Luonnonmukainen synnytys -kokemuksia?

Ja höpö höpö. Ei se palautuminen ole siitä kiinni saako kivunlievitystä tai ei. heh heh! Tosi hauska juttu!
Itse ainakin ottaisin kaikki myrkyt, jos saan. On pakosti synnytetty luomustikin ja semmoisista synnytyksistä jäi p...n maku suuhun. Ja on tutkimuksia, jos äiti kokee synnytyksen erittäin kivuliaana, se stressaa vauvaa.
Ei luomusynnytys tee kenestäkään parempaa äitiä!

 

Ja höpö höpö. Ei se palautuminen ole siitä kiinni saako kivunlievitystä tai ei. heh heh! Tosi hauska juttu!
Itse ainakin ottaisin kaikki myrkyt, jos saan. On pakosti synnytetty luomustikin ja semmoisista synnytyksistä jäi p...n maku suuhun. Ja on tutkimuksia, jos äiti kokee synnytyksen erittäin kivuliaana, se stressaa vauvaa.
Ei luomusynnytys tee kenestäkään parempaa äitiä!

Onko kukaan niin sanonut että olisi parempi ihminen? Olisi mukavaa jos pidettäs asiallinen linja näissäkin viesteissä. Kyllähän se totta on että lähet nopeemmin palautumaan jos et ota lievityksiä, koska palautumiselle on tärkeetä että heti lähetään liikkumaan omin jaloin kaikilla tämä ei onnistu. On myös mahdollista että tulee todella pahoja jälki oireita jonka takia ei pysty palautuminen alkaa. Palautuminen voi tarkoittaa myös muutakin kun tikkien sulamista ja kohdun supistumista ! Synnytyskivunkin voi ottaa vahvuutena jos siihen asennoituu oikein. Ei ennen vanhaankaan ole ollut kivunlievityksiä ja hienosti on selvitty saunan lauteilla sillonkin. Ja siis tutkittua on tosiaan että jos äiti stressaa niin lapsikin, mutta näin voi käydä jo raskausaikana. Ja uskon että monella käykin. Ei se muutama tunti enää sitä lasta riko. Ja ihmiset kopee kivun eritavoin ja käyttää sen kivun hyödyn eritavoin. Kukaan ei ole parempi taikka huonompi synnytyskokemuksensa perusteella.

 

Mä otin esikoisesta pari hönkäystä ilokaasua (mut ei auttanut niin jäi sitten) ja seuraavat kaksi mentiin ihan luomuna. Samalla tavalla tarkoitus tämä neljäskin synnyttää. Mä en hae sillä mitään vuoden mutsi-pokaalia,enkä sen takia luomuna synnytä. Vaan ihan sen takia,etten ylipäätään syö mitään ylimääräisiä lääkkeitä,ei oteta lapsille ylimääräisiä rokotteita,ei haeta heti ab-kuuria...en vaan halua ylimääräisiä "myrkkyjä" minuun tai lapsiini Sattuuhan se ponnistaminen ja viimeset supistukset ihan järkyttävän paljon,mut hengissä oon selvinny. Mulla on kyllä synnytykset ollu kaikki nopeita, eka vajaa 6 tuntia, toka 4 tuntia ja kolmas 3 tuntia.
Kipua oon hallinnut hengittämällä,liikkumalla ja laulamalla

 

Ei luomusynnytys tee kenestäkään parempaa äitiä!

Ei kai tässä siitä olekaan kysymys, vai onko? Ei ainakaan omalta puoleltani ole Mä toivoisin mahdollisimman luomua synnytystä, koska lääkeiaineiden käyttöön synnytyksessä liittyy aina riskejä niin äidin kuin vauvankin kannalta. Lääkkeellinen puuttuminen synnytykseen voi johtaa lääketieteellisten toimenpiteiden kehään, jotka voisivat (ja voivatkin) olla tarpeettomia normaalissa synnytyksen kulussa.

Esim. epidurali voi hidastaa synnytystä hillitsemällä supistuksia. Joudutaan laittamaan oksitosiini-tippaa, jotta synnytys pysyisi käynnissä. Äiti ei välttämättä pääse liikkumaan, mikä nopeuttaisi ihan luonnollisella (ja siten myös turvallisella) tavalla synnytystä. Ponnistusvaihe voi pitkittyä ja hankaloitua, jos ja kun synnyttäjä ei tunne ponnistamisentarvetta eikä pysty ponnistamaan "oikeaan suuntaan". Voidaan joutua turvautumaan episiotomiaan (joka muuten tutkimusten mukaan ei edes ehkäise repeämiä, vaan voi jopa lisätä riskiä vaikeisiin 3. ja 4. asteen repeämiin....), imukuppiin jne.. Ja kaikki tämä vain siksi, että äiti otti epiduraalipuudutuksen.

Ei niin, että AINA ja JOKAISELLA epiduraalin ottaneella näin kävisi, tai että IKINÄ ei jouduta käyttämään imukuppia tai leikkaamaan epparia, jos ei ole ottanut epiduraalia, mutta noin niinkun tilastollisesti ja tutkimusten valossa näyttää siltä, että lääkkeellinen puuttuminen synnytykseen lisää yhä uusien lääketieteellisten toimenpiteiden toimittamista synnytyksessä.

Ja siis, normaaliin synnytykseen ei tarvitse kuulua episiotomia, imukuppi, oksitosiini eikä välttämättä edes jatkuva vauvan sydänkäyrän tarkkailu. Ihmiset tuntuvat ajattelevan, että ilman muuta jokaiseen normaaliin synnytykseen kuuluu joku epparin leikkaus ja oksitosiinilla tai kalvojen puhkaisulla homman nopeuttaminen.

Itseasiassa, mikäli lapsen tai äidin terveys sallii, synnytyksen nopeuttamisellekaan ei usein ole mitään perusteita, paitsi vissiin saada sali seuraavan synnyttäjän käyttöön...?

Episiotomiasta on käytetty tällaista vertausta: koeta repiä mikä kangas saumasta tai reunasta kahtia. Vaatii voimaa. Koita leikata siihen ensin viilto ja repiä sen jälkeen kahtia. Kummalla tavalla saat helpommin kankaan revittyä kahtia?

