*Lokakuun `09 Mahanpyöriäisistä Vauvautuneet Maaliskuussa 2010*

Huomenta!

Meidän neiti päätti, että 5.30 on mitä parhain aika herätä |O Yritin tarjota pullon ja silittää, mutta se sai aikaan vain porua ja sitten kun kysyin, että no jaa, että ylös vai, niin tyttö nauraa käkätti onnellisena :LOL:
Nyt nukkuu sitten ekoja uniaan, joten luulen tänään nukuttavan 3 päikkärit, jos nämä ekat ei sitten kestä pidempään.

Tyttö söi myös ekaa kertaa syöttötuolissa. Hienosti siinä istui ilman mitään tukia tai pienentimiä. Tosin se aamupuuron syöminen oli aika kaukaa haettu toive, sillä siinä syöttötuolissa kaiken näkee niin paljon paremmin, joten keskittyminen meni isille olkkariin kujertamiseen ja keittiön ikkunasta lintuja katsellessa. Myös piti toki maistaa sitä itse syöttötuolia ja vähän pöydän reunaakin :LOL:
Kyllä se puurokippo lopulta tyhjeni, mutta aikaa kului tuplasti kauemmin, kuin yleensä =)

Tänään mennään ostoksille. Pojalle haetaan uusi patja ainakin ja sitten tahtoisin katsella jotain ruukkuja =) Ja sitten vähän kaikkea pientä kivaa.

Tyttö on kasvattanut maidon kerta-annos kokoa. Aikaisemminhan se oli vain 100ml kerralla ja joi useammin. Nyt juo sitten vaihdellen 120-150ml kerralla, joskus saattaa vetäistä 2x120ml putkeen.

No mutta nyt pitää kyllä mennä itse syömään rauhassa aamupalaa :wave:
 
Meillä oli aika raskas yö, kiitos rokotuksen. Tyttö itki 15min-1h välein ja sitten ennen kahta annoin panadolia, kun koko tyttö oli aivan kuuma. Tämän jälkeen herättiin tunnin kahden välein hiukan tankkaamaan, kun maito ei maistunut kerralla kuin 30-60ml. Normaalistihan meillä syödään kerran tai kaksi yössä 150-180ml. Onneksi tytölle maistuu kylmä/huoneen lämpöinen maito niin ei tarvinnut lämmittämällä "pilata" sitä ja pystyi antamaan aina kun nälätti heti yöpöydältä ilman että olisi lähtenyt hakemaan uutta satsia.

Nyt on aika iloinen, tosin ihmettelen kun ei viihdy vatsallaan vaan keikistelee selällään tuossa lattialla. Varmaan on pistoskohta arka ja sattuu sitten mahallaan ollessa. Ihan näpsäkästi kierähti vatsalta selälleen kun halusi tuossa, että en sitten tiedä miksi öisin pitää mahalleen päästä ja ei muka pääse takaisin...

Nyt taidetaan lähteä aamupesulle, jos saisi silmätkin auki joskus :)
 
alley:

Voi kurja. Onneksi nuo rokotusten aiheuttamat lämpöilyt ja kiukut menee nopeasti ohi. Ehkä ensi yö on jo parempi, ellei normaali.

Unohtui eiliseltä illalta kertoa tytön höyryilyä.
Köllittiin sohvalla ja tyttö siinä sitten mönki minkä kerkesi. Sitten kiipesi tyynyn päälle ja ei toki pysynyt siinä ja kierähti siitä divaanin päälle takaisin. No tämä oli tytöstä niin ratkiriemukas juttu, että teki sitä sitten seuraavat puolituntia ainakin.
Eli mönki tyynylle, kierähti alas ja uudestaan ja uudestaan ja hyvä ettei tikahtunut nauruunsa tuota tehdessään :LOL:
Onneksi näillä lapsilla on näin halvat huvit...pitäisi ehkä ottaa mallia :D
 
Nyt on tyttö päikyillä, toivottavasti nukkuu pitkään silläkin varmasti univelkaa huonosta yöstä. Tuossa ennen puuroa tyttö pötkötti lattialla mahallaan ja tajusi miten pääsee taaksepäin. Työnsi itseään varmasti pari metriä takaperin, kunnes vaunut tuli vastaan ja sinne onnistui työntää itsensä pyörien väliin :D Kuinkahan kauan menee että pääsee eteen päin...

