*Lokakuun `09 Mahanpyöriäisistä Vauvautuneet Maaliskuussa 2010*

oiiiiii, onnea solmu plussasta :heart: ihan kylmätväreet meni lukiessa kun muistaa sen tunteen kun 2 viivaa ilmestyy testiin =) taitaakin olla ensimmäinen plussa tässä ketjussa =)

Eilen annoin poitsulle ekan kerran kaurapuuroa jonka tein tavallisista hiutaleista,hienonsin vaan hiutaleita ensin ja hyvin uppos iso määrä puuroa.kokeilen seuraavaksi jos menis ilman hienonnustakin.aamusin annan puhtipuuroa ( tattari-riisi ) ton paketin loppuun,tykkää siitä huomattavasti enemmän kuin siitä päärynäpuurosta.ja sit siirryn aamusinkin kaurapuuroon tai keitän mannapuuroa.
ootteko kukaan korvikkeen antaja huomannut eroa tuttelissa ja nannissa ? kun jätettiin poitsun ruokavaliosta peruna muutama päivä sitten pois kun piereskely on ihan mahotonta,paukuttelee siis ihan koko ajan,eikä tolla perunan pois jätöllä ollut mitään vaikutusta tähän,ja nyt vaan mietin voisko toi maito aiheuttaa noi kamalat ilmavaivat ?? kannattaisko kokeilla vaikka tota nannia seuraavaksi ?? vai mikä kumma noita ilmavaivoja aiheuttais,kun ei toi nyt enää oo mitään normaalia piereskelyä silloin tällöin,ja kakkaakin tulee joka päivä noin 3-5 kertaa täysi lasti,useimmiten niin paljon että vaatteetkin menee vaihtoon kun läpi tulee :/

himpsuli tiedän tunteen 4 lapsen äitinä :LOL: vaikka meillä sentääs on tehty lapset ns.kahdessa sarjassa eli 2 vanhempaa on jo kohta 16-v ja 15-v ja nämä pienimmät 1½-v ja tämä poikanen mutta kyllä tätä meteliä ja melskettä riittää.hyvä puoli tässä on että nuo isommat auttaa ja leikkii pikkusten kanssa ja vielä ihan omasta halusta :heart: mutta hermot on kyllä välillä tiukalla varsinkin väsyneenä,tulee kilahdettua silloin ehkä vähän liiankin herkästi...isommat kyllä näkee mun naamasta jo milloin kannattaa poistua takavasemmalle :LOL:

ootan huomista kuin kuuta nousevaa,lähden isoimman likan kanssa kaupungille shoppailemaan ja aikaa viettämään ja siitä sitten pojan futispeliä kattomaan,saa noi isommatkin viettää välillä laatuaikaa äiteen kanssa :heart: =)

kaurisäiti ja pikku-isäntä :heart: :heart:
 
jos vielä mahtuu, niin ilmottautuisin mukaan jutustelemaan :)

Meillä siis tyttö syntyi 7.10.2009.rv 41+0. Syntymämitat oli 3610g ja 51cm. Synnytys meni nopeasti enkä siihen kerinnyt mitään kivunlievityksiäkään saamaan. Mutta hyvät fiilikset jäi koko hommasta.

Ja kohta tuo tyttö täyttää jo 6kk!! Aika menee kyllä hurjaa vauhtia tuon pikkuisen kanssa :) Niin ja ensimmäinen lapsihan tämä on meille.

Meillä aloiteltiin soseet reilu 3kk iässä. rintamaitoa on sitten muuten saanut. Nyt olen ajatellut lopetella imetystä. Rinnalla tyttö on nykyisin vaan öisin. Puuroa voisi alkaa maistelemaan pikkuhiljaa.

Lelut kiinnostaa kovasti ja näppärästi tyttö niitä käsissä pyöritteleekin. Selältä käännytään masulleen ja lattialla pyöritään jo.

Niin meidän 5,5kk mitat oli 6490g ja 63cm. Seuraava 6kk neuvola on vasta 20.4 jolloin tyttö jo 6,5kk...

