Lokamassujen 2009 oma pino:)

Voisitko Talvicci laittaa minullekkin sen kerhon salasanan?

Synnytyksistä kun on ollut puhetta niin eka syntyi 40+3 viikolla hätäsectiolla, jonka jälkeen poika olikin lähes 2 viikkoa tehohoidossa mm. sepsiksen takia. Poika painoi 3180g ja oli 50cm pitkä. Tuosta jäi todella kova kammo leikkauksiin ja seuraavan kohdalla synnytystapa arviossa sanoinkin, että leikkaus vain jos ei enää muuta ole tehtävissä.

Toisen kohdalla aloin sitten 41+5 viikolla liruttaa lapsivettä josta mainitsin saman päivän yliaikaistarkastuksessa, mutta lääkäri totesi ettei voi olla kun sitä on kohdussa niin runsaasti. Viikolla 42+0 oli seuraava yliaikaiskontrolli. Sinä aamuna oli vuoto muuttunut vihreäksi ja sitten suostuivat jo äippäpolilla uskomaan, että lapsivettä se on. Minulla oli sitten päässyt streptokokki B iskemään ja jäin samantien sairaalaan odottelemaan josko jotain tapahtuisi. Kello 12 meni lapsivedet ja sitten siitä kesti 16 tuntia, että tyttö oli maailmassa. Synnytys oli rankka, mutta sen jälkeinen olo oli heti niin loistava toisin kuin sectiossa, että kannatan alatiesynnytystä täysin.

Tällä kertaa toivoisin että saisin olla avautumisvaiheesta suurimman osan kotona ja saisin itse tehtyä jotain kivun lievittämiseksi. Tytön aikana kun en saanut koko aikana sängystä nousta kuin vessaan, koska oli kohdunsisäinen seuranta, antibioottitiputus, oksitosiinitiputus jne.
 
HOHHOII!!!!!!!!!!!!!!!Te olette NIIN ahkeria, etten perässä pysy!!! Mutta hyvä niin! Sydämelliset tervetulotoivotukset uusille lokamassuille :wave:

raskauskiloista:minulla on aina tullut se tasan 10, noin ja samantien melkein lähtenyt sitten. Onnekas olen .Vaikkakin himoliikkujakin :wave:

synnytyksistä haluan ehdottomasti teille kertoa, mutta paremmalla ajalla.Kaikkea syöksystä ammeeseen löytyy :p

Nyt ruuanlaittoon kun luistelijaporukka saapuu pian!

P.S Onko vilveristä ja tuplista kuulunut mitään????
 
Laitoin googlen kuvahakuun englanniksi sanat pregnancy week 9, noita sitten tulee kuvina ja sieltä sitten löysin jonkun ulkomaalaisen, (Englantilaisen raskaus klinikan? ), jossa oli nuita kuvia ja tuo kuva oli viikkojen 8-9 kuva, osattiinpa kertoa myös tuolla, että pikkuiselle kehittyy tämän viikon aikana sormenjäljet, tai siis kuvio :heart:

Synttärit meni kivasti...vähän poikaa ujostutti ensin kaikki vieraat, mutta pian alkoikin sitten hääräämään kunnolla...paljon saman ikäisiä poikia oli ja sitten tämä neiti sankari...oli niin ihana, kun oli rinsrenssa mekko päällä ja sirosti nosteli pinsetti otteella hameen reunaa tanssiessaan :D

Sitten olikin mentävä kun pojalle iski väsy ja minulle huono olo, tosin en sitä paljastanut, mutta poika pelasti :D

Ensi lauantaina sitten sama rumba, mutta omassa kodissa..huuuh :whistle:

paapelo+poju+Tiuhti 8+0
 
Alkuperäinen kirjoittaja Talvicci:
Suzy puhu dopplerista

Juu varmaan tarkotit mua. Mä tilasin sen dopplerin mutten ole saanu sillä kuuluviin muuta ku omat sydämensykkeet :D

Käsittääkseni jotkut on aikasimmillaan saanu vauvan sydänäänet sillä kuuluviin joskus rv.8+, yleisimmin kai kuuluu sillä vasta kympillä alkavilla viikoilla...?
Just tämän vuoksi ihmettelenkin että miten voi olla että istukan äänet jo kuuluu??? Koska ei pitäisi olla pidemmällä... jätin ehkäisyrenkaan pois 3.12. ja 6.12 tuli täti kylään ja tämän jälkeen täti poikkesi vielä kerran 3.1. eli aika tasan oli tuo 28pv väli ja ihan kunnon vuoto sillon oli eli en luulisi valekuukautisiksi... noh nyt alkaa tulla tunne että pitäiskös mennä kuitenkin sinne varhaisultraan selvittämään viikot :/
 
