~ Lokakuun lapsoset -15 ~ *Tammikuu/Helmikuu*

Suffeli-81 kirjoitit liukastumisesta koiran kanssa, onneksi ei käynyt pahemmin! Kelit ovat karmaisevan liukkaat ja meidän koira on välillä vähän innokas hihnassa. Mun lenkkien pelastus on ollut Icebugin nastakengät. Ikinä en enää osta muita kenkiä talvilenkkeilyyn. Hankin ne viime talvea varten, kun etukäteen jännitin koiran ja vaunujen kanssa lenkkeilyä (esikoinen siis syntynyt 11/13).

Liikunnasta muuten, keksin syksyllä itselleni raskautta ajatellen vähän vaarallisen harrastuksen, täytyy katsoa kuinka kauan tankotanssia voi jatkaa :D . Oon ihan täysin hurahtanut siihen.

Maha ei näy vielä, vaikka turvotusta tuntuis olevan. Ja paino kyllä nousee, kolme tuntia on ihan maksimit mitä päivällä pystyn olemaan syömättä.

Ihanaa, tänä aamuna ei ole ollut niin järkyttävän huono olo! Mun pitäis mennä kahden viikon päästä takas töihin ja esikoinen menee perhepäivähoitoon ekaa kertaa. Jännittää paljon se hoidon aloitus, vaikka oonkin yhden päivän viikossa sitten vielä kotona lapsen kanssa. Sen lisäksi toivon, että nää pahoinvoinnit alkais kahdessa viikossa jo kokonaan helpottaa ettei töissä ois niin kauheeta. Oon ihmisten kanssa ihan taukoamatta töissä tekemisissä, niin paljon ei voi omiin oloihin keskittyä siellä. Edellisessä raskaudessa yökötystä oli vain ekalla kolmanneksella.

Nt-ultra-aika tuli postissa viime viikolla, ois ihan maaliskuun lopulla. Saako sitä varten töistä ilmasta vapaata vai joutuuko ottaan palkatonta? Vai riippuuko työpaikasta?

Nenevaan ja pikku-mytty 8+3
 
Henu7 me ollaan myös harkittu matkaa ensi kesäksi tai loppukevääksi. Ei kylläkään olla vielä mitään varattu. Alkuraskauteen ei uskallettu ottaa, kun pelkäsin et voin niin huonosti etten nauttisi reissusta yhtään. Meillä on myös erittäin liikkuvainen 1,5-vuotias, joka toisi varmasti omat haasteensa matkaan. :) Ei siis olla oltu ennen hänen kanssaan missään pidemmällä.

Mun vointi on ollu yllättävän hyvä edelleen, vaikka nyt välillä oksettaa ja koko ajan hirveä väsy! Viime viikolla olin neuvolassa ja siellä ultrassa kaikki näytti olevan hyvin. :)

Pakki 9+1
 
Joo, liukasta on, onneksi mulle ei tullut ku pieni nirhama polveen, ja mustelma peppuun.

Ihanaa Pakki, ett oot jo ultrassakin nähnyt kaiken olevan ok :)
Ja Nenevaan, oot saanu jo nt-ultra ajan! Sitä sit odotellessa :D
Tankotanssi onkin varmasti kivaa, vaikkakin todiaan vatsan kasvaessa ym, voi hiukka haasteelliseksi muuttua ;)
Mä en harrasta muuta liikuntaa kuin kävelylenkkejä, kuntojumppaa, ja kahvakuulaa (josta nyt kyllä joutunut oleen pois väsymyksen huonovointisuuden ja repäisykipujen takia..)

