Lokakuun lapset 2013 <3 *helmikuussa*

Apua, tänne on niin moni taas kirjoitellu, että oon ihan tippunu kärryiltä. :p

No, tervetuloa uusille joka tapauksessa! ;) :heart:

Ja onnea hyviä ultrakuulumisia saaneille. :heart:


).( Olin ite niin paniikissa eilen, kun aloin lukea niitä jotain huonoja pcos+keskenmenoriski tutkimuksia, että olin ihan jo lähtemässä tästä pinosta, kun ei tää kuitenkaan voi onnistaa. No sitten luin, että se suurin km-riski pcos:ssa johtuu insuliiniresistenssistä, josta en ensinnäkään ole varma, onko mulla sitä, koska en kuitenkaan taida olla erityisesti vyötärölihava, ja jota voi hoitaa esim laihduttamalla (tutkimuksissa ne naiset oli laihduttanu 5-10% painostaan ja se oli pienentäny riskejä jo huomattavasti), ja mähän olen laihtunut ja karppaan edelleen (joka just tekee hyvää sokeriaineenvaihdunnalle)... Joten niin kauan kuin oireita kuitenkin on, enkä vuoda, niin panikoinnin sijaan mun pitäis vaan pitää oikeasta ruokavaliosta kiinni, se on ainoa, millä voin auttaa tilannettani hyvään suuntaan. Ja joka tapauksessahan nyt prosentit on kuitenkin mun puolellani edelleen. :p On kyllä todella ärsyttävää olla niin tiedonjanoinen joka asiasta, tieto useimmiten lisää tuskaa.

No mutta tänään hyvä (aamu)päivä, tissit on niin kipeet taas ja vähän oikeastaan ällöttääkin, joten kyllä siellä edelleen jotain tapahtuu. ;)

joten Gallupiin:

Yrityksestä:
Mikä yrityskierto tärppäs?
- varsinaisista yrityskierroista yhdeksäs (7. ovulaation induktio), mutta me oltiin vuosi annettu vauvalle mahdollisuus ennen kuin alettiin oikeen yrittämään.. En vaan laske tuota vuotta, koska tiesin entuudestaan, ettei mun hormonitoiminnalla plussata luomusti..

Yritittekö joka päivä, joka toinen päivä, sattuman varaisesti vai harvoin (pupuilu)?
-Yritettiin edellisissä kierroissa joka toinen päivä. Tässä kierrossa yritettiin folliultran jälkeen joka päivä, paitsi ovulaatiopäivänä, koska silloin olin mahataudissa, eikä pupuilu tullu mieleenkään...

Oliko sinulla käytössä kotikonsteja mitkä parantavat raskauden mahdollisuutta
-jossain aiemmissa kierroissa join greippimehua, nyt en tainnut enää jaksaa.

Mikä dpo/kp plussasit?
-dpo12 tuli Pregcheckiin tosi hailea vaaleanpunainen viiva, joka sitten tummeni (hitaasti mutta varmasti), enkä kokenut tarpeelliseksi testata enää dpo15 jälkeen.

Oliko tämä tärppikierto jotenkin erilainen, jos oli niin miten?
-tässä kierrossa karppasin ja kierron lopulla olin tiputtanut 5kg painoa lähtötilanteesta. Uskon, että se oli ratkaisevaa.

Odotus:
Haluatko tietää sukupuolen?
-emme ole päättänyt vielä. Esikoisesta halusimme tietää sukupuolen, tästä haluan ensin tietää, onko ketään tulossa. :p Mutta siis miehen mielipide toki vaikuttaa myös.

Kumpaa jännität enemmän np-ultraa vai rakenneultraa?
-en osaa vielä jännittää kumpaakaan, koska odotan nyt ensin varhaisultraa. Kumpikin tuo jännitystä sitten vuorollaan.

Kumpaa toivot, tyttöä vai poikaa?
- koska folliultrassa mulla oli kaks tasakokoista munarakkulaa kypsymässä, toivon salaa tyttö-poika-kaksosia. :LOL: Mutta oikeasti tietysti toivon ensin tervettä lasta. Sitten sen jälkeen "hifistelynä" ehkä aavistuksen verran toivon tyttöä, koska se on tutumpaa kasvatettavaa. ;)

Oireet?
-rintojen arkuus, joka kyllä vaihtelee todella paljon päivästä toiseen. Jonain päivänä sattuu kaikki, jonain päivänä mitään tuntemuksia ei ole. Myös alamasua nippaa aina välillä.

+ Minkälainen elämäntilanne teille on yleisesti? (työ, asunto, parisuhde, terveys)
-Olen ollu naimisissa mieheni kanssa nyt 7 vuotta. Meillä on yksi tyttö, 3v9kk. Mulla on opinnot gradua vaille valmiit ja olen töissä yliopistolla. Miehellä on vakituinen työ kaupungin palveluksessa, koittaa opiskella töiden ohessa. Asutaan vuokralla 3h+keittiö (69m²) asunnossa. Jos tämä toinen nyt saadaan, niin yritän saada graduni valmiiksi ennen hänen tuloaan ja sen jälkeen poistan työpöytäni makuuhuoneesta, jolloin tänne mahtuu mukavasti pinnis. :)
 
Viimeksi muokattu:
Vastauksia Mymmelin galluppiin :)

* Mulla meni yrityskierrot totaalisen sekasin kaikkien harmillisten km:n takia, enkä sit jaksanu enää keskittyä niihin, joten en tiiä monesko yk tämänkertanen plussa on :). Mutta yritys aloitettiin 10/10.