Sikiökalvojen puhkaisun ei myöskään tarvitse olla rutiinitoimenpide. Kalvot vaimentavat lapseen kohdistuvaa painetta supistusten aikana ja tietysti se voi vaimentaa myös synnytyskivun kokemusta Vauva voi vaikka syntyäkin sikiöpussissa.

Mulla ei todellakaan ole kyse mistään paremmuuskilpailusta kenenkään kanssa, kun haluan synnyttää mahd. luomuna. Kyse on ihan puhtaasti riskien minimoimisesta. Mä edellisessä synnytyksessä sain ihan omakohtaisesti kokea, miten paljon lääkkeellinen puuttuminen synnytykseen lisäsi uusia lääketieteellisiä toimenpiteitä jne.. Mä olen oikein malliesimerkki siitä Seuraavan synnytyskokemuksen mä tahdon olevan positiivisempi ja mä uskon vakaasti, että se on sellainen, jos ja kun mä pystyn välttämään turhan lääkkeellisen puuttumisen synnytykseen. Silloin se on hyvä kokemus myös vauvalle

En mä tee mitään muitakaan valintoja elämässäni sen vuoksi, että olisin parempi kuin joku toinen, vaan sen vuoksi, että ne ovat parhaita valintoja minun itseni tai minun lasteni kannalta. Mulla ei ole ainakaan tarvetta kilpailla kenenkään kanssa mistään, mutta varsinkaan äitiydestä. Mä teen ratkaisuja, joiden uskon olevan parhaita mahdollisia minulla, lapsilleni ja perheelleni. Muut tehkööt omat ratkaisunsa omilla perusteillaan

 

Ei kai tässä siitä olekaan kysymys, vai onko? Ei ainakaan omalta puoleltani ole Mä toivoisin mahdollisimman luomua synnytystä, koska lääkeiaineiden käyttöön synnytyksessä liittyy aina riskejä niin äidin kuin vauvankin kannalta. Lääkkeellinen puuttuminen synnytykseen voi johtaa lääketieteellisten toimenpiteiden kehään, jotka voisivat (ja voivatkin) olla tarpeettomia normaalissa synnytyksen kulussa.

Esim. epidurali voi hidastaa synnytystä hillitsemällä supistuksia. Joudutaan laittamaan oksitosiini-tippaa, jotta synnytys pysyisi käynnissä. Äiti ei välttämättä pääse liikkumaan, mikä nopeuttaisi ihan luonnollisella (ja siten myös turvallisella) tavalla synnytystä. Ponnistusvaihe voi pitkittyä ja hankaloitua, jos ja kun synnyttäjä ei tunne ponnistamisentarvetta eikä pysty ponnistamaan "oikeaan suuntaan". Voidaan joutua turvautumaan episiotomiaan (joka muuten tutkimusten mukaan ei edes ehkäise repeämiä, vaan voi jopa lisätä riskiä vaikeisiin 3. ja 4. asteen repeämiin....), imukuppiin jne.. Ja kaikki tämä vain siksi, että äiti otti epiduraalipuudutuksen.

Ei niin, että AINA ja JOKAISELLA epiduraalin ottaneella näin kävisi, tai että IKINÄ ei jouduta käyttämään imukuppia tai leikkaamaan epparia, jos ei ole ottanut epiduraalia, mutta noin niinkun tilastollisesti ja tutkimusten valossa näyttää siltä, että lääkkeellinen puuttuminen synnytykseen lisää yhä uusien lääketieteellisten toimenpiteiden toimittamista synnytyksessä.

Ja siis, normaaliin synnytykseen ei tarvitse kuulua episiotomia, imukuppi, oksitosiini eikä välttämättä edes jatkuva vauvan sydänkäyrän tarkkailu. Ihmiset tuntuvat ajattelevan, että ilman muuta jokaiseen normaaliin synnytykseen kuuluu joku epparin leikkaus ja oksitosiinilla tai kalvojen puhkaisulla homman nopeuttaminen.

Itseasiassa, mikäli lapsen tai äidin terveys sallii, synnytyksen nopeuttamisellekaan ei usein ole mitään perusteita, paitsi vissiin saada sali seuraavan synnyttäjän käyttöön...?

Episiotomiasta on käytetty tällaista vertausta: koeta repiä mikä kangas saumasta tai reunasta kahtia. Vaatii voimaa. Koita leikata siihen ensin viilto ja repiä sen jälkeen kahtia. Kummalla tavalla saat helpommin kankaan revittyä kahtia?

Sikiökalvojen puhkaisun ei myöskään tarvitse olla rutiinitoimenpide. Kalvot vaimentavat lapseen kohdistuvaa painetta supistusten aikana ja tietysti se voi vaimentaa myös synnytyskivun kokemusta Vauva voi vaikka syntyäkin sikiöpussissa.

Mulla ei todellakaan ole kyse mistään paremmuuskilpailusta kenenkään kanssa, kun haluan synnyttää mahd. luomuna. Kyse on ihan puhtaasti riskien minimoimisesta. Mä edellisessä synnytyksessä sain ihan omakohtaisesti kokea, miten paljon lääkkeellinen puuttuminen synnytykseen lisäsi uusia lääketieteellisiä toimenpiteitä jne.. Mä olen oikein malliesimerkki siitä Seuraavan synnytyskokemuksen mä tahdon olevan positiivisempi ja mä uskon vakaasti, että se on sellainen, jos ja kun mä pystyn välttämään turhan lääkkeellisen puuttumisen synnytykseen. Silloin se on hyvä kokemus myös vauvalle

En mä tee mitään muitakaan valintoja elämässäni sen vuoksi, että olisin parempi kuin joku toinen, vaan sen vuoksi, että ne ovat parhaita valintoja minun itseni tai minun lasteni kannalta. Mulla ei ole ainakaan tarvetta kilpailla kenenkään kanssa mistään, mutta varsinkaan äitiydestä. Mä teen ratkaisuja, joiden uskon olevan parhaita mahdollisia minulla, lapsilleni ja perheelleni. Muut tehkööt omat ratkaisunsa omilla perusteillaan

Aamen! Olet niin asian ytimessä! Samallalailla minäkin koin että epiduraalista on loppupeleissä enemmän haittaa kuin hyötyä, minulle kävi ihan samoin. Puudutteen jälkeen oksitosiini, kalvojen puhkaisu, pitkä avautumisvaihe, sängyn vanki - ei pääse liikkumaan, ponnistusvaiheen loppupuolella välilihan leikkaus, imukuppiavustus ja 3-asteen repeämä!

