*Lokakuun '09 Mahapyöriäisistä Vauvautuneet Tammikuussa 2010* (Tarkastakaa tietonne!!!)

Esikoisen vauvauinnin ekalla kerralla oltiin altaassa ehkä kymmenisen minuuttia. Opeteltiin uintiotteita sekä päin- että selinuintiin ja valeltiin hieman vettä vauvan päähän, ei kasvoille. Sitten kiirenvilkkaa pesuille ja kuivattelemaan, ettei palellu. Muutamalla kerralla allasaikaa pidennettiin pikkuhiljaa niin, että varsin pian kuitenkin jo se 30 minuuttia polskittiin altaassa. Sukelluksia (tai kannutuksia, kannulla veden kaatamista pään yli saatesanojen kera) tehtiin muistaakseni jo toisella vauvauintikerralla. Mitä kokemuksia muilla on?

Ei mun mielestä ole missään kiellettyä mennä vaan vauvan kanssa uimaan. Vauvauinneissahan maksetaan siitä, että silloin saa olla siellä "rauhassa" muilta uimareilta, saa ohjausta ja valvontaa sekä vertaistukea. Yleiselle vuorolle tms. mennessä on sitten vaan omalla vastuulla siellä - noh toki valvontaakin on, mutta jakautuu isommalle porukalle.
 
VL-
Moi!

Itun emo Meillä saatiin silmät kuntoon kun puhdistettiin keitetyllä vedellä rähmät pois ja aamuin illoin suihkautin suoraan silmiin maitoa suoraan tissistä. Aurora räpsytteli ylimääräisen pois.Ei auttanut meillä kahteen otteeseen käytetyt tipat.

VL
 
Asumisesta: Meillä on 82 m2 paritalo, suht isolla pihalla (ainakin espoolaiseksi paritaloksi). Ja tuntuu että on liian vähän tilaa tai liian paljon tavaraa :whistle: Haluttais löytää kiva omakotitalo, mielellään espoosta ja hintaa ei sais olla kauheesti enempää kuin tällä nykyisellä ettei laina kasva... Mahdoton yhtälö siis. No ei meillä kiire oo muuttaa mutta kattelen aina välillä jos löytyis sopiva. Yleensähän ne oikeat on myynnissä väärään aikaan. Yks meille oikein sopiva ja hyvällä paikalla ollu oli syksyllä, mutta ei haluttu muutto hässäkkää ku odotus oli viimeisillään. Ja sitte tässä meidän lähellä oli yks ihana unelmatalo myynnissä, mutta meni samantien. Mulla on päähänpinttymä, että talon pitäis olla sellanen missä on jyrkkä harjakatto ja yläkerran parveke siinä katon alla, tai et ne parvekkeen sivut on sitä kattoa.

Tuosta vauva-uinnista vielä... Meillä mies on yht'äkkiä kauheesti sitä vastaan. Sanoo et on paha aavistus et siel sattuu jotain pahaa, vauva saa vettä keuhkoihin eikä voida mitää tehdä enää tms... En osaa mitenkään perustella et noin ei vois käydä. Vielä syksyllä ennen Niian syntymää oli ihan ok ja tulossa mukaan. Nyt ei kai haluukaan. No onneks sinne voi pyytää jonku toisen aikuisen mukaan ja usein tuo ukkoseni muutta viime tipassa mieltä tai jos saa raahattua mukaan ni huomaa et se onkin mukavaa. Mulla vaan on aina ollu haluna viedä oma lapsi vauvauintiin, kun oma uimataito ei oo kovin hyvä ja uimaan oppiminen vaikeaa. Kenen vauvauinti kurssilla te olitte Tiila? Ja muutki jos on jotai kokemuksia jo ni ottaisin mielelläni vastaan, että saan tuon miehen mieltä käännettyä. Tästähän piti tulla perheen yhteinen harrastus...

