***Lokamassut -08 LOKAKUUSSA + muutaman päivän vielä marraskuussa***

neuvolassa käyty ja neuvolatäti kävi tai siis lastenneuvolatäti. :)
neuvolassa kaikki ok. RR oli samaa kun viimeksi (137/88) mutta kun kävin vartti ennen tuota käyntiä ite mittaamassa oli 105/78 että ihan normaali mutta edelleen jännitän kovaa tuolla neuvolassa. Sf mitta pysyi samassa. Pää kiinnittynyt muttei vielä laskeutunut kokonaan kun sai sen tuntumaan. HB:kin oli 130 vaikka on jäänyt vitamiinit syömättä hetken aikaa kun olin kokonaan unohtanut ne. :p 23.päivän tapahtumien takia oli hiukan tiukkaa neuvolatätin saada aikoja jostain ja yritinkin sanoa että josko mun käynti ensi viikolta jäisi pois jos vaikka synnyttäisin mutta eipä taida tulla :D neuvolatäti sanoi kyllä että oisi kiva jos säästyisi kerrankin mukava kuulla kun joku sanoo ettei halua nähdä mua. :D

lastenneuvolatäti tosiaan kävi. oli sitten 1,5h täällä. minä kun tälläinen räpätäti olen niin tekstiä tulee pieniinkin kysymyksiin vaikka kuinka paljon. Paljon puhuttiin mun lapsuuden kokemuksista, kun ovat vähän rankemmat kuin monille ja sen vaikutusta minuun ja tulevaan elämään. lapsesta tietysti puhuttiin ja siitä millaiselta tuntuu kun se nyt tulee, mitä odotuksia synnytyksen suhteen jne. oli oikein mukavaa jutella mukavan naisen kanssa. :) lopulta totesi että meidän vauvan on oikein hyvä syntyä tähän perheeseen. olen kuulemma tosi äidillinen ja hehkun raskauden intoa ja tulevaa äitiyttä. ihana kuulla joskus jotain kehuja. :)

Muuten kaikki täällä ok. En nyt ehtinyt lukea anteeksi kirjoituksianne tarkemmin kun piti syödä nami nami kaalilaatikkoa ja nyt rupian tekemään suklaa-banaanimuffinseja. :) Luen sitten illalla uudestaan. :)

Onnea vauvautuneille.

rv39+1
 
Neuvola terveisiä. :wave:
Meinasi taas tämä vaaveli säikäyttää, sydänäänet olivat hitaanpuoleiset 110-115. :eek: Nla täti meinas, että laittaa samantein taas kerran lähetteen äippäpolille, mutta minä kyllä ensin pyysin että jaloittelen vähän aikaa, josko vaavi heräilisi. Heräsihän se ja sykkeet nousivatkin ihan 150 asti. :heart: :D Oli vaan toisella päiväunet kesken. :heart: :D

Muuten kaikki ok, ei painon lisäystäkään, hb noussut hyvin. Rv 40.
 
moi moi.. :wave:

Ekaks, onnea jälleen vauvansa saaneille :flower:
Ja tokaksi, mä en todellakaan YMMÄRRÄ että miksi joku äiti olisi huonompi joka antaa pulloa?
Joka paikassa törmään tähän asiaan, ja on muka perusteluita sille miksei lapselle kannata antaa pulloa.. Tuli vaan tässä mieleen ku lueskelin netissä näitä kiivaita keskusteluja Korvike VS rintamaito.
Se ei vaa oo nii yksinkertaista että "tissi suuhun ja ime" . Meillä poika imee, mutta ei tuu tyytyväiseksi mun edelleenki luiperosta rintamaidostani. Soitin neuvolaan tänään ja ne sano että hyvä että ymmärsin jo aiemin antaa korviketta koska poika olisi varmasti kärsinyt nälkää pidemmänpäälle ja siitä olisi kuulema tullut jotain kasvuun liittyviä ongelmia. Sitä paitsi, mun tisseistä ei enää heru maitoa. Muutama hullu tippa..Kokeiltiin tänään moneenki otteeseen ja yritin pumpata maitoa.. ei mitään!! Se o sitte vissii virallisesti loppunu tämän meijerin maitotuotanto..Jekovit- tipat jätetään nyt vähäksi aikaa antamatta koska poika syö yhdellä syötöllä n.100ml ja päivässä yli sen 200ml joten se saa siitä tarvitsemansa D-vitamiinin..

