***LOKAMASSUT KESÄKUUSSA*****

Miä täällä itken vuolaasti :'( Jotenkin tää on kumminkin "tiivis" joukkio ja kaikkien murheet ja ongelmat koskettaa. Ja teidän murhe on kyllä suurin taatusti. Ja jokainen pelkää oman lapsensa puolesta. Aivan taatusti muutkin kuin minä mietitään että mitäs jos oltais itse teidän tilanteessa, kuinka siitä selviää ja miten eteenpäin mennään...

Ei pysty kun yrittää virtuaalisesti lohduttaa ja toivottamaan hurjan paljon voimia teille molemmille :hug: :hug:

Ja huomiselle hurjasti onnea matkaan, ihan mielettömästi :hug:
Unohdin sanoa että et todellakaan mitään pilaa, pois tuollaiset puheet! Jos meistä edes jotain tukea on, niin hyvä :hug:
 
kultsux3 turhaan sie pyytelet anteeksi, sitä että pilaisit palstan luonteen, kertomalla omia murheitasi. Sitähän varten moni varmasti on näille palstoille hakeutunut, jotta voisi jakaa ilot ja surut jonkun kanssa. Varsinkin silloin, kun suru on niin suuri ettei sitä pysty kasvokkain kenenkän kanssa puhumaan, on nettiyhteisö hyvä paikka purkaa tunteita. Teidän tilanne on sellainen, ettei minulta löydy siihen sanoja, enkä varmasttikaan osaa edes kuvitella sitä kaikkea mitä käytte nyt läpi. Voimia ja jaksamista :hug: Täällä me olemme 'kuuntelemassa' silloin kun kuuntelijaa tarvitset ja yritämme parhaimpamme mukaan tukea antaa. Hienoa, että teillä on olemassa tukiverkko myös 'oikeassa' elämässä :)

Hipkukka 19+6
 
Öh, mie vallan unohdin :ashamed: Joku kyseli miten noi yv:t pääsee lukemaan. Tuolla 'mitäs nyt'-osion etusivulla on ylimmäisenä ohje siihen.

Ja kun klikkaa nimimerkkiä kirjoittamassaan viestissä, näkee profiilin ja viestit joihin on viimeksi kirjoittanut. Hakua en ole vielä etsinytkään...
 
Vielä :hug: halaus sinulle Kultsux3. Et pilaa näiti sivuja, sehän nyt tuntuu naurettavalta ajatukseltakin. Sinällään tärkeä kuulla meille kaikille, miten asiat voisivat olla. Täällä kun kieriskelemme omissa pikku vaivoissamme |O . Onneksi teillä on toisenne ja muut tukijat :heart: . Ja vahvoiltakin vaikutatte, vaikka näin vaikeasta asiasta on kyse. Hienoa, kun olette päättäneet taistella, tuli vastaan sitten mitä tahansa. Meillä on varmasti kaikilla peukut pystyssä puolestanne ja toivotaan, että se sitkeä sissi siellä vatsassa taistelee kotiin asti :heart: .

Hena kiitti tuosta pakkaustiedosta. Täytyy vaikka tänään vielä kurkkia Kelan sivut ja tehdä sitten se päätös. Olis sitä pakkausta toisaalta niin kiva hipeltää, kun mitään muuta en kuitenkaan varmaan ennen vauvan syntymää mene ostamaan, jos en sukupuolta tiedä. Siis vaatetta. Eikä tässä oikeastaan mitään muutakaan tarvitse ostella, vaunut kun hankin jo.

Ja
Dirlittan Kiitos sinulle, että vapautit välillä Tuutilullaa listan pidosta. Samalla Tuutilullalle tsemppiä murkun kanssa!! Tänään teillä onkin ollut parempi päivä. Sitä kun ei kai ikinä voi tietää, mistä päin murkulla kulloinkin tuulee ;) . Murrosikä on asia, jota ei vielä pienten lasten kanssa osaa kunnolla kuvitellakaan... Kai siihen vähitellen sitten kasvaa siihenkin oikkuun. Tuota meidän tempperamenttista 4 vuotiasta katsellessa välillä vain pudistelemme päätämme ja kysymme, mites sitten murrosiässä... Omakin murrosikä kun on mielessä eikä se helpoin tainnut olla... Silloin oli vain niin kiinni niissä omissa tunnoissaan, ettei huomannut esim äitiä ajatella ollenkaan. Arvostus tullut sitten vasta jälkeenpäin ja nyt huomaan olevani hyvin samanlainen kuin hän :ashamed: .

