Leikkipuistossa nähtyä ja koettua

Eli jos lapset ovat tunnin verran puistossa omissa leikeissään, se tarkoittaa sitä, että vuorovaikutussuhteessa on ongelma. Me ainakin menimme puistoon tapaamaan kavereita ja liikkumaan. Kotona ehtii kyllä olemaan vuorovaikutuksessa ne loput 22 tuntia vuorokaudesta.

Aika jänniä ajatuksia...Olen nimittäin ihan jatkuvassa vurovaikutuksessa lapseni kanssa, AINA kun hän tulee luokseni.
Näyttää kiveä minkä on löytänyt, kiipeä puuhun, laulaa laulun...ihan mitä tahansa. EN oleta että toiset aikuiset kasvattavat lapseni. Tai että toiset aikuiset jaksavat kiinnostua lapsestani minun puolestani.

 

Meitä vanhempia on niin erilaisia, niin kuin on lapsiakin. Toiset innostuvat vähästä ja toiset taas lämpenevät hitaammin.

Mä uskallan väittää, että siinä samalla kun sait mukaasi monta pientä uutta kaveria, niin sieltä syrjästä sen "kännykkäräpläysviidakon" keskeltä kuitenkin kyräiltiin ja seurattiin tilannetta . Pidettiin sen oman osallistuvan lapsen ohella suakin silmillä ja sitä yleistä tilannetta. Jos siellä olisi jollekin käynyt jotakin, niin varmasti olisi se oma vanhempi tullut pikasestikin katsomaan mitä tapahtui.

Noi puistohetket on kyllä kieltämättä mielenkiintoisia. Hyvinkin opettavaisia. Itse satun kans kuulumaan jollain tapaa siihen "lapsimagneettiaikuiseen", jonka tykö tullaan höpisemään ja sormesta kiinni ottamaan ja asioita esittelemään, vaikka en olisikaan sille lapselle mikään tuttu aikuinen saati että olisin siinä juuri omani kanssa touhuamassa. Mutta vaikka siihen sitten tupsahtaisikin useampi lapsi harjoittelemaan sosiaalisia tilanteita ja antamaan huomiotansa, niin en mä kuitenkaan lähde odottamaan sen toisen vanhemman sosiaalista avausta - olipa se sitten katsekontaktia tai nyökkäystä tyyliin olen havainnut sinut lapseni kanssa. Koska kuitenkin se läsnäolo on sillä vanhemmalla vaikka hän juttelisikin samaan aikaan toisen vanhemman kanssa tai ropeltaisi sitten sitä kännykkäänsä.

Ja jokaisesta eteen kävelevästä tilanteesta oppii. Ihan varmasti myös tuosta sinunkin toisten lasten huomioimisesta - moni on sen rekisteröinyt ja varmasti myös ajatellut, että oletpa mukava ihminen, kun lapsenikin aisti, että sinua on helppo lähestyä - kenties minäkin sillä seuraavalla kerralla .

Mukavia puistohetkiä jatkossakin !

 

KYSYN SITTEN NÄIN:

Te uskotte kaikkien aikuisten haluavan vahtia teidänkin lapsia siellä pustossa?

No miten kukin sen vahtimisen käsittää. Toisten ei tarvitse taluttaa omia lapsia kädestä, vaan luottavat omaan näkökykyynsä.

Te uskotte, että se on teidän omaa aikaa: antaa apinoiden kiipeillä.

Jos haluat käyttää lapsista sanaa apina, niin kyllä, nimenomaan, miksi minun pitäisi kiipeillä.

Te uskotte, että kaikki aikuiset ovat kilttejä jotka ovat puistossa.

Miten tämä liittyy asiaan? Kai sen nyt näkee/ kuulee, onko joku aikuinen sieppaamassa lastani vai ei. Edelleenkin, luotan näkökykyyn ja kuuloaistiini.

Te uskotte, että vanhemman velvollisuuden päättyvät leikkipuiston porttien ulkopuolelle.

