*~ Maaliskuun mussukat 2013 ~* Heinäkuussa

Heippa!

Täältä liittyisi uusi plussannut myös mukaan, eli LA 25.3., 2. lapsi ja SAS
:)

Itse olen 27v, hoitoalan hommia tekevä nainen. Ensimmäinen lapsi, poika on nyt 1v 8kk ja
yritystä tähän toiseen takana viime marraskuusta alkaen.
On aika epätodellinen olo kyllä :D. Ensimmäinen sai alkunsa 6kk yrittämisen jälkeen.

Liikunnasta: itse harrastan koiran ulkoiluttamisen lisäksi ratsastusta useamman kerran
vkossa omalla hevosella ja se mietityttää.. viimeksi jätin ratsastuksen n. 8rv:lla ihan vaan
oman mielenrauhan takia, koska hevonen oli ollut silloin mulla vasta sen pari kuukautta,
eikä ollut ihan mikään "automaatti" :D mutta nyt mulla on eri hevonen, jolla voisi mennä
kaikki vauvasta vaariin.. ei siis oo koskaan tehnyt mitään tyhmyyksiä. olen miettinyt, että
ratsastelen niin pitkälle kuin hyvältä tuntuu, mutta todennäköisesti max.puoleen väliin. Oliskos
täällä muuten muita ratsastajia?

oireet, pahoinvointi yms ekassa raskaudessa mulla ei juuri ollut kipuja tai muitakaan
vaivoja, ainoastaan lievää pahoinvoitia sinne vkolle 12-13. se oli sellasta et yökkäilin aamusta
iltaan, mutta oksensin max 2 kertaa. ei ollu kivaa mutta ei nyt paljoa haitannutkaan. muuta
ei ollu ja kuulunkin niihin jotka nauttivat koko raskaudesta, toki nestettä kerty lopussa aika
paljon... :/ nyt ei oo ollut muita oireita kuin väsymys, ja pissalla ravaaminen, mitä mulla ei
ollu ekassa raskaudessa ees loppu vaiheessa :D

jep jep, jatketaan :)

star_of_life ja 3+6 (tai jotain, en oo ihan varma...)
 
Toi, että tytöt vie kauneuden ja pojat terveyden, tais olla mulla ekassa raskaudessa päinvastoin. Mulla on norm. aika huono iho, näppyjä nousee tämän tästä. Ekassa raskaudessa mulla oli iho todella hyvässä kunnossa, ja raskaus meni muutenkin tosi hienosti. Nyt mulla nousee näppyjä naamaan koko ajan. Poika? Toisaalta "toivon" tyttöä, kun tyttö on jo, ja huone vaaleenpunanen ja noita vaatteita tytölle on aikas paljon vaatefriikkinä tullu osteltua. Mutta samapa tuo toisaalta. Kunhan syntyisi terveenä, ja saisi jo pian varmistuksen sydänäänistä.
Mä tosiaan kerron kesäloman jälkeen töissä, et oon raskaana ennen ekaa ultraa. Mä oon sellases työpaikas, et siel pitää kertoo aika aikases vaihees, jos on raskaana.
 
Sone* No sanos muuta, ja tuon vetäminen sisään on ihan mahottomuus, voimat meinaa loppua ;)

Nopponen Hui, sun pahoinvointi kuulostaa aika hurjalle ja voimia vievälle, tsemppiä sinne pahaan olon keskelle! :hug: Musta itestä tuntuu, että tissit ei oo kauheesti kasvanu. Niistä työkaverit viime kerralla kans arvas, että vauvaa ootetaan :D eli jos ei alapää eli masun turvotus paljasta, nii sitten tissien :D

MV Eikös ookkin Toivottavasti helpottaa tuo turvotus tai työkaverit huomaa kohta :D

Hygge Meitä vähäoireisia on kyllä aika paljon täällä, joten tervetuloa joukkoon :)

Lara_84 Nimen omaa, oikein kunnon pömppis :D

Tervetuloa uusille!! :wave:

(.) Huomenna olis neuvola. Eipä siellä varmaan mitään ihmeempiä, ne perusjutut katsotaan. Ja varmaan mietitään, että saanko jo lääkärille ajan keskiviikoksi, josta voisin sitten saada lähetteen äitipolille varhaisultraan, mutta katsotaan nyt..
Täällä väsymys iskee aina viiden jälkeen päivällä, mutta sekin menee ohi tunnissa tai parissa. Ihan pienen pientä/hyvin lievää krapulamaista oloa on havaittavissa, mutta sekin menee ohi syömällä jotakin. Aivastaessa vihlasee alamahasta, mut siinäpä ne oireet sitten taitaa ollakin..

Alisa 6+6
 
Heippa kaikki, ilmoittaudun tuolta clomittarien puolelta mukaan, tänään testasin todella vahvan plussan hirmu pitkästä kierrosta. Takana on kkm 03/12 ja yhden clomikierron ehdin syömään ennen plussaa ja nyt tämä plussa itseasiassa luomukierrosta, toivotaan, että munasolu on ollu vaan vielä hyvässä kuosissa ja kaikki etenee hyvin. Ehdin syömään täs välissä jo 10 pvän terokuurin, kun testasin kaks negaa kp 30 +, viimeisen lähellä kp 40. Terot söin ja vikan tabun nappasin 7.7. Tänään sit ajattelin testata sen negan, että voin sit varata ajan gynelle selvittämään, miks vuoto ei ala, mutta toisin kävi :)

Nyt oon siis aika epävarma, et missä kohtaa raskautta oon menossa, mutta kun lomalla ei montaa kertaa ehditty/voitu sekstailla, kun oltiin aina jonkun nurkissa punkkaamassa, niin oon aika varma, et jussisunnuntaina on pikkuinen saanut alkunsa. Eli mun tiedot on (tulee varmasti muuttumaan) Raita12, la 18.3., esikoinen, TYKS. Kovasti kaivattua esikoista ollaan yritetty 08/10 lähtien ja kovasti toivotaan, että tällä kertaa raskaus kestää loppuun saakka. Itse asiassa oon paljon rauhallisempi kuin kesken menneen raskauden alkuvaiheissa, jos jotain menee pieleen, niin se menee sit joka tapauksessa, murehdin mä etukäteen tai en.

Varhaisultran yksityiselle varasin heinäkuun loppuun, silloin viikkoja kasassa 7+. Neuvolaan en varmaan muuten soittelis vasta kun ar-ultran jälkeen, mutta ajattelin vielä kokeilla, et jos saisin julkiselle ajan ar-ultraan, kun tärppäs niin pitkästä kierrosta ja en tiedä tarkkaan raskauden kestoa sekä taustalla se kkm.

Liikunnasta olitte jutelleet, ajattelin jatkaa samaan malliin niin kauan kuin tuntuu hyvälle eli juoksulenkkejä sekä jumppaa. Ihmettelinkin kyllä eilisellä juoksulenkillä, että miks mun syke nousee tavallista korkeammalle tosi helposti, kun oon lomallaki käyny juoksemas, toki harvemmin, mut ei mun kunnon pitäis silti niin nopeesti laskea. No, nyt sekin sit selvis.

Oireista vasemman rinnan sivu ollut tosi arka jo useamman viikon, nännit nöpöttää ja on hieman arat. Menkkajuilintoja ollu aaltomaisesti jo ainakin viikon ajan ja vatsan turvotuksen huomasin eilen. Vessassa ravaan usein ja en tiiä kuvittelenko vaan, mut huonovointisuuttakin olen havainnut jo.

Clomittarien puolelta tuttuja on ainakin Alisa84 ja minttu_89 :wave:

Toivon niin, että kaikki menee tällä kertaa hyvin ja saadaan pieni nyytti vihdoin syliimme ens maaliskuussa! Ja sitä toivon tietysti kaikille palstalaisille!

Raita12 ja 4+6
 
Viimeksi muokattu:
Hannavä
Miten sen varhaisultran kanssa.. kun mulla on ens perjantaina neuvola niin varaanko sitte vasta sinne ajan vai voinko nyt vaikka soittaa jo yksityiselle että pääsiskö?

Hannavä ja papunen 6+5
 
Eea
Tervetuloa taas kaikki uudet!! :heart:

oireet säilyneet ennallaan: väsyttää, paleltaa, välillä oksettaa, hajut on ihan kamalia ja alamahaa vihloo välillä.

Vielä 3 yötä ultraan. Välillä iskee epätoivo ettei siellä masussa ketään ole. Pitäis vaan olla turhia miettimättä ja stressaamatta.

Nyt oon ollu niin kamