Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Hei, olikos taalla ketaan, jolla oli periaatteessa normaali tyroksiiniarvo mutta kuitenkin raskautta ajatellen korkea, ja aloitti tabletit? Aloitin eilen 50 mikrogrammalla, kun arvo oli siis ollut korkeahko viime mittauksessa (3). Myohemmin paivalla hirvittava ripuli. Tietenkin syyna voi olla esim. jokin minulle sopimaton ruokakin, kun samana paivana oli tyopaikan joululounas, mutta mielestani en mitaan hirvean erikoista syonyt enka juonut alkoholia. Niin kauhea ripuli, ettei sellaista voisi pidemman paalle kestaa. Tosin vessaan ei toista kertaa sitten samana paivana tarvinnut juosta. Tabletin ja “kohtauksen” valilla kylla noin 8h. Oliko kenellakaan tallaista tyroksiinin yhteydessa ja meniko ohi? Mietin, olisikohan 50 mikrogrammaa liian iso maara, pitaisiko vaan aloittaa 25:sta.
Sivusta huutelen, söin itse kevyemmissä hoidoissa ohessa tyroksiinia (arvo n. 3) eikä sivuvaikutuksia ollut. Toi on samaa mitä elimistö tuottaa eli hyvin siedetty, tosin tuolla (linkki alla) sanotaan et sivuvaikutukset voi johtua liian nopeasta nostosta ja mainitaan myös
ripuli. Ekana päivänä kuitenkaan tuskin voi olla kysymys siitä, ei varmaan ehtinyt edes vaikuttaa... Eli veikkaan että outo yhteensattuma.

https://www.avainapteekit.fi/oma-terveys/tietoa-laakkeista/tyroksiini-laeaeke-on-yleensae-hyvin-siedetty
 
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen
Ihanaa Joulua kaikille teille ja rakkaillenne!!! Ja Onnellista Uutta Vuotta, toteuttakoon tuleva vuosi meille sen meille kaikille niin rakkaan unelman raskaudesta ja aitiydesta. -Nauttikaa joulusta ja lomasta, rakkaat palstalaiset! Voimia, iloa ja siunausta kaikkeen! :)
 
Minulla alkoi kuukautiset!!! Olen niin onnellinen, huomenna alkaa estrogeeni ja ultra 11.1.. Toivottavasti kohtu reagoi suotuisasti lääkkeeseen ja pysytään aikataulussa. Mulla on painoindeksi 38, joten huolettaa, kuinka ylipaino vaikuttaa :( Onko muita ylipainoisia yrittäjiä ja millä indekseillä? Mitä lääkärit ovat sanoneet?
 
Minulla alkoi kuukautiset!!! Olen niin onnellinen, huomenna alkaa estrogeeni ja ultra 11.1.. Toivottavasti kohtu reagoi suotuisasti lääkkeeseen ja pysytään aikataulussa. Mulla on painoindeksi 38, joten huolettaa, kuinka ylipaino vaikuttaa :( Onko muita ylipainoisia yrittäjiä ja millä indekseillä? Mitä lääkärit ovat sanoneet?
Mun painoindeksi on 35, lääkäri käski laihduttamaan 2-4 kg. No mä laihduin sen, muuuuutta lihoin takaisin sen lomalla ja jouluna tietty :unsure: Ahdistaa kun pitäisi laihduttaa, mutta se saa mut vaan haluamaan lisää suklaata :D Oon siis koukussa suklaaseen. Ei muuten olis tullut sellasta ahdistusta ja paniikkia asiasta, mutta kun lääkäri jotenkin tosi ärsyttävästi sanoi että aikoo punnita mut sitten kun menen. Öööö.. Entäpä jos paino ei ole pudonnut, kieltäydyt laittamasta alkiot vai?? Heität ne roskiin vai?? Ärsyttävä.. Ja huomaa että olen vetänyt hormoneita muutaman viikon, olen kuin perseeseen ammuttu karhu 24/7 :devil: Muita hormonihirmuja?

Tällä viikolla ultra ja ensimmäinen intralipid (y) Ja ensi viikolla Viroon alkionsiirtoon! :love: Kohta päästään naiset jännittelemään! Kirsillevauva ja Rusakkonen ainakin samoissa, en muista oliko meitä muitakin.
 