Lisäksi epiduraali ei auttanut edes kipuihin, se poisti kaikki hyvät hormoonit myös ne mielihyvää tuottavat jotka auttaa synnyttäjää henkisesti.

 

Heippa mammat, jos teitä siksi saa kutsua!

Jos sallitte niin kerron tänne oman tarinani myöskin

Eli, mulla takana 2 synnytystä, jotka "ammattilaisten" mukaan oppikirjasta.. Nyt kolmas synnytys toivottavasti käynnistyy marraskuussa.

Esikoinen lähti itsestään syntymään edellisenä iltana kun aamulla olis ollut yliaikaiskontrolli. Sairaalaan mentiin liian ajoissa ja sain jotain piikkejä jotta saisin nukuttua. seuraavana päivänä miettivät lähettääkö meidät kotiin vielä ottamaan vauhtia mutta synnytys olikin ylättäen lähteny oikeasti käyntiin ja päästiin saliin. siellä sitten otin epiduraalin. mua kyllä koko ajan kannustettiin että hienosti menee ja niin pitkään kun jaksat niin näillä mennään. Se oli sellaista ensikertalaisen jännitystä, ja en vielä siinä vaiheessa ollu tutustunu normaaliin fysiologiseen synnytykseen tai mitään.

Sitten toisen raskauden loppu puolella löysin tän aiheen luomu synnytys ja jonkun verran asiaa tutkin ja tulin jopa siihen tulokseen että jos asuisin esim. briteissä tai hollannissa synnyttäisin kotona ( niissä maissa se on tuettua ja asia hoidetaan tosi eri tavalla kuin suomessa. Suomessa on vähän kiven alla suunnitellut koti synnytykset). Lähdettiin siis sairaalaan ja toivelistalla oli luomu synnytys ja avoin mieli yms. ja että ei tarjota lääkkeellistä kivun lievitystä. Ja hienosti meni, sipustukset tuli tosin aika harvoin ja alkoi jopa hiipumaankin, joten sain nukuttua.. takana valvottu yö ja valtava väsymys. mutta tämäpä ei sopimut vuoroon tulleelle kätilölle ja lääkärille että synnytys "jumitti" hetken 5-6cm ja sipustusten väli piteni. ( itse nyt tätä kirjoittaessani alan ajattelemaan että se oli oikeasti mun kropan lepotauko että saan levättyä ja sit sen jälkeen oltai jatkettu, onks mahollista?? ) Lääkäri tuli paikalle ja teki kohtuuttoman pitkän sisätutkimuksen, joka siis aiheutti koko ajan supistusta ja olin kovissa kivuissa. Ja siinä sitten sen jälkeen kun oli "pilkannut" mut kun hain tukea miehestäni niin sormet edelleen mun sisällä kysyi että puhkaistaanko kalvot ja sanoi että hän ne nyt tästä samalla puhkasee, ja mä pyysin että ottais käden pois jotta saisin hetken miettiä. Siinä kuitenkin tilanne eteni niin että hän puhkas kalvot. Kätilö sano että se ei kumoa luonnon mukaisuutta koska jossain vaiheessa ne PITÄÄ puhkasta kuitenkin.. -.- no kivut levis käsiin, mieliala levis käsiin, lääkärin käytöksesta mua kohtaan jäi TOSI paha mieli ja ikävä kyllä annoin sen vaikuttaa itteeni ja synnytykseeni. no siinä sitten yritin pallon päällä kärsiä kun kätilö seiso vieressä kellon kanssa ja vastaili puhelimeen ja kyseli miks itken.. huoh.. olo oli kun ois pitäny talo pystyä rakentamaan ja siinä sivussa synnyttämään lapsi!?! oikeen tuneet kuohuaa kun kirjotan tätä! mun ei siis annettu vajota mihkään regressioon jotta olisin voinut selvitä siitä. otin ilokaasua josta tuli vaan huono olo. sitten oli supistusten pahimmat piikit päällä ja oksettava olo kaasusta. harmittaa ettei kätilö täyttänyt ammetta valmiiksi jotta oisin voinu sinne mennä vaan alko nyt kyselee että odotanko reilun puol tuntia jos se täytetään.. sitten otin spinaalin. ja joo, auttoi.

silti. nyt tosiaan kolmas lapsi tulossa ja jotenkin mietityttää, raskausaikana ei saa syödä buranaa mut sit yhtäkkiä onkin ihan ok tuupata hirveet määrät jotain suhteellisen uutta (?) lääkettä? mua niin mietiyttää että voiko siihin nyt sit kuitenkaan luottaa. ehdottomasto haaveilen luomu synnytyksestä. mutta se vaatii paljon myös ympäristöltä ja itse epäilen että onnistuuko se hektisessä sairaala ympäristössä minulta.. voi vitsit jos uskaltaisi yrittää saada suunniteltua kotisynnytystä, jossa mukana olisi ammattitaitoinen kätilö. ja siinäkin mietityttää sitten se miljoona asiaa. mutta miksi me suomalaiset naiset ei uskota itteemme, omaan kropaamme ja mitkä uskomattomat voimavarat meistä löytyykään?? jo se että, etä ylipäänsä pystytään synnyttämään, jossain, jotenkin, jollain tavalla.

*muoks* te ketkä olette aiheeseen tutustunu, luomu synnytys yms., voistteko pistää linkkejä, kirja suositteluja tms..?