Omaan napaan ei kummempaa. Olotila vaihtelee virkeästä ja hyvin voivasta väsyneeseen, hermot kireellä olevaan ja pahoinvoivaankin. Joskus kylkikipu on todella inhottavaa ja mikään asento ei oikein ole hyvä. Kädet meinaa välillä yöllä puutua ja suonenvetokin on meinannut useamman kerran iskeä, mutta ei ole vielä pahaksi onneksi päässyt (yöllä siis nämä).

Vatsa kasvaa vähitellen ja liikkeet tuntuvat ja näkyvät selvästi :heart: . On niitä liikkeitä niin hauska katsella :heart: . Verenpaine on alhainen, yläpaine alle 100 ja hb laskussa myös, taisi olla viimeksi 116. Sydänääniä neuvolassa kuunnellessa asukki potki ja viuhtoi minkä ehti. Syke oli nyt reilu 150, ennen ollut 140 tuntumassa.

Mutta nyt on jatkettava taas kotitöissä. Voikaa hyvin kaikki ja nautitaan auringosta, nyt kun se tuolla mollottaa :p
 
Täällä sitä itkeä vollotetaan ja kiitetään jotakin korkeampaa että meitin vaavilla kaikki on hyvin. :'( Omat vaivat ja ongelmat tuntuu nyt niin pienille ja mitättömille... Kultsux3 vielä kerran kovasti voimia teille :hug:
 
Kultsux3 :hug:

Tuo sinun kirjoitus kyllä kosketti. Kirjoitat todella hyvin, harva osaa noin hyvin ilmaista itseään kirjoittamalla. Uskoisin, että sinulle tuo verbaalinen ilmaisu on myös yksi asia josta saat jotain voimia.

Olet ajatuksissa!

 
itkien luin kirjoituksesi.itselläni 1kk ikäinen terve poika nukkuu makuuhuoneessa.
sinulle ja miehellesi iso :hug: :hug:
varjelkoot enkelit teidän pikkuista ja antakoon tämän syntyä maailmaan teidän rakastettavaksi :heart:
 
kultsux3 Itkien luin tekstisi :'( Voimia teille :hug: Olette ajatuksissani :heart: Ja älä suotta pyytele kirjoituksiasi anteeksi, et sinä mitään niillä pilaa. Kirjoittaminen varmasti auttaa. Kuten myös puhuminen läheisten kanssa... :hug: :hug:
Tässä itsekin toivon, että kaikki olisi tuolla masussani hyvin. Keskiviikkona on rakenneultra. Kultsun odotusta näin virtuaalisesti seuranneena, sitä ei sinnekään mene ihan niin ruusuisin odotuksin. Ehkä enemmänkin pelon sekaisin tuntein odotan keskiviikkoa. Jos nyt näyttäisi siellä olevan kaikki hyvin, annan itselleni vasta sitten alkaa hössötämään kaikkia hankintoja. (en ole vielä tähän asti niihin uskaltautunut paneutua ensinkään, mutta ehtiihän sitä) Ja tuntuvathan ne vähän vähäpätöisiltä ongelmilta kultsun ongelmien rinnalla :ashamed:

Muuten tänne ei mitään erikoista. Maha on nyt alkanut kasvaa niin, että ulkopuoliset ovat sen huomanneet. (Hyvä niin, etteivät vaan hiljaa mielessään päivittele, että onpas tuo lihonut sitten viime näkemän :) )
Mutta nyt pitkälleen :wave:
pikkumyy 19+5
 
Keiju07
Onpas taas ollut vilkas viikonloppu pinossa. Meni lähes tunti, kun kaiken selasin läpi. Työaikaapa tietenkin :) .

