***LOKAMASSUT KESÄKUUSSA*****

Heippa taas kaikille :wave: !

Ekana Kultsulle onnea huomiseen ja onnea hienoista uutisista tänään. Huomisen jälkeen olettekin sitten jo taas palon tietävämmällä pohjalla. Voimia paljon matkaan :heart: .

Täällä ollut muillakin raskaita kokemuksia :( . Hurja niistä lukea, kun itse on saanut tähän asti elää melkoisen pumpulista elämää. Vaan onneksi ihminen on kuitenkin aikasta vahvaa lajia ja kummasti ne vaikeudetkin sitten vievät eteenpäin ja tulevat myöhemmin jollain tavalla ymmärretyiksikin. Niinhän sitä sanotaan, että kaikki mikä ei tapa, vahvistaa. Joskus voisi jokaisen ollakin hyvä joutua pysähtymään ja miettimään... En silti tietenkään kenellekään huonoja uutisia toivo, mutta että kyllä sitä vaikeuksien kautta niin paljon kasvaakin ja oppii arvostaaman.

Pitänyt jo aiemmin täällä sanoa, että, kovin moni tuntuu tietävän jo sukupuolen! Itsellekin tulee sitten näitä lukiessa mieleen, että olisihan se toisaalta kiva tietää... Saapa nähdä. Päätin muuten, etten ota äitiyspakkausta ja nyt sitä on enää turha miettiä, paperit on lähetetty.

Oikein hätkähdin Tuutilullan jutun lopussa raskausviikkoja... Ollaanko me oikeesti jo niin pitkällä :whistle: . Aika menee ja viikkoja en ole huomannut taas sen kummemmin ajatella. Kuin en edelleen koko raskauttakaan. Vaikka tietysti sitä joka päivä ajattelee ja tuntee :heart: , mutta silti se vaan menee jotenkin niin sivussa :snotty:

Upeita kesäkelejä ollut ja mieli virkeänä. Ihana kuitenkin, jos hiukan viileneekin. Millaisia kesävaatteita teillä muuten on, oletteko hankkineet äitiysshortseja tai capreja tai jotain ja mistä? Jotain on varmaan pakko ostaa, vaikka hyvin pienellä meinaakin pärjätä.
 
Meillä oli rakenneultra eilen, terves tyttö ja niin pirun vilkas siellä potkiutuu. Onnekkaaksi itsensä tuntee, kun on jo poika ja tyttö meidän perheeseen suotu.. Ei vain ole oikein tahoa, ketä tästä kaikesta kiittää.

Ajattelin, kun tässä nyt kaikilta kuulee Suuria Palasia elävästä elämästä, niin laitan pienen maininnan minäkin, kun on tällainen "erikoisharrastus". Eli itte olen epi-äiti. Kaikki on tästä epilepsiasta huolimatta sujunut joka lapsen kohdalla toudella hyvin, raskaudet ja synnytykset, ja olen sen asian kanssa suht sinut. Melkein jo huvittaakin sairaalassa kohdatut ennakkoluulot, kun ammattilaisilla on Niin Jumalattoman Vanhanaikaisia käsityksiä kaatumataudista (se on muuten sana, joka loukkaa mua eniten ja jota vihaan kaikkein eniten). Juttelen aiheesta mielelläni, jos meitä on muitakin, tai jos joku haluaa joskus tietää jotain vaikka ystäväänsä varten.. Harvoin mistään löytyy tämmösiä äänekkäitä:) eli aika hiljaiseksi aiheeksi olen tämän todennut.

Näyttäisi olevan aivan käsittämätön määrä elämänkokemusta tässä meidän ketjussa! Kaikenlaista tähinää on meidän kaikkien elämässä, toisilla käy kovemmin vastatuuli, mutta onneksi sekään ei ole jatkuvaa. Näin uskon Kultsu ja muutkin, että nämä kaikki tästä jossain vaiheessa selkiää, työjutut, läheisten sairastumiset, oman lapsen terveydentilaa koskeva epätietoisuus.. Kun vain muistaisi nauttia niistä hyvistä uutisista silloin kun niitä tulee :heart:
 
olipa inhottava yö :(
heräsin neljän jälkeen kummaan mahakipuun.harjoitus-supistuksia taas...
ja oli varmaan(?) jotain kasvukipujaki samalla??en tiiä,ei oo ennen tullu.
tänään saa sen pissatulehdus testin vastauksen,huh!
aurinkoiset päivänjatkot kaikille :wave:
-milla21+4
 