miksi vauvalla ei oo eilisen päivän jälkeen tullu kakkaa? Johtuuko se siitä ku o alettu aktiivisemmin antaan pojalle korviketta?

aaah.. kohta vaunulenkille, saapi raitista ilmaa..eilen ei voitu kovin lenkkeillä paljoa ku mulla oli hirmune rakko nilkassa.. jumaleissön että se hiersi ku yritin käydä poikaa kärryillä rullailemassa..Onneksi on nyt parantunu ko eilen sen puhkaisin..

Omaa napaa jälleen.. mitäs muille?? :D
 
moi


neuvolassa käyty ja pojalla tullut painoa kicasti..nyt jo peräti 3255 g ja pituutta tullut 51 cm..ihan liian nopeaan kasvaa =) .napatynkää vähän laapistettiin ja seur. tarvitaanko ensi viikolla uudestaan kun vähän vaikutti et ois sientä...seur. kerran kolmen viikon päästä jos ei ihmeitä...

tuli mieleen neuvolan seinältä juliste et oletteko miettineet ottaa vauvalle sitä rota rokotetta...typylle otin viimeksi ja nyt mietin et otanko...

nyt iltaruuan kimppuun....

onnittelut vauvan saaneille taas :flower: =)

pw ja muru
 
Heipsan pitkästä aikaa :wave:

Onnittelut kaikille vaavin saaneille!!! :D

Täällä yhdessä kasassa aina vaan :kieh: Ei sitten minkäänlaista merkkiäkään että alkais syntymään. Tänäänkin oli sitten 'pakko' leikata nurmikkoa ja tehdä pihahommia, eilen tuli kokeiltua siivousta ja saunaa. Eipä ees supistuksia saanut aikaan :headwall:

Ehkä tämäkin sitten aikanaan syntyy :whistle:


Veetis + pikkuinen 38+5
 
Käytiinpäs miehen kanssa lenkillä ja saunassa otettiin tooosi kovat löylyt ja suihkussa lämmittelin pitkään. Tulos: yksi supistus :LOL: Tää alkaa olemaan jo aika turhauttavaa, mutta huumorilla siitä kait selviää :D

Öitä kaikille mammoille, toivottavasti saadaan kaikki hyvät yöunet tai sitten paljon suppareita ja vesien menoja :p
 
Täälläkin päivä kulutettiin puoliksi seisten kun piti neuvolassa käydä ja sitten kotona kokkailin ja leivoin. sitten sain jopa kaksi (ennätys jee) vähän tuntuvaa supistusta. heti sauna päälle ja siellä olin vaikka kuinka kauan ja kovaa piti löylytellä ja tulos... EI MITÄÄN! ajattelin että josko kaksi supistusta ois muuttunut kolmanneksi mutta turhaan.

Täällä toivotetaan hyviä öitä ja supistuksia ym niitä tarvitseville. :LOL:
 
Onnea vauvoista :flower:

Neuvolassa taas käyty. Sf-mitta tippunut alas päin, vauva laskeutunut lisää ja osittain kiinnittynyt =) Lähtökuopissa on ja terkka sanoi että saattaa syntyä piakkoin. Pää painaa häntäluuta ja työntää itseään alas. Siitä johtuu pistävät kivut alapäässä. Eka kerran terkka sanoi että nähdään tiistaina jos nähdään. Toivottavasti aavistaisi oikein... :)

Pari huonosti nukuttua yötä takana. Viime yönä heräsin siihen kun joku kipu tuntui mahassa. Ei perinteinen supistus, mikä lie. Istuminen ei meinaa onnistua ollenkaan. Vauva hermostuu ihan totaalisesti. Työntää pyllyä mahan yläosasta läpi ja yrittää porata itsensä alapäästä ulos. AUTS!! Liian lyhyt runko ;) Nytkin tosi ergonomisesti naputtelen läppäriä kyljelläni.
Ilta supistukset on taas meneillään, noin 20 min välein kiusaa minua. Nyt on parina päivänä alkanut myös rintoja kivistää, ihan kuin maidon noustessa rintoihin.

