Maaliskuiset 2018 *elokuussa*

Nt ultra on nyt alkanu jännittään. Se on tulevana tiistaina. Minähän jo kerran kävin sielä, mutta viikkoja oli luultua vähemmän. Joten nyt jännittää, että mitä jos kaikki ei ookaan ok ja pikkunen ei kasva niinku pitäis.. Jos kaikki on ok, niin sen jälkeen kerrotaan raskaudesta muilleki. :)
 
Mua on myös alkanu ultrat jännittää. Ei onneks enää pitkää odotusta :)

Eilen ja tänää on taas halailtu pönttöä...oon kyllä molempina päivinä tehny huomattavasti enemmän ja ollu väsyneempi. Nyt on onneks menot juostu läpi nii voin loppu vkl ottaa rauhassa. Oooteko muut huomannu et väsymys pahentais oloa?
 
Hei vaan taas,
Kirjoittelin pari viikkoa sitten tuonne viime kuun palstaan. Kirjoittelu tosin jäi sillä pahoinvointi alkoi ihan huolella. Toissa viikko meni täysin sängyn pohjalla ja oksentaen. Tällä viikolla alkanut jo vähän olo paranemaan, ja muutamana päivänä oksensinkin vain heti herättyä. Tottakai tästä myös pieni paniikki tuli aikaan(vaikka vasta ultassakin kaikki oli hyvin), kun rintojen kipeyskin samaan aikaan vähän hellitti.
Maanantaina käytiin tosiaan varhaisultrassa (ai että jännitti 2h ajomatka huonovointisena) tuolla Lahden perhe artessa, mistä joku muukin sanoi. Syke löytyi! Muutama päivä vähemmän pienellä ikää kuin kuukautisista laskettuna. Suosittelen kyllä kaikille jotka tuntee levottomuutta pienen elossa olosta. Meillä takana yksi keskeytynyt keskenmeno sekä spontaani keskenmeno. Tuon ensimmäinen keskeytyneen keskenmenon jälkimainingit kestivät useamman kuukauden ja oli niin rankkaa aikaa että minun oli pakko saada varmuus että kaikki on alkanut hyvin.
@rosmarin minulla kanssa väsymys pahentaa huonoa oloa. Illalla jos valvoo turhan pitkään tai päivällä touhuaa turhan paljon niin iskee kyllä päälle.
Olisin kanssa kiinnostunut fb-ryhmästä vaikka samoin tein. Olettaen tietysti että ryhmä pidetään luottamuksellisena ja salaisena :) puhelimella täällä on välillä hankala pysyä mukana kuka kirjoitti ja mitä ja mihin minun pitikään vastata.
Minut voi myös lisätä tuonne listaan eli:
Iiel 1.lapsi LA 28.3
(Tarvihtikos tähän jotain muuta?)
 
Niin ja lisäksi, en tosiaan ole vuotanut verta ollenkaan eikä mitään kamalia kipuja ole ollut. Tuskin siis ulos on tullut missään vaiheessa.. :( on tämä kamalaa. Haluttais jo tietää miten on asiat, olen kyllä tämän viikon aikana paljon mietiskellyt ja enää en uskalla herätellä minkäänlaisia toiveita asian suhteen...
Mulla ei edes eka neuvolassa ultrattu, kun meinasi että sydänääniä eivät varmasti saa kuuluville aikasessa vaiheessa. Kävin sitten yksityisellä varhaisultrassa ja siellä se möllötti :love: muuten odottelisin edelleen ultraa!

Pyydä maanantaina että ultraisivat sisäkautta, tulee heti vastauksia eikä tarvi arpoa! Kyllä se mieltä rauhoittaa kun saa vastauksia. Kovasti tsemppiä nyt viikonlopun yli odotteluun!
 
Viimeksi muokattu:
Ultraan vain @Happyellow saa mielenrauhaa. Toivottavasti kaikki on hyvin.

