KYMPIN HOIDOT - Vol. 2

heidih sulle on hieno munasolusaalis tulossa!

kaarne minäkin muistelen, että ei hirmusti olisi ollut mitään oireita.

(.) hulluksi tämän piinailun kanssa nyt kyllä tulee!! Mä vahtaan itteäni koko ajan ja nyt olen kehittänyt oireiksi jo öklötystäkin. Kyl mä olen pahasti valeraskaana varmaan jos en oikeasti raskaana ole. Mä edelleen ajattelen vaan olevani raskaana ja suunnittelen elämää eteenpäin sen mukaan. Kun ei vaan tippuis korkeelta loppuviikosta!
 
Viikko alkion siirrosta ja olen jo jonkin aikaa tuntenut, että menkat alkavat millä hetkellä hyvänsä. Välillä tuntuu kuin menkkamaista kipua alavatsassa, mutta en tiedä sitten kuvittelenko minä sen. Muuten on ehkä flunssa tulossa, koska kurkku on ollut pari päivää vähän kipeänä, eilen alkoi vielä paleltamaankin ja oli vähän lämpö noussut. Inhottavaa tää piinailu, koska ei voi uskoa mihinkään tuntemuksiin. Välillä toivoo, että olisi tärpännyt, mutta sitten taas tiputtaa itsensä maanpinnalle, koska en uskalla haaveilla liikaa. : /
 
Täällä pp 11 menossa ja mitään oireita ei ole, vähän välillä masua koskee samalla tavalla kuin menkat olisi alkamassa. Tämä tais olla taas tässä. On tämä piinailu todella raskasta. Ennen joulua ehditään varmaan vielä yksi pas tehdä meille. Joulu sit piinaillaan.

Peppi Kivasti sullakin jo päiviä ja oireitakin tuntuu vähän olevan.. Tiedätkö miten oys:ssa joulutauko on?
 
Raskaustesteistä: Olen testannut pp 11 herkällä 10 mIU/ml testillä ja joka kerta kun olen plussannut, plussa on näkynyt jo tuolloin. Näitä ei saa joka apteekista, tämän hetkisen testin nimi on First Signal, mikä kaapista löytyy.

Saara ja Huuru-Sisko, pp 3
 
näin se taas nähtiin pp8 alko jo vuoto ja nyt sit kunnolla eli olipa taas yllätys:'( lauantaina oli pientä raivoo ilmassa. nyt alkaa jo olla toiveet menneet kaikesta. pakkasessa on kaksi jotka sulatetaan seuraavaan siirtoon. mutta täytyy sanoo ettei ootokset oo korkeella. sitten ne hoidot onkin siinä. pitäs siirtyy yksityiselle, mutta ei oo rahaa. et se siitä sitte.:headwall::(
 
Ja tulihan se kirje Taysista.. "Jatkoviljelyn jälkeen ei ole mitään pakastettavaa. Potilaalla ei ole alkioita pakkasessa".

Että sillälailla.. Nyt jos keskiviikkona napsahtaa nega ruutuun, niin kaikki alkaa taas alusta. Ja se on sitten meidän kolmas ja viimeinen hoito julkisella puolella. Sitten siirrytään yksityiselle. Voi kärsä tätä touhua!!
Toivottavasti edes seuraavan hoidon reseptit sais vielä joulukuun puolella, jos se nega ylihuomenna tulee.
 
Voi kolmisin... Itku! Ei muuta osaa sanoa. :( Lohtuhalaus, pitkä sellainen!

Raitapaitainen, toivotaan sitten nyt kahta kovemmin, että tämä hoito tuottais tuloksen/tulokset!!! Peukkuja siis viimeisiin piinapäiviin! :) :hug: ikävistä uutisista!

Täällä tänään menkkamaista jomotusta tuossa alkuillasta, eli eiköhän se nyt tässä tämäkin ollu. Surettaa jo valmiiksi se tuleva puhdas nega. Anteeksi pessimistisyyteni! :kieh: En vain enää jaksa toivoa...
 
kolmisin :hug: oikein lämmin halaus sinulle

Raitis Sinä otat sen plussan nyt ja sit sun ei tarvii huolehtia jatkosta enempää, näin minä uskon ja toivon!