Paapelo: me ollaan myös huomattu, että halvat on huvit vauvoilla. Niia jos on nauru tuulella niin ei tarvitse kuin nähdä isin naama niin räkättää. Toinen millä tytön saa nauramaan on kun toinen pitää tyttöä sylissä istuma-asennossa ja menee ylös alas ja toinen on vasta päätä ja menee ylös alas samaan tahtiin ja toistaa jotain typerää.
 
Halaus :hug: Alleylle kurjasta yöstä. Ja Paapelolle naurut :hug: Iinan tempuista. Muita en valitettavasti nyt muista, nämä viimeisimmät vain tulivat mieleen.

Alkaa ajatus pätkiä, kun täällä tulee valvottua.. Tytöllä on nyt se "viiden kuukauden valvomisvaihe", eli kun pitkäään meni yhdellä syönnillä yö, on nyt viikko (vai jo toinenkin?) syöty kahden tunnin välein. Argh! Joku syönti voisi mennä tutilla ohi, mutta kun ei huoli sitä, niin äiti saa tutitella.. Tissillä viipyy max 10 minuuttia, eli ei kyllä kovin nälkä ole. Sitten kun noissa syömäväleissä esikoinen itkahtaa jotakin ja mies kuorsaa ja aura-auto kolisee, niin eipä meikäläisellä ole kovin unia ollut katseltavana. HAUKOTUUUUUUS!!! Jos tyttö menee yöunille klo 21, on syönnit lähes joka yö klo 23:30, 2:15 ja 4:30, sitten nukkuukin kasiin (kun minä olen noussut kuudelta..). No, tästä se taas muuttuu, luultavasti hetimiten kun tämä tänne tuli julkaistua. Toivottavasti ei sentään tunnin välein herätä jatkossa..

Haukottelee
~Tiila (ja tyty, vähän päälle 5kk)
 
Hoh hoijakkaaa..
meidan yo meni aika laskiksi. tytto meni normisti klo 20.00 nukkumaan ja herasi napparasti syomaan just kun olin menossa itse nukkumaan klo 23.
Seuraavaksi nousi ylos huutelemaan ja kitisemaan klo 2. Tunnin kanistyaan ja huudettuaan aina kun oltiin laskemassa omaan sankyyn, syotin ja luulin etta nyt nukahtaisi. Viela mita! Sitten alkoi aitin ja isin kyttaily pinniksen raoista. Se seurustelu yltyi sitten niin kovaaaniseksi etta ukko lahti alakertaan nukkumaan. Otin yton viereen ja siina sita painittiin ja temmottiin ja katteltiin aitia. Ja lopuksi jouduin syottamaan hiljaiseksi ja uneen..eli takapakkia unikoulussa.

Mistahan tuo johtui? On jo oppinut kaantyilemaan etta miksi sita nyt piti harjoitella?
Eiko ollut tarpeeksi tapahtumia paivassa?
Voiko taysikuu vaikuttaa vauvaan - tata mielta on ukkoni. Ja aika tuore persoonahan tama on ja enemman kytkoksissa luonnonvoimiin joten jos aikuiset sekoaa taysikuusta, mikseivat vauvatkin :)
 
Hip ja hei!

