~ Lokakuun lapsoset syyskuussa ~

Branwen: Mullakin tuota Iron Vital F:ää, nestemäisenä ja saa ihan meidän apteekin hyllystä. Ja elokuun alusta asti sitä naukkaillut tuntia ennen aamupalaa, eli tyhjään vatsaan, mutta ei vain ole noussut. Tosin neuvolatäti piristi, että kai se on jotain auttanut, kun enää ei oo laskusuunnassa vaan pysynyt aivan ennallaan...
 
Noniin, nyt on lapsi haettu koulusta kotiin syömään ja saatu päiväunille (keskiviikkoisin ranskalaislapsilla on koulua vaan aamupäivä), ehdin vähän vastailla näihin aiheisiin mistä olette täällä jutelleet :

Miehen pääsy synnytykseen: mun miehellä on onneksi aika toimistomainen työ (tai siis, mies on toimittaja eli paljon juttukeikoilla mutta yleensä ihan tässä meidän kotikaupungissa vaan). Pääsee siis lähtemään kun tarve tulee. Esikoinen pitää tietysti viedä hoitoon ellei ole koulussa, anopin kanssa on sovittu jo siitä.

Esikoisen syntymä alkoi kotona supistuksilla yöllä/aamulla, arvasin että varmaan pian tulee lähtö ja sovittiin että mies tulee lounasaikaan kotiin. Kahden aikaan ip menikin sitten vedet ja supistukset alkoi tiukentua, joten lähdimme sairaalaan. Lapsi syntyi muistaakseni klo 22.30 tietämilla.

Sairaalakassi, tosiaan sain maanantaiyönä muistutuksen siitä että ainakin ne tärkeat paperit kannattaa olla valmiina! Jonkinlaisen listan varmaan väsään... Täällä ei saa sairaalavaatteita, eli mukaan tarvitaan useampikin oloasu ja ajattelin ostaa verkkopöksyjä niin ei tarvitse pyykätä alushousuja. Sairaalassaoloaika on pidempi kuin Suomessa, esikoisesta olin 6pv (yksityishuoneessa tosin, mieskin saa siellä yöpyä). Olihan se kiva päästä kotiin, toisaalta osasin kyllä arvostaa sairaalan suomaa lepoa (ruoka tuodaan tarjottimella, huone siivotaan jne) ja henkilökunnan apua varsinkin maidonnousun aikana. Mukaan tulevat ainakin rintakumit ja lansinoh-rasva.

Yöjärjestelyt vauvan synnyttyä: vauvan pinnis tulee aluksi vanhempien huoneeseen, ja kun löytyy joku rytmi niin tyttö saa siirtyä isosiskonsa kanssa lastenhuoneeseen. Viimeksi mieskin kyllä nousi välillä imetyskautenakin, hakemaan vauvan ja vaihtamaan sen kuiviin jos oli tarvetta. Meillä oli kyllä onnea, vauva alkoi nukkua 6-7 tunnin pätkiä 2,5 kk:n iässä ja pian sitten jo ihan kunnon yöunia.

Syyskuussa syntyvistä: mun veikkaus on yhteensä 8.

Kenzie: kiva että perhetilanne tuntuu valoisammalta!
 
Synnytyksen kestosta yms. Esikoisen synnytys kesti 3h11min. Toisella kerralla minulle tuli sellainen jännä olo, ei supistuksia ei mitään oireita, vaan sellainen tunne, että synnytys on lähellä. Kyllähän ne ensin katsoi sairaalalla pitkään, mutta kun ensimmäinenkin syntyi niin nopeaan, niin ottivat sisälle tarkkailuhuoneeseen. Yöllä kahdelta heräsin enkä saanut enää nukuttua. Pyysin kätilöltä nukahtamislääkettä, mutta tämä onneksi päätti tutkia kohdunsuun tilanteen: 6cm auki ja saliin, poika syntyi 2:51. Eli jostain se tunne vaan tuli ja paikkaansa sitten piti. Kotiinhan tuo olisi syntynyt muuten! Kolmas ja neljäs on molemmat käynnistettyjä synnytyksiä ja kestäneet pari tuntia siitä, kun on saatu synnytys käyntiin. Mulla on lapset syntyneet vuorotellen päivällä ja yöllä, nyt olisi vuoro syntyä päivällä..

Lisäraudasta: Itsellä laski Hb 104 ja aloitin syömään Duroferonia yhden tabletin iltaisin. Kolmessa viikossa nousi 113 ja siitä vielä kaksi viikkoa, niin olikin jo 123. Eli tuo tehosi kyllä hyvin minulle. Jatkan kuitenkin valmisteen syömistä vielä, kun ei tässä normaalitasossa olla.

Dreamer75, 33+jotain, kaiketi :D
 
Viimeksi muokattu:
Kättäriltä kotiuduttu =)

Pieni vastas suht hyvin viikkojansa ja painoa hänellä oli 2400g eli jos tätä rataa mennään niin syntyessään vois olla sellainen 4kg pintaan.

Ihan hämmästyin kun sain makoilla käyrillä ensiksi n.10min verran.Verenpaine ok.
Pikkuinen on ihan hassussa asennossa mahassa,pää on jossain mun vasemmassa nivusessa,selkäranka on kohti mun vasenta kylekä ja peppu on ihan tuossa kohdun yläreunamissa.

