KYMPIN HOIDOISTA PLUSSANNEET!

Hei kaikki ja hyviä vointeja kaikille näillä helteillä! B)

Ihan pikaisesti vain ensinnäkin omaa napaa. Lapsivesinäytteen tulos saatiin ja se oli normaali, huh. Tutkivat tosin vain ne tavallisimmat kromosomipoikkeavuudet. Elokuussa sitten se rakenneultra, jossa tarkemmin tutkitaan ettei ne mun veriseulan arvot viittaa johonkin rakenteelliseen poikkeamaan esim. vakavaan sydänvikaan. Mutta tällä hetkellä kaikki näytti hyvältä, kova oli taas liike käynnissä ja oli viikon edellä kasvussa. Selvisi myös se, että tähän seulan laskukaavaan ottavat sen lasketun ajan sen nt-ultran mukaan ei punktion antaman lasketun ajan mukaan. Nyt ollaan siis vihdoin uskallettu kertoa myös lähipiirille, että vauvaa ootetaan. Ja oli jo vähän pakkokin, kun en enää meinaa vaatteisiin mahtua vaikka painoa ei ole toukokuusta tullut vielä yhtään (sitä tuli hoitojen aikana ihan riittämiin!!!). Mutta pieni on jo noussut navan korkeudelle ja näkyy selvästi. Täytyy ottaa turvavyön alenninkin käyttöön.

Duffy, viikon 20 jlk. voi rinnoista tulla ns. esimaitoa. Mulla ei tullut mutta kaverilla tuli. Voipi luvata hyvää maidontuotannon kannalta. :)

Duffy ja Rva Papunen , vähän tuosta raskausdiabeteksesta. Paljon Duffy sun arvot oli ja oliko ne kaikki kolme arvoa koholla? Mulla oli se eka arvo, joka otetaan, viimeksi 5,6. Niitten litkujen juomisten jlk. arvot oli ihan normirajoissa. Olin saanut rd- diagnoosin tuon ekan arvon pohjalta (selvisi mulle vasta synnytyssairaalassa), joka on ei-raskaana olevalle ihan ok sokeriarvo mutta raskaana olevalle rajat alemmat. Sanottiin vaan, että vältä sokeria ettei tuu ns. sokerivauvaa. Noh sitten synnytyssairaalassa mulle selvisi, että minut käsitelläänkin kuin rd-äiti, juuri tuon 5,6 arvon takia. Käytännössä tarkoitti sitä, että kun lapsi syntyi hänestä otettiin jo synnytyssalissa kantapäästä verikoe. Tämä toistettiin samana iltana, seuraavana aamuna ja iltana uudestaan ja koska arvot oli ok, se oli siinä. Ja lapsi oli alle 3-kiloinen mutta mulla nousikin verenpaine muutamaa viikkoa ennen laskettua aikaa ja siksi kuulemma ilmeisesti istukka ei toiminut kunnolla. Mä pelkäsin kanssa valtavaa vauvaa, kun meidän suvussa on ollut isoja vauvoja ja koska neuvolasta vielä sanottiin että lapsi on perätilassa niin kävin tasan kuukautta ennen laskettua aikaa 4D- ultrassa (ei kuulemma paras aika siihen näkyvyyden kannalta), kun aattelin että haluan varmistuksen ja että en kyllä varmasti synnytä alakautta perätilassa olevaa jättiläistä. 4D:ssä kävi ilmi, ettei jättiläistä ole tulossa (painoarvio melkein täsmälleen sama kuin syntymäpaino) ja että on jo pitkään ollut pää alaspäin ja hyvin kiinnittynyt sinne että enää ei kyllä käänny eli siinä tipahti huolet kertalaakista. Pakko oli käydä tarkistamassa, kävin niin kierroksilla kun jännitin synnytystä ja luotto neuvolalääkäriin nolla, kun oli aloittelija ja luki aina paperista, mitä piti tutkia. :eek:

Niin vielä rd:n tutkimisesta. Oon ymmärtänyt että on isoja kuntakohtaisia eroja siinä, keitä tutkitaan. Meillä, kun kysyin, niin tutkitaan kaikki yli 35-vuotiaat tai ylipainoiset tai liuskatestissä plussan antaneet tai raskausaikana paljon painoa saaneet (en kysynyt kilomäärää ) . Kahdesta ekasta syystä on siis mullakin edessä vielä, jos sinne asti päästään.

Niin ja noita meikäläisen hankintavinkkejä ei kannata kovin kirjaimellisesti ottaa. ;) Jokainen hankkii sen mitä katsoo tarpeelliseksi. En minäkään uskonut fyssariystävääni kaikessa.

Ja vielä synnytyksen jälkivuodosta. Oli siis mulla todella runsasta mutta oliskohan johtunut jostain noista hoidoissa saaduista hormoneista (ei kai ne enää siinä vaiheessa vaikuta???), koska kuukautiset mulla alkoi tasan kuukausi synnytyksen jlk. ja jatkui säännöllisinä vaikka täysimetin. Tosin paperista ohjeita lukeva neuvolalääkärimme väitti vielä parin kuukauden jälkeenkin, että on jälkivuotoa. Jännä, kun tuli aina kerran kuukaudessa. :whistle: Kävin sitten lapsettomuuslääkärillämme myös jälkitarkastuksessa ja totesi, että kyllä kyse on kuukautisista.

Voikaa hyvin ja nostakaa jalat ylös!

