Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

@kirsillevauva - et varmastikaan ole teoillasi aiheuttanut keskenmenoa!!! Aina tietenkin kannattaa miettia, mika on parasta tehda, mutta lopulta asiat ovat Herran huomassa.

Jos kavit Tie Terveyteen -laitoksessa, niin Daphne on kylla tarkkaan, etta milloin akupunktiota ja miten. Han ei yleensa suosittele muuta kuin ennen siirtoa, samana paivana ennen ja jalkeen, ja sitten 2-3 kertaa ennen testausta. Jotkut kylla kayvat koko raskaudenkin aikana ilman haittaa, en taitaisi itse uskaltaa, mutta englantilaisen hoitajani (joka on alun perin sairaanhoitaja) luona on kayty raskaanakin. Etta ei se akupunktio mikaan ehdoton rikos tai tuomio ole. Kuten @nyuu sanoi, niin itse ei helpolla suoranaisesti tahan voi vaikuttaa, vaikkakin valtettavia tekijoita kylla sinansa mielestani on. Osaa osaan mielestani suht hyvin valttaa ja joitain kuten sokeria (sitahan on hedelmissakin) ja tuota tyontekoani, vahaista nukkumistani ja ylipainoani taas en osaa niin hyvin kontrolloida, mutta vahitellen yrittelen elamaani parannella ja luottaa enemman Herran huolenpitoon.

Kannattaa ehka seuraavalla kerralla tiedustella hyytymistekijatesteista ja kannattaako esim kayttaa Klexanea, sanon siksi, kun itsellanikin on ikaa ja ylipainoa (plus hiukan hyytymiin altistavaa rasitetta muuten). Klexanea kaytetaan esim ylipainoisuuden yhteydessa vahentamaan keskenmenoriskia. -Mutta sitten vain menoksi taas huhtikuussa. Minakin silloin liityn taas joukkoon! :) Yritetaan yhdessa! :)

Uusi laakarini haluaa selvastikin, etta nyt mina vuorostani yrittaisin mahdollisimman pienella laakityksella, kun olen kaikenlaisia kokeillut ja testaillut. Saa nahda, mita han meinaa akupunktiosta tai Klexanesta yms...

Olen tassa valissa kuullut mielenkiintoisista Ready- ja Nata -testeista - ehka teen myohemmin, jos tassa tuoresiirrossa ei onnistu (Ivf-palstalla on lisaa naista testeista).
 
  • Tykkää
Reactions: atvk87
Mua pelottaa tuleva negatesti ihan hurjasti :( menkkakipuja, viiltoa, vihlontaa ja ihan rehellistä kipua kohdussa ja munasarjoissa ollut siirtopäivästä asti, ja se on vieläpä aaltoilevaa kuten menkoissakin :( en tietenkään tiedä että mikä kuuluu kiinnittymiseen ja alkuraskauteen ja mikä ei, mutta monen päivän aaltoilevat tuntemukset nyt tuskin voi olla hyvä merkki :(

Tavallaan tekis mieli tehdä testi huomenna (pp7), mut taitaa olla liian aikaista. Sit oonkin töissä perjantaihin asti, et suru-uutisen vastaanottaminen työputken alkaessa ei oo ihan fiksuinta :(
 
@Rusakkonen, mulla oli siis viimeinen akupunktio 7+1 ja keskenmeno 7+5. Se akupunktio oli pahoinvointiin ja Daphne sanoi, että naisia käy paljonkin pahoinvoinnin takia, joten mene ja tiedä...

@nyuu, mitä jos testaisin tänään? Jos tulee nega, voit ajatella, että on liian aikaista ja jos tulee plussa, mikä sen ihanempaa? Mulla näytti haaleeta plussaa jo pp5. Mä en ole oireista tai oireettomuudesta ikinä tiennyt, olenko raskaana :) Kuitenkin takana 6 raskautta!
 
@Rusakkonen, mulla oli siis viimeinen akupunktio 7+1 ja keskenmeno 7+5. Se akupunktio oli pahoinvointiin ja Daphne sanoi, että naisia käy paljonkin pahoinvoinnin takia, joten mene ja tiedä...

