Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Mietittekö koskaan, että lapsi ei olekaan oikeasti teidän? Tuleeko sellaisia tilanteita, joissa "muistaa" että lapsella ei olekaan juuri sinun geenit?

Tälläisiä mietiskelen itekseni...

Kiintyykö siihen lapseen jo odotusaikana niin, että pitää sitä aidosti omanaan...?

Te jotka olette luovutetuilla onnistuneet kertokaa elämästänne miehenne ja jonkun toisen naisen lapsen kanssa...

 

En ole pitkään aikaan palstaa seurannut, mutta nyt käväisin ja pakko oli tähän Tyyne73sen viestiin kommentoida. Siis herranen aika, ei kukaan luovutetuilla onnistunut nainen toisen naisen lapsen kanssa elä! Aika inhottavasti sanottu, onkohan ihan oikea kysymys vai provo vain?

Mutta siis luovuttajana, minä olen luovuttanut MUNASOLUJANI, en lapsiani. Olen kasvattanut sisälläni soluja luovutusta varten, soluja jotka eivät ilman hoitoa ehkä koskaan olisi edes munasoluksi, saati lapsiksi asti kasvaneet. Omat lapseni pidän kyllä ihan itselläni ja oman mieheni kanssa olen heidät saanut.

Uskoisin, että lapsi kyllä raskauden aikana alkaa tuntua omalta, eihän häntä ilman kohdussaan kantavaa äitiään olisi olemassakaan. Se on se koko munasoluluovutushoidon ihana puoli minusta, että vaikka kolmas osapuoli mukaan toimiin tarvittiinkin, niin todellakin se lapsen synnyttävä on se äiti ja niin totaalisen tarpeellinen ihan alusta asti ja fyysiselläkin puolella. Puhumattakaan sitten psyykkisestä vanhemmuudesta.

Käsittääkseni psykologit aika tarkkaan haastattelevat luovutushoitoihin siirtyvät, ettei todellakaan kukaan kokisi toisen naisen lapsen kasvattajaksi ryhtyvänsä.

 

Ymmärrän hyvin ajatuksesi Tyyne. Kommentoisin tähän, että monenlaisia ajatuksia tässä prosessissa tulee läpikäyneeksi ja onkin hyvä, että kaikki mietteet päästää ajatuksiksi asti eikä torju niitä mielestään. Muistan, kun kävin siinä psykologin keskustelussa niin latelin kaikki mahdolliset epäilykset ja pelot, ja lopuksi psykologi totesi vain, että näköjään olen perustellusti tätä asiaa miettinyt ja olen valmis tähän prosessiin lähtemään. Minulla ei ole vielä valitettavasti kokemusta onnistuneesta hoidosta, joten en tiedä, millaisiksi nämä ajatukset sitten alkavat muotoutua. Aina välillä täällä palstalla on näitä asioita pohdittu ja erityisen mielenkiinnolla olen lukenut raskaana olevien ja jo lapsensa saaneiden äitien kokemuksia näistä ajatuksista.

 

Uutena kirjoittelen palstalle ensimmäistä kertaa. Olen lukenut palstaa tosi pitkään ja saanut paljon tietoa ja vertailupohjaa omille ajatuksille. Olen huono kirjoittelemaan mihinkään, mutta ajattelin nyt jättää oman puumerkkini.

Taustoista sen verran, että meillä on yksi lapsi luovutetuilla munasoluilla. Toinen olisi haaveissa. Useita hoitoja aluksi omilla soluilla. Lapsettomuuden syy lähinnä selittämätön, ilmeisesti kuitenkin munasoluissa se vika sitten oli.

Kokeilen nyt lähettää tämän ja kirjoittelen sitten lisää...

 

Meillä tämä pienokainen syntyi täysin "vieraalla perimällä", eikä voisi enempi tuntua omalta mitä tuntuu. Täysin yhtä rakas kun kaikki biologiset lapsemme. Ja enempi lisää vielä tunnetta lapseen tämä pitkä taival jonka olemme kulkeneet onnistuaksemme.

Toki matkan varrella tulee mietteitä monen moisia, mutta jos koet lapsen olevan toisen naisen, niin kannattaa jutella psykologin kanssa ennen luovutushoitoon lähtöä.

Omat mietteeni oli lähinnä sellaisia, että miltä lapsi mahtaa näyttää, kun molemmat luovuttajat tuntemattomia. Toki olimme saaneet tarkat tuntomerkit ja tiesimme niiden olevan hyvinkin lähellä omiamme. Tärkeintä kuitenkin oli saada tyttö terveenä tähän maailmaan :heart: !!