Olipa ihana ottaa sunnuntai-päikkärit, teki tosiaan hyvää!
Tää väsy on ehkä se vaikein juttu kestää, olen oikeasti hyperaktiivinen -himosiivooja joka rakastaa kyläilyä ja kaikkee puuhailua, enkä ikinä nuku päiväunia! :D

Suffeli & papunen 8+5
 
Väsymys on täälläläkin tiensä löytänyt perille ja on jopa välillä ihan lamaannuttava, kuinka ärsyttävää, varsinkin kun 1v9kk vaatisi koko ajan menoa ja meininkiä :D myöskin huonovointisuus on alkanut ilmaantua, vähintään 3 tunnin välein pitää olla syömässä. Pelottaa että milloinkahan se alkaa kunnolla, viime raskaudessa rv7 alkoi ja oli todella paha, oksensin kymmeniä kertoja päivässä ensimmäisen kolmanneksen :$ sitä odotellessa...
tänään ajattelin lähteä combattiin uhmaamaan väsymystä ja pahoinvointia, katsellaan mitä siitä tulee :D

T: ipi + matkustaja 5+9
 
Täällä eräs jolle päivän kohokohta on illalla kello kahdeksan, kun tyttö menee nukkumaan, joka nykyään tarkoittaa myös, että minä kömmin sänkyyn.
Pahoinvointi/oksentelu ja väsymys töiden ja tytön kanssa olemisen lisäksi alkaa käydä voimille ja olen iltaisin aivan poikki!
Tiedän, että jossain vaiheessa tämä helpottaa ja sitten vihdoin pääsee nauttimaan raskaudesta.
Esikoisesta tätä kesti tästä eteenpäin vielä kymmen viikkoa, joten kyllä tässä on matkaa :D
No ainakaan ei tarvitse enää epäillä, että onko kaikki hyvin :)

Tänään käytiin tytön kanssa pyöräilemässä ja tuntui kuin olisin ollut jo viimeisilläni, sellaista matelua kävelyni oli, tyttökin huuteli vähän väliä että miksi olen niin hidas :D
Ei kyllä yhtään pysty nyt juoksemaan saati kävelemään reippaasti, pelkkää lyllertämistä :D

Minulla on myös alkanut vatsa pömpöttää, näkyy selkeästi jos on kireät vaatteet, mies nauraa etten millään pysty piilottelemaan sitä vielä vähintään viittä viikkoa!
Täytyy alkaa pukeutumaan telttoihin.
Mulle jäi esikoisesta sellainen pieni kumpu alamahaan ja normaalisti sitä ei niin huomaa, ellen pullistele mahaani, mutta nyt mahani näyttää siltä kuin pullistelisin sitä koko ajan..
Ja vaikka yrittäisin vetää vatsaa sisään se ei katoa mihinkään ja vatsan sisään vetäminenkin ahdistaa.
Kuten myös kiristävät housut ahdistaa, niinkuin joku muukin kirjoitti.

Kosmo ja papu 7+4
 
Mie yhdyn noihin kiristäjiin housuihin myös... Mulla lähes kaikki farkut sellaisia joissa matala vyötärö ja en voi laittaa niitä jalkaan enää! Kamala ahdistus tulee jos joku painaa/puristaa alavatsalla :/ kotona kuljen vetoketju auki iltapäivät/ illat mutta enhän minä töissä voi housut auki kulkea :D turvotusta siis ilmassa todella kiitettävästi. Esikoisesta jouduin samasta syystä ostamaan ekat äityiushousut joskus rv 8+ ja nyt täytyy kyllä varmasti aikaisemmin jo laittaa... Mielelläni kyllä "omissa vaatteissa" olisin vielä kulkenut, niitä mammavaatteita ehtii tuskaan asti pitää...

Nutturuu rv 6+0
 
Viimeksi muokattu:
Minä täällä hissukseen seurailen vierestä teidän jutustelua. Itsellä tämä pelko ei meinaa millään hellittää. Pitkään ajattelin, että no sitten varhaisultran jälkeen voi varmaan vihdoin alkaa nauttia, mutta nyt olen tajunnut, että siinä kohtaahan vaan taas "panokset kasvaa" ja saakin alkaa jännäillä, pysyykö vauva siitäkään huolimatta kyydissä ja onko terve.

