Luovutettujen munasolujen/alkioiden avulla raskautuneet

Johkunen niin olit mielessä, kun kuulin uutiset. Toisesta näkyi minulla myös ruskuaispussi, mutta se oli jo viikon jäljessä, joten toden näköisesti sen kasvu on pysähtynyt. Mutta sitten seraavassa ultrassa se nähdään, mikä on tilanne. Kyllä on pitkä aika odottaa tuonne viikolle 12.
 
Oivikille tsemppiä vuotojen kanssa :hug: toivottavasti olisivat asiaan kuuluvia ja vaarattomia. Minähän vuotelin kaksosia odottaessa myöskin, että kovin tavallisia ovat.

Johkunen; mä odottelin kaksosia syntyväksi varmaan viikolta 25 alkaen. Joka kerta loppuajan ultrissa sanottiin, että saattavat syntyä koska vaan ja kaksosethan sitten usein tulevat ennenaikaisesti. Noh, meidän typyt syntyivät viikolla 40, suunnitellulla sektiolla =) Olisivat varmaan mahassa vieläkin, jos heitä ei olisi avustettu ulos... Olivatkin sitten isoja ja siten helppoja hoitaa. Kumpikin oli isompi kuin esikoinen, joka hänkin syntyi täysiaikaisena rv 41+jotain;) multa varmaan puuttuu joku hormoni, joka käynnistää synnytyksen, kun kumpikaan ei käynnistynyt itsestään. Saas nähdä kuinka tälläkertaa käy.

Rakenneultrassa oli kaikki hyvin ja sukupuolikin näkyi :heart: Vauva kasvaa viikon suurempana laskettuun aikaan nähden. Kovasti potkii ja hyörii, joten siltäosin ei tarvitse huolestua=)

Rudy ja poikanen rv 20+3
 
Johkunen ja Oivikki olette ajatuksissa. Toivon, että kaikki on hyvin! nopeaa ajankulumista kaikille raskaana oleville :)

Olo on kevyt, mutta sairaalassa käynnit yllättävän väsyttäviä. Nukun joka päivä pitkät päiväunet.
Minityyppejä oppii hoivaamaan, kun kattelee hoitajista mallia. Esim. asennon korjaaminen mahallaan, niin että nostaa niskasta ja pepusta näyttää aluksi hurjalta, mutta toimii.
 
Kiitos kaikille, eilen kävin ultrassa ja toinen oli edelleen matkassa ja syke näkyi :heart:, toinen oli vuotanut pois. Ikävä kyllä vuotoa jatkuu edelleen, välillä jo tosi pientä, mutta sitten taas tulee enemmän, joten pelottaa tietysti tämän toisen puolesta.

Rudy ihanaa, että rakenne ultrassa kaikki oli hyvin. =) hyvmyilyti tuo synnytksen käynnistymis hormoonin puuttuminen. Mukavaa kuulla, että kaksosetkin voivat syntyä täysiaikaisina ja normaali kokoisena.

Tallustelija onneksi saat nukuttua ja kerättyä voimia. Hauskalle kuulosttaa tuo asennon korjaus tapa.
 
Viimeksi muokattu:
Pelkonni sitten toteutui eilen eli toinenkin pieni meni kesken. On tämän niin vaikeata, ensin toivot ja odotat raskautta sitten, kun se alkaa niin sittenkään ei voi sen jatkumiseen luottaa. Toivottavasti teillä muilla etenee raskaus ja synnytys hyvin.
 
Voi ei oivikki. Tulin nopeasti vain oivikin tilannetta kommentoimaan. Kirjoittelen paremmalla ajalla lisää. Todellakin suuren suuret pahoittelut ja miten voikin käydä noin että molemmat...voi mitä ihmettä tässä sanoisi niin kovin ikävää :(
 
Nopea käynti palstalla kun ollaan peräti 2 päivää kotona...

Tallustelija jaksamista sinne sairaala-arkeen! Miten pienet voi?

Rudy onnea hyvistä ultra-kuulumisista!
Oli kiva kuulla mitä kirjoittelit kaksosten odotuksesta :)

Muillekin hyviä kesäpäiviä :wave:

ON: meillä oli eilen rakenneultra ja molemmilla pojilla kaikki hyvin :heart: A-pojan painoarvio 333g ja B-pojan 331g. Maha kasvaa vauhdilla mutta vielä on suht energinen olo! Mulla paikat täysin kiinni ja kaulaa täydet jäljellä eli vielä saan mennä oman voinnin mukaan ilman huolia vaikka maha välillä kipeytyykin jos on liian pitkään kävelyllä tms. Haettiin myös eilen meidän kärryt kotiin, aivan ihanat aquan-väriset Bumbleridet :) No nyt täytyy taas auto pakata ja lähteä mökille :cool:
 
Aika kuluu mahdottoman nopeasti, toivottavasti myös niillä, jotka odottavat!


Pienet päässeet takaisin syntymäpainoon ja 500g yli! Nyt odotellaan, että jaksavat syödä joka syönnillä 40-60ml itse, niin että voisivat päästä kotiin. Tällä hetkellä saattavat syödä tuon joku kerta, ja toinen kerta nukahtavat kesken. Hereillä jaksavat olla 15-20min vaipanvaihdon ja syötön yhteydessä. Mukava nähdä silmät, vaikka ne välillä vaeltavat omia "teitään".
 