Salvia 15+6
 
Salvia,onnea hyvistä lapsivesituloksista :) Mulla oli se paastoarvo ok, 3.jotakin näytti se sormenpäästä otettu ja sitä laskimosta otettua arvoa en tiedä, mutta siis ainut joka heitti oli se ensimmäisen tunnin arvo, joka oli 11.3 ja 10 on se raja. Ja siis kuulemma normaalisti nuo rd-asiat hoidettas neuvolassa, mutta nyt kesällä laitetaan äitipolille, ku on lomia ym, MUTTA jos arvo on yli 11 niin menee automaattisesti äitipolille, mikä ei sinänsä mua haittaa yhtään. Nyt ku neuvolalääkäri katto ultralla ja laski että vauva painaa 990gr ja ite kattelin netistä käyriä niin kyllä se aika yläkäyrällä on :( Tosin nyt vielä niin vähän viikkoja, että se kasvuhan voi tasaantua tässä vielä. Saa nyt nähä päästäänkö sinne laskettuunaikaan edes ku tuo ukkeli on tuolla pää alaspäin ja aika alhaalla :D Onneksi on paikat kiinni.

Duffy ja Oula 26+6
 
Salvia Onnea hyvistä lapsivesinäyte tuloksista! Hyvä, et kaikki on ok. :heart:

Eilen Baby veti niin kovaa treeniä illalla, et mieskin tunsi potkut. Ihanaa! On se vaan kumma ku ne treenit on aina aloitettava aina ku äiti on menossa nukkumaan... ;) :heart:

AaVee ja Baby 20+3
 
Salvia voi miten ihanaa että lapsivesitutkimuksen tulos oli OK! :flower: Riskilukuhan siinä seulonnassa tulee, joten ihan hyvät mahdollisuudet on että teille on täysin terve vauva tulossa. Sitä peukuttelen!

nonnii onnittelut hyvistä ultranäkymistä, hienosti ovat piiperoiset kasvaneet! Joo kyllä varmaan kaikki "parkkipaikat" tulee olemaan tarpeen tuplien kanssa, jotta saisi kädet vapaiksi ainakin silloin tällöin.

Rouva Papunen täällä ei pahemmin hemppaa (tai veriprosenttia) mitata mutta silti oon ollu rautakuurilla jo useamman viikon. Aloitin lisäraudan mukisematta, koska mulla on aina ollut alhainen hemppa. Vieläkö turvotus on vaivannut? Ikeaan pitäis minunkin ehkä suunnata jos sieltä löytyisi kaikenlaista "vauvasälää", nyt on tullut ostettua minimaalisesti sieltä täältä tarjousten mukaan.

AaVee onnittelut puolivälin poksuista! :D :flower: Mä en taida kasata mitään isyyspakettia kun ei äitiyspakkaustakaan täällä saa. Sulla onkin sitten r-ultra samana päivänä kun mulla sokerirasitus. Ensin mainittu on kyllä paljon mukavampi kokemus! Täälläkin juniori alkaa treenaamaan eniten kun mulla painuu pää tyynyyn. Eilen illalla oli tosi hiljaista massussa vielä kymmenen aikaan, mutta auta armias ku sanottiin massulle hyvää yötä tuntia myöhemmin, ni johan tuli potkua vastaukseksi! :D

meriharakka onnittelut hyvistä neuvolakuulumisista! Paino on pompannut täälläkin ylöspäin, vaikka turvotusta ei oo ollu ku jaloissa :ashamed: Silti ei kuulema oo vielä missään huolestuttavissa lukemissa. Oon lukenu täkäläisestä vauvakirjasta että sikiölle muodostuu unirytmi jo odotusaikana. Vähän huolestuttaa meidän pikkuisen liikkuminen vilkkaimmillaan silloin ku itte oon käymässä nukkumaan...

Duffy tsemppiä rd:n kanssa! :hug: Otahan nyt iisisti saikulla. Mulla on sokerirasitus keskiviikkona, huh näillä helteillä pitäis sit hannata veden juomisenki kaa, mitenhän kykenen... Jännittää ne tulokset, sukurasitetta riittää, ja oon aika huoletta vedellyt jätskiä ja välillä suklaata :ashamed: Mulla on ollu muutama kipeä suppari ja yks päivä niitä oli 3-4 päivän mittaan, meinas jo alkaa huolestuttamaan. Onneks sitten seuraavana päivänä niitä ei tullut lainkaan.

Irene Mitenkäs teidän Itä-Suomen reissu sujui? Kyssäriisi: Mä näin yks yö unta että menin synnyttämään, mutta päädyin odottamaan vuoroani kun muita synnyttäjiä oli jo tullut niin paljon :LOL: Tuskinpa noin käy tositilanteessa... Edellisellä kätilökäynnillä sain brosyyriä myös kivunlievityksestä synnytyksessä, ja mua alko huolestuttamaan kun niin monella kipulääkkeellä voi olla negatiivinen vaikutus vauvaan. Sanoin sitten viimeksi että yrittäisin pärjätä akupunktiolla ja vedessä ololla. Kätilö sanoi että ilokaasuakin voin huoletta saada, ja että avautumisvaiheessa on pahin tilanne. Sitten kun saa ponnistaa, niin kipu siitäkin lievenee. Voi kyllä olla että sitten hoohetkellä karjun kaikki kipulääkkeet käyttöön :D

pa-mi koitahan jaksaa helteillä, ja lepäillä edelleenkin! Mulla etenkin vasen jalka tahtoo turvota norsumaiseksi, ja vaan yhtä odotan :| Hienoa kun pallerot ovat kasvaneet, ja dopplerilla pääset tarkistelemaan tilannetta! :heart: :heart:

(.) Suonenvedot/pohjelihaskrampit öisin ja kipeät supparit päivisin vaivaa välillä, ensinmainitut enemmän. Muuten on olo ollut hyvä. Vielä pitäis viikko jaksaa töissä, ja sitten on kahden viikon loma! Jee viikon päästä saavutaan Suomeen lomailemaan!!! Sokerirasitus tosiaan keskiviikkona, haluan sen vaan alta pois, ja toivon hartaasti ettei löydy mitään hälyttävää.

Mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa kaikille, me lähdetään kohta ystäväpariskunnan luo näkemään puolivuotias tyttärensä ekaa kertaa livenä. En taida uskaltaa nostella vauvaa, mutta muuten en varmaan pysty pitämään näppejäni pienestä erossa :D

Mullu 26+3
 
http://www.aijaa.com/v.php?i=6435451.jpg
Tässä paljasta pintaa eiliseltä 27+0

Hikka bongattu rv26 :D Mullu siitä tais kysyä, se on semmosta tasasta, vaimeaa, nopeaa, säännöllistä jumputusta yhdessä kohdassa. Sitten loppuvaiheessa sen myös näkee, kun maha sykkii hikan mukana.

salvia, isot onnittelut teille, yksi murhe vähemmän ja nyt vapautunutta, onnellista odotusta vaan :heart:
Minulla alkoi menkat kans melko aikasin, täysimetyksestä huolimatta, vajaa 2kk synnytyksestä. Just olin vasta päässyt eroon jälkivuodosta, oli hellekesä ja ehdin iloita siteettömästä elämästä. Soitin neuvolaanki siitä, että voiko tää olla mahdollista. Ja sitten varottelin miestä ekoilla seksikerroilla, että mä sitten saatan tulla raskaaks tästä :ashamed: :LOL:
duffy, sulla tuli sitten uutta sulateltavaa :/ Aihe on ihan vieras, en osaa oikeen kommentoida asiaan.
Mutta hyvähän tuo on, että sait sairaslomaa automaattisesti jatkoa. Eihän sitä tiedä, vaikka ehtisit vielä kävästä töissä sitten syksymmällä, kun ilmat viilenneet. Musta tää kotonaolo on ihan parasta :D
mullu, onko sulla kuin paljon istumista kun matkaatte Suomeen lomailemaan? Että tiiätkö tekeekö istuminen supisteluja?
Me oltiin tässä pitkällä automatkalla, kippasin selkänojan puolimakuulleen niin supisti huomattavasti vähemmän kun mitä ihan pystyasennossa. Kantsii kokeilla! Ja tervetuloa lomailemaan!

(.) Olo alkaa olla jo valtava. Masuympärys on 5cm isompi kun esikolta tässä vaiheessa, kuin muilla useempikertalaisella? Metsin ympärysmitta on jo ohitettu;) Silti sf keskikäyrällä.
Neuvolassa tosiaan kävin viimeviikolla eikä siellä mitään: kaikki arvot ok, painoa tullu 300g/vko, turvotusta ei oo yhtään ja murun syke sykkii samoissa lukemissa. Sokerirasitusta ei tehdä. Esikosta jouduin, kun pissinäyte hälytti jo joskus alle puolivälin raskautta, mutta ei siinä sillon sitten mitään ollut.
Miehen kanssa käytiin Tallinnassa reissussa alkuviikosta, oli ihanaa! Älyttömän hyvää ruokaa, kaksikeskistä aikaa ja paaaaljon shoppailua! Ja hirvee helle+tosi paljon kävelyä, silti ei supistellu yhtään sen enempää kun kotosallakaan, että hyvin meni. Ja tein ihania vaatelöytöjä.
Mahassa älytön ryske jatkuu samallalailla, yöt on onneks tosi rauhallisia. Ainoastaan vaimeaa möyrintää+kyljen kääntelyä mun vessareissujen jälkeen. Eikä anna välttämättä minun kääntyä tietylle kyljelle. Sitten aamulla yleensä aina kun minäkin herään niin hilluminen alkaa. Terävät kantapäät löytyy jo hyvin tuosta ihan ylhäältä ja luinen pylly seilaa toisessa kyljessä.
Istukkaultraan vielä reilut pari viikkoa, sitä odotellessa! Ja ilmotusta äitiyspakkauksesta :p

kirma27+1
 
Kirmalla on ihana masu! :heart:

Duffylle :hug: RD:n johdosta. Toivotaan, et kasvu tasaantuu ja loppuun asti saat synnytystä odotella. :)

ON: Jaiks! Huomenna poksuu taas lisää viikkoja! Uskomattoman nopeesti menee aika... Ja se kauan odotettu rakenne ultrakin on keskiviikkona. Ihanaa! Sit päästään miehen kanssa vaunuostoksille ja tekeen muutenkin hankintoja.

Mulla on just vaihtunu esimies ja täytyy sanoa, et tämä uusi esimies on kyllä aivan ihana. Hän itse on kahden lapsen äiti ja painotti tänään kokoajan sitä, että mun ja vauvan hyvinvointi on etusijalla eikä saa yhtään kokea huonoa omaatuntoa jos pitää jäädä saikulle lepäilemään tms. Vaikka aikaisempikin esimies oli todella muka tyyppi mut se ei oikein ymmärtänyt ihmisten halua perustaa perhettä kun oli itse n. 40v urakeskeinen naisihminen. Toki hänkin oli onnellinen kun ilmoitin raskaudesta mut silti..