* Pupuilu oli enmmän tai vähemmän suunniteltua :). En tikutellu oviksia, kierrot heittelee miten sattuu. Luulen että tämä tärppäyskierto poikkes muista siinä, että olis vihdoin päättäny lopettaa varsin stressaavassa työssä. Joten stressin määrän vähentyminen päätöksen tehtyä varmasti edesauttoi plussaan :heart:

* Mitään kotikonsteja mulla ei oo missään vaiheessa ollu käytössä :)

* En usko että haluan tietää sukupuolta, mutta voihan se mieli muuttua matkan varrella. Miehestä en tiiä, että haluaako se tietää. Esikoisesta en halunnu tietää, eikä sillonen mieskään halunnu...

* Jännitän nyt eniten VU:ta, koska sillon näkee että tuolla masussa on tosiaan jotain ja selviää viikot :heart:

* Ehkä mä toivoisin tyttöä, koska on jo poika. Emmä oikeesti osaa sanoa :D

* Oireina on jäätävä turvotus aika ajoin, etovuutta vaihdellen, tissikipu on jotain hirveetä ja unettomuutta.

+ Mies on yrittäjä ja toivottavasti kohat myös minäkin. Tosiaan sanoin itseni irti vakityöpaikasta tammikuun lopulla. Nyt sitten viedään ideaa mun omasta firmasta eteenpän :). Ollaan asuttu kolme vuotta omakotitalossa, jossa riittää edelleen remontoitavaa ja muuta hommaa ihan mukavasti. Parisuhde on parempi kun koskaan :heart:. Ei olla miehen kanssa koskaan tappelemalla tapeltu. Pientä erimielisyyttä on silloin tällöin, mutta ne selvitetään AINA puhumalla. Terveys on ihan ok. Ei mitään sairauksia kummallakaan :)

Siinäpä ne oli :D
 
Viimeksi muokattu:
Jee, lisää K-SKS-synnyttajiä! :) Kivaa että on samalta suunnalta porukkaa.
Esikoisen aikaan kirjoittelin tänne kans ja nykyisin meijän fb-ryhmässä on aktiivista keskustelua ja ollaan tavattukin. Ja pari saman paikkakunnan mammaa on mulle tosi hyviä ystäviä nykyisin! :heart: Eli toivottavasti tälläkin kertaa saa uusia tuttavuuksia :)

Viitsiikö Kirsikka laittaa mullekin viestiä, liityn sinne fb-ryhmään sit huomenna jos kyytiläisellä kaikki hyvin :)

Galluppiin vastaan kunhan koneelle menen, tää puhelimella näpyttely on niin hidasta hommaa..

akkiiR 6+3
 
  • Tykkää
Reactions: Tagzy
Mikä yrityskierto tärppäs?
Taisi olla nyt ihan virallisesti kolmas yrityskierto.

Yritittekö joka päivä, joka toinen päivä, sattuman varaisesti vai harvoin (pupuilu)?
Tämä kuukausi oli sen verran kiireinen, että pupuilu jäi pariin kertaan.

Oliko sinulla käytössä kotikonsteja mitkä parantavat raskauden mahdollisuutta? (Esim. greippimehu, punaviini jne.)
Vehnänalkioöljyä käytin :) Lähinnä kuitenkin muista syistä kuin raskautumista ajatellen.

Mikä dpo/kp plussasit?
Plussa tuli jo DPO10 Pregcheckillä, oli KP 27/28

Oliko tämä tärppi kierto jotenkin erilainen, jos oli niin miten?
Sinänsä eroa oli vain se, että ei ollut varsinaista yritystä, vaan pupuiltiin silloin kun se onnistui. Ja karppaamisen minäkin aloitin vuoden alusta.

Odotus:
Haluatko tietää sukupuolen?
Esikoisesta halusin tietää ja jos tämä on yhtä suopea sukukalleuksiaan esittelemään kuin veljensä, niin kyllä sen saa kertoa :)

Kumpaa jännität enemmän np-ultraa vai rakenneultraa?
En osaa vielä oikein jännittää kumpaakaan tässä vaiheessa. Ehkä nt-ultraa, koska meille ei varmaan tarjota tuota ar-ultraa, niin vasta tuolla nt-ultrassa selviää, onko ketään kotona.

Kumpaa toivot, tyttöä vai poikaa?
Salaa ja varovasti toivoisin tyttöä, mutta poika on ihan yhtä tervetullut ja rakas. Jostain syystä olen sitä mieltä, että mies ei kykene tyttöjä edes tuottamaan, niin vähän on poikaolo :) Esikoisesta oli poikaolo heti alusta asti.

Oireet?
Mahassa tuntuu olevan ilmakuplia, jotka hakevat paikkaansa. Hassu maku suussa. Ja inhottavasti tunnen hikoilevani joko enemmän tai pahemmalla hajulla kuin normaalisti.. Muuten ei mitään (ja sekös huolestuttaa!).

+ Minkälainen elämäntilanne teille on yleisesti? (työ, asunto, parisuhde, terveys)
Mies on yrittäjä, itse olen hoitovapaalla. Asumme vuokralla kolmiossa, omakotitalo on etsinnässä tälle vuodelle. Olemme kihloissa, mutta häistä ei olla puhuttu :) Esikoispoika ja koira löytyvät perheestä myös.
 
Viimeksi muokattu:
GALLUP:

Mikä yrityskierto tärppäs?
Ekalla tärppäsi :)

Yritittekö joka päivä, joka toinen päivä, sattuman varaisesti vai harvoin (pupuilu)?
Oviksen aikoihin joka päivä.

Oliko sinulla käytössä kotikonsteja mitkä parantavat raskauden mahdollisuutta? (Esim. greippimehu, punaviini jne.)
Noup.

Mikä dpo/kp plussasit?
Kp27, kierron pituudesta ei tietoa kun ei ehtinyt olla menkkoja pillereiden lopetuksen jälkeen. Dpo taisi olla jotain 13. Edellisenä päivänä sain kyllä testiin "vilauksen" haamua, mutta tuo selkeä plussa tuli tuolloin kp27.

Oliko tämä tärppi kierto jotenkin erilainen, jos oli niin miten?
No petipuuhia harrastettiin useammin mitä yleensä. Yleensä kun päätä särkee ja väsyttää ja ei huvita ja ja ja... :ashamed:

Odotus:
Haluatko tietää sukupuolen?
Haluan! Todellakin haluan :) Olenkin taas miesti pelotellut, kuten esikoisenkin aikaan, että jos rakenneultrassa vauva ei suostu itseään esitellä, niin 4D-ultra kutsuu ;) Toisaalta ois ihana pitää yllärinä itselleenkin, mutta ei kyllä malta..

Kumpaa jännität enemmän np-ultraa vai rakenneultraa?
En oikein tiijjä. Eniten jännitän huomista varhaisultraa. Vielä noi np- ja rakenneultra tuntuu niin kaukaisilta etten niitä osaa jännittää, mutta niiden lähestyessä varmasti jännittää!

Kumpaa toivot, tyttöä vai poikaa?
En tiiä tätäkään! Toisaalta toivoisin tyttöä, kun poika on jo, mutta toisaalta toivoisin että esikoinen saa pikkuveljen josta varmaan tulis läheisempi kuin jos ois pikkusisko. Pakko kai sanoa vaan kliseisesti, että sukupuolella ei ole väliä, kunhan kaikki on kunnossa. :heart:

Oireet?
TURVOTUS. Ja siinähän ne oikeestaan olikin. Välillä etova olo ja repäisykipuja, mut melko huomaamattomia on.. Tissikipua ei ole, paitsi nännit hieman herkät/arat.

+ Minkälainen elämäntilanne teille on yleisesti? (työ, asunto, parisuhde, terveys)
Asustellaan omassa (=pankin) rivarikolmiossa, mutta haaveissa on omakotitalo jossain hieman syrjemmässä. Se vaan pysyy haaveena niin pitkään ennenkuin miehen työtilanne paranee, tällä hetkellä suurimman osan ajasta lomautettuna. :| (Mutta siinä on se hyvä puoli että mies on paljon kotona ja pääsee hoitaa lasta siinä missä minäkin)
Parisuhde menee omalla painollaan, ylä- ja alamäkiä vuoron perään mutta semmoista se meillä on aina ollu :D Mutta pääasiassa hyvä olla tässä suhteessa, mihinkään en vaihtais. :heart:

akkiiR
 
  • Tykkää
Reactions: mymmeli87
Mikä yrityskierto tärppäs?
Kuudes yrityskierto.

Yritittekö joka päivä, joka toinen päivä, sattuman varaisesti vai harvoin (pupuilu)?
Ei joka päivä, mutta oviksen aikaan pupuiltiin päivittäin ja usein. :)

Oliko sinulla käytössä kotikonsteja mitkä parantavat raskauden mahdollisuutta? (Esim. greippimehu, punaviini jne.)
Vadelmanlehtiteetä join epäsäännöllisesti, söin raskausajan vitamiineja ja tikutin ovistesteillä tästä kierrosta jossa tärppäsi. Pelkällä foolihapon syönnillä ei tärpännyt edellisistä kierroista.

Mikä dpo/kp plussasit?
Plussasin Yliopiston Apteekin omalla testillä kp 31/32.

Oliko tämä tärppi kierto jotenkin erilainen, jos oli niin miten?
Oli, koska yritettiin nyt tosiaan kaikkemme tähän kiertoon ja oviksen jälkeen minulle tulikin aika nopeasti olo, että nyt on mahdollisesti tärpännyt. Mutta pidin olon ihan omana tietonani, koska olin niin monena kiertona kuvitellut jo oireet.

Odotus:
Haluatko tietää sukupuolen?
Kyllä varmaan uteliaisuus voittaa, sukupuoli on kuitenkin oikeastaan ihan sama koska olen toivonut toista lasta jo niin monta vuotta.

