Keskenmenon jälkeen plussanneet syksyllä 2013

Jos sitä nyt uskaltaisi tännekin ilmoittautua. Keskenmenon jälkeen kolmannesta kierrosta raskaaksi ja pelko persiissä nyt sitten ollaan. Hieman rintoja pakottaa ja välillä kylmä, mutta ei mielestäni muita raskauteen viittaavia oireita havaittavissa. Hyvin vähän on masua nippaillut ja se tekeekin nyt mielelle tepposia, että onkohan kaikki hyvin ja mitenhän tästä eteenpäin. En muista, että olisi aiemmissa raskauksissakaan mitään ihmeempiä nippailuja tai muita alkuraskauden oireita ollut. Nyt vaan kesäisen Km:n jälkeen tarkkailee itseään ja kropan toimintaa ihan uudella tavalla ja jatkuvalla syötöllä. Ihan toisella tavalla kuin aiemmissa raskauksissa kun olo oli jotenkin huolettomampi raskauden etenemisen suhteen. Epäilisin nyt olevani kuudennella viikolla. Kierrot hieman sekaisin tuon KM:n jälkeen. Huomennna ajattelin soitella neuvolaan ensimmäistä aikaa.

-Jetta-
 
Tervetuloa uusille! Ihanaa kun joukko kasvaa.

Täällä on jo 24. Rv menossa. Nopeasti se aika nyt lopulta menee. Äskenhän sitä vasta plussattiin!

Mulla on kipeät ja pattiset rinnat taas ongelmana. Oikeaan rintaan turposi kolmatta kertaa patti (pehmeä ja ulospäin näkyvä) samaan paikkaan. Rinta on myös kipeänä. Tosin vasen oli samalla tavalla kipeänä pari viikkoa sitten. Näytin kolmatta kertaa lääkärille ja sain lähetteen ultraan. Siihen voi tosin mennä neljä viikkoa että pääsen sinne eli nyt sitten vaan stressataan. Onneksi patti on nyt pois.

Kävin myös lääkärillä supistelujen takia. Kaikki onneksi hyvin kohdunsuulla :)
 
miss_piggy
Täälläkin on supistuksia tullu jo varmaan kolme viikkoa ja päivittäin. Siis ihan harjotussuppareita, mutta vaikeuttaa kyllä vähän liikkumista. Ajattelin jättää mun asahi-kurssinki kesken, kun ne liikkeet on sellasia joita voi tehdä kotona, ja koitan nyt vältellä ylimäärästä nykimistä noiden suppareiden takia.
Täällä odotellaan että milloin ä-paketti saapuu, viikko sitten laitettiin paprut menemään :)

24+3
 
Mulla silloin esikoisesta supisteli myös hyvin aikaisessa vaiheessa ja jäin saikulle viikolla 26. Supistukset oli tehnyt jo aika hyvin tehtävänsä kohdunkaulalle siinä vaiheessa. Neuvolassa sanoivat viikosta 28 alkaen, että voi syntyä koska vaan. Kääntynyt on ja paikat aika hyvin jo pehmennyt. Kuinka ollakaan tyttö päätti syntyä sitten vasta 40+5 joten oli aika pitkät viikot kotosalla.

Nyt kyllä toivoisin, että hieman pidempään töissä voisin olla.

Tänään soitto neuvolaan ja aikaa varamaan ekalle käynnille. Pitää samalla vähän kysellä, että minkä mukaan lähdetään laskemaan nuo RV:t kun kierrot oli erinmittaisia.

-Jetta-
 
Täällä kaikki hyvin painajaisista huolimatta.

Tosiaan sokerirasituksessa kävin 1,5 viikkoa sitten 10.10. ja tulokset oli hyvät, ei siis ainakaan vielä raskausajan diabetesta. Koska kuulun riskiryhmään, niin joudun käymään testissä myös myöhemmin, en tosin enää muista millä viikoilla.

Sokerirasituksessa veren glukoosiarvot olivat
paastoarvo 4,8 (raja-arvo 5,3)
1 tunnin kuluttua 7,8 (raja-arvo 10,0)
2 tunnin kuluttua 7,5 (raja-arvo 8,6)

Kilpirauhasarvoissa TSH oli taas koholla, mutta lääkäri sanoi, ettei aihetta huoleen eikä annostuksen nostamiseen olisi toistaiseksi. TSH siis 2,33 ja T4V 13,4, kun tuon TSH-arvon pitäisi olla raskausaikana 1-2. En usko, että noin niukasta koholla olemisesta voisi vielä olla mitään haittaa vauvalle, mutta olen silti vähän pettynyt, ettei tuohon puututa milläänlailla. Seuraava kontrolli TSH:n suhteen 15.12.

Seuraava neuvola 8.11. ja rakenneultra 21.11.

