~ Lokakuun lapsoset maaliskuussa ~

Kirjoittelenpa minäkin pitkästä aikaa. Viime viikko oltiin hiihtolomalla Lapissa, joten en päässyt koneen ääreen. Siellä onneks jaksoi nauttia, kun pahoinvointia oli vain iltaisin :) Nyt sitten tällä viikolla pitäis olla töissä, mutta tänään kävin vaan aamulla käymässä työpaikalla, ja siitäkin suurin osa ajasta kului vessassa oksentamassa :x Kävin myös kertomassa esimmiehelle ja sopimassa, että teen työt lähinnä kotoa käsin nyt ainakin jonkun aikaa...

Kahlasin suurimman osan teksteistä läpi, mutta tää on niin aktiivinen ryhmä, että ihan kaikkea en jaksanut huolella lukea. Mutta hyvä niin, että on paljon juttua!

Pahoittelut kaikille suru-uutisia saaneille :hug:

Ihania ultrakuulumisia ollut monilla, niistä onnittelut :heart:

Sairaalaan tutustumista ei TAYSissa nykyään tietääkseni järjestetä ollenkaan. Niillä on vaan nettisivut, joilta voi käydä kattelemassa miltä näyttää... Synnytysvalmennustakaan ei taida olla, mutta saatan mennä muualle (eli Napapiirille) synnytysvalmennukseen, jos syksyllä vaan järjestetään sopivaan aikaan ryhmä.

Mielialamutoksia on. Tuntuu, että ihan hetkessä voi räjähtää jostain ihan pienestäkin asiasta. Täytyy vaan yrittää hillitä itseään mahdollisimman hyvin. Kyyneleet ja tunteet muutenkin on myös todella herkässä.

Vaipat. Me käytettiin esikoisen kanssa alkuun lähes pelkkiä kestoja, mutta sit pikkuhiljaa on siirrytty kertiksiin, varsinkin nyt kun neiti on tarhassa. Eikä vaippojakaan tietty enää käytetä kuin ulkoillessa ja nukkuessa yöllä. Tän toisen kanssa aion myös käyttää kertiksiä ainakin suurimmaksi osaksi.

Oireita on tällä hetkellä vaikka muille jakaa. Rinnat on ihan älyttömän kipeet, eikä mahallaan nukkuminen onnistu ollenkaan. Lähes koko oksettaa, ja oksentelenkin paljon, vaikka on pahoinvointirannekkeetkin. Alkuun tuntu, että rannekkeet auttais, mutta nyt en enää oikee usko niihin. Toivottavasti vaan pahoinvointi ei jatku yhtä pitkään kuin esikoisen kanssa, silloin oksentelin koko raskausajan. Lisäksi on tosiaan noita mielialamuutoksia, jotka ärsyttää, kun varsinkaan kolme vuotias esikoinen ei tietenkään vielä ymmärrä, miksi äiti välillä hermostuu melkein tyhjästä :ashamed:

Nyt odottelen torstaita, milloin on ensimmäinen neuvola, vaikkei siellä varmaan mitään kovin ihmeelistä tapahdukaan. Viikkojakin on vielä sen verran vähän, että tuskin kuunnellaan sydänääniäkään. Mutta pääseepähän käymään sielläkin taas :)

Kisulinen ja masu 8+3
 
Täällä yksi lokakuun odottaja myös varovaisesti ilmoittautuu =) Pitemmän aikaa olen jo taustalla seuraillut ketjua, mutta nyt sitten ajattelin myös ilmoittaa itsestäni. 28v ikää, esikoinen meille tulossa, la 14.10 eli 8+4 menossa ja K-PKS synnytyssairaala .

Hirmu hitaasti tuntuu aika kuluvan, kun ekaa neuvolakäyntiä odotellaan. Neuvola on siis 16.3. ja kovasti odottelen, josko sieltä saisi sydänääniä kuulostella, että sais edes jonkinlaista varmuutta, että siellä masussa joku asustelee. Raskausoireita kyllä on, eka viikot hirveetä palelua, rinnat arat ja nyt viime viikosta pahoinvointi on pahentunut kunnolla. Koko ajan yököttää, öisinki tulee herättyä huonoon oloon...Mutta ei kai tää läheskään niin pahaa ole kun vois olla, kun ei oksentaa tartte.