Vetää mielen harmaaksi muiden vastoinkäymiset, mutta olen samaa mieltä kaikkien muidenkin kanssa, että juuri sitä varten tällaiset palstat ovat, että täällä saa jakaa ne kurjimmatkin tuntemukset ja mielestäni tilittää myös elämän epäreiluutta. Mitäs hyötyä vertaistuesta on, jos tekopirteillään? Ja vaikka me, joilla ei ole rakenneultrassa todettu mitään sen kummempaa, valittelemme ns. tavallisista raskausoireista, se ei kyllä tarkoita sitä, etteikö osattaisi laittaa asioita oikeaan perspektiiviin. Tänne siis vaan vuodattamaan kaikki kipeät tuntemukset, ymmärrystä löytyy varmasti, vaikka suoranaiseksi avuksi ei voidakaan olla.

Omasta navasta ei mitään uutta. Liikkeitä en vieläkään tunne/tunnista; neuvola tulossa torstaina, joten pääsen taas lepuuttamaan hermoja sydänäänien kuuntelun muodossa. 4D-aikaa yritän vielä täksi kesäksi jostain metsästää, kun on osoittautunut hankalaksi... Harmi vaan, kun se sukupuoli niin kiinnostaa.

Voimia etenkin Kultsulle ja muillekin murheiden kanssa painiskeleville
:heart:

Keiju 19+6

Huomenna ollaan psykologisesti tärkeässä puolessa välissä!
 

Nyt on pojukin ensimmäistä kertaa nukutettu (kielijänne napsastu)
Ja hyvin meni vaikka itellä olikin pelko persiissä. Maskilla tainnuttivat eikä tuo yrittänyt yhtään pyristellä vastaan (vajaa 6v) :) Heräämössä olikin mielenkiintoista. Olin ajatellut että poitsu on tokkurainen mutta kakat! Kauhea rähinä päällä heti. Takoi nyrkillä tyynyä kun hoitaja ei heti luvannut kotia päästää :ashamed: Jäätelö ei kelvannut, kuulemma syö sen kotona. Hoitaja kun lupas että voi pikku hiljaa nousta istumaan, herra pomppas samantien ja tuumas että voiko jo lähteä :D

Jostain sattuneesta syystä tuo pääsi aikaisemmin kotio kuin piti :whistle:
Keltä lie perinyt tuon taistelutahdon :saint:
 
Rakenneultra takana. Pieni on kasvanut keskikäyrien mukaisesti ja kaikki näytti hyvältä. Tosin jäi vähän huono maku koko käynnistä. Lääkärillä oli kauhea kiire. Oli jotain leikkausta menossa tekemään ja minut sitten tutkittiin puolessa tunnissa kamalan hätäisen oloisesti :/ Moni kuitenkin kirjoittanut, että tutkimus olisi kestänyt tunninkin. Mitään kunnon kuvaa ei pienestä edes saatu, yksi todella kämänen, josta ei edes mitään erota :( Muutenkin odotin, että olis päässy edes hetkeksi katsomaan pienen liikkeitä tms, mutta lääkäri vain koko ajan keskittyi rakenteen yksityiskohtiin (siis ihan hyvä sikäli). Ei oikein nähty mitään selkeää kuvaa monitorista, josta olisi erottanut edes kasvojen profiilin tai mitään tunnistettavaa (paitsi sydämen kammiot). Plääh...

Kovasti silti vakuutteli lääkäri, että kaikki on niin kuin pitääkin ja hyvin on kasvanut ja kehittynyt. Mutta itelle jäi kyllä semmoinen olo, että keskittyiköhän lääkäri hommaansa edes kunnolla. 4Dssä ei olla ajateltu käydä ja nytkin ajateltiin, että luotetaan vain, että kaikki on hyvin. Me ei sukupuolta edes haluttu tietää, joten sen takiakaan ei 4Dtä. Toisaalta, mikä olisi semmoinen vamma tai häiriö mikä saisi keskeyttämään raskauden? Kunta tarjoaa ensisynnyttäjille vielä loppuraskauden synnytystapa-arvio ultran. Toivottavasti siitä jää parrempi maku.

Hipkukka rv20 Tasan puoliväli :whistle:
 
Kultsu, olen minäki täällä vedet silmissä itkenyt luettuani kirjoituksesi :'( ... Todella paljon voimia sinulle ja miehellesi :hug: :hug: .. etkä kyllä todellakaan pilaa tätä palstaa, tämänkin vuoksi me muut olemme täällä, virtuaalinen tukijoukko. Koemme yhdessä ilot ja surut..