Mies oli eilen viihteellä ja sieltä kotiutuessaan avautui peloistaan siitä, että jos lapsi ei olekaan terve. Puhui asiasta jotenkin niin kylmään sävyyn (ei selvinpäin puhuisi niin), että lopulta minuakin alkoi todenteolla ahdistaa niin paljon, että lähdin itkien sohvalle nukkumaan. Alan oikeasti uskoa, että tämä minun pelko ei ole enää kovin normaalia... Neuvolassa aion kyllä heti avautua näistä peloista, jos vaan sinne saakka selvitään. Miten sitä jotenkin ajattelikin niiden kahden viivan vihdoin tekevän jotenkin autuaaksi, nythän sitä vasta pelkääkin aina vaan enemmän ja enemmän. Uskallankohan paljastaa raskautta enää kellekään ennen kuin lapsi syntyy? :D
 
Ehtoota vaan kaikille!

Hertalle iso hali! Ei kuulosta laisinkaan kivalta jos pelko hallitsee odotusta noin voimakkaasti. Juttelet neuvolassa ja pidä huoli siitä että tosiaan tulet ymmärretyksi. Toisinaan olen kuullut, että ensimmäisellä kerralla hoitaja voi ymmärtää pelon sellaiseksi jokaista odottajaa piinaavaksi peloksi, mitä esiintyy varmasti kaikilla jonkin verran. :hug:

Siis ette arvaa, minulla on ollut etomisvapaa päivä ja tiiättekö, vedin oikein bile meiningin sen kunniaksi ja syötiin pizzaa :LOL:
Maistu kuulkaas niin hyvälle tämän pitkän soppailu putken jälkeen! :D

Mahaa kiristää tuon tuosta nyt ja vessassa ramppaus on ihan älytöntä. Onneksi se helpottaa hetken päästä toviksi kun kohtu alkaa nousta enemmän.

Huomenna on neuvola, jeee! En malta odottaa minun neuvolahoitsun ilmetta kun huoneeseen vihdoin päästään, on reppana varmaan ihan pihalla, että mitä kuinka ja milloin tämä kaikki tapahtui, mutta aina aidosti onnellinen kaikkien hoidettaviensa puolesta. :)

Mies taas oli niin ihana tapaus eilen että en meinannut kestää. Toinen on vaan niin kovin onnellinen ja pölisi mahalle tippa linssissä taas. :heart: Minä siinä sitten purin huulta etten ala vollottamaan hysteerisesti sille näylle, tämä kyllä menee ihan vollotukseksi loppua kohden koko raskaus varmaan meidän huushollissa:D

Palailen huomenna taas kertomaan kuulumiset neuvolasta!

Viipulainen ja Hippu 8+2
 
  • Tykkää
Reactions: mamina ja Nutturuu
Moikka!

Mahtuisiko tänne mukaan vielä... :)

Olen 21v. naimisissa oleva 2-vuotiaan tyttösen äiti Helsingistä. Toista lasta on yritetty 12/13 alkaen, 9kk yrityksen jälkeen plussa joka meni kesken 12+. En tiedä syytä, rv 7+0 ultrassa näkyi syke ja kaikki oli ihan normaalisti. Nyt uudestaan raskaana. Laskettu aika on 20.10.

Mulla on vähän hankalat taustat, esikoisesta olin vuodelevossa rv 23+5-32+5 kun kohdunsuu oli reippaasti auki ja sikiökalvot sitten siellä onnettoman lyhyessä kanavassa. Tyttö syntyi ihmeen kaupalla vasta 37+1. :) Eli siinä mielessä myös tämä raskaus jännittää kovasti.

Lueskelen ja kommentoin juttujanne vähän paremmalla ajalla, voisin mennä taas oksentamaan... t. mikään ei pysy sisällä! :/

Adii 6+5
 
Vieläkö mahtuu sekaan? :) Vahvaa plussaa näytti tänään kolme raskaustestiä, joten kai sitä on uskottava et viimein meilläkin ollaan pieniinpäin <3 Jos noihin raskauslaskureihin on uskominen niin rv 7+6 olis menossa ja la 12.10 :)
Oon 23-vuotias Jyväskyläläinen ja eka lapsi tulossa :)
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa uudet kirjoittelijat, ja onnea!