Kumpaa jännität enemmän np-ultraa vai rakenneultraa?
Varmaan molempia yhtä lailla, nyt jännään eniten np-ultraa ja varmaan sen jälkeen sitten yhtä paljon rakenneultraa, joten sen jälkeen ehkä osaan jopa rentoutuakkin. :D

Kumpaa toivot, tyttöä vai poikaa?
Niinkuin ylemmäs kirjoitinkin sukupuoli on ihan sama, ennestään meillä on yksi tyttö, mutta en jostain syystä toivo kuitenkaan erityisemmin poikaa, molemmat ovat todella toivottuja. Toisaalta haaveilen sellaisesta tyttötriosta joskus, mutta saas nähdä. :)

Oireet?
Menkkamaisia jomotuksia ja alaselkäkipuja, välillä alavatsassa oikein repiviä kipuja esim. jos nousee nopeasti ylös. Röyhtäilen sellaisia pikkuröyhtäisyjä usein, niin ja suoli toimii aika loistavasti.:LOL: Mutta oireita on aika vähän, tosin viikkojakin on vähän, mutta mitään pahoinvointia ei ole, eikä hirvittävää väsymystä normaaliväsymyksen lisäksi ja rinnatkaan ei ole kipeät... Toki tuo oireettomuus huolestuttaa vaikka koitan takoa päähäni, että ei niitä oireita esikoisestakaan erityisemmin ollut.

+ Minkälainen elämäntilanne teille on yleisesti? (työ, asunto, parisuhde, terveys)
Mies jäi syksyllä työttömäksi, itse olen myyjänä erikoisliikkeessä kolmatta vuotta. Rahatilanne ei huoleta, koska miehellä on hyvät ansiosidonnaiset ja itsekkin käyn töissä, taloudellinen tilanne on paljon parempi jopa nyt kuin silloin kun esikoinen syntyi. :)
Asumme keskustan tuntumassa kerrostalokolmiossa, haaveena on omakotitalo entiseltä kotipaikkakunnaltamme jossain vaiheessa, mutta asuntomme on oikein kiva joten kiirettä tästä ei poiskaan ole. Viimeistään kuitenkin sitten kun esikoinen aloittaa koulun.
Niin ja esikoinen meillä täyttää ensi kuussa 5-vuotta.
 
  • Tykkää
Reactions: mymmeli87
Liityn joukkoon :) just pari pvää sitten plussasin, tänään alkoi rv 4 ja LA 20.10.2013 <3 ekan neuvolan soittelen maanantaina. :) sekoan onnesta mutta silti jännittää hirveesti koska edellinen raskaus päättyi viikolla 16 keskeytykseen sikiön vaikean turvotuksen vuoksi. :'( raskaus on siis neljäs, terveen tytön ja pojan olen saanut. Kättärillä tarkoitus synnyttää tällä kertaa ja sinne meenkin nyt ens kuussa jo keskustelemaan peloista ja tuntemuksista. :( mutta hei, ollaan positiivisia ja toivotaan että kaikki menee hyvin, meillä kaikilla <3 :)
 
Viimeksi muokattu:
Jokohan minäkin uskaltaisin liittyä seuraanne.. Aikasemmin tällä viikolla tuli testiin plussa ja jos oikein laskin niin nyt olis 4+0 :heart: Meillä tämä tulokas olisi toinen lapsi. Kauan olen tästä pienestä haaveillut ja nyt ei oikein tahdo uskoa koko asiaa :). Oireita ei nyt vielä mitenkään suuremmin ole. Alavatsassa tuntuu painon tunnetta ja välillä nippailuja ja jotenkin on kovin turvonnut olo. Hetkittäin tuntuu pientä kuvotusta. Ensi viikolla varmaan soittelen neuvolaan sitten..

vema / 27v / 2. lapsi / PHKS / LA 20.10.2013 (luultavammin)
 
Viimeksi muokattu:
Täällähän on taas paljon uusia! Teretulemast!

ON: eilen testasin mielenrauhan vuoksi digin 3+ näytti. Ajattelin jo että saa nämä testaamiset riittää. No eiköhän taas tullut vessareissulla verta. Että voi raivostuttaa. Muita tuntemuksia ei olekaan, joten katotaan nyt taas... Aina nää säikäyttää, jos ei muuta.

Sori omanapailut.,
lempo ja jotain? 5+3
 
jessix Meillä on sitten peräkkäisinä päivinä lasketut ajat. :) Mulla tosiaan lapsi olisi ensimmäinen, mutta yksi aiempi raskaus on. Tuolloin np-ultrassa (12+4) todettiin, että pienen kehitys oli pysähtynyt jo 9+4 viikoilla. Kovasti siis jännittää minuakin kaiken tämän ilon keskellä. Mä soitan myös huomena neuvolaan. Minkä ikäinen olet? Itse 30.

Ja tervehdys myös vema ja lempo. Toivotaan lempo, että tuo veri olisi harmitonta. Itse stressailen testiviivojen hitaasta vahvistumisesta, eilinen ja tämänpäivänen yhtä vaaleita, mutta selkeästi tummempia kuin toissapäiväinen...
 