(.) Muistin tuossa juuri, että näin unta viime yönä, että olin ultrassa ja siellä lääkäri ihmetteli, että joko ne näin aikaisin näkyy sydänäänet, ihme se on. Voi kun tuosta unesta vielä tulisi totta ja niitä sydänääniä pääsisin näkemään.
Mulla on nyt tunteet jotenkin ihan sekaisin, mä olen tän päivän ollu jotakuinkin itkun partaalla kun niin paljon mietin tän hoidon lopputulosta. En minä kyllä jaksa odottaa sitä verikoepäivää vaan pyysin miestä jo tuomaan raskaustestin ja huomenna aamulla ajattelin sen tehdä, huomenna on pp11. En kyllä odottanut, että tämä tulisi olemaan näin kova pala tämä viimeinen hoito tällä erää.

Hävettää kyllä purnata tätä kun onhan meillä jo yksi lapsi ja kaikille ei suoda sitäkään.
 
ruskea vuoto alkoi eilen. tänään punaista ja riekaleista. oon aika varman että alkiot oli mukana. oon ihan rikki. mies uskoo vielä testin voimaan torstaina. minäkin ehkä vähän elätän toivetta, mutta.... miksi hlvetissä me ei voida onnistua????????????????:'( :headwall:
tää oli viimeinen julkisen hoito jos emme onnistuneet. sitten vaan velkaa hakemaan ja lottoamaan yksityisellä kunhan talous antaa periksi. eli ehkä ens syksynä. prkle. olen katkera
 
Voi ei kolmisin ja äidiksikkö sun muut epäonnistuneet. Itsekin Oys:ssa hoidoissa ja persuuksilleen meni hoito. Tosin jokin kemiallinen raskaus siinä muutaman päivän testeissä haamuili.
Ei muuta kuin sinne VL:lle jatkamaan. Toivomme parasta.
Todella epäreilua tämä elämä!!
 
~~~~~~~~~~~~~KYMPIN HOIDOT~~~~~~~~~~~~~~~
*******************30.11.2010.********** **********

Nimimerkki..................Hoito....... ....Tapa.....Pu.......Sii.......hoitop.
heidh..................3.IVF/ICSI..............pi......1.12....3.12.. ....OYS
Miimii-75..............1.IVF:n 2.PA..........lä......vko48...........K HKS
Rebec..................1.IVF/ICSI.....................marras/joulukuu...
Marjaane.............2.IVF:n 3.PAS.........lä....................... ........
Doris79................1.IVF:n 3.PAS................................... .......
Miiru82................................. ........................................ TAYS
Hopping...............2. ISCIn 3. PAS......lä......vko 49...........AVA TRE
Kaarne................1.IVF............. .................vko49................
Ross....................1.IVF:n1.PAS.... ..............vko49................
Mansikkainen.........3.ICSI............. ..............vko49................
Mörkötys..............1.IVF/ICSI:n1.PAS...........vko.50/51..........
Terhi76................1.IVF:n1.PAS..... ..............joulukuu.........TYKS
NeelaNaranja........1.IVF:n1.PAS........ ...........joulukuu..........NKL
pirpana74.............PAS............... .................joulukuu..........VL
Munkkiniemi..........2.IVF.............. .....pi................................
Cris.....................4.ICSI......... ..........pi............................ ....
Tähtisilmä79.........1.IVF:n3.PAS..... ....................................OYS
Mandalay.............1.IVF:n1.PAS....... .lu...............................OYS
Zax.....................2.IVF........... ........................................ ....
onnijatoivo...........1.IVF:n1.PAS...... .....................................
Helmiina78............2.IVF:n1.PAS...... ....................................
Myyrä2................2.IVF............ ........................................ ...
Meg....................2.IVF............ ........................................ ...
UnelmaSirpaLeena..2.IVF................. pi...............................OYS
Katjuska-79......... 1.IVF...................pi.........vko7. ...............OYS
wilma32...............2.ICSI............ .................helmikuu-11........
kaz.....................1.ICSI:n1.PAS... ....lu...............................OYS
lepis....................3.ICSI......... ........................................ ...NKL
MiukuMau.............2.ICSI............. .....ly........vk50................TAYS
Faith83................2.IVF:n1.PAS..... .....................................
nainen83..............3.IVF............. ........................................ .
Mollamaija82..........2.IVF............. ...............tammiku.........TAYS
MT79...................2.ICSI........... ........................................
Mansikkainen79.......................... ......................................
syssy...................3.ICSI:n1.PAS... ....................................AVA
HalleB...................2.ICSI......... ........................................ .KYS
fiia69....................PAS........... ........................................ ..


*****************Piinailijat************ **********

Nimimerkki......hoito.................al kiot................PP.......testip v.
Raitapaitainen.......4.ICSI........:heart::heart:.................13.......1.12
Kolmisin................................:heart:....................13........
Äidiksikkö...............................:heart::heart:................12.........
Sannuli-81.............................:heart::heart:................12........
PieniTähtönen......4.IVF............:heart::heart:...............12.......1.12
Muru1981............2.IVF1.PAS......:heart:.................11........3.12
Minzus.................3.PAS...........:heart::heart:................11........3.12
Peppi1981...............................:heart:...................8........
Mammy...............2.IVF.............:heart:..................4.......10.12
SaaraX................3.IVF:n1.PAS...:heart:..................4.......10.12

++++++++++++++++Plussanneet+++++++++++++ ++++

Vadelmaunelma..6.9...............787/14..........2.IVF/ICSI.............2
Peppiina78..........16.9.............932/13..........2.IVF:n 1.PAS.......1
Marjainen...........16.9..............kt/13............2.IVF....................1
Jonttunen...........20.9...............k t/12............4.IVF..................2
Maitoparta-80.....21.9..............548/12..........4.ICSI:n 1.PAS.....1
scrap.................24.9.............. 107/14..........2.ICSI.................1
Minttuska83.......26.10.............vt/12.............1.IVF...................1
Ninea................27.10.............5 38/14..........1.IVF..................1
Viu....................29.10........... .kt/14.............1.ICSI.................2
toivorikas-72......2.11..............106/11...........4.ICSI.................1
Hugsy................15.11............10 07/19..................................1
 
~~~~~~~~~~~~~KYMPIN HOIDOT~~~~~~~~~~~~~~~
*******************30.11.2010.********** **********

Nimimerkki..................Hoito....... ....Tapa.....Pu.......Sii.......hoitop.
heidh..................3.IVF/ICSI..........pi..........1.12....3.12.. ....OYS
Miimii-75..............1.IVF:n 2.PAS.....lä...............3.12....KHKS(TAYS)
Rebec..................1.IVF/ICSI.....................marras/joulukuu...
Marjaane.............2.IVF:n 3.PAS.........lä....................... ........
Doris79................1.IVF:n 3.PAS................................... .......
Miiru82................................. ........................................ TAYS
Hopping...............2. ISCIn 3. PAS......lä.......vko 49...........AVA TRE
Kaarne................1.IVF............. .................vko49................
Ross....................1.IVF:n1.PAS.... ..............vko49................
Mansikkainen.........3.ICSI............. ..............vko49................
Mörkötys..............1.IVF/ICSI:n1.PAS...........vko.50/51..........
Terhi76................1.IVF:n1.PAS..... ..............joulukuu.........TYKS
NeelaNaranja........1.IVF:n1.PAS........ ...........joulukuu..........NKL
pirpana74.............PAS............... .................joulukuu..........VL
Munkkiniemi..........2.IVF.............. .....pi................................
Cris.....................4.ICSI......... ..........pi............................ ....
Tähtisilmä79.........1.IVF:n3.PAS..... ....................................OYS
Mandalay.............1.IVF:n1.PAS....... .lu...............................OYS
Zax.....................2.IVF........... ........................................ ....
onnijatoivo...........1.IVF:n1.PAS...... .....................................
Helmiina78............2.IVF:n1.PAS...... ....................................
Myyrä2................2.IVF............ ........................................ ...
Meg....................2.IVF............ ........................................ ...
UnelmaSirpaLeena..2.IVF................. pi...............................OYS
Katjuska-79......... 1.IVF...................pi.........vko7. ...............OYS
wilma32...............2.ICSI............ .................helmikuu-11........
kaz.....................1.ICSI:n1.PAS... ....lu...............................OYS
lepis....................3.ICSI......... ........................................ ...NKL
MiukuMau.............2.ICSI............. .....ly........vk50................TAYS
Faith83................2.IVF:n1.PAS..... .....................................
nainen83..............3.IVF............. ........................................ .
Mollamaija82..........2.IVF............. ...............tammiku.........TAYS
MT79...................2.ICSI........... ........................................
Mansikkainen79.......................... ......................................
syssy...................3.ICSI:n1.PAS... ....................................AVA
HalleB...................2.ICSI......... ........................................ .KYS
fiia69....................PAS........... ........................................ ..