 

Ne jotka taas ovat joutuneet synnyttämään luomusti kun ei ole ehtinyt laittaa kivunlievitystä niin he taas ovat olleet jokseenkin karheena siitä että niin kävi. Yleensä syöksysynnyttäjille ei ehditä laittaa mitään ja muutenkin nopea synnytys sattuu enemmän kuin hidas.

Sinänsä hidas synnytys ei ole aina huono, en myöskään pidä siitä että lääkärit manipuloivat synnytystä esim. puhkaisemalla kalvot - ja joo tiedän ne ei siihen lupaa kysy! Joskus synnytykseen tulee tarkoituksella suvantovaihe ja joskus siihen on luonnon oma tarkoitus eikä sitä sopis kovin nopeasti lähtee manipuloimaan. Synnytys on muutenkin pitkämielisten hommaa, siinä ei hätäily auta.

Nykypäivänä on sellainen elämäntapa että "kaikki- mulle - heti -tänne" - hätäily ja jatkuvien tulosten näkyminen ei sovi synnytystilanteisiin. Tästäkin syystä synnytys kotona ilman hätäilyä ei ole ollenkaan huono vaihtoehto. Tosin ei sovi ensisynnyttäjälle eikä riskisynnyttäjille ja joku kokenut synnytyksestä tietävä tulisi olla paikalla. Ja myös tunnistaa ajoissa ne merkit milloin on mentävä sairaalaan.

Itselläni on niin surkea kipukynnys että sen takia luulen että en pysty luomuna synnyttämään vaikka tahtoa olisikin. Koska sairaalaan on mentävä niin olen tehnyt jo listaa mitä minulle ei saa tehdä ellei minun tai vauvan henki ole vaarassa ja ne ovat; ei kalvojen puhkaisua, ei oksitosiini-tippa, ei piuhoja minuun tai vauvan päähän -> eli täysi liikkumisvapaus (tämä tosin purkautuu jos joudutaan turvautumaan spinaaliin, silloin saavat laittaa). Ja ponnistusvaiheessa ei episotomia. Tässä muutamia, lähempänä synnytystä jotain varmaan vielä.

 

Ne jotka taas ovat joutuneet synnyttämään luomusti kun ei ole ehtinyt laittaa kivunlievitystä niin he taas ovat olleet jokseenkin karheena siitä että niin kävi. Yleensä syöksysynnyttäjille ei ehditä laittaa mitään ja muutenkin nopea synnytys sattuu enemmän kuin hidas.

Sinänsä hidas synnytys ei ole aina huono, en myöskään pidä siitä että lääkärit manipuloivat synnytystä esim. puhkaisemalla kalvot - ja joo tiedän ne ei siihen lupaa kysy! Joskus synnytykseen tulee tarkoituksella suvantovaihe ja joskus siihen on luonnon oma tarkoitus eikä sitä sopis kovin nopeasti lähtee manipuloimaan. Synnytys on muutenkin pitkämielisten hommaa, siinä ei hätäily auta.

Nykypäivänä on sellainen elämäntapa että "kaikki- mulle - heti -tänne" - hätäily ja jatkuvien tulosten näkyminen ei sovi synnytystilanteisiin. Tästäkin syystä synnytys kotona ilman hätäilyä ei ole ollenkaan huono vaihtoehto. Tosin ei sovi ensisynnyttäjälle eikä riskisynnyttäjille ja joku kokenut synnytyksestä tietävä tulisi olla paikalla. Ja myös tunnistaa ajoissa ne merkit milloin on mentävä sairaalaan.

Itselläni on niin surkea kipukynnys että sen takia luulen että en pysty luomuna synnyttämään vaikka tahtoa olisikin. Koska sairaalaan on mentävä niin olen tehnyt jo listaa mitä minulle ei saa tehdä ellei minun tai vauvan henki ole vaarassa ja ne ovat; ei kalvojen puhkaisua, ei oksitosiini-tippa, ei piuhoja minuun tai vauvan päähän -> eli täysi liikkumisvapaus (tämä tosin purkautuu jos joudutaan turvautumaan spinaaliin, silloin saavat laittaa). Ja ponnistusvaiheessa ei episotomia. Tässä muutamia, lähempänä synnytystä jotain varmaan vielä.

En myöskään voi suositella kotisynnytystä herkkähermoisille, tosin tätä tuskin kukaan herkkä hermoinen edes ajattelee. Ite olin kakkosen synnytyksen jälkeen viikon shokkitilassa. Ja se mikä mua kummastuttaa, sairaalaan mentäessä meille ei tarjottu kriisiapua/keskusteluapua kätilöt vaan naureskeli, että jaa te hoiditte sit hommat kotona. Tuli tosi ahistava tunne noista naureskeluista koska tää oli täysin päin vastasta mitä olin synnytykseltä odottanut.

 

Katson synnyttäneeni esikoiseni luomuna. Synnytyksen ihan alkuvaiheessa otin särkylääkettä ja kokeilin yhden siemauksen ilokaasua, josta en tykännyt yhtään ja josta ei ollut niin mitään apua. Yäk. Mitään muita lääkkeellisiä kivunlievityskeinoja en käyttänyt, ja tämä oli oma, harkittu valintani. Minulla on _todella_ paha neulakammo, ja mieluummin kärsin jäätävää kipua kuin otan neulan sisääni. Luomuna siis mentiin, ja myös seuraavan aion synnyttää luomuna.

Kyllä ne supistuskivut olivat tosi karmeita, ja huusin ja itkin kurkku suorana, eikä mistään jumppapalloista tai sellaisesta ollut mitään apua. Suihku auttoi aluksi todella hyvin, mutta viimeisiin tunteihin se ei enää tehonnut. Synnytyskivusta ei kuitenkaan jäänyt mitään traumoja. Kaikki sujui tosi hyvin, ja synnytyksen kesto oli vähän yli kymmenen tuntia. Ponnistusvaihe kesti 21 minuuttia. Samantien, kun vauvan pää oli putkahtanut ulos, kaikki kivut loppuivat kuin seinään.

Kaikenkaikkiaan synnytyksestä ilman lääkkeellistä kivunlievitystä jäi hyvä mieli. Se on ihan sama, kuinka paljon supistuskivut sattuvat. Sen tietää, että ne loppuvat synnytykseen, ja palkinto on taatusti kaiken kivun arvoinen!

 

Katson synnyttäneeni esikoiseni luomuna. Synnytyksen ihan alkuvaiheessa otin särkylääkettä ja kokeilin yhden siemauksen ilokaasua, josta en tykännyt yhtään ja josta ei ollut niin mitään apua. Yäk. Mitään muita lääkkeellisiä kivunlievityskeinoja en käyttänyt, ja tämä oli oma, harkittu valintani. Minulla on _todella_ paha neulakammo, ja mieluummin kärsin jäätävää kipua kuin otan neulan sisääni. Luomuna siis mentiin, ja myös seuraavan aion synnyttää luomuna.

Kyllä ne supistuskivut olivat tosi karmeita, ja huusin ja itkin kurkku suorana, eikä mistään jumppapalloista tai sellaisesta ollut mitään apua. Suihku auttoi aluksi todella hyvin, mutta viimeisiin tunteihin se ei enää tehonnut. Synnytyskivusta ei kuitenkaan jäänyt mitään traumoja. Kaikki sujui tosi hyvin, ja synnytyksen kesto oli vähän yli kymmenen tuntia. Ponnistusvaihe kesti 21 minuuttia. Samantien, kun vauvan pää oli putkahtanut ulos, kaikki kivut loppuivat kuin seinään.

Kaikenkaikkiaan synnytyksestä ilman lääkkeellistä kivunlievitystä jäi hyvä mieli. Se on ihan sama, kuinka paljon supistuskivut sattuvat. Sen tietää, että ne loppuvat synnytykseen, ja palkinto on taatusti kaiken kivun arvoinen!

Kiitos tästä selostuksesta tuo kannustaa kokeilemaan luomuna. Tosin entäs tälläinen jolla on surkea kipukynnys? - Meinaa jossain vaiheessa varmaan murtuu ja tukeutuu johonkin kivunlievitykseen...

Entäs te muut jotka olette luomuna synnyttäneet niin miten olette siitä selvinneet? Mitkä on hyväksi havaittuja muita kivunlievennys tai kivun sietokyvyn keinoja?

 

Kiitos tästä selostuksesta tuo kannustaa kokeilemaan luomuna. Tosin entäs tälläinen jolla on surkea kipukynnys? - Meinaa jossain vaiheessa varmaan murtuu ja tukeutuu johonkin kivunlievitykseen...

Entäs te muut jotka olette luomuna synnyttäneet niin miten olette siitä selvinneet? Mitkä on hyväksi havaittuja muita kivunlievennys tai kivun sietokyvyn keinoja?

Minäkin kuvittelin että kynnys on matala kunnes pakko oli selvitä ilman.
Esikoisesta olin jossain horrorissa, en paljoa muista. Kakkosessa keskityin hengittämiseen ja keskityin kipuun. Helpottaaa vaikka kuulostaa hölmöltä. Vähän kun meditaatioaisesti syvennyt siihen kipuun. Hengität syvään ja ehkä hyräilet tai laulat kirjaimia. Helpottaa. Aiks nopeesti sen löytää mikä on itselleen parhaaksi.

 

Mulla nyt ei edellinen synnytys mennyt niinkuin Strömsössä, mutta ainakin muihin kipuihin (kuten julmettuihin työkyvyttömäksi tekeviin menkkakipuihin) on auttanut se, että on vain antanut kivun tulla ja tavallaan "tunnustellut" sitä kipua. Usein mä olin menkkakipujen aikaan ihan lamaantunut, vääntelehdin tuskissani, oksentelin yms., kunnes lopulta aloin väsyä. Kun väsyin, en enää jaksanut vääntelehtiä ja taistella kipua vastaan (tyyliin "miks mä, miksei tää lopu? Lopu jo, mene pois!"). Jäin vain paikalleni makaamaan ja joka kerta kipuaallon tullessa päälle, mä keskityin lähinnä hengittämään ja pysymään paikallani, tunnustelemaan ja kuvittelemaan mielessäni kohtua, mistä kipu oli lähtöisin.

Synnytyksessä varmaan voi kokeilla samaa. Tunnustella sitä kipua ja ottaa se vastaan sellaisena kuin se on, hyväksyä kipu. Ei miettiä, milloin se loppuu ja miksei se lopu, vaan keskittyä vain siihen hetkeen. Vaikkapa just "laulaa", keinua tai mikä nyt luontevalta tuntuu, keskittää ajatukset avautuvaan kohdunsuuhun, laskeutuvaan vauvaan ja siihen, että kipu on sieltä lähtöisin, ei muualta. Ei yrittää taistella kipua vastaan, vaan antaa sen ottaa vallan, mennä kivun mukaan.

Näin ajattelin itse toimia

 

Itselläni on kaksi lasta ja viimeisin synnytys pian 8kk sitten. Nostan kyllä hattua niille jotka pystyvät synnyttämään luomuna, totesin tämän viimeisimmässä synnytyksessä kun supistukset olivat aivan järkyttävän kivuliaita! En tienny miten päin olis ja mitä tekis. Luultavasti suuri väsymys myös lisäsi kivun tunnetta
Itsestäni ei ole synnyttämään luomuna, ellei käy niin että ei kerkeä saada mitään kipulääkkeitä tai puudutuksia.

Kaikkea hyvää luomusynnyttäjille!