Huomaan muuttuvani jakomielitautiseksi. Välillä olen onnellinen ja varma onnistuneesta raskaudesta, välillä aivan varma että km vuoto alkaa ihan justiinsa ja välillä sitä mieltä että nt-ultasta löytyy eloton alkio. Ei oo helpot kolme ja puoli viikkoa tulossa :ROFLMAO:
Välillä toivoisi voimakkaampia oireita kun nyt tuntuu että onko tässä vai eikö ole. Pari päivää ollut oireet lievempiä mutta kai se kuuluu asiaan tässä rv 9+2 (n)
 
Minun käsittääkseni se, miksi jotkut ajattelevat, että dopplerilla voisi olla jotain vaikutuksia vauvaan on se, että se toimii samantapaisen säteilyn kautta kuin ultralaitteet. Mutta eipä niilläkään ole todettu vaikutuksia, niin itse en oo jaksanut hysterisoida, ainakaan kun ei oo ollut tapana montaa kertaa päivässä kuunnella. Tässä raskaudessa en oo vielä doppleria saanut hommattua, aiemmissa oon käyttänyt.

Nt-ultra jännittää kyllä. Just se, että kun on jo kahdesti tullut terve vauva, niin voiko niin käydä kolmannellakin kerralla. Tekisi mieli jo puhua raskaudesta kaikille, salailu on niin tylsää, mutta koska pelkään, että siellä tulee ilmi jotain, minkä takia raskaus pitää keskeyttää, niin ei sit oo tullut juuri kerrottua.

Minä oon melkein joka yö plussasta asti herännyt vessaan yöllä tai sit aamulla sellaiseen tunteeseen, että virtsarakko räjähtää :D . Ärsyttävää, kun lyhentää unia.

Minulla ainakin tulee puoliso synnytykseen mukaan, jos vain keksitään isommille lapsille hoitopaikka. Kovin tärkeää oli meille molemmille, että oli noissa aiemmissa mukana, että toivottavasti pääsee tälläkin kertaa.

@anni00 kannattaa varovaisesti sitä piparminttuöljyä käyttää, kun sulla on niin pieni imetettävä vielä. Piparminttu on yksi niistä yrteistä, jotka voi maidontuotantoa vähentää. Raskaus itsessäänkin voi niin tehdä kyllä, että kannattaa tarkkailla, että pissavaippoja tulee vähintään viisi päivässä ja että vauva kasvaa ja tarvittaessa sit lisämaitoa antaa.

Tulee nyt maratonipostaus tästä, hups :D. Huimaa ja hengästyttää täälläkin! Joku ylämäen tarpominen välillä pistää ihan haukkomaan henkeä, mietin jo, että olikohan tää raskausjuttuja vai onkohan mulla joku sydämen vajaatoiminta.

Ja väsymys kyllä pahentaa oloa ja saa pinnan katkeamaan ihan tosi herkästi. Nyt en ole onneksi öisin heräillyt tunneiksi valvomaan enää.

Lloyd + otus 9+2
 
Minä kysyin muuten tuosta kotidobblerin käytöstä siellä varhaisultrassa. Hän sanoi ettei sille varsinaisesti mitään estettä ole, mutta itsensä tekee hulluksi sen kanssa jos sykettä ei löydykään. Näytti siinä ruudulla miten tarkkaan sen aina pitäisi umpimähkään osua että pienestä saisi sykkeet irti. Tosin ennen kun kysyin dopplerista sanoi itse ultratessaan ettei kuuntele ääniä koska sen vaikutuksista pieneen ei ole takeita. Otappa siitä siis selvää :D Päädyin kuitenkin itse siihen että jos sellainen hankitaan niin vasta sitten puolen välin jälkeen.
 
@lloyd ahaa tuota en tiennytkään. Meillä ei oikein huoli pulloa ja on syönyt kuukauden jo soseita. Aika hyvin maistuu ja käy rinnallakin hyvin. Ensin kokeilin sitä öljyä korviin mutta säikähdin kihelmöintiä mutta se taitaa vaan olla viilentävä vaikutus. Eilen laitoin sitten paitaan mutta se oli liian lähellä nenää ja alkoi illalla jo päätä särkemään. Yksi on että nuuhkasee sillon jos on oikeen hankala olo.