Tosi jännittävää on kyllä tämä odotus, ja aika epätodelliselta tuntuu vieläkin, vaikka kohta jo kuukauden on ollut tiedossa.:p Kivaa jakaa muiden odottajien kans täällä tuntemuksia, kun ei mistään vielä esikoisen kans tietenkään itsellä ole kokemuksia, eikä kellekään oo vielä kerrottu niin ei voi ystäviltäkään vielä kysellä neuvoja :)

-Iiris- ja ...? 8+4
 
Ultrassa käyty! Viikoiksi tuli 6+3, laskettu aika on 29.10 nyt. Voi muuttaa etusivulle, en muista mitä ne siellä oli edes :) Yksi pikku papu siellä sydäntä sytkytti :heart:

Ostin pahoinvointirannekkeet ja homeopaattista seepiaa, josko auttais tuohon pahoinvointiin edes hiukan.

Kisulinen, Tampereella järjestää synnytysvalmennusta myös Paarmuska, PAARMUSKA - Imetysohjausta ja kätilöpalveluita lämmöllä sinulle ja vauvallesi. Että vaihtoehtoja on!

Nyt nukkumaan, mikään muu ei oikeastaan kiinnostakaan.
Siljanvuori ja perillinen, 6+3.
 
Viimeksi muokattu:
Onnittelut kaikille, jotka ovat saaneet hyviä ultrauutisia ja tervetuloa uusille! :flower:

( . ) <-- mun massu :DDD

Elijoo. Kolme vaivaista viikkoa NP-ultraan :) Sitä ennen on paaaljon kaikkee tekoo, viikonloputki buukattu täyteen (siis lauantait eli se on mun viikonloppu :DD) ennen sitä, niin eiköhän se aika kulu nopeasti. Onneksi on vielä yks neuvola ennen sitä :)

Tekis vaan aamuisin mieli jäädä nukkumaan o_0 Turvottaa melkoisesti..

fannie ja örkki 9+1
 
Moikka moi pitkästä aikaa.

Halit Bolalle :hug:

Vaipoista sen verran, että meillä käytetään kertisvaippoja. Muuten kyllä olen ekologinen, mutta en uskalla edes ajatella sitä pyykkimäärää jos siirtyy kestoihin. Meillä kun on muutenkin pyykkikori jatkuvasti täynnä :/.


Pahoinvointi on minulla TÄYSIN loppunut, helpotus sinänsä. Tilalle on tullut paineen tunne alavatsalla ja jatkuva vessahätä. Hirveä himo on tullut maksamakkaraan, jota yritän hillitysti syödä. Esikoisella on joku kauhea itsenäistymisuhma tms. meneillään ja ollaan tosi kireällä sen kanssa. Pinna ei tunnu kestävän yhtään mitään ja väsymys on kanssa kauhea. Eräs päivä nukuin päikkärin ja vielä 12h yöunet |O
 
Joskohan nyt jaksais hetken naputella. Tuntuu että nukahdan pystyyn, mutta tuo esikoinen on eri mieltä. Mitä ihmettä tähän väsymykseen voi keksiä, on kyllä niin naatti olo ettei tosikaan. |O
Joudun olemaan vielä tänään ja huomenna kaksin tuon tenavan kanssa, noin tunnin saan nukuttua päivisin päiväunia mutta tuntuu ettei se vaan riitä. Haluaisin nyt vaan ajan menevän nopeasti siihen että tää armoton väsymys ja etovuus loppuis!

Siinä heti alkuun omaa marmatusta. :D

Sairaalaan tutustumisesta Keski-Suomen Keskussairaalaan ei pääse nykyään tutustumaan. Yksi synnytysvalmennus kerta oli esikoisesta sairaalan auditoriossa jossa näytettiin kuvia synnytysosastolta ja kerrottiin mistä sinne mennään yms. No, hyvinpä tuo lapsi syntyi ilman tutustumista.

