Mä tulin nyt kommentoimaan kun eilen vain kirjottelin omaa napaa kun otti niin päähän. Nyt parempi.
Kenzie: Mä olin tossa vähän samassa tilanteessa. Kerroin jokin aika sitten pomolle enkä saanut mitään älyttömän ihanaa reaktiota. Pomo kyseli kaikkea että no monta sä oikein ajattelit tehdä ja että kai osaat sitten peittää sen kasvavan mahan, ym. Otti lujaa päähän mutta kehityskeskustelussa otin puheeksi tuon suhtautumisen ja sain anteeksipyynnön ja sen jälkeen on ollut parempi. Mun pomolla ei siis ole lapsia ja jos olen sairaan lapsen kanssa kotona niin siitäkin tulee yleensä negatiivista kommenttia. Pomolle voi onneksi sanoa tuosta sen tyylistä ja mä sanonkin että hei haloo, perhe on se tärkein ja yleensä tajuaa sitten. Tsemppiä kertomiseen. Ei se kivaa tuossa tilanteessa ole mutta mua helpotti kertominen ja nyt on helpompi olla töissä ja nauttia kasvavasta mahasta:heart:
Lääkärineuvolasta: Meillä on täällä kolme lääkärineuvolaa. Ennen viikkoa 16. puolenvälin paikkeilla ja viikolla 36. Jos on jotain mitä pitää seurata niin enemmän. Neuvola on nyt alkuun kerran kuussa. Ja lopussa eka kahen viikon välein ja ihan lopussa viikon välein. En muista noita viikkoja milloin tihenee.
Verenpaineesta: Mulla nousee verenpaine jos on stressiä, kuten varmaan kaikilla. En pidä tota kuitenkaan sillai hälyttävänä koska toi stressi ei ole mulla mikään jatkuva olotila vaan tulee välillä joidenkin työjuttujen takia, tän rakentamisen takia jne. Täytyy nyt koittaa olla stressamatta ja opetella stressinhallitaa Olen sen verran perfektionisti että joskus vaikeaa. Nyt mittasin ja paineet oli 127/74 eli hyvät paineet. Onhan se hyvä että seurataan mutta lääkäri pelotteli eilen raskausmyrkytyksellä ja verenpainelääkkeillä että mun mielestä meni vähän yli.
Kiva teillä jotka ootte hoitoalalla kun voitte itse seurailla
Matilda-08 ja pikkuvauva 12+3