Uusi aika ultraan viikolle 36 eli tän kuun loppuun ja parin viikon päästä käyn taas makoilemassa käyrillä kun lääkäri halus vähän tiheempää seurantaa..en kyllä ymmärrä miksi koska esim. napavirtaukset täysin kunnossa ja käyrällä hyvä syke mutta mennään nyt sitten kun kerta saa mennä =)

Liikkeistä
Mäkin olen ollut jotenkin toi huolissani koko viikon,varsinkin tuon santun tapauksen jälkeen ja kysyin jo että onko normaalia että ne liikkeet on enempi sellaista muljuamista kuin teräviä potkuja.
He sanoivat että ihan normaalia on,vielä kun istukka on tuossa edessä niin vaimentaa tosi paljon.

Lääkäri huoneessa oli joku erikoistuva lääkäri joka seurasi ultrausta ja kun lääkäri oli valmis niin hän kysyi että saako harjoitella??
Olin että tottakai...saipahan seurata pientä vähän pidempään.

Kuulemma insuliinihoitoisessa RD:ssä on heillä ohjeistuksena että yliajalle ei päästetä vaan pyritään käynnistämään rv 39 aikana....ihanaa eli enää 5viikkoa.
On heillä ihan jossain ohjeissa kun vähän kyseenalaistin sitä että jos joku toinen lääkäri sanookin sitten jotain muuta.

Sf-mitta oli viime viikolla eli rv32 niin 31cm.

Nukkumisesta
Toivottavasti tästäkin tulee yhtä hyvä nukkujansa kuin siskonsakin on.Ihan syntymästä asti nukuttu täysiä yöunia ja aina nukahdettu omaan sänkyyn,ei ole tarttenut nukuttaa =) Ja aina syöty tosi hyvin.....mutta saa nähdä miten käy.

Sairaalakassi
Mikä sairaalakassi????En ole ajatellut pakata vielä pitkään aikaan.

Anoppi jo kyseli tuosta synnytyksestä että hän ottaa lomaa sitten ja hoitaa esikoista.
Jos arkena yht´äkkiä alkaa yöllä synnytys niin sovittiin miehen kanssa että hän heittää mut kättärille ja ajaa esikoisen anoppilaan joka on Mäntsälässä ja tulee sitten perässä.

Shenda ja muru 33+3
 
Viimeksi muokattu:
Kenzie kiva kuulla että ootte miehen kans saaneet asioita selviteltyä. :)

Nannamamma Täällä ainaki liikkeet sattuu toisinaan. Suurimman osan ajasta toi meidän pikku-ukko pitää sellasta epämäärästä muljuntaa, mutta sitten välillä se edelleen luulee olevansa pieni sintti ja sätkii niin, että mua hirvittää et mä halkean oikeesti. Tekee muuten todella häijyä. Meidän pikku-ukko siis rt:ssa ja kiinnittynytkin jo, että kai se sit vaan alkaa oleen jo niin iso ja tila loppuu.

Liikkeistä oli puhetta. Meillä ei todellakaan oo tarvinut harrastaa liikelaskentaa, sen verran vauhdikas ja eloisa kaveri on tuo pikku-ukko. Hikkaa en kyllä oo bongannut varmaan pariin päivään. Aikasemmin sitäkin oli vaikka kuinka usein, viime viikolla vielä monta kertaa päivässä nikotteli. :)

SF-mitasta mulle ainakin terkka sanoi, että tuskin tulee mitään megavauvaa, vaikka sf-mitta meneekin taas tasasesti sielä yläkäyrillä. Mulla esimerkiks toi oma ylipaino vaikuttaa siihen mittaan ja kuulemma vauan asento ja lapsiveden määrä ja kaikki tällänen saattaa kasvattaa sitä. Että ei ainakaan ihan suoraan oo siitä pääteltävissä välttämättä mitään. :)

pipituuna & pikku-ukko 36+6 :heart:
 
RR
Meille selvisi tänään, että mies jää pojan syntymästä 7 viikoksi kotiin! Jesjesjoo :heart: Aloittaa lomat viimeistään maanantaina 3.10 ellei vauveli sitten synny tai synnytystä käynnistetä ennen sitä :)

Mäkin olen aina ennen seurantaultria maannnut kättärillä käyrillä 10-20 minuuttia. Ja tosissaan mulle siellä yksi lääkäri sanoi, että ei välttis käynnistellä viim. laskettuna aikana, jos ei ole aihetta... Mutta toi lekuri oli muutenkin jotenkin tosi outo. Toivon todella, että huomenna ei ole samainen äijä puikoissa, en todellakaan halua, että se tunkee pulleat kätensä minuun, yöks :x

RR ja Viljami 36+0 POKS!! Apuva, 3-4 viikkoa vissiin pojan tuloon...
 