Jatkais vaikka töitä! :)

AaVee & Baby 20+6
 
Heippa kaikille pitkästä aikaa!
Olen ollut 2 viikkoa lomalla, enkä juurikaan ole konetta avannut. Nyt töissä on hyvää aikaa tutkailla muiden kirjoituksia :LOL:

Onnittelut kaikille hyvistä ultrakuulumisista :heart:

Pa-mi Rentouttavaa loikoilua, toivottavasti kaikki menee hyvin loppuun saakka :heart:

Salvia Onnittelut hyvästä lapsivesitutkimus -tuloksesta :heart:

Irene ja Duffy :hug:

Isyyspakkauksesta joku kyseli, minä annoin esikkoa odottaessa miehelle isyyspakkauksen isänpäivänä. Nyt en varmaankaan taida tehdä. En muista tarkalleen mitä siinä oli, ainakin sikari ja pieni pullo konjakkia. Body, ensilusikka, ruokalappu. Oli jotain vielä, mutta en jaksa muistaa :whistle:

ON: Olo ihan hyvä, mitä nyt verenpaineet on ollet tosi alhaisia viime päivinä, pistän helteiden piikkiin.. Toissa päivänä oli 100/55, eilen onneksi jo vähän korkeammat 116/74. Olo oli kyllä lauantaina aika heikko. Onneksi olen ollut lomalla, joten on voinut levähtää aina kun siltä on tuntunut. Saa nähdä nyt miten töissä jaksaa, jos paineet tippuu taas matalalle.. Pari viikkoa sitten oli neuvola ja kaikki oli ok. Pikkuisen syke oli 141 ja kovasti potki anturia. Potkuista puheenollen, liikkeitä on tuntunut nyt muutaman viikon ajan kunnolla.. Yöllä varsinkin tulee monotusta.. Saa nähdä mikä yökyöpeli sieltä syntyy :LOL:
Muutamana yönä on ollut tosi kipeitä repäisykipuja, pari kertaa on pitänyt oikein hammasta purra kun on tehnyt niin kipeää. Hyvä että on pystynyt liikahtamaan.
Huomenna olisi sitten se kauan odotettu rakenneultra, jännittää.

Nipsu + muru 20+3 :heart:
 
Salvia,onnea hyvistä lapsivesituloksista!

Mullu, kiitoksia kysymästä reissu meni ihan mukavasti. Mitä nyt rippikirkossa eilen hikoiltiin, mutta se ei kestänyt kun kaksi tuntia. Lämmintä oli, aurinko paistoi koko viikonlopun ja uimavesi oli todella lämmintä. Harmitti vaan kun ajomatka oli niin kamalan pitkä.

Juu, en mäkään varmaan kipulääkityksestä kieltäydy, kaikki vaan mitä tarjolla on niin meikäläiselle :LOL:.

Voi ihana massu kirma! Ajattele miten pitkällä me jo ollaan, ei uskois kun alkuaikoja muistelee :heart:! Mä kyllä kadehdin, kun sä saat olla jo kotona. Meikäläisellä olisi vielä 14 työaamua ennen kolmen viikon lomaa ja sitten pitäs vielä syyskuu melki kokonaan jaksaa töissä, mutta onneksi aika menee nopeesti.

Nipsulle tsemppiä huomiseen r-ultraan :heart:!


Mä en siis vieläkään ole ostanut mitään tarvikkeita tulevalle perheenjäsenelle. Kohta alkaa ahistaan koko homma. Jotenkin ne vauvanvaatteetkin on jääny vielä kauppaan, vaikka ihania ovatkin. Ukkeli on tosin netistä kattellut turvakaukaloita ja jätänkin sen homman hänen haltuunsa. Vaunutkin varmaan pitäs kohta tilata, jotta kerkeävät sitten ennen Töpselin syntymää. AAAAARRGGGHHH, mulla iskee sterssi tän asian kanssa :kieh:!

Mullakin olisi sitten tällä viikolla torstaina se sokerirasitus. Ei kyllä yhtään nappaa :kieh:! Voi kunpa sen yli voisi hypätä. Ens viikolla olis sitten neuvolakin taas. Tänään pitäs viedä äippärahahakemus kelaan, kun en ole sitäkään saanut aikaiseksi :ashamed:! Miten musta on tullutkaan näin saamaton :eek:!

Palaillaan :wave: !

Irene ja Töpseli rv 25 :heart: "POKS POKS"
 
Kiitti tsempeistä :) Tällä viikolla sitten torstaina mennään äiti-polille, eiköhän ne asiat siellä selviä sitten :)

Mullu, mulla oli kans hellepäivänä se sokerirasitus, mutta jos se on heti aamusta niin ei se oo paha ja se sokeri-litku otettiin jääkaapista niin oli ihan virkistävä kietasta se naamariin :D Kannattaa vaan ottaa evästä sinne, että heti ku se viimene verikoe on otettu, niin saa syödä jotain, jaksaa kotiin asti :)

Irenelle onnea poksumisesta ja ei oo kuule meilläkään mitään muuta hankittuna ku sänky vauvalle ja vaatteita jonku verran! Pikkusen meinaa paniikkia täällä puskea välillä myös :kieh:

kirma, kyllä mä mielummin kotona oon ku töissä :D Ja siis en usko, että töihin enää meenkään. Saikku loppuu viikolla 29 ja mun työ on sellanen, ettei siellä kukaan oo pystyny olemaan enää juurikaan viikon 30 jälkeen. Seisomatyö, johon kuuluu kyykkimistä ja kumartelua, neuvolalääkäri kuulosti vähän siltä että äippälomaan asti saikkua muutaman viikon pätkissä.