Hei, täällä jo joku plussannut! :O ONNEA ja tarrasuukkia matkaan! :heart:

Itse lueskelen odottajien puolta ja haikailen hieman raskausaikaa ja niitä ensihetkiä sairaalassa. Mutta meillä on seuraava projekti talonrakennus eli kakkonen tulee ehkä muutaman vuoden päästä :)
 
Oih! Onnea Solmu!! Pääsetkin sitten takasin odotuspuolelle :)

Ah, meillä ekaa kertaa varmaan lähes kuukauteen hyvä yö. Silja tais herätä vain 2 kertaa. Luksusta. Olo on tosi levännyt, vaikka oon ihan kuumeessa ja kipeä muutenkin.

Meillä Siljalla oli tossa ehkä kolmisen kuukautta sitten sellanen kausi, että haroi korviaan usein. Mä heti ajattelin et on tulehdus, mut ei vaikuttanu kipeeltä ni en tehny mitään. Neuvolassa sanottiin et varmaan on vaan löytäny ne korvat ja siksi niitä hipelöi. Korvien horominen tuo vauvalle myös lohdutusta, esim kun vierastaminen alkaa. Jos siis äiti menee liian kauas niin voi lohduttautua korvan hieromisella ja nypläämisellä. Ja tietty korva voi kans vaan kutista. Kyllä mulla ainakin kutisee joskus :)

Kun Silja on väsynyt, niin hän vaan hieroo silmiään. Tai oikestaan aina vaan vasenta silmää. Se on hyvä merkki.

Meillä kans tyttö on tosi kiinnostunu kaikista muita jutuista kuin leluistaan. Tai useimmiten koittaa saada kiinni sähköjohdoista. Ne tuntuu olevan tosi ihania. Myös maitotölkit kiinnostaa, ja huuhdeltiinkin sitten yksi ja annettiin tytölle leikkikaluksi. Sen kanssa jaksaa touhuta. Kauhat oli jossain välissä tosi in. Nyt on myös tullu kaikki lehdet, kun ne rapisee niin ihanasti. Ja maton tupsut on kans tosi kiinnostavia. Ja muutenkin matto, kun sitä raapii, niin siitä lähtee kiva ääni.


Meillä ei vielä siljalla ole noita ns loukkaantumisraivareita, et jos vie lelun pois kädestä niin alkaisi huutaa, mutta hänellä on sellaisia hassuja pikkuraivareita, että jos vaikka joku lelu on liian suuri eikä saa sitä suuhun niin kuin haluaisi, niin alkaa ihan vimmatusti hieroa sitä lelua kasvoihinsa ja oikeen lyö sillä päähän ja raivoaa naama punaisena :) Aika söpöä on. Siihen ei auta muu kuin ottaa lelu pois niin rauhottuu. Toinen on se kun ei pääse eteenpäin niin kiukkuenergialla alkaa nostaa itseään ihan hirveän ylös käsillään. Ja tietty samalla huutaa. Ja sitten joskus kaatuu siitä selälleen ja sit itkettää. Aikamoinen pakkaus on kyllä :)

Tytsy on nyt unilla, taidampa mennä itsekin vähän lepäileen, että tästä nyt paranisi.

hemari ja Silja 5,5kk
 
Solmulle onnittelut plussasta! Paljon tarrasukkia pienelle :heart:

Biba, tervetuloa juttelemaan :)

Kaurisäiti: Korvikkeissa on eroja, meillä mentiin ekat 3kk nannilla ja sitten vaihdettiin tutteliin kun kakka muuttui liian löysäksi ja vihreäksi. Nyt tutteli sopii ihan hyvin. Sittenhän on se semperin korvike, mikä on sopinu monelle myös.

Kakka asiaa... Kuinka usein kiinteitä syövillä tulee isommat hädät? Musta tuntuu että meillä on melkein joka vaipassa enemmän tai vähemmän tavaraa. Yleensä sellaista kiinteää kikkanaa. Mietin että jos antais vähän luumua kasvisoseiden kanssa niin auttaisiko se masua toimimaan niin, että tulis kerralla tai ees kahdella kerralla yhden päivän tavarat. Muistan että oli mainintaa että kiinteiden määrän lisääntyessä kakan määrä lisääntyy, mutta ei kai se yli 2 viikkoa kestä palautua normaaliksi...