 

Reilu 7 kk sitten tapahtunutta:

Muutaman päivän oli selkää jomotellut ja tiistaiaamuna tunsin supistuksiakin. Mulla oli kontrollikäynti sovittuna äitipkl:lle ja siellä totesivat kohdunsuun olevan 4 cm auki, käyrällä ei isompia supistuksia näkynyt, mutta ottivat lähinnä korkeiden verenpaineiden vuoksi osastolle. Suunnitelmana oli kalvojen puhkaisu keskiviikkoaamuna. Osastolle pääsin joskus kolmen jälkeen ja siellä oli täyttä, en oikein viihtynyt kolmen hengen huoneessa keskipaikalla vaan kävelin osaston käytävää edestakaisin jne. Tulohaastattelu tehtiin, mutta lähinnä hoitaja keskittyi kirjaamaan ruokailutottumuksiani potilasruokailuja varten. Totesi, että otetaan käyrää sitten iltapalan tienoilla. Osastolla alkoivat supistukset tihentyä ja kun kävin pyytämässä kipulääkettä, tuumasi kansliassa ollut hoitaja, että eihän sinulla ole vielä hikeäkään otsalla, oletko kokeillut suihkua? No, ei muuta kuin suihkuun. Kukaan ei käynyt katsomassa sinä aikana, mikä on vointini. Enkä ole varma, oliko suihkussa kelloa, mutta ilman silmälaseja en sitä edes olisi nähnyt... Kun sitten lopulta soitin kelloa, hoitaja kertoi minun olleen suihkussa noin tunnin ajan ja kunkysyin, olisiko ihan mahdotonta tutkia kohdunsuun tilanne, olinkin täysin auki. Tuli osaston väelle vähän kiire soittaa saliin ja minulla miehelle. Saliin pääsin joskus puoli seitsemän ja kahdeksan välillä ja poika tosiaan syntyi klo 20:45. Synnytyksen kestoksi kirjattiin vajaa 4 h. Eli aika nopea ensisynnyttäjäksi. Salissa sain kohdunkaulan puudutteen ja kalvot puhkaistiin. Ilokaasua yritin hengitellä, mutta en jostain syystä pystynyt hengittämään maskiin. Kaurapussi ja paikalle ehtineen miehen selkähieronta sekä ammattitaitoinen kätilö auttoivat. Vaikka synnytys etenikin ilman selkäpuudutteita tms. olen edelleenkin hämmentynyt siitä, miten helposti ja nopeasti poika tuli maailmaan. Tiesin jo etukäteen, että minulla on korkea kipukynnys, mutta en ollut varsinaisesti suunnitellut luomusynnytystä. En kyllä ollut tarkkaan suunnitellut mitään muutakaan vaan ajattelin luottaa kätilön ammattitaitoon. Mitään negatiivista jäänyt mieleen ja jos joskus vielä synnytän, menen taas tilanteen mukaan.

 

Synnytyskertomus viime lauantailta.

Rv 41+0 oli yliaikaiskontrolli sovittu OYSiin. Koska vauva oli laskeutunut ja kohdunsuu jo 5 cm auki, eli tilanne oli otollinen kalvojen puhkaisulle, otettiin minut osastolle odottelemaan vuoroa käynnistykseen. Kävelin portaita ja odottelin josko siitä olisi apua käynnistämään synnytystä. Päivän aikana ei kuitenkaan tapahtunut mitään ihmeellistä eikä kukaan käynnistystä odottaneista päässyt saliin.
Seuraavana aamuna klo 5.30 havahduin kipeään supistukseen, mutta nukahdin ja heräsin uudestaan klo 6.00 samaan oloon. Supistuksia alkoi tulla heti tihenevästi ja klo 6.30 niitä tuli jo parin-kolmen minuutin välein ja suihkussakin oli aika tukala käydä. Pyysin kätilöä laittamaan selkään TENS-laitteen lätkät ja olo helpottikin kun keskittyi niihin tuntemuksiin. Lisäksi kuuntelin musiikkia, muutamia valittuja kappaleita. Valitettavasti osastolla haluttiin seurata vauvan sydänääniä ja jouduin makaamaan käyrälle. Supistukset ei näkyneet käyrällä ollenkaan. Sain tietää että pääsen saliin melko heti ja odotettiin että mies ehtii paikalle ja pakkaa mun tavarat mukaan. Sain syötyä osastolla vähän aamupalaa. Käveltiin välillä supistusten pysäyttämänä synnyttäjien vastaanottoon ja odoteltiin hetki kun meidät kirjattiin synnytyssaliin missä on amme.
Klo 8.45 oltiin salissa ja kätilö halusi myös tarkkailla sydänääniä ja käyrää mitattiin noin 20 min. Kohdunsuun tilannekin katsottiin ja se oli noin 6 cm auki ja kanava lähes hävinnyt. Sen jälkeen pääsin ammeeseen missä sain olla onneksi puolitoista tuntia. Välillä kätilö kuunteli sydänäänet dopplerilla. Supistuskivun vastaaottaminen altaassa oli helpompaa, koska lämmin vesi lievitti oloa ja ite oli painoton, joten pystyin vaihtamaan asentoa helposti. Supistusten kesto ja väli olivat samaa luokkaa kuin esikoisen synnytyksessä, mutta nyt ammeessa pystyin rentoutumaan paremmin supistusten välillä. Klo 11 aikaan tutkittiin taas ja makoilin sängyssä, mies hieroi ja mie keskityin syvään hengittelyyn. Laskin myös mielessä supistuksen aikana noin neljäänkymmeneen ja siihen mennessä supistuksen huippu olikin yleensä jo saavutettu. Kohdunsuu oli avautunut sentin lisää. Kätilö kertoi puudutteista ja kehui että hyvin menee. Tutkimusten jälkeen söin vähän jugurttia ja pääsin vielä takaisin ammeeseen. Mies hieroi ja antoi mulle appelsiinimehua ja vettä juotavaksi. Puhaltelin välillä veteen kuplia kun en muuten saanut pidettyä hengitystä rauhallisena. Altaassa pystyin keskittymään supistuksien tuloon ja siihen kaameaan kipuun ajattelemalla että kestin sen edellisen supistuksen ja kestän siis seuraavankin. Kun supistus alkoi, ajattelin että "tämä kipu on vain kestettävä, se tulee ja se menee". Kun supistus oli huipussaan ajattelin että kohta se helpottaa ja supistusten välillä yritin rentoutua mahdollisimman paljon.
Ennen klo 13 halusin ite nousta altaasta ja kävin vessassa ja sitten kävelin ympäri synnytyssalia. Lapsivettä alkoi valua pieninä määrinä. Tutkittiin ja olin 8-9 cm auki. Supistukset otin vastaan miehen halatessa minua ja välillä lauloin Happoradion kappaletta Puhu äänellä jonka kuulen. Se kappale tuli mulle mieleen myös esikoisen synnytyksessä ja lauloin sitä myös silloin. Tunsin kuinka vauva painui syvälle lantioon ja häntäluukin jo tuntui venyvän. Kätilö tuli paikalle ja halusi tutkia, otettiin käyrää, kohdunsuu olikin lähes auki. Klo 13.50 mulla alkoi olla sekaisin ponnistustarvetta ja avaavia supistuksia. Kätilö oli vanhanaikainen ja ohjasi minua koko ajan sängylle, kun ponnistusvaihe läheni. Nämä sekaiset supistukset sai mut ihan hikiseksi ja vähän jo hätäiseksi kun en tiennyt mitä tehdä.
Ponnistelin kyljellään vauvaa alemmas synnytyskanavassa ja vähää vaille klo 14 kätilö tarkisti vielä missä vauva on tulossa ja rapsutteli kalvot pois kohdunsuulta, toinen kätilö kutsuttiin paikalle, lapselle laitettiin pinni päähän ja mie sain happiviikset, koska lapsen sydänäänet jäi alhaisiksi viimeisimmällä supistuksella. Supistukset olivat nyt ponnistuttavia ja todella kipeitä. Esikoisen synnytyksessä ponnistussupistukset eivät sattuneet. Neljän supistuksen ja kovan kannustuksen (eli gynekologin ja imukuppi-tarpeiden paikalle ilmestyttyä) ponnistelin vauvan ulos. Kipu oli paljon suurempi kuin muistin ja ponnistamisessa oli kova työ. Ajattelin että ponnistan kivun läpi ja sain siitä rohkeutta jatkaa vaikka tuntui että halkean. Sain lapsen rinnalle ja isä itki ja leikkasi napanuoran. Jälkeiset syntyi kuin itsestään 10 minuutin päästä. Kätilö tutki repeämien varalta ja sen jälkeen meidät jätettiin tutustumaan poikaan. Repeämiä ei tullut, poika oli syntyessään oikein virkeä ja alkoi imeä heti kun poika nostettiin rinnalle. Imetin salissa kaksi kertaa, kävin suihkussa ja syntymäpäiväkahvien jälkeen käveltiin synnyttäneiden osastolle.