 

Arvasin, että joku "suuttuu" kysymyksestäni. Pyydän anteeksi. Tämä asia tuli vastaan kun juttelin työkaverini kanssa luovutetuista munasoluista. Hän kysyi, että:" voisitko sinä kasvattaa lasta joka ei olisi sinun vaan miehesi ja jonku toisen naisen".... Itse vähän kummastelin kysymystä... meidän lapsihan se olisi...

Meillä on siis sijaispoika, jota ollaan kohta 2 vuotta kasvatettu kuin omaamme. Lapsen omat vanhemmat eivät pidä poikaan mitään yhteyttä, joten hän pitää meitä ainoina vanhempinaan.

 

Silja Tii mietti hyvin samanlaisia ajatuksia kuin itse ennen luovutettuihin munasoluihin siirtymistä eli voiko olla varma, että vikaa nimenomaan munasoluissa eikä siittiöissä. Varmastihan sitä ei voi tietää ennenkuin ensimmäinen hoito on tehty. Mulla oli aika samanlainen tilanne omilla soluilla kuin sulla eli pienillä lääkemäärillä saatiin hyvin soluja ja ne vielä hedelmöittyivätkin aika hyvin, mutta sitten alkoi kato käymään ja lopputuloksena oli yleensä jokunen huonohko alkio ja monitumaisuutta oli paljon. 4 IVF:ää tehtiin ja niistä saatiin kuitenkin muutama hyväkin alkiokin siirrettyä. Ei koskaan merkkiäkään raskauden alkamisyrityksestä. Ensimmäiseltä luovuttajalta saatiin 8 munasolua ja niistä tuli kolme alkiota ja näistä yksi lapsi. Nyt toiselta luovuttajalta jälleen 8 munasolua ja näistä kolme alkiota. Yksi siirretty ja siitä nega, 2 alkiota pakkasessa. Kaikki alkiot (luovutetuilla) olleet hyvälaatuisia, ei monitumaisuutta eli meidän tapauksessa se vika oli munasoluissa.

Riskiraskaus vai ei? Synnytin vuonna 2008 ja silloin luovutettu munasoluhoito oli erityisseurannassa. Onkohan tilanne sittemmin muuttunut? Kävin rv8 omalla klinikallani ultrassa ja siellä luovutetuista munasoluista vastaava lääkäri erityisesti painotti, että ei saa jäädä pelkän neuvolaseurannan varaan, koska loppuraskauksissa ollut enemmän ongelmia. En älynnyt kysyä mitä ongelmia. Lääkäri suositteli seurantaa äitiyspoliklinikalla tai yksityisesti. Neuvolassa tästä puhuin ja neuvolasta olisi tehty äitispoliklinikalle lähete joskus rv 30 paikkeelle. En muista tarkkaan. Ultran tarkoitus olisi ollut seurata, ettei sikiölle tule kasvunhidastumaa. Omalla kohdallani kävi, että synnytin ennenaikaisesti rv 26. Syy ei koskaan selvinnyt eli tavanomaisia syitä kuten tulehdus tai raskausmyrkytys ei ollut. Kukaan ei ole uskaltanut ottaa kantaa siihen vaikuttiko luovutetut munasolut tai kävisikö uudessa raskausessa samoin. Olemme kuitenkin yrittämässä uudestaan, vaikka asia pelottaakin. Onneksi keskosten hoito on nykypäivänä tosi hyvää ja meillä on ihana poika.

Tyyne kaipasi kokemuksia tuntuuko lapsi omalta. Kyllä tuntuu. Vaikka näkee lapsensa ensimmäisen kerran keskoskaapissa kaikissa piuhoissa ja hengityskoneessa, lapsi tuntuu täysin omalta. Ei väliä, vaikka raskaus kestäisi lyhyemmän tai pidemmän ajan. Ymmärrän kuitenkin huolesi, kaikki ajatukset ovat sallittuja ja ne täytyy käydä läpi. Joissakin tilanteissa saatan ohimennen tuntea jonkinlaista haikeutta, kun miettii vaikka jonkin luonteenpiirteen tai vastaavan periytymistä ja sitten "muistaakin" että eihän se tietenkään voi periytyä. Lapsi on kovasti mieheni näköinen ja siitä usein kuulee ihan tuntemattomiltakin kommentteja.