@nyuu, mitä jos testaisin tänään? Jos tulee nega, voit ajatella, että on liian aikaista ja jos tulee plussa, mikä sen ihanempaa? Mulla näytti haaleeta plussaa jo pp5. Mä en ole oireista tai oireettomuudesta ikinä tiennyt, olenko raskaana :) Kuitenkin takana 6 raskautta!
En tiennytkaan, etta Daphne ottaa vastaan myos raskauden alettua. Tuskin se siis kuitenkaan oli se syy, koska han tuntuu tietavan, mita tekee, mutta ehka sitten tosiaan ensi kerralla ei kannata kuin jos nyt sitten ennen siirtoa plus ehka pari kertaa ottaa siirron jalkeen ja siis kaikki ennen testiplussaa, niin saa mielenrauhan. Joka tapauksessa Tsemppia Sinulle!
 
Kirsillevauva syvät pahoittelut pienen elämänalun hiipumisesta:(

Huhtikuussa uusi yritys(y)

Kohta alkaa tositoimet myös rusakkoisellakin jännääääää:love:

Nyuu joko olet uskaltanut testin tehdä? Tiedän sen pelon minkä testin tekeminen aiheuttaa:unsure:

Kaikille muillekkin HIRMUSTI tsemppiä tasapuolisesti

Pimpula rv26+0
 
En uskaltanut testata :( mä olin tänään jo veskissä tikku kädessä kun totesin etten pysty. Se että taas ilmestyy vain se yksi viiva ja taas istuisin vessassa kädet täristen itkemässä pelottaa. Lisäksi menkkatuntemukset on hävinny eikä mulla ole yhtään mitään oireita.

Kaiken tän jälkeen se oiskin aivan liian hyvää ollakseen totta et plussaisin :( ärsyttää ja harmittaa vaan kun kaikki sanoo että ”kun oot niin nuori”, ja sit ei onnistu hoidot ja lahjasoluissakin joudutaan käymään pitkäkin tie. :( nyt alkaa pelottamaan ihan oikeasti tää et jäädään kahdestaan.
 
Ok mä olen ihan selkärangaton :’D tein kuitenkin testin. En ihan aamun ekasta pissasta ja sain haamulaisen! Oon ihan pähkinöissäni täällä, pitkästä pitkästä aikaa jotain muutakin kuin negaa. Toisaalta, jo pp8 ja silti haamu, et voihan olla vaan kiinnittymisyritys. Nyt vaan yritän malttaa pari päivää ja sit uusiksi!
 
@nyuu, voi ei!!! Hurjaa, haamu! Mullakin oli tosi haalee monta päivää. Digiin vasta uskalsin luottaa :) Toivotaan, että nyt olet raskaana :) Olen niin onnellinen sun puolesta, jos olet!

Puhuin lääkärin kanssa ja tuli parempi mieli. Se sanoi, ettei akupunktio voinut aiheuttaa keskenmenoa ja todennäköisesti oli kromosomivika. Pitää nyt vain ajatella, että yksilö oli liian sairas tähän maailmaan ja saadaan toinen mahdollisuus <3 @Rusakkonen, kysyin lääkkeestä ja lääkäri jäi sitä harkitsemaan. Ei kuulemma serlvää näyttöä sen hyödystä ole. Aloitin kuitenkin kalaöljyn tauon jälkeen, jonka pitäisi laskea elimistön tulehdustilaa.

Olen saikulla alkuviikon. Oli sen verran kipuja ja mieli sekaisin, etten omaan vaativaan työhöni pystyisi. Ihana olla vaan rauhassa ja nukkua.

@Pimpula76, miten voit?
 
@nyuu Kuulostaa lupaavalta! Pidän peukkuja, että nyt olisi teidän vuoro (y)

@kirsillevauva Hyvä, että mieli parempi, vaikka tuo on todella raskas vastoinkäyminen. Onneksi teillä on niin mahtava määrä alkiota pakkasessa ja pääsette uuteen yritykseen <3

@Pimpula76 Sulla alkaa olla jo hyvin viikkoja, Ihanaa!

@Ramiina Miten voit?