Huomenna sitten olis eka neuvola... jännittää, vaikka suunnilleen tiedänkin miten homma menee.
Yöunet maistui hyvin, vaikka nukuinkin eilen päivällä (kaksikin kertaa).
Tänään pitäisi kotihommista suoriutua, ja kaupassa pystyä käymään....

suffeli & papunen 8+6
 
Viimeksi muokattu:
Suffeli täällä kans tarttis suoriutua tänään kaupassa käynnistä ja nyt jo ahdistaa ajatus sinne menemisestä.
Mutta kotona ei ole oikein mitään mulle sopivaa ruokaa tai mitään mitä tekis mieli, niin pakkohan sinne on mennä..
Vaikka tuskin sieltä kaupastakaan löytyy mitään mitä haluaisin syödä.
Viili, piimä ja jäiset mansikat on tällä hetkellä ainoat mitkä menee suusta alas, mutta tulee ne kyllä ylöskin..

Kosmo ja papu 7+4 (?)
 
Tervetuloa uusille!:wave:

Uusi ketju olisi varmaan juu hyvä pistää pystyyn. :)

En nyt malttanut pysyä poissa tätä aamupäivää sittenkään. :D
Miestä jännittää tuo tämänpäiväinen neuvola ja nyt kun häntä jännittää niin alkaa minuakin jännittämään vaikken edes tiedä miksi jännittäisin kun tuttua huttua kuitenkin. Taidan jännittää enemmän niitä verikokeita mihin pitää mennä...kammoan neuloja:$

Mutta mutta, palailen neuvolan jälkeen sitten ja kerron mitä siellä tehtiin ja onko systeemit muuttuneet sitten kuopuksen odotuksen kuinkakin paljon. :)

Viipulainen ja Hippu 8+3
 
Nyt on kaikki tähän mennesä viestiä laittaneet pyydetty kaveriksi /lisättu ryhmään. Sellainen pyyntö heille, jotka vielä haluavat fb ryhmään, niin laittakaa yksityisviestinä suoraan linkki omaan profiiliin, niin ei tarvi mun metsästää oikeaa profiilia :D
 
Minä töissä nyt pitkästä aikaa, viikonloppu meni pahoinvoinnin suhteen ok, ällötystä oli mutten oksentanut kertaakaan. Nyt töissä ihan kamala olo :( Esimiehen mielestä olen työkuntoinen kun en ole oksentanut, mutta on tämä ihan hirveää kyllä töissä kituuttaa ja yökkiä. Ilmeisesti olisi äsken vessassa pitänyt luovuttaa ja oksentaa, niin olisi kotiin päässyt. Nyt sain vähän syötyä, toivottavasti auttaa. Taas siis sama juttu kuin viime viikolla, aamulla ei mitään mutta 10-11 aikaan alkaa kauhea pahoinvointi, yökkiminen ja voi kestää iltaan saakka. Olen saanut pähkinöitä ja omenan palasia syötyä säännöllisesti tänään, ei auta.

Olen tunnollinen työntekijä, tuntuu ihan kamalalta jos joudun taas saikulle. Toisaalta sekin tuntuu kauhealta kun esimies ei nyt oikeuta ollenkaan tätä minun tosi huonoa oloa.

Kerroin eilen myös äidille, kyllä hän oli onnellinen! Kysyi tänään pääseekö ekaan ultraan mukaan, en kehtaisi kieltää mutta toisaalta tuntuu että se on minun ja miehen yhteinen hetki :) Katsotaan!

Tuutikkis 8+3
 
Tervetuloa uusille ja onnea plussasta! :)

Mä testasin tänään vielä digitestillä, tuli "raskaana 3+" :) Soitin äsken neuvolaan ja sain ajan 26.3. silloin olis viikkoja 9+4. Neuvolantäti muisti mut ja oli positiivisesti yllättyny :D Sanoi että oikein kivahan ikäero lapsille tulee.. :) hmm... Varasin myös varhaisultran,se on ens viikon to. Sain suostuteltua miehen että varataan se!