Ihan alhaalta eli ns. karvoitusrajalta :D ei ihan keskeltä mulla kuulu hiukan oikealta niin ja kun neuvolassa vielä löydettiin myös se istukan ääni ni en kyl ihan haamuja voinu kuulla ja sen kyl erottaa omasta sykkeestä kun on sellanen viuh-viuh ääni eikä normaali pulssinääni... :LOL:
 
Hmmm...joko suzu sulla on ollut valemenkat tuolloin 3.1 alkaneet tai sitten yksinkertaisesti sulla on tuo pikku nappulainen löytänyt paikan kohdun etuseinämän luota.
Tuolloinhan voi varmaankin hyvinkin kuulua istukan äänet, mutta huonona puolena siinä sitten on se, ettei liikkeet tunnu hyvin ja usein ekat liikkeetkin tuntee myöhemmin kuin normisti.

Tuo oli tuommoinen veikkaus vain :D
 
joo täälä on tosiaan aktiivista porukkaa!! =)
hugoliina Mulla raskauskiloja tuli esikosta 17 ja laitokselle ei tainnu jäädä kun muutama, mut tippuivat siitä parin kk:n aikana kivasti niin et olin +2kg lähtöpainosta pitkään. Synnytyksestä kun oli 10kk huomasin et paino alko tippuun taas vaik aloin vähentää paljon imetystä ja siinä -2kg lähtöpainosta se on ollu sen jälkeen (mitä nyt juuri vaaka näyttää jo hiemna enemmän). Syön ja mässäilen ihan surutta ja lekurikin mulle tätä kakkosta viime syksynä alkaessamme yrittää sano et mun pitäs saada pian lisäkiloja. Eli kaiken kaikkiaan kokok raskaus siis "laihdutti" mua. Tosin ennen esikkoo liikuin tosi ahkerasti ja kroppa oli huomattavasti timmimpi kun nyt en juuri enää liiku vaan olen sen ajan siirtänyt tonne mässäilypuolelle :D
Täälä pahoinvointi on edelleen pysynyt kohtuudella poissa. Aamulla kävin oksulla, mut sellasta ihan ylitsepääsemätöntä etomista ei oo tänään ollu ja oon syöny melki normaalisti. Aattelin et kun se nesteytys autto noin hyvin niin sen pahanolon vois todella selittää se etten muutenkaan oo juonu kauheesti...ehkä puoli litraa päivässä nesteitä...eli nyt yritän olla niin et koko ajan ois nenän alla juomalasi.
Olikos täälä ketään joka ois aiemmin ollu tipassa oksentelun takia?? Oliko teille siitä millasta apua? Kun joku lekuri sano et ei yleensä auta kun sen lyhyen hetken ja sit pahoinvointi palaa, mut itel ainakin eilinen ja koko tää päivä ollu ihan ok olo. Toivotaan et jatkuukin niin.
 
No sittenhän se kuulostaisi ihan oikealta "diagnoosilta" suzu :D

Tuossa kun mainitsin noista etuseinämässä olevasta istukan tuomista "huonoista" puolista, niin olikos sinulla niin, että ekat liikkeet tuntui myöhemmin ja ettei olisi tuntunut kunnolla kunnes vasta vikoilla kuukausille tms.?

Tuli vain mieleen, kun aika yleisesti tuohon malliin puhutaan, että pitääkö se kaikissa tapauksissa paikkansa, tosisin sanoen yleistetäänkö?...taas näitä minun hassuja mielenkiinnon kohteita. :D
 
Minulla myös oli istukka edessä ensimmäisessä ja liikkeet tunsin vasta rv 19+, sen jälkeen tuntui kyllä hyvin eikä mielestäni ollut eroa kakkosen liikkeisiin. Kakkosella istukka ei ollut edessä ja liikkeet tuntui rv 16+, mutta toisesta kai yleensäkin tuntuu aiemmin.

