Luovutettujen munasolujen/alkioiden avulla raskautuneet

Tosi kiva lukea noista hankinnoista, mä niin palaan niihin kun alan itse hommaamaan juttuja:)! Jonkinlainen lista varmasti pitää tehdä, että on sitten kaikki tarpeellinen hankittu. Kun ei tosiaan ole kristallinkirkkaana mitä kaikkea edes tarvii. Toivottavasti sen äitiyspakkauksen sais pian niin pääsis hypisteleen..

Saitko oivikki ultran tälle päivälle, tsemppiä matkaan :)!

Oma vointi varsin ennallaan, vaa'alla en ole nyt uskaltanut käydä ;).

P 22+6
 
Sain ajan siirrettyä ja ikävä kyllä epäilyni osotauti oikeaksi. Keskeytynyt km. Ei näkynyt edes sikiöpussia. Tosi ikävää. Toinen tai oikeastaan 3 km puolessa vuodessa. Nyt pakkanen tyhjä ja kartoitan mitä mahdollisuuksia olisi myös muualla. Tallinnassa vasta syksyllä olisi mahdollisuus uuteen luovuttajan. Kaikille teille toivon oikein hyvää raskaus aikaa ja sitten sitä mukavaa aikaa lapsen kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Voi ei Oivikki :hug: Toi on niin väärin !!!!
Voin suositella Reprofitiä, Tsekkejä. Helppo ottaa yhteyttä, vastaavat nopeasti, alkioita/blastoja ollut hyvin tarjolla lyhyellä varoitusajalla, hyvät onnistumisprosentit. Helppo matkustaa, onnistuu jopa yhden yön reissu. Täällä nyt useampi siellä käynut :)
 
Voi itku, olisitpa ollut Oivikki väärässä :/ .
Jatkossa minä myös suosittelen Reprofitiä, useat ovat siellä tosiaan onnistuneet, myös me.
Tänään sitten äpkl käynti takana. Ajettiin sydänäänikäyrä, sisätutkimus ja ultra sisä-että ulkokautta. Poika oli 1830g arvion mukaan, liikkui vinhasti, vettä normisti ja teki hengitysliikkeitä. Eli keskikäyrällä kasvaa ehkä jopa himppasen alle. Voi vitsit sitä maisemaa olis katsellut vaikka kuinka kauan :) . Seuraava käynti vielä rv 36 ja silloin saan syntymäpäivän, synnytystapa siis sektio. Alustavasti puhuttiin viikosta 38. Edellinen syntyi jo 37+5. Sokerit ei nyt vaadi muuta kuin tarkaa dieettiä ja tietysti sitä omaseurantaa. Suositeltiin aikaistamaan neuvola-aikaa parin viikon päähän ja sitten 2.2 on taas käynti polilla.
 
  • Tykkää
Reactions: johkunen
Pahoittelut Oivikille myös tätä kautta. Se on niin julmaa kun onnistuu mutta sitten otetaan heti pois.

ON: Itse en oo uskaltanut ees ajatella minkään hankkimista kun jatkuva menetyksen pelko taustalla. En tiedä milloin tästä uskaltaisi oikeesti nauttia. Eilen taas kävin ultrassa ja hetken voi olla taas rauhassa. Siellä kaikki hienosti ja baby kasvaa hienosti, eilen mittojen perusteella 16+1 vaikka alunperin pitäisi olla 15+3, jotenkin mulle tuli sellainen fiilis eilen et taitaa olla poika.... No kaikki kelpaa hienosti!

Burma 15+4 (16+2)
 
Pahoittelut oivikki, ei löydy sanoja :(. Niin epäreilua tämä on.

Burmalle onnea hyvistä uä-kuulumisista :)! Ja tervetuloa kerhoon, edelleen pelko persiissä ja hankintoja ei ole tehty, ehkä rv30 jälk?