ekaks Kultsulle iso rutistus paremmista uutisista :heart:
tänne olikin tullu taas aika reilusti lisää tekstiä...oon päivittäin lukemassa käyny,mut en oo jaksanu ite kirjottaa,ku eipä oo juurikaan mitään uutisia :) seuraava neuvolakin on vasta 18.päivä
helteitä täs ollaan yritetty kestää ja välillä vaikeetaki tekee,ku en muutenkaan mikään auringonpalvoja oo,vaik kesästä tykkäänki :)
milla-mariallejaksamisia noitten mahakipujen kans...toivottavasti ei ny kuitenkaan olis pissatulehdusta...joillaki noi venymiskivutki aika voimakkaita...ja ite henk.koht. kärsin ilmavaivakivuista aina sillontällön....ei niistäkään ihan heti sanois,et ilmavaivoja on :D ihmeellisesti kivut muuttuu raskaudenaikana...
mut joo,enpä ny taas sit enempää kirjota,ku ei kerran mitään järkevää asiaakaan oo :LOL:

henkka ja veeti 20+5
 
Pakko kysyä..
Miten ihmeessä te kestätte nää helteet..? Normaaliin oon töissä käynyt, mutta vapaa-aika onkin nyt taas menny huonosti voiden. En yksinkertaseen oo pystyny muutamaan päivään tekeen mitään niin äklö on olo ollu.
Ihmetteleinkin itekseni, et onko ideana antaa panos töissä ja loppuaika kerätä taas sinne voimaa.
 
Miä en kestäkkään näitä helteitä |O Onneksi oon lasten kanssa kotona enkä työelämässä. Nyt on jo turvotusta jaloissa varsinkin iltaisin että mitä kaikkea ihanaa tää kesä tuokaan tullessaan :kieh:

Mulla on tossa ulkona koko ajan juomista vieressä, hedelmiä kuluu ja mehujäitä. Taidetaan kilpaa niitä tenavien kanssa popsia. Kukkapenkit rehottaa rikkaruohoista mutta en viiti edes kattoa sinnepäin kun tietää sen olevan hullun hommaa tällä kelillä (kitkemisen meinaan) :/

Yök, pitäis saada tää ruho liikkeelle ja hammaslääkäriin :x Ja miä inhoan niitä reissuja, vatsa menee paniikista sekaisin heti aamusta....
 
Keiju07
Mukava kuulla, että välillä jotain hyviäkin uutisia. Kultsulle paljon tsemppiä tämän päivän reissulle, varmasti klo 13 maissa olet monen ajatuksissa! :heart:

Käväisin neuvolassa rutiinitsekkauksessa, papereitahan siellä taas täytettiin (tehdäänkö siellä oikeasti mitään muuta ;) )... Sydänäänet sentään kuulin ja viuhtoivat siellä 146:n tuntumissa. Kovasti taas liikkui tuo tapaus, mutta enhän minä mitään tunne. Eilen aavistelin tuntevani ensimmäiset liikkeet tässä koneen ääressä, mutta sitten illalla ei enää tuntunut mitään eikä tänäänkään, joten saattaa olla, että ylitulkitsin. Pitää siis malttaa vielä mieli jonkin aikaa.

L-ouisa kyseli helteistä... Minä kärsin ainakin, vaikka en enää olekaan muutamaan viikkoon voinut pahoin. En muutenkaan pidä kovin kuumista keleistä, tasainen + 23 olisi aika hyvä! Työpöydälle saataan kyllä tämän kesän aikana ostaa tuulettimen, jos säät tällaisina jatkuvat. Kesävaatetta pitäisi lähteä katsomaan, mutta ei millään jaksaisi kierrellä kaupoissa tai laittaa rahaa menemään... Farkuissa on vaan näillä keleillä entistä tukalampaa ja mekot yms. eivät oikein mene enää kunnolla päälle.