Tallustelija Ihanaa, että nyytit on kohta kotiutumassa. Teillä alkaakin sitten kotona varsinainen hulina :)

Johkunen Vai, että kaksi poikaa...hihii siinä sitä sitten riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita :) Onnea paljon. Kiva, kun olitte löytäneet mieleisenne vaunut. Pojat vaikuttaa myös olevan ihan kivan kokoisia.

Rudy Onkohan "poikanen" siis poika? Hieman jäi vaivaamaan :)

Meillekin tulee poika (kahdella ultralla varmistettu). Huh, että tällaista prinsessojen äitiä nyt sitten jännittää, että osaanko edes poikaa hoitaa...eikös vauvat ole yleensä tyttöjä (hih). Rakenneultrassa viime to kokoa oli 360gr eli vastaa päivälleen kuulemma viikkoja ja kaikki muutenkin hyvin. Potkut tuntuu välillä enemmän ja välillä vähemmän, mutta pääasia että tuntuu. Taidan laittaa dopplerin myyntiin kohta. Poika vaatetta ostan niin, että luottokortti huutaa jo hoosiannaa :)

Ihanaa kesää kaikille ja nautitaan niin masuinemme kuin nyytteinemme. Toivotaan myös, että kirjoittelijoiden joukko täällä kasvaisi. Muutama on nyt plussannut tuolla toisella palstalla ja kovasti heitä tänne toivottaisin tervetulleeksi.

Tauku 20+5
 
Onnea kaikille vauvan jo saaneille !

Tulen kurkistamaan tänne (lukenut olen tämän ketjun olemassolosta lähtien tätä sillointällöin) tai koitan työntää ainenkin isovarpaani jo tänne:
kahden blaston siirto tehty minulle viikko sitten tsekeissä, plussaa saanut testeihin jo pp 4 lähtien ja tänään olisi siis vielä piinapäiviä ennen virallista testipäivää viikonloppuna.

Miten teille on laskettu nuo raskausviikot, punktiopäivänkö mukaan ?

Kerron hieman itsestäni : yritystä saada vauva yli kaksi vuotta, ensin yritettiin miehen simpoilla ja luovutetuilla munasoluilla Tartossa ja niistä tuloksena pelkkää negaa. Viimeisestä alkioadoptiosta Tartossa kemiallinen raskaus.
Nyt toinen siirto blastoilla tsekeissä tehty ja ekalla kerralla kahdesta blastosta kemiallinen ja nyt siis plussa, mitä ei ole tosin verikokeella vielä edes tarkistettu, mutta viivat ja plussat on vahvat, digi eilen päiväpissasta :raskaana1-2. Uskottava se on :heart:
Toivon niin sydämestäni, että tämä jatkuu ja saan vauvan syliini ja mieheni pääsee myös kokemaan syntymän ihmeen ja saamme yhteisen vauvan. Minulla on kolme lasta, jotka jo isoja ja miehelläni ei ole, joten täysin uuden edessä tässä ollaan ja tätä niin kovin toivottu :)

Kaikille teille onnea vaiheisiinne, osa on jo saanut vauvan ja osalla kohta synnytys tulossa, jännää...
 
Viimeksi muokattu:
paulanna onnea paljon plussasta, toivottavasti vahvistuu ja pysyy =)
Meille laskettu hedelmöityspäivän mukaan.

Tauku onnittelut myös poika-lupauksesta =)

tallustelija hienoa jos vauvat pääsevät jo kohta kotiin! Mikä teillä olikaan syntymäpainot ja onko teillä jokin painoraja minkä jälkeen kotiuttavat vai vointien mukaisesti?

ON: reissuista palattu ja vointi edelleen mainio :) Kirjoittelen paremmalla ajalla lisää, nyt nukkumaan!

johkunen ja veijarit 21+5
 
Viimeksi muokattu:
Taas vain omaa napaa, mutta oon ihan sekaisin : hcg 1151 tänään ja pp 11 menossa vasta, sain klinikalta lapun minkä mukaan pitäisi olla 39-270 tänään kun blastoilla tehty siirto.
Nyt kysynkin teiltä kaksosodottajilta , paljonko teillä ollut hcg ja minä päivänä ?
Kätilö soittaa mulle huomenna, epäili kyllä jo tänään, että oliskos kaksi, kun niin aikaseen plussaa sain ja sanoi jos tuplasti tuon 270 niin kaksi ehkä sitten...
Siis mä oon ihan sekaisin. Onnellinen tietty :heart:

Paulanna 4+2
 
Onnea paulanna hyvistä hcg-lukemista ! Ihan mahtavaa ! Minä en käynyt kaksosista mittaamassa hcg:tä ollenkaan, mutta olihan sitä varmaan paljon, kun plussat oli niin vahvat. En käynyt myöskään tässä raskaudessa ja vahva oli plussa nytkin. Sulla sitten riittää jännitettävää, kun ultraa odottelet :)

Rudy ja poikanen rv 23+4
 

Yhteistyössä