Lokakuun lapset 2013

Heippa kaikille pitkästä aikaa :)

Olipa mukava lukea kuulumisianne :)

Täällä heräillään yössä edelleen n.2-3krt. mutta yöt ovat rauhallisempia ei niin suurta touhuamista kuin aiemmin :)
Soseita ja puuroja on sitten maisteltu jo 4kk asti ja kaikenlaisia mitä löytyy, mutta pikku-ukko tuntuu niin ronkelilta ettei mikään kelpaa...maitoa vaan ja joitakin vellejä. 5kk neuvolassa rokotteet saatiin ja näistä ei tullut mitään oireita, onneksi. Pituutta oli 66,3cm ja painoa 8250g, että hyvin kasvaa tuolla korvikemaidollakin :) Itse vaan tykkäisin, että suostuisi syömään muutakin :D
Poika liikkuu ryömien taaksepäin ja välillä nousee konttaus asentoon, kova seurustelemaan ja naureskelemaan, harvemmin tosiaan itkee, välillä kyllä komentaa kovasti :)
Töihin itse menen jo pääsiäisenä muutamaksi päiväksi, elokuussa viikoksi ja syyskuussa sitten niin, että pojan pitäisi mennä hoitoon :(
Meille tuli miehen kanssa mahdollisuus lähteä viikoksi ulkomaille kahdestaan, molemmat lapset pääsevät sukulaisilleni hoitoon (tuomitkaa huonoksi äidiksi, kun jätän lapseni ja itse lähden reissuun) :)

Hyvää kevään odotusta teille kaikille :) <3
 
Meillä poika täyttää huomenna 6kk ja alotetaan sormiruokailu. On hän jo muutaman kerran kurkkua syöny, mutta huomisesta lähtien ruvetaan sitten laajentaan makuja.

Mulla jatkuu koulu elokuussa, ja poika pitää laittaa syyskuun alussa hoitoon. Raasu on sillon vasta 11kk vanha : / Mutta rahallisista syistä on pakko, koska ite oon opintotuella eikä miehen vanhempainraha meitä elättäs. Mutta onneks poika pääsee kivaan päiväkotiin. Ainakin toivon että pääsee samaan jossa sisarukset on.

Lastenhoitoapua ois varmaan enempikin kun pyytäs. Lähinnä mun vanhempia ollaan pyydetty, kun mulla molemmat veljet tekee vuorotyötä, ja anoppi asuu toisaalla. Tosin eipä poika oo vielä kertaakaan ollu edes hoidossa, kun ei ole ollut tarvetta. Ja en kyllä tiiä miten se onnistus, kun ei hän pullosta juo. Kävin viime la teatterissa, ja olin kaikkiaan pois noin 6t, niin poika oli juonu vaan 30ml pullosta. Mies oli yrittäny hörpyttääkin, mutta ei. Vaan tyytyväinen poika täällä kotona ootti.

Marlin ja pikku-ukko 6kk
 
hei vaa..

taas on kulunut aikaa viime kirjottelusta, muuteski jääny tää koneel olo vähiin...

Meillä tuli eilen 5kk täyteen ja sen "kunniaksi" olikin neuvola..
Pituutta neidillä on 69,6cm ja painoa 9020g! :eek:
Hyvn maistuu ruoka :D .. Kiinteistä ollaa jo marjoja,hedelmiä,kasviksia syöty. ja viimesimpän ollaa alotettu puuro ja liha... kaikki on mennyt mukisematta alas ja vatsavaivoilta ollaa säästytty. Voisin olettaa ettei isompana olisi kovin nirso ruokien suhteen...
Rintamaidon on lopettanut itse pari vkoa sitten, neitiä ei yksinkertasesti vaan sanuu pysyyn rinnalla, ei suostunut imemään.. alkoi vääntelehtiin,huutamaan jne aina kun tarjosin. Päivisin hän neiti ei ole aikoihin syönytkää rintaa vaa tuo syömine oli lähinn aamulla kun otin sen omasta sängystä viereen jatkaan unia. Se siis jäi...
Korviketta menee päivässä noin 250ml*4 plus sitten nuo kiinteet... jaksaa ja kasvaa :D

Liikuta ei vielkää,siis ryömimällä...
kellonviisarina pyörii sekä mahallaa että selällää ja vaihtelee siis paikkaa tuolla tavoin :D
MAsullaa ollessaa nostaa itteensä käsien varaan, peppu nousee hyvin ja jalkojakin asettee kuin ois lähössä eteenpäin mut ei.... hermostuu tuosta kun ei pääse... Saa sit nähä et alkaako heti konttamaamaan ja jääkö tuo ryömimine kokonaan välistä, neuvolatäti kun oli tuota mieltä kun neiti siellä nätti taitojaan..

Nukkuminen... hmm..
Pitkät päiväunet on taaksejäänytt aikaa.. Täl hetkellä nukutaan kaksi kertaa, ekat noin 1-2t ja toiset 30min.. Itse on kääntänyt rytmiään noin. hereillä ollessaa kuiteski suht reipas. Taitaa nuo 11t yöunet sitten riittää hyvin... Öisin välillä pyörii kovastikin, mutta riittää kun korjaa asentoa ja antaa tutin ja/tai rätin.. huomannut että nyt kun nukuu vatsallaa nii on nukkunut paremmin (kääntyy siis ite yöl kylj mahallee nukkuun..).. ja niin, omassa sängyss edellee nukutaan...