Keiju rv 20+2
 
Ginnifer
Pakko kysyä..
Miten ihmeessä te kestätte nää helteet..? Normaaliin oon töissä käynyt, mutta vapaa-aika onkin nyt taas menny huonosti voiden. En yksinkertaseen oo pystyny muutamaan päivään tekeen mitään niin äklö on olo ollu.
Ihmetteleinkin itekseni, et onko ideana antaa panos töissä ja loppuaika kerätä taas sinne voimaa.
Mä olen sitten vissiin jotenkin poikkeava, kun mun mielestä ei mitään hellettä ole vielä ollutkaan, mukavan lämmintä vaan, kerrankin! Mutta ymmärrän kyllä että lämpö voi pahentaa pahoinvointia, kenellä sellaista vielä on. Itsellä onneksi jo ohi, vaikka ihan kaikki ruoka ei vielä maistukaan.

Tuota toista pointtia, koko jaksamisen antamista työnantajalle niin että työ sitten tosiasiallisesti määrää myös sen miten käytät vapaa-aikasi (=epätoivoisesti voimia keräämällä, että jaksaisit taas seuraavan päivän), olen itsekin paljon miettinyt. Varsinkin nyt kun katson taaksepäin ja tajuan millaisessa koomassa meni koko kevät, niin kyllä melkein suututtaa. Siis sehän oli vaan selviämistä päivästä toiseen, välillä sellaisessa sumussa että muistikin pätki ihan kunnolla. Olen töissä jenkkiläisessä firmassa, ja täällä on tosi vastenmielinen työnarviointimenetelmä, jossa kaikki ylemmän tason ihmiset pääsevät retostelemaan alempien tasojen tekemisiä ja niistä sitten annetaan arvosanat, joista määräytyy saako palkankorotuksia/bonuksia/ylennyksiä vai ei. Huonoksi onneksi tämän vuoden kierros käytiin juuri toukokuussa, eli mulla oli sitten oikein loppuhuipennuksena viimeiset kolme kuukautta varmaan normaalia huonompi performanssi... Ei pitäisi raskauden tietenkään vaikuttaa, mutta käytännössä tottakai se vaikuttaa, varsinkin kun ei se nyt ihan koko firman laajuisessa tiedossa vielä siinä vaiheessa ollut. Eli nyt tajuan, että olisi pitänyt hakea ihan kunnon pitkiä sairaslomia sensijaan, että täällä urheasti sinnitteli... Jotenkin se työmoraali vaan on sellainen, että haluaa parhaansa tehdä eikä heti valittaa "pienistä" ja jättää työtovereita pulaan, varsinkaan kun "eihän raskaus ole sairaus"... ja nyt se sitten kostautuu. Joskus tuntuu, että naisena ei kertakaikkiaan voi voittaa: mitä teetkin, niin aina se on väärin ja joudut siitä itse maksamaan muodossa tai toisessa.

No, tämä oli tällainen valitus. Tosi pieni ja mitätön aihe verrattuna muiden oikeisiin vaikeuksiin... Ei pitäisi valittaa kun mulla kuitenkin se työpaikka on, ja minä ja läheiseni terveitä. Kaikesta sydämestäni toivon jaksamista ja hyviä uutisia Kultsulle ja muille joita ihan todellisesti ja ankarasti koetellaan.

Ginnifer 20+4
 
Kultsulle näin alkuun, mukavaa kuulla että hyviäkin uutisia olette saanu, tsemppiä jatkoon!!

Meillä oli eilen rakenneultra ja kaikki sielä massussa näytti olevan kunnossa. painoa pienellä oli 375g. Vaavi nukkui koko ajan, vähän harmi, olisi kiva ollut katsella sitä viuhtomista :) ja kasvot hän oli haudannu jonnekkin piiloon, et kasvokuvaa ei saatu mukaan, höh. Sanoin kätilölle et ei haluta tietää sukupuolta, mut et onko tämä ultran tehny kätilö sattunu näkemään kumpi meille on tulossa ja olihan hän :D Olipa jännä tunne, oltais hyvinkin voitu kysyä et no kerroppas sit meillekkin, mut päämme pidettiin ja nyt jännitys säilyy vaavin syntymään saakka. Todella vahva tyttötunne mulla on, mut sen näkee sit lokakuussa :)

Nyt pyykille.. Vointeja kaikille!
-kinuskikissa viikolla 21+0-
 
iltapäivää kaikille!

täällä tasasen lämmintä,oikeastaan ihan kivaa,kun ei tartte mitään kamalia rehkimisiä käydä tekemään..lenkille kyllä tekis mieli,mutta yhtenä iltana kun koiran kanssa yritimme,niin runtti käveli 200m ja laitto stopin päälle ettei hää kävele enää metriäkään,no ei auttanu kiskominen,eikä kehoitus liikkeelle,sitten kun mies sanoi että mennää kotiin niin johan tuli koiran kinttuihin vipinää,vei sitten koiran kotia ja jatkettiin lenkkiä ilman koiraa.