 
Väsyttää, siis koko ajan. Eilen aloin nukutta poikaa vähän jälkeen kahdeksan, yleensä riittää että laittaa vaan sänkyyn peitto päälle ja tutti suuhun. Noh yritin silitellä yli puol tuntia, luovutin ja otin omaan sänkyyn viereeni. Nukahdin siihen ja säpsähdin 21.15. Piti tulla vielä koneelle mutta kävin vain laittamassa telkkarin kiinni ja painuin pehkuihin :D
Onneksi sillä poika heräs jo 6.30 :$

Synnytysestä: Mulla käynnistettiin kun viikkoja oli 41+6. Sain päivällä ensimmäisen tabletin jolla ei ollut mitään tehoa. Illalla toisen ja sen seuraavan yön kärvistelin todella kipeiden supistusten kanssa joissa ei ollut kuitenkaan kohdnsuulle tarpeeksi tehoa.
Joten seuraavana päivänä vielä kolmas tabletti. Sitten olikin jo pupistuksilla tehoa ja kolmen maissa päivällä siirryin synnytys saliin, taisin olla 4cm auki. Sain jossain viiden maissa epiduraalipuudutuksen ja kyllä helpotus. Ilta kymmeneen asti olin auennut 8cm, mutta vauvan sydänaanet olivat laskeneet ja päästä otettavat verinäytteet hyytyneitä.
Päädyttiin sitten siis sektioon. Saatiin molemmat synnytyksestä tulehdus ja saatiin sitten muutama päivä suonensisäitä antibioottia. Jäi synnytyksestä kyllä hyvä maku, vaikka olikin aika pitkä..

kaksostenrattaista: On ollut myös puhetta. Meillä esikoinen on aika tarkalleen 2wee kun vaavi syntyy ja minä olen ajatellut ostaa kaksostenrattaat. Me liikutaan oikeastaan vaan autolla tai puistoon kävellen, ja uskon että tuo ukkeli ei kyllä jaksais kovin pitkiä matkoja kävellä, tai ainakaan vaunun vierellä.. Mutta jos kesällä tilanne paljon muuttuu niin jätän ostamatta;)

Inka 8+5 :heart: :heart:
 
suzy

Mä tuossa kokeilin nyt pitkästä aikaa itekki tuota doppleria.
Keskellä ei kuulu mitään mutta sitten ku siirtyy sivulle, johonki munasarjojen kohalle niin kummaltakin puolelta kuuluu semmonen viuhke... Oon ajatellu että se on mun oma sydämenääni mutta mies tuossa sano että ehkä aika kumman epätasanen se sitten on...

Mietin sitten miltä ne omat sydänäänet kuulostaa ja miten ne erottaa niistä istukkaäänistä?
 
Mukavaa sunnuntaita kaikille :wave: =)

Onpas mielenkiintoista lukea synnnytys kokemuksia, kun niitä itsellä ei ole. Eikä yhtään edes yäkötä, vaik yleensä tulee houno olo kun joku alkaa puhumaan synnytyksestään :)

Dopplerin hankkimista suunnittelin edellisessä raskaudessa, mut onneks en hommannut, kun en sillä mitään olisi ehtinyt kuulemaan :'( Nyt ajattelin et hankin sellaisen jos sit aikanaan np-ultrassa kaikki hyvin =)
 
Ada
:flower: Onnea uusille plussasta!

Mun tietoihin voisi lisätä, että olen 30 ja ensimmäinen lapsi. En tiedä synnytyssairaalaa, mutta paikka on Helsinki.

Hyvää sunnuntaipäivää kaikille!
 
Varovasti kurkistan tänne puolelle. Toissapäivänä selkee haamu ja eilen jo ihan selvä plussa. Takana on keskenmeno joulukuussa -08, joten sen takia vielä aika varovainen ja pelokas on olotila. KM todettiin 12+2 viikolla nt-ultrassa ja kaavinta oli 23.12. :'(

Nyt näyttäisi siltä, että uusi raskaus on alkanut melko pian km jälkeen. Yhdet menkat kerkesi olla km jälkeen. Nyt toivotaan todella, että tämä pieni pysyy mukana matkassa ja saadaan lokakuun lopussa oma nyytti syliin.

Eli ikää on 27 v, esikoinen on toiveissa ja la ehkä olisi 29.10.
 