Pahoinvointirannekkeista En nyt tiedä tehoaako nämä vai ei, mutta en poiskaan uskalla ottaa. :D Esikoisesta otin käyttöön joskus viikolla 16 kun olin lopen kyllästynyt siihen jatkuvaan oksenteluun. No en tiedä auttoiko rannekkeet vai oliko aika jo tehnyt tehtävänsä mutta pahoinvointi silloin helpotti. No nyt sitten rannekkeet on kädessä ja en kyllä ole oksentanut, mutta tää kestokrapula kyllä on. Yökin helposti ja maha on sekaisin ja huono olo vaivaa, mutta jotenkin en uskalla ottaa rannekkeita pois käytöstä jos tilanne vielä huononisi... No, olkoot nyt sitten ranteissa.

Onko teillä kellään inhoa suihkussa käymistä kohtaan? :D Mulla on nimittäin taas tuo sama outo piirre nostanut päätään. Mua siis inhottaa suunnattomasti mennä suihkuun! Saunan yhteydessä se ei niin ahdista, mutta pelkkä suihku. Menee jo pelkästä ajatuksesta inhon väreet. :O Ihan tuo sama oli esikoisesta, en voinut sietää suihkussa käyntiä saati sen päälle rasvaamista. Yök. :D Ja kumpainenkin oli vaan tehtävä, ei auttanut muu. :D

Mutta nyt odotteleen että sais aloittaa esikoisen iltatouhut ja pääsis itekkin makoilemaan.

- Hapsiainen
 
Mielialoista sen verran että täällä ainakin on selvästi näkynyt. Olen aina ollut äkkipikainen luonteeltani, mutta nyt olen tullut todella herkäksi ja itkuiseksi. Saatan suuttua ja volottaa sen vuoksi niin pitkään että tuntuu että oksennan itkemiseni takia ja saan päänsäryn.Ihan käsittämätöntä miten herkäksi sitä voi tulla ja miten voit yhtä äkkiä tulla pilvistä ja lujaa aalon pohjalle...Tänään olen itkenyt enemmän taas kuin aikaisempina viikkoina ja vollotan nyt tv-ohjelmille mille en normaalisti itke koskaan.
 
Kiitos lisäämisestä Branwen!

Suihku mua ei oo ällöttän, mut saippua kyllä :D sellanen ihanan tuoksunen suihkugeeli alkoi haisee ihan oksennukselta, ja oli pakko vaihtaa merkkiä.

Hihih, masu on iltaturvonnut :) Olikin jo ihan ikävä sitä. Toivottavasti pysyis kyytiläinen matkassa.
 
Bolalle voimia!

Mielialoista: Mulla kans kyynelleet herkssä. Eilen katoin tallennuksesta koostetta koiranäyttelystä josssa sit palkittiin sankari koiria.. Mulla valu kyynellet ihan vietana vaikka ei oikeesti mitään sen isompaa näytetty. Kerrottiin vaan, et kuin oli mikäki koira pelastanu ihmishengen/henkiä. Jotenki se vissiin kosketti mua! Muutenki välillä tosi rento ja leppoisa olotila,, jaksaa olla iloinen ja sit yks kaks kaikki ärsyttää ja ei kestäis/jaksais yhtään mitään. Välillä tosi varma olo, että kaikki on hyvin ja kaikki menee hyvin ja sit yks kaks kauhee paniikki päällä.. Pahaolo ja väsymys jatkuu, mahaa turvottaa ja tissejä särkee (ja ne kasvaa kasvamistaan), oletan että vielä tässä vaiheessa munanen on matkassa mukana ja kaikissa voimissa. Kaks viikkoo ja kaks päivää ja sit ois ultra!
 
Oho, yli kuukausi edelliskerrasta..
Raskaus on edennyt normaalisti, laskettu-aika on siis 2.10.
Pahoinvointia on ollut, väsymystäkin..
Mutta taitaapa nyt käydä tälle naiselle niin, että ei kerkiä töihin menemään, esikoinen täyttää 1.v tässä kuussa ja meinasin olla kotona siihen asti kunnes tyttö on 1,5.v, mutta sitten onkin jo elokuu:D No eipä se juuri haittaa.
Kaikille tsemppejä.