P 23+0
 
Paulannalle ja kaikille muillekin onnea raskauteen ja hyvää vauvavuotta! Nyt vaan nauttimaan raskaudesta ja lokoisia odotuspäiviä! Lepoa ja mielihyvää, jotta sitten keväällä jaksaa tsempata babyjen kanssa. Hyvät viikot jo!

Oivikille suuri lohtuhalaus ja tsemppiä uuteen yritykseen!

Terkuin Nalletyttö ja jo iso vauva päiväunillaan
 
Kiitos Nalletyttö !

Polilla tänään babyjen kokoarviot oli : tyttö 1100 ja poitsu 1300 g. Selkeämmin tunnen tytön liikeet ja hän onkin asettunut sitten viime kerran pää alaspäin ja kohti raivotarjontaa, tulossa ekana. Poitsu on edelleen peppuedellä. Molemmista otettiin käyrää 20 min ja hyvinhä nuo sykkeet lyö. Liikkuvat niin vilkkaasti, että ultratessa meinasi olla vaikeuksia mittoja saada.
Hb oli 115 ja sillä pärjään sanoi lääkäri, maksakoe normaali. Verenpaineet edelleen matalat ja lääkitys ihan minimissään, seurattava on paineita, kun alkavat loppuakohden nousemaan usein. Virtsassa prot 1+:lla ja senkin suhteen seuranta. Kontrollit jatkossa Kättärille, missä synnytyskin, kunhan tapahtuu viikon 32 jälkeen.
Rh-kokeessa viimeksi vauva/vauvat rh + (minä rh-), joten piikille neuvolaan ensi viikolla.
Kohdunsuu kiinni ja kaulaa hyvin jäljellä :)
Sairaslomaa äitiysloman alkuun.

Mitäs teille muille odottajille kuuluu ?

T. Paulanna ja pavut 28+1
 
Burma, Persikka ja nalletyttö kiitos.
Paulanna ihanan hyvän kokoisia jo vauvat. Ja hieno, että tyttö on jo kääntynyt. Toivottavasti proteiini pysyy aisoissa. yllättävää, että synnytys kättärillä, luulin, että riskiraskaudet pitää synnyttää Naistenklinikalla. Hyvää loppu odotusta.
 
Hiljaista on täällä ...Mitä teille kuuluu ? ootko Sussuanna jo äitiyslomalla vai saikulla ?
Mulle lääkäri tosiaan kirjoittanut sairaslomaa 28.11 lähtien äitiyslomaan asti, eli vaikka en töissä ollutkaan niin sain kuin sainkin kelan sairauspäivärahaa ja lasketaan vielä vuoden 2013 tulojen mukaan, niin ihan tervetullut raha on :)

Nyt alkaa varustelut olla tehtynä, vaatteet pestynä ja silitettynä valmiina. Huvittaa vaan, kun nyt olen kaikki silittänyt, tuskinpa silittelen kun babyt syntyy. En vain tykkää rummussakaan kuivatella, kun kutistuvat ja kuluvat.
Mä ooon kyllä hankkinut noita 40-44 cm vaatteitakin mm. Polarn o Pyretiltä. Jos ei käyttöä tule niin myyn sitten eteenpäin. On ne mielettömän söpöjä.

Päivä kerrallaan tässä mennään ja raskausajasta nautin, viimeistä kertaa ja ei enää kauaa jäljellä. On vähän alkanut synnytyskin pelottamaan, ei ole koskaan aiemmin pelottanut. Mietityttää, kun pitäisi punnertaa kaksi ulos. Tosin helpottaa kyllä kun olen puhunut tutun kätilön kanssa, joka Kättärillä töissä, että siellä kaksossynnytyksessä paikalla aina kaksi kätilöä ( onko varmasti jos paljon synnyttäjiä ? )
Ja vielähän ei tiedä onko tulossa sektio, istukka tytön puolella edelleen liian alhaalla, voi kyllä vielä nousta. Ja tyttö on A: na ekana tulossa.