Alley ja Niia tasan 5kk :heart:
 
biba tervetuloa :wave:

Meilläkin oli taas hyvä yö.
Taas normisti tyttö halusi toisen pullon kymmenen aikaa illalla ja sitten nukkuikin 5.00 saakka ilman yhtäkään inahdustakaan :eek: Ja taas olin niin sekaisin, kun saanut nukkua kunnolla ja hartaasti 6h putkeen. Sitten heräsi taas 7 jälkeen.

Tuo pulloon siirtyminen oli selkeästi hyvä ratkaisu. Saatiin päivärytmi ihan kunnolla selkeäksi ja varsinkin nuo yöunet parantui, kun tyttö saa juoda maidon ilman minun läsnäoloa, joka imettäessä häiritsi nukahtamista ja heräili tuon tuosta.
En sano, etteikö niitä haikeuden hetkiä tulisi päivittäin, mutta en kyllä kadukkaan päätöstä.
Kaikenlisäksi, tämä minun paino on vihdoin pysähtynyt paikoilleen, ei ole enään laskenut piiruakaan ja se sellainen jatkuva nälkä on kadonnut. Siis kun imetin ja söin reilusti ja usein sekä taisaisin väliajoin, kärsin nälän tunteesta jo hetki syömisen jälkeen ja kaikesta syömisestä huolimatta se paino vain laski ja oli kyllä aika hutera olo.

Mutta juu. Pitää mennä pesemään tuo meidän esikoinen kohta puoliin. Saan pukea uuden vaatteet hälle päälle. Ostin eilen Leolle kauan himoamani "Pekko" hatun. Poika on niin suloinen se päässään ja sitten siihen vielä juhla vetimet, niin avot :D
 
Paljon onnea solmulle :heart:

Meillä oli tosiaan ensin käytössä tutteli, josta tuli ilmavaivoja ja siirryimme semperiin, joka sopi. Nyt enää kun syödään kiinteitä, ei oikeastaan ole väliä kumpaa käyttää, tutteli käy nykyisin myös ja välillä ostamme sitä, kun semppiä ei joka kaupassa ole.

Meidän tyttä on vihdoin, 2 kuukauden harjoittelun jälkeen, oppinut syömään! Tosi hienoa :)
Nyt uskaltauduin jopa ottamaan pakkasesta itse tehdyn soseen, katsotaan että joko menisi. Höystin sitä oliiviöljyllä ja ihan kevyesti pippurilla, basilikalla ja sitruunamehulla. Meidän neiti kun kaipaa vähän makua ruokiin jotta ne kelpaavat.

Kokeilen nyt myös kananmunaa, toivottavasti sopii. Ja kala on jo testattu. Hieman myöhemmin sitten linssit, tofu ja soija. M uskoisin kyllä että meillä kaikki ruoka-aineet käy. Tähän mennessä vain kukkakaalista on tullut hieman ilmavaivoja, muusta ei mitään.
Ja täälläkin muuten kakkiminen on lisääntynyt kiinteiden myötä, 2-4 kertaa päivässä eikä mitään pieniä määriä :D
 
solmu Onnea hurjan paljon :flower: Meillä ei ole vieläkään tärpännyt, vaikka mitään ehkäisyä ei ole käytössä ollut :/ Niin tahtoisin Saralle pienellä ikäerolla sisaruksen.

Tervetuloa mukaan BiBa

Me tuotiin syöttötuoli jo sisään ja pikku hiljaa aletaan neitiä siinä istuttaa. Istuu tosi hyvin jo ilman tukea eikä kallistu ollenkaan eteenpäin. Ei oo enää pikku vauva tää tyty....
 
tervetuloa BiBa mukaan :flower: meillä onkin lapsoset syntynyt samana päivänä =) ja tsemppiä talorakennukseen!