Riina

 
Mielialoista : Mulla välillä on kans itku silmässä, vaikkei ole edes mitään itkettävää. :D Välillä oikeen ärsyttää kun märisee vaan ja sit joku soittaa eikä viitti vastata kun on itku kurkussa! :D

Pahoinvointirannekkeista : Mä ostin noi sillon alussa, kun oli huonot olot. ja oonkin niitä pitäny melkeen koko aika. Välillä tulee tosi pahoja huono-olo aaltoja, oksettaa ihan hirveesti. Mutta suurimmaks osaks ne olot on poissa, tiedä sitten johtuuko rannekkeista vai ei. Mutta aion niitä kyllä edelleen vielä käyttää! :D

Mulla poksuu huomenna täys kymppi! Jee! Ja vihdoin se neuvolakin. Kivaa. Koko päivän on kyllä jännittäny, että koska sieltä soitetaan ettei huomennakaan voikaan tulla. Niinku kävi viime viikolla :D Tuun sitten kertoo kuulumisia. Toivottavasti sykkeet kuuluu/näkyy! ;)
 
Huomen aamulla varhaisultraan, joten päivittelen sen jälkeen tarkemmin tietoja. Toivottavasti näkyisi pikkuin elossa siellä. Jännittää niin paljon, että mahdankohan saada miten nukutuksi ensi yönä.
 
pipituuna
Kiva et ultrassa kaikki oli hyvin :) Niin sulla oli menkkojen mukaan la 23.9? Mulla olis tuo 23.päivä menkkojen mukaan ja ite kyllä arvelen että tulee siirtymään viikolla eteenpäin.

Onko se aina niin et la ja viikot vaihtavat vasta np-ultrassa?
Mulla on torstaina nla-lääkäri. Jos ne siellä ultraa ja viikkoja näyttäs olevan vähemmän niin vaihtaakohan ne sillon jo la:ta vai jättääkö ne sen sinne np-ultraan tehtäväks? :confused:

Neiti
Paljon onnea :flower: Ihania uutisia :)
Teillä onki esikoinen helposti oppinu vaipoista pois :D
Meillä poika on kerran tai kahesti kakat saanu pottaan, ei oikeen onnistu tuo pottailu... :whistle:

Tervetuloa simpli, päksy ja Iiris :wave:

Synnärille tutustumisesta...
Meillä on arkisin kerran viikossa maksuton tutustuminen johon ei tartte mitenkään etukäteen ilmottautua. Käytiin esikoisesta siellä tutustumassa. Mukana oli sillon myös kaks muuta pariskuntaa...
Sitten viikonloppusin on kunnan maksama tutustuminen joka on käsittääkseni semmonen ettei siellä ole muita. Sinne pitää etukäteen varata aika.
Meillä esikoisen synnytyksen jälkeen on synnärillä ollu remppaa ja muitaki muutoksia tullu niin haluaisin käyä tutustumassa nyt uudestaan :D

Tutustumista kannattaa kysyä neuvolassa ja sitten netistä löytyy ihan synnärin omilta sivuiltakin tietoa :)

Mahan varomisesta...
Meillä esikoinen on sen verran pieni vielä ettei se ymmärrä oikein varoa :whistle: Sillä hetkellä yleensä tajuaa jos sanoo että ei saa ja tulee pipi... Saattaa silitellä mahaa ja joskus on laittanu korvan mahalle :confused: Ollaan kyllä sanottu että masussa on vauva. Telkkarissa on nähny vauvoja ja sanoo aina et vauva ku niitä vilahtaa :)

Joanmi
Mä nyt tässä raskaudessa sain ilmeisesti sydänääniä (tosi vaimeina tosin) kuulumaan rv.9+5 (8+5) Nyt vaihoin doppleriin patterin ja tosi vahvasti kuulu. Nyt siis rv.11+4 (10+4). Olisko lie kuulunu paremmin jo aiemmin jos olisin tajunnu patterin vaihtaa... Pitkään mietin onko ne istukan ääniä vai mitä... Esikoisesta kuulu ekan kerran rv.10+4 =)
Eka neuvola oli sen verran aikasin ettei siellä kuunneltu ja toka oli sitten joskus rv.12 tai jotain...

bolalle iso :hug: ja paljon voimia...