Paulah tai joku muu, kuinka pitkään se info kesti? Ja onko siellä jossain lähellä hyvin parkkipaikkoja?
 
Alley: En katsonut kellosyta miten pitkään se info kesti mutta sanotaan puoli tuntia, ei mitenkään pitkään. Parkkipaikoista en osaa sanoa kun me kuljetaan julkisilla. Ei se kuitenkaan ihan keskustassa ole niin eiköhän sieltä löydy.

Joo, missään nimessä imetys, kestoilu tai töissä käyminen/käymättömyys ei ole hyvän vanhemmuuden mittari. Vauvahan nyt esim niistä vaiposta varmaan vähät välittää. Mä oon kiinnostunut ympäristöasioista ja mielelläni teen tällaisia juttuja kuin kestoilua ja kierrätystä. Toisaalta taidan vetää sen kaiken hyvän työn nollille lentomatkustuksella :ashamed: Siitä mä vaan en osaa luopua, tuntuisi tosi ankealta jos ei koskaan minnekään pääsisi.

Ja tuosta työssäkäyntiasiasta tosiaan molemmat kannat omaavat ovat helposti vähän puolustuskannalla asian tullessa puheeksi. Äitinä kun saa kuunnella arvostelua, teki miten tahansa. Näin se valitettavasti tuntuu olevan. Isä ei ole samanlaisen arvostelun alla, isä on hyvä isä kun jotain jaksaa lastensa kanssa tehdä ja on edes muutaman viikon poissa töistä, näin kärjistettynä.

Pneumokokkirokote: mikäli me tutkimuksessa saatiin juuri tuo eikä hepatiittirokotetta niin meillä ei tullut ihmeempiä oireita. Vähän ruokahaluttomuutta minkä seurauksena vähän huonompi yö. Ei oikeen muuta.

Mäkään en oo jättänyt Nellaa hoitoon kertaakaan vielä. Ainoa, kenelle ihan ongelmitta uskaltaisin jättää on mun äiti ja hän ei asu samassa kaupungissa. Saas nähdä koska uskaltaudun, helppoa se ei tule olemaan. Ainoastaan niin olen jonnekin poistunut että mies on tytön kanssa. Täytyy mun varmaan uskaltautua jollekin kaverille jättämään, aluksi vaikka tunniksi niin ei tunnu niin pahalta.
 
Iitun emo:
Ei ole mikään myytti tuo tissimaidon käyttö puhdistajana...sehän on steriiliä tavaraa ja on hellä silmille...samalla periaatteellahan neuvotaan äitiä puristamaan pisara maitoa nänninpäähän ja levittämään jos on nänni ahavoitunut tai haavoilla =)

Ja Florakos se hienosti kiteytti minun ajatuksen tuosta arvostelusta. Kun kaikilla varmasti on se yhteinen ja sama tavoite, koko perheen hyvinvointi =)

Minä löysin minun unelma-asunnon...tai ei ihan unelma, mutta HYVIN lähelle...on siis kerrostalo, mutta jännänä jujuna on se, että siinä on 3krs:ta, joista kaksi ensimmäistä kuuluu aina yhdelle asunnolle...eli siis helpommin selitettynä, alakertalaisilla on 2 kerroksinen asunto :D Ja oma piha ja sauna ja siis AIVAN UPEA!!! Olen ihan myyty.
Miehelle jo soitin, että jahka pääsee kotiin, niin näytän ja mehän haetaan sinne, asuntoja kun oli useita vapautumassa. Vuokra ei niin suuresta asunnosta pihoineen ja saunoineen ole todellakaan kallis, kun se mitä aiemmin katsottiin, olisi saman hintainen ja asunto on paljon pienempi, eikä siis omaa pihaa...Huomatkaa kuinka jankkaan tuota sanaa OMA PIHA :LOL:
AAH...miehen on pakko suostua, eihän se maksa mitään että hakee, vai mitä? :D

Mutta nyt on mentävä keittämään kahvit ja odottamaan että mies tulee kotiin =)
 
VL-
heis!