Taas viikko on vain vierähtänyt, äitini oli käymässä, niin en ole ehtinyt kirjoittelemaan. Lukenut olen ja olen yrittänyt pitää mielessä kommentoitavat, arvatkaa muistanko nyt :D

Mekin saatiin rokotus viime viikolla ja ilta oli niin kiukkua ja raivareita ennen suppoa. No onneksi ei enää tarvitse hetkeen mennä pistettäväksi. Meilläkin neiti viihtyi oikeastaan vain selälteen, pistos kohdat oli ihan kosketus arat. Vahingossa kun koski niin itkuhan toiselta pääsi.

Meillä lemppari lelu on vanha kosteuspyyhepaketti. Sitä se kantaa mukanaan peruutellessaan paikasta toiseen. Silmät kiiluu aina kun kaivan sen esiin :D Terkkakin nauroi kun oli jos jonkun moista lelua ja se oli ihan tosi jännittävä.

Joku kertoi laittaneensa lapsen nukkumaan makuupussiin. Kokeilin ja se toimii! =) Kiitos tästä. Meillä nimittäin neiti kääntyilee välillä masullen sängyssä niin pussi kivasti estää sen. Taidampas siis mennä ihan unipussi ostoksille.

Meillä kakka on muuttunut normaaliksi! JEEJEEJEE. En voinut vuosi sitten kuvitellakaan juhlivani toisen kakan koostumusta :D Nyt kakataan joka toinen päivä ja ei kovia kikkareita. Nyt ollaan annettu vain luumua (ei "levolacia" tai muuta) purkki päivässä.

Me aloiteltiin kiinteiden maistelu uudestaan kakkalakon jälkeen ja nyt uppoaa tosi hyvin! Purkki kasvista ja 1/2prk hedelmää. Viikonloppuna aloitin myös sen täkäläisen 4kk puuron. Nyt ollan annettu illalla ja meillä on alettu nukkumaan melkein koko yö! 20.30 mennään nukkumaan ja ollaan tisuteltu vasta 5.30 =) Kuitenkin nyt kun hehkutan täällä niin menee taas normaaliin 3-4 tunnin välein. Toivotaan ettei.

Meillä Talvicille päivitettävää! 4kk 2vkoa+
pituus 70 cm
paino 8010g
pipo 43,5


Pakko vielä kertoa. Täällä tuli meidän ollessa kipeinä kevät!!! Menin ulos ensimmäistä kertaa viikkoon ja totesin että lumet on sulanut ja tullut kevät. Eilen hain miehen mulla oli päälla loaferit ja neule ja tarkenin ihan hyvin. Hip hip hurraa :D

Aurinkoista kevättä kaikille,

Pikkis ja Fria 4kk 3vko+
 
Kysymys: Miten herkästi lähtisitte antamaan panadolia lapselle, kun ei ole kuumetta? Niia on ollut kiukkuinen lähes koko päivän. Hetken jaksaa olla iloinen heräämisen jälkeen, nukkumisesta ei oikein tule mitään ja ruoka ei kelpaa. Syynä hampaat, eli nyt toinen niistä kahdesta valkoisesta pisteestä on puhjennut ja ien luultavasti aika kipeä. Kun kokeilen suuta niin toisen hampaan kohdalla on reikä ikenessä ja äitini sanoi, että silloin hammas on puhjennut. Ainakin yöksi meinasin antaa, että toinen saisi nukuttua. Mutta mites muuten? Normaalisti Niia on kuin pieni aurinko, hymyilee, nauraa, juttelee, nukkuu hyvin ja syö hyvällä ruokahalulla.
 
Huokaus... täällä ensimmäinen korvatulehdus :( Oltiin jo maanantaina lääkärissä kun Vilma oli niin yskäinen ja räkäinen... silloin diagnosoitiin RS-virus... eilinen oli jo vähän parempi päivä, mutta tänään on ollut selvästi huonompi, joten menimme uudelleen lääkäriin ja jep, molemmat korvat tulehtuneet... Amorionia nyt sitten kokeillaan, toivottavasti auttaa!