ainiin en muistanut että semperilläkin on korviketta,voisinkin eka kokeilla nannia ja jos ei apua niin sitten tota semperiä ja onhan sitten niitä jauheitakin vielä jotka vissiin on mahaystävällisempiä mutta en vaan jaksais ruveta niitten kaa kikkailemaan kun noi valmiit on niin helppoja.
meillä syödään reilusti kiinteitä mutta kakka on aina vaan ihan velliä,ei tietoakaan kiinteemmästä muodosta :eek: aamuin illoin menee puurot ja 2x päivässä kasvissoseet ja ehkä välillä vielä hedelmä/marjasosettakin jos nälkäiseksi jää,muuten meillä ei ole erillistä hedelmäsose-ateriaa enää vaan annetaan puuron mukana ja joskus jälkkäriksi.

paapelo mistä ostit pekko-hatun? mä haluaisin poitsulle kesäksi semmosen mutta onkohan niitä niin pieniä?

kaurisäiti ja pikku-isäntä 5kk melkein 3 vkoa :heart:
 
Missah:

Voih. Uskallan toivoa teidän puolesta, että tämän kevään aikana tapahtuu, kun kevät aurinko antaa kropalle aimo sysäyksen :hug:
Niin se meilläkin esikoisen yrityksessä meni, että syksyn ja talven aikana ei mitään, mutta kun kevät koitti kunnolla, niin johan tärppäsi ;)

kaurisäiti:

Ostin Lindexiltä. Pienin koko oli Malmilla tässä meidän lähellä 48/50, kun olivat menneet varsin mukavasti kaupaksi :D

Viime vuonna saman tyylisiä oli myös H&M:llä ja pieniä kokoja oli myös. Ehkäpä tänä vuonna tulee taas.

Jos ihan passelia kokoa ei löydy, niin koti konstina voi ommella lakin takaosaan sisäpuolelle leveää kuminauhaa (jota siis käytetään paljon lasten vaatteissakin ) ja tehdä siihen lovia ja ommella pieni nappi viereen jonka avulla lakkia pystyy säätämään sopivan kokoiseksi. =)
 
Oi oi oi, solmu, paljon onnea plussasta. Pääset takaisin odotuspuolelle, ilmeisesti ensimmäisenä meistä lokakuisista :D :heart:

Biballe tervetulotoivotukset täältäkin..

Meillä alkoi kakkiminen lisääntyä sen jälkeen kun aloitettiin puuro. Meillä tällä hetkellä Muksun puhtipuuro. Seuraavaksi ajattelin koittaa kaurapuuroa.
 
solmulle oikein suuret plussa-onnittelut! =) :flower:
Ja missahille tsemppiä yritykseen. Mullakin vauvakuume ajoittain nostelee päätään, mitään hormonaalista ehkäisyä ei ole ollut käytössä vuosikausiin. Olisi ihanaa tosiaan jos poju saisi pikkuveljen-tai siskon suht lyhyellä ikäerolla. Mutta emme ole vielä kuitenkaan yrittämässä, koska kuitenkin pojan kanssa niin paljon huolta ja sairaalakäyntejä edelleen, niin tuntuu että pitää 100% keskittyä niihin.

Biba tervetuloa keskusteleen =)

Juu tuosta korvien haromisesta.. Se varmasti voisi olla sitä väsymysrefleksiä, sillä tosiaan iltoisin poika sitä tekee ja huomaa että on tosi väsynyt. Myös silmiä hieroo oikein väsyneenä.

 
Onnittelut Solmulle plussasta! :heart: Ja Missahille peukutuksen yritykseen.

Meillä ei ole vielä haaveissakaan kakkonen, en ihan heti jaksaisi uutta raskausaikaa, huomasin kyllä tämän ensimmäisen raskauden kohdalla, etten ole ihan raskaustyyppiä. Ja synnytystäkään ei ole kovin ikävä. ;) Mutta jossain vaiheessa varmasti tulee sitten ajankohtaiseksi pikkukakkonenkin.

Ja Biballe tervetuloa joukkoon mukaan.

Isäkuukaudesta: Vaikka isäkuukauden tarkoitus onkin varmaan se, että isä ja lapsi olisivat kahdestaan tuon ajan kotona, niin me käytämme sen kesällä koko perheen lomailuun. Se sattui juuri sopivasti neljä viikkoa Juhannuksesta, niin pidän itse siinä lomia ja mies isäkuukauden. Sitten kun minä palaan töihin elokuussa, niin mies jää omalle kesälomalle kotiin kahdestaan pojan kanssa ja pitää vielä siihen lisäksi yhden hoitovapaakuukauden.