Öö..? Oliko siellä sitten joku ilman vanhempiaan, vai?

Te uskotte, että lapsi selviää asioista leikkipuistossa yksin.

Kiipeilemisestä, leikistä ja juoksemisesta kyllä. Jos tulee joku muu tenkkapoo, lapsi osaa sen varmaankin sanoa.

Te uskotte että leikkipuistossa voi lomailla vanhemmuudesta.

Edelleen, oliko joku sitten puistossa ilman vanhempiaan?

 

Mina olen puistossakin aina läsnä vaikka puhelin kädessä olisikin. Tiedän kyllä, mitä lapseni touhua ja kenen kanssa (kerkesithän säkin lapsilauman leikkien ohessaa noteeramaan jokaisen vanhemman tekemisen ja vuorovaikutuksen omaan lapseensa ). Mitä tarkoittaa se, että "jätän lapsen vieran ihmisen turviin"??? Se, että en änkenyt leikkiin mukaan, kysnyt sinun nimeä ja sosiaaliturvatunnusta ja tarkistanut googlesta, että oletko joku rikollinen? Ymmärtäisin, jos ne vahnemmat olisivat lähteneet sieltä puistosta vaikka kauppaan, kun katsoivat, että joku leikittää lapsia. Mutta näin ei tainnut olla?

Mullekin tuli sellainen tunne, että olitko sä siellä leikkipuistossa ensimmäistä kertaan? Ja miten sinä sitten toimisit, jos sun lapsi lähtee vaikka toisen vanhemman ja lapsen leikkiin mukaan? Miten varmistat, että se toinen vanhempi on turvallinen ja sun lapsi ei missään nimessä jää senn vieraan henkilön turviin?

On sen verran nuori lapsi, että olisin nousssut penkiltä ja ollut lapsen tavoitettavissa.
Siinä "vieressä". Hän kun käy leikkinsä lomasta milloin näyttämässä jotakin.. tai kommentoimassa. Varsinkin kun syseessä on puisto.. voi löytyä aarteita jotka eivät sinne kuulu.

 

Me mennään puistooon että lapset voi kiipeillä, kiikkua ja pyöriä karusellissa. Omassa pihassa ei oo laitteita, siellä omassa pihassa sit yhdessä voidaan ihmetellä öttiäisiä.
Mä en siis leiki lasteni kanssa puistossa, ellei olla yhden kanssa kahdestaan ja lapsi haluaa leikkiä kauppaa/ravintolaa leikkipuiston "mökissä".
Mä toivon ettei muut aikuiset ala leikimään mun lapsen kanssa ap:n kuvailemalla tavalla, koska on aika vaikea mennä sanomaan vieraalle mammalle et "älä viitsi häiritä lasten keskinäistä leikkiä". Onneksi täälläpäin vanhemmat seurailee vierestä ja puuttuu vain jos lapset tarvii apua jos tulee riitaa vuoroista tai etuilua liukumäessä.
Joskus on tällaisia "leikin hirmuisesti oman lapseni kanssa" ja silloin käy lähinnä sääliksi, kun ne lapset ei ikinä tunnu saavan mahdollisuutta sellaiseen lasten tasoiseen spontaaniin leikkiin muiden lasten kanssa.
Ja mä oon kotiäiti ja tosiaan vietän aikaani lasteni kanssa vuorokauden ympäri, mut en oo niin läheisriippuvainen etten voisi antaa tilaa lapsilleni leikkiä itsekseen ja kavereiden kanssa pienestä pitäen kun siihen on mahdollisuus(niinkuin siellä puistossa usein on).

 

Aika jänniä ajatuksia...Olen nimittäin ihan jatkuvassa vurovaikutuksessa lapseni kanssa, AINA kun hän tulee luokseni.
Näyttää kiveä minkä on löytänyt, kiipeä puuhun, laulaa laulun...ihan mitä tahansa. EN oleta että toiset aikuiset kasvattavat lapseni. Tai että toiset aikuiset jaksavat kiinnostua lapsestani minun puolestani.