 

Kaikki ajatukset ovat täällä sallittuja ja mikä olisikaan parempi paikka niitä purkaa !!

Luonteenpiirteistä sen verran, että toki jotkut ovat periytyviä. Eniten uskon kuitenkin siihen, että ympäristö, jossa lapsi varttuu, muovaa häntä eniten. Lapsi, jota rakastetaan, opii rakastamaan... :heart: ...jne...

 

Ja vielä tuosta..riskiraskaus vaiko ei. Minulle sanottiin, että luovutushoidoissa istukan toimintaa tulee seurata tarkemmin ja tämän vuoksi kävinkin äitipolilla viikottain ultrassa (loppuvaiheessa).

Sanoivat myös, että lapset syntyvät monasti etuajassa ja näin kävi meilläkin rv 37+5

 

Hei kaikille, jälleen pitkästä aikaa!
Ja onittelut vielä akikille vauvan saaneille ja plussanneille sekä tietysti pahoittelut negoille. Erityistsempitykset Tuuttituulialle kun nyt oli viimeneinen siirto, miten voit? Samoin Aliisa vaikkeis sua saakaan onnitella niin onnittelen kuitenkin, mitenkäs sinä nyt voit?
Uusille tervetuloa mukaan! Muistan kun ite uutena suorastaan ahmin tietoa täältä, ja monta vastausta sain, monta onnittelua plussasta ja ultrasta ja ikävä kyllä pahoittelujakin km:n jälkeen. Kiitos niistä kaikista!
Tyyne: Tuollainen kysymys ei kyllä ole ikinä putkahtanut mieleenikään. Meilläkin on muitakin kuin yhteisiä lapsia ja kyllä ovat aivan yhtä rakkaita kaikki. Mutta hyvähän se on pohtia jos kerran pohdituttaa.Moni on täällä puhunut noista psykiatreista ennen hoitoon lähtöä, me ei koskaan olla oltu sellasella, eikä sellaista ole ehdotettukaan meille. Minusta se on vaan ihan hyvä, muutenkin pitkä tie tämä.
Discoveryn tapaan haluan klinikkaa pohtiville minäkin suositella Avan Riikan klinikkaa. Pääsee heti hoitoon ja jotenkin ottavat siellä tosissaan tämän, esim. että lääkitykseen panostetaan. Joskus kun lukee että aina vaan samoilla lääkkeillä ja konsteilla mennään vaikka epäonnistuisi useastikin. Samoin se , että ovat tavoiettavissa aina nopeasti, esim. Tampereen Päivi vastaa kysymyksiin vaikka sunnuntaisin jne...

Itse olin tänään limisultrassa ja hyvältä näytti , 9 mm, ja siirtoon on aikaa lähes 2 viikkoa ( 10.3) nyt tämän pitkän kaavan mukaan. Myooma on pienentynyt Procrenin avulla ja Zumeja menee 3x2mg, sitten myöhemmin tulee mukaan luget ja klexane ja luulen että laittavat kortisooninkin.
Sellaista täällä, iloisella mielellä ultran jälkeen!

 

Tyynelle kommenttia, työkaverisi kysymys kuullostaa mustasukkaisen naisen kommentilta, se mulla tuli eka mieleen.

Mun mielestä JMM valaisi asian hyvin, tarvitaan kolmas (tai kaksi kuten Vekaralla) osapuoli, joka luovuttaa munasolun josta ei ehkä koskaan olisi lasta tullutkaan ja tätä kautta saa vastaanottava pariskunta kokea myös odotusajan ja siihen liittyvät asiat.

Kyllä me tätä lähdettäessä tähän ja jonossa ollessamme pohdittiin että koska en tule olemaan genettinen äiti mitä siitä mies tai minä ajattelen, mutta ei siltä kantilta että kasvattaisin toisen naisen lasta...en tiedä osasinko tämän nyt järkevästi tässä esittää että on kuitenkin eri asia kun Tyynen työkaverin kommentti.

Mulla on nyt vain kokemusta puolikkaasta raskaudesta (20+3) mutta kyllä vauva todellakin omalta tuntuu, eikä mun mielessä pyöri että toisen naisen lasta odottaisin, kyllä se on meidän lapsi.

Miehen veljen perheessä on kaksi tyttöä adoptoitu kiinasta ja kun sitä perhettä on tässä seurannut niin ihan normaali lapsiperhe siinä on iloineen ja välillä itkuineen.