ON: Fiilis parempi- eilen tapasin Suomen lääkärini ja teimme pläänin. Olin askeleen edellä ja kävin kilpirauhaskokeissa viime viikolla: yllätyksekseni TSH oli noussut. Mulla yleensä pysyy lääkityksellä TSH matalahkona. Lääkitystä nostettiin. Lisäksi tehtiin kohdun scratching ja saan Gonapeptyliä sarjana siirron jälkeen. Muuten aika samalla lääkekombolla kuin aikaisemmin. Niin ja kysyin akupunktiota; se tosiaan on ihan ok. Otan hoidon ainakin ennen ja jälkeen siirron. Hyvällä fiiliksellä lähden siis seuraavaan yritykseen.:)
 
@kirsillevauva oikeasti? No sit mua helpottaa! Olin jo illalla huolissani miksi plussa on niin haalea :’D teen pe digin ja sittenhän nähdään onko kyytiläinen mukana. Voihan tää tosiaan olla vaan kiinnittymisyritys tai jotain...

@Plusyks millanen toi scratching oli? Se kuulostaa aina niin kamalalle! Mut milloin suurinpiirtein seuraava siirto? :)
 
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen
@Plusyks onnea tulevaan siirtoon. Odotatko nyt kuukautisia vai mikä suunnitelma?

@nyuu, toivotaan vahvistumista! Ymmärrän, että tympii, kun ihmiset puhuu kuinka nuori olet. Olen varmasti itsekin sanonut niin. Se varmaan tuntuu vähättelyltä. Olette kuitenkin yrittäneet tosi pitkään ja ansaitsette sen vauvan jo <3 Itseänikin suututtaa, jos joku sanoo, että mulla on jo lapsia. Tavallaan se tietty on totta, ja olen lapsistani kiitollinen. Toisaalta se ei vie surua pois näistä yritysvuosista ja tästä keskenmenosta.
 
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen
@nyuu Ihanaa kun plussasit! :love: Mulla aina iltapissa näyttää vahvempaa kuin aamun eka.

@Plusyks Kiitos kysymästä, siinä se. Olin eilen ylimääräisessä ultrassa kun on kipuja ja tulee ruskeaa vuotoa ja pari kertaa pieniä ruskeita hyytymiäkin. Valmistauduin jo keskeytyneeseen keskenmenoon henkisesti. Vaikka pahoinvointi onkin kovaa, ajattelin että kesken on mennyt. Mutta Luojan kiitos ei, pieni iso vauva siellä potki kovin ja heilutteli käsiään ja päätään. Avasi kädet nyrkistä ja näkyi kaikki ihanat sormetkin :love: Muakin kiinnostaa tietää millanen kokemus kohdun scratching oli?
 
@kirsillevauva oikeastiko joku vähätellyt tota keskenmenoa sulle sillä et pitäs olla tyytyväinen olemassaolevista lapsista o_o mua ärsyttää niin paljon se vähättely! Oli se sit olemassaolevista lapsista tahi nuoresta iästä ni siinä lapsenkaipuussa tai keskenmenosurussa se ei lohduta pätkän vertaa, loukkaa vaan enemmän... :( miten oot muuten jaksellut?

@Ramiina hyvä et kaikki oli hyvin! Ja voi miten ihana kuulla et näitte pienen! Liikutuin ihan täällä teidän puolesta <3

Mua alkoi pelottaa et kun olin hätähousu ja testasin jo, niin mua rangaistaan nyt viikonloppuna negalla :|
 
Moi! Oon kirjoitellut satunnaisesti puolisentoista vuotta toisen foorumin puolella lapsettomuusasioista, mutta siellä ei juurikaan lahjamunasoluhoidoissa olevia ole, joten liityn tänne teidän joukkoon. :)

Taustasta sen verran, että lapsettomuutta takana viitisen vuotta. Kolmisen vuotta sitten hakeuduttiin tutkimuksiin ja miehen simpat saatiin kuntoon lääkityksellä. Nyt ongelmana mun ikä, sillä täytin viime vuonna 40. Takana kolme tuloksetonta hoitokierrosta julkisella puolella, minkä jälkeen siirryttiin nyt yksityiselle. Mun AMH on tippunut tässä hoitojen aikana niin matalalle tasolle, että mahdollisuudet omilla munasoluilla on heikot. Jonotetaan tällä hetkellä siis lahjamunasoluhoitoihin.
 
Scratching oli nopea ja kivuton toimenpide- tehtiin IUI- katetrilla samalla kun ultrattiin. Vähän niin kuin papa-kokeen ottaminen, jossa tuntuu se "kohdussa käynti" jonkin verran.