Laitoinkin tällä viikolla päivähoitohakemuksen, pojalla pitäisi mennä hoitoon 11. lokakuuta. Nyt jo melkein tulee äitillä tippa linssiin. :'(

Meillä alkaa myös näkyä omatahto noina "raivareina", heti jos ottaa jonkun poikaa kiinnostavan asian siltä pois, niin alkaa hirmuinen huuto. Syönnin yhteydessä nokkamukin ottaminen pois saa aina aika kivan huudon aikaiseksi.

Missah ja heketsi; meillä on sama juttu myös neuvolassa ja siksi olenkin noihin käynteihin suhtautunut jo nyt "mittaus- ja rokotuskäynteinä", onneksi tietoa saa muualtakin...

Nöpötin: Meillä harotaan myös korvaa (aina oikeaa) ja ehkä se liittyy tosiaan tuohon väsymykseen, kun mielestäni poika ei kuitenkaan vaikuta kipeältä.
 
Tuosta isäkuukauden pitämisestä...
Niin voisinhan mä töissä olla sen ajan, riippuu tieten mille ajalle se sattus että olisko töitä...
Voishan se olla vaihtelua...Mut mihinkähän aikaan tuo isäkuukaus sitten olis ku heinäkuun puolessa välissä mulla loppuu vanhempainvapaa?

Ainot vaan mikä on niin mä kuitenki oon ajatellu imettää vielä sillon niin mitenkähän senki hoitas siinä touhussa?


Solmu! Paljon onnea! :flower:
Sä lienet eka meijän pinosta joka lähtee toiselle kierrokselle...
Kerkeskö sulla menkat alkaa ja aloitteko millonka yrittämään? :)

Missahille vois tulla se seuraava plussa testiin :wave:

Biballe tervetuloa! Lisäilen sut listaan :wave:


Arvatkaas mitä meijän poitsu on nyt hoksinu? :D
Se osaa keikkua konttausasennossa! Voi juku, millonkohan se hoksii että sillä tavalla pääsis myös eteenpäin! :eek: :D

Käväsin tänään kirpparilla, tällä kertaa löysin itellekki jotain.
9eurolla sain saappaat, villakangastakin ja t-paijjan :)

Talvicci ja "Unski" 5kk1vko3pvä :heart:
 
Heip heip, pitkästä aikaa! :wave:

Kovasti paljosti on tullut kyllä juttua että menikin aikaa lukemiseen HUH :D

Onnea Solmulle plussasta :flower: :flower:

Piti kysymäni tuosta ruokailusta meillä on syöty kuukauden ajan jo soseita kylläkin niin että typy vaan maistaa, miten saan nostettua annoskokoa?? ja meillä ei typy suostu syömään marja eikä hedelmä soseita :eek: miten ihmeessä muitten muksut syö 1/2-1 prk ruokaa kun ite en ainakaan saa menemään kun hyvä jos teelusikallisen? :ashamed:

Olin jo ihan tohkeissani tuosta pulloilusta minäkin mutta äääh, ei se sitten vielä lähtenytkään toimimaan kun typy tuli kipeäksi, flunssaa oli ja tosi kovasti rohisi niin käytin sitten lääkärissä ja saatiinkin sitten kuuri juuri siihen rohinaan ja toinen korvakin oli ärtynyt, nyt en sitten tiedä miten tuota pulloilua kannattais kokeilla, olisko kellään vinkkejä? :)

Ens viikolla olis meillä 5kk neuvola, mihin ihmeeseen tämä aika on mennyt? :eek:

aijuu ja myöskin rupesin miettimään että mitä mahtaa kuulua
Pinkkimielelle?? ei ole palstoilla näkynyt hetkeen..