Toivottavasti nämä huonot uutiset nyt loppus jo... :(

Onnittelut ultrassa käynneille hyvistä kuulumisista :) :flower:

Tervetuloa Santara :wave:
Meillä kans esikoinen syntyny lokakuussa, tosin 2009 :)


(.) Omaa napaa... :D
Vaihoin tänään doppleriin patterit ja saman tien alko kuulumaan tosi selvästi sydänäänet :heart: Että ei niistä enää voi erehtyä... Jos olisin aikasemmin vaihtanu niin missähän vaiheessa ne olis kunnolla alkanu kuulumaan...
No mut jotain ääniä ne aikasemmatki oli, sen verran vaimeita niin hankala sanoa mistä ne sitten tuli...

Ylihuomenna olis sitten se nla-lääkäri...

Salainen toive ja Torsti rv.11+4 (10+4) :heart:
 
Onnea kaikille hyvistä ultra-tuloksista! :heart:

Mä sain eilen varattua sen np-ultran, sanoivat että kovasti ruuhkaa on mutta löysivät mulle ajan Jorviin ma 28.3. Laskivat tosiaan kuukautisista (3.1.2011) vaikka mulla tänään vasta poksahtikin oikeesti vko 8 täyteen. Mietin sitä että ultran aikaan olen sitten oikeasti vasta 10+5, joten saakohan ne sitten katsottua kaiken tarpeellisen?
No ainakin näen onko siellä vielä elämää, antakoon sit uuden ajan myöhemmäksi jos jotain jää selvittämättä.

Oma olo ihan ok, mitä nyt eilen vähän ehkä etoi mutta melko normaalitilassa mennään. Edes rintoja ei arista, ja väsymystä en kyllä ole tuntenut oikein missään vaiheessa, olenkohan ainut kellä näin? :confused:
 
Bola :hug: kovasti voimia!

Tervetuloa uusille! :flower:

Onnittelut iloisia ultrakuulumisia saaneille! :heart:

Suihkussa käyminen ällöttää minuakin :wave: Tosiaan saunan yhteydessä vielä menettelee, mutta pelkästään suihkussa käyminen on kyllä tahtojen taistelua. Palellun hengiltä pelkästä ajatuksesta...

(.) Kohtu on selkeästi alkanut kasvaa, alavatsa tuntuu kovemmalta kuin ennen. Mutta se hyllyvä turvotus löytyy edelleen tuosta yläpuolelta :kieh: Huomenna otetaan verinäytteet trisomiaseulaan ja tasan kahden viikon päästä olisi sitten np-ultra. Siellä samalla paljastavat sitten riskiluvun. Kai se aika kuluu vaikkei siltä tunnukaan. Huomenna poksuu alkiosta sikiöksi-viikot, JEE!

Sedna + toukka 9+6
 
Hienoja ultrauutisia taas monella :heart:

Tervetuloa Iiris, lisäilin listalle ja muutenkin päivittelin listan :)

Mielialoista Vaikka noita heittelyitä on ollut ja pinna on vähän lyhyempi kuin normaalisti, niin ehkä selvimmin näkyy siinä, mitä pystyy katsomaan telkkarista ja lukemaan. Piti viikolla jättää parikin kirjaa kesken, kun niissä oli jollain tavalla lasta sivuavaa väkivaltaa, ja eilinen leffa jäi katsomatta, koska tuntui liian väkivaltaiselta. Ja leffa ei ollut edes K15 :D Ei tarvitse kun joku naarmu tulla jollekulle niin minä olen ihan tippa linssissä :D Joo, todellisuus hallussa… :cool:

Too-ticki ok, peukut pystyssä että ultrassa olisi kaikki hyvin, samoin simplille ja oliko vielä muitakin :) Tule sitten kertomaan kuulumiset!