-Tytteli ja asukas 21+1
 
Rakenneultra takana. Pieni on kasvanut keskikäyrien mukaisesti ja kaikki näytti hyvältä. Tosin jäi vähän huono maku koko käynnistä. Lääkärillä oli kauhea kiire. Oli jotain leikkausta menossa tekemään ja minut sitten tutkittiin puolessa tunnissa kamalan hätäisen oloisesti :/ Moni kuitenkin kirjoittanut, että tutkimus olisi kestänyt tunninkin. Mitään kunnon kuvaa ei pienestä edes saatu, yksi todella kämänen, josta ei edes mitään erota :( Muutenkin odotin, että olis päässy edes hetkeksi katsomaan pienen liikkeitä tms, mutta lääkäri vain koko ajan keskittyi rakenteen yksityiskohtiin (siis ihan hyvä sikäli). Ei oikein nähty mitään selkeää kuvaa monitorista, josta olisi erottanut edes kasvojen profiilin tai mitään tunnistettavaa (paitsi sydämen kammiot). Plääh...

Kovasti silti vakuutteli lääkäri, että kaikki on niin kuin pitääkin ja hyvin on kasvanut ja kehittynyt. Mutta itelle jäi kyllä semmoinen olo, että keskittyiköhän lääkäri hommaansa edes kunnolla. 4Dssä ei olla ajateltu käydä ja nytkin ajateltiin, että luotetaan vain, että kaikki on hyvin. Me ei sukupuolta edes haluttu tietää, joten sen takiakaan ei 4Dtä. Toisaalta, mikä olisi semmoinen vamma tai häiriö mikä saisi keskeyttämään raskauden? Kunta tarjoaa ensisynnyttäjille vielä loppuraskauden synnytystapa-arvio ultran. Toivottavasti siitä jää parrempi maku.
mulla rakenneultra kesti korkeintaan 20 minsaa...ei kyl varmaan sitäkään,mut kyl lääkäri oli tosi asiallinen ja kaikki tärkeet asiat tuli puhuttua ja näytettyä...kuvanki sain,mut vaan pippelistä :D muut se pisti johki kansioon...joten tuskin se tuntia tarttee se tutkimus....

henkka ja "veeti" flunssan kourissa 20+2
 
Alkuperäinen kirjoittaja henkka81:
mulla rakenneultra kesti korkeintaan 20 minsaa...ei kyl varmaan sitäkään,mut kyl lääkäri oli tosi asiallinen ja kaikki tärkeet asiat tuli puhuttua ja näytettyä...kuvanki sain,mut vaan pippelistä :D muut se pisti johki kansioon...joten tuskin se tuntia tarttee se tutkimus....

henkka ja "veeti" flunssan kourissa 20+2
Niin ehkä meille jäi sen takia niin ihme kiireellä tehty mielikuva, kun aluksi sisään mennessä kerrotaan, että lääkärillä on leikkaus tasalta. Ja koko tutkimuksen ajan lääkäri katseli kelloa ja sano pari kertaa, että onhan tässä vielä hetki aikaa. Ja loppupuolella tosiaan soittivat leikkaussalista ja hoitaja kertoi, että potilas on jo nukutettu :eek:
Vähän toisin, kun olisivat asian hoitaneet, niin ei olis jääny itelle niin epämäärästä kuvaa. Ei mikään fiksu mielikuva jääny lääkäristäkään. Esikoista odottaessa kaikki on kuitenkin uutta.
Mutta pääasia, että kaikki oli hyvin, eikä mitään hälyttävää löytynyt :)
 
Meillä sen rakenneultran teki kätilö, ja se kyllä ultrasi pitkään ja huolella.
Kesti jonkin 30-40 min..johtui kyllä siitäkin että poju ei suostunut millään ensin vaihtamaan asentoa niin että olisi saatu sydän ultrattua..Kai se käytetty aika riippuu paljon siitä miten nopeasti saavat kaikki tarvittavat rakenteet tutkittua.
 
Moikka!