Miten ihmeessä lapsi voi koskaan tulla luoksesi? Sehän tarkoittaisi sitä, että he eivät ole kanssasi jatkuvasti! :O

 

No miten kukin sen vahtimisen käsittää. Toisten ei tarvitse taluttaa omia lapsia kädestä, vaan luottavat omaan näkökykyynsä.

Jos haluat käyttää lapsista sanaa apina, niin kyllä, nimenomaan, miksi minun pitäisi kiipeillä.

Miten tämä liittyy asiaan? Kai sen nyt näkee/ kuulee, onko joku aikuinen sieppaamassa lastani vai ei. Edelleenkin, luotan näkökykyyn ja kuuloaistiini.

Öö..? Oliko siellä sitten joku ilman vanhempiaan, vai?

Kiipeilemisestä, leikistä ja juoksemisesta kyllä. Jos tulee joku muu tenkkapoo, lapsi osaa sen varmaankin sanoa.
Edelleen, oliko joku sitten puistossa ilman vanhempiaan?

Eli lapset voivat selviytyä miten taitavat, koska olethan sinä istumassa penkillä.

 

Te uskotte kaikkien aikuisten haluavan vahtia teidänkin lapsia siellä pustossa? En tosiaankaan, kenenkään ei ole pakko mutta turha murjottaa jos itse menee hössöttämään.

Te uskotte, että se on teidän omaa aikaa: antaa apinoiden kiipeillä. No todellakin, mun molemmat on niin taitavia kiipeilemään, ettei tosikaan. Taaperoa usein ihmetelläänkin sen taidoista kun menee monta vuotta vanhempien mukana taidokkaasti apinoiden, annan aika vapaasti kiipeilläkin ja siitä varmaan oppinutkin.

Te uskotte, että kaikki aikuiset ovat kilttejä jotka ovat puistossa. Mitä tarkoitat?

Te uskotte, että vanhemman velvollisuuden päättyvät leikkipuiston porttien ulkopuolelle. Ei tosiaan, en mä ole irti velvollisuuksista istuessa siellä vaikka nauttisinkin omasta hetkestäni.

Te uskotte, että lapsi selviää asioista leikkipuistossa yksin. Riippuu puistosta (sen turvallisuudesta, onko vettä, onko avoin jne), eivätkä he kyllä ole yksin. Jos tulee asiaa niin tulevat sanomaan sen.

Te uskotte että leikkipuistossa voi lomailla vanhemmuudesta.
Tietyistä asioista voi lomailla kyllä. Ihana hetki päivässä kun lapset ilosta hihkuen juoksentelevat ja kiipeilevät laumoissa ja minä voin hymysuin nauttia auringosta sen kahvini kanssa. Mmmm ihanaa!

 

KYSYN SITTEN NÄIN:

Te uskotte kaikkien aikuisten haluavan vahtia teidänkin lapsia siellä pustossa?
Te uskotte, että se on teidän omaa aikaa: antaa apinoiden kiipeillä.
Te uskotte, että kaikki aikuiset ovat kilttejä jotka ovat puistossa.
Te uskotte, että vanhemman velvollisuuden päättyvät leikkipuiston porttien ulkopuolelle.
Te uskotte, että lapsi selviää asioista leikkipuistossa yksin.
Te uskotte että leikkipuistossa voi lomailla vanhemmuudesta.


ja sitä rataa..