@Ramiina - Mullakin on tullut joulun aikaan pari kiloa takaisin - tosin sitten huomasin, etta nyt on myos tosiaan nuo estrogeenitabletit paalla, eli nekin todennakoisesti vaikuttavat. Tuskin pari kiloa sinne tanne vaikuttaa, mutta yritetaan tasta paivasta syoda mahdollisimman terveellisesti! :)
Onnea intralipidiin myos. Minullekin tuli nyt pari uutta asiaa tahan yrityskiertoon: Januvia metformiinin sijasta (kohdun kantasolutilannetta tehostamaan) ja Nivestim-ruiske (noin viikkoa ennen siirtoa, kohdun valkosolutilanteeseen vaikuttamaan). Siirtoa suunnittelemme 10.1.:ksi, milloin Sinun on? :)
 
@Ramiina - Mullakin on tullut joulun aikaan pari kiloa takaisin - tosin sitten huomasin, etta nyt on myos tosiaan nuo estrogeenitabletit paalla, eli nekin todennakoisesti vaikuttavat. Tuskin pari kiloa sinne tanne vaikuttaa, mutta yritetaan tasta paivasta syoda mahdollisimman terveellisesti! :)
Onnea intralipidiin myos. Minullekin tuli nyt pari uutta asiaa tahan yrityskiertoon: Januvia metformiinin sijasta (kohdun kantasolutilannetta tehostamaan) ja Nivestim-ruiske (noin viikkoa ennen siirtoa, kohdun valkosolutilanteeseen vaikuttamaan). Siirtoa suunnittelemme 10.1.:ksi, milloin Sinun on? :)
Niin, lääkäri oli vaan tosi tiukkana mun painosta, pelottaa mennä sinne punnittavaksi. Mutta kiva tietää etten yksin kamppaile ongelman kanssa (y) Tai ei tietenkään kiva että ketään meistä kamppailee painon kanssa, but you get me :ROFLMAO:
Mä syön Metformiinia, PCO:n takia. Pitää sokeriarvot kohdillaan. Toi Nivestim -ruiske on kyllä mielenkiintoinen, täytyy kysyä Dextrasta josko siitä voisi olla hyötyä meillekin.
Meillä on myös joko 10.1 tai 11.1 siirto, luulen että 10.1. Lääkäri ilmoittaa perjantaina siirtopäivän sekä koska aloitan Luget.
Mennään ylihuomenna Dextraan ultraan katsomaan kohdun limakalvon paksuus. Oletteko te menossa sinne vai muualle tarkistamaan tilanteen?
 
  • Tykkää
Reactions: kirsillevauva
@Ramiina - matkustan Suomeen vasta ensi viikolla. Toidemme myota oleilen paljon Briteissa ja menen huomenna Lontooseen ultra-aaneen. Sen jalkeen sitten viimeistellaan aikataulu ja hoitosuunnitelma (ml. Terolutien aloittaminen) Dextran kanssa. :) Miehellani on muuten painvastainen ongelma, ravinto ei taida imeytya kovin hyvin mm. keliakian takia ja anemiaa tulee helposti, on hoikka ja on aina ollut. En kuitenkaan siis syo kaikkia perheen ruokia! :ROFLMAO:
 
No niin, tuli kaytya ultrassa ja kaikki oikein hyvin. Limakalvo 12,67mm (en ole ennen tallaisiin lukuihin paassyt PAS:eissa; tuoresiirroissa kylla) ja kolmikerroksinen; munasarjat lepotilassa. Pistan Nivestimin huomenna ja odottelen laakarilta vahvistusta Terolutin aloittamisajankohdasta, kasittaakseni lauantaina aamupaivalla.
Avanti!!! :)
 
Sulla onkin Rusakkonen tosi paksu limakalvo, wau! (y)

Olin äsken ultrassa, mulla on 8mm limakalvon paksuus ja munasarjat levossa. Laitoin heti viestin Viroon lääkärille, nyt vaan odotellaan koska hän ilmoittaa siirtopäivän (10 vai 11) ja päivän jolloin aloitan Lugesteronit. Täällä köllöttelen intralipid tipassa :love: Askel lähempänä siirtoa (y) Voi kunpa tähän kertaan päättyisi 13 vuoden lapsettomuudesta ja keskenmenoista kärsiminen :rolleyes:
 
Niin ja kirsillevauva, mulla tulee noista Progynovista yöhikoilua, joka yö herään monesti ihan hiestä märkänä. Sen tosin kestää kun tietää miksi niitä syö. Ja samoin kuin sulle, niin mulle tuli painoa lisää. Laihduin 3kg, mutta nyt siitä on tullut lisää +5kg, eli 2 kiloa lisää alkuperäiseen! Ufff.. Miksei sellaista taikapilleriä ole että me hyvän ruoan ja herkkujen ystävät, voisimme syödä normaalisti ja silti laihtua ;)
Koska sulla on limakalvon paksuuden tarkistus ultralla?
 