Tavicci:

Mainitsit että molemmilta puolilta kuuluu viuhke ääni...tarkoititko, että kummankin munasarjan lähistöltäöä kuuluu...mietin vain, että kaksoset??? :D
Tämä minun muisti on nyt vähän hatara, niin kävittekö varhaisultrassa?
Ainakin kun minulla esikoisesta saatiin ekat sydänäänet, niin ensin löytyi minun oma syke, joka kuulosti enemmän pumpum ääneltä ja sitten pojan syke, joka oli viuviuhviuh ja joskus 30viikon aikoihin myös istukan ääni, joka muistutti jonkin verran pojun sykettä, mutta oli hiukan enempi kohiseva...en nyt oikein osaa selittää hyvin =)

Kamala olo, tai ei niin paha, että oksentaa tarttisi, mutta tosi etova olo ja pitäisi kyetä lähtemään mäkeen laskemaan. Myös paras ystäväni liittyy seuraan ja siksi olo pitäisi saada hyväksi, ettei epäilykset nouse...meitä lähteekin kokolailla suuri joukkio.
Minä, mies, poju,keskimmäinen siskoni sekä nuorin siskoni ja hänen kaverinsa, pojan pikkuserkku ja ystäväni :D

Ja sitten parintunnin mäenlaskun jälkeen äidilleni syömään pikkupitsoja ja laskiaspullia kera lämpimän kaakaon :p

Nyt parantelemaan oloa jollain ilveellä ja miettimään mitä laittaa päälle, että tarkenee :wave:

paapelo+poju+Tiuhti 8+1
 
Meilläkin pulkkamäki kutsuis, mut taitaa jäädä meikäläiseltä väliin. Menköön isukki likan kans. Tänään oon oksulla käyny kaks kertaa eli pelkäämpä että huono olo alkaa pikku hiljaa hiippaileen takas :(
synnytyksestä Mul alko 39+6 aamulla supistuksilla, ei mitään pahoja ollu ja siks vähän epäilinkin laitokselle lähtemistä, mut hyvä oli kuulemma että mentiin. Saliin päästin melki heti ja siitä 2h etetenpäin oli likka maailmassa, epiduraalin voimin auettiin loppu sentit ja ponnistukseen ei siitä tehoja enää juuri riittäny, mut kaikenkaikkiaan meni siis nopsaan ja ihan hyvä maku kans jäi siitä.
Lähetin just miehen kauppaan pitkän listan kans. Pitää varautua siihen et jos joku ruoka sattuis maistumaan niin sitä varmasti on :D Yleensä kun tekee mieli juuri sitä mitä ei todellakaan kaapista löydy, mistähän johtuukin!
 
Aku
Täytyypäs munkin kertoa oma synnytystarinani.Mukava lueskella muidenkin juttuja.On ne niin erilaisia kaikki.

Eli sunnuntaina iltapäivällä alkoi hiljalleen supparit.about 20min välein aluks melko lievinä.Siitä illan mittaan voimistu aika kipeiks mutta väli ei lyhentyny :/
koko su-ma välinen yö siinä kärvisteltiin.Vasta maanantaina iltapäivästä väli lyheni 7 minuuttiin.Huokasin helpotuksesta ja lähdettiin kättärille.Matkalla supparit katos kokonaan |O aattelin että pistävät pihalle siletä.No eikä mitään,kun laitettiin käyrälle niin supparit palas ja 5 min välein.Paikatkin oli auki jo 5cm eli suoraan saliin :) kello oli tuolloin vähän yli neljä.
Suihkuilin aikani ja ennen seiskaa pyysin epiduraalin mutta lääkäri oli toisessa toimenpiteessä ja sitä odoteltiin sitten melkein 2h.Saatuani sen puhkastiin kalvot.
Epiduraali jeesas mukavasti ja torkuin jonkin aikaa.Ysin jälkeen pistettiin tippaa vauhdittamaan suppareita ja yhentoista jälkeen aloin ponnistella.Tyttö syntyi 23.32.Ponnistusvaihe kesti siis 32 min ja koko synnytys vajaa 8h.

Kaikin puolin jäi hyvä mieli tuosta.Varsinkin minut vastaan ottanut kätilö oli aivan ihana ja tsemppas kivasti.Lopulta mukana oli kätilö opiskelija ja kätile,hekin ihan mukavia ja asiansa osaavia =)
 
Kyllä vaan oli ja se oli aivan todella inhottavaa...loppui se vilutus minulla kyllä jo rv6 aikaan eli pariviikkoa sitten.

Nyt kuvioon on tullut sitten sellaiset lämpöaallot...ei sekään ole kovin ihanaa kun yrittää saada unenpäästä kiinni ja sitten tulee kuumia aaltoja niin että tulee oikein tuskan hiki :kieh:
 

Yhteistyössä