Vaikka odotankin synnytyksen alkavaksi niin välillä tulee epätodellinen olo että joko se aika meni jne... Kaiho mielin kun tarkoitus olisi olla viimeinen raskaus. Vannomatta paras... ;)

Hitsi kun koko mahaa koskee koko ajan. Mukava yö tulossa.

Satunen, tiedän tunteen. Vaikka imetinkin 3-4 kk aiempia lapsia niin olen saanut tuntea "huonoa äitiyttä". Ja vaikka yritin olla välittämättä niin kyllä ne asiat nytkin mielessä pyörii. Ihmiset ollaan yksilöitä ja meitä on moneen junaan (luojan kiitos). Eikös se ole tärkeintä että lapsi saa ruokaa ja rakkautta :heart:

Öitä

rv 37+4
 
Onnea vauvan saanneille :flower: :flower:

sitten vähän valitusta, pahoittelen!

kiva herätys ollut kahtena yönä, Närästys! :kieh:
viime yönä sain kyllä unen päästä kiinni rennien jälkeen tänä yönä en, no sainpahan nukuttua edes kolme tuntia(jee!)
olen katsellut digiboxilta ohjelmia, ja nyt ajattelin tulla koneelle seikkailemaan.
saas nähdä pääsenkö päiväunille myöhemmin ollenkaan, kun huoltomiesten pitäisi tulla käymään 8-16 välillä. katsomaan vesikalusteiden kuntoa.

tänään olisi neuvola katsotaan tullaanko sieltä yhtään viissaampina ulos, palailen myöhemmin kertomaan mitä selvisi.

leppis&taavi 40+3
 
pw- Minäki mietin tota rotarokotetta.. oli se melko hintava mutta kuiteski terveyttä suojaava juttu.. :whistle: pitää puhua miehen kanssa vielä asiasta :D

tiihu - sanoppa muuta! Oot heti tosi tyhmä ja huono äiti ku annat korviketta..
Sairaalassaki ku kyselin asiasta, että jos maitoa ei tuukaan tai loppuu ni annanko korviketta.
Kiertelivät asiaa ja sanoivat vain että "kyllä sitä tulee, ja ei se mihinkään lopu" ja että "rintamaito on aina parempaa".. Ärsyttävää tuommone. Sillehä ei mitää voi jos käy niinku käy, ja pakkohan vauvan on ruokaa saaha! |O
 
Huomenet.

Imetyksestä taas kiivasta keskustelua...
Kyllä se niin on, että itse kukin yrittää parhaansa. Eikä sillä imetyksellä kannata itseään stressiin tappaa. Saan nyt varmasti kauheat pauhut päälleni, mutta mun mielestäni onnellinen äiti, joka antaa lapselleen korviketta on parempi kuin stressaantunut äiti, joka imettää hampaat irvessä ja rinnat verillä.
Imettäminen on ihanaa, jos se onnistuu ja on ehdottomasti se ykkösjuttu vauvalle, mutta aina ei asiat mene niinkuin "sovitaan". Kannattaa toki yrittää ylläpitää imetystä edes osittain, mutta kyllä lapsen pitää ruokansa saada. Varsinkin ensimmäisen lapsen kohdalla useat siirtyvät turhan helposti pelkkään korvikkeeseen, kun osaimetyskin olisi mahdollista.
Mutta kuten sanottua, tässä maailmassa on oikeastikin huonoja äitejä, ja "korvikeäidit" eivät mielestäni automaattisesti kuulu siihen kategoriaan.

Sellainen aamumielipidekirjoitus tästä tuli.
Ei ole vauvaa näkynyt, niin aktiivinen ajattelu on ihan mukavaa ajanvietettä..
:D :D :D

Hymykuoppa75 ja nro 3 rv 38+5
 
Huomenta :wave:
Adette toivottavasti iltaiset touhut autto, edes vähäsen :hug: Me sillon torstai illalla haravoitiin piha, lenkkeiltiin ja sit saunottiin oikee kunnolla. Saunan päällä vielä seksit. Koko päivän oli sillo supistellu ja sit niiden touhujen jälkee supparit loppu kokonaan. Olin aika käärmeissäni ku mentii nukkuu. Mut sit kuitenki puol 2 yöllä heräsin ihan yllättäen ku vedet meni oikee loristen. Et mulla varmaa autto noi touhut, tai sit olis menny vedet muutenki sinä yönä. Ei voi tietää B)
Toivottavasti pääset pian tosi hommiin :hug:

Hei huu, onko jossain jo joku ketju vauvan jo saaneille? Olis kiva jatkaa tätä jutustelua samojen tyyppien kanssa pidempääkin.. =)

Liina ja pikkuneiti 6pv
 
Täällä vielä ollaan, yhdessä osassa.. Päivittäin käyn lueskelemassa, mutta en ole jaksanut kirjoitella kun omaan mahaan ei kuulu mitään uutta. Tätä synnytyksen odottelua vain..