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen
Tehdäänkö lahjasoluhoitoja koskaan omaan kiertoon? Mun kierto nimittäin aina säännöllinen ja ovuloin ja kohdun limakalvo juuri niinkuin pitääkin, mut mies soitti tänään Ovumiaan missä sanottiin että lääkkeellisesti tehdään niin omalla kierrolla ole niinkään väliä :eek:

Ja se mitä mietin kans oli se, että onko ne aina niitä toosaan työnnettäviä lääkkeitä (luget jne) mitä määrätään tukilääkkeeksi? Kun jos sit toivottu raskaus alkaa, niin niitähän piti sitten käyttää se 12vkoa? Oliskohan mahdollista saada tukilääkkeeksi jotain ihan suun kautta otettavia (kuten teroluteja) mitä Dextralla määräävät mielellään
 
Tehdaan varmaan myos omaan kiertoon mutta oma laakarini oli sita mielta, ettei silla saavuteta mitaan hyotya ja on vain riskeja, ettei ajoitus onnistu halutusti. Mutta jollekulle sopii yksi juttu, toiselle toinen.

Minulle tulee tahan kiertoon SEKA NELJA Terolutia paivassa (ennen ollut kolme) ETTA Lutinus-ematinpuikko. Lugeja en ole koskaan kayttanyt.
 
Tervehdys kaikille ja hyvää Uutta Vuotta 2019! Toivotaan että tämä vuosi toisi paljon iloisia uutisia ja onnistumisia kaikille ❤

Ihanaa kun niin monella on nyt Tammikuussa jo siirtoja Pidän peukkuja kaikille! ❤

En ole oikein jaksanut kirjoittaa tänne, vaikka satunnaisesti olen vilkuillut kuulumisia. Meidän viimeinen hoito omilla soluilla päättyi ikävästi, yhtään ainoata munasolua ei punktiosta saatu, kaikki ultrassa näkyneet munarakkulat olivat tyhjiä. Vaikka olin henkisesti varautunut siihen että siirtyminen lahjasoluhoitoihin on edessä, olen ollut aika rikki kun viimeinen hoito päättyi näin. En ollut yhtään osannut odottaa ettei soluja tulisi yhtään, viimeksi munasoluja saatiin kuitenkin jopa 10. Olisin halunnut edes yhden alkionsiirron vielä. Lääkärikin totesi loppukäynnillä että onhan teillä ollut todella vähän siirtoja, kolmesta hoidosta siirtoon asti vain kaksi alkiota. Eli sen perusteella ei edes vielä voi arvioida mitään kun yleensä tehdään useampi siirto ennen kuin raskaus alkaa. Nyt vaan sitten itse pitäisi päättää jatkaako yksityisellä omia vai luovutettuja käyttäen. Iän ja masentavien tilastojen takia en taida kuitenkaan haluta omilla jatkaa.

Olen nyt menossa ensin ottamaan ERA testin ja jonossa ollaan lahjasoluihin. Nyt on niin väsynyt ja stressaantunut olo ettei jaksaisi heti edes miettiä ja yrittää, mutta aikaa en toisaalta haluaisi enää tuhlata. Pelottaa kaikki, mitä jos ei nämäkään hoidot onnistu? En kestä..

Nuoremmille hyviä uutisia, ovat julkisella puolella aloittamassa lahjasoluhoitoja. Mahdollisesti jo ensi syksynä, tarkkaan eivät kyllä osanneet sanoa onnistuuko vielä silloin mutta siis mahdollisesti.
 
@kirsillevauva voi sun ultra on samana päivänä kuin meidän siirto :love:
Tämä on 2 IVF, eka PAS. Mutta siis raskaudun helposti itsekseni, mutta menee aina kesken, omista muniksista ei siis ole mihinkään. Lapsettomuutta ja keskenmenoja jo 13 vuotta takana.
Tosta estrogeenistä, mulla ei loppunut kuukautiset kun sen aloitin, tai ehkä päivän-parin päästä, mutta silloin ne olisivat loppuneet muutoinkin :D
 
Kuukautiset loppuivat estrogeenin aloitukseen. Onkohan se normaalia?
Luultavasti normaalia, mutta ehka kannattaa varmistaa laakarilta, koska kasittaakseni on hyva, etta vanha limakalvo tulee ulos. Olen varmistanut, etta alkaa ensin kunnolla, mina olen aina aloittanut 2. paivasta tai ehka kolmannesta kuukautisvuotopaivasta. Aloituksen jalkeen minulta ei ole vuoto heti loppunut, mutta ehka joko vahentynyt hieman ja/tai ehka loppunut tavallista nopeammin.
 