Minullakaan ei ole työpaikkaa minne mennä. Toisaalta harmi kun täytyy mennä opiskelemaan. Mieluiten olisi mennyt elantoa hankkimaan, etenkin kun on tämä neitokainen. Ala pitäisi keksiä minne pyrkisi ja mistä edes hiukan sattuisi ammattina tykkäämään.

Me asutaan n. 8 kilometrin päässä ns.keskustasta kuitenkin pikitien varressa. Meillä on asuinneliöitä n. 160 ja pihamaa on totaalisen vaiheessa! Rikkaruohot kasvaa kauniisti ja kolme tuijaa napottaa pihalla. Ei mitään hajua mitä ja miten laittelis ens keväänä ja kesällä pihaa. Otetaan ehdotuksia, hyviä kokemuksia kasveista ja ajatuksia mielellään vastaan!

Tääl on kans miehellä jo jonkin sortin vauvakuume... :D Meinaa vähän kyllä itsellänikin olla mutta pitänee odottaa kuiteski jonkin aikaa ja nauttia tästä ensimmäisestä. :heart:

Me käytettiin Auroraa eilen ekan kerran saunassa jälkilöylyissä ja neiti nautti olostaan ihan täysillä! Kurnutteli tyytyväisenä iskän sylissä ja kikatteli. :whistle:

Huomenna 3kk neuvola ja meidän neukkutäti on kadottanut huumorintajunsa jonnekin jo jokin aikaa sitte...

Kuinka moni teistä juottaa pienokaiselle ihan vain vettä välillä janojuomaksi tmv.?

VL ja Aurora tasan 3kk idag
 
Jere maistoi tänään perunaa :) Hyvin näytti maistuvan ja ainakin tämän pienen maistelun perusteella hän osaa syödä eikä työnnä kielellä kaikkea ulos toisin kuin isoveljensä silloin kun hänen kanssaan aloitettiin maistelut.

Tietenkin paapelo haette sitä asuntoa, jos vaikka hyvä tuuri kävisi niin saisitte sen niin sitten saisit sen oman pihan mitä olet halunnut :D Onnea asunnon hakemiseen. Kerropa sitten että mitäs mieltä miehesi oli.

Olen jo pitkään vinkunut kissaa, nyt mies sanoi että sitten kun löydän sopivan kisun niin mennään hakemaan. Oi että, niin odotan niin sitä hetkeä kun löydän meille pienen kisupennun :heart:
 
Me ajateltiin lauantaina maistella vähän bataattia :) Luukas syö iltaisin aivan kamalia määriä parin tunnin välein. Selkeästi tankkaa yötä varten, mutta tuntuu että vähän alkaa tuo maito olemaan riittämätön pelkästään. Katsotaan mitä soseiden aloitus saa aikaan.

Tänään on päikkäreitä nukkunut jopa sisälläkin. Aamupäivän päikkärit nukkui ulkona (4h), sitten iltapäivällä sisällä (45min), kauppareissulla (1h) ja kun äsken kotiuduttiin mummilasta niin on vedellyt siitä saakka unia kaukalossaan (1,5h). Kohta pitäis alkaa heräämään että pääsis ihan sänkyyn asti unille :)
 
Löysin muuten nettikaupan, joka sanoo postittavansa Bumgeniuksia jne Suomeen. Alv:t sun muut näihin tulee mutta on se silti halvempia. Omat vaipat on jo ostettu mutta josko joku muu hyötyisi linkistä:http://www.jilliansdrawers.com/
Mitään kokemusta täältä tilaamisesta mulla siis ei ole.

Muakin huvittais testailla kiinteitä mutta yritän vielä joitain viikkoja malttaa. Oon aina niin hätäinen, oikeesti mitään tarvetta kokeilulle ei vielä ole.
 