Todellakin liikkeet sattuu, tänään nyt ilta ollut aivan mahdotonta riehumista. Ja lisäksi supistelee.. Mies on tietty iltamenoissansa, lähellä kuitenkin =) Onneksi huomenna pääsen lääkärille vihdoinkin.
Mulla oli viimeksi kans hb tippunu 115:teen ja sain rautapurkin. Ongelma on vaan että en ole parinakaan päivänä muistanu ottaa niitä, kun ei voi ottaa kahvin eikä maidon kanssa.. Eli koska mä sit ottasin ne.. illalla>>ongelma on etten sit useinkaan muista !!!

Mulla esikoisen synnytyksen (39+4) kestoksi on laitettu n.18h + ponn.vaihe 10min. Toisen kesto (39+5) n 8 h jospa ponn.vaihe 2min. Ja molemmat lähti suppareilla.

Mulla mies pääsee työpaikaltaan lähtee koska vaan, mutta jos vaikka sattus olee työmatkalla jotka suuntautuu hesaan, saksaan ja ranskaan niin turha toivo..

Arggg... kaveri muljahtelee masussa niin et pakko varmaan lähtee lepäilee makuuasentoon =)

donna80 ja "kaisa" 36+3
 
DONNA80 Mä otan rautatabut aina yöllä kun herään jossain vaiheessa vessaan.
Päivällä otan raskausvitamiinin kun sitäkään ei saa ottaa maidon kanssa...eikä rautatabletin kanssa samaan aikaan..
T:Osmiina ja Osteri-Ossi 34+1
 
Jee. Ekat "joko"-puhelut vastaanotettuna. Ja tää soittaja vielä kävi meillä justiin eilen ja valitin sille, ettei oo edes mitään merkkiä ilmassa, että joskus saattaisin jakautua kahdeksi. :stick: Sit sain vielä yheltä koulukaverilta viestiä, et oonko jo synnyttämässä, kun ei oo kuulunut mitään aikoihin. Vastasin siihen sit vaan, että tässähän voi mennä viel 5 viikkoa. Ettei kannata henkeä pidätellä odottaessa niit synnytysuutisia. :D

RR ihanaa et miehes on noin pitkään kotona sun ja vauvan kans. :) Kateellisena täällä huutelen, kun meidän tuleva isukki meinas vasta joskus marras-joulukuulla pitää isyyslomansa.

Ootteko saaneet sisaruksillenne/kavereillenne tartutettua vauvakuumetta? Mä oon naureskellut noille omille tutuilleni, kun puheet on muuttuneet siitä "jos mä joskus yritän tehdä lapsia" siihen "kun mä yritän tehdä lapsia". Ja muutama on ihan sanonut, et on poikakaverin kanssa lyöneet ns. lukkoon et sillon ja sillon aletaan yrittää. :)

Hikasta vielä alkoi naurattaa ihan sutena, kun just kävin täällä puhumassa, että ei oo hikkaa tolla lapsukaisella juurikaan. Ja nyt on sit koko iltapäivän ja illan hikotellut vähän väliä. :D Mutta tosi alhaalla tuntuu hikka, että huomaa kyllä et on laskenut tonne lähtökuoppiin itsensä. :) :heart:

pipituuna & pikku-ukko 36+6 :heart:
 
Synnytyksistä esikoisella kesti noin 12 tuntia, kotona roikuin niistä viisi ensimmäistä. Sitten lähdettiin näytille. Vähän pitempäänkin olisin varmaan pärjännyt kotona, mutta meillä siis vauva ei ollut kiinnittynyt, ja vesien mennessä olisi pitänyt lähteä ambulanssilla. Lähdettiin siis sitten kun vielä omalla autolla päästiin, ja saliin päästiinkin suoraan.

Synnytyksen käynnistymisestä onko kukaan kuullut, että jumppapallon päällä istuminen ja lantion pyörittely siinä voisi auttaa vauvaa laskeutumaan ja pehmitellä paikkoja? :confused:

Kenzie voi hyvinkin olla tosiaan syy tuo alhaisempi hb:n lähtöarvo – minulla jo pudotus johonkin 120-130 huippeille alkoi tehdä väsymystä, huimausta ym. kivaa :)

Vauvakuumeen tartuttamisesta en ainakaan tiedä, että kukaan olisi tästä uutta intoa saanut :) Pari kaveria tiedän, jotka yrittävät saada lasta, mutta heistä pari aloittaa vasta myöhemmin ja muutama on puolestaan menossa lapsettomuushoitoihin. Harmittaakin vähän, että miltä heistä tuntuu tämä meidän kakkosemme tulo, olemme kuitenkin olleet hyvin läheisiä : / Eihän se heiltä ole pois jne, mutta kuitenkin tilanne huomioiden…

(.) Migreenit ahdistavat edelleen, vieläkin tulee se pari-kolme viikossa. Onneksi niitä viikkoja ei vaan voi olla enää hirveän montaa… Periaatteessa olen sitä mieltä, että vauva syntyy, kun on siihen valmis, mutta just nyt alkoivat kyllä täysaikaisuuden kunniaksi aktiiviset häätötoimetkin :D Ei niistä nyt haittaakaan kuitenkaan ole ;) Mitä noita hätistelykeinoja olikaan? Ne kolme ässää ja vadelmanlehtitee, mutta onko muuta? :D

Branwen ja Sissi 37+0 *POKS*! :heart:
 
Moikka!