Mulla ei oo koskaan ollu doppleria. Mutta mulla on ollu kyllä muutenket tunteet vauvaan tulee kunnolla vasta syntymän jälkeen. Niin se sykkeen kuuntelu ei ole mulle mitenkään ihmeellistä. Tietysti on kiva käydä ultrassa kattomassa vauvaa ja näkee että kaikki hyvin.

Mies tulee synnytykseen en vois mennä ilman. Ja se on ollu aina neuvolassa ja kaikessa mukana. Ihan muutama kerta ollut töissä. Vieläkin mennään koko perhe neuvoloihin. Joskus vauvan neuvola on niin että taapero tarhassa tai pyydetään mummia kattomaan.
 
Huomenta.
Olipa tosi huono yö, pätkissä nukuin ja unet oli ahdistavia. Taaperokin heräili.
Nyt makoilen selkäkivussa sängyllä (nostin huonosti yhden laatikon tuossa hetkisitten).

"Ihana" että muitakin jännittää ultra ja seulat. Mulla juuri sama pelko, että voiko kuudennen kerran kaikki olla tosiaankin ok :unsure:

Mies lähtee tottakai synnytykseen mukaan. On ollut kaikissa.

Väsymys tosiaankin pahentaa oloa.. ja saa hermot kiristymään myös..

Mää saan halutessani dopplerin lainaan, mutta enpä vielä ole ajatellut pyytää just siksi että stressaisin itseni luultavasti sillä.

Kylläpä tuntuu aika matelevan, mutta toisaalta, enää 1 kokonainen viikko ultraan :)

Mekkuli ja mini 11+2
 
  • Tykkää
Reactions: *Louhi*
@Hannah4 Ei silloin ennen niin hyvin pärjättykään. Myöhäisemmät keskenmenot ja kohtukuolemat olivat arkipäivää. :D Nykyään sitten onkin paljon varjellumpaa.

Toisaalta ymmärrän mitä tarkoitat. Esim. Inkivääri on kiellettyjen listalla, koska ei ole tutkittu kunnolla, mutta Aasiassa syödään jatkuvasti ja olikohan Ruotsissa määrätään pahoinvointiin eikä näytä aiheuttavan haittaa... joten eri maidenkin välillä on isoja eroja suosituksissa. Maalaisjärjellä ja vältellen selkeästi vaarallisia aineita päässee jo pitkälle. :)
 
@Hannah4 Ei silloin ennen niin hyvin pärjättykään. Myöhäisemmät keskenmenot ja kohtukuolemat olivat arkipäivää. :D Nykyään sitten onkin paljon varjellumpaa.

Toisaalta ymmärrän mitä tarkoitat. Esim. Inkivääri on kiellettyjen listalla, koska ei ole tutkittu kunnolla, mutta Aasiassa syödään jatkuvasti ja olikohan Ruotsissa määrätään pahoinvointiin eikä näytä aiheuttavan haittaa... joten eri maidenkin välillä on isoja eroja suosituksissa. Maalaisjärjellä ja vältellen selkeästi vaarallisia aineita päässee jo pitkälle. :)
Kaiken lääketieteellistyminen tuntuu olevan itselleni vaan kovin kaukana ihmisestä. Vaikkapa vitamiinit, lääkefirmojen tuotteita on tutkittu, mutta jos luontaistuotteista saisi saman.. niitä silti kehotetaan välttämään, kun ei ole tutkittu. Herättää ristiriitaisia ajatuksia. :oops: Ja tosiaan tarkoittanutkaan, että ennen oli kaikki paremmin, vaan juuri tuollaisia asioita mitä kirjoitit. :)

Eilen oli tosi mukava päivä, vaikkakin vauhdikas. Tänään sitten olo on aivan voimaton. Kohtu on alkanut tuntua aamuisin kämmenen alla pallona. :love: Ei kyllä vielä näy mitään, paitsi iltaa kohti yltyvä valtava turvotusmaha. :D Tänään uuteen viikkoon, 9+0.
 