Ihanaa: lunta :)

T. Paulanna ja pavut 28+4
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä Paulanna aina kaksi kätilöä geminisyksissä. Ja jos B pysyttelee perätilassa lääkäri auttaa hänet ulos. Todennäköisesti on myös lääkäri paikalla joka tapauksessa kun B alkaa syntyä (kutsutaan ainakin osastolle lähimaille). A: n auttaa ulos kätilö mikäli raivotilassa pysyy. Myös lastenlääkäri ja todennäköisesti myös anestesialääkäri ja leikkuri tietävät kun kaksoset ovat syntymässä, kaiken varalta. Ja myöskin usein kaksoissynnytyksissä saattaa joku tukea B:tä äidin vatsanpeitteiden päältä, auttaa tarjontaa pysymään hyvänä. Ja kun B lähtee laskeutumaan synnytyskanavaa kohti, usein tarkistetaan vielä ultralla tarjonta. Joten ei huolta Paulanna :) väkeä saattaa olla paikalla kun salin täysi.
 
Päivittäin luen palstaa, ei erityistä päivitettävää omassa voinnissa, se on varsin hyvä :). Neuvola ensi viikolla, sitten saa tehdä kelaan hakemukset. Miten pian olette saaneet äitiyspakkauksen hakemuksen lähettämisestä?

Mitä kuuluu hailaiva, burma?

P 23+5
 
Kiitos Sussuanna kommenteista kaksossynnytyksestä :) Mutta kuinka silloin, jos esim. yöaika ja paljon synnyttäjiä ??? Mietin tätä, koska esikoista synnyttäessä jouduin olemaan toisi paljon salissa yksin mieheni kanssa ja kätilö vain huikkais ovelta, että ponnista ja isä soittaa sit kelloa, kun pää näkyy... Arvatkaapa vaan ponnistinki yksin ??? Senverran olin synnytyksissä ollut mukana opiskeluaikoinani, että pelkäsin repeäväni ja pelkäsin paljon muutakin. Silloin vaan oli kiire yö ja paljon synnyttäjiä, mutta silti.

Kiva kuulla, että Persikalla kaikki ok. Jaksatko vielä hyvin olla töissä ?

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille :)

T. Paulanna ja pavut 28+5
 
Mitäs teille kuuluu ?
Oma olo muutoin hyvä, mutta tuo lähes tappava närästys :( Voi kiisus, vaikka mitä yritän niin menee välillä jopa niin pahaksi että oksennan. Päivät nyt vielä jotenkuten mneee, mutta yöt. Nyt olen taas siirtynyt olohuoneen sohvalle parina viime yönä, jotta mies saisi edes nukuttua.
Vilkkaita on babyt, ihana tuntea liikkeet välillä niin selkeästi että tuntee jalan tai pepun tulevan nahasta läpi. Hyvin tuntee kumpi liikkuu, kun ovat selkeästi navan eripuolilla.
Painoa on tullut +7 kg, eli kyllä se kaikki on vatsalla :)
Hankinnat on kaikki tehtynä vaippoja myöten. Mutta kyllähän mä lähes päivittäin jotain nettikirpparia edelleen selailen ja teen heräteostoksia edelleen.

Hyvää viikonloppua kaikille ! Ja olisi kiva kuulla miten teillä sujuu :)

T. Paulanna ja pavut 29+3
Reilu kax viikkoa niin synnytyspaikka voi olla Kätilöopisto
 
Hyvää kuuluu, töissä olen jaksellut hyvin. Toimistotyö ja taukoja voi pitää tarvittaessa. Välillä tulee vatsalle ahdistava/kiristävä tunne (ilm supistelee?), saattaa kestääkin kauan, levossa helpottaa.

Toissapäivänä neuvola, kaikki kunnossa, ensimmäistä kertaa sf-mitta, joka normaali. Painon nousu on hurjaa, vaikka olen nyt tosi paljon kiinnittänyt syömisiin huomiota :(. Sokerirasitus tulossa, saa nähdä mikä on tulos..

Hankintoja en vieläkään ole tehnyt (!), äitiyspakkaus ja -raha laitettu tilaukseen.