Nyt nukkumaan kun typykin on jo hyvän aikaa nukkunut

NaNa ja Hilma kohta 5kk :heart: :heart:
 
Aku
Talviccille kommentoin pikaisesti tohon isäkuukausihommaan.Eli miehen tulis pitää vanhempainvapaan vikat 12 pv eli teillä sieltä heinäkuun alkupuolelta sinne heinäkuun puoliväliin.Sitten hän saa toiset 12 pv vanhempainvapaata josta muodostuu sitten isäkuukausi.Eli teillä mies olisi siis kotona heinäkuussa.Kelalla on 6 päiväset viikot,siksi toi 12 pv eli lasket lauantait mukaan.Jos päädytte isäkuukauden käyttämään niinmuistakaa että siitä pitää ilmottaa kelaan 2kk ennen.

Nyt aamupalojen tekoon.Palaan paremmalla ajalla :wave:
 
Isäkuukauden siirto: mä nyt katsoin vielä tän kelan sivuilta, täällä esimerkki
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/120808102929HL?OpenDocument
Eli isäkuukauden pitoa voi siirtää, jolloin vanhempainraha napsahtaa poikki 12 arkipäivää "etuajassa" ja vaihtuu näihin hoitovapaan etuuksiin.
Mikäli Talvicci pidätte vapaan ihan ajallaan niin se on käytännössä sitten heinäkuu. Niin meilläkin suunnilleen, mies jatkaa siitä vielä sitten vuosilomalla, jola päättyy 1.9.

Ja sitten valitusta hieman aihetta sivuten;)
Mua vähän tympi yksi kirjoitus Hesarin yleisönosastolla. Siellä joku nainen kirjoitteli, että imetys on este perhevapaiden jakamiselle. Ei siinä mitään, voihan se jotain haasteita toki tuota oikeestikin. Mutta mua tympi pahasti se sävy että "jos äiti päättää noudattaa suosituksia, kaikkihan niin eivät tee". Joo, imetyksen onnistuminen onkin ihan vaan päätösasia, mä vaan PÄÄTIN etten noudata suosituksia :kieh:
Ja muutenkin, ei varmasti vanhempainvapaiden loppupuolella enää läheskään kaikki muutenkaan imetä. Ei etenkään siinä kohtaa kun siirrytään hoitovapaalle. Mielenkiintoista, että tällä perustellaan sitä, että naisten on pakko olla jakamatta vapaita miehen kanssa.
 
Hei, tosta kakasta :D meillä kans tyttö kakkii pikku papanoita useamman kerran päivässä. Kiinteiden alotuksen jälkeen alkoi. Annankin luumua päivittäin ja hieman pehmittää kakkaa, mutta menee nopeesti takas ihan kovaksi. Mutta eipä tuo haittaa eikä ummella ole niin ootellaan, kyllä se jossain vaiheessa tasaantuu.

Meillä muuten meni viime yö pitkästä aikaa paremmin! Annoin tytölle illalla puuroa ja sit nukkumaan mennessä velliä niin johan nukku 6h putkeen! sit annoin pullosta ja heräs aamulla seuraavan kerran. Ajattelin imetystä lopetella, kun oon imettänyt nykysin vaan öisin ja tuntuu että tyttö haluu vaan lutkutella tissiä muuten vaan. Mut nyt kun annoin pullosta niin nukkui heti paremmin! Ja muutenkin tuo imetys alkanut tuntumaan inhottavalta..:/ mutta 6kk mulla olikin tavoite ja olen tyytyväinen :)

Minunkin pitäis tyttö ilmottaa päiväkotiin! :'( 10.10 asti olen kotona ja sit työt kutsuu!! Olen siis 2kk hoitovapaalla ja sitä ennen pidän kesälomia..9.7 loppuu jo äippäloma..

Mutta nyt katse kohti kevättä ja kesää! Kesäaikaan siirryttiin ja ekana kun katsoin ikkunasta aamulla niin satoin hirmu isoja lumihiutaleita :O jeejee..
 
