenut. Nyt nautiskellaan päivä kerrallaan :)
 
Tule kertomaan tänne sitten tulokset. (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Vauveli vanhalle
Hcg oli vähän päälle 4000. Eikös se ole niin kuin pitää? Sanokaa nyt että on, että voi ees vähän juhlia? Katoin kyllä netistä taulukot ja niiden mukaan on ok. En siis saanut terkkaa kiinni.

Tänään 4+6 tai päivä-kaksi jäljessä, riippuen kuinka lujaa molempien mömmöt on liikkunut.

Tässä aamun testi, niin voi verrata, millaiset viivat tulee tuolla lukemalla:

http://aijaa.com/FPaqwX

Jutska etkö sääkin sais mittauksen tolla taustalla?
 
  • Tykkää
Reactions: ninnananna

http:aijaa.com/FPaqwX

Jutska etkö sääkin sais mittauksen tolla taustalla?
Hienot lukemat! Onneksi olkoon! Oot niin raskaana kuin voi olla. :) Saisin luultavasti mittauksen, mutta en ole viitsinyt pyytää, kun menen viikon ja päivän päästä yksityiselle gynegologille. Kiitos kun laitoit testin tähän, niin voi verrata. (y) Tässä minun testit tänään:

http://aijaa.com/DbZMKp

Eilen meinasin heittää kirveen kaivoon ja kamala pelko iski. Mutta jatkan vielä testauksia..
 
Viimeksi muokattu:
Hienot lukemat! Onneksi olkoon! Oot niin raskaana kuin voi olla. :) Saisin luultavasti mittauksen, mutta en ole viitsinyt pyytää, kun menen viikon ja päivän päästä yksityiselle gynegologille. Kiitos kun laitoit testin tähän, niin voi verrata. (y) Tässä minun tänään tehdyt testit:

http://aijaa.com/DbZMKp

Eilen meinasin heittää kirveen kaivoon ja kamala pelko iski. Mutta jatkan vielä testauksia..
Kiitos :love:

Oireita ei tosiaan ole mutta toiset hormoonihuuruitkut tänään otettu. :LOL:

Jutska sun linkki ei aukea?
 
Tänään oli neljäs perättäinen aamu, kun uittelin liuskaa. Hitaan puoleisesti edelleen viiva tulee. Mulla käytössä Pc ja kyllä tuohon minuuttiin ehtii juuri ja juuri haamu viiva tulla ja kun sen kolme minuuttia odottaa niin on jo ihan selkeä. Kuivat liuskat kun on vierekkäin niin onneksi hiukan on vahvenemaan päin nuo viivat. Silti odotan että iskeytyy testialueelle samantien....Vielä ei viivat ole noin vahvat kuin Jutskalla ja Vv:llä. Upeat viivat naiset! Onnea! Muistatteko mitkä kp:t teillä menossa?

Mulla on kaikissa raskauksissa ollut ekana oireena se, että pulssi on huima. On tutkittukin, mutta mitään ei ole löytynyt. Eilen makasin...korostan että siis todellakin makasin sohvalla ja katsoin telkkaria niin yhtäkkiä tulee samanlainen "kumma olo" ja pulssi oli 99....
 
Tänks :)

Sulla vois olla raskausoireena oudot unet :ROFLMAO:;)(y):whistle::LOL:

Mulla alkoi vuoto 9.7. kemiallisesta ja se kesti 19 päivää. Sen jälkeen ei ole uutta vuotoa tullut. 9.8. tuli hymynaama ovistestiin. Että kp51 meneillään :LOL: Normisti mulla on kierto 23-25 päivää eli raskautta ei voi nyt laskea menkkojen perusteella, kun tuo kemiallinen sekoitti. Mutta dpo20 on ovistestin mukaan. Voihan se olla, että ovis on silti tapahtunut 1-2 päivää myöhemmin tms.
 
  • Tykkää
Reactions: ninnananna
Tänään oli neljäs perättäinen aamu, kun uittelin liuskaa. Hitaan puoleisesti edelleen viiva tulee. Mulla käytössä Pc ja kyllä tuohon minuuttiin ehtii juuri ja juuri haamu viiva tulla ja kun sen kolme minuuttia odottaa niin on jo ihan selkeä. Kuivat liuskat kun on vierekkäin niin onneksi hiukan on vahvenemaan päin nuo viivat. Silti odotan että iskeytyy testialueelle samantien....Vielä ei viivat ole noin vahvat kuin Jutskalla ja Vv:llä. Upeat viivat naiset! Onnea! Muistatteko mitkä kp:t teillä menossa?

Mulla on kaikissa raskauksissa ollut ekana oireena se, että pulssi on huima. On tutkittukin, mutta mitään ei ole löytynyt. Eilen makasin...korostan että siis todellakin makasin sohvalla ja katsoin telkkaria niin yhtäkkiä tulee samanlainen "kumma olo" ja pulssi oli 99....
Mulla dpo 18 ja 34.päivä menkoista. Esikoista kun odotin, niin ensimmäinen raskausoire oli juurikin tuo nopea pulssi. Kävin lääkärissäkin silloin, kun en osannut yhdistää sitä raskauteen. Toivotaan viivojen vahvistumista sinulle! (y)
 
  • Tykkää
Reactions: ninnananna
Nyt muuten raskausoireena jatkuva nälkä. Varsinkin iltaisin tuntuu, ettei mikään riitä. Vaikka syö, niin hetken päästä on taas nälkä. Onko muilla tällaista? Muuten aika oireeton olen..
Muistan esikoisesta syöneeni hirmuisesti perunoita.......viimeisessä keskenmenossa illalla tuli myös syötyä hirmuisesti, muuten tuli pahaolo....
 
Yhteistyössä