Onkos muilla jo ollut korvaongelmia, sori kun en muista... :ashamed:
 
Hei taas!

alley:
Anna vain. Ystäväni isä on lastenlääkäri ja hän sanoi kerran minullekkin, että vaikka ei ole kuumetta, tai tiettävästi ole todettu kipua ja särkyä, on itkevälle vauvalle, joka ei normaali toimista tyynny hyvä edes kokeilla se yksi annos panadolia ja jos se helpottaa, niin kannattaa seurata tilannetta. Jos särkylääkettä tarvitaan alle 1v yli 3pv ajan, niin lääkärille.

Hampaat voivat tehdä tuloaan, vaikkei mitään suukussa näkyisikään. Tämä ihan vain hatusta heitetty esimerkki.

Ja takaisin omanapaisuuteeni, olen pahoillani :ashamed:

Mutta en oikeasti meinaa saada tässä happea, kun naurattaa tuon tytön riehuminen tuossa lattialla :D

Ensin hän paini pahan dilemman kanssa, kumpi pistää ensin suuhun, kumiankka vai duplopalikka. Ei selkeästikkään osannut päättää, joten yritti molempia, no ei tietty mahtunut ja suuttui. Minä otin sitten toisen pois ja tilanne raukesi.
Nanosekunnissa sitten hylkäsi duplonsa ja paahtoi hirveätä kyytiä muovipeilinsä luo.
Siinä katseli itseään ja nauraa käkätti ja höpisi omalle kuvalleen. Meni tovi ja sitten alkoi komentamaan kuvaansa ja kun takaisin heijastui kiukkuinen omanaamakuva, oli se sitten vakavaa ja itku tuli ja tyttö yritti purra omaa kuvaansa peilistä :LOL: :LOL:
Kiesus :D

Noonniin...nyt pitää mennä taas pelastamaan, kiipesi vaunu koppaansa ja ei pääse sieltä nyt mihinkään :LOL: :wave:
 
Miekkavalas: paranemisia pienelle!

Alley: kyllä mä annan pannadolia jos lapsi selvästi vaikuttaa kipeältä vaikka ei kuumetta olisikaan. Kyllähän sitä itsekin ottaa särkylääkettä jos esim. on pää kipeä.

Tiila: jaksuja heräämisten kanssa, toivottavasti saatte pian nukuttua paremmin.

Onnea kaikille jotka ovat jo puoli vuotta täyttäneet! :flower: Kyllä tää aika menee aika vauhdilla.

Meillä ei hampaista ole vielä tietoakaan, onneksi. Kovasti tyttö nousee kontalleen, hytkyy siitä ja nyt on pari päivää noussut aivan punnerrusasentoon, vain varpaat ja kädet lattiassa. Yöt on menny vaihtelevasti, viime yönä söi 3 tunnin välein ja heräsi vain kerran siinä välissä.

Kävin töissä täyttämässä hoitovapaahakemukset, olen nyt kotosalla lokakuun loppuun, marraskuun töissä ( mies on isäkuukaudella silloin) ja sitten olen vielä kotona joulukuusta huhtikuun loppuun. Mies on sitten mahdollisesti vielä muutaman kuukauden hoitovapaalla. Ihana juttu kun sain tämän asian nyt pois mielenpäältä, kovasti mietitytti tuo hoitoon vieminen mutta onneksi sitä saatiin näin lykättyä aika paljon.

Paulah: kiva että teillä syöminen sujuu nyt. On muuten aika tavallista että aluksi syöminen takkuaa ja sitten yhtäkkiä vauva hoksaa mistä on kyse. Toisille se ahaa-elämys tulee aiemmin ja toiset tarvii vähän pitemmän ajan.

 
Koitin seasta onkia neuvolakuulumiset, toivottavasti kaikki nyt tuli... :whistle:

Uus pino huhtikuulle :wave:
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1691398#m19892956
Taas yks kuukaus lähempänä 1v synttäreitä!

Talvicci ja "Unski" 5½kk :heart:
 

Yhteistyössä