Kiva kuulla Teekupikin kuulumisia ja hyvä että limikset kunnossa =)

 

Toivottavasti tästä ei kukaan pahastu, mutta minulla ei ole sellaista traumaa munasolunluovutuksesta, koska olen tullut äidiksi omilla munasoluilla useamman kerran. Nykyisen mieheni siemennesteessä on ongelmaa, eikä hän olisi tullut luonnollista reittiä isaksi. Minulla on takana lääkärin "painostuksesta" sterilisaatio kolmannen synnytyksen jälkeen. Hän totesi vain, ettet varmaan enää lapsia halua. No tottakai ikä vaikutti heikentävästi mahdollisuuksiin jo edellisellä kerralla. Toisaalta lääkäri sanoi, että omillakin olisi voinut onnistua. Turha pohtia enää.

Pojat tuntuvat ihan omilta. Alussa pohdin vain ulkonäköseikkaa. Nyt en jännitä enää sitäkään.

Vielä tuosta hoidosta, että sekin kannattaa huomioida hinnassa, että Riikaan lentäminen ja siellä yöpyminen on todella edullista.

Ja noista tutkimuksista raskauden aikana. Minulla ainakin painotettiin vain ikää ja kaksosraskauden mukana tuomia riskejä. Ei puhuttu mitään luovutushoidon aiheuttamista ongelmista.

Kaikille tsemppiä ! Hyvä, että asioista keskustellaan.

 

Discovery, mä kyllä luulen että ei meillä kenelläkään tähän lahjoitushoitoihin lähteneillä ole traumoja asian suhteen, mutta kyllä näitä geneettisyys, ulkonäkö, kertominen muille asioita tulee mietittyä ja pitääkin miettiä ja pohtia ja nekin varmaan alkuvaiheessa pyörii pässä enemmän. Tuntuu että ulkopuolisilla on ongelmia asian suhteen. Mä olen miettinyt tämän siten, että tämä on minun näkökulmasta adoptio joka tehty tosi alkuvaiheessa ja adoptioitahan on tehty maailman sivu, joten "nou traumoja". =)

 

En tiedä oliko trauma oikea sanavalinta. Onhan toisaalta minullakin vähän "traumaa" ollut, kun olen ulkonäköseikkaa pohtinut...

Minulla on luovutushoidon päämääränä ollut saada mieheni lapsi/lapsia. Olen todella tyytyväinen, että olen voinut ennen kaikkea toteuttaa mieheni toiveen tulla isäksi ja toisaalta vielä itsekin tulla äidiksi.

Hyvää viikonloppua kaikille !

 

DISCOVERYN tavoin ajattelen, että ehkäpä hoitoihin suhtautuu "jotenkin toisin", kun on jo omia biologisia lapsia.

Ja mielestäni se ei ole "traumaa" jos ulkonäköseikkaa pohtii...sanoisin ennemminkin uteliaisuutta . Näin ainakin täällä. En olisi millään malttanut odottaa miltä "tyyppi" näyttää, kun taas muiden lasten kohdalla ei näin ollut.

Ja vielä noista riskeistä. Ollessamme hoidossa fertinovassa, saimme kuulla, että sekä äidin ikä että kaksoisraskaus lisäävät raskausmyrkytyksen yms. riskejä. Samoin jo pelkästään vieras munasolu, kertoi asiaa tutkinut lääkäri.

 

Hyvä Vekara kun ymmärsit mitä tarkoitin. Ei suinkaan ole tarkoitus leuhkia, että on onnistunut saamaan omin avuin lapsia. Hyvin nöyränä näihin hoitoihin osallistunut.

Minulla tuli poikien raskaudessa raskausmyrkytys. Turvotus oli jo ennenkin aikamoista. Sektioon päädyttiin kiireisenä 36+1. Lisäksi oli raskausajan diabetes. Saa nähdä nyt. Kurjaa kun joutuu jo piikittelemään tuota Fragminiakin.

Sain neuvola-ajan ensi viikolle. Hoitaja käski ottaa Taysin paperit ed. raskaudesta mukaan. Ihmettelen eikö koneella näy, kun heille toimitettu kopiot epikriiseistä. Ja eiköhän joka raskaus ole erilainen.


Minni on varmaan kauheaa, kun raskaus keskeytyy tuossa vaiheessa.