*****************Piinailijat************ **********

Nimimerkki......hoito.................al kiot................PP.......testip v.
Raitapaitainen.......4.ICSI........:heart::heart:.................13.......1.12
Kolmisin................................:heart:....................13........
Äidiksikkö...............................:heart::heart:................12.........
Sannuli-81.............................:heart::heart:................12........
PieniTähtönen......4.IVF............:heart::heart:...............12.......1.12
Muru1981............2.IVF1.PAS......:heart:.................11........3.12
Minzus.................3.PAS...........:heart::heart:................11........3.12
Peppi1981...............................:heart:...................8........
Mammy...............2.IVF.............:heart:..................4.......10.12
SaaraX................3.IVF:n1.PAS...:heart:..................4.......10.12

++++++++++++++++Plussanneet+++++++++++++ ++++

Vadelmaunelma..6.9...............787/14..........2.IVF/ICSI.............2
Peppiina78..........16.9.............932/13..........2.IVF:n 1.PAS.......1
Marjainen...........16.9..............kt/13............2.IVF....................1
Jonttunen...........20.9...............k t/12............4.IVF..................2
Maitoparta-80.....21.9..............548/12..........4.ICSI:n 1.PAS.....1
scrap.................24.9.............. 107/14..........2.ICSI.................1
Minttuska83.......26.10.............vt/12.............1.IVF...................1
Ninea................27.10.............5 38/14..........1.IVF..................1
Viu....................29.10........... .kt/14.............1.ICSI.................2
toivorikas-72......2.11..............106/11...........4.ICSI.................1
Hugsy................15.11............10 07/19..................................1
 
Viimeksi muokattu:
Ekaksi halaukset negan saaneille, hiljaiseksi vetää.
Olen viime aikoina lukenut paljon enemmän negoista kun plussista, en tiedä onko niitä negoja tullut nyt enemmän vai jääkö ne negatulokset enemmän kummittelemaan mieleen ? Plussanneistkin aika moni on joutunut kokemaan keskenmenon, et ei tämä helppoa ole. No sen täällä kaikki tietääkin..

Mulle nyt suunnitellaan sitä pas-hoitoa, heti tuoresiiron jälkeen, ilman välikiertoa.
Mä ajattelin jättää kaiken tiedon ja taidon tällä kertaa sen lääkärin hyppysiin, enkä etsi mitään tietoa pas-hoidoista. Teen vaan niin kuin se käskee, aloitan viikonloppuna oviksen tikuttelun ja soittelen kun se on löytynyt. En edes sitä tiedä, pitääkö jossain vaiheessa jotain hormoonia pistellä/ ottaa, odottelen vaan ohjeita, enkä selvittele etukäteen mitään, en onnistumisprosenttejakaan.
Toivottelen onnea jokaiselle, ja toivon edes yhden plussan tähän ketjuun toivoa antamaan.
 
MinzuS :hug: Pelkäänpä kovasti, että täällä perässä tullaan! :( Mutta sie jo siis uskalsit testata?! Entä jos se ei vielä näkyiskää, jos kuitenkin olisit raskaana? Millä testillä sie testasit? Oon niin pahoillani! Voi kumpa pystyis jotenkin auttamaan kanssasisarta!

Äidiksikkö :hug: Missä ihmeessä se meidän toivottu plussajuna oikein kuppaa? Onko se eksyny matkalla? Ei kai voi muuta sanoa kuin p...a! :(

Ahistaa, joulukin tulossa. Kaikki muut kulkee onnellisena vattat pystyssä. :(

Kiitos Ross!!! Onnea myös sinulle roppakaupalla tulevaan pas-hoitoon!
 
Viimeksi muokattu:
Kaikille negan saaneille iso halaus ja kovasti jaksamista. Ei ole helppoa ei.

Täällä ollaan mietitty sitä, että jos se nega huomenna tulee, niin tässä pitää pikku hiljaa alkaa valmistautua siihen ajatukseen, et ei meille välttämättä tule lisää lapsia. Ei ehkä ainakaan niitä kaikkia viittä mitä toivotaan. Vaikka onhan meillä siis vielä yksi hoito julkisella ja Kela korvaa vielä kaksi yksityisellä puolellakin ja kaikki aiotaan kokeilla.
Onneksi on yksi ihana ja kaikinpuolin täydellinen pieni ihminen talossa. Auttaa kummasti jaksamaan! Ja jos positiivisia puolia hakee, niin pystytään antamaan esikoiselle paljon enemmän aikaa ja jaksamista jos ei tule enempää lapsia. Tämä kaikki siis ajatuksena vain siksi, että tästäkin hetkestä jaksaa taas positiivisella mielellä eteenpäin.

Mulla taas sama virsi.. Ei tuntemuksia suuntaan eikä toiseen. No ehkä vähän enemmän sellainen olo oli aamulla, että oisko painon tunne alavatsalla alkavan vuodon ennusmerkkejä.. Tiedä häntä.