Minun puolestani saisi olla vaikka marraskuulle asti masussa, mutta stressaa niin pojan hoito synnytyksen ajan, että toivoisin vauvan ymmärtävän ensi viikolla syntyä. Poika on ensi viikoksi menossa äidilleni hoitoon, niin olisi itselle helpottavampaa lähteä synnyttämään kun poika olisi valmiiksi jo hoidossa, eikä kiireessä tarvitsisi ruveta soittelemaan ketään paikalle. Vanhempani asuvat kahden tunnin ajomatkan päässä, joten sieltä ei kovin äkkiä apuja saa, jos tulee kiireellinen lähtö sairaalaan. Miehenkään vanhemmat ei paljon aikasemmin täällä olisi, niinkuin ei kukaan muukaan :( ..ja suurin osa on kuitenkin työssäkäyviä ihmisiä, ettei ihan mihin vuorokauden aikaan ole käytettävissä. Esikoinen on syntynyt rv39, joten toivoisin, että vauva syntyisi samoihin aikoihin. Siitä tulikin mieleen kysymys teille, joilla jo useampi lapsi on syntynyt, että onko seuraavat syntyneet aikaisemmilla viikoilla kun edellinen?

Maanantaina oli neuvola, siellä oli kaikki niinkuin pitääkin. Paino ei ole enää noussut, yhteensä tullut 8kg. Sf mittakaan ei ole enää hetkeen kasvanut 32cm ylöspäin, mutta vielä ei ole vauva kokonaan kiinnittinyt. Huomenna olen menossa lääkärille, toivottavatsi olisi kohdunsuulla tapahtunut jotain..

Onnittelut kaikille jo vauvansa saaneille, teitä olikin nyt aika monta! :heart: Perässä tullaan.. :D

gibbon ja tyttömytty 37+5
 
Adett e:Auttoiko rehkiminen??? Eikös se yleensä ole niin, et jos väkisin yrittää käynnistellä, niin mitään ei tapahdu ja ku rentoutuu kunnolla ja lopettaa ajattelun, niin sit synnytys käynnistyy itekseen.... Ihan ku Liinan tapauksessa. =)

Satunen: Paljonko se rokote maksais?? Mulla ei ole hajuakaan.... Meillä noi kaks edellistä lasta osallistu siihen rokotetutkimukseen, vuosina 2001 ja 2003. Toinen sai lumelääkettä toinen oikeeta. Kummallekaan ei onneks tullu tuota ripulia. :)

Hymykuoppa:Peesaan sua tuossa imetysjutussa. Puhut asiaa. =)

gibbon: Mulla synty esikoinen tasan rv42 ja toinen rv39+2, tää kolmas meneekin varmaan tuohon väliin ku ei ole vielä syntyny... ;)

jasmara ja masuasukki 39+5
 
Onnea kaikille uusista tulokkaista :flower: !

Mulla on mennyt kummatkin aikaisemmat raskaudet yli ns. lasketun ajan, molemmat syntyneet viikolla 40+ .

Tänään mulla täynnä 40+4 ja vasta eilen neuvolassa terkkari kertoi babyn kiinnittyneen. Mitään supistuksia ei oo, mutta ihan hirveen vaikee nukkua ... baby ikään kuin poraisi reittiä ulos. Ja jotenkin enemmän oksettava olo ...
Niin ja tavaroita tippuilee, jos mahdollista, niin vieläkin herkemmin ... sormet kuin pullataikinaa ...
katelen telkusta "meille tulee vauva" ja herkistelen .