 

Discovery...ei mulla kesken ole mennyt vaan tässä ollaan juuri nyt puolessavälissä raskautta ja homma menee eteenpäin (tosin on kokemuksena on myös alkuraskauden pari km:ää ).

Mulla on muuten sama juttu, eli päämääränä saada miehelle lapsi ja kun omat munikset vanhoja, adoptioon olen liian vanha, niin tämä on erittäin hyvä vaihtoehto ja itse tätä ehdotin miehelleni, joka oli ihan yllättynyt tällaisesta mahdollisuudesta. Itsellä siis jo aikuinen omista geeneistä syntynyt poika.

Itse olen myös jo ajatellut minkähän näköinen tulee ja paljonko isänsä näköä eli uteliaana odottelen sitä. =)

Outoa tämä klinikoiden erilainen suhtautuminen tähän onko kyseessä riskiraskaus vai ei, meillä ei sanottu mitään että luvutetussa olisi riskiä ja nkl:llä sanottiin samaa.

Neuvolassakin on mulle sanottu että sokerirasituskokeeseen joudun ikäni takia vaikka pissanäyte oliskin aina ok, muuten ei mitään tarkempaa seurantaa.

Minni 20+4

 

Minni No onneksi. Minä kun aina välillä luen näitä viestejä vähän hatarasti (töissä, niin kuin nytkin).

 

Selalle kommentti, kyllä sai Riikassa valita. meillä oli kaksi ehdokasta joista sitten perustietojen mukaan valitsimme. Olivat niin samalaisia että lopulta teimme valinnan pituuden mukaan, ite kun oon aika lyhyt. Suomesta en tiiä saako valita vai ei, täällä suurempi pula luovuttajista joten ehkä ei

 

Lisäys omaan, nyt kuin luin tuota omaa viestiäni niin se vaihtoehto-sana hyppäsi mun silmiini, eli ei tarkoita että lähdettiin tuosta vaan hoitoon ja kas vauva tulee vaan olemme siis äärettömän onnellisia ja kiitollisia, että meille jo heti ekasta plussa tuli ja kyllä tässä vieläkin varovaisesti mennään vaikka ongelmia ei ole ollut, onneksi vaavi potkuillaan joka päivä muistuttaa olemassaolostaan. :heart:

Mä en ole edes kertonut kuin yhdelle kaverille ja mies kertoi isälleen. Nyt on töissä alkanut miehet vähän tsekkaileen että olenko lihonnut, olen niin vähän naisten kanssa työaikana tekemisissä että naiset olis varmaan jo tajunnut no mutta kohta sitä pitää pomolleki kertoa....

 

Heippa kaikille! Meillä kanssa pohdittu lahjasoluhoitoja, kun omista ei ehkä ole mihinkään niin den vähäisyyden vuoksi. Mieheni sanoi mielestäni aika kivasti yks ilta, kun pohdin asioita joka kantilta, et hänestä on yks lysti mistä tai keneltä munasolu tulee; koska minä 9kk kannan nyyttiä masussani ja synnytän hänet, että minä äiti olen joka ikisellä tavalla - geeniperimästä huolimatta. Mieheni mielestä ilmeisesti juurikin tuo raskausaika ja synnytys tekee minusta äidin. =) Itse ehkä mietin liikaa itse geenejä...ehkä siksikin, jos käytämme siskoni luovuttamia soluja. No aika näyttää mitä meille tapahtuu. nyt me viel odotamme päätöstä 2. IVF:n omilla soluilla. Niin ja ikää minulla 31 ja miehelläni 28.

Voimia kaikille ja ihanaa viikonloppua!

 

Heips kaikille!
Täällähän on ollut vilkasta keskustelua, hyvä hyvä! Itse ainakin olen saanut täältä tukea omiin ajatuksiini ja on ollut todella hyvä omalla kohdallani lukea muiden mielipiteitä! Kiitos kaikille!
Täytyy myöntää, että kyllä meille siirtyminen luovutettuihin munasoluihin oli aluksi miehelle tosi kova pala. Hän haluaisi lapsia minun kanssani, minun näköisiä ja luonteeltaan minunlaisiani lapsia. Että kyllä näissä hoidoissa joutuu luopumaan paljosta. Vaikka ensisijaisesti pidän näitä aivan mahtavana mahdollisuutena!!