Mutta hei.. Me asutaan 5,5km:n päässä Tampereen keskustorilta, ei siis missään metsän keskellä.. Ja niin vaan äsken kuvasin vaunulenkillä kettua. Oli tosi komea ja rohkea. :)
Tuli oikein hyvä mieli! Toissa talvena makuuhuoneen ikkunan alla juoksi sellainen tosi pieni valkoinen, joka liikkuu hangen päällä. Oisko se sitten lumikko? Ihana ihana maaseutu keskellä kaupunkia!
 
Halit neganneille :hug:.

kolmisin: Meillä makso lokakuussa edellinen hoito (ICSI) pitkällä viljelyllä 1900€, mitään ei saatu pakkaseen. Nyt on menossä kolmannen hoidon piikitykset ja tällä kertaa laskuun tulee lisäksi vielä 400€ luovutetuista siittiöistä ja toivon mukaan myös pakastusmaksua pakkaseen saaduista alkioista. Rahaa palaa, mutta palvelu ja hoitojen tahti ihan eri luokkaa kun julkisella puolella.

Niin ja siis nää hinnat oli kelakorvausten jälkeen kun ne vähennettiin suoraan jo pois.
 
Pikaisesti selailin ketjua läpi taasen, kovasti voimia pettymyksen kokeneille:hug:

Itsellä tätä odottelua vaan alkavatko menkat ajallaan jne. jotta olisi mahdollisuuksia pakaste siirtoon päästä vielä ennen joulua. Jos tällä kertaa olisi munasarjoissa jotain eloa.. Mieli vaihtuu toivosta hetkittäisiin epätoivoihin siitä että ultrassa kuulee jotain ikävää kuten viimeksi että hiljaista pitelee, katsellaan seuraavasta kierrosta uudelleen. Senkin ehkä vielä kestää, minkäs sille mahtaa mutta leikkausta vaativa kysta ei olis tarpeen toistamiseen:headwall:
Menkat pitäisi alkaa tuossa viikonvaihteessa, saas nährä kuin käy.

MT79 Toivotaan et tapahtuis pieni ihme :)
 
Halauksia ja voimia kaikille neganneille! Elämä on joskus suurta vääryyttä!

Näiden negauutisten lukeminen ei yhtään paranna omia fiiliksiä piinaillessa. Välillä tulee sellaisia positiivisia ailahduksia mieleen kun nippaa vatsan pohjasta, mutta kokemuksesta tiedän että ne voi olla ihan noista Lugeista johtuvia, samaten tissien turvotus ja arastus. Minulle ehdoton plussauksen oire (jo kaksi kertaa) on supernenä, haistan pahoja hajuja erityisen tarkasti. Nyt on niin nenä tukossa flunssasta, että vielä ei kyllä haisteta yhtään mitään! Edellisellä kerralla oli myös pahoinvointia jo ennen plussausta, mutta nuo lääkkeetkin voi sitä aiheuttaa, joten ota tästä nyt selvää...

Raitis, aika samanlaisia ajatuksia meilläkin. Tuon esikoistytön olemassaolo auttaa, että vaikka ei ehkä tärppääkään toista kertaa, niin onpahan yksi loistava pakkaus tuossa päpättämässä. Eikä kaduta että olemme yrittäneet. Vaikka ovi sulkeutuu, niin jossain aukenee ikkuna!
 
halit huonoja uutisia saaneille.

omaa napaa. hitto mulla tekis mieli hirttää toi ukko munista, piti taas äsken ottaa yks olut. voi että mua sieppaseen. kuinka aina lupaa ja lupaa. eipä vissiin taas tarvi ens yönä nukkua juuri ollenkaan ku v..uttaa niin paljon toi ukko ja sit viel huomenna se punktio joka mua pelottaa ihan suunnattoman paljon. viime yönäki nukuin n.3-4h ku mietin vain sitä punktiota:/ huoh.
 
Täältäkin voimia kaikille negatestin tehneille :hug:
Alkaa aina välillä raivostuttaa tää epäreiluus tässä kaikessa. Olo on niin voimaton, kun ei voi itse vaikuttaa mihinkään.

heidh Tuttu tunne, miehen piittaamattomuus ärsyttää! Mua ei niinkään suututa alkoholin käyttö, mutta ukon satunnainen tupakointi pistää sapen kiehumaan. Kun meillä lapsettomuus on vielä miehestä johtuvaa. Että ei sen verran tärkeänä pidä tätä asiaa, että vois edes tän kalliin hoitorupeaman ajan olla polttamatta. Grrh. Itse olisin valmis tekemään kaikkeni asian eteen.

Huomenna viimeinen ultra ennen punktiota. Muakin on alkanut jo punktio jänskätä aika paljon.
 

Yhteistyössä