Tässä ois synnytyskertomusta niille jotka jaksaa lueskella
Keskiviikkona 13.10 (rv 40+2) mentiin miehen kanssa yhessä synnärille, oli sovittu että synnytys käynnistetään tuollon ison painoarvion takia. Ensin vaiheltiin sairaalavaatteet ja päästiin kolmenhengenhuoneeseen, jossa sit minut laitettiin ensin käyrille. Omia supistuksiakin tuli siinä useempia, mutta ne oli ihan kivuttomia. Klo 9 laitettiin ensimmäinen cytotec-annos ja jatkettiin käyrillä oloo tunti. Supistuksia tuli vähintään sen 10 minuutin välein, mutta ne oli edelleen ihan kivuttomia.
Aika vaan kulu ja supistuksen pysy samanlaisina, ajattelin vaan siinä että tämä lapsi taitaa syntyä vasta jouluna. Kävin käytävillä kävelemässä, luin lehtiä, yritin jotenki kuluttaa aikaa.. Ennen klo 12 otettiin sitten taas käyrää, supistuksia tuli ehkä vähän tiuhempaan, mutta ne ei edelleenkään tuntunu kipeiltä. Sain uuden cytotec-annoksen, jonka jälkeen nukuin noin tunnin. Kun olin saanut nukuttua supistukset alko yhtäkkiä tuntua voimakkaina, tämä oli vähän ennen klo 14. Minä olin aluksi erittäin tyytyväinen, että vihdoin alkaa tapahtua, mutta samalla ihmettelin miten olin esikoisen synnytyksessä kestänyt kipeitä supistuksia 2vrk ilman kivunlievutyksiä. Nämä supistukset tuli aluksi 5-10 minuutin välein ja oli kyllä todella kipeän tuntusia, niin että mietin jo että haluan epiduraalin heti kun mahdollista.
Supitukset alkoi tihentyä, kävin miehen kanssa sairaalan kahviossa huokailemassa supistusteni kanssa, ne tuli jo 2-5 minuutin välein. Kun palattiin osastolle mainitsin tiheistä supistuksista kätilölle, joka sanoi että kohta laitetaan taas käyrä ja tutkitaan kohdunsuun tilanne. Käyriä ei keretty laittaa, kun sängyssä makaillessa holahti lapsivedet. Minä nauroin hysteerisesti siinä vaiheessa, mies kahto ihmeissään vieressä et mikä sille tuli
Lapsivesien menoajaksi on merkitty klo 16.00. Kävin vaihtamassa kuivat vaatteet ja sänkyyn vaihdettiin lakanat. Kätilö tutki kohdunsuun, joka oli 4-5cm auki ja vauva hyvin alhaalla. Sillon oli kuulema viimiset ajat jos halus epiduraalin, joten sanoin haluavani. Supistukset oli todella tuskasen tuntusia, niitä tuli 2 minuutin välein.
Lähdettiin heti alakertaan synnytyssaliin täyttämään anestesiakaavaketta ja kätilö soitti anestesialääkärille. Lääkäri oli juuri alottamassa nukutusta, sanoi tulevansa kun sieltä kerkiää. Kätilö ehdotti ilokaasun hengittämistä, jota kokeilinkin pari kertaa, mutta se ei auttanu mitään. Mies piti kädestä kiinni ja supistusten aikana pidin vaan silmiä kiinni ja yritin hengitellä rauhallisesti ja ajatella jotain ihan muuta. Kellonaikaa en tiedä, mutta kun anestesialääkäri tuli ajattelin mielessäni että jokohan tuo on liian myöhästä. En kuitenkaan sanonu mitään ääneen, halusin vaan kipujen lievenevän. Kätilö ja lääkäri kysei välillä jotain, mutta minä en supistusten aikana pystyny puhumaan, ja supistuksia tui todella tiuhaan, tuntupa vaikeelta!