Sairaalakassista oli täällä ollut puhetta. Minulla sairaalakassi on ollut parisen viikkoa pakattuna kaapissa, sekä lisäksi keittiön pöydällä on lista puuttuvista tavaroista, lähinnä verensokerimittari (GDM:n vuoksi) sekä kännykän ja kameran laturi ja kamera kassista enää puuttuu. Vauvan kotiintulovaatteet olen pakannut pieneen omaan kassiin, jonka mies tuo mukanaan sitten kun tulee meitä kotiin hakemaan. Pakkasin sairaalakassiin itselleni lukemista, sekä pikku herkuttelua sitten kun vauva on syntynyt, siellä on pieni suklaalevy odottamassa, kun raskausaikana ei ole kauheasti makeaa voinut syödä noiden verensokereiden vuoksi. Lisäksi pakkasin itselleni kotiintulovaatteet ja vauvalle pari tuttia mukaan, sillä tiedän osaston tilanteen tuttien suhteen, ettei siellä välttämättä ole tutteja vauvalle tarjota. (Olin itse viimeiset reilut 4kk:tta töissä vastasynnyttäneiden osastolla.)

Mies pääsee mukaan synnytykseen 15-30minuutin viiveellä lähtemään töistä kotiin, kunhan ilmoitan että pitäisi laitokselle lähteä. Työmatkaa miehellä on n. 2 km ja jalkaisin on kulkenut nyt töihin, joten matkaan menee n.20 min että on kotosalla. Mies on järjestänyt työkuviot niin, ettei työmatkojakaan ole suunnitteilla lasketun ajan tietämillä. Ainoastaan vkon 38 aikana on yhden päivän eri paikkakunnalla koulutuksen vuoksi. Pitää vaan toivoa, ettei vauva päätä juuri silloin syntyä :) Mies on aikonut jäädä isyyslomalle 2 viikoksi, sitten kun olemme päässeet vauvan kanssa kotiin. Jättää 1viikon talviloman yhteyteen ja sitten ensi kesänä aikoi pitää isäkuukauden ja kesäloman putkeen, jolloin on meidän kanssa kotona yhteensä 2 kuukautta :)

Vauvakuumetta ei ole täällä tarvinnut ainakaan tartutella, kun jotenkin toisista tietämättämme suurin osa läheisistä ystävistäni on joko jo synnyttänyt tai on parasta-aikaa raskaana. Nyt tuntuu täällä ainakin olevan kunnon vauvabuumi ystäväpiirissä menossa. Parasta-aikaakin on yhtä aikaa 4 ystävää raskaana :) ja ainakin 3 on jo synnyttänyt :).

Täällä myös hikotellaan ahkerasti usean kerran päivässä. Minulla on tänään neuvola iltapäivällä ja kerron sitten neuvolakuulumiset myöhemmin. Itseäni kiinnostaa, että joko vauva on kiinnittynyt, kun välillä tuntuu että oikein "poraa" päällään tuolla lantiossa. Liikkeitä täällä on tuntunut päivittäin niin paljon, ettei ole tarvinnut liikkeitä laskea. Alkuviikosta säikähdin kun omasta mielestäni liikkeitä tuntui vähemmän, mutta hetken aikaa makoiltuani ja houkuteltua liikkeitä tuntuviin, niin pikkuinen alkoi myllertää ihan mahdottomasti massussa. Liikkeet on täälläkin muuttuneet lähinnä ujutteluksi ja muljuamiseksi, ajoittain tulee aika napakoita potkujakin kylkiluihin.

Taidan pikkuhiljaa alkaa pyyhkimään pölyjä huushollista. Nyt alkaa tuntua jo siltä, että ei jaksa niin täysillä panostaa kodin siisteyteen kun aiemmin. Johtunee osittain varmasti myös liitoskivuista, kun illat meinaa olla ajoittain niiden kanssa hankalat. Lisäksi yöt ovat todella katkonaisia, nyt olen saanut käydä 2-3 kertaa wc:ssä joka yö. Päivisin iskee sitten jossain vaiheessa väsymys ja tulee torkuttua päikkäreitä. Vaan nyt siivoushommiin...

T:viipsu + vauva 36+0
 
Postiluukkuun kolahtivat vihdoin Englannista tilatut imetysliivit, nämä tilattuna täältä: Bravado Body Silk Seamless Nursing Bra . Kokeilin, ja olivat tosi hyvän tuntuiset päällä - ja hinta vaan 26 puntaa/kpl, postikulut 1 punta. Samalla tilasin kestoliivinsuojia. Liiveissä tuntuu olevan kivasti säätövaraa (venyvät, mutta ei kuitenkaan lerput, kuten jotkut mulla olevat Triumphin imetysliivit), joten uskalsin jo ostaa. Mulla ei muutenkaan ole kovin dramaattisesti tuo rintavarustus ikinä muuttunut raskauden/imetyksen myötä.

