Tässä hieman sepustusta synnytyksestä, jotenkin kun katsoo taakse on kaikki ihmeellisessä pilvessä ja tuntuu, että se ei tapahtunut minulle lainkaan.
Eli menin maanantaina 3.10 kättärille aamulla klo. 8.00 käynnistykseen. Olin siinä uskossa, että käynnistävät cytotec pillereillä, kuten lääkäri oli aiemmin sanonut. Kuitenkin siellä tarkistuksessa laittoivatkin kohdunsuulle ballonkin, kello oli 9.00. Lähes samantien alkoin supistella, ensin miedosti ja pitkin välein, mutta päivän mittään napakoituivat ja välillä tuli jo ihan 5 minuutin välein. Lopulta illalla, muistaakseni yhdeksän aikaa ballonki sitten tulikin ulos eli kohtu oli noin 3cm auki. Päättivät kuitenkin, että yötä vasten eivät kalvoja puhkaise, elleivät sitten supistukset kovene ja puhkea itsestään. No eivät koventuneet, vaan vähän harvenivatkin, mutta tuntuivat kuitenkin.
Hyvästi siis yöunet ma-ti. Aamulla ei ollut tapahtunut kohdunsuulla mitään edistystä vaikka mua olikin supistanut koko yön. Klo. 10.00 puhkaistiin kalvot, mutta supistuksen laantuivat ja mut vietiin 12.00 synnytyssaliin saamaan oksitosiinia tipalla. Aloitus oli 15 yksikköä tms ja sitä sitten nostettiin. Siitä alkoikin sitten kunnon supistelut päälle ja muistaakseni kuuden aikaan sain ekan epiduraalin, olin auki vasta 4cm!!
Yhteensä taisin saada tuon illan ja seuraavan aamun aikana 4 annosta epiduraalia. Illalla nostivat oksitosiinin 150 yksikköön asti ja jumankauta supistukset olivat napakoita. Mitään ei kuitenkaan kohdunsuulla tapahtunut. Puolilta öin tippa suljettiin ja elimistön annettiin levätä hetki. Mies lähti tässä välissä kotiin, kun oli ihan hermona ja väsyneenä.
Keskiviikko aamuna klo. 5.00 tippa aloitettiin uudestaan, voi hemmetti mitä kidutusta! Ei mitään muutosta alakerrassa, edelleen 4cm auki. Kahdeksan maissa lääkäri tuli sanomaan, että voi olla, että menee leikkaukseen, jos ei klo. 9.30 mennessä ala tapahtumaan. Soitin miehen äkkiä paikalle, joka saapuikin juuri samalla, kun lääkäri tuli sanomaan, että nyt lähdetään leikkuriin ottamaan vauva ulos.
Mä saikähdin ihan hirveästi, koska en ollut ajatellutkaan, että keisarinleikkaukseen joutuisin ja se olikin viimeisenä mun toivelistalla :'( Siitä sitten 9.35 mua taidettiin jo kärrätä yläkerran leikkaussaliin ja ympärillä alkoi pyöriä kymmeniä ihmisiä.
10.04 kuului se parkaisu, kovaa ja korkealta, poika oli ulkona! :heart:
Samalla selvisikin syy miksi synnytys on pysähtynyt. Poika oli tulossa ulos naama ylös ja eteenpäin ja oli jo niin syvällä lantiossa, että ei olisi mitenkään voinut enää kääntyä saati mahtua tulemaan niin ulos. Eli onni onnettomuudessa mun oma kroppa stoppasi synnytyksen. Että tällainen synnytystarina täällä. Ei mulle varsinaisesti jäänyt traumoja, mutta en jotenkin mielelläni halua muistella koko asiaa, ainakaan vielä. Mutta pääasia on, että poika saatiin turvallisesti ulos
RR