Hei!
Täällä toinen superhyvä yö takana! On toi tyttö aika vekkuli... ensin pitkään heräs n. 10 kertaa yössä ja aina piti syödä. Sitten vaan yhtäkkiä on nyt nukkunu 2 yötä yhdellä syönnillä ja yhdellä tutin nostolla :eek: Ja mulla on sellanen olo ku olisin heränny uudestaan elämään :) Ja kun kelloja siirrettiin niin herääminenkin siirtyi melkeen kasiin :D

Kohta on jo huhtikuu! Sitten alkaakin pian jo kesä! Jee! Ei enää toppauksia :) Nytkin pistin tytölle ulos enää yhden haalarin, kun mittari näyttää +5. Ja kun poskia kokeilin niin ihan kuumat on. Jes.

hemari ja silja 5,5kk
 
Ai niin, kävin eilen katselemassa huvikseni odotuspuolta, ja siellä on kesäkuisissa jo eka vauva! Niin pieni pieni pieni... Toivottavasti kaikki menee pikkuisella hyvin. Oli muistaakseni syntyny rv 23. Tsempitykset vauvalle!
 
Moi,

solmulle isot onnittelut - tuntuu hurjalta etta jotkut jo kakkoskierroksella! hienoa!
Ja Talvicci - en oo ikina kerennyt viela onnitteleen suakaan - eli onnea!
Ja Biba - tervetulloo joukkoomme hurmaavaan!

Piti kommentoida omalta osaltani noita kirjotuksia:
Meilla nukutaan kahdet paikkarit niinkuin ennen mutta toiset on pidemmat jos sille paalle satuu, eli n. 2h, ja toiset lyhyemmat - sellasen 45 min. Mutta yot - uskallanko edes kertoa ettei onni kaanny - ovat meilla muuttuneet!
Tytto muutti itse omaa rytmiaan ja on mennyt nyt viikon verran ja kolmen alyttoman yoheraamisen jalkeen nain: mennaan 20.00 nukkumaan josta haa vetelee kolmeen asti jolloin heraa syomaan. ja siita sitten aamuseiskaan tai kasiin suorin vartaloin.
Eilen siten kokeiltiin tehda niin etta mennessani nukkumaan klo 23, nostin tyton syomaan. Ei herannyt mutta soi kylla hyvin. ja siita veteli 2 asti jolloin ukkelini meni paikalle tyynnyttelemaan ja kas kas, ei tarvinnut kuin yhden kerran neitia nostaa sangystaan syliin jo rauhoittui takasin pistettavaksi ja nukahti itekseen sankyyn. Siita sitten viiteen asti mentiin jolloin heras syomaan - viime kerrasta olikin jo 6 tuntia. Ja kasilta noustiin.
Nyt kokeillaan siis tuota unikoulua seuraavat yot niin eikohan se klo 2 tapaherailykin saada sielta kitkettya.
Mutta kummaa, etta tytto itse muutti aikatauluaan! Ihania nuo vauvan vonkaleet!

Leluista: luin jonkun sanovan etta heilla pallo on lempi lelu ja hokasin etta ei meilla palloa ole viela tytolla ollenkaan. Tosin, luulen etta se sais kahta kauheemmat raivarit aikaseksi, kun ei paasis sen pallon peraan. Tytolla on aitinsa hermot - todella lyhyet - ja raivoaminen alkaa kun suivaantuu siita etteivat omat taidot viela riita.
Nyt se tossa viuhtoo lelukassin hihnoilla ja hirvee hihkunta kay :) Eli kaikki ei-lelu kylla kiinnostaa taallakin.

Paivahoitojutut - eli meilla mennaan siis perhepaivahoitoon tahan kulman taakse. Siella ollaan 3 vuotiaaksi asti jonka jalkeen mennaan "kouluun" - siis oikeen sellaseen isoon. Hyi kamala! Pitais kayda yks mukava katsomassa tassa lahistolla mutta ajattelin, etta mentais ens viikon lopulla kun ukki Suomesta on kaymassa. Iska olis varmasti kiinnostunut kun on itse ala-asteen reksi, etta miten taalla juttuja tehdaan.
Taalla siis koulujakin aletaan varaamaan jo NAIN hyvissa ajoin eli jos se on kiva, saattaa meidan "Unskilla" olla kohta jo kans "koulu" (2.5-12 vuotiaille) katottuna!

Mutta nyt tuo kohta lentoon lahteva viuhtoja tuosta vaunuihin ja torille ostamaan sunnuntai-apetta! :wave:
 

Yhteistyössä