JEE!
Laitoin hakemuksen menemään ja varsin täsmällisesti toin esiin toiveen vain tästä kyseisestä kohteesta..kuinkakohan useaan kertaan toistin samaa aluetta :ashamed: :whistle: :LOL: Mutta haku on nyt laitettu ja tuon kohteen haku päättyy ensiviikon lopulla, joten sen jälkeen saapi odotella, jos kerrankin olisi onni myötä, mutta jos ei, niin kakkosvaihtoehto on yhä olemassa ja varteenotettava vaihtoehto :D
 
Tissimaitoa roiskittu silmille :)

Laakari myos neuvoi puhdistamaan "fysiologisella vedella" (mita se onkaan suomeks?) ja silla pyyhittyani suurimmat roippeet pois, ruikkasin tissilla silmaan maitotipan. Saas nahda milta huomenaamulla nayttaa.

Rokotukset saatu - tytto rauhoittui pian alkushokkinsa jalkeen ja otin heti kattelyssa rinnalle. Vaikka tytto oli neuvolaan tullessa juuri heraamassa 3 tunnin paikkareiltaan, nukahti han heti syoton jalkeen takas vaunuihin ja nukkui toiset 2 tuntia.
Ihan hyvin haa naytti muutenkin aineet ottavan vastaan, vasyi vaan ennen aikojaan ja pistin jo kasilta nukkumaan (tosin nukahti vasta asken tunnin venkoiltuaan). Pistin mahalleen nukkumaan kun se naytti ainoalta keinolta rauhoittaa tilanne. Taytynee kayda kohta kaantamassa kun on tarpeeksi syvassa unessa etta uskallan itsekin rentoutua :)

Hei, neuvolan laakari kertoi jostain suomalaisnaisesta joka oli kuulemma vaatinut vauvalleen flunssarokotusta koska kuulemma "teilla suomessa sellainen annetaan". Siis ihan tavalliselle flunssalle (ei sika)...ei kai? Taitaa neuvolalaakari olla pihalla.
 
Iltaa!

Meillä neiti ollut ihan tukossa eilisillasta lähtien. On niin raukka kun nenu ihan täynnä moskaa ja tuhisee hirveesti. Aamulla Fria oli tosi väsynyt ja hirveän itkuinen, kuumetta ei kuitenkaa ole ja suostuu syömään niin eiköhän tämä tästä. Illalla olikin jo seurustelevampi oma itsensä. Ehkä äiti voi huonommin kun lapsi :whistle:

Paulah eli siellä ihan samoissa hinnoissa. Olin jotenkin olettanut että se on puoli ilmaista, heh. No varaanpas sitten meidät tohon lähelle kun näyttäisi olevan tilaa. Se paikka on kyllä tosi ihana, siellä vain yksi allas eikä ulkopuoliset pääse sinne. Fria polskii niin vallan jo altaassa, etten malta odottaa, että se pääsee kunnolla polskimaan :heart:

Kiinteitä alkanut tuntumaan liian aikaiselta, joten maidolla mennään. Nyt on taas maito tuntunut riittävän muutenkin paremmin, iltaitkutkin on ohi sen uudenvuoden jälkeen. Max 150 ml/päivä mennyt imetyksen lisäksi, jopa ilman korviketta eilinen. Neuvolassa täällä oltiin ihan sitä vastaan että kiinteät aloittaisi ennen 4kk, joten sekin sai ajatukseen vähän takapakkia. Mäkin olen ehkä vähän hätähousu yleensä niin nyt jarruttelen, kyllä me tisulla ja lirauksella korviketta pärjätään!

Mies lähti tiistaina sinne Singaporeen 2 vkoksi niin mun kaveri tuli nyt avuksi. On ollut ihanaa olla ihan tyttöjen kesken kerrakin meillä Tukholmassa. Tuntuu niin kivalta että saa viettää aikaa parhaankaverin kanssa omassa kotona. Me siis yleensä nähdään vaan kun me mennään Helsinkiin. Miestä on kyllä jo kova ikävä, mutta tämä koneen ostaminen ja skype on loistava keksintö!! Friakin isille naureskellut koneen välityksellä :D Aika herttaista.