Töihin paluuta en ole ajatellut,mutta kyllä sitä varmaa vois ainaski lyhkästä päivää/viikkoa alkaa tekeen tuos syksyn korvalla... Mies kun ei ole hoputtanut mua kotoa.
Mies kyllä viihtyy neidin kanssa hyvin kaksin, heillä on omat juttunsa :) voin siis lähtee käymää yksin jossai (lenkillä,salilla,kaupas tms...) ilman huolta :) Mies onkin sanonu että kumpa voiskin olla enemmän tytön kanssa kuin mitä täl hetkellä on...


Onko muita mammoja joilla on painonpudotus meneillää???? :)
 
Täällä on epätoivonen yritys päällä raskausaikana kerättyjen ylimäärästen 15 kilon pudottamiseen. Toistaseks puol vuotta menny huonolla menestyksellä :( Ei oo ollu täysimetyksestä apua mun tapauksessa. Nyt kun tuo puol vuotta täynnä niin yritän aika pian saada kasvatettua kiinteän ruuan määrää että voin alkaa ite kunnolla diettaaman. Yritin aiemminkin lyhyen aikaa mutta vaikutti heti maidontuloon niin se on nyt sitte edessä...

Kuinka nopsasti ootte alkanu kasvattamaan soseitten kerta-annoksia? Meillä nyt viikon verran maisteltu sekä soseita että "sormiruokia". Tänään avautu suu ekan kerran äitin tarjoamalle lusikalle. Tähän mennessä on uponnut vaan se minkä on saanut omin käsin tunkea. Ja arvata saattaa että ei oo paljoa menny oikeaan osotteeseen kun ite neiti harjotellu lusikan kans. Siitä sivusta oon aina yrittäny toisella lusikalla työntää, mutta ei oo helposti hämääntyvää sorttia meidän pienokainen.

Hienoa olis jos sais vähän noita päiväimetyksiä jo korvattua aikuisten ruualla. Muuten toivon imetyksen jatkuvan mahd. pitkään. Varsinkin yöllä on niin paljon kivempi vaan antaa tissiä kun että nousis jotain korvikkeita lämmittelemään. Meillä siis perhepeti käytössä niin ei paljon mun yöunet häiriinny nykysestä yhdestä yöimetyksestä. Imetän myös "aamupalan" sängyssä ennen ylösnousemista, sekin oman mukavuuden takia kun saan sitten ite rauhassa aikaa aamupalalle kun noustaan aamulla.

Nukkumiset on alkanu sujua ihanasti alkuun verrattuna. Meillä siis ei nukuttu oikeestaan ollenkaan päiväunia ja nyt menee 1-2 unet päivällä.
 
Mukava, että keskustelu tällä palstalla on lisääntynyt!

Meillä oli viime viikolla 5kk-neuvola. Kokoa neidillä oli 5900g ja 62cm. Rokotteet haettiin vasta tänään, kun en halunnut niitä ennen viikonlopun reissuamme ottaa. Ollaan kehitytty huimasti rokotteiden otossa: tyttö huusi vain hetken
ja äiti osasi olla tällä kertaa itkemättä :D

Painonpudotuksesta. Olen yrittänyt saada itseni uskomaan, etten kuulu siihen tyyppiin, jolla kilot vain katoavat synnytyksen tai imetyksen myötä. Kiloja jäi neljä ja nyt 5 kuukautta synnytyksen jälkeen päätin ottaa itseäni niskasta kiinni: herkut pois ja enemmän liikuntaa! Aiemmin jos olen jotain yrittänyt, on se heti vaikuttanut maidon riittävyyteen. Nyt ollaan löydetty sopiva korvike, jota annetaan iltaisin, joten ei ole samaa stressiä enää maidon suhteen.

Meillä vauvanhoitoapua ei ole juurikaan ollut. Omat vanhempani auttaisivat, mutta asuvat kaukana. Lomillaan kyllä haluavat nähdä tyttöämme ja auttavat mielellään. Miehen vanhemmat asuvat alle 10km päässä, mutta vähänlaisesti on heitä näkynyt. Kovasti anoppi pyytää meitä kylään, jotta näkisi tyttöä, mutta meille tuleminen on jotenkin vaikeaa. Ilmeisesti kokee, että ei voi tulla kylään "vieraaseen" paikkaan. Olin ajatellut, että lapsen syntymä tekisi kanssakäymisestämme rennompaa ja vähemmän muodollista. Ei ole vielä sitä tapahtunut. Pitäisi vaan viedä ahkerasti tyttöä sinne, jotta isovanhemmat tulisivat tutuiksi. Sitä myötä se ilmapiirikin ehkä muuttuisi rennommaksi, mutta ei ole juurikaan ollut ylimääräsitä energiaa, mitä nämä "muodolliset" tapaamiset minulta tuntuvat vievän... Anoppi tietysti olisi jo moneen kertaan ottanut tytön hoitoon, jotta pääsemme kahdestaan johonkin. Ei vaan ole tuntunut minusta hyvältä ajatukselta, kun eivät ole mielestäni vielä tutustuneet tyttöön kunnolla... Harmillista...

Entä mites teillä on miehet osallistuneet vauvan hoitoon?