Pahoinvointi on alkanu... oksentaa ei oo vielä tarvinnu, mut ennenkin oon oksentanu vasta rv 12+... Koko ajan heikko olo ja pitää pakottaa ittensä syömään vähän että olo helpottuis. Sit en pysty syömään paljon kun tuun niin helposti täyteen. Ja maha on iltaisin valtava turvonnu pallo! Yhtäkkiä saattaa alkaa tehdä mieli jotain, esim. pinaattilättyjä, sit ahmin niitä ja nyt ne ällöttää niin etten voi kuvitella enää ikinä syöväni niitä. :/

Vieläkin vähän ristiriitaiset ja epätodelliset fiilikset tätä raskautta kohtaan... En oo perheelleni ja sukulaisille vielä kertonu, en vaan jaksa kuunnella niiden kommentteja tyyliin: "Kuinka te meinaatte pärjätä taloudellisesti?" tai "Kuinka sä meinaat jaksaa?" tai "Eikö ois kannattanu vähä odottaa vielä?"... argh. Ja joo ku tiedän noi iteki ja ollaan samoja juttuja mietitty, niin ei tunnu kivalta kuulla niitä toisilta.

Carnevalkeksi 6+1
 
Joo, uutta pinoa vaan kehiin! Se joka sen osaa tehdä. :LOL:

Kivaa, ollaan saatu taas muutama uusi matkaan mukaan! :wave:

Oltiin lasten kanssa viikonloppu mökkeilemässä mun äitin ja mummon kanssa. Pahoinvointia ollut vain muutamana satunnaisena päivänä, mutta tietysti toi pahoinvointi alko nyt sit vkonloppuna oikein kunnolla! Mun äiti tietää matkalaisesta, mutta mummolle en tohtinut vielä kertoa..oli tosi kiva ku aamulla heeräs siihen kuvotukseen eikä meinannut saada aamupalaa millään alas. Oksentaa ei oo vielä tarvinut kertaakaan, mutta ei oo ollu kaukana!
Mä luulen et mummo varmaan jotain kyllä epäilee..join vkonlopun aikana saunassa yhdet holittomat sidut ja yleensä ku ollaan oltu mökil, olen iltaisin muutaman sidun juonut.. :D Ja mummo on varmaan ihan onnessaan kun saa kuulla että tulee taas isomummoksi. On jo syksystä saakka vihjaillut että miksi sukuun ei voisi tulla taas pieni vauva, jolle ostaa ihania pieniä vaatteita. En malta odottaa kertomista. :heart: Mut ekan ultran jälkeen aateltiin vasta laajemmin tästä puhua, niin ei tuu pettymyksiä niin montaa jos jotain pahaa tapahtuukin.

Mutta tosiaam mitä muutkin jo täällä sanonut, ni hyvä etyä on pahoinvointia, tietää että jotain elonmerkkejä masussa ompi.
Kaverilla loppu oireet ku seinään ja 2vkon päästä tästä varhaisultrassa todettiin, että sikiön kehitys oli päättymyt 2vkoa aiemmin. :'(

Jee, ens ti eka neuvola! Tosin siellä ei mitää konkreettista tapahdu, mutta saapahan äitiyskortin edes merkiksi tästä etapista. Ja ajattelin kysyä haluaako kuunnella dopplerilla. :D

Ootteko muuten meinannu hankkia kotidoppleria?
Mulla oli kuopuksen aikaan ja yllättävän aikaisin, rv12 alkoi kuulumaan sillä. Oli aika halpa helpotus, ku pääs aina kuuntelee että kaikki kunnossa. Varsinki loppuajallakin, kun vauva oli hissukseen eikä liikeitä tuntunut herättelyistä huolimatta. =)

Unnaunna ja Pätkis 7+3
 
Mulla on kans doppleri hankinnassa, ultran jälkeen pistän tilaukseen! Mielestäni pieni raha että saa mielenrauhan ennen kuin liikkeet tuntuu, ja tekeepä isillekin konkreettisemmaksi kun sydänäänet kuuluu :) En edes tiennyt tuollaisen vekottimen olemassaolosta, ennen kuin aloin 'shoppailemaan' raskauskeijussa yms ;)
 