Kolme tyopaivaa viela seka pakkaaminen, akupunktiota, ja sitten Suomeen. Tuntuu hyvalta tehda siirto ja ihanaa, jos se onnistuisi nyt, varsinkin kun nykyinen tyo on kohta loppumassa ja rahoja tarvittaisiin mielellaan velkojen maksuun. Mutta jos ei viela saataisi plussaa ja myohemmin nyyttia kotiin, niin sitten pitaa vain uskoa, etta minusta ja meista pidetaan huolta ... ja etta aikanaan kaikki tapahtuu kuten tarkoitettu ... ja vain sitten tehda se kokonaan uusi luovutushoito. Aviomieskin toki yrittaa varautua uuteen hoitoon varmuuden vuoksi niita lisaravinteita syoden, vaikka se hanelle vaikeaa onkin, kun han ei ole siihen tottunut.

Mutta jos se olisi nyt jo meidan aika! Ainakin mina olen ihan eri ihminen kuin viime vuoden alussa, ja varmaan on mieskin ... 2018 oli sen verran kova koulu - nama hoidot, isot tyoasiat, isot raha-asiat ja huomattavasti pitkittynyt kahden asunnon myyntiprosessi... Tai oikeastaan kaksi erillista prosessia. Mutta koko ajan on menty parempaan pain ja johdatusta ollut. Ja ajattelenkin nyt, etta toivottavasti olen nyt paremmin valmis siihen aitiyteenkin jollain tavalla, pikkuisellemme rakkautta ja huolenpitoa antamaan... vaikka siis olemmekin vahan sellaisia ikuisia opiskelijoita luonteeltamme ja kotikin on hiukan sen tapainen :) - niin ehka jokin sielu haluaisi juuri tallaiset vanhemmat... <3 BLISS!!! :)
 
@Rusakkonen Kuulostaa rankalta sinunkin vuosi. Tämän on pakko olla parempi vuosi siis Jospa se nyytti nyt lähetettäisiin teille ❤

@kirsillevauva olen 39, keväällä täytän 40. Mä muuten syön nyt progynovaa ERAa varten ja mullakin menkat jäi 2päiväiseksi, johtuu varmaan siis lääkkeestä. Dextrassa ollaan mutta en vielä tiedä jonosta, ensi viikolla sitten viisaampi.

@Ramiina onko teillä siis 2.luovuttaja kyseessä? Onpa teilläkin pitkä tie, toivottavasti se nyt palkitaan! ❤

@nyuu , oletko kysellyt jos pääsisitte julkiselle luovutushoitoon, ikäsi puolesta heidän kuuluisi tarjota teille hoito?
 
@Netty79 ensimmäiset luovutetut munasolut nyt, tai siis tuoresiirto on tehty jo 3v. sitten, nyt samasta satsista eka PAS. Ensimmäisessä IVF -hoidossa yritettiin omilla, ne alkiot taantuivat ja "kuolivat pois".

Kysyin muuten Dextrassa tällä viikolla että mitä jos tiputtaisi intralipidiä ennen omien munisten kypsyttämistä, sekä sen aikana ja ennen punktiota ja punktion jlk jne. Niin voisiko olla mahdollista että omilla munasoluillani saisi jotain aikaan..? Ei siis koskaan ole tutkittu mikä niitä vaivaa kun aina alkiot taantuvat ja kuolevat. Mutta että voisiko siitä olla hyötyä. Vastaus oli jotakuinkin että ei voi sanoa mitään, mutta näin on tehty. Päätimme mieheni kanssa että muutaman vuoden päästä (tosin ikä tulee vastaan), jos tämä kerta onnistuu niin yritämme vielä omillani intralipidin kera. Ja jos ei onnistu niin katsotaan jääkö vielä alkioita Virossa pakkaseen uutta yritystä varten. Niiden jlk omilla. Toivotaan kaikille meille onnistumista nyt! :love: Eihän sillä ole väliä mistä se pieni solu on lähtöisin, meidän kohtumme ne ihmiseksi tekee :rolleyes:
 
@Ramiina, onpas teillä ollut rankkaa! Mikä on auttanut pysymään pinnalla nämä vuodet?

@Netty79, mekin ollaan Dextrassa, jonotettiin 5 kuukautat luovuttajaa.

Toivottavasti se vuotamattomuus ei haittaa! No, perjantaina selviää. Yritän ajatella positiivisesti, että jos nyt ei päästä siirtoon, voisin pudottaa pari kiloa ennen seuraavaa kiertoa.

@nyuu, Dextrassa ainakin tehdään omaan kiertoon, jos haluaa. Ja minä syön lääkkeet suun kautta :)
 

Yhteistyössä