Vauva pyörii mahassa edelleen, ei ole kuitenkaan koko ajan pää tuossa kylkiluiden välissä niin kuin aikaisempina viikkoina. Elättelen siis toivoa, että tajuaisi itse kääntyä perätilasta raivotilaan niin ei joutuisi sektion mahdollisuutta miettimään. Pari viikkoa vielä neuvolalääkäriin jossa sitten pitäisi päättää, minkälaisen lähetteen sairaalaan haluan - sektion suunnittelua vai käännösyritystä. En ole vielä päättänyt vaan toivon, että tuo tajuaisi itse kääntyä... Liikkeet ovat muljahduksia, potkuja tulee aika harvoin enää - taitaa potkia mua tuonne selän puolelle.

Rautalisästä on ollut puhetta. Tämä on ollut "outo" raskaus, kun en ole yhtään rautalisää joutunut ottamaan (en syö myöskään mitään erityistä monivitamiinia, jossa rautaa olisi). Mulla on luonnostaan aika alhainen hb, anemian rajalla, eikä mitään romahdusta ole tullut niin olen pärjännyt ilman. Aikaisemmissa raskauksissa olen kokeillut Obsidania (ei mainittavaa vaikutusta) ja Krauterblutsaftia (toimi).

Ksylofoni 33+4
 
Mies pääsee meillä lähtemään kyllä samantien töistä. Synnärille ajaa joku 40min. Ja 2 viikkoa ajatteli pitää isyyslomaa ja viikon säästää sitten myöhemmäks.

Öistä minäkin oon ajatellut että ainakin sitten kun isyysloma loppuu niin minä olen se joka öisin herää ja mies saa nukkua jos pystyy, mutta enhän mä ekakertalaisena tiedä millasta se sitten oikeasti on :D

Sairaalakassia en oo kyllä vielä ajatellut..kai se kohta pitäis ja vauvan vaatteet kattoa kaukaloon valmiiks.

Ootteko te ajatellut pyytää perhehuonetta jos on mahis? Mä en oikein tiedä..Hyvinkäällä niitä kyllä on..ehkä jos ekaks yöks pyytää jos keskellä yötä syntyy? Ei tarvi miehen sitten aamuyöllä lähteä ajamaan kotiin.

Mulla alkoi äippäloma perjantaina ja tiistaina olin mammajoogassa; oli kyllä ihan kivaa se. Aika samanlaista kuin astangajooga muutenkin, mut keskittyi enempi hengittelyyn ja oli vähän iisimpää eli kaikkia venyttäviä liikkeitä (ainaki ekalla kerralla). Joissain asennoissa kyllä oli maha vähän tiellä, tai ennemminkin se kun tuo mukula on muutenkin koko ajan kaivautuneena toisen kylkiluun alle (joka on ihan hellänä ja särkee, alkaa vissiin tila loppua) niin tuntui ettei voi taivuttaa kunnolla :D
Se vetäjä on myös kätilö ja suositteli, että näin loppuaikana (ja synnyttäessä) kannattaa viettää aikaa sellasessa leveässä kyykkyasennossa, jossa jalkapohjat on kokonaan lattiassa; ainakin mun mahan kanssa ei tuntunu niin mukavalta asennolta :whistle: Näin vauva siis laskeutuis/kiinnittyis.
Eilen tuli ostettua myös jumppapallo jos jaksais sillä keinutella..

Oma vointi on edelleen hyvä. Kaikkea pikkukremppaa on mutta yötkin saan edelleen nukuttua. Toki sen 2-3 kertaa herään vessaan, mutta mun mielestä se on vähän verrattuna mitä yhessä vaiheessa oli :O Ja onneks nukahdan uusiks. Kylkiä kyllä helposti särkee ja ne puutuu, että asentoa joutuu vaihteleen.

Eltsu ja pena 35+2
 
RR
Painoarviossa taas käyty ja nyt rv 36+1 painoarvio oli 3,2kg eli viimeksi viikolla 33 eri lääkäri olikin mitannut ihan päin honkia, kun väitti silloin, että olisi ollut pieni 2,1kg. On siis n. pari viikkoa isompi kuin viikot oikeasti on... Eli isohko kuulemma on ja sainkin uuden ajan jo 19.9 jolloin päätetään koska käynnistellään, takaraja on 6.10. Ilmeisesti kuitenkin lääkäri haluaisi, että poika syntyisi jo syyskuun puolella.
Sisätutkimus tuntui tosi inhottavalta, tunki varmaan koko nyrkkinsä mun sisään ja tuolla mieslääkärillä se ei ollut kovinkaan pieni :kieh: Paikat oli pehmeät, kaulaa jäljellä 2cm (ennen oli 3cm) mutta kohdunsuu vielä kiinni.
Muuten vauvalla kaikki ok, käyrät oli hyvät, napanuoran virtaukset ok jne.

RR ja Viljami 36+1 :heart:
 
Hemoglobiinista tuli mieleen, että kun naisillahan viitearvon alaraja on se 117. Että josko sitten osa terkoista pitää sitä rajana, jos sen alle putoaa niin sitten lisärautaa?