Vauvan sydänäänet kuuluu kotidopplerilla hyvin, pahojen painajaisten takia niitä onkin nyt tullut kuunneltua kerran päivässä, aiemmin riitti hyvin kerran tai kaksi viikossa :\ Pieniä liikkeitä on alkanut tuntumaan, erityisesti iltaisin pikkuinen tuntuu möyrivän paljonkin. Tyttöolo on ollut jo pidempään.

ralliruutu 16+4
 
IIIKKK, punaista valkovuotoa : / Ounou, eikait tää nyt sitten mee niin kuin juuri nyt sen pelkään menevän. Toissa päivänä oli aika hyvää juilimista vasemmalla puolella massussa ja nyt ei sitten mitään tuntemuksia eilen tai tänään. Miten tää tarina nyt alkaa muistuttaan ihan kesän tapahtumia. Ensin juilii ja pari päivää myöhemmin sitten alkaa tapahtumaan. Toivottavasti ei näin sitten tapahdu nyt.

-Jetta-
 
Jetta pidetään peukkuja, ettei oo mitään. Mulal kakkosesta tuli ihan verta verta viikolla 8-9, mutta kaikki meni hyvin. Tippaakaan ei tullut viimeraskaudessa ja järkytys olikin kova, kun ei eloa masusta löytynytkään. Eli verinen tai vaaleanpunertava vuoto voi olla myös ihan vaaratonta. Toivottavasti pääset pian tarkistamaan, ettei tartte epätietoisuudessa olla kamalan pitkään! Voimia!

Joosukka + MM 10 *poks*
 
Jetta Mulla tuli kanssa tässä raskaudessa viikolla 6+ vuotoa ja olin ihan varma että kesken menee koska aikaisemmissa keskenmenneissä raskauksista myös samoihin aikoihin ollu vuotoa, mutta kaikki olikin hyvin. Toivotaan että sielä kanssa kaikki on hyvin :)


Ompas hiljasta ollu. Täälä 24/7 pahoinvointi on onneks hellittänyt vaikka välillä aamulla saakin oksentaa ja välillä etovaa oloa. Edelleen pakko kuunnella jatkuvasti pikkuisen sydänääniä <3 Ensi viikolla olis kolmas neuvola ja yli kuukausi ru:hun :)

Miwwi 15+3
 
Iltoja! Täänään on ollut tosi outo olo kyllä. Ajelin pidempää automatkaa ja jonkin matkaa tuntu että pitää jalat ristissä ajaa kun juili alapäähän niin paljon että luulin muksun porautuvan itsestään ulos. Ja nyt alkoi tässä illasta sama porautuminen ja supistelu ja ihan tuli kylmä hiki ja tuntuu ettei olo ole vieläkään oikeen normaali. Kovasti tuonne kohdunsuulle juilii ja supistelee välillä navakastikkin. Mitähän tästä nyt taas oikeen tulee. Jos yrittäisi käydä nukkumaan saattais ehkä helpottaa.

Mutta unohin sanoo tervetuloo uusille ja paljon voimia matkaan ja odotukseen :)

p.ö.m.p.p.i.s rv 36+2
 
miss_piggy
Kyllähän mullakin tuli alkuraskaudesta punertavaa valkkaria, mutta se on ihan normaalia. Neuvolastakin sanoivat, että kaikki vuotelut raskauden aikana voi olla ihan vaarattomia. Täällä oli eilen jotain kauheita ruoansulatus-vaivoja. Maha oli kipeä yöhön asti. Nyt onneks parempi ja maitohappobakteerit taas käytössä..

Niin joo, ja 25+0, poks!
 
p.ö.m.p.p.i.s Mikä olo??

Pahoinvointi vaihtelevaa... Viimeviikolla oli helpompi viikko ja tällä viikolla sitten taas kahta kauheempi. En nyt välttämättä oo joka päivä oksentanut, mutta huono-olo on seurana koko ajan... Mulle on tullu nyt yöellotus ja se vaikuttaa nukkumiseen.. :(

Muuten menny ihan hyvin.. Sydänäänet löytyy neuvolassa :heart: Ens viikolla keskiviikkona olis lääkärineuvola ja siitä viikko, olis NP-ultra. Näitä odotellessa :)

Niin että POKS 11+0
 
Viimeksi muokattu:
miss_piggy
Jännä kun mulla ei oo vieläkään ollut neuvolalääkäriä vaikka raskaus on jo näin pitkällä. Se on tulossa siis vasta 14.11. Siinä keskenmenneessä raskaudessa mulla kun oli neuvolalääkäri joskus 10+ viikoilla...