Suihkusta samoin kuin Santaralla, kyllä siellä ihan mielellään käy kun vaan saa itsensä raahattua kylppäriin. Jouduin eilen lainaamaan miehen shampoota kun oma oli loppu, ja että se haisi pahalle :x

Salainen toive Olisin sitä mieltä, että vasta nt-ultrassa lähtevät sitä muuttamaan, jos heitto on yli 5 päivää. Näin ainakin esikoisen kanssa. Mutta en sitten tiedä kun silloin neuvolalääkäri oli vasta ekan ultran jälkeen, että miten nyt… Voithan toki kysyä lääkäriltä, varsinkin, kun itse uskoisit olevasti vasta viikon vähemmällä. Ei tulisi sitten se nt-ultrakaan vahingossa väärään aikaan… ja pottailusta totean vain että syvä henkäys ja sympatiat :D Meillä ei olla vielä noinkaan pitkällä.

Kenzie Nauti vaan tuosta väsymyksen puutteesta :) Joillakinhan raskaus ”oireilee” esim. pahoinvoinnin sijaan hulvattomana nälkänä (voisin tunnustautua näihin, syön varmaan enemmän kuin mies :ashamed: ) ja väsymyksen sijaan energisyytenä.

Ensi viikolla jo nt-ultra Toisaalta ei millään malttaisi odottaa, toisaalta olen varmaan sitten niin paniikissa taas että parempi kun olisi jo ohi…

Branwen ja sissi 10+4
 
salainen toive & neiti-81 mulla oli tosiaan menkkojen perusteella se la 23.9, mutta tiesin oikeestaan et tulee siirtymään, kun on ollut tosi epäsäännöllinen kierto. (Vaihdellen 21 suunnilleen 38-40...) Joskus 14-15-vuotiaana oli kyl vielä ihan kellontarkka kierto, mut sitten pillereiden käytön jälkeen ollut ihan miten sattuu. :/

pahoinvointirannekkeista itekkin ostin ja alkuun ne tuntui tehoavankin, mut sit kun olin käyttänyt vähän reilun viikon niin ei auttaneet enää mitään. Oksu tuli voimalla (tosin tais olla mahatauti sillon), enkä oo sen jälkeen käyttänyt. Koittanut oon pariin otteeseen, mut jotenkin on ranteet niin arat ettei pysty pitämään yli puolta tuntia kerrallaan. Tuolla ne nyt pölyttyy hyllyssä. En tiedä oliko hyötyä vai ei, alkuun tuntui tehoavan (oisko sitten johtunut siitä, että oikein tosissaan toivoi niiden auttavan?).

mielialoista heiluu täällä päästä päähän, välillä raivostuttaa kaikki ja sitten itkettää kun kaikki onkin niin ihanaa. Sit kun tulee oikein tosi huono olo, niin alkaa masentaan ja tulee sellanen "mä en kestä tätä enää sekuntiakaan" -fiilis. Onneks on sitten aina toi isäntä rauhottelemassa ja lohduttelemassa, mitä millonkin kaipaa. :)

Mä oon muuten huomannut, että mua ärsyttää suunnattomasti sekä anoppi että oma äiti. Kun ne nyt on molemmat neuvomassa ja huolehtimassa. Tulee sellanen olo, että ne pitää mua ihan tyhmänä ja rampana kun ne tuo tekemiään ruokia kilpaa tänne ja kovasti auttais muutenkin kaikissa kotihommissa, ettei mun vaan tarvitse rasittaa itteäni tekemällä mitään. Varmaan muuttaisivat tänne, jos päästettäisiin. :kieh::LOL:
 
Oi kun on tullut paljon tekstiä! Ja surullisiakin uutisia jouduin lukemaan.. Osanottoni Bola, voimia sinulle.. :hug:

Tervetuloa myös uudet! :flower:

Oli ihan pakko tulla hehkuttamaan! Sain eilen sen Angelsounds dopplerin kotiin ja oli yön yli latauksessa. Äsken sitten jännityksestä täristen lähdin kuuntelemaan ja samantien alkoi kuulumaan voimakas läpätys (syke 170 luokkaa) ja istukan viuh viuh- äänetkin kuului sivusta hienosti. Voi että olen onnellinen! Yhtä hymyä, voitte vaan kuvitella :p
Tuo laite maksoi 100 euroa mutta tulee kyllä olemaan hintansa veroinen, laite tosiaan näyttää sykelukemat näytöltä jne, on ihan neuvolan laitteiden veroinen. Suosittelen ehdottomasti!