Viimeksi muokattu:
Taidanpa minäkin tänne uskaltautua... =)

Kolmas lapsi siis olisi tulossa, yrittäminen on ollut vähän on/off -tyylistä ja heti, kun päätettiin lopettaa yrittäminen, pärähti plussa testiin! Hyvä näin.
Jännitän kovasti aikaisemman km:n takia, vaikka tyttö ja poika ovatkin syntyneet tapahtuneen jälkeen... Haluaisin siis varhaisultraan, mutta vielä en ole aikaa tilannut.... Neuvola-aika on vasta 6.3.:( enkä jaksais MILLÄÄN odottaa!!!
Rv on mahdollisesti 5+0 nyt... (voi miten vähän..:p )

Väinö-Irmeli/29v/3./TAYS/ LA 12.10 ..meniköhän ne oikein..?
 
Jos itekki tohon galluppiin vastailen :)

Mikä yrityskierto tärppäs?
- heti ekalla tärppäs mitä hämmästeltiinkin :D oltiin päätetty alkaa taas yrittää uutta raskautta marraskuisen menetyksen jälkeen, ja otolliset päivät lähestyi niin jotenki tuntui molemmista että nyt vois ryhtyä tuumasta toimeen.

Yritittekö joka päivä, joka toinen päivä, sattuman varaisesti vai harvoin (pupuilu)?
- n. joka toinen pvä

Oliko sinulla käytössä kotikonsteja mitkä parantavat raskauden mahdollisuutta
-ei ollut.

Mikä dpo/kp plussasit?t
-dposta ei hajuakaan, mutta kp26 tuli haalea plussa, vielä edellisenä pvänä kirkas nega.

Oliko tämä tärppikierto jotenkin erilainen, jos oli niin miten?
-en huomannut ainakaa mitään erilaista, loppukierrosta oli vähän epävarma olo.

Odotus:
Haluatko tietää sukupuolen?
-halutaan tietää jos ultrassa tms näkyy.

Kumpaa jännität enemmän np-ultraa vai rakenneultraa?
-ehdottomasti niskaturvotus-ultra jännittää, koska viime kerralla juuri siellä löytyi runsas n-turvotus.

Kumpaa toivot, tyttöä vai poikaa?
- pääasia että vauva on terve, mutta vähän tyttöolo on tällä hetkellä.

Oireet?
- väsymys! ja ruokahalu kasvanut

+ Minkälainen elämäntilanne teille on yleisesti? (työ, asunto, parisuhde, terveys)
-Kuukauden päästä mennään naimisiin <3 tyttö 4v ja poika 2v värittää arkea uhmailuillaan ja kotosalla ollaan, mies yrittää päästä koulunpenkille jatkamaan opintojaan syksyllä.
 
Viimeksi muokattu:
Gallupiin vastailija täälläkin:

Mikä yrityskierto tärppäs?
-yk 10 tärppi kävi (yritystä yli vuosi ja kierrot pitkät:( ). Lapsettomuustutkimukset olivat jo hyvässä vauhdissa..

Yritittekö joka päivä, joka toinen päivä, sattuman varaisesti vai harvoin (pupuilu)?
- ovulaation kohdilla yleensä joka päivä, niin taisi olla myös tässä tärppikierrossa, tässä kierrossa kyllä jatkettiin "varmistelua" pidempään ;)

Oliko sinulla käytössä kotikonsteja mitkä parantavat raskauden mahdollisuutta
-yhdessä alkukierrossa join greippimehua ja kierto venyi yli 50pvseksi..eli siihen meni siinä luotto ;) foolihappoa söin..

Mikä dpo/kp plussasit?
-dpo 17 kirkuvat plussat, luulin et kierto taas temppuilee...

Oliko tämä tärppikierto jotenkin erilainen, jos oli niin miten?
-ei kummempia eroja, tutkimuksia suunniteltiin ja tehtiin...usko luomuplussaan oli nollassa...

Odotus:
Haluatko tietää sukupuolen?
-halutaan, jos vain saadaan näkyviin :)

Kumpaa jännität enemmän np-ultraa vai rakenneultraa?
-kumpaakin ennen oon varmasti taas ihan hermona niinku ennen VU:kin.

Kumpaa toivot, tyttöä vai poikaa?
- mulla on tyttöolo, miehellä poikaolo, mut kumpaa vaan kunhan pikkunen vain pysyisi kyydissä:heart:.

Oireet?
- Tissikipu!! alkoi nännikipuna, nyt koko tissit. ajoittaista etomista, päänsärkyä ollut nyt ja TURVOTUS(joka on ehkä himpun verran vähentyny)!