Toisaalta tekisi mieli palata töihin jo vanhempainvapaan jälkeen, mutta myös halu jäädä kotiin kasvaa koko ajan. Kotona neljän seinän sisällä oleminen ei ole mun juttu, mutta nyt, kun tyttö kasvaa ja voi tehdä enemmän asioita, alan viihtyä kotona enemmän ja enemmän. Voihan se olla, että töihin on palattava, kun tilille tipahtaa vain kotihoidontuki. Siinäpä siis yksi "hyvä" syy lisää haaveilla seuraavasta vauvasta :whistle:Täällä siis puskee uutta vauvakuumetta päälle, mutta yritän järkeillä, että ei siitä mitään tulisi, kun yhdenkin kanssa on ollut vaikeaa. Olen kovasti yrittänyt itselleni sanoa, että toinen voi tietysti olla helpompi tapaus, mutta entäs jos toisen alku on vieläkin haastavampi... Onko muita, joilla vauvakuumetta?

lumililja88
 
Painonpudotuksesta sen verran että raskausaikana kiloja tuli huikeat 17kg. Raskauden aikana alkoi monet ruuat tekemään pahaa...toisin sanoen kaikki rasvaiset ja epäterveelliset. Tämä olotila on jatkunut näin 5kk synnytyksen jälkeenkin :) Itseltäni tuli vain reilu 2kk maitoa ja sillä ajalla sitäkin enemmän, että pakastin oli kyllä täynnä ja poika sai niistä vielä lähemmäs kk maidot :) Mutta olen hieman seuraillut mitä syön, ja liikuntaa olen lisännyt melko paljon, siitä mitä painoin viimeisilläni raskaana-tähän päivään painoa on pudonnut 21kg, eli kaikki raskauskilot ja 4 lisäkiloa pudonnut :)
Vielä ongelmana olisi tuo alavatsa...millä sen saisi pois!? Itsekin olen yllättynyt siitä miten kilot ovat karisseet, periaatteessa ilman suurempaa muutosta, mutta ehkä hyvä näin.
Meillä isäntä hoitaa poikaa kuin vanhatekijä :) On kovin lapsirakas ihminen, harmittelee vaan kun ei pysty olemaan kotona niin paljon kuin haluaisi.
 
Hyvää päivää tänne :) eli olin marraskuisten ryhmässä mutta poju syntyi 30.10.2013 sektiolla 5 päivän käynnistely yritysten päätteeksi. laskettuaika oli 11.11.2013. Poika oli jo syntyessään komean kokoinen 53,5 cm ja 4190g. rintaa ei syöty pelkästään lainkaan vaan sai lisämaitoa jo sairaalassa. osa imetin 2,5kk.
meillä oli 5kk neuvola keskiviikkona ja pituus 70,3cm ja 9,04kg. meillä on alusta asti nukuttu hyvin, kerran yössä herää syömään jos silloinkaan. ollaan syöty soseita nyt reilu kuukausi ja hyvin maistuu. poika on kova "höpöttämään" eikä olisi millään paikoillaan, sylissä koko ajan pää käy tarvii tutkia kaikkea :) Teemu on meidän esikoinen. Jenna
 
Enpä juurikaan ole kerennyt koneella käymään viime aikoina. Sekä minä että esikoinen ollaan sairasteltu vuoron perään...

Ensi viikolla olisi jo puolivuotisneuvola, mutta laitetaan nyt noi viisikuukautisneuvolan mitat tähän myös, eli kolme viikkoa sitten tytsy oli 67,2 cm pitkä ja 7,2 kg.

Meillä on ryömitty jo muutama viikko eteenpäin. Konttausasentoa on haettu myös kauan, ja heilutaan siinä jo sen näköisesti, että kohta lähdetään myös konttaamalla etenemään.

Kiinteitä on syöty kohta kaksi kuukautta, kasviksista menee lähes kaikki. Maissia olen välttänyt kun se selvästi aiheuttaa ilmavaivoja ja perunasta tuli oksupoksu aiemmin, nyt näyttäisi sekin taas sopivan. Lihoista ollaan annettu kanaa sekä lohta. Tällä viikolla olisi tarkoitus testata nauta. Viljoista ollaan annettu vain kauraa, tällä viikolla varmaan loputkin kotimaiset. Suosikkikasviksia taitaa olla bataatti, kukkakaali sekä palsternakka.

Tytsy syö tällä hetkellä aamulla ensin maitoa, sitten noin desin puuroa. Maitoa päivällä nälän mukaan. Menojen mukaan sitten yksi purkillinen kasvis (ja liha) sosetta päivän aikana. Illalla vielä hedelmä/marjasosepurkki sekä velli. Enemmänkin soseita menisi, kun tytsy tuntuu olevan koko ajan nälissään...

Lastenhoitoapua on meillä ollut ihan hyvin saatavilla. Sekä omat että appivanhemmat ottavat tarvittaessa molemmat lapsista kerrallaan hoitoon. Parin tunnin jaksoihin voidaan pyytää myös kummeja tai ystäviä. Mies on hoitanut oman osuutensa hyvin, tosin hänellä on ollut koko alkuvuosi töissä sellaista haipakkaa, että ihan kaikkea en viitsi hänelle jättää tehtäväksi. Mutta pääsen noin joka toinen päivä lenkille niin, että mies laittaa molemmat lapset silloin nukkumaan. Painonpudotusta yritetään siis täälläkin (vielä aika huonolla menestyksellä).

clearbrook ja pikkusisko, viikkoa vaille kuusi kuukautta
 
clearbrrok kylläpä teidän tytsy syö jo hyvin!