Kiva että Paulannalla kaikki kunnossa ja pikkuset liikkuvaisia, mäkin tunnen jo päivittäin liikkeitä. harmillinen vaiva tuo närästys varmasti.

Kertokaas nyt muutkin odottajat kuulumisia :)!

P 24+4
 
Meillä kanssa alkaa olla kaikki hankittuna. Turvakaukalo pitää vielä asentaa autoon ja vaippapussi käydä hakemassa.
Meillä kanssa vauva pääsääntöisesti on hyvin liikkuvainen, kieppasi itsensä perätilaankin työssä yhtenä yönä vielä. Nyt taas raivotilassa köllii. Eilen kävin neuvolassa, nyt oli pissassa sokrut selvällä plussalla, muttei se nyt mitään vaikuta, kun seurailen sokruja verestä koko ajan kuitenkin ja dieetti päällä. Painoa tullut ekasta nla käynnistä + 6kg, tosin alkuraskaudessa tuli ennen ekaa käyntiä jokunen kilo huonovointisuuden vuoksi.
Mulla on ollut riesana kova yskä ja flunssa, ihan kypsä yskimiseen. Ja ajoittain vaivaa kova alavatsakipu, vissiin joku kannatin kipu tai lihasrevähdys. Tämmöstä ei ole ikinä ennen ollut :( . Ja kipu on kyllä sitä luokkaa ettei siinä sitten minnekään päin pääse kun se iskee. Mutta siihen ei sitten auta kai kun synnytys. Eli aika hissukseen oon joutunut ottamaan ja nyt on vielä niin liukaskin, ettei mun hysteerinen mieheni <3 päästä mua edes ulkoilemaan kun pelkää että kaadun. ( Itse hän heitti aamusta lipat kun kävi postilaatikolla) Aika tuntuu toisaalta matelevan, toisaalta tuntuu että menee nopsaan. Enää mulla reilu 4 vkoa synnytykseen, suunnilteman mukaan siis vkolla 8 H- hetki. Outoa kyllä saada synnytyspäivä etukäteen:confused:
Yritän tsempata itseäni vielä nauttimaan näistä viimeisistä viikoista raskaana ja tekemään mieluisia asioita. Sen muuten huomaa, miten tunteet menee laidasta laitaan ja käyn niin tunteella koko ajan. Ja myös väsy tulee aika helposti, eli tämmöinen down siftaus on ihan kohdillaan. Letkeää lauantaita muillekin odottajille :popcorn:
 
Hello, ehkäpä minäkin pikkuhiljaa uskaltaudun tänne puolelle kirjoittelemaan ;) tänään varhaisulltrassa ja kaikki kunnossa. Sydämen syke löytyi. Seuraavan kerran kurkataan parin viikon päästä. Se on itselle tärkeä juttu, koska edellinen raskaus päättyi keskeytyneeseen keskenmenoon varhaisultran jälkeen ts. syke löytyi, mutta kehitys oli päättynyt jossain vaiheessa sen jälkeen :(

Täytyy uskoa, että tämä raskaus olisi erilainen. Ainakin olo on ollut todella huono melkein plussatestistä saakka. Aikaisemmat raskaudet ovat olleet vähäoireisia.

T. Fanni 7+0
 
Tervetuloa fanni ja onnea sykkeestä :heart: Yksi siellä siis oli, vaikka hcg olisi voinut antaa viitettä jopa kahdestakin. Ihana juttu :)

hailaivaa ja burmaa kaipaillaan ? Ei ole kuulunut teistä pitkään aikaan mitään.

).( aika tasaista oloa, ei mitään raportoitavaa, päivä kerrallaan. Neuvola tällä viikolla ja stixaukset virtsasta jatkuu ja verenpaineen mittaukset päivittäin kotona, toistaiseksi olleet balanssissa. Keskiviikkona pärähtää rv 30 käyntiin, se olis taas yksi mun etapeista.
 