+ Minkälainen elämäntilanne teille on yleisesti? (työ, asunto, parisuhde, terveys)
-Vamistuin syksyllä, nyt vakipaikassa vielä koeajalla kuukauden. Mies suorittaa loppuopintojaan.. Ollaan oltu naimisissa reilu vuosi ja omaa rivariasuntoa aletaan etsiä, kunhan mies valmistuu (nyt vuokralla kaksiossa) :)

Mulla löydettiin VU:ssa oikeesta munasarjassa (mistä irtoaminen tärppikierrossa kävi) kaksi kystaa. Oli papereiden mukaan vaaleita..onko muilla ollu aikasemmissa raskauksissa tommosia? Gyne sanoi, et noi on aikas tavallisia alkuraskaudessa ja häviä yleensä itsestään?? mä oon vaan luonteeltani tämmönen et murehdin kaikkee, niin aattelin kysästä, jos jollaki teistä olis tosta "hajua" :)?
 
Hei!
Täällä ilmoittautuu mukaan neitonen, joka plussasi ensimmäisen kerran perjantaina kp31/32 oli vielä niin haalea, että halusin varmistuksen ja testasin tänään uudestaan eli kp 33/32 ja selkeämpi plussa pärähti ruutuun <3 Olo on sekava ja jännittynyt. Minulle tämä on toinen lapsi (esikoinen täyttää kesällä 6 vuotta), miehelleni tämä on ensimmäinen. Tiistaina tarkoitus soittaa neuvolaan ekaa aikaa. Jotenkin tuntuu epätodelliselta edelleen, vaikka oireita ollut n.viikon ajan. Pahimpana mahan vihlasut, tosin ne nyt on pari päivää pysynyt lievempinä/poissa. Öklötystä on ja kauhean kylmä. Lämpöö yli 37 jo jokusen aikaa myös. Mahassa paineen tunnetta. Rinnoissa ei mitään tuntemuksia. Eli siis minulla nyt rv 4+2, toivotaan raskauden jatkuvan loppuun saakka :) Niin ja ikää minulle 26 vuotta. Lapsen synnyttyä 27 ;) Ekalla yrittämällä tärppäsi, ajateltiin siten, että tulee jos on tullakseen. Ni kappas, plussasin jo nyt.

hepzu/26v./2.lapsi/EKKS/LA ehkä ois 18.10
 
Viimeksi muokattu:
Onnea plussanneille :heart:

vema: päksissä nähdään ;) LA:t osuu tosi lähekkäin, todennäköisesti mulla vauva sektioidaan kyllä jo ennen laskettua-aikaa.

Galluppi- kyselystä vastailen nyt jotain mitä tulee mieleen:

Yk 1 oli ja lokakuussa alkanut yritys. Otin homopaatteja kierron käynnistykseen ja teimme kotona vyöhyketerapiaa. Ovis tapahtui n. 2 viikkoa homeopaattikuurista, joten tehokasta oli :D Muuten en tikkuja käyttänyt, mutta tuolloin aloin uteliaisuuttani tikutella, kun alkoi sen verran mojovat kivut. kp oli plussatessa 98 ja dpo 9 ( sofi one step)

"Yriteltiin" aina fiiliksen mukaan, välillä 1 krt/vko, välillä useampi. Kun ensimmäinen ovisplussa ilmestyi, niin silloin myös, mutta ei enää toisena päivänä ( ovistesti näytti 2 päivää plussaa ), aiemminkin viikolla oltiin jo hommat hoidettu kun himotti niin hirmusti :D

En jännitä ihmeemmin mitään ultraa, sukupuoli olisi kyllä kiva jossain välissä nähdä :) Itselläni on nyt poika-fiilis, kuopus on poika ja silloin oli myös rinnat kipeät :) Poika sopisi vallan mainiosti, silloin olisi 2 tyttöä ja 2 poikaa :)

Oireina tällähetkellä on satunnainen menkkasärky kohdun alueella ja rintojen arkuus. Satunnaisesti myös väsyttää ja nälkä alkaa olla jo kahden tunnin välein. Yleensä seitsemän jälkeen olen jo aivan uuvuksissa.

Meillä on okt ( 98 neliötä), seurusteltu 9v. ja naimisissa kohta 7v. Ennestään 3 lasta: -06 tyttö, -08 tyttö ja -11 poika. Mies on palkkatöissä, itse olen ollut kotiäitinä tuon 7 vuotta kohta :)

Tässä nyt jotain tietoja, en niin kovin tarkkaan jaksanut kaikkiin vastailla :D

kääkkis ja sisu :heart:
 
varovaisesti ilmottaudun..Tänään suureksi järkytykseksi testi näytti +, kp 30/28 eli LA 18.10, rv nyt 4+2. Totaalinen yllätys, olen yh ja nyt sitten menee koko elämä uusiksi..Lapsia 3. Ikä 33v. Jos luoja suo pienelle elämän, synnytyspaikka kätilöopisto =).

Oireet; järkyttävä palelu, lämpöä vkn yli 37.
Kp 26 alkoi hirveä vatsan juiliminen/menkkakivut ja turpoaminen
Rintojen painontunne ( ei kipua, mutta tuntuu niinkuin ne paisuis paisumistaan)
muutama ruskea veritippa kp28 joka loppui samantien, eilen eli kp29 sama juttu mutta
tipat oli haalean punaisia. Selkeää vuotoa ei ole.
Eilen tuli pakon omainen tarve käydä ostaan testi. Tämä tunne on joka kerta kun olen raskautunut =).
Kp28 ostin manhattan sipsejä jota en ole koskaan voinut sietää! Yleensäkkään en syö
sipsejä..
Väsymys, jonka tosin luulin liittyvän flunssaan ja sen jälkitilaan..
 