Ihan ensiks pitää taas antaa voimahalaus Kultsux3:lle, oot kyllä pyöriny mun mielessä vähän väliä. Ja tietenkin täällä voi purkaa niin iloja ja surujakin, sitävartenhan täällä kaikki ollaan, että annetaan ja saadaan tukea muilta :hug:

Mulla alko selkäkivut n.4 päivää sitten ja nyt näyttää siltä, ettei näille taida sitä loppua sitten tullakaan. Päivisin menee ihan ok, mutta nukuttua ei saa kun joka asennossa särkee.... tosi tympeetä, voi olla nimittäin aika väsy kun lokakuuhun päästään :headwall:
Tosin mulla alkaa äippäloma jo perjantaina!!!!! joten eiköhän sitä jotenki selviä. Eli koulu loppuu sillon (oon nyt harjottelujaksolla) ja kesätöitä en oo edes hakenu. Rahaahan en tietenkään vielä saa, vasta elokuun 18 päivä alkaen, joten sinnittelyähän tästä tulee. mies se saa sitten paiskia töitä kahen eestä.

joko muilla on sisustusvimma menossa? Me ollaan paljon suunniteltu tämän kodin sisustamista syksyä varten, rahat vaan on aika vähissä. Tänään käytiin sellasessa huonekalu/antiikkikaupassa ostamassa iso kunnon puuhylly miehen vinyyleille ja muutenkin ollaan jo jotain saatu aikaseks. Viikonloppuna aion mennä anoppilaan verhoja ompeleen, kun mies lähtee matkoille. Anoppia pyysin myös kaveriks kesällä mattoja kutomaan. Mitään muuta ihmeellistä ei kyllä tähän hätään oo heti varaa tehä. Kannettava kyllä ois tarkotus hommata jossain vaiheessa kesää, niin sais tämän työpöydän heitettyä pois, nyt tämä on vaan tiellä täälä makkarissa. Pinnasänky (ollu mun miehellä ja sen iskällä) pitäis kans nyt kesällä saada laitettua kuntoon, niin vois senki jossain välissä kantaa tänne meille valmiiks.

Hipkukka meilläkään ei tuo ultraus kestäny ku ehkä 15 min, mutta meillä kyllä oli sielä ihan mukava tunnelma, ei mitenkään kiireinen. Mun mielestä tuo oli ihan sopiva aika, ehittiin kunnolla kattella pikkusta samalla ku lääkäri sitä katteli omalta kantiltaan. Myös kuvia saatiin 3kpl mukaan, ei mitään erityisen selviä, mut kyllä niistä eri asennot tunnistaa. Mulla kohtu melko taaksepäin, joten aattelin, et jos siitä vois johtua pieni epäselvyys..

no mutta palaillaan!
t. tiipii rv20+6 :heart:

Ihanaa mies oli taas nähny unta meidän vauvasta. Ite kun en oo mitään vauvaunia vielä nähny, niin pitää tyytyä toisten uniin :D Tyttö se kuulemma oli, niinku viime unessakin. Oli pikkunen kuulemma itkeny ja kun mun mies oli nostanu sen syliin, niin rauhottui heti. Mukavaa kun mieskin on innoissaan vauvasta ja oikeen demonstroimalla näytti miten hän sen vauvan syliin nosti :heart:
 
Hipkukka, meillä rakenneultran teki myös kätilö. Hyvin tarkkaan katsoi ja tunnin kuluttua teki uudelleen kun vauva ei suostunut näyttämään kaikkia tarvittavia alueita. Mutta mekin saatiin mukaan vain tosi huono kuva, eihän noista aina hyviä saakaan. Keskimmäisestä (nykyinen kuopus) saatiin kyllä tosi hyvä sivuprofiilikuva silloin. :)

Jotain muutakin piti kommentoida, mutta nyt mentävä antamaan lapsille suklaa puuroa! :p

Perjantaina me reissataan sitten pitkälle viikonlopulle Turkuun ja perjantaina mulla on sitten se 4D ultrakin edessä, jänskättää..
Mutta nyt päästettävä tuo 1v huudostaan.. ;)
 
Kultsu :hug: On todella hieno asia, että jaat tämän kokemuksen meidän kanssa, ja kaikki täällä varmaan haluais teitä auttaa jos vaan osais. Voimaa!