).(

Pahoinvointia on enää vain iltaisin, siis on tämä ihmeellistä että aamut ja päivät olo on ihan normaali mutta iltapäivällä alkaa sitten kuvottaa ja illalla olo on mitä karmein..
Ensiviikolla on np-ultra, hieman jo alkaa jännittämään..:whistle:

Mutta nyt, vapaapäivän kunniaksi lähden shoppailemaan, mukavaa viikkoa siskot! :heart:

minimuu ja pieni tasan 10 viikkoa! *poks* (tai 9+5)
 
Minut voi poistaa tuolta listalta. Olen menossa vasta rv5 ja ensi viikolla varmistava ultra onko kierto ollut myöhässä yli 2viikkoa. Tämä kaikki siksi että kiertoni on epäsäännöllinen. Joten jään toivoen ensi viikon ultraa odottelemaan.
 
simpli :hug: Laitoin sinut nyt vielä tuonne listalle otsikon ei vielä laskettua aikaa -alle? En oikein hennoisi sinua tuonne keskenmenneisiinkään vielä pudottaa, kun kerran kiertosi on ollut epäsäännöllinen ja kaikki voi olla hyvinkin. Itselläni on ollut nappitarkka kierto vuosia, ja silti ovis oli tässä tärppikierrossa viikkoa aikaisemmin kuin yleensä. Voimia tulevaan viikkoon ja toivotaan, että ultrassa on seuraavalla kerralla kaikki hyvin :hug:
 
simpli toivottavasti kaikki olisi kuitenkin hyvin!

Tänne on rantautunut pahoinvointi oikein kunnolla, mikään ei mene alas, tai jos menee niin se tulee kyllä samantien lävitte. En siis edelleenkään oksenna, mutta ripuloin ihan koko ajan ja sitten käyn yökkimässä, mutta sitä kautta ei (vielä ainakaan) ole mitään tullut pihalle. Tänään uskalsin puntariin ja multa on tippunut neljä kiloa paino nyt reilussa viikossa. Se on aika paljon, varsinkin kun ei olisi mistä tippua. Aion nyt seurata huomiseen tilannetta ja sitten soitan terkkarille että voinko käyttää noita edellisestä raskaudesta jääneitä pahoinvointisuppoja... Olen itse vähän huolissani tuosta kun en voi juoda mitään. Mikään neste ei mene alas, huomaa kyllä jo olossaan että on vähän nestevajausta. Jääpaloja olen eilisestä asti yrittänyt imeskellä mutta nekin pistävät yökkimään. Näillä viikoilla se pahoinvointi oli esikoisestakin pahimmillaan, viikolla 8 olin ekan kerran tipassa, nyt yritän välttää kyllä ne käynnit.

Nyt nukkumaan, vaikka tiedän että taas unien jälkeen olo on entistä kamalampi.

- Hapsiainen 7+1
 
Kiitos. Yritän ajatella positiivisesti. Lääkäri tosiaan sanoi että on mahdollista että kehitys on pysähtynyt, mutta sanoi että se voi yhtä hyvin ollakin ihan toisin kun kiertoni on ollut ailahteleva. Soitin äidilleni ja kerroin uutisen ja hän rahoitti minua sanomalla että hänelle on joka kerta käynyt samoin eli raskauden alkua ei olla heti pystytty varmuudella määrittämään. Sanoi että ajatella positiivisesti ja nauttia. Joten itkultani rahoituttuani aion nauttia ja hankkia itselleni jotain joka toimii onnenkaluna.

Muuten oli kaikki kunnossa kohdun suu siisti ja raskaus sijaitsi oikeassa paikkaa, ja raskauspussi näyttää oikein hyvän muotoiselle. Mieheni on luottavaisella tuulella kuten aina, kun minä olen ollut pessimistisellä tuulella. Hänen positiivisuudella on ollut usein kantava voima positiivisiin tuloksiin...:)
 

Yhteistyössä