Viimeksi muokattu:
Onnea Fanni sykkeestä ja tervetuloa tänne :). Uä:t kummasti rauhoittaa mieltä alussa. Onko tämä teidän ensimmäinen kun en nyt muista?

Sussuannalle tsemppiä loppumetreille, ei ole kauaa h-hetkeen, hui ja sitten on enää paulanna ennen minua..

Hailaivan ja burman kuulumisia kans odottelen.

P ihan kohta 25+0
 
Tulin täältä taustalta huutelemaan noista hankinnoista. Kerron tässä mitä ilman emme olisi tulleet toimeen tätä kuutta viikkoa, jos jotain kiinnostaa.
Ykkösjuttu on keinuva sitteri (tätäkään viestiä ei kirjoitettaisi ilman sitä :)). Puklu rättejä meillä ripoteltu joka paikkaan siis erittäin tarpeellisia tosin niiden sijasta voi myös hankkia koiran :) Meillä koira hoitaa lattiat ja me vaatteet (koira kyllä nuolee tarvittaessa vaatteekin). Tutteja siis en tiedä kuinka monta niitä pitää olla että olisivat oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Meillä nyt ehkä 8 tuttia ja 7 niistä on hukassa, joten seuraavalla kauppareissulla ostan ainakin 4 lisää (ei varmaan sekään riitä). Hoitopöytä jossa lipasto (tämä tosin todettu jo edellisten lastenkin kanssa toimivaksi).
Mikäli aikoo imettää niin sitä Lanoliini voidetta kannatta varata jo etukäteen yöpöydälle. Oikeasti helpottaa kummasti vaikka iho ei menisi rikki niin suosittelen käyttämään silti (miinuksena sen törkeä hinta :().

Vinkki jonka nyt VASTA kolmannen lapsen kohdalla tajusin (olen ehkä vähän hidas). Aina kun vauvaa syöttää niin kannattaa laittaa hänet peiton sisään siis ei ohuen peiton vaan esim. sen äp pakkauksen peiton sisälle kääriä. Vauva lähes poikkeuksetta nukahtaa syöttöön ja kun on peiton sisällä niin ei huomaa kun lasket sylistä esim. omaan sänkyyn. Herää heti jos peittoa ei ole. Peitolla on siis meillä ostettu monta hiljaista hetkeä taloon ja sen avulla nukutaan yötkin suht hyvin. En mene kyläänkään ilman peittoa :)

Turhuutta on toistaiseksi ollut rintapumppu (yritän nyt ottaa sen käyttöön) ja koliikkikeinu (lapsi huutaa pää punaisena kun sen siihen laittaa, joten meillä vaikutus on käänteinen :() Mokoma oli vielä kallis. Oikeasti keinu on toiminut monessa perheessä, mutta ei vaan meillä. Turhuutta on ollut myös noin kymmenen erilaista ja eri kokoista talvihaalaria. Hiki hatussa kun olen vaihdellut niin olen kolmea ehtinyt pitää, mutta sekin on vaatinut hyvää suunnittelua. Käytettynä onneksi ostettuja suurin osa, joten taloudellinen menetys pieni. Poika nyt n. 56cm ja käyttää 56cm vaatteita, joten kyllä ne pienet vaatteet menee aika pitkään ja kiva kun on päällä sopivat vaatteet.

Mukavaa odotusta kaikille. Seurailen täällä taustalla aina kun vaan ehdin.

Tauku + poika just sen 6vkoa
 
Kiva tauku kun kirjottelit tarpeellisista hankinnoista :).

Ensi viikolla on sokerirasitus. Helmikuun puolessa välissä vasta neuvola, en kyllä malta odottaa sinne asti tulosten saamiseksi, joten pitää soitella aikasemmin. Voinnissa ei edelleenkään erityistä, aika ja viikot menee hurjaa vauhtia!

Mites fannin vointi, onko yhtään helpottanut? Onko burma ja hailaiva vallan meidät hylännyt?

P 25+4
 

Yhteistyössä