Viimeksi muokattu:
Kaikki onnea ja tervetuloa, hyvä kun tulee paljon porukkaa!! :)

Tänään oon ensimmäistä päivää ilman mitään nikotiinkorvaushoitoa, ja hyvin oon pärjännyt... Oon niin ylpee itsestäni! Mun päässä vaan on koko aika semmonen ajatus etten halua et mun lapsi elää savupilven seassa. Hyvä minä!

lempo Pieni verentulo on normaalia. Mun siskolle tuli kanssa (mutta vasta joskus rv11) ja se juoksi heti lääkäriin, lääkäri oli sitten sille sanonut ettei tuu kohdusta, et on tullut emättimestä itsestään... Verisuonet tulee niin pinnalle et voi sieltäkin joskus tihkuttaa..

Rupean jossain vaiheessa kirjoittamaan blogia tästä onnen siemenestä... Onko teillä muilla blogeja? :)

Ps. Mulle saa laittaa yv, ois kiva tutustua paremmin.. Vaikka facebuukin kauttakin.. Itse en uskalla vielä liittyä ryhmääm mutta np-ultran jälkeen olen siellä myös!!! =)
 
  • Tykkää
Reactions: kääkkis82
Moro! tän päivän särkenyt koko ajan vatsaa :/ toivottavasti huomenna ultrattais neuvolassa, niin näkis on tuol vatsassa vauvaa vai ei.

Vastauksia kyssäreihin:

Mikä yrityskierto tärppäs?
13 kierto, yritystä oli vuosi jo takana, ensi viikolla ois ollut aika soittaa tutkimuksiin

Yritittekö joka päivä, joka toinen päivä, sattuman varaisesti vai harvoin (pupuilu)?
sattumanvaraisesti, ovisaikana säännöllisemmin

Oliko sinulla käytössä kotikonsteja mitkä parantavat raskauden mahdollisuutta? (Esim. greippimehu, punaviini jne.)
Ovistestejä käytin useassa kierossa ilman hyötyä, mutta tässä kierossa ei käytetty mitään poppaskontteja.

Mikä dpo/kp plussasit?
testin tein kun menkat oli 5pv myöhässä clearbluella oletetusta alkamispäivästä, kierot sekaisin.

Oliko tämä tärppi kierto jotenkin erilainen, jos oli niin miten?
oli usko loppunut, että raskautuisin luomuna.

Odotus:
Haluatko tietää sukupuolen?
Esikoisesta tiedetiin, mutta ei olla päätetty viel kysytäänkö nytten

Kumpaa jännität enemmän np-ultraa vai rakenneultraa?
alkuraskauden ultraa ootan ehkä eniten, että näkis onko vatsassa vauva vai ei.

Kumpaa toivot, tyttöä vai poikaa?
Tuntuu että miehen suvussa tehdään vaan poikia, joten taitaa tää seuraavakin on poika. aivan sama kumpi tulee kuhan on terve
Oireet?
Oksentaminen, pahoinvointi, tissikivut, ainainen pissahätä, vatsakipu/krampit :( hajut käy nokkaan koko ajan.

+ Minkälainen elämäntilanne teille on yleisesti? (työ, asunto, parisuhde, terveys)
Opiskelen ja käyn töissä yhtä aikaa, kohta valmistun. Mies on vuorohommissa eli toisin sanoen kokoajan töissä. Esikoisella on paha uhma ja sen kyllä huomaa :/ Omassa rivari neliössä asutaan. Ollaan oltu yhdessä pian 6 vuotta, kihloissa kesällä tulee 5 vuotta. Häät ois tarkoitus juhlia ensi vuonna. Itse täytän 25.v täsä kevään aikana ja mies kesällä 26.v
Onko teillä paljon ystäviä, jokka on samassaa tilanteessa kuin te, eli lapsi tulossa /lapsia ennestään? Meän ystävillä ei kellää oo viel lapsia, monesti tuntuu että ne ei aina ymmärrä kun ei voi lähteä nuin vaan extempore johonkin.

Dana ja sala-asukki 5+2
 
Päivittelin tänään, ja uusia oli niin paljon, että pyydän tarkistamaan huomasinko ottaa kaikki uudet mukaan. Jos nimimerkkisi puuttuu, laita viestiä, niin lisään listaan. Ja siis tervetuloa!

Täällä on tänään käyty asuntonäytöillä. Ei kyllä ikäväkseni löytynyt meille uutta kotia. Toivottavasti lähiaikoina löytyisi, niin ei tila nykyisestä asunnosta loppuisi kokonaan kesken vauvan myötä.

Galluppiin vastausta:

Mikä yrityskierto tärppäs?
Olisiko ollut viides vai kuudes. Syksy meni meillä vähän siinä, että joko minä, mies tai lapsi on ollut sairaana, joten ei olla aina päästy oikeeseen aikaan yrittämään.

Yritittekö joka päivä, joka toinen päivä, sattuman varaisesti vai harvoin (pupuilu)?
Tässä kierrossa pupuiltiin huomattavat kaksi kertaa, ovispäivän molemmin puolin.