Ihanat syyssäät, pakko mennä käveleen !
 
neuvolassa juuri käyty,

pissa puhdas
rr 124/85 (johtuu tuosta yöllisestä)
painoa tullut lisää (auts) :/
sykkeet 150, hetken aikaan vaan kesti löytää ne, kun kaveri seikkailee nykyään päivittäin toiselta kyljeltä toiselle. mutta pääasia oli että ne kuului. :D
pää ei olisi vieläkään täysin kiinnittynyt.

ensiviikolla tiistaina uusi aika neuvolaan, ja mahdollisesti ensiviikon keskiviikkona pitäisi kuulemma soitella äippäpolille yliaikaisuudesta, ellei ole tullut ennen sitä.


saikku joko on koirasta tietoa? voimahaleja sinne :hug: ja jaksamisia!
 
Heippa!

Kiitos kaikille huolesta ja haleista! Koira on onnellisesti kotona!
Se löytyi eilen illalla yhden talon pihaan oli osannut mennä ja sieltä onneksi sitten saivat meidät kiinni. Koira oli hyvä kuntoinen mutta todella nälkäinen. en enää illalla jaksanut tulla kirjoitteleen kun olin ihan poikki koko päivän ku olin ravannut tuolla metsässä. Meidän toinen koirakin oli ihan loppu kun kolme tosi pitkää lenkkiä veti tuolla metsässä eilisen aikana etsimässä kaveria. Ja sitten se nyrjäytti viimeisellä lenkillä isännän kanssa vielä tassunsa joten tässä parannellaan sitä... Nyt ne molemmat vaan nukkuu tuossa sängyllä!

Kyllä se huoli oli aika kauhea! Ei oikein enää tiennytmitä tehdä kun eilenkin pimeä tuli ja etsinnät metsästä piti keskeyttää. Mutta sitten vielä ajeltiin teitä ja käytiin taloja läpi. Ja mä ihmettelen et vaikka kävin kolme lenkkiä niitä metsäteitä eilen kävelemässä niin ei supistuksen supistusta :eek: Taisi pikkuinenkin tajuta että nyt on väärä hetki syntyä! =)

Olo on vieläkin aika puhki vaikka koko yön kyllä nukuin hyivn. Ilta olikin kauheta rumbaa puhelimessa kun soiteltiin vielä myöhällä kaikki läpi jotka oli etsimässä mukana, et kotona on onnellisesti! Ja miten ihana oli huomata että hädän hetkellä sitä apua löytyy ja et moni oli huolissaan...

Mutta näin onnellisesti meillä jo! Onneksi päästiin vain säikähdyksellä!

Meille tulee tänään lastennuevolan täti "tutustumaan" iltapäivällä eli siis kyttäyskeikalle! Pitää ruveta tässä siivoomaan kun pari päivää onkin mennyt aika johonkin muuhun... Kämppä on kuin sikolätti kun kaikki vaan on juossut kengät jalassa sisällä ja muutenkin ei oikein ole tullut pantua paikkoja järjestykseen kiireessä!

Eikun vointeja kaikille!!
 
Hyvä saikku, kun koira löytyi :hug:

gibbon: meillä sama homma, että ensi viikolla olisi lastenhoito järjestyksessä. Molemmat mummit ovat lomalla ja lapset muutenkin menossa ainakin osaksi aikaa toiseen mummolaan hoitoon. Eli siis ensi viikolla olisi hyvä aika syntyä :wave:
Meidän esikoinen syntyi 39+2, toinen 38+6, niin arvatkaa vaan oottaako tätä syntyväksi ennen tuota 38+6:tta :headwall: :headwall: Tiedän, ettei pitäs, mutta minkäs teet.
Laskin tuossa justiin, että mun yliaikaisuuskontrolli, jos tarviis sinne mennä, osuu isänpäiväksi. Siellä sitten vasta katsotaan että tarviiko tehdä mitään vai jatketaanko odottelua :whistle:

Mua on alkanut ärsyttää meidän vaatekaappien vähyys. Tuun tosi äkäseksi, kun aina pitää tapella noitten lasten ulkovaatteiden kaappiin laittamisesta, vaikka tiedän, että niitä ei ole helppo sinne laittaa kun kaapit pursuaa. :( Täytyy varmaan veronpalautuksista käydä ostaan kaappeja lisää tähän huusholliin.