likat ovat käyneet uimassa,minä en ole varmaan kahteen edelliseen kesäänkään uinut,ja voi toden näkösesti jäädä tänä kesänäkin uimatta..pitää olla tosi lämmintä vettä ennenkuin minä uimaan uskaltaudun.

ja veden juonnista on ollut puhetta,minulla menee varmaan n.2-3l vettä päivässä,ilmankos sormukset pyörii sormissa,vissyä tulee laitettua aika usein veden joukkoon,jotenkin se vesi on paljaaltaan aika mitään sanomattoman makuista.huomaa sitten minä päivänä juominen jää vähemmälle,niin juilii päähän.olen yrittänyt tytöillekkin tolkuttaa juomisen tärkeyttä,mutta minun murkkuikänen vaan tokas että sittenhän vessassa pitää juosta enempi..niimpä niin.
mutta ei niin paljon turvotusta ole ollut mitä enempi juo.

äitini kertoi että hänelle oli annettu minua odottaessa nesteenpoisto lääkettä kun niin mahottomat turvotukset oli ollut,ja kehoitus juomaan paljon nesteitä.

ite en juo ollenkaan kahvia niin kaipa sitten minun veden juonnin pajous osaltaan korvaa kahvin juonnin.
vaikka on kyllä kahvi tuoksunut todella hyvälle kun mies sitä itelleen keittää,mutta jotenkin pelottaa jos sitten jotakin vatsavaivoja tulee..

omaan napaan ei sen kummempia,välilä vaavi heittää oikein kunnolla kuperkeikkaa,ja sitten on pitempiä aikoja aivan hissukseen.

nyt pyykit keräämään tuolta narulta pois..ennenkuin ne aivan paahtuu sinne.

niinukka ja vunttunen 22+5
 
Sain viimein rekisteröityä iteeni ja vaihdoin nimimerkin, eli kirjottelin harmaana Elinana aiemmin. Jos joku viitsii vaihtaa sen tuonne etusivulle :)

Kultsulle haleja, pahaa teki lukea teidän ultrakäynnistä.

Mekin käytiin ultrassa viime perjantaina ja siellä imeskeli peukaloa pieni ponityttö :heart: Kaikki oli kunnossa eikä laskettu aikakaan muuttunut. Ehdotin miehelle jo ponin ostamista, mutta se ei innostunut aiheesta. Pojalle olisi varmasti jo ostettu jalkapallo ja maali pykätty takapihalle :whistle:
 
LEYA nimimerkki muutettu. Onnea iloisista ultrakuulumisista

TINAKENKÄTYTTÖ
Laitoin sun nimimerkin perään että tyttöä epäilet..

Laitoin niille joilla sukupuoli näkynyt ultrassa nimimerkin perään että : ultrassa näkyy tyttö/poika.
Ja te ketkä haluatte lisätä tuon nimimerkin perään sen oman epäilyksen sukupuolesta, ilmoitelkaa niin minäpä lisäilen.

Tässä voisin mainita, että itse olin 100% varma ennen viime viikon 4D- ultraa että tyttöä meille odotellaan..Mutta niin se vaan olikin poika =)

Nyt jätski ostoksille:)
 
kotiäiti-1981 kyseli ultrakuvien osoitetta. Olikos se tämä mitä kaipailit?

http://pregnancy.about.com/od/boyorgirl/a/girlboyultras.htm

Onnea kaikille joilla ultra on takanapäin :flower: hienoa ettei kukaan saanut huonoja uutisia :)

Kultsun tilanne on pyörinyt päässä koko päivän. Toivottavasti he ovat saaneet edes jotain hyviä uutisia sillä lääkärireissulla...

tuutilulla kera typykän rv 23+5 :eek: mennääkös tässä jo näin pitkällä vai onkohan laskut menneet sekaisin :D
 
Vauvan sydänäänet sitten meinasi säikäyttää, kun terveydenhoitaja ei niitä lainkaan löytänyt. Mutta sitten tuntui masussa muljahdus ja jo pläjähti ruutuun sykkeeksi 150. Eli "tyttösykkeillä" jatketaan. Ja tyttöähän se kätilökin taisi ehdottaa... Painoa oli tullut kuukaudessa 500g. Nyt on sitten yhteensä tullut ekasta neuvolakäynnistä muistaakseni 600g :D Hyvä niin! -2kg on vielä siitä kun positiivisen testin aikaan itseni kotona punnitsin. No onhan noita ylimääräisiä kymmenkiloja pari.. :ashamed:

Huomenna on se kauan kaivattu ja (pelättykin) 4D-ultra. Samalla alkaa pe-ma kestävämme lomareissu, ihanaa :D Vaikka varmasti tuon 1v1,5kk kanssa tulee vielä hiki pintaan ;) eikä isovelikää aina sen helpompi ole vaikka ikää "jo" 7v4kk :heart:

tuisku + tyttökö 23+0 (huh, kun viikot vierii niin ettei perässä pysy)
 
Kutltsulle lähtee täältä edelleen voima :hug:, ihana oli kyllä lukea teidän saamista hyvistä uutisista - toivottavasti niitä tulee vielä lisää.

Tänne kuuluuu hyvää. Eilen oli neuvola ja siellä oli lähes kaikki ok. Paino on edelleen laskusuunnassa, elopainoa on nyt 300g vähemmän kuin ennen raskautta. Painoindeksi vielä kuitenkin normaalin rajoissa ja vauva on kasvanut ihan niin kuin pitääkin. Sain silti määräyksen herkutella =). Sf-mitta oli 19 ja maha on nyt viikossa kasvanut hurjasti. Pissanäytteen kävin labrassa antamassa, kun ketoaineet on stickissä koholla. Tulokset tuli tänään eikä onneksi mitään tulehdusta - jotkut soluarvot olivat koholla ja lääkärin mielestä kuumuus ja mun laihtuminen on johtanut siihen, että oon päässyt vähän kuivumaan. Eli juomista pitää lisätä. Myös Hb oli laskenut 145:stä 117:sta - rautaa ei ainakaan vielä määrätty. Sydänäänet kuului hienosti vaikka neiti yritti kovasti luikkia pakoon :)

Mulla on ensi viikolla vielä lääkärineuvola. Sitten lähdetäänkin meidän 6 viikon häämatkalle Usan ja Bahaman suuntaan. Lääkäreitä olen asiasta konsultoinut, eivätkä näe mitään riskiä reissussa. Tarkoitus on kuitenkin edetä ihan omien voimien mukaan, eli samalla tavalla kuin suomessakin. Lennoilla meillä on exit-paikat, tukisukat on hankittu ja vettä on saatavilla. Saadaan 6 viikkoa olla ihan kahdestaan ja kerätä voimia tulevaa varten. Päiviä täällä jo lasketaan.. kevät on ollut hektinen eikä vapaa-aikaa liiemmälti ole kummallakaan ollut, ollaan todella loman tarpeessa. Ja myös toistemme tarpeessa - onhan kyseessä häämatka
;) ja muutenkin...

Sellaista taas tänne.

Oliivia 21+1
 
moi taas!

Mulla alkaa huomenna äitiysloma!!!!!!!!!!!

Eli oon opiskelija ja teen vielä harjottelujaksoa valmiiks, mikä loppuu sitten huomenna, ihanaa! kesätöitä en oo edes hakenu, ajateltiin miehen kanssa et nautitaan tästä kesästä nyt kunnolla kun ollaan vielä kaksin. kouluunkaan en voi syksyllä palata kun eka jakso kestäis marraskuulle asti. mitään rahaahan ei nyt sitten tule, joten joudutaan kärvistellä hetki miehen palkalla, äippärahaa alan saamaan aikastettuna elokuun 18 päivä alkaen.
nyt lähen viikonlopuks appivanhempien luo auttamaan muutossa, kirteleen huonekaluliikkeitä ja ompeleen anopin kanssa verhoja. sovittiin jo puhelimessakin et mitä kaikkia herkkuruokia voidaan kokkailla. mulla on kyllä sattunu hyvä tuuri ton anopin suhteen, ei nimittäin vois olla parempi! se kyllä oottaa ihan hulluna tätä vauvaa, tämä kun on eka lapsenlapsi, kuten myös mun omille vanhemmille. mies lähtee kaverinsa kanssa helsinkiin jollekin keikalle ja tulee vasta maanantaina takas.
tuutilulla miten sujui hammaslääkärissä? ite opiskelen alaa ja oon hammashoitolassa harjottelussa, joten tuttua on tuo poptilaitten jännittäminen. melkeinpä jokainen asiakas jännittää jonkin verran, toiset vaan enemmän. hyvin kyllä kuitenkin aina pärjäävät! =)