Oliko sinulla käytössä kotikonsteja mitkä parantavat raskauden mahdollisuutta? (Esim. greippimehu, punaviini jne.)
Ei mitään.

Mikä dpo/kp plussasit?
Kp taisi olla 28/30-32 kun tuli se viivanpaikka. Siitä sitten päivittäin vahvistui, ja varmaksi plussaksi pystyi sanomaan kp 31.

Oliko tämä tärppi kierto jotenkin erilainen, jos oli niin miten?
Muistutin miehelle, että oviksen aikaan kannattaisi harrastaa seksiä, ei se muuten juuri auta :)

Haluatko tietää sukupuolen?
Ehdottomasti, jos vaan näkyy.

Kumpaa jännität enemmän np-ultraa vai rakenneultraa?
Np-ultraa, koska en käy varhaisultrassa. Jänskättää, pitääkö tuplaolo paikkansa.

Kumpaa toivot, tyttöä vai poikaa?
Tyttöolo on, mutta ihan sama kumpi tulee. Molemmissa tapauksissa on puolensa.

Oireet?
Turvotus, etova olo, jatkuva väsy ja hajamielisyys.

+ Minkälainen elämäntilanne teille on yleisesti? (työ, asunto, parisuhde, terveys)
Kaksitoista vuotta tunnettu miehen kanssa, naimisiin mentiin viime maaliskuussa. Tällä hetkellä asutaan kerrostalo kolmiossa, mutta nyt on omakotitalo etsinnässä. Jos mun laskettu aika pysyy tossa, niin äitiysloma alkaa kolme päivää ennen kuin määräaikainen työ päättyy, miehellä onneksi on vakituinen paikka, vaikka joutuukin matkustamaan paljon.

Kertomisesta
Neljä tai viisi mun kaveria tietää jo. Kolme niistä on niitä kavereita, jotka tietää kaiken mun asioista heti, yleensä ennen miestä :D Ens viikolla on eka neuvola. Sen jälkeen ens viikonloppuna kerrotaan mun vanhemmille ja sisaruksille, sen jälkeen miehen vanhemmille ja sisaruksille. Töissä kerron luultavasti kans ens tai seuraavalla viikolla. Olen sellainen ihminen, joka ei osaa oikein salata asioita, vaan kerron avoimesti omasta elämästäni. Eli jos jotain sattuisi vauvan suhteen, siitäkin helposti puhun muille, ei-niin-läheisillekkin.

clearbrook ja osku 6+5
 
Viimeksi muokattu:
dana88 Mulla on melkein kaikki ystävät perheellisiä jo, oli aika vaikee 2 vuotta kattoo muiden perheonnea... Mutta toivottavasti pääsen nyt nauttimaan samasta.. :heart: Kuinka isoa taloa ootte katsellut? Ootteko ajatellut rakentaa oman? :)

Niin ja unohdin omat vastaukset:
Mikä yrityskierto tärppäs?
- Yk 20

Yritittekö joka päivä, joka toinen päivä, sattuman varaisesti vai harvoin (pupuilu)? - Ekat yritys kerrat joka päivä, loppu vaiheessa harvoin koska rupes tuntuu jo niin puulta koko homma...


Oliko sinulla käytössä kotikonsteja mitkä parantavat raskauden mahdollisuutta? - ovulaatiotestit, greipit välillä, viiniä, foolihappo, multivita jne. oikeastaan kaikki keinot käytössä enemmän tai vähemmän yrityksissä.

Mikä dpo/kp plussasit? - Dpo 11 haamu, Dpo 12 vois jo plussaks luokitella.

Oliko tämä tärppi kierto jotenkin erilainen, jos oli niin miten? - Joo oli.. Päätin et tän kierron jälkeen koko touhu saa loppua ja alotan e-pillerit ja rupeen elämään elämääni sillä ajatuksella että minulle ei tule koskaan lapsia... Ja kas kummaa paksuna ollaan! :D + se et kierrossa oli kaikki ei-mahdollisuudet tulla raskaaks; kuume, oksennustauti, kaksi kertaa pupuilua 4 viikon aikana... Et melkoset tarrasukat on ollu! :)

Haluatko tietää sukupuolen? - Haluan, ja en halua... En tiedä...

Kumpaa jännität enemmän np-ultraa vai rakenneultraa? -Np-ultraa. Haluan tietää että kaikki on hyvin! Ja kuinka monta sieltä on tulossa... ;)

Kumpaa toivot, tyttöä vai poikaa? - Salaa poikaa, mutta muuten ihan sama... Kunhan on terve... :>

Oireet? - Turvotus, jatkuva pissaaminen, nälkä. Muuten oon päässyt tosi vähällä! :)

+ Minkälainen elämäntilanne teille on yleisesti? (työ, asunto, parisuhde, terveys) - Vakituiset työpaikat molemmilla, vuokra rivitalo (kaksio 65neliöö), Avoliitossa/kihloissa-> naimisiin vuoden parin päästä, yhdessä ollaan oltu reilu 2 vuotta.
 

Yhteistyössä