Jahas, täytyypä taas lähteä syömään, sitähän tää meikäläisen elämä nykyään on, syömistä ja sängyssä makaamista :headwall: No onneksi ei hirveen kauaa enää kestä :)

Duffy ja Oula 27+3
 
Moikka!

ja salvialle ensiksi helpotuksen huokaukset :)huh onneksi oli kaikki hyvin :)

kaikille jotka ootte ollut ultrassa niin onnea ja tsempit menijöille :)on se niin ihanaa nähdä se vaavi taas :)

ja voi kirma onpas sun maha kasvanut ja on jo tosi upee :) ihana :heart:

mullu myös mua on vaivannut noi suonenvedot ja lihaskrampit öisin kerran tosi pahastikin että lihas oli tosi kipee seuraavana päivänä..nyt ei ole pariin päivään ollut kai tuli viikonloppuna syötyä aika suolaista ruokaa :LOL:

täällä ei sen kummempia ole kuin rokitusta masussa :)on se mun vaavi kova rokkaan :) ainut mikä on niin tosi ikävä miestä kun ei ole ollut nyt kahteen viikkoon kotona kun joutui pidemmälle työreissulle :( noh eiköhän se sieltä kotiin tuu taas sotkemaan että siihen loppuu se ikävä :LOL:

RP ja eikka 24+6
 
POKS! 21+0! Näin se aika vaan menee! Huomenna ultra! Jee!

Käytiin ostaan eilen Gracon Mirage+ matkarattaat vauvalle kun olivat tarjouksessa. Meillä kun tehtiin kompromissi siinä ku ei just ollu varaa vaihtaa autoa niin ostetaan sit kahdet kulkupelit vauvalle. Matkarattaat autoon/kaupunki reissuille ja ne kunnon vaunut sit lenkkeilyyn.

AaVee ja Baby 21+0
 
Salvia Onnea lapsivesinäytteen tuloksista :flower:

Kirma Ihana vatsa :heart: oi kumpa omakin näyttäisi noin siistin pyöreältä! Mut ei mahiksia siihen, siitä pitää ennen raskautta kerätyt makkarat :LOL:

(.)
Täällä sitten narahdettiin sokerirasituksessa!!!! :snotty: Tänään menen sitten ylimääräiseen neuvolaan ja saan kotiseuranta laitteen ja viikon seurataan kotona arvoja. Nyt arvot rasituksessa oli: Paastoarvo- ihan normaali, ei huomauttamista, Tunnin arvo- himpan verran alle raja-arvon, 2 tunnin arvo- ihan himpan verran yli raja-arvon. Lukuja en muista kun olin kylällä kun mulle soitettiin, enkä saanut niitä mihinkään ylös sillä hetkellä.

Minä olen ruoka ihminen. Minusta tulee ihan sairaan kiukkunen ja kärttyinen jos en saa syödä mitä haluan, milloin haluan :| Mies parka! Nyt se joutuu kestämään mua kun mä joudun jättään kaiken hyvän pois,varsinkin mehut kirpaisee, ja joudun kello kädessä tarkkaileen syömisvälejä. EI KIVA!

Jos joudun kävelemään yli 15 min, alkaa heti supistelemaan. Eilenkin kaupassa en meinannut päästä enää liikkeelle, etana vauhtia siis autoon istuun. Onneksi ituminen tai makaaminen heti helpottaa oloa ja supistukset yleensä lakkaa siihen.
Myös selkä on aika junkkelissa. Olen niitä ihmisiä jotka huomaamattaan nojautuu taakse päin kävellessään kun vatsa painaa. Yritän aina korjata asentoa kun huomaan käveleväni selkä kaarella.

Uimista on täällä harrastettu joka päivä, on ihanaa kun vesi on viileää ja saa hetken hengähtää helteeltä. Tosin tissit ei aina tykkää viileästä vedestä ja siitä seuraa "pientä" kipuilua nänneissä :LOL:
Vesi on siitäkin mukava elementti, että siellä tuntee itsensä painottomaksi ja vatsa ei paina. On ihanaa vain kellua ja mitään paikkaa ei särje, vedä eikä paina. Täällä on onneksi todella monta rantaa lähistöllä ja aina löytyy joku paikka joka ei ole täynnä ihmisiä.

Maricce ja Minni rv 25+0 POOOOOKS! :heart:
 
:wave: Hei kaikille pitkästä aikaa! Loma ja kiireet ovat pitäneet kirjoittamasta tälle palstalle, mutta toki olen käynyt välillä lukaisemassa kuulumisianne, vaikka kirjoittaminen onkin jäänyt. ensi viikolla taas töihin, ja sitten löytynee sitä kirjoitus aikaakin! :)

Kirmalla on ihana masu :) Täälläkin on aikamoinen pallura tuossa edessä :D

Pikainen kertaus omista kuulumisista: käytiin 4 D ultrassa viikolla 24+3 ja siellä meijän arviolta 900 g pikku skorppari puuhasteli :D ja todellakin on poika ;) :heart: kaikki oli hyvin. Istukka oli noussut täysin takaseinämään. Tänään oli toinen lääkärikäynti, ja siinäkään ei ollut huomauttamista. Hemoglobiinin olin saanut loistavasti nousemaan 121:teen, ihan vaan syömällä luontaisesti kaikkea rautapitoista. Siis kasviksista saatavaa rautaa :)

Sf mitta oli 22, eli pikkuinen kasvaa tasaisesti juuri alakäyrän yläpuolella. Sokerirasitustesti kutsuu 2 viikon päästä. Saas nähdä kuinka käy...