SF-mitasta sama mielikuva mullakin on, mitä pipituunalle oli terkka sanonut. Että siihen vaikuttaa moni asia, eikä suoraan ole vauvan koon mittari. Lähinnä sillä kai pystytään seulomaan, huomaamaan, jos tapahtuu yllättäviä muutoksia suuntaan tai toiseen. Itsellä se siis kääntyi pieneen laskuun viikolla 30 ja sitten viikolla 34 oli lasku jo jyrkempi. Meillä eiskoistyttökin oli pieni syntyessään, mutta häntä odottaessa sf-mitta nousi hitaasti, mutta tasaisesti ylöspäin. Nyt teki tuollaisen yllättävän laskun ja itse asiassa tämän vauvan painoarvio lasketun ajan tietämillä olisi vähän isompi kuin esikoisen syntymäpaino. MUtta se on vain arvio. Lääkäri kuitenkin sanoi ettei sen pienempää tule kuin esikoisestakaan, ehkä vähän suurempi tosiaan.

RR kiva että kaikki hyvin siellä :heart:

Kenzie kiva kuulla että tiellä menee miehen kanssa paremmin nyt!

Vauvakuumetta yksi kaveri miettii kolmatta lasta, mutta en mä usko tartuttaneeni vauvakuumetta kuitenkaan :D Niin harvoin nähdään. Veljen vaimo ihastelee mahaa, kun nähdään, sillä on kyllä vauvakuume, vaikka heidän kuopus on nyt 5kk vanha :LOL: Tällä hetkellä on vain yksi kaveri yhtäaikaa raskaana, he muuttivat vaan nyt pois täältä.

nessu ja pieni 37+0 *poks* )vielä neljä viikkoa ja yksi päivä siihen, millä viikoilla esikoinen syntyi, huh..)
 
Hikottelusta, täälläkin vauvan hikka päivittäinen seuralainen ja useita kertoja päivässä...aikalailla muljahtelee muutenkin tuolla vatsassa, kipakoita potkuja tulee ja sellaista eestaas vääntämistä, että ahdasta alkaa ilmeisesti olla. Ottaa jo välillä psyyken päälle tuo jatkuva mahan edestakainen vellominen, mutta toisaalta tietääpähän että siellä ainakin ollaan hengissä ja virkeänä =)

Vauvakuumeen tartuttamisesta, meillä on tässä naapurustossa ainakin yksi rouva ilmoittanut, että he ryhtyvät parin kuukauden sisällä yrittämään myös vauvaa - tosin kiirehti heti puolustelemaan, että eivät he meitä mitenkään matki :D Ehkä sitten korkeintaan pientä inspiraatiota saaneet kun meikä tässä pihapiirissä lyllertää ison vatsansa kanssa.

Perhehuoneesta, tätä muistaakseni kysyttiin siinä sähköisessä esitietolomakkeessa ja laitoin että sellainen olisi toiveissa. Joka kerran sellaista ollaan tietysti toivottu mutta vielä kertaakaan ei olla päästy nauttimaan, kun on aina ollut varattuna. Nyt tässä tilanteessa voisi olla erittäin paikallaan, mikäli vauvan verensokereiden seurannan vuoksi jouduttaisiin olemaan sairaalassa pidempään. Muuten ei tietenkään mitään erityistä hinkua ole viipyä siellä muuta kuin välttämätön aika. Mieluiten sitä kotiutuisi jo vaikka synnytystä seuraavana päivänä.

kolmenmutsi ja tiitiäinen 35 + 1
 
Tota perhehuonetta tulin kommentoimaan, eli meillä ei ole toiveissa perhehuonetta, kun ei saada koiralle hoitajaa niin pitkäksi aikaa.. Miehen exä on lupautunut kuitenkin auttamaan tarvittaessa koiran hoidossa, eli ainakin synnytyksen ajan.. mutta tosiaan ei kai koko kolmeksi vuorokaudeksi koiraa ottamaan.. Mulle on ihan okei, että mies ei ole sielä kokoajan roikkumassa tiellä :LOL: ja se on kiva, että se on sitten kotona viimestelemässä paikkoja, jos en ole itse kerennyt laittaa kaikkea valmiiksi.. :)

asiasta kukkaruukkuun... hyi helvetti.. :( meidän koko kämppä haisee asvaltille, kun tossa ikkunan alla on toista päivää tietyö menossa ja ne tekee siihen uutta asvalttia.. :headwall:
 
Perhehuoneesta oishan sellanen kiva juu, mutta mulle ainaki tuo terkka sanoi et tayssissa ei olis sellasia ollenkaan... Tosin ei ollut itsekkään siitä ihan satavarma. Että sen näkee kait sitten vasta synnyttäessä. :D

Aiotteko heti kotiintulopäivänä ottaa vastaan vieraita? Mua on itteeni jotenkin alkanut ahdistaa se ajatus, että tulisin synnäriltä kotio ja täällä olis hirvee määrä porukkaa heti ihmettelemässä ja hössöttämässä. Toki voi mieli muuttuakkin tässä asiassa, mutta tällä hetkellä se ahdistaa mua ihan hirveesti ja oon siitä osalle sukulaisista jo puhunutkin. Kaikki tässä vaiheessa sanookin, että ymmärtää kyllä, mutta annas kattoa ku on "tilanne päällä" niin täällä on kuitenkin kaikki huseeraamassa ja hyppimässä silmille. :stick:

Jumppapallosta hyvä kun tuli puheeksi. Mullakin sellanen lojunut tuolla kaapissa tyhjillään jo varmaan vuoden verran. Nyt sai hyvän syyn pumpata sen taas täyteen ja ottaa käyttöön. Tekee hyvää selällekkin. :)

pipituuna & pikku-ukko 37+0 POKS :heart:
 
pipituuna me ainakin ollaan tehty jo nyt kaikille selväks, että ensimmäiseen viikkoon ei tule KUKAAN käymään. Jos sit tuntuu siltä, niin kututaan käymään. Mut eiköhän tässä perhe-elämässä ole totuttelemista ihan tarpeeks omalla porukalla. Tahdon ensin ite tutustua vauvaan ja saada elämä vähän rutinoitumaan, ennen kun huolin tänne ketään!