Olis lähdettävä kohta kaupungille. Vähän jännittää matka, että miten tuo jalka kestää ja tuleeko siellä yhtä huono olo kun viimeksi :x

Ja mä muuten nukuin viime yönä 23-9.15, enkä käynyt kuin kerran vessassa! Jeee! Nyt ei ole edes supistellut, en ainakaan niihin herännyt, eikä nyt tunnu mitään vaikka aamulla ehdin jo imuroida :eek: Tästäkin iskee jo pieni toivon kipinä siihen ensi viikkoon :LOL: Pojalla meinaan kans supisteli koko raskauden, kunnes ne hävis viikko ennen synnytystä:D Sitä ootellessa:)
 
Jeih, täällä edelleen :D Eli eilisillä toiminnoilla (kuten ei aiemmillakaan) mitään vaikutusta. Olen tosiaan koittanut rehkiä sydämeni kyllyydestä ja sitten taas olla ihan normaalisti ja joinain päivinä vaan nukkunut tai sohvalla maannut eli rentoutunut todenteolla - eikä mikään tunnu auttavan. Supistuksia tulee muutama päivässä ja that's it. Niin monta kertaa kun sen olenkin jo todennut, niin ei auta kuin vain odotella. Ajatuksista sitä synnytystä ei kuitenkaan pois saa... Mutta eipä enää kauaa tarvitse odotella että loppujen lopuksi olen nyt sillä tuulella että samapa tuo tuleeko nyt sitten tällä vai ensi viikolla. Saapahan vielä hetken olla miehen kanssa kahdestaan jos vasta ensi viikolle menee :)

Me ostettiin äsken auto :D Lähdettiin aamulla heti yheksältä autokaupoille koeajamaan audi farkkua ja käteenhän se jäi. Nyt on sitten koiruudelle oma paikka auton takaosassa kuljetuskopissa ja vauva saa rauhassa vallata koko takapenkin. Eli nyt viimeistään on kaikki vauva-ostokset ostettu, auto ja kaikki :LOL: Kalliiksi tulee tämä lapsonen nyt jo... ;)

Ääh, nyt ärsyttää tuo koira. Sille ei oikeastaan koskaan anneta mitään herkkuja mut annoin nyt sille yhden suklaaraksu karkin kun autosta löysin sellaisen pussin. Nyt se sitten vinkuu tuossa koko ajan lisää :headwall: Muistaa taas hetken miksi sille ei herkkuja jaella!! :whistle:

Niin ja ihanaa saikku kun teidän koiruus löytyi - itse olisin ollut varmasti kanssa ihan sydän syrjällään jos tuo oma raksu katoaisi!

Taidanpas mennä taas hetkeksi päiväunille kun yö oli taas mitä oli... Tuli muuten yöllä ihana olo. Menin vasta joskus puoli kahden maissa nukkumaan ja mies oli jo joskus 23 jälkeen kömpinyt sänkyyn. Oli tietysti sitten jo täydessä unessa kun itse menin nukkumaan. Hän on kova höpöttelemään unissaan ja olikin niin suloista kun tulin huoneeseen niin alkoi peiton alta kuulua että "nyt pitää lähteä synnyttämään" "pitääkö nyt lähteä?" ja tasaista muminaa josta ei enää saanut selvää :heart: Taitaa se vain mieskin nähdä jo unia lähdöstä ja jännittää sitä kovasti =) Joka aamu vauvalle sanoo ennenkuin sängystä nousee "Nyt allu heti pihalle sieltä!" Ei vain taida vielä isin auktoriteetti tehota :D

Adette ja kovapää-Allu 40+6
 
adette: musta oli kans kiva huomata että mies näkee vauvastakin unta. Yleensä vaan autoista..
Sanoin yksi aamu miehelle nähneeni unta että vauvalla oli punainen tukka. Mies sano, että eikä ollu kun valkonen, kun se tuossa sohvalla mun mahan päällä köllötti :heart:
 
Onnittelut kaikille vauvan saaneille!!!!!

Tänään on käyty neuvolassa.
Kaikki ok
sf 34 cm
paino +200 g/viikko (yht 6,2 kg)

Käytiin neuvolatädin kanssa läpi mun viimeviikkoisen synnytystapa-arvion paperit, eli mitä se lääkäri niihin oli raapustellut...