Vastauksia:
En usko. Mutta uskon kyllä, että se vieras aikuinen osaa sanoa lapselleni, mikäli hän on häiriöksi. Samoin, jos itse sen vieraan aikuisen reaktiosta huomaan, että lapseni ei ole tervetullut heidän leikkiin, niin pyydään kyllä lapsen pois.
Yleensä mun lapset menee leikkipuistoon nimeomaan kiipeilemään, kun tälläistä kiipeilytelinetta ei kotipihasta löydy. Joten kyllä, annan muksujen kiipeillä.
En kyllä ole ikinä huomannut, että leikkipuistossa oleville vanhemmille olisi otsaan kirjoitettu ovatko kiolttejä vai ei. En myöskään tiedä, miten sen ulkomuodon perusteella toisen ihmisen kiltteyden määrittäisin. Opettaisitko, kun sä selvästi pystyt vilkaisulla erottamaan kiltit ja pahat?
Koska olen kuitenkin jonkun verran noissa leikkipuistoissa käynyt, tiedän, mistä lapseni selviydy yksin ja mistä ei. Kyykkimisen maassa ja koppakuoriaisen tuijottamisen lasken siihen kyllä siihen kastiin, että lapsi pystyy sen hoitamaan ilman apujani.
Kun on kerran saanut lapsen, ei ole ikinä loma vanhemmuudesta.

ja sitä rataa...

 

Miten ihmeessä lapsi voi koskaan tulla luoksesi? Sehän tarkoittaisi sitä, että he eivät ole kanssasi jatkuvasti! :O

Ei meillä jatkuvasti vieressä nyhjätä.
Nyt on menossa nukkekotileikki. Tuossa mihin silmäni näkee, on menossa leikki, jossa remontoidaan.
Välillä pyydetään katsomaan kun remontti on valmis. Ja minä käyn katsomassa.

 

Meinaatko tosiaan Äidin blogi, että näille lapsille olisi sattunut jotain kamalaa, jos sinä et olisi ollut heitä vahtimassa? Entä oikeastiko kuvittelet, että olisit voinut esim siepata jonkun niistä lapsista mukaasi, eikä kukaan olisi huomannut? Tai vaikka tehdä heidän kanssaan jotain sopimatonta?

 

Ei meillä jatkuvasti vieressä nyhjätä.
Nyt on menossa nukkekotileikki. Tuossa mihin silmäni näkee, on menossa leikki, jossa remontoidaan.
Välillä pyydetään katsomaan kun remontti on valmis. Ja minä käyn katsomassa.

No kas! Siinä vastaus tuohon sinun ihmettelyysi!

 

Eli lapset voivat selviytyä miten taitavat, koska olethan sinä istumassa penkillä.

Mikä ihmeen selviytymiskamppailu se leikkipuisto on?

 

Ap:n jälkimmäisistä viesteistä saa aivan eri kuvan tilanteesta ja vanhempien toiminnasta (ja toimimattomuudesta) kuin aloitusviestistä. Tottakai olet oikeassa siinä että täytyy lapsen ikätasoisesti katsoa hänen peräänsä ja huomioida hänet oli ikä mikä hyvänsä jos hän tulee asioita kertomaan ja muutenkin.

Mutta ap, ymmärrätkö että viesteistäsi saa sinusta aika ilkeän kuvan? Että ajattelet ja puhut aika paljon pahaa muista vanhemmista, vaikka et ihan täysin tilannetta tietäisi? Jopa niistä jotka ovat ystävällisesti kanssasi vuorovaikutuksessa, ajattelet pahaa ja meinaat sanoa pahasti. Vaikutat vähän ilkeältä ja pahantahtoiselta ihmiseltä näiden viestiesi perusteella , toivottavasti totuus oikeassa elämässä on toinen.

 

Harmillista että sun äitiytesi on noin rankkaa. Voimia:heart:

Ei ole, on vain huonoja ja hyviä päiviä. Hyvät päivät korvaavatkin aika kivasti nämä huonot, koska otan aikani myös silloin, eli olen sitten superonnellinen. En suostu elämään vain lasteni kautta enkä näe sitä terveeksikään.

 

No todellakin, todellakin meitä on moneen junaan.

Minä aion aina antaa aikaani omille lapselle ja näyttää siltä, että jatkossa sitä aikaa on annettava niillekin lapsille, jotka eivät valitettavasti saa sitä omiltaan.

Ja kiitoksena on varmaan marttyyriäidin narsistinen kruunu ?