Menkat alkoi jo viime viikolla ja pääsen siirtoon parin viikon päästä.:D

@Seesam78 Tervetuloa mukaan! Olin itse 39v, kun hoidot aloitettiin ja silloin oli jo matala amh. Silti tehtiin aika monta hoitokierrosta omilla. Onko teillä tarkoitus tehdä odottaessa hoitoja vielä omilla?
 
  • Tykkää
Reactions: Ramiina
@Plusyks Ei tehdä odotellessa enää omilla hoitoja. Osaksi sen takia, ettei yksinkertaisesti ole varaa sekä omilla että lahjasoluilla tehtyihin hoitoihin, mutta osaksi myös siksi, etten vaan usko, niistä olevan apua. Meille tehtiin kolme alkionsiirtoa (kaksi tuoresiirtoa ja yks pas) eikä edes ainuttakaan kiinnittymisyritystä. Vikalla hoitokierroksella ei päästy edes punktioon asti, kun soluja tuli vain yksi.
 
Minulla oli lääkkeellinen tyhjennys perjantaina ja tosi paljon jälkisupistuksia sen jälkeen. Kävin äsken lääkärillä ja kohtu ei ollut riittävästi tyhjentynyt ja sain uuden annoksen tyhjennykseen. Helpotus, ettei tullut kaavintaa. Ottaa silti päähän. Yli viikon ollut töistä pois ja masentaa. Yritän olla optimistinen, mutta on vaikea uskoa, että raskaus alkaisi yhtä helposti taas huhtikuussa...
 
@kirsillevauva Voi ei, ikävää ettei kaikki vuotanut ulos, mutta hyvä ettet joudu kaavintaan. Mutta ei kiva että joudut uudestaan ottamaan ne lääkkeet, toivottavasti selviät vähemmillä kivuilla nyt :unsure: *iso tsemppihalaus*
Lääkäri sanoi ettei näy verta kohdussa, eikä tiedä mistä ruskea vuoto tulee. Kiva, kai nyt vois selvitä jotain että mistä se tulee. Joka päivä tulee, edelleen. Ei paljoa, mutta vessassa käydessä, pyyhkiessä paperiin tulee. Enää en panikoi siitä, vaikka eihän se kivaa ole. Olen kuitenkin jo niin pitkällä että luulisi kaiken vuodon ym. loppuvan. Ensi viikolla alkaa toinen kolmannes, jos Luoja suo :barefoot:
Ja mä uskon että seuraavaksi sulla kiinnittyy ja pysyy :love:
 
@kirsillevauva Kiitos. :) Ollaan Helsingissä Dextralla. Kummallakaan ei ole lapsia entuudestaan. Pari kissaa löytyy. :) Jono kuulemma puolesta vuodesta vuoteen ja vasta pari viikkoa sitten sinne ilmoittauduttiin, joten aikaisintaan ens syksynä päästään hoitoihin. Tsemppiä sulle vaikeaan tilanteeseen!
 
@nyuu, olen onnellinen puolestanne :) Miten nyt etenee? Milloin varhaisultra? Milloin laskettu aika?

Mulla ei tullut yhtään supistuksia eilen :( Olen lähdössä hiljaisuuden retriittiin ja huolettaa, alkaako vuoto siellä. Otan varalta paljon vaihtovaatteita ja siteitä mukaan. Mutta ollut fyysisesti rankin keskenmeno! Muissa ei ollut tällaisia kipuja.

Olen someton viikonlopun ajan, luen sit sunnuntaina taas uutisia. Ihanaa viikonloppua mamma!

@Seesam78, me ollaan Dextralla ja meillä meni 6 kk luovuttajan löytymiseen. Jessus, että tuntui pitkältä se aika. Meidän luovuttaja on vain 154 cm pitkä ja mä 166, joten se arvelutti. Mutta olikin superluovuttaja :) 18 munasolua, joista 15 hedelmöittyi. 11 alkiota, joista 1 käytetty ja 10 vielä pakkasessa. En ole lukenut, että muilla olisi käynyt näin hyvä mäihä alkioiden määrän suhteen :) Meillä on nyt rahat 2 yritykseen ja jos ei niillä tärppää, pitää pitää tauko ja säästää. Elämme kädestä suuhun, joten sen 1000 euron säästämiseen menee iäisyys...
 
  • Tykkää
Reactions: Seesam78

Yhteistyössä