25+0
 
miss_piggy
kukkurukuu:Ei oo tehty. Ainoastaan silloin kun kävin julkisella puolella varhaisultrassa, ja kylkikipujen takia päivystyksessä joskus viikoilla 16. Sitä ihmettelenki, ku oon jo näin pitkällä niin neuvolan kautta ei oo tehty muuta ku otettu vaan hempat, paino, pissanäyte ja kuunneltu sydänäänet. Ja RU ja nt tietysti ollu kanssa. Mutta ei oo siis tehty sisätutkimusta sen kummemmin.
Vai laskeeko ne sitten sen kun kävin siellä varhaisultrassa? :x En tiedä mutta aika erikoista.
 
kukkurukuu Joo sain yöni suhteellisen hyvin kuitenkin nukuttua, mutta olen ollut tänään jotenkin hirveän levoton ja supistelut ollu kyllä koviakin välistä ja vessassa käynti on haastavaa kun on sellanen tunne kun vauva putois samalla reissulla xD maha on koko päivän ollu vaan pinkeällä, ihan kun ois joku kesto supistus... jotenkin olen vaan hirveän levoton vieläkin. No en laittais pahakseni vaikka väähn näin etuajassa vaavi syntyiskin..olot on sen mukaiset eli tukalat ollu. Mutta eiköhän se sinne 41 + mene kuitenkin =)

p.ö.m.p.p.i.s. rv36+3
 
Niin siinä sitten kävi, että eilen töissä ollessa tuli lirahdus verta ja samantien lähdin kättärille. Sinne oli onneksi matkaa vain 10min. Kättärin ovien edessä olin jo polviin asti täysin märkänä ja 50min myöhemmin leikkaussalissa. Menetin 1,2litraa verta ja tietenkin pikkuisen. Nyt sitten onneksi kotona jo toipumassa. Muuta en nyt jaksa kirjoittaa.

-Jetta-
 
Jetta Olen todella pahoillani teidän puolestanne ja toivotan sylin täydeltä voimia :hug:

).( Nyt kun ne sydänäänet todettiin, niin nyt sitten vasta stressaankin :( VITTU, ja anteeksi. Mut eikö tästä vois vaan nauttia? 5 päivä on NP-ultra, joskohan sitä sen jälkeen sais relata (siis jos vaan hyviä uutisia tulee).

J&MM 10+2 (neuvolasn mukaan 10+4)
 
miss_piggy
Jetta, pahoittelut :hug:

Joosukka, valitettavasti se relaaminen ja nauttiminen ei oo niin helppoa, tässä on yksi elävä esimerkki :D Nyt kuitenki menossa jo 25+2 ja silti on koko aika huolissaan että onko kaikki kunnossa. Eli mua ei rauhoittanut nt kuin hetkeksi ja kun ru oli edessä, olin kauhusta kankeana. Onneks nykyään jokapäiväiset potkut vähän rauhoittaa mieltä :)
 
Voi ei Jetta :hug: Toivottavasti törmäämme täällä taas pian ja ensikerta toisi mukanaan sen oman ja ihanan, tuhisevan pienen nyytin. Paljon voimia tuleviin päiviin!

Tervetuloa kaikki uudet! Jos mieli halajaa listan puolelelle, niin heitä rivisi punaisella jotta allekirjoittanut sen huomaa :) ( riviin siis laskettu aika -- nimimerkki -- ikä -- km/kkm/ku/tm -- monesko lapsi -- synnäri, mallirivejä runsaasti ekalla sivulla).

Täällä ei mitään ihmeellistä. Ultrassahan LA vaihtui päivällä taaksepäin ja yllätyksekseni neuvolakin laskee nykyään LA:n tuon ultran mukaan (soittelin muissa asioissa ja puhelun aikana ilmeni tämä asia), joten täällä poksuu viikot nykyään maanantain sijasta jo sunnuntaisin - tänään siis 16+0! Enää neljä viikkoa puoliväliin, tuntuu ihan hurjalta ja vaikka jokainen päivä on kotiinpäin niin silti pelko on aktiivisesti kylässä meillä. Seuraava neuvola on 4.11 ja vaikka rakenneultraan on vielä yli neljä viikkoa, niin silti kalenterikuukausissa kuukauden päästä se on jo ohi ja toivottavasti hyvillä uutisilla.

p.ö.m.p.p.i.s Onneksi sulla on jo noin hyvät viikot alla :)

Joosukka: Niinhän sitä äkkiseltään kuvittelis... Oikeesti toivottavasti pääset rentoutumaan np-ultran jälkeen. Itsekin ajattelin, että se on se raja sitten mutta passionhedelmän siemenet, rupesin vaan panikoimaan muita juttuja sen jälkeen. Nää palstat on jotenkin kummasti avartanut tätä maailmankatsomusta... :D

Miwwi, LA-siskoni. Joudun nyt valitettavasti vaihtamaan oman settini päivää aikaisemmaksi, mutta yritetään silti poksahtaa samaan aikaan? Mä voin vaikka pidätellä päivän tai jotakin?

Fujin & 16+0, mahamuru ja jälkeläinen, esikoinen ja rakkauden hedelmä - oikeasti olemassa.
 

Yhteistyössä