Parasta apua olivat amme ja mies, joka hieroi ja halasi. Halauksien ja "hitaiden tanssimisen" rauhoittava ja rentouttava vaikutus oli mahtava! Kivun hyväksyminen syvään hengittäen oli silti se suurin helpottava tekijä. Omilla ajatuksilla on voimaa. Tens-laite auttoi sen aikaa kun se oli käytössä mutta käyrällä maatessa sitä ei voinut pitää päällä. Tens toiminee parhaiten esim. automatkan ajan tai kotona.

 

Voisinp minäkin kertoa tämän toisen synnytystarinan.

Viikkoja oli 40+3 aamulla alko supistelemaan heikosti ja ne jatkui pitkin aamupäivää, niin että tunsin supistukset mutta kaiken pystyin tekemään aivan normaalisti. Käytiin luontopolulla kävelemässä esikoisen ja miehen kanssa josko vähän vauhdittais supistuksia. Menin 12 aikoihin päiväunille ja supparit lakkasi kuin seinään. Parin tunnin jälkeen heräsin ja jatkoin touhuja neljältä supparit taas alkoi ja aina kun menin istumaan ne lakkas. Illalla kävin normaalisti nukkumaan. Kello 02:45 heräsin järkyttävän kovaan kipuun, puristin miestä kädestä ja mies unen pöpperössä säikähti, että mitä tapahtuu. Tuli verinen hyytymä ja soitin synnytyspolille kysyäkseni onko normaalia. Vastaukseksi sain "joo se on nyt se kuuluisa limatulppa. Pistä side housuihin, käy nukkumaan ja odottele. Nyt on luultavasti synnytys kohta käynnistymässä". Soitin siskolle jonka oli tarkoitus tulla taksilla n. 15km meille lapsenvahdiks, että nyt tilataan taksi. No soitin sitten vielä, että ei me nyt tilatakkaan. Ja sen jälkeen alkoi supistuksia satelemaan. Supistuksia tuli heti kaksi kertaa minuutissa ja yhden kesto oli n. 20sek. Kysyin mieheltä että mitä tässä pitäisi odotella sattuu ihan helvetisti. Mies sanoi että no koita vielä nukkua. Sanoin että en todella voi ja soitin siskolle mies samalla tilas taksia. Taksi keskukseen sanottiin että synnytys on alkanu jos sais nopeesti taksin. Taksin saikin heti vaikka oli perjantai yö ja lähellä baarien sulkeutumis aikaa eli kiirettä varmasti oli.

Nojailin sänkyyn ja hengittelin. Kävin vessassa tyhjentämässä mahani ja tulin takas yläkertaan. Nojailin taas sänkyyn ja hengittelin. Hoin itelleni koko aika "kaikki on ihan hyvin, sisko tulee kohta ja lähetään kohta sairaalaan. Tää on ihan normaalia". Kuvittelin taas meneväni tyhjentämään mahaa. Nojailin portaissa seiniin ja teki mieli ponnistaa, kuvittelin kakan tulevan. Menin vessaan ja hetken pöntöllä ponnisteltuani tajusin ettei se olekkaan kakka vaan vauva. Huusin hädissäni miehen vessaan. Sanoin että soita hätäkeskukseen nyt se syntyy. Mies rauhotteli "ei se nyt synny. Kohta siskos tulee ja sit lähetään heti autolla sairaalaan" Karjuin miehelle naama punasena että nyt soitat hätäkeskukseen se syntyy. Mies teki työtä käskettyä "Tyttöystävällä on kovasti sellanen tunne että vauva syntyy nytten, lapsivedet ei oo vielä menny". Hätäkeskuksesta neuvoivat että jos tilanteessa tapahtuu muutoksia heti soitto sinne uudestaan. Laittoivat lanssin kiireellisenä tulemaan.