Tän päivän lääkärikäynti kesti ehkä 2 min. jäi jotenkin hassu olo, mutta en keksinyt oikein kysyttävääkään, kun olin jo aikaisemmin kysellyt kätilöltä kaikki mieltä askarruttavat asiat?!
Painoa ei tullut 2 edellisenä kuukautena lainkaan lisää, mutta nyt sitten olikin tullut 650 g/vko, ja samalla päästiin uudelle kymmenluvulle :( Yhyy. Melko varmaa on, että tässä raskaudessa tulen pääsemään 15 kg:n paremmalle puolelle... Kumpa ei sentään 20 kg menisi rikki... vaikka omalla äidillä sekin meni aikanaan minua odottaessa rikki.... :whistle:

Meidän pieni on varsin aktiivinen pikkuinen. :) Puuhastelee eniten iltaisin 22-01:00 ja aamupäivisin joskus 10 ->. Saas nähdä miten töihin paluu muuttaa hänen rytmiään :)

Annabell ja skorppari 26+1
 
Terveisiä rakenneultrasta :wave:

Kaikki oli ok ja toinen poikahan meille on tulossa, kuten siellä tarkastusultrassa jo vähän "ennustettiin" :heart:

Tosi mahtava kätilö oli ultraamassa, kertoi meille ultratessa mitä ultraa ja miltä näyttää :)
Esikon aikana oli tosi nopea ultraus, lääkäri ei kyllä paljoa meille kertonut, eikä näin seikkaperäisesti mitä nyt :) 4D kuvaakin saatiin ihastella, pari kuvaakin saatiin mukaan :heart: :heart:
Painoa pikkusella on arviolta 420 g ja reisiluun mitta oli 3,4 cm.

Nyt sitten odottamaan parin viikon päästä olevaa neuvolaa :)

Nipsu + muru rv 20+4 :heart:

Ai niin, tsemppiä AaVeelle huomiseen ultraan!
 
Maricce, tervetuloa rd-joukkoon :/ Se hyvä puoli tossa rd:ssä on, että täytyy syödä 3 tunnin välein :LOL: Ja saa niitä herkkujakin joskus syödä. Vauvan parhaaksihan se kaikki on. Pääsetkö äiti-polille jossain vaiheessa koko- ja synnytystapa-arvioon?

Eilen erehdyin istumaan 2 tuntia koneella ja jumankauta, että meni maha juntturaan! Supisteli noin tunnin ja niin perhanan kipeitä ettei voinu muuta ku kyljellä maata. Että sitä voi olla tollo, mutta ku toisaalta tuo sängyssä makaaminen alkaa nyppimään ihan tosissaan :kieh: Täytynee ostaa läppäri sänkyyn kaveriksi :D

Duffy ja Oula 27+4
 
5,5 tuntia vielä. Ei jaksaisi odottaa... Toivottavasti ultrassa paljastaa sukupuolen niin pääsen oikein urakalla shoppaileen! :LOL:

Mulla oli eilen koko päivän suppareita. Osa ihan kivuttomia mut seassa myös muutama tosi kipeekin suppari. Ja nyt heti aamusta alkanu noi liitoskivut (oliko ne sen nimisiä) vaivaamaan... Onneksi saan tän mun työtuolin ihan makuu asentoon. :D

AaVee ja Baby 21+1
 
Annabelille ja nipsulle onnittelut hyvistä ultrakuulumisista :heart:!

Ja Aaveelle tsempitykset tämän päiväiseen ultraan :heart:!

Mariccelle pahoittelut narahduksesta! Saa nähdä liitynkö huomenna teidän joukkoon.


Tietääkö muuten kukaan tehdäänkö Tampereen seudulla synnytystapa-arviota? Ja missä vaiheessa se yleensä tehdään, jos tehdään?


(.) Tänne on tainnut rantautua se kuuluisa pesänrakennusvimma :D! Hirvee siivous- ja järjestelyinto, joka tosin aiheuttaa supistuksia, mutta kun rauhassa touhuaa niin ei haittaa. Ukkeli on tästä käänteestä ihan innoissaan, kun alkuraskaudesta en jaksanut tehdä mitään muuta kuin maata sohvalla :LOL:! Tänään pitäs mennä lastenhuoneeseen tutkaileen tapettivaihtoehtoja. Jotain raitaista ajattelin, saas nähdä löytyykö mieleistä. Sit vois ruveta katteleen kalusteita ja muuta tarvittavaa sälää.
Ajattelin ne vaunutkin käydä tilaamassa elokuun alussa, kerkeävät sitten tulla, jos toimitusaika on sen parisen kuukautta.

Irene ja Töpseli rv 25+2
 
Heippa pitkästä aikaa! Niin kiirettä on ollut ettei ole ehtinyt kun välillä käydä lukemassa teidän kuulumisia. Terveisiä eilisestä rakenneultrasta. Kaikki näytti normaalilta, kätilö ultras n. puoli tuntia ja lopulta päätyi siihen että tyttö olis tulossa :heart: :heart: . Ollaan ihan innoissaan, salaa olinkin toivonut pientä tyttöä =) . Täytyy alkaa vähitellen ostelemaan tarvikkeita, kiitos muuten kaikille kokeneille neuvoista mitä kannattaa ostaa. Tuntuu että on ihan Liisa Ihmemaassa kun menee lastentarvikeliikkeeseen :ashamed: . Pari vastasyntyneen bodya olen ostanut, ei muuta.

