Kuinka yleistä nuoruudessasi ja kotipaikkakunnallasi tämä oli?

Lex
Oliko tavallista, että n. 20 vuotiaat miehet (sanotaan nyt vaikka 20-22 v) seurustelivat ja harrastivat seksiä n. 13-vuotiaiden tyttöjen kanssa?

Jos sitä tapahtui, miten siihen suhtauduttiin?
 
Kyllä muistan muutamia tapauksia. Yleensä olivat näin jälkikäteen ajateltuna älykkyydeltään nämä miehet sieltä normaalin alarajoilta ja muutenkin henkiseltä kehitykseltään vastasivat ikäistään nuorempaa.
 
Niin ja suhtautuminen vähän riippui. Kyllä sitä useimmat tytöt piti jotenkin säälittävänä että joku seurusteli tämmösen tyypin kanssa. Toisaalta näiden kanssa pyörittiin kun oli se oma auto ja oikeus ostaa alkoholia ja tupakkaa.
 
minäkin
Tiedän omalta kouluajalta (90-luvun alku) muutaman 13-14 vuotiaan, joka seukkasi täysi-ikäsen kans. Ja ihan vanhempiensa suostumuksella. Yleisempää taisi sitten olla, että 15-16 vuotiailla oli näitä yli 20 "poika"kavereita. Yksi on jäänyt mieleen, kun tällainen 13 vuotiaasta asti vanhemman pojan kanssa seurustellut tuli 15 vuotiaana raskaaksi, ja äitinsä heitti volttia ja otti pulttia, vaikka oli hyväksynyt seurustelun koko ajan. Luuli kai, että pitävät toisiaan kädestä kiinni.
 
minäkin
Alkuperäinen kirjoittaja minäkin;27175809:
Tiedän omalta kouluajalta (90-luvun alku) muutaman 13-14 vuotiaan, joka seukkasi täysi-ikäsen kans. Ja ihan vanhempiensa suostumuksella. Yleisempää taisi sitten olla, että 15-16 vuotiailla oli näitä yli 20 "poika"kavereita. Yksi on jäänyt mieleen, kun tällainen 13 vuotiaasta asti vanhemman pojan kanssa seurustellut tuli 15 vuotiaana raskaaksi, ja äitinsä heitti volttia ja otti pulttia, vaikka oli hyväksynyt seurustelun koko ajan. Luuli kai, että pitävät toisiaan kädestä kiinni.
Niin ja kavereiden mielestä usein nämä vanhemmat poikaystävät oli aika kamalia, mutta niitä käytettiin hyväksi, just kuskaamisessa ja juomien haussa.
 
Lex
Surullisen yleistä siis.

Nyt kun lähempänä kolmeakymppiä alkaa nähdä nuo yläkoulun aloittajat vasta ihan lapsina (niin kuin he ovatkin), olen viime aikoina muistellut noita omia teiniaikoja suurella inholla.

Myös meidän kylällä oli useita tällaisia tapauksia ollessani itse juuri tuon ikäinen varhaisteini.
Ehkä olimme provosoivia, ehkä yritimme esiintyä vanhempina kuin olimme, mutta mielestäni täysi-ikäisen ihmisen pitäisi silti ymmärtää nämä rajat.

Mietin tänäkin päivänä niitä miehiä, että ovatko he edelleen seksuaalisesti kiinnostuneita lapsista, vai oliko se heilläkin joku "ohimenevä vaihe"?
 
En tiedä oliko se tavallista, mutta mä itse tapailin tuon ikäisiä miehiä tuossakin iässä. Motiivina ei ollut autolla kuskaaminen tai viinanhaku, näyttivät hyvältä ja olivat aikuisempia kuin omaa ikäluokkaa olevat pojat.
Näin on ollut aina, vanhemmat miellyttää enemmän kuin oman ikäiset tai nuoremmat.
 
"Kaneli"
Niitä oli ja nyt jälkeenpäin ajatellen ne miehet on tätä nykyä kuolleita, syrjäytyneitä tai jotenkin heittiöitä muuten. Yksi on kuulemma insinööri ja insinöörin töissä, mutta niin sovinisti kuin olla voi. Ehkä se selvästi ikäistään nuorempien jahtaaminen kertoo jotain ihmisestä.
 