Täällä edelleen maistellaan ruokia, kokeiltu on peruna, porkkana, kukkakaali, mustikka, päärynä ja viimeisimpänä se bataatti. En aluksi meinannut antaa sitä, mutta hyvin tuntuu uppoavan. Alkuhan meni hyvin mutta sitten syöminen hankaloitui ja siksi paremman makuisten soseiden kautta yrittäny nyt.

Meillä liikutaan kierimällä ja nyt raahaa itseään eteen ja taaksepäin. Pari kertaa vasta nostanut lantiota maasta. Aloitimme vauvauinnin ja tyttö tykkää siitä ihan hulluna! Nyt on myös alkanut pysymään istualtaan ja harjoitellaan syöttötuolissa olemista.

Meillä taitaa olla taas joku tiheän imun kausi, tyyppi syö kahden tunnin välein ympäri vuorokauden. Kestänyt kolmatta päivää nyt ja alkaa väsy painaa äidillä.. Ei taida kuukautiset vielä hetkeen tulla tällä syömisellä. Onko joku jo lopettanut yösyöttöjä? tässä kovasti mietityttää että missä kohtaa niin tekisi. Puoli vuottahan se raja taitA olla kun vauva siihen fysiologisesti kykenee. Tällä hetkellä tuntuu vaan niin kaukaa haetulta, tosiaan kun öisin toi syö ihan hulluna. Yritän aina ensin tarjota tuttia pari kertaa mut ei auta. Varmaan otetaan vesi siihen ennen kun lopetetaan kokonaan. Kunhan lopettaisi nuo yösyönnit niin neitokainen saa luvan mennä omaan huoneeseen nukkumaan, saa äiti ja isi vähän omaa rauhaa sitten.

Mies on ilmoittanut että toinen lapsi heti vaan tulille kun suostun. En vaan aio suostua ihan hetkeen, haluan töihin vähäksi aikaa ainakin... Katsellaan parin vuoden kuluttua! Onko muuten kokemuksia mikä olisi hyvä ikäero lapsille? ts. mikä olisi helpoin vajhemmille?

Huomenna puolivuotisneuvola. Kertokaahan omienne 6kk mittoja!

Luna ja mysteeritytsy 5kk3vk
 
Tytsy tänään puoli vuotta! Eiliseltä neuvolakäynniltä mitat 69 cm ja 7865 g. Onneksi pituuskasvu on nyt hieman tasoittunut. Konttausasento on tällä hetkellä suosittu, mutta eteenpäin ei niin vielä päästä. Syöttötuolissa istuu jo ruokailun ajan mutta muuten ei osaa vielä istua.

Clearbrook ja pikkusisko 6 kk
 
Olikos se Leijonamama, joka kyseli minun sijaintia täälä kartala, niin vielä pohojosemmaksi mennään ku mitä Ylivieska (kait se oli se paikkakunta minkä mainittit, en muista ennään..) sijaittee.

Meilä oli 7.pv 6kk neuvola. Saldona 69,9cm, 6615g ja painokontrolli kk päähän. Ärsyttää tuo painon kyttääminen ku tilanne ei tuosta hevin muutu. On äitiinsä tullu. Vois toki minunki mielestä syyä enempi, mutta pakottaakkaan ku ei voi..

Eli tuosta voitte päätellä sen, että täälä ei tarvi raskauen aikasten kilojen kans taistella. Nyt on -4kg siihen mikä oli tilanne ennen raskautta. Ja toisin ku poika, niin äitile kyllä ruoka maistuu..

Meilä ei poika vielä konttaa eikä ryömi. Ryömimistä välilä yrittää, mutta tekkee sen jotenki väärin ja kellahtaa aina selälleen. Ja sitten ei kohta ennään viitti ees yrittää. Konttausasennosa on välilä ku sylisä möngertää, mutta ei lattiala. Istuu syöttötuolisa ja jatkuvasti pyrkii istummaan muutenki. Ite ottaa minua käsistä tai rinnuksista kiini ja nousee seisommaan iliman sen kummempaa avustamista. Seisooki välilä niin, että mie vain huolehin tasapainosta.

o873060 ja haba
 
Viimeksi muokattu:
Karhun pojat sairastaa... :/ Esikoisella alkoi kuume maanantaina ja vauvalla viime yönä. :/ Kivoja juttuja olis ollu pääsiäiseksi tiedossa, joten toivon niiiin paljon, että pojat paranisi, eikä me saatais miehen kanssa tota kuumetautia. Tänään käytän pojat lääkärissä varmuuden vuoksi.

Meillä syödään kiinteitä kolmisen kertaa päivässä: aamu- ja iltapuurot hedelmäsoseen kanssa ja päivällä vihannessosetta. Kohta kun pitää lihoja ruveta tarjoamaan, niin lisään neljännen ruuan iltapäivään. Varsinkin nuo vihannessoseet uppoo vauvalle jo aika hyvin. Itse teen ne, mutta määrässä menee kerralla vajaa pilttipurkillinen.

Meillä vauva on kans rinnalla useamman kerran yössä. Keskimäärin n. 4 kertaa. Mä en edes voi sitä tuttia ensin tarjota, kun ei tuo mokoma ole sellaista koskaan huolinut, enkä nyt vähään aikaan ole edes jaksanut sitä tarjota. Esikoiselle pidettiin unikoulu 9 kk iässä. En tiedä, onko se paras mahdollinen ajankohta yövieroitukselle, mutta ainakin hän söi päivisin jo hyvin, niin ei tarvinnut miettiä, että olis nälissään ollut. Tämän kuopuksenkin kanssa ajattelin vielä pari kuukautta odottaa, jotta syö päivällä tarpeeksi.