Salvia ihanaa että saitte hyviä uutisia vaihteeksi! Toivottavasti loppuraskaus sujuu hyvin ja saatte terveen vauvan syliin :heart: .
Duffy ja Maricce tsemppiä sokerijuttujen kanssa. Alkaa jo itseäkin jännittää kun suvussa on diabetesta että jääkö sitä muutaman viikon päästä kiinni. Oliko se juoma muuten miten kamalan makuista? Jännittää se 12 tunnin paasto kun on tarvinnut monena yönäkin käydä syömässä jotain pientä.
Aaveelle onnea tämän päivän ultraan! Toivottavasti pikkuinen ei ujostele ja pidä jalkoja ristissä ;) . Ja Nipsulle onnittelut hyvistä ultrauksista :heart: .

).( Tosi ihanaa kun pienokaisen potkut tuntuu päivittäin, tulee vähän helpottuneempi olo kun tietää että siellä jotain elämää on. Maha on pyöristynyt tosi paljon ja selkävaivojen takia oon joutunut käyttämään tukiliiviä. Miten teillä muilla selkäkipuisilla, helpottaako vai paheneeko vaiva? Terkkari sanoi että voi jopa helpottaa kun maha kasvaa ja työntää enemmän selkärankaa taaksepäin. Onneksi oksentelut jäi viikolle 16 ja nyt on voinut nauttia ihanista kesäruuista =) . Painoa on tullut 3kg lähtöpainoon, ekoina kuukausina tulikin pelkkää miinusta oksentelun takia.

Jaksamista kaikille näin kesähelteillä, varsinkin tuplia odottaville :heart:

Ovis 20+4
 
Ja täältä tulisi niitä ultra kuulumisia... Juu tyttöolo oli vahva (vaikka pari viikkoa sitten sanoinkin miehelle, et on tullut suuri epäilys siitä, et tulokas on poika) mutta näinhän siinä sitten kävi, että POIKA meile on tulossa! :heart: Esitteli vehkeensä sen verran hyvin, että ei jääny epäilystä. Kahden ultraajan toimesta tuli sama varmistus. :)

AaVee ja Baby Boy 21+1
 
irene80, me tosiaan ollaan jo todella pitkällä! On tämä vieläkin niin uskomatonta ja ihanaa :heart:
Pesävimmaa pikkaa täälläkin. Oikeen ootan jo, että mies alottaa maanantaina loman jälkeen työt, sitten minä alan tyhjentää kaappeja. Ei onnistu jos toinen on siinä olan takana vahtimassa mitä raivaan roskiin. Ompahan nuo jo aikakin inventoida, romua ihan liikaa.
Peukutuksia vaan sokerirasitukseen, toivottavasti ei narahda!

annabell-77, olikin tarkoituksena huudella sinua, kun ei ole aikoihin kuulunut.
Minä kans menen jo uusilla kymmenluvuilla, tavoitteena on, että näihin jäähään, ei enää seuraavaa kymmenystä kiitos! Ja huomaan itse, että se ylimääräinen, mikä ei ole mahassa, on kerääntynyt tuohon lantiolle ärsyttävästi. Meinaa pikkuhousut puristaa. Mutta, mutta tiedän, että nopsaa nuo kilot sitten kans lähtee, imetys on tehokasta ;)

ovis, nyt kun kyselit asiasta, niin hoksasin, että tosiaan..selkäkivut on hellittäneet tosi paljon mitä ne on olleet. Mulla oli pahinta alle rv20 ja nyt varmaan kuukauden sisään on ollut jo, saa kyllä sanoa, ihan normaalin tuntunen selkä. Mites muuten annabell sinulla selän kanssa?
Minä kävin sokerirasituksesa ed. raskaudessa ja se litku ei ollut minusta pahaa. Maistu ihan lämpöselle kokikselle ja varsinkin kun oli niin kauhee nälkä, meni se alas ihan helposti. Ärsyttävintä oli se tk:ssa notkuminen niin vietävän kauan.

nipsu ja aavee, onnittelut teille molemmille ultranäkymistä :heart: Ja nyt sitten virittäytymään poikatunnelmiin :D
Muuten tosi paljon poikia tuloillaan:eek: tuolla kavereitten pinossakin poikia tuntuu syntyvän ihan järestään. Ehkä siinä on perää, että hoidoilla poika..

maricce, no joo, siellä sitten myös opetellaan uuttaa elämäntapaa. Onneks on tuo rd kuitenkin semmonen "sairaus" mihin pystyy ite vaikuttamaan omilla tekemisillä. Vaatii vaan aika paljon motivaatiota ja perehtymistä. Vissiin..tai näin olen kuullut.

rouva papunen, juu..miehen kotonaolon kyllä hoksaa sotkun määrästä :LOL:

(.) Mä laavaan noita nettisivuja päivästä toiseen ja mietin ja haaveilen mitä tilaisin. Haluaisin jonkun tosi kivan asun pikkuselle minkä pukea sitten kun kotiin tullaan, en mitään taviskaupan tusinatuotetta. Metsolasta oon ettinyt, siellä kun on alekin menossa, mutta en osaa päättää. P.O.P:in vaatteista tykkäisin kovasti, mutta mistäs niitä ostat..lähin liike taitaa olla Tampereella. Doomoon imetystyyny on kans etsinnässä, mutta en tiedä tulisko se halvemmaks käydä ostamassa paikan päältä, postikuluihin kun menee niin isossa tuotteessa. Ja sitten se kaukalopussikin vielä!

kirma+muru27+5
 
hei taas pitkästä aikaa,

Onnea salvialle hyvistä uutista ja muillekkin ultrakuulumisista.
Sokerirasitus oli mulla arvoineen normaalien rajoissa. Mä sainkin jo jotain uutta juomaa siellä joka oli sellaisessa pussissa ja maistui mehulle. Mut on se puuduttavaa istua 2 tuntia paikallaan.