Lääkäri alko laittaa epiduraalia ja minä yritin ajatella että ei enää montaa kipeetä supistusta. Lääkäri oli saanu jo puudutteen laitettua toiselle puolelle ja kun käänsin kylkeä että saatas toisellekin puolelle laitettua alko alhaalla tuntumaan hirveä paine. Heti kun loppu epiduraalista oli laitettu kätilö tutki kohdunsuun ja sano että on 8,5cm auki, enää pieni repale jäljellä. Siitä ei menny kun pari minuuttia kun voihkin että tekee mieli ponnistaa, kätilö katto että ollaan kokonaan auki eli saa alottaa ponnistamaan! Vääntäydyin supistusten keskellä puoli-istuvaan asentoon valmiina ponnistamaan, tässä vaiheessa anestesialääkäri kävi kylmän lapun avulla kyselemässä jalkojen tuntoja. Tunnot oli tallella, samoin supistuskivut. Aloin ponnistaa ja kätilö sano heti että tätä ei tartte tuntia ponnistella (niin kun esikoista). Anestesialääkärikin oli vielä huoneessa ja sano että onpas hiljanen kärsijä, ilmekään ei värähä (hiljaa olin mutta tuota ilmejuttua en kyllä usko
).
Ponnistaminen tuntu taivaallisen helpolta supistuskipuihin nähden. Ainut mitä virkkasin toimituksen aikana oli että "kyllä tuntuu joo" kun kätilö sano että nyt tuntuu epämiellyttävältä kun vauvan pää jäi venyttämään ponnistusten välillä alapäätä. Pää vetäyty kuitenkin vielä vähän takasin, kunnes seuraavalla ponnistuksella tuli kokonaan ulos. Kätilö kiels ponnistamasta, koska hartiat oli jumissa. Kun se sai hartiat käännettyä jotenkin viistottain sain taas ponnistaa, oli kyllä tiukin vaihe saaha hartiat ulos! Mutta siitä se meidän ihana poika sitten tui maaimaan klo 17.45, 10 minuutin ponnistuksen jälkeen.
Sain pojan iholle ja ihastelin pientä ihmettä aivan onnessani. Samalla ponnistelin istukan ulos. Verenvuoto oli melko runsasta (1400g), joten kätilö laitto peräaukkoon useemman annoksen cytoteciä, että kohtu alkais supistua. Kun poika otettiin vierestä pois pesulle ja punnitukseen kätilö tutki repeämiä ja kutsu lääkärinkin katsomaan. Näytti kuulema ensin pahemmalta kun olikaan. Joka tapauksessa toisen asteen repeämä, kuulema kun luonnollinen episiotomia. Tikkejä siis tuli useempia.
Punnituksen tulos oli 4332g, mitä en saattanut uskoa, toinen vaikutti niin pieneltä ? Ensi-imetyksen tein salissa, mutta muuten meidät häädettiin siitä melko nopeasti pois, sillä joku muu tarttesi jo salia. Siirryttiin siis osastolle ihmettelemään uutta elämää.
Jälkivoinneista sen verran, että minulla laski hemppari 94 ja nousi kuume heti synnytyksen jälkeen. Molemmat kuitenkin lähti paranemaan itsestään. Minä sain vielä pari päivää kohtua supistavaa lääkettä runsaan verenvuodon takia. Ensimmäisellä vessareissulla pyörryin, olo oli heikko vielä seuraavana päivänä, mutta pystyssä kuitenkin pysyttiin. Vauvallekin nousi yhdeksi yöksi kuume. Meiltä molemmilta otettiin verinäytteitä mutta kaikki oli ok. Lauantaina 16. päivä vauvan lääkärintarkastuksen jälkeen päästiin sitten kotio
Poika syntyi siis 13.10.2010, paino 4332g, pituus 53cm ja py 36cm
Apgar-pisteet oli 9-10-10
Synnytyksen kesto: 1.vaihe: 8h 35min, 2.vaihe: 10min, 3.vaihe: 5min