Meillä lasten ikäero on 2,5 vuotta ja mun mielestä se on ollu oikein hyvä ikäero. Se on riittävän iso ikäero, jotta esikoinen on jo monen asian suhteen omatoiminen, mutta riittävän pieni ikäero, jotta saavat toisistaan leikkikaverit. Ei me sitä itse ihan näin suunniteltu, mutta nyt jälkikäteen ajateltuna oon ollu oikein tyytyväinen tähän.

Vauva liikkuu jonkin verran, napansa ympäri enimmäkseen. Ei ryömi, eikä yritä konttausasentoa. Esikoinenkin lähti ryömimään vasta 10 kk ikäisenä, joten ei kiirettä... Mutta kaikkeen tarttuu. Voi hittolainen, kun on joskus vaikea vaihtaa vaippaa, kun toinen vain kääntyilee puolelta toiselle ja yrittää ylettää kaikkeen (rasvapurkit, harsot jne.), mitä hoitopöydällä on. :p Parin viikon päästä taidan kokeille syöttötuolia. Vauva istuu jo aika napakasti esim. mun jalkojen välissä leikkiessään.

On nää puolivuotiaat kyllä aika ihania kokonaisuudessaan! :)

Marni ja boitsu huomenna 6 kk.
 
Moi pitkästä aikaa! En oo paljon täällä ehtynyt käymään. Mutta jospa nyt kerkiäis jotakin kirjotella kun nuot nukkuu.

Meillä 6kk neuvolassa pituutta oli n. 70cm ja painoa n. 10kg, eli paino huitelee yläkäyrillä, mutta mitä sitten. Meillä oli esikoinen melkein samaa luokkaa. :whistle: :)

Kiinteitä syödään jo kovaa kyytiä. Lihasose päivällä ja iltapuuroa illalla. Maistuu hyvin.

Yöllä ei oikeestaan syödä enää tissiä. Nukahtaa illalla n 21 ja aamulla sitten syö vasta 5-6 maissa. Välillä joutuu tuttia laittaa jos oiken alkaa jumppaamaan yöllä sängyssä.

Päiväunia nukutaan joskus jopa 5 tuntia putkeen. Aamulla erää 6-7 maissa. Sitten päikkäreille 9-10 maissa ja nukkuu noin 4,5-5 tuntia. Saattas nukkua pidempäänkin mut yleensä oon viiden tunnin jälkeen herättäny. Ja illalla ottaa n. 20 min tirsat. Eli on aika tyytyväinen ja kiltti poika. :) Täysin eriluokkaa kun esikoinen, sillä oli aina tosi lyhkäsiä päiväunia.

Lattialla kääntyy niinku kellon viisari ja pyörii mahalta selälleen. Ei vielä ryömi eikä konttaa. Eipä oo mikään kiirekään sillä osin. Leikkii ja höpöttelee kovasti ja kova äänisesti.

Mies osallistuu hoitamiseen minkä omilta hommiltaan ehtii. Nyt äippä on päässyt aloittamaan lenkkeilyn, jes! Painoa pitäs pudottaa, imetys ei mulla siihen oo tehonnu ja nyt meinaa paino vaan alkaa nousemaan.

Oon yrittäny tarjota pulloa ja nokkamukia kun olis tarkoitus lopetella imetystä tässä, mutta eipä tuo oikein huoli moista.

En tiiä meinasko mun menkat alkaa kun tässä n. kuukausi sitten tuli vuotoa yhtenä päivänä mutta se jäi sitten siihen. Esikoisen jälkeen alkoi vasta kuukauden päästä kun olin lopettanu imetyksen.

Meillä on esikoisen ja tän vauvan ikäero n. 2 vuotta ja 3kk. Ihan sopiva mun mielestä.

Vauvakuumetta oli aiemmin, mutta se on menny nyt onneks vähän ohi.

Luna85 Esikoiselle aloin pitää ns. unikoulua 6kk iässä kun neuvolasta neuvoivat. Söi niin tiheästi silloin yöllä. Ja se kyllä auttoi ja yöimetykset loppui siihen.
 
Viimeksi muokattu:
Meidän 6 kk neuvolan mitat oli 71,5 cm ja 9,1 kg. Meilläkään ei vielä päästä liikkumaan eteenpäin, mutta kontalleen ja karhunkävelyasentoon nousee ja tänään oppi menemään konttausasennosta lähes istualleen. Tuskastuu kuitenkin kun ei pääse lelujen luo vaan peruuttaa tai kaatuu selälleen ja sitten alkaa huuto. Aika hyvin istuu syöttötuolissakin jo, mutta vähän pitää toppauksia olla ettei väsy liikaa.

Raskauskiloja mulla on vielä 5 jäljellä, niistä en meinaa päästä millään kun imetys on lähes loppunut. Pari-kolme kertaa vuorokaudessa imetän, muu menee pullosta, ja olen ajatellut lopetella vähitellen kokonaan jos vaan malttaisin, koska tällä hetkellä poika vaatii iltanukutukseen äitin tutiksi ja isähän ei sitten kelpaa. Olisi helpompi opettaa nukahtamaan ilman imetystä. Mutta imetyksen lopettaminen kirpaisee jotenkin tosi kovaa kun kyseessä on viimeinen lapsi. :(

Ikäeroa meidän lapsilla on 4,5 vuotta. Se on hyvä ero siinä mielessä että vanhempi on jo melko itsenäinen, mutta leikkikaveriksihan ei vauvasta ole tälle vanhemmalle. Toisaalta isompi kuitenkin nauttii pikkuveljen olemassaolosta ja isompana heillä tulee olemaan seuraa toisistaan.
 