Taas lähden unten maille, toivotaan että neiti olisi vähemmän tukossa ja äiskäkin saisi unta!


Pikkis
 
Heipä hei!
Kamalia painajaisia tuli nähtyä taas viimeyönä...näitä pahimpia, eli että lapsi kuolee :x Olipa helpottavaa herätessä huomata, että siinä se tyttö tuhisee vieressä ja se oli tosiaan vain unta =)

Kiinteiden "opiskeluun" kivoja hetkiä toivottelen täältä. =)
Tyttö veti taas eilen kammo satsit illalla soseita ja normi määrät tissiä päälle. Annoin eilen uutta hedelmää kasviksien kyytipojaksi, persikka-banaani sosetta ja tyttö oli niin ihastunut tähän, että kiljahteli joka lusikan jälkeen ja naama oli kuin naantalin aurinko ja jalat vaan vispasi :LOL: Sööttiä.

himpsuli:
toivottavasti mieleinen kisumisunen löytyy...on ne söpöjä, kun alkuun sammuilevat ihan minne vain, ihan kuin vauvatkin :D Meillä oli aikanaan Venäjänsininen kolli nimeltänsä Röllö ja voi jumpe kun oli ihana ja ihan mielettömän upean näköinen isona =)

Ai jumpe kun jännittää nyt tuo asunto asia...en nyt odota liikoja, mutta jos oltaisiin niin onnekkaita, että sitä meille tarjottaisi, repeäisin varmasti liitoksistani :D Sitten pitäisikin alkaa pakkaamaan hissukseen, sillä arvioitu muuttovalmis päivä olisi jo 1.4 ja meillä tätä rojua riittääkin :whistle:

tytöllä on muuten hauska tapa nauraa...ei siis naura kuten yleensä nauretaan, vaan se on sellaista köhinää/pihinää...ja hymykin on niin suuri, että näyttää ettei se mahdu tuohon pieneen nassuun :D

Mutta nyt jatkamaan aamu puuhia :wave:
 
Oi, esikoinen on tänään 4 v :heart: Aika se menee tajutonta vauhtia, kun tuntuu että hän vasta olisi ollut ihan vauva. Sunnuntaina tuleekin sitten vieraita ja täytyy tänään vissiin siivota sitä varten kun huominen päivä menee leipoessa ja illalla on kaverin synttärit. Onneksi ei tule kuin kaksi lasta niin ei pää hajoa niiden huutoon krapulassa :D Aikuisia tuleekin sitäkin enemmän...

Ajattelin kauhulla yötä kun vasta 18 aikoihin annoin Jerelle sitä perunaa, mutta yö meni tosi hyvin eikä mitään masuvaivoja siitä tullut. Eli uskallan maistattaa tänäänkin :)

Tämä lähteekin nyt pojan syöttöpuuhiin ja sitten wc:n pesuun
 
Alkuperäinen kirjoittaja pinkkimieli:
Mitä mieltä ootte, missä iässä uskaltaa vauvan viedä uimaan ilman mitään vauvauintia? Mua ei meinaan yhtään nappaa lähteä uimaan klo 7.30 aamulla.

Ootteko muuten saunottaneet jo vauvoja? Meillä neiti nautiskelee satunnaisesti saunan ylälauteella makoillen, satunnaista sihahtelua kuunnellen ( lirautan siis vaan vähän vettä kiukaalle, niin että sihahtaa) n.70asteisessa saunassa ehkä korkeintaan 5min.

taas toi kello kiitää eteenpäin ja on jo ties kinka paljon ja herätys olis klo 7.00 jotta ehditään kirkon kerhoon klo 9.30.

pinkkimieli ja minttu 2kk 2vk
Jos teidän uimahallissa on allas jossa vesi on n. 35 asteista niin sitten voit uittaa 3kk iästä alkaen. Meillä ei tuollaista "vauvauinti"allasta ole joten siksi ainut vaihtoehto on vauvauinti jolloin altaan vesi on lämmitetty.
ALLEY: Vauvauinti on kyllä täysin turvallista. Vauvalla on sukellusrefleksi joka tarkistetaan juuri sillä kannuttamisella ja jos ei halua vauvaa sukelluttaa niin eihän siihen kukaan pakota. Sitten voi vauvaa uittaa muuten. Vauvallehan asiassa ei ole muuta uutta kuin että "ammeessa" on myös isi ja äiti :)

 
Ensimmäinen tanssitunti takana :D Oli tosi hauskaa, kunnes vihdoin päästiin paikan päälle. Olin suunnitellut meneväni tietyllä bussilla, mutta se ei ollutkaan matalalattia versio. Seuraava ois ollu mutta siellä oli jo kahdet vaunut... No sitten me lähes tulkoon juostiin tuo 2km sohjossa... Sopivasti kyllä lämpesi siinä, kun oli valmiiksi hiestä märkä ja hengästyksissä. Mutta tunnilla sitten kuunneltiin erilaisia musiikkeja ja liikuteltiin vauvaa sen mukana eri tyyppisissä otteissa. Niia nautti kyllä :) Lopuksi venuteltiin omat lihakset, mitkä kipeytyy vauvaa kannatellessa. Onko muilla muuten paikat kipeytyneet vauvan hoidossa? Huomaan, että itsellä ainakin alkaa niska-hartia seutu olla sellaisessa kunnossa että kaipaisi hierojaa. Lisäksi vanha selkävaiva alkaa palaamaan, tietyssä asennossa kipu on sietämätön, mutta poistuu samantien kun saa oikeeseen asentoon taas itsensä.
 
VL-
Perjantaita kaikille!

Tultiin neuvolasta ja mitat ovat seuraavat:

7295g, 64,5cm ja 41,2cm
Hyvästi on kasvettu pelkällä maidolla ja samaa tahtia jatketaan. Tänään tuli kolme rokotetta, kaksi pistettiin ja se rotarokote suuhun ja hyvin meni alas.

Kuulumisiin, käsky kävi! B)

VL ja Aurora
 
Oon kokoajan kuvitellut, et mein tyty olis joku jättivauva painonsa puolesta, kun 5viikkoa vanhemman serkkupoikansa sai jo painossa kiinni, mut tota etusivun listaa silmäillessäni huomasin, et samoilla painoilla menee moni muukin (siis 2kk painoa jo yli 6300g). Eli eipä meidän tyty olekaan mikään jättiläinen ikäisiinsä verraten :)

Tarviikin tutkailla noita uimahallien sivustoja, josko jossain likellä olis lämpimiä altaita. Eikös esim terapia-allas ole riittävän lämmin?

pinkkimieli ja minttu
 
Velleistä: Mikä idea niissä on ja voinko aloittaa vellit kun Niia on 3kk vaikka ei oo mitään erityistä ongelmaa? Eli korvike riittää meillä ihan hyvin ja tyttö on tyytyväinen. Määrät ei oo nekään kovin isoja, 100-150ml 8-9krt/vrk. Tää on vaan tällanen äidin mielihalu syöttää tytölle jotain tuhdimpaa nyt kun kohta on sen ikäinen, että voi antaa muutakin kuin maitoa. Voiko vellin annosta olla jotain haittaa? Kannattaako jatkaa pelkällä maidolla 4kk asti ja sitten ottaa suoraan kiinteät ilman velli vaihetta vai... Lähinnä kai ajan takaa sitä että oonko ihan tyhmä että aloitan vellin tytöllä. Sitte niistä velleistä, millä kannattaa aloittaa jos antaa sitä ja miten? Ostin Maissi ja peruna-porkkanavelliä purkit, mutta uskaltaako niitä kokeilla kun ei tiedä allergioista vielä mitään...
 