  • Tykkää
Reactions: *Louhi*
Mies tulee tottakai mukaan. Oli edellisessäki mukana ja oli hyvä vesilasin ojentaja, ku ponnistusvaiheessa pyysin kokoajan vettä. :D melkeen koko avautumisvaiheen hengailin yksin suihkussa supistusten kans, ku en halunnu puudutusta niin se oli ainut paikka missä pysty edes jotenki oleen.

Tiistaina nt ultra. Ei enää kauaa. Vähä alkaa jännittään jo.

Jenniferia ja Tiuhti 10+2
 
Huomenta!

Nukuin tosi hyvin :)
Nyt aamulla herätessä pyöri sellaiset asiat mielessä kuin: -äitiyspvärahan summan määräytyminen kun olen nyt kotihoidontuella edellisestä.. -kannattaako ilmottautua puoleksivuodeksi työnhakijaksi tässä välissä? Jne.

Ihana kuinka lähellä teillä joillakin on jo ultra! Iik:love:
Itsellä vielä puolitoista viikkoa odottelua.. sitten ,jos kaikki hyvin, vois uutista alkaa paljasteleen :rolleyes:
Vaikka jännitän osittain eräiden reaktioita, niin toisaalta tiedän että muutama ihminen tulee olemaan vilpittömän onnellisia ja iloisia puolestamme.

Mekkuli ja mini 11+3
 
@mekkuli81 Jos lapsille tulee ikäeroa alle 3v, saat saman äitiyspäivärahan kuin edellisestä lapsesta. Mulle tulee sama raha kuin kahdesta edellisestä, kun pienellä ikäerolla ovat.

Mies tulee ehdottomasti mukaan synnytykseen. Siitä ei oo puhettakaan että jäisi pois. Mulla oli viimeksi synnytyksessä mukana pillipullossa urheilujuomaa, siitä olo helppo hörppiä sängylläkin ;)

Ultran ois vielä pari viikkoa täälläkin. Odottavan aika on pitkä :)

Jenspanen 10+1
 
Sori, nyt tulee vähän turhaakin valitusta, mutta ottaa niim päähän. :ROFLMAO:

Viimenen lomaviikko pärähti käyntiin, ja oon saanut jonkun helkkarinmoisen taudin. Soitin jo neuvolaankin voiko kuume vaarantaa sikiötä, kuulemma ei :LOL::whistle: Tympäsee, kun en voi syödä parasetamolia enkä raskauden vuoksi buranaakaan, niin lääkkeittä yritän olla kuumeen ja päänsärkyjen keskellä. Parin viikon päästä lääkärineuvolassa oli nimittäin tarkotus selvittää, mitä lääkettä voin syödä. Ja tuohon komboon vielä hatkuva pahoinvointi ja oksentaminen, niin avot. :cautious: Nenäsuihkeitakaan ei vissiin raskaana oleville suositella, mutta mun on iltaisin pakko ollut laittaa kun en kertakaikkiaan saa nukutuksi ilman. :cry: Kitisin jo miehelleki, että en halua olla raskaana ku tää olo on niin kamala. Pientä ylidramatisointia siis taas. :D

No, iloisempiin aiheisiin. Mä olen nykyään aamuisin ihan selkeästi näkevinäni pienen vauvamasun. :love: Iltaa myöten muuttuukin sitten turvotuksen myötä vaan möhömahaksi. :p

Tänään uusi viikko, jes! Viime viikko tuntui kamalan pitkältä.
Suikku1 ja pieni 10+0
 