Meillä myös rakenneultra kesti max 15 min. Kuvat oli niin epäselviä (aika vanha laite kaiketi), että ei niistä oikeen mitään tajunnut. Yksi kuvakin saatiin joka varta vasten profiilista otettiin, mutta yksityisen np-ultran kuvat viikolta 12 on silti selkeempiä. Lähinnä mennään ultraajan (lastenlääkäri) kommenttien perusteella, että kaikki näyttäisi olevan kunnossa ja tyttö tulossa.

Rv 22+5
 
heikun keikun kaikille :)

ja oikein oikein paljon voimia kultsulle luin kirjoitustasi silmät vettä valuen ei mahtanut yhtikäs mitään että itkuhan siinä lukiessa tuli,muutenkin vissiin tässä aika herkillä mielillä,kun tuntuu että kaikki asiat joko itkettää tai vihastuttaa.

omaan napaan ei oikeastaan sen kummempia,eilen kävin neuvolassa,painoa oli tullut onneksi vaan n.400g kuukauteen,hemppari oli pudonnut 122,- 115. seuraavalla kerralla jos on vielä pudonnut niin sitten antaa purkillisen rautatabletteja.sf-mitta oli 20. kattelin vanhoja neuvolakortteja niin nuorimmaista oottaessa vkolla 18 oli jo sf mitta 20..

kelalle vein äitiyspäiväraha hakemuksen,ja kyselin että milloinhan sen pakkauksen saa,sanoi että menee n.2-3vkoa =)
äitiysloma alkaa sitten 1.9.

ulkona on mitä ihanin kesäinen keli,miehelläkin pari päivää vielä töitä ja alkaa sitten kesäloma :)

tuutilulla jospas tyttö onkin ajatellut asioita,että et yksin voi kaikkia hommia huushollissa tehdä,ehkä tarpeeksi kauan asioista muistuttaa ja tolkuttaa,niin kaipa se pikkuhiljaa rupeaa päähän jäämään.

minä ainakin olen sen linjan ottanut että sanon niin monta kertaa että se on iskostunut sinne päänuppiin.vaikka tiedän että pahalta se tuntuu ja inhottaa kun aina sanotaan(tiedän omasta kokemuksesta,äitini jaksoi aina muistuttaa asioista sen sata kertaa)
mutta nuoren omaksi parhaaksi se vaan on..mutta tsemppiä myös sinne,jospas se nyt siitä pikkuhiljaa rupeais sujumaan.

meillä minun vanhin neiti alotti maanantaina sen kesätyön,eka päivänä oli pessyt kaikki koulun pulpetit :whistle:
sanoi kyllä että siellä aika ei kulu,ja 6 tuntia tuntuu ikuisuudelta..

mutta nyt ruan tekoon.

niinukka ja vunttunen 22+3
 
Kultsulle ja miehelle paljon voimia ja halauksia! :hug:

Minä olen viime aikoina ollut vähän saamaton tämän kirjoittelun suhteen. Olen välillä käynyt lukemassa, mutten ole oikein jaksanut edes lukea tekstejä kunnolla.

Eteenpäin tässä porskutellaan. Tänään on fysioterapeutti, kun minulla tuo selkä vihoittelee töissä istuessa (koneella koko päivä). Torstaina mennään psykologille ja ensi viikon ke on sitten seuraava neuvola. Meillähän niitä käyntejä nyt otetaan kiinni, kun alkuvaiheessa välit oli 9 viikkoa ja käyntejä jäi välistä.

Suurimmat oireet on tällä hetkellä tosiaan tuo selkäkipu (säteilee myös reisiin), turvotus, suonikohjujen alut yms. Eli ei mitään suurta, mutta epämiellyttävää kuitenkin. Etenkin tuo selkäkipu on välillä tuskallisen kovaa. :(

Oletteko muuten vielä päättäneet, aloitatteko äitiysloman 30-50 arkipv ennen laskettua aikaa? Itse juuri puntaroin asian kanssa...

Mutta onneksi aurinko paistaa, oikein ihania ja aurinkoisia hetkiä jokaiselle!

Piipa rv 22+5
 

Yhteistyössä