Eilen käytiin 6kk neuvolassa. Pojalla tosin tänään ikää jo 6.5kk. Painoa oli 8.4kg ja pituutta millin vajaa 68cm :)

Ollaan nyt kaks viikkoa sormiruokailtu, ja poika syö yleensä 2-3 kertaa päivässä. Riippuu miten on hereillä kun me syödään. Välillä saattaa syödä vaan kerran päivässä, mutta tissiä saa aina kun haluaa. Yleensä aamupalan syö, ja sillon ihan normi kaurapuuroa. Sitten syö hedelmiä, kasviksia, pastaa. Mitä nyt sattuu oleen. Tänään söi ekan kerran jauhelihaa ja se tuntu olevan herkkua. Huomenna saa maistaa sitten kalaa.

Raskauskiloja vielä 5 jälellä ja kuhan ne on saatu pois, niin pitäs vielä 15kg puottaa. Eli melkonen urakka ois mutta en aseta mitään tiukkaa aikarajaa. Jos ens kesäksi sais pois niin hyvä ois.

Poika rupes viime viikolla kääntyyn mahalleen myös oikea kylen kautta. Aikasemmin on kääntyny vaan vasemman kautta. Nyt pyöriikin koko ajan navan ympäri eikä hetkeäkään oo paikoillaan :D Eilen aamulla rupes peppua nosteleen ihan urakalla, saas nähä joko kohta lähtis ryömiin. Pakittamaan on nyt myös alkanut.

Meillä lapsilla on ikäeroa niin että vanhemmat on 1.5v ikäerolla. Esikoinen oli 4v8kk ja toisikko 3v1kk kun poika synty. Kivasti vanhemmat lapset osaa jo olla apuna vauvan kans, ja esim osaavat seuraa pitää hyvin jos poika meinaa hermostua ja ite oon vaikka vessassa. Oisin halunnu lapset pienemmällä ikäerolla, mutta aina ei voi vaikuttaa asioihin että miten ne menee. Mutta ihan kivat ikäerot nämäkin on :)

Mies on kyllä tosi paljo apuna vauvan hoidossa ollu alusta asti. Tai sen mitä töiltään joutaa.
 
Marlin Pakko kysyä tuosta sormiruokailusta, kun en oo itse siihen perehtynyt tän ikäisten osalta... Eli, minkä kokoisina paloina annat noita kasviksia, pastaa yms.? Nyt kun vauvaa vois alkaa hiljalleen istuttaa syöttötuolissa, niin voishan sen antaa itsekin syödä välillä. Onko se niin, että kun vauva itse laittaa ruokaa suuhun, niin sitten ei niin helposti ala kakomaan? Nythän jos soseruuassa on yhtään kökköjä, niin vauva niitä kakoo.
 
Meillä oli 6kk neuvola ja mitat 69,5cm ja 8930 kg. Meinas haaverikin käydä kun neuvolassa oli harjoittelija ja sillä sellainen rintaneula nimikyltti. Noh, opiskelija nosti tytön vaa'alle ja rintaneula putosi neula ylöspäin tytön alle. Kukaan ei siis huomannut. Opiskelija vielä korjasi tytön asentoa siinä. Neula huomattiin kun nosti tytön pois siitä, mutta onneksi neula ei rikkonut ihoa. Opiskelija ei saanut sanaa suustaan sen jälkeen vaikka totesimme vain että onneksi mitään ei käynyt. Oliski ollu kiva ku neula olis menny selästä läpi pystyssä... Huhhuh.

Mä olen nyt lähtöpainossani! wuhuu! Eli raskauskiloja karistettu se 28 kg :) Oon ilmeisesti joku luonnonlahjakkuus tässä hommassa, mulla käy aineenvaihdunta ihan ylikierroksilla nimittäin. Huomaa ku janottaa, nälättää ja pissattaa koko ajan. Eikä mulla oo ikinä kylmä. Ja syön ku hevonen, saman verran ku yli satakiloinen mieheni. Maitoahan mulla tulee kans vaikka muille jakaa. Jos olisin tiennyt niin olisin varmaan hyvä kandidaatti luovuttamaan sitä sairaalaan. Nyt ei ehkä enää viitsi kun toi on imetyshommien vähentyvän pian. Mutta jos toinen lapsi tulee jossain kohtaa niin voisi olla ihan hyvä idea.

Neuvolassa kyselin yösyöttöjen lopettamisesta. neukku sanoi, että tytön pitäisi syödä viisi kiinteää ateriaa päivässä niin sitten voi lopettaa. Meillä yöt ihan kamalia edelleen, kahden tunnin välein tyttö syö eikä tutti kelpaa siinä kohtaa. Onhan tuo aika iso, eli varmaN ihan nälkäänsä syö. Nyt mennyt kiinteiden syöminen hieman paremmin jokusen päivän ajan.