Meilläkin edessä olis muutto ens kuussa isompaan asuntoon ja sit vielä mun liikeen muutto syyskuunalussa. Ihanaa kun saa sit laittaa lapsille oman huoneen eikä ole lelut pitkin olohuoneen nurkkaa ja on tilaa lasten vaatteille. Mä olen onnistunut välttämään vauvan vaateostokset tehokkaasti kun käy töissä ja hakee pojan hoidosta että ehtii viettään aikaa hänen kanssa ennenkun menee yöunille. Meittin pikkukylässä kun ei ole kauppoja jossa vois shoppailla.
Olo on kyl näillä helteillä töissä, jossa melkein 40-50 astetta iltapäivällä sisällä, aikas rapeahko kun kotiin pääsee. vettä kuluu useita litroja päivässä ja sen huomaa sit yöllä kun saa ravata vessassa kokoajan. Tyttelikin pitää aika jytää aina öisin ja protestoi kun kun käännyn tai vahdan asentoa sängyssä.

irene, mulle tehdään synnytystapa arvio edellisen sektion takia. Ekassa raskaudessa sitä ei tehty sen kummemmin kuin vasta synnytyssalissa missä kokeiltiin nyrkillä et mahtuisko pää alakautta. Olis mahtunu mut kun epiduraali tunaroinnin jälkeen pojan syke laski niin et mentiin hätäsektioon hippulat vinkuen. Toivotaan ettei ne ny mua laita sektioon ja et istukka olis noussu tarpeeksi ylös. Epiduraalia en huoli tähän synnytykseen, pitkää olla muut tropit käytössä, ilokaasusta en saanu mitään iloo ja epi tuli liian myöhään ja huonosti laitettuna et tiedänpähän heti alussa pyytää muita lääkkeitä.

mut nyt riittää oma napa, ja lompsin taas täytään vesipulloni ja yritän olla liikkumatta täällä kuumassa putiikissani.

tiltalitti ja mymmeli... viikot hukassa, vajaa 3kk laskettuun kuitenkin;-)
 
Kiitoksia kovasti onnitteluista meidän lapsivesinäytteen normituloksista ja kiitos kun olette jaksaneet mun jaarinoita asiasta! :heart: Siis siitäkin asiasta. ;)

Te, joilla on jo lapsi niin minkäikäisinä ovat siirtyneet nukkumaan pinnasängystä tavalliseen sänkyyn nukkumaan? Mietin saisko jouhevasti tulevalle pinniksen esikoiselta vai pitääkö hankkia toinen pinnis.

Rintapumpuista vielä sen verran, että meillä oli sairaalassa ihan järkyttävä lypsykone mutta sellaista käsikäyttöisen kokoista kotisähköpumppua pidin kyllä tosi näppäränä.

Meidän mummovainaa sanois Kirmalle kuvan perusteella, että tyttö tulossa =) . Onko jo paljastunut? Ootko huomannut muuten kävellessä, että kääntyykö jalkaterät aikasempaa enemmän sisään vai ulospäin? Tämäkin vanhaa mummolegendaa. :LOL: Ja Rva Papusellekin taitaa olla tytsy tulossa, ainakin se meidän yhen kätilön läpän mukaan, kun ei näyttele sukukalleuksiaan. :whistle:

Kuulosti mahtavalta Kirma tuo teidän kahdenkeskinen Tallinnan reissu. Haluu kans! Jäikö jotain kivoja lastenliikkeitä mieleen?

Meriharakka ja Mullu, onneks meidän esikko ei ominut kohtuajan rytmiään päivärytmikseen. Potki mut aina hereille noin viimeisen kahden kuukauden ajan 4-5 aikaan aamulla. Hirvee humppa! Jälkeenpäin oon ajatellut, että nälkäänsäköhän potki, kun syntyi alle 3-kiloisena... Kaikkea sitä miettii. :eek:

Duffy, kuinka sujui RD-info. Jäikö mitään konkreettista mieleen? Mulle jäi vaan viimeks "ei sokeria, hedelmistä vältä banaaneja ja viinirypäleitä ja mehuja, Natur- merkkisissä mehuissa vähemmän sokeria". Mutta mä sainkin infon vaan neuvolassa. Jännään jo nyt, että mulle käy kuten sulle, että narahdan kunnolla, enkä vaan paastoarvolla kuten viimeksi. Tsemppiä, samoin Mariccelle ja muille kohtalotovereille!

Mullulle hyvää ja suonenvedotonta matkaa kotimaahan!

Heh, Maricce, onkohan sulla samanlainen maha kun mulla... Päällä vauvamaha ja sen alla sellainen makkara roikkumassa, oikea kengurupussi ilman täytettä :kieh: . Vesi-ihmisiä minäkin, mulla liitoskivut estänyt uimisen kun ei haarus kestä niitä sammakkopotkuja. Argh, muistan ton kylmästä tulevan nännikivun. Vai pientä, heh. On tullut eräskin kerta istuttua talvipakkasissa autossa kädet tisseillä lämmittämässä, että loppuis jo, että pääsis ajamaan.

Onnea kaikille hyvistä ultrakuulumisista! On jotenkin tuplamahtavaa, että mammat joiden ei oo ollu helppo raskautua, saa hyviä uutisia vaaveistaan. Herkistyy hän. :heart: (Pannaan hormonien piikkiin). ;)

Salvia 16+6
 

Yhteistyössä