Silti jotenkin ymmärrän Tyynen pohdintaa hyvin. Minun mielestäni kirjoituksessa ei ollut mitään anteeksipyydettävää, kyllä täällä saa pohtia itseään askarruttavia asioita ja yrittää jakaa niitä muiden samassa veneessä olevien kanssa. JMM:n kommentti oli myös omalla tavallaan asiaa, mutta sen verran pieni "korjaus", että ei se psykologin keskustelu kyllä kovin "valaiseva" ollut. Enemmänkin info asiasta ja pohdinta kaikin puolin jäi itselle. Näin ainakin meillä. Se psykologin käyntihän on Suomessa ainakin pakollinen.

Kyllä tähän aiheeseen monta mieltä myllertävää ajatusta liikkuu, juuri siksi on ollut todella ihanaa lukea jo äidiksi tätä kautta tulleiden kommentteja! Tulee jotenkin levollinen olo, että eihän tässä todellakaan ole mitään ihmeellistä, jos odotettuun lopputulokseen joskus päästäisiinkin.

Mukavaa ja näköjään taas lumista viikonloppua kaikille! Niin ja piinailu mennyt hyvin, välillä unohtaa koko asian ja muistaa vasta kun muistutus piippaa ja muistuttaa lääkkeistä. Pakko oli ottaa tämä käyttöön, kun yksi kiireinen päivä jo lääkkeet unohtui. Pientä nippailua on vatsassa, onkohan edes aiheeseen liittyvää... Toivottavasti olisi sitä itseään.

 

Hei kaikille!
Mukava lukea vilkasta keskustelua. Samoja asioita joutuu jokainen jotenkin pohtimaan. Perinnöllisyysasioihin törmää usein asioidessa lapsen kanssa terveydenhuollossa. Usein kysytään, että onko vanhemmilla/suvussa esim. allergioita tai muita sairauksia. Me oltiin miehen kanssa etukäteen keskusteltu, että kerrotaan avoimesti ja se on meillä toiminut hyvin.

Mulla on ollut lapsuudessa paljon allergioita ja hankalat ihottumat. Olen niin iloinen lapseni hyvästä ihosta, koska tuskin mun geeneillä näin olisi.

Nonna78 Varmasti vaikea asia päätettäväksi, että käyttääkö tutun henkilön soluja. Itselläni asia ei ole tullut eteen, mutta jotenkin koen helpompana, että solut vieraalta.

Tuuttituulialle tsemppiä piinailuun. Hyvä merkki muo nippailut!

Hyvää viikonloppua kaikille!

 

TuuttiTuulia, koska olikaan sulla se testipäivä. mä niin toivon et nyt onnistuisi.... ja oliko sulla jotain uutta lääkitystä mukana jotta nyt kiinnittyisi?
Miten jakselee Aliisa, onko sulla ollu jo veritesti?

 

Heij vaan kaikille!

Täällä on oltu melko kiireisenä töiden takia.. Eipä ole paljoa ehtinyt lueskelemaan saati sitten kirjoittelemaan.. Kiitoksia vointini kysymästä.. Täällä voidaan ihan hyvin.. ainakin toistaiseksi Kävin silloin pe:na siinä verikokeessa ja tulos oli ihan ok.. 230. Tod näk. yksi kiinnittynyt tuosta lukemasta päätellen.. Lääkärin mukaan oikein hyvä lukema kahden päivän ikäiseksi pakkaskaveriksi. Ruskea tuhru on pysynyt poissa nyt jo muutamia päiviä.. raskaus oireita ei ole..siksipä piti tänään tehdä uusi raskaustesti ja vahvaa plussaahan se näytti.. Eli jotakin siellä on jossakin.. toiv oikeassa paikkaa ja sykkeen kera.. ja toiv se tällä kertaa kestää matkassa sen 9kk:tta.

Miten Discovery jakselee?

Hienoa, että Tuuttituulian alkiot selvisivät sulatuksesta..jospa nämä olisivat nyt NE tai SE oikea ! Sitkeitä kavereita kaikki olleet, kun jokainen on sulatuksesta teillä selvinnyt..Nippailut on hyviä merkkejä ainakin omalla kohdallani ollu.. Tsemppiä jatkopiinailuun..

Uusille tervetuloa mukaan, tasapuolisesti kaikille.

Täällä mennään pv kerralla eteenpäin.. Välillä pelätään ja säikähdetään.. Odotellaan ensimmäistä ultraa ja sen jälkeen ollaan fiksumpia siitä, että onko tuolla kohdussa elämää vaiko ei..

Mukavaa la iltaa kaikille!

Aliisa rv 5+1