Se mieheni mummo joka aiheuttaa minulle harmaita hiuksia on taas pinnalla riidoissamme. Tuntuu ihan älyttömältä että ainoa asia mikä saa riitoja aikaiseksi on joku vanha kuppanen mummo. Ihan höppänä akkahan se on, mutta voi kun se pääsee ihon alle mulla edelleen. Ja nyt kun nukun vielä huonommin ku aiemmin niin pännii vielä enemmän. Toivottavasti veekäyrä laskisi vähän, en sitten tiedä mikä osuus hormooneilla ja valvomisella on tähän asiaan. Onneksi mieskin myöntää että akka on ihan pöpi. Äh, taas alkaa pännimään kun vaan ajattelenkin tyyppiä.

Noh, hyvät pääsiäiset kaikille ja nautitaan ihanasta säästä!
 
Marni: Suosittelen lukemaan "Omin sormin suuhun" kirjan jos sormiruokailu kiinnostaa. Ja netistä löytyy kans tietoa :) Mutta siis ihan semmosia oman sormen paksusia tai hieman paksumpia noin 5cm pitkiä ruokatikkuja leikkaan. Niin että vauvalla on helppo ottaa kiinni palasta. Pastaa ollaan annettu kierre- ja rusettiversiota. Minäkin tuota kakomista ootin kauhulla, mutta yhen käden sormin on ne kerrat laskettavissa mitä meillä poika on kakonut, vaikka ihan kunnon palasiakin välillä syö. Mutta tässäkin jokainen vauva on yksilö. Onhan se alussa kauheeta sotkemista, mutta myöhemmin palkitsee kun ei tarvi vauvaa syöttää :)

Luna: Huh, hienosti oot saanu painon putoamaan! :) Inhottava tuo tilanne miehesi mummon kans.
 
Sormiruokailu on mulle täysin vieras juttu ja siksi kysyn, että onko se niin että voi mennä rinnakkain sekä sormiruokaillen että soseita syöttäen? Vai sulkeeko toinen toisensa pois kuten hyvin pitkälle pulloruokinta ja imetys tekevät toisilleen? Eli jos aloittaa soseiden annon, ei sormiruokailu oikein ota onnistuakseen, tai toisinpäin, vai voiko osan ruuista antaa soseina ja sitten osan antaa käteen nakerrettavaksi? Koska mua ainakin kiinnostaisi opettaa lapsi itse käyttämään käsiään ja järsimään ruokaa ja tottumaan niihin paloihin, mutta soseiden lusikoiminen suuhun on vaan niin paljon siistimpää hommaa, mä kun inhoan yli kaiken sitä sotkun siivoamista ruokailun jälkeen muutenkin ja jatkuvaa vaatteiden pyykkäämistä. :) Ainakin mun maalaisjärjellä ajateltuna voisi mennä normaalilla syöttämistyylillä vaikka pääruuat ja sitten esim. välipaloiksi syödä jotain sormiruokaa, hedelmää, marjoja ym. Vai??

Meillä on mennyt yöt ihan hulinaksi nyt kun poika opettelee ryömimään. Möyrii sängyssään ja on virkeä yöllä, syökin yhtä mittaa vaikka päivällä saa viisi ateriaa joista kaksi on liharuokaa. Imetys on hiipunut lähes kokonaan ja pulloa siis saa ravata pesemässä ja lämmittämässä.. Ei jaksais, kauhea väsy. |O
 
Leijonamama, meillä ainakin toimii sorkiruokailu ja soseilu. Sotkua tosin on hillittömästi, kun neiti on heti alusta lähtien halunnut syösä itse myös soseet. Välillä saan syöttää, mutta yleensä hänen pitää viedä lusikka itse suuhun ja saan vain täyttää sen:D Mutta en ole huomannut, että sormiruokailu olisi vaikuttanut siihen, minkä verran neiti suostuu olemaan syötettävänä. Toisaalta meillä ei ole ollut ongelmaa imettämisen ja pulloruokailunkaan yhdistämisessä.

Hih, neiti lähti sunnuntaina liikkeelle! Ikää oli viikko vaille 6kk, kun tajusi, että käsillä vetämällä pääsee eteenpäin. Vielä ei ole kunnon ryömimistä, mutta hyvin tuollakin tyylillä näyttää pääsevän eteenpäin:) Aiemmin oli ajatellut, että hyvä vaan kun pysyy vielä paikoillaan, mutta viikon ajan ehdin jo toivoa toisin, kun neiti vaan huusi, kun halusi jonkun tavaran metrin päästä:D Nyt on neiti taas tyytyväinen itsekseenkin lattialla.

Perjantaina luvassa punnitus.

lumililja ja neiti melkein 6kk
 
Mulla loppu imetys tässä sairastelujen lomassa. Vauva vain kieltäytyi rintamaidosta ja hyväksyi lopulta pullon. TÄmä oli todella outo käänne, sillä meidän poju ei ole tuttipulloa kelpuuttanut moneen kuukauteen. Mutta nyt kun olen rintaa tarjonnut, hän vain hermostuu ja puraisee. Minä päätin luovuttaa tässä taistelussa (kokeiltuani erilaisia imetysasentoja ja tarjota rintaa eri vuorokaudenaikoina jne.) ja tyytyä 6 kk imetykseen. Olin kyllä ajatellut imettää vuoden ikäiseksi asti, mutta aina ei mene niin kuin suunnittelee. Eli nytpä kysynkin, minkä verran korviketta teidän vauvat juo kerrallaan ja minkä verran yhteensä vuorokauden aikana? Mä olen antanut n. 150 ml kerrallaan esim. ruuan päälle ja yöllä.
 