Niiskuneiti ja 33+6
 
Aiotteko heti kotiintulopäivänä ottaa vastaan vieraita? ääh, ei kai. mua on kyllä kans jo etukäteen ahistanut tuo, että kun sitä porukkaa sitten puskee ovista ja ikkunoista, eikä itse millään jaksaisi. esikoista odottaessakin kun se yli-pitkä maratooni-synnytys puolentoista tunnin ponnistusvaiheineen oli ohi, niin lähinnä hatutti ne vauvan ihastelijat. itse olisin niin mieluusti ottanut ehkä pienet tirsat, opetellut imetystä ja vauvan hoitoa ja nauttinut vastasyntyneestä pienestä ihmeestäni, mutta kun ei, niin ei. ja tuoksuttele siinä sitten suloisen pienen nyyttisi huumavan ihanaa vauvan tuoksua, kun jengi tulee suoraan röökiltä ilman käsien pesua pitelemään vauvaa sylissä, hei haloo. nykyisin ei taida vierailijat ollakaan sallittuja meidän sairaalassa, huh helpotusta. isä ja vauvan sisarukset toki saa tulla, mutta muut ei. ihanaa... mutta kuinkas sitten kun kotiin päästään, pitääkö ruuvata ovikello irti?? kun viimeksi ainakin tuntui siltä, että tarvitsi sitä happea ja yksityisyyttä synnytyksen jälkeen. enkä tod. aio imuroida enkä muutenkaan siivota tai valmistaa herkkuja vieraille kotiin tultuani ihan hetkeen. olkoonkin tylyä, mutta haluan hetken rauhaa ja oman perheen aikaa uuden tulokaan kanssa. minun synnytykseni, minun lapseni, minun kotini, minä saan päättää... isovanhemmat on luku erikseen, mutta muut vieraat joutuu kyllä odottelemaan jonkun aikaa.

tulipa tiukka tilitys ja melkoinen vuodatus, mutta viimeksi kyllä ärsytti ihan oikeasti tuo asia. toivotaan, että nyt päästäisi helpommalla.
 
Sf-mitasta joskus aikaisemminkin totesin että sf mitta on huono mittari arvioimaan sikiön kokoa, mittauksilla seurataan lähinnä kohdun kasvua (näin terveydenhoitajani minulle sanoi)
Mulla on sf kulkenut koko raskauden ajan yläkäyrällä, edellisessä raskaudessa mitta oli vieläkin suurempi eli jatkuvasti yläkäyrän yläpuolella. Silti vauva oli syntyessään 3300g ja 50cm.

Perhehuoneesta mä en yhtään tiedä otetaanko sellainen. Meillähän on noi isommat muksut kotona mutta heille on tulossa tuttu hoitaja joka voisi tarvittaessa yöpyä meillä useammankin yön.. Mutta täytyy tosiaan miettiä ja voihan se olla että kaikki perhehuoneet on tuolloin varattuinakin.

Miten muuten. Aiotteko kuvata (siis mies kuvata) synnytyksen videokameralle?
Meillä on videolla kuopuksen syntymä ja on kyllä tosi hyvää matskua ;)
Mies osasi kuvata hienosti mun pääpuolesta niin että kuitenkin kaikki tarvittava näkyy. On kyllä ikimuistoinen tuo video ja kiva kun siinä näkyy kätilökin. Kätilö itseasiassa innostui poseeraamaan kameralle ja esitteli oikein lähietäisyydeltä istukkaa :LOL:
Tulevaan synnytykseen otetaan mukaan järkkäri ja todennäköisesti myös tuo videokamera.

Vieraista mua ei haittaa yhtään vaikka koko suku paukkaisi paikalle vauvan kotiutuessa, otan mielelläni vaikka heti vieraita vastaan. :)

minimuu ja poikanen 36+2
 
Kuulumiset täältäkin suunnalta. Viikkoja nyt kerättynä tasan 34. Neuvolakäynti oli tänään, kaikki ok. Pikku tyyppi on jo jonkin aikaa köllötellyt pää alaspäin, ja niin oli edelleenkin. Melko vilkkaasti liikkuu välillä, aika kipeitäkin muljahduksia on välillä.

Kesälomaa saan vietellä, ensi viikolla sitten vaihtuu äippälomaksi. Kiva on ollut kun ei ole enää tarvinnut töissä olla, sen verran hankalaa oli nostamiset ja kyykistelyt jo pari viikkoa sitten. Kotona on hiljalleen tullut puuhasteltua kaikenlaista. Vaatteet on pestynä ja kohta kämppä siivottuna. Koirien kanssa tassutellaan lenkkejä hitaasti mutta varmasti.