Ponnistin vessassa seisaaltaan, seinään nojaten. Huusin kovaa. Esikoinen heräs ja mies meni hakemaan pojan syliin. Huusin miehelle että se syntyy nyt. Mies tuli esikoinen sylissä, pojan kasvot miehen rintaa vasten katsomaan. Mies sano todella kauhistuneella äänellä "ei helvetti sen pää näkyy jo". Mies juos esikoinen sylissä seinänaapurin luokse, että voisko pitää poikaa, vauva syntyy nyt. Mies juostessaan takas oli soittanu hätäkeskukseen samalla. Sillä hetkellä kun mies tuli meidän kylppäriin ja sai kädet mun jalkojen väliin pieni luisui maailmaan. Jos mies olis tullut sekuntia myöhemmin ei olisi saanut kiinni. Neiti ei heti itkenyt, mutta mies käänsi neidin kasvot lattiaa kohden, valui kehkoista vedet ulos ja kuului ensimmäinen parkaisu.

Tällä välin naapuri oli tullut meille ja jättänyt meidän esikoisen hänen teini-ikäisen pojan kanssa. Tuntui kun olisin tästä eteen päin katsellut muutamia minuutteja tapahtumia kylppärin katosta. Mies ja naapuri hössötti hätäkeskukseen että napanuora menee kaulan ympäri mitä tehään. En pystyny puhumaan, mutta näin että se ei tullut kaulan edestä vaan kiersi niskan takaa ja kainalosta. En pystyny puhumaan. Hetken päästä sanoin ettei se mene kaulan ympäri. Hätäkeskuksesta ohjeistettiin miten tulee toimia. Naapuri levitti täkin meidän eteisen lattialle mihin mut talutettiin. Liikkuminen oli hankalaa kun vauva oli napanuorassa. Tällä välin siskon taksi tuli pihaan. Mies kävi maksamassa ja siskon koira juos sisällä. Kauhee hässäkkä oli päällä. Koira vietiin ulos jottei vauva saa ylimääräsiä pöpöjä. Hetken päästä tuli lanssi. Synnytin istukan ja mies sai leikata napanuoran. Saksetkin saatiin muistoksi <3 Kävin suihkussa vielä pesemässä enimpiä veriä pois, lanssimies vieressäni. Lähdettiin neidin kanssa lanssilla keskussairaalaan ja mies tuli perästä. Matka tuntui toisaalta hyvin pitkältä mutta niin lyhyeltä. Lanssimies kertoi että eka hälyytys tuli 3:27 kiireellisenä mutta eivät lähteneet kiireellisenä koska on hyvin harvinaista että se lapsi oikeesti syntyy kotiin ja vielä harvinaisempaa on että se syntyy kun lapsiavedet ei ole menneet. Sairaalassa sain 4 tikkiä. Henkilökunnan käytös oli mielestäni kauhee, he naureskeli päin naamaa että hoisitte sitten hommat omin nokkinenne ja tulitte tänne tarkastukselle. Tämä ei todellakaan ollut mun ihanne synnytys. Mutta mahtava kokemus kun shokista on selvitty.

Pieni romaani tais tulla Limtulpan menosta 45min niin pieni oli maailmassa ja säännölliset supistukset alkoi 3:00.

 

Nyt on luomusynnytys takana ja voin sanoa, että parempaa en olisi voinut toivoa <3 Kaikki meni täydellisesti. Ei repeämiä, ei mitään lääkkeitä, nopea toimitus, ponnistusvaihekin vain 12 minuuttia (edellisellä kerralla ponnistin kaikkinensa 1,5h). Synnytyslaulu, pystyhkö asento ja miehen tuki olivat parasta kivunlievitystä. Pystyasento uskoakseni myös nopeutti synnytystä.

Ja sain myös ihanan kätilön, joka todella kuunteli toiveitani eikä painostanut, pakottanut tai vähätellyt tuntemuksiani, vaan antoi minun "johtaa" tilannetta. Tosiasiassa se oli Luontoäiti, joka hommaa johti ja mä vain seurasin mukana

Kertakaikkiaan upea kokemus <3 Ja mikä parasta, täydellinen lopputulos <3

 

Synnytin toisen lapseni vahingossa perätilassa luomuna lukuunottamatta oksitosiinitippaa. Sitä en halua enää IKINÄ - siis oksitosiinitippaa - mutta muuten oli ihan ok kokemus.

Ensimmäisessä synnytyksessä oli epiduraali ja mulle tuli siitä tokkurainen olo kauheella tutinalla höystettynä. Ei tuokaan nyt paha ollut ja vauva oli tosi virkee, toisin kun tuossa luomusynnytyksessä.

Kolmas pienokainen syntyy toivottavasti jo tänään (hehheh, vähän kypsynyttä tunnelmaa ilmassa) ja mahdollisimman vähillä toimenpiteillä. Ja kyllä asia on niin, että se oksitosiinitippa on listalla ykkösinhokki, muista lääkkeistä en rutise vastaan, jos toimitus venyy ja voimat alkaa loppua. Mulla on synnytyssairaalaan pitkä matka ja toivon sekopäisesti, että ambulanssihenkilökunta olis mukavaa ja vauva syntys jo matkalla. Mitään en enää ehdottomasti vaadi. Mennään tilanteen mukaan, kunhan hengissä selvitään siitä molemmat!

 

Juup, itsekin ajattelin synnyttää ilman lääkkeitä jos vaan mahdollista. On ollut monia vaiheita tässä raskauden aikana, alussa ajattelin että enhän mä ikinä pysty synnyttämään mutta sitten alkoi tuntua kaikki hyvin luonnolliselta ja tietyllä tavalla joku oikeanlainen tunne, sisäisesti että tottakai synnytän ja sehän on ihan luonnollista ja kestettävää kipua. Tai että mitä väliä vaikka se sattuisi, kun on kuitenkin tulossa lapsi. Tai ei ole jotenkin siinä synnyttämisessä kyse itsestäni vaan siitä lapsesta ja miksi en silloin vain tekisi sitä?

Tämä asenne on auttanut jos nousee pelkoja. En oikeastaan pelkää sitä kipua. En jotenkin vaan jaksa.