Marni meillä menee kutakuinkin tuon 150 ml kerrallaan, joskus voi mennä vain puolet siitä, riippuu vähän missä yhteydessä maitoa antaa. En ole vielä oikein löytänyt rytmiä tuohon pullotteluun kun suurimmaksi osaksi on tähän asti imetetty ja nyt kun meilläkin imetys loppui melkein kokonaan niin olen ihan pihalla että mites tämä pullohomma nyt toimii ja missä välissä sitä pulloa pitäisi lapselle tarjota. Jossain luki että ensin pitäisi antaa maito ja sen jälkeen vasta kiinteää ruokaa mutta jotenkin tuntuu, ettei poika saisi sitten riittävästi ruokaa kun ei jaksa syödä sitä sosetta sitten niin paljon. :confused:
 
Viimeksi muokattu:
Leijonamama Ihan samassa tilanteessa sitten ollaan. Mun mielestä tuntuu kans loogisemmalta antaa ensin sosetta ja sen jälkeen vasta maitoa. Ruuan jälkeen poika juonut sen 100-150 ml. Ja sitten jos ei ole varsinaisesti ruoka-aika (soseet annan aamu- ja iltapäivällä) ja vauva vaikuttaa nälkäiseltä, niin sitten oon antanut pelkkää maitoa. Pari kertaa päivässä saan vielä pumpattua omaa maitoa, mutta on tuo jo tosi paljon vähentynyt. Yöimetysten loppuminen vaikuttaa mulla tosi paljon maidontuotantoon. Ei varmaan enää montaa päivää tarvii pumpata.
 
Pitkästä aikaa voisi itsekin laitella vähän kuulumisia. Typy siis nyt jo 7kk ja pari päivää päälle, älytöntä vauhtia menee aika! Vastahan tuo syntyi... Mitat 6,5 kk olivat 8,1 kg ja 66,5 cm.

Kiinteitä täälläkin syöty reilun kuukauden ajan. Päivittäin menee puuro 1-2 krt ja lisäksi kasvis-lihasosetta ja välipalaksi hedelmäsosetta tms. Tyttö tykkää selvästi enemmän itse tehdyistä soseista, kaupan soseet ei oikein maistu. Imetän edelleen joka aterian jälkeen ja öisin, mutta onneksi on vähän pidentyneet noi ruokailuvälit. Leijonamamako kyseli tuosta sormiruokailun ja soseiden yhdistämisestä.. Meillä ainakin toimii se, että pääateriat saa soseena ja sitten välipalaksi sormiruokaa, kuten kurkkua tms. Eivät siis mielestäni sulje toisiaan pois. Itse olen myös aina antanut ensin soseen ja vasta sen "päälle" maitoa sen verran mitä menee, jotenkin järkeenkäyvempää siten päin. En sitten tiedä, onko tuossa ensin maito, sitten ruoka -periaatteessa joku peruste.

Unikoulua ollaan neidille pidetty, kun yöt meinas mennä pelkkään syömiseen ja kukkumiseen. Mies saanut siis opetella rauhoittamaan typyn omaan sänkyyn. Yllättävän helposti huoli isänsä nukuttamaan, mutta eiköhän koko juttu mennyt vähän pilalle pääsiäisreissun jälkeen... Tiedossa siis uusi yritys. Tuttia tyttö ei ole huolinut ollenkaan, joten pelkällä tassuttelulla pitää yrittää kouluttaa.

Ja uutiset eivät toki tähän päättyneet, vaan meillä ryömitään! Tyttö nousee konttausasentoon hytkymään ja syöksähtää siitä mahalleen eteenpäin. Osaa ryömiä myös tavallisella tyylillä ja löytyy nykyään milloin mistäkin pöydän alta... Nyt saa taas olla tarkkana ettei ole mitään vaarallisia esineitä saatavilla. Tyttö myös sanoo jo äiti, jotenkin aikainen lapsi joka suhteessa (esikoiseen verrattuna). No, ei sentään kävele vielä ;)

Raskauskiloja minulle tuli se 20kg, nyt painan 22kg vähemmän kun synnärille lähtiessä. Turhaan taas tuskailin sitä painonnousua kun imetykseen ne suli tälläkin kertaa. Ja syön siis kuin hevonen. Harmittaa vain kun imetys vähenee niin pitää alkaa tarkkailla vähän mitä syö :D

taco + typy 7kk
 
Jännä miten monenlaisia neuvoja tuohon yösyöttöjen lopettamiseen on ihan jo eri terveydenhoitajiltakin. Olen kuullut, että 6kk iässä vauva pystyisi olla yön syömättä, kun taas joku toinen sanoi, että sen aika on vatsa, kun vauva syö viisi kiinteää ruokaa päivässä. Tänään neuvolassa, kun asiasta kyselin, terkka sanoi, että vauva selviää yöt syömättä jo 4-5kk iässä... hmm...

Meillä tosiaan tilanne se, että vauva syö yöllä enää kerran. Pitkään mentiin kahdella yösyötöllä. Jälkimmäinen syötöistä jäi pois kun tyttö oli n. 5kk. Nyt on alkanut syömään päivisin huonommin, joten saatiin neuvolasta ohjeeksi kokeilla jättää yösyönti kokonaan pois.

Tänään tosiaan käytiin 6kk-neuvolassa ja mitoiksi saatiin 64,7cm ja 6245g. Hoikka tyttö, mutta kuulemma painoa ja pituutta oli tullut riittävästi.
 

Yhteistyössä