Noniin!
Neuvolasta kotiuduttu ja ihana neuvolahoitaja oli taas niin mahtava, hymyili kuin naantalin aurinko ja onnitteli hurjasti! :)
Perus setti siellä tehtiin: lähete verikokeisiin (sikiöseula+äitiseula ja pieni verenkuva), lähete ultriin, verenpaineet ja infot siitä miten käynnit tänäpäivänä menee kun on tullut muutoksia sitten tytön odotuksen.
Pieni läjä kaikkea luettavaa saatiin mukaan ja tietty neuvolakortti. :)

Seuraavan ajan sain neuvolaan 14.4 ja sitä ennen käydään sitten se eka ultra katsomassa, ei malttaisi odottaa vaikka tiedänkin että olen ihan hermorauniona sen takia. :)

Mies oli vähän kateissa, mutta neuvolatätsy lohdutteli, että eka käynti on aina niin raastavan tylsä kun ei sydänäänetkään vielä niiden vekottimilla kuulu, mutta seuraavaksi sitten nekin. :D

Nyt on tämäkin etappi hoidettu! :heart:

Viipulanen ja Hippu 8+3
 
  • Tykkää
Reactions: Unnaunna
Heippa taas! Onko teillä otettu hemoglobiinia jo kellään ja syöttekö rautalääkitystä?
Itselläni oli eka neuvola tänään ja hb oli laskenut 105:teen.

Huono olo on vähän väliä ja sappivaivat ei yhtään sitä vähennä.
Sitkeästi vain jaksettava.

Sarah ja 8+2
 
Yritin tehdä uutta ketjua meille tälle kuulle, mutta ei siitä mitään tullut :LOL:
Tai siis olisin minä sen ketjun saanut aloitettua, mutta en saa siihen tuota hienoa listaa minkä mamina meille oli jo tehnyt, joten luovutin...

Mun ystävällä on tuollainen kotidoppleri ja hän lupasi sitä lainata, jos haluan. En vain ole ihan varma vielä haluanko sen, mietin että tulenko vainoharhaiseksi sellasen vekottimen kanssa :D

Vainoharhainen olen kyllä muutenkin, tännään aamulla herätessä aloin panikoimaan, että olo on paljon parempi kuin muina aamuina.
Ei tuntunut ollenkaan niin huonovointiselta jo heti sängyssä, kuin muina aamuina.
No ylös noustessakin oli vielä ihan ok olo, mutta juuri ja juuri sain viilin syötyä, kun jo sai juosta vessaan.
Eli se siitä paremmasta aamusta :LOL:
Ihmeellistä kuinka sitä pienimmästäkin eroavaisuudesta heti kuvittelee, että no nyt tämä on mennyt kesken.
Niin kuin ne aamut nyt ei voisi olla erilaisi ihan muuten vain.

Tänään pitäisi lähteä tytön ja hyvän ystäväni kanssa vähän reissuun, en ole tälle ystävälle vielä kertonut, mutta voi olla että tänään hänellekin asiasta kerron, koska ei se varmaankaan jää häneltä huomaamatta, että syön pelkkiä suolakeksejä ja oksennan nekin..
Eikä tuolla niin väliä ole, hän tietää muutenkin meidän keskenmenoista ja yrityksestä, en vain ole puhelimessa halunnut tätä kertoa vaan haluaisin kertoa kasvotusten. Ja meillä on tuota välimatkaa hiukan, niin ei ihan joka viikko nähdä.

kosmo ja papu 7+6
 
  • Tykkää
Reactions: mamina
Sarah77 mulla otettiin hb viime viikolla ja se oli 117, kun viime raskauden alussa se oli 141. Myös verenpaineet oli tosi matalat. Mulle sanottiin et rauta pitää aloittaa 12 viikon jälkeen. En tiedä onko siinä joku syy miksei heti alkuraskaudesta voi?

Pakki 9+3
 

Yhteistyössä