Satunnaisia supistuksia tulee silloin tällöin, mutta menevät hetimiten ohi kun hetken vetää henkeä. Isoin ongelma on oikein kunnon pohjekrampit öisin, vaivanneet useampana yönä tälläkin viikolla. Jos kovemmin innostuu siioamaan tms. niin voi myös iskias huomautella olemassa olostaan. Joten parempi tehdä vain vähän kerrallaan ja rentoutua välillä.

Meillä tulevalla isällä melko vapaa työ, pystyy käytännössä itse sopimaan koska on töissä, joten on kyllä viemässä laitokselle jos vaan osaan ennakoida että koska. Ei ole kyllä ollut kovin innokas tulemaan mukaan synnytykseen, on aika herkästi huonovointiseksi tulevaa sorttia. Olen koittanut ehdottaa että tulisi mukaan, mutta menisi sitten vaikka ponnistuvaiheen ajaksi pois jos tuntuu ettei pysty olemaan.

Tällä hetkellä on vierasita se ajatus että kotiin saa mummit ja vaarit tulla kun tulevat, tiedän että ovat sitä sorttia että keittävät kahvinsa ja vaikka leipovat pullansakin itse, ei tarvitse passata. Muu suku ja kaverit saavat odotella, jos ei sama järjestely sovi. Vaikka lopullisesti jaksamisen yms näkee sitten kun ollaan kanssa kotona.


Zenita & Pikku tyyppi
 
pipituuna: TAYSissa ei oo ollenkaan perhehuoneita. Muutama yhden hengen huone löytyy, mutta nekin on vaan äideille. Pääosin siis kahden hengen huoneita molemmilla osastoilla (2A ja 2B). 4A:lta löytyy sitten vielä muutama kolmen hengen huonekin.
 
Heips!

Omaa napaa tulin kirjoittelemaan kun neuvolassa käytiin tänään.

Pissa: pissa ok
RR 133/99 (ennen ollut 130-132/88-92, th pyysi kotona mittaamaan nyt joka toinen päivä paineita)
Vauvalla syke 158
Tarjonta: rt, ja pää alhaalla
SF-mitta 28-29cm, riippuen vauvan asennosta (ennen oli 27 cm 31+4)
Painon muutos: -233g/vko, yhteensä painoa raskausaikana tullut 3,9kg tähän mennessä
Turvotus:+

Neuvola oli jotenkin hätäinen, itteäkin stressasi kovasti ja varmasti siitä johtui osittain että RR ja pulssi oli itsellä korkea. Th sattumalta soitti kun miehen kanssa istuttiin neuvolan aulassa, että btw milloin sulla on seuraava neuvola, kun koneella ei näy yhtään varattua aikaa. Neuvolan th oli unohtanut laittaa omalle ajanvarauskirjalleen mun ajan ja hänen olisi pitänyt olla jo samaan aikaan kotikäynnillä kun otti kuitenkin minut vastaan. Rupesi itteä stressaamaan kun tiesi koko ajan että on kiire ja th:n pitäisi olla jo muualla. Lisäksi mukana oli opiskelija, ja mulla on muutenkin neuvolassa aina jännitys verenpaineet. Alapaine oli vähän koholla, joten sen vuoksi th pyysi mittaamaan kotosalla joka toinen päivä verenpaineita ja ottamaan yhteyttä mikäli alapaine alkaa kotosallakin olla 100 luokkaa

SF-mitta alkoi vaan itteäni huolettaa, kun se oli viimeksi vkolla 31+4 27 cm ja tänään vkolla 36+0 28-29cm riippuen vauvan asennosta. Aluksi kohdunpohja kasvoi keskikäyrällä, mutta nyt on kasvu tasaantunut ja tipahtanut jo alakäyrälle tai jopa hieman sen alle. Ei th siitä mitään tänään neuvolassa sanonut, sanoi vaan että vauvan pää on ihan alhaalla. Olisiko käynyt sitten niin, että vauva olisi jo laskeutunut ja siitä johtuisi tämä SF-mitan tasaantuminen ja laskusuunta? Mitä mieltä muut ovat? Huomenna ajattelin neuvolaan kuitenkin soitella pissan viljelyvastauksesta, joten taidan kysyä myös samalla mielenpäällä olevaa kohdunpohjan mittaa... Pari viikkoa sitten neuvolalääkärissä vauvan painoarvio oli kuitenkin hivenen keskikäyrän yläpuolella ollen 2450g. Onko aihetta huoleen??

Yöheräämisistä olemme miehen kanssa ajatelleet niin, että aluksi kun hänkin on isyyslomalla, mies osallistuu öisiin vaipan vaihtoihin jne. Kun hän palaa töihin, olemme ajatelleet että hän saa nukkua mikäli osaa yöt, jotta jaksaa töissä käydä. Viikonloppuisin hän voi taas osallistua yöheräämisiin ja minäkin saisin levätä sitten paremmin.

Nyt iltakaffeen juontiin ja katsomaan salkkareita digiboxilta :)

T:viipsu+vauva 36+0
 

Yhteistyössä