No mutta hyviä viikonloppuja ja aurinkoisia ilmoja mammat ja tulevat sellaiset! B)

t. tiipii rv 21+3 :heart:
 
Kävinpä minäkin neuvolassa eilen. Ekaa kertaa mitattiin sf-mitta ja paukahdettiin käyriltä komeasti yli. Mitta siis 26cm :ashamed:
Hb 97, paineet 116/64, painoa +400g/vko, turvotus++
Terkkari kielsi sukkien käytön, käski pitää jalkoja usein ylhäällä, juoda paljon ja liikkua tunnin välein. Ja kaikki tuon jalkojen turvotuksen takia. Iltaisin on ikävää kävellä, kun jalkapohjia kivistää ja nahka on tiukalla.
Ruokavalioon kuuluu nyt sitten persiljaa ja punajuuria. Maha ei ota rautalääkettä vastaan ja kaikki muu rautapitoinen närästää. Auttaskohan naulojen imeskely??
Olo on kyllä kieltämättä hutera ja päikkäreitä voisin vedellä useampaan kertaan. Sitten nämä aamut on tällasta valvomista. Silmätulehdus ja kesäflunssa pukkaa päälle ihan urakalla :snotty:

Meillä oli asuntoauto varattuna elokuulla viikoksi ja meinattiin lähteä huvipuistokierrokselle. Nyt kuitenkin peruttiin se, kun en taida innostua ajatuksesta raskausviikolla 31. Varattiin sitten Kalajoelta mökki 3 päiväksi. Onpahan lapsilla edes jotain lomareissua odotettavana.

Mileko + "riiviötyttö" 21+4
 
Huomenta!

Katselin just että on aika poikavoittoinen lokakuu ainakin ultrien mukaan. Ja ite epäilen että tuo meijenkin typy ne pallit syntyessään on kasvattanut:ashamed: :D

oliivialle onnistunutta matkaa. Naama vihertäen täällä lueskelin. Miä haluan ja |O Mahtuiskos matkalaukkuun mukaan :whistle:

tiipii selvisin hengissä hampilääkäristä :D Oli jo tuskan takana penkissä istuminen. Piti aika pystyyn laittaa kun yökkö meinas ihan väkisin tulla :x Muutenkin miä yökkäilen tosi herkästi siellä. Onneks on tuttu lääkäri ja hoitaja ja he tietävät yhdestä äännähdyksestä olla imurin kanssa sohimassa.

kun keväällä kerroin h.lääkärille että oos taas pieniin päin, hän sanoi voi ei... :D Kamala sepostus sen jälkeen: en tarkottanut sitä niin vaan kun nuo hampaat aina rapistuu silmissä ja ei ehdidä hoitoja viedä loppuun kun hampaasta puuttuu jo puolet.

Noinhan nuo on. Alkuajan oksentelut on joka raskauden aikan saanut nää hirveän huonoiksi. Ja sitte kun nää on silleen ongelmalliset etteivät vaivaa ollenkaan ennen kuin lohkeaa puolet pois tai reikä on jo juuressa :/ Ja reiät alkavat yleensä hampaiden välistä minne ei edes lanka mahdu. Eilenkin oli tarkoitus saada tuo yksi juurihoidettu loppuun mutta sepä oli tauon aikana taas ärtynyt ettei edes huuhtelua kestänyt. Lääkäri totes että pitäis kuvata mitä juurille on käynyt mutta siirretään sitä sinne synnytyksen jälkeiseen aikaan...

En miä ole ollutkaan niiden kirjoilla kuin reilu 14v :D Esikoisen odotusaikana hoito alkoi ja loppua ei taida näkyä :( Pelko kivustahan se kauhein aina on. Muutaman kerran oon pillahtanut itkemään kun paniikki on ottanut vallan :ashamed: Ja muutaman kerran hommat on seissyt odotamassa että tää rouva muistais hengitellä oikein, kun unohdan hengittää ja sitte alan vetämään tosi pinnallisesti ja nopeasti. Kyllä oikein hävettää aina että tän ikäinen ja pelkää ihan mielettömästi :ashamed: Onneks on aivan ihanat ja tutut ihmiset siinä ympärillä :heart:
 

Yhteistyössä