Huh, tänään taas parempi päivä. Käytiin toissapäivänä mustikkametsällä ja muutenki hääräsin ihan koko päivän kun oli niin hyvä olo eikä yhtään väsymystäkään. Noh, eilen homma kostautui, lantionseutu oli kipeä koko päivän ja olin ihan superväsyny!! Nousin yhdeksältä ylös ja siirryin sohvalle, josta pääsin ylös illalla viideltä! :unsure: onneks olo meni taas ohi ja tänään taas jaksaa, pitäis vaan muistaa ottaa vähä rauhallisemmin :whistle:

Sannelii ja pikkinen 9+5
 
Tässä kun viimeistä lomapäivää viettelee oksentaen alkaa hiipiä pieni jännitys työssä jaksamisesta. Oletteko työssä käyvät miten jaksaneet työpäivät? Nukkuminen on tosi huonoa ja jatkuva ellotus ja vaihteleva oksentelu on aiheuttanut sen että kahden viimeisen lomaviikon suurimman urotyöt on ollut satunnaiset kauppareissut :ROFLMAO:
 
Tänään oli toinen neuvolakäynti ja täti koitti taas vatsan päältä ultrata. Eipä olla yhtään viisaampia kun viime viikollakaan.. sano että näkee sielä "jotakin" ja saan todennäköisesti huomiseksi jo lääkäriultran sisäkautta. Pelottaa jo valmiiksi :(
 
@Happyellow onpa kurjaa tosiaan tuommonen hyppyytys ja etenkin odottelu! Sullahan vissiin oli vielä viikkoja varsin vähän (alle 10, muistanko oikein?). Jos sua yhtään lohduttaa, niin mulle ainaskin varhaisultrassa sanottiin, että "tehdäänpä tämä alakautta kun varhaisilla viikoilla hyvin huonosti mahan päältä näkee mitään". Eli ehkä sinullakin olisi kyse siitä, ettei terkka vaan saanut mitään näkyviin. Toivottavasti kaikki olisi hyvin!

Mää kävin tänään verikokeissa ja viemässä pissanäytteen. Kysyin labran tyypiltä että voiko tämä sairastaminen nyt sitten vaikuttaa tuloksiin. Hän sanoi, että verikokeisiin ei vaikuta, pissanäytteeseen voi vaikuttaa tai sitten ei. Ööh? :D Jäi nyt vähän epäselväksi, pitäiskö mun viedä uus näyte kunhan tervehdyn. No, ehkä ootan tulokset ja kysyn asiasta sitten.
 
@Happyellow onpa kyl kurja tilanne. Toivottavasti tosiaan olisi vaan siitä että viikkoja on vielä aikä vähän.

@Suikku1 ootko kokeillu suolaliuoksia tai nenän limakalvojen kosteutusöljyjä sellasissa nenäspray pulloissa? Tai nenäkannua? Eihän noi oo yhtään niiin tehokkaita ku nenäsprayt mut jos jotain helpotusta saisi. Tosin en usko et 5-10 päivän kuurilla sais mitään vahinkoa aikaan kun ne annokset on niin pieniä :)

Täällä on tänää kans parempi päivä, oon saanut asioita hoidettua ja selkeesti parempi olo kun eilisen vaan lepäilin. Huomasin että liikaa tekemistä ja pitkät ruokavälit on kyl aivan tappokombo :ROFLMAO: toisaalta salaisesti nautin siitä et sain taas oksentaa.
 
Voi jeeeeeeee.

Näin viime yönä unta et olin unohtanut kuukupin ( :D ) koko täksi ajaksi sisälle, ja ku otin sen vihdoin ulos se oli täynnä isoa hyytymää ja seassa näky ihan selvä pieni alkio. Mietin vielä siinä unessa et kauankohan tosta keskenmenosta mahtaa olla, hankala kun ei oo päässyt vuotamaan.. ja surin sitä vauvaa. Tänään ei sit oo ollu mitään oireita, joten kuvittelen alitajunnan valmistelevan mua pahimpaan unen kautta. No jospa ei kuitenkaan, mut kylläpä perjantai vaan on kaukana :mad: Sais varmuuden et onko missään ketään!
 

Yhteistyössä