Minulle leikkiminen ei ole ongelma, tykkään lapsista, vaikka eivät olisi omia.
Vuorovaikutus ei ole taakka ja läsnäolo on avain onneen. Kun olen lapselleni läsnä, saan itselleni omaa aikaa. Usein se tunti päivässä riittää ja se on ihan lapselle, ilman ainuttakaan sähköistä laitetta.
Tai muuta puuhaa.

 

Eikö se leikkipuisto ole mitä parhain paikka lapsen opetella kiipeilemään? Nykyisillä direktiiveillä kun ne rakennetaan, niin on kaiken maailman suojaukset otettu huomioon (ihmettelen miten aikana ennen EU:ta lapset selvisivät puistoista hengissä...). Toki iän mukaan joutuu välillä huolehtimaan, ettei vahinkoja satu, mutta onko sekään sitten oikein, että äiti tai isä on koko ajan vieressä höösäämässä? Miten se lapsi oppii osaamisensa rajat, jos vanhempi on koko ajan pitämässä kädestä kiinni?

Samoin vuorovaikutus toisten lasten kanssa. Sekin lapsen on hyvä oppia. Eikä niin, että vanhempi tekee sen lapsen puolesta. "Hei katso Pirkkopetteri, tuossa on saman ikäinen lapsi kuin sinä, mennäänpä kysymään mikä sen nimi on, hei kukas sinä olet, tässä on Pirkkopetteri, leikkisittekö yhdessä, tässä on teille sankot ja lapiot, rakentakaa yhdessä hiekkakakkuja, katsos näin kun minä näytän"..?

Mulle jäi edelleen epäselväksi että MITEN niiden muiden olisi pitänyt toimia, että se olisi ap:n mielestä ollut kaikin puolin sopivaa?

 

No todellakin, todellakin meitä on moneen junaan.

Minä aion aina antaa aikaani omille lapselle ja näyttää siltä, että jatkossa sitä aikaa on annettava niillekin lapsille, jotka eivät valitettavasti saa sitä omiltaan.

Ja kiitoksena on varmaan marttyyriäidin narsistinen kruunu ?

Minulle leikkiminen ei ole ongelma, tykkään lapsista, vaikka eivät olisi omia.
Vuorovaikutus ei ole taakka ja läsnäolo on avain onneen. Kun olen lapselleni läsnä, saan itselleni omaa aikaa. Usein se tunti päivässä riittää ja se on ihan lapselle, ilman ainuttakaan sähköistä laitetta.
Tai muuta puuhaa.

Samoin, annankin sitä paljon päivässä, mutta en puistossa samalla mitalla. Minullekaan ei ole ongelma olla lasteni kanssa, ajatella. Eikö ole monimutkaista tämä?

 

[QUOTE="vierailijana";30255663]Eikö se leikkipuisto ole mitä parhain paikka lapsen opetella kiipeilemään? Nykyisillä direktiiveillä kun ne rakennetaan, niin on kaiken maailman suojaukset otettu huomioon (ihmettelen miten aikana ennen EU:ta lapset selvisivät puistoista hengissä...). Toki iän mukaan joutuu välillä huolehtimaan, ettei vahinkoja satu, mutta onko sekään sitten oikein, että äiti tai isä on koko ajan vieressä höösäämässä? Miten se lapsi oppii osaamisensa rajat, jos vanhempi on koko ajan pitämässä kädestä kiinni?

Samoin vuorovaikutus toisten lasten kanssa. Sekin lapsen on hyvä oppia. Eikä niin, että vanhempi tekee sen lapsen puolesta. "Hei katso Pirkkopetteri, tuossa on saman ikäinen lapsi kuin sinä, mennäänpä kysymään mikä sen nimi on, hei kukas sinä olet, tässä on Pirkkopetteri, leikkisittekö yhdessä, tässä on teille sankot ja lapiot, rakentakaa yhdessä hiekkakakkuja, katsos näin kun minä näytän"..?

Mulle jäi edelleen epäselväksi että MITEN niiden muiden olisi pitänyt toimia, että se olisi ap:n mielestä ollut kaikin puolin sopivaa?[/QUOTE]


Itse en päästäisi "vaippahousua" yksin kiville kiipeilemään ja olettamaan että JOKU, hoitaa lastani.
Tai nuorimmaistani 5 metrin päähän puuhun kiipeilemään..kyllä se siellä pärjää..mene vaan latvaan saakka, varo putoamasta!


äiti tässä selailee puhelinta ja juo ..aaah ihanaa aamukahvia..
tuu sitten vasta "häiritsemään mua" kun on joku hätä, älä missään nimessä ennen sitä.

 

se muuttuu tökkiväksi jos on muita juttui häiriötekijöinä tökkiminen johtaa enempi juuri hermojen menetämiseen. Tunti oli epäolennaista höpinää toki toki lapset leikkii keskenään mutta silmät katsoo silti koko ajan .. jos löytyy joku juttu netistä puhelimessa saattaa se vaan viedä sen huomion ihmisen psygologia on sellanen. Tavat jumahtaa helposti päälle. se rakkaudellinen todellisuus on ikiliikkuja energiassa tai näin asian itse näen.

 

No todellakin, todellakin meitä on moneen junaan.

Minä aion aina antaa aikaani omille lapselle ja näyttää siltä, että jatkossa sitä aikaa on annettava niillekin lapsille, jotka eivät valitettavasti saa sitä omiltaan.

Ja kiitoksena on varmaan marttyyriäidin narsistinen kruunu ?

Minulle leikkiminen ei ole ongelma, tykkään lapsista, vaikka eivät olisi omia.
Vuorovaikutus ei ole taakka ja läsnäolo on avain onneen. Kun olen lapselleni läsnä, saan itselleni omaa aikaa. Usein se tunti päivässä riittää ja se on ihan lapselle, ilman ainuttakaan sähköistä laitetta.
Tai muuta puuhaa.

Hirvittävän ristiriitaista tekstiä. Jos "on annettava aikaa niillekin lapsille, jotka eivät valitettavasti saa sitä omiltaan", mitä muuta tuo on kuin marttyyriyttä? Ja tunti päivässä? Luuletko, että nämä muut perheet eivät ole olemassa muulloin, kuin silloin, kun heidät puistossa näet?

 

Todellakin, todellakin meitä on moneen junaan. Toisten meistä ei tarvitse suoriutua vanhemmuudesta, olla tietoisesti vuorovaikutuksessa ja esiintyä itselle, muille, lapselle. Läsnäoloa ei tarvitse alleviivata eikä todistella. Annettua aikaa ei tarvitse mitata eikä arvottaa.

Me vaan ollaan luonnostaan ja lapsikin sen tietää. Että äiti rakastaa ja on läsnä, ei ikinä hylkää ja auttaa aina. Silloin uskaltaa vaikka kiivetä portiin ja mennä toisten leikkeihin mukaan, riittää kun vilkaisee niin siellähän se äiti istuu penkillä lähettämässä tekstiviestiä, kaikki hyvin ja turvallisesti.

 

Tuntuu olevan "yleinen mielipide".

 

Itse en päästäisi "vaippahousua" yksin kiville kiipeilemään ja olettamaan että JOKU, hoitaa lastani.
Tai nuorimmaistani 5 metrin päähän puuhun kiipeilemään..kyllä se siellä pärjää..mene vaan latvaan saakka, varo putoamasta!


äiti tässä selailee puhelinta ja juo ..aaah ihanaa aamukahvia..
tuu sitten vasta "häiritsemään mua" kun on joku hätä, älä missään nimessä ennen sitä.

Ahaa tässä siis ero, meillä ei ole mitään suuria vaarallisia kivikasoja puistossa tai valtavia puita joissa alhaallakin oksia ja helppo taaperoikäisenkin kiivetä latvaan. Ilmeisesti puistot oli Suomessa molemmilla asuinalueella ja täällä kolmessa eri paikassa suunniteltu turvallisemmiksi kuin siellä missä ikinä asutkin.

 

Paetkaa vaan vastuutanne, näyttätte sen osaavan.