Jotku luut minkä nimeä en muista oli lähekkäin, pää ei ole kiinnittynyt eikä vauva ole laskeutunut (sama tilanne myös tänään kun kokeiltiin), Lääkärin nyrkki mahtuu istuin luiden väliin juuri ja juuri, tää oli se sanamuoto millä se oli sen kirjoittanut! Ai niin ja se kuuluisa häntäluu joustaa.

Mun terveydenhoitaja kysyi multa, että minkä kokoinen se mun lääkäri oli. Sanoin sitten niinkuin asia oli, että sellanen n. 170 cm luuviulu jolla oli mun mielestä aika pienet nyrkit!!! Th nauroi vaan, että jos olis ollut joku mies lääkäri niin ei olis tainnut nyrkki sopia... Eli ei ihan vertailukelpoinen kokeilu! Ja toisaalta vähän huolestuttavaa jos naisen käsi ei sovi.

Th:n mielestä vauvan pitäisi alkaa pikkuhiljaa laskeutumaan alaspäin, mutta luun päällä keikutaan edelleen. Kyllä vauva sen mielestä on ainakin yrittänyt laskeutua kun mulla on ollut välillä lonkat ihan törkeän kipeät, se on sitten eriasia onnistuuko. Synnytys kyllä pysähtyy jos ei kaveri mahdu alaspäin puskemaan itseään. Oikeastaan toivon, että ei mahdu laskeutumaan niin ei tarvi sitten yrittää väkisin punnertaa ulos, kun paino-arvio on sen verran iso jo ja 4 kg on ihan mahdollinen laskettuna aikana + sitten jos menee vielä yli ajalle!!! Mä pelkään itseni ja vauvan puolesta.. Kyllä mulla on nyt sellanen piina päällä =) No onneksi on kiva th joka ymmärtää ja on samoilla linjoilla. Jos tässä ei tapahdu mitään parin viikon aikana niin sitten yritetään saada uutta aikaa polille, että tehtäis jotain asialle kun ylitse ei kannattais hirveästi päästää!

Adette mäkin siirryin Volkkarin farmari Passattiin. Ihanaa kun on iso auto! Ja kulkee ja vääntää paljon paremmin kuin mun ex bensa golf!

meela 37+4
 
erve vaan kaikille.
Ompas täällä ahkerasti suppailtu ja ravattu lekurissa, meni taas melkonen tovi lukiessa teidän viestejä, varsinkin kun eilisestä päivästä asti piti lukea yhdellä kertaa.

Mulla kun on ollut noita näköhäiriöitä sunnuntaista lähtien, ja kuten varmaan muistatte, mulla on sitä proteiinia pissassa ollut koko raskauden ajan, niin jouduin sitten lähtemään päivystykseen varmistamaan että ei oo myrkytystä. Olin sitten sielä käyrillä, ultrassa, verikokeissa ja vaikka missä eilen illalla. Kaikki tuntui olevan kunnossa silti.. eikä syytä näköhäiriöihin löytynyt. Pikkasen pelästyttiin, vaikka mulla oli sielä semmonen olo, että ois vaikka voinut jäädä sisäänkin synnyttelemään.
Sukupuolikin meille selvisi vihdoin näin loppuvaiheessa kun oli utelias lekuri.. siis itse oikeen tyrkytti tietoa :O Mutta ajateltiin että pidetään nyt sitten loppuun asti salaisuutena. Ompahan joku pieni salaisuus..
Nyt sitten sain käskyn mennä samantien päivystykseen kun tulee jotain.. herkästi pitää mennä. Joten jäädään seurailemaan kuinka äkkiä tää pikkunen tahtoo pois tuolta yksiöstään.
Mä olen yrittänyt löytää pähkinän väristä hoitotasoa jo aikani.. alkaa nyppimään kun ei löydy ja muukaan ei oikeen sovi tohon pähkinän väriseen pinnikseen.

Kateellisena täällä lueskelen kun suurimmalla osalla on jo suppareita kiitettävästi, joten lähtökin on lähellä. Itsellä on laskettuun vielä 2,5 viikkoa.. toisaalta odotan miehen lomia innolla :D

Jatkan lukemista, ja toivottavasti joku nyt pääsee tosi hommiin :)

Tsemppiä kaikille ihan kauheesti!!!!

Nanni ja kylkimyyryyjä 37+3
 

Yhteistyössä