alley:
No eipä noissa velleissä sen kummempaa ideaa ole, kuin että on tudimpaa kuin maito. Mutta mielestäni tuo velli on ihan varteenotettava vaihtoehto myös ajatellen kiinteiden aloitusta. Niitä kun on olemassa maissi, porkkana ja riisi versiona, joten niistäkin jo huomaa jos massu ei tykkää vielä. Mehän pojalle aloitettiin n.3kk kiinteät vellillä ja kun niistä ei mitään tullut, kokeiltiin sitten oikeita kiinteitä ja hienosti maistui. Poikahan oli pullolla jo tuolloin, joten pystyi testaamaan, nytpä taas ei oikein luonnistu moinen.

Tosin, nykyäänhän neuvoloissa sanotaan, että puuro puurona ja maito maitona, mutta eipä tuosta todella ole mitään harmia jos vauva itse vain tykkää.
 
Minä olen enemmän sillä kannalla, että pelkällä maidolla sinne saakka kuin sillä helposti pääsee. Eli en aloittaisi vellejä kun ei kerran tarve ole. Parikin viikkoa lisää antaa suolistolle lisäaikaa kypsyä muun ruuan vastaanottoon, näin ajattelen. Jos lapsi kasvaa hyvin ja on tyytyväinen maidolla, on minusta hieman teknistä aloittaa "turhaan" muun evään anto. Ja aloittaessa minä olisin myös suoraan puuron kannalla, tai sitten tekisin itse vellin (eli en valmisvellejä ostaisi). - ja sitten taas viljapuuroja ei ensimmäiseksi. Onhan näitä tärkeysjärjestyksiä..

MUTTA HUOM, tämä on siis vain minun mielipiteeni, eikä perustu mihinkään muuhun kuin siihen, mitä itse koen itselleni tärkeäksi. Täysimetin esikoista viikkoa vaille 6kk ikään ja toivon saman onnistuvan tällä kakkosellakin. Tähän mennessä vaikuttaa hyvältä, mutta huomisestahan ei koskaan tiedä. Muitakin mielipiteitä palstalaisilla varmasti on, mitähän omassa neuvolassasi sanoisivat ajatuksesta?

Hyvää viikonloppua kaikille,
~Tiila ja tyty 2,5kk.
 
Moikka!

Onnea Paapelo asunnonhakuun, kuullostaa aika unelmalta tuollainen kaksi kerrosta ja oma piha. :) Meillä on 75 neliöinen saunallinen kerrostalokolmio, vuokralla ollaan. Ihan hyvin ollaan tähän asti mahduttu, mutta nyt olen alkanut haaveilemaan neliöstä... Saa nähdä haetaanko sellaista vielä vuokra-asuntona vai ostettaisko jo oma. :)

Alley Jotkut aloittaa kiinteät velleillä jos esim. yösyöttöjä on paljon. Noin niinku pidempien syöttövälien toivossa ja kun puuroja ei oikein alle viisikuisille suositella. Maissivelli on aika masuystävällinen aloittaa, sitä käytetään myös sairaalassa keskosten kasvattamiseen. Myös perunasosetta voi laittaa maidon sekaan, saa näppärästi perunavelliä. :) Jokainen varmasti valitsee omaan tilanteeseen sopivan tavan aloittaa kiinteiden maistelu, samaa tavaraa vaan vähän eri muodossa.

Itselläkin on jo mielessä toi kiinteiden aloitus, seuraava neuvola näyttää miten riittää kasvuun pelkkä maito... Aika fyysisesti aktiivinen tapaus on tuo meidän poika ja tankkailee myös iltaisin aika tiuhaan. Pulloa hän ei huoli joten tämän ikäisenä lienee helpoin lisäruoka noi soseet.

Pikki ja pojat 3kk ja 2v3kk
 

Yhteistyössä