"zenn"
Oli yleistä ja kaveriporukassani siistiä. Oman ikäiset pojat oli niin "pentuja". Vanhemmat oli paremman näköisiä, oli autot ja sai kaljaa ja tupakkaa, osasi petipuuhat (no ei nyt sentään 13 veen kanssa mutta 14-15). Luulen että täysikäiset miehet eivät löytäneet omasta ikäryhmästään kumppania koska he taas valitsivat hieman vanhempia miehiä. Henkiseltä tasolta minusta ainakin silloin meillä päin 15-v tyttö ja 18-v poika olivat samalla tasolla.

Minä olen edelleen 9 vuoden jälkeen mieheni kanssa onnellisesti yhdessä. Olin 14 ja mies 19 kun alettiin seurustella. Emme edes heti menneet sänkyyn, vasta joskus 4 kk päästä. Ihan normaali seurustelusuhde oli.
 
Surullisen yleistä siis.

Nyt kun lähempänä kolmeakymppiä alkaa nähdä nuo yläkoulun aloittajat vasta ihan lapsina (niin kuin he ovatkin), olen viime aikoina muistellut noita omia teiniaikoja suurella inholla.

Myös meidän kylällä oli useita tällaisia tapauksia ollessani itse juuri tuon ikäinen varhaisteini.
Ehkä olimme provosoivia, ehkä yritimme esiintyä vanhempina kuin olimme, mutta mielestäni täysi-ikäisen ihmisen pitäisi silti ymmärtää nämä rajat.

Mietin tänäkin päivänä niitä miehiä, että ovatko he edelleen seksuaalisesti kiinnostuneita lapsista, vai oliko se heilläkin joku "ohimenevä vaihe"?
Tiedän muutaman, jotka ovat ikääntyessään hilanneet rajansa sinne 18-20v.
En mä usko, että kyse on lapsista kiinnostumisesta, enemmänkin varmaan se ns. nuoruus ja kokemattomuus viehättää? Ja yleensä sitä on naiset kropaltaankin paremmassa kunnossa nuorempana.
 
määä
Oli erittäin yleistä. Me tytöt ehkä vähän joskus ihmeteltiin niitä kaikkein vanhimpia ukkoja, mutta taisi useilla olla vanhempiensa hyväksyntä.
Mun äitikin olisi luultavasti ollut vain tyytyväinen, jos mä olisin saanut poikaystävän, vaikka se olisi ollut keski-ikäinen.
Kai se vielä 80-luvullakin oli tytön tärkein päämäärä, saada joku mies.
 
Lex
Tiedän muutaman, jotka ovat ikääntyessään hilanneet rajansa sinne 18-20v.
En mä usko, että kyse on lapsista kiinnostumisesta, enemmänkin varmaan se ns. nuoruus ja kokemattomuus viehättää? Ja yleensä sitä on naiset kropaltaankin paremmassa kunnossa nuorempana.
Mun mielestä on vastenmielistä ajatella noin keskimääräisesta 13-vuotiaasta, jolla on ehkä juuri alkanut kuukautiset, rinnat ovat vasta alkaneet kehittyä ja juuri ja juuri muutos murrosikään vasta alkamassa muutenkin. Pään sisältä aivan lapsi vielä.

On selkeästi eri asia puhua jostakin riparin käyneestä 9-luokkalaisesta ja amitsupojasta.

Minä puhuin 13-vuotiaasta lapsesta, ja yli parikymppisestä AIKUISESTA. Siis ihan työssäkäyvästä aikuisesta.
 
Meillä pukeuduttiin yläasteella paljastavasti ja naisellisesti, oltiin kuin pornoleffasta. Ei päällepäin nähnyt kuinka kehittymättömiä olimme.
 
Surullisen yleistä siis.

Nyt kun lähempänä kolmeakymppiä alkaa nähdä nuo yläkoulun aloittajat vasta ihan lapsina (niin kuin he ovatkin), olen viime aikoina muistellut noita omia teiniaikoja suurella inholla.

Myös meidän kylällä oli useita tällaisia tapauksia ollessani itse juuri tuon ikäinen varhaisteini.
Ehkä olimme provosoivia, ehkä yritimme esiintyä vanhempina kuin olimme, mutta mielestäni täysi-ikäisen ihmisen pitäisi silti ymmärtää nämä rajat.

Mietin tänäkin päivänä niitä miehiä, että ovatko he edelleen seksuaalisesti kiinnostuneita lapsista, vai oliko se heilläkin joku "ohimenevä vaihe"?
No siis mulle tuli näistä mun tuntemista semmonen fiilis, että eivät mitään pedofiilejä olleet kumminkaan, vaan kiinnostuneita nuoremmista siksi että oma henkinen kehitys oli sillä tasolla. Täällä päin on yksi aika tunnettu tällainen henkilö, joka siis edelleen yli kolmekymppisenä pyörii näiden yläasteikäisten kanssa paljon. Myös poikien. Minulle selvisi aikuisena että hänellä on lievästi kehitysvammaisen diagnoosi. Nyt tunnen hänet ammattini kautta eikä hänellä ole kyllä mitään pedofiilisiä taipumuksia, on vain jäänyt junnaamaan murkkuikäisen tasolle. Kuitenkaan hänestä ei välttämättä lyhyemmän/pinnallisen kontaktin aikana tajua että on oikeasti kehitysvammainen.

Joillain tietty kyseessä voi olla ohimenevä vaihekin, jotkut vaan jää pidemmäks aikaa junnaan sinne murkkuikään. Toisaalta saattaa joukossa olla jonkin sortin hyväksikäyttäjiä ja henkilöitä jotka haluaa tuntea olevansa "kumppaniaan" ylämpänä.
 
Ei ollut yleistä.

Joissain piireissä oli nuorilla tytöillä vanhoja poikia kai enempi niinku kavereina ja ne niiden kanssa ajeli pimppistä (ja aika varmasti seksiäki harrasti) ja juopotteli jne.

Ne tyypit oli oikeastaan aivan omassa maailmassaan, ei niitä jaksettu edes paheksua kun ne oli niin "vajaita" muiden nuorten tyttöjen ja poikien mielestä.
"Huonoista" perheistä olivat noista vajakeista joka ikinen, ei ns.normaalien perheiden lapset sellaista harrastaneet.

Tyhmiä ja vajaita ne tytöt ja nuoret miehet ovat edelleen, mutta nykyään mä pidän niitä tyttöjä silti enempi olosuhteiden uhrina.
Musta on surullista, ettei tietyissä olosuhteissa kasvaneet tytöt saa elää lapsuuttaan ja nuoruuttaan rauhassa, vaan ne joutuu liian suureen vastuuseen liian aikaisin ja monilla tulee sitten jotain harhakäsityksiä omasta kypsyydestä ynnä muuta.
 
Ei se minusta ollut mitenkään poikkeuksellisen yleistä.

Itse muistan joutuneeni yhden rikollisen pervon silmätikuksi. Aina viikonloppuisin se yritti jahdata ja iskettää minua. Mies oli silloin varmasti jo reilusti yli 30-v.
Sai sitten omaksi iloksensa isketettyä minun kaverin, joka oli tuolloin 15-v. Karua.
 
Kyllähän tuota näki silloin, olin nuori 90-luvulla. Muakin koetti moneen otteeseen vokotella sellainen 27-vuotias kuvotus, itse olin 14-vuotias : / Lupaili kaljaa ja tupakkaa ja ajelutti pikkulikkoja, hakeutui varhaisnuorten seuraan. Myöhemmin vasta tajusin, mikä se äijä oli miehiään... Tiedä vaikka edelleen harrastaisi tuota.
 
Lex
[QUOTE="zenn";27176048]Meillä pukeuduttiin yläasteella paljastavasti ja naisellisesti, oltiin kuin pornoleffasta. Ei päällepäin nähnyt kuinka kehittymättömiä olimme.[/QUOTE]

Niin meilläkin, mutta kyllä minä nyt aikuisena sellaisesti pukeutuneesta tytöstä näen, ettei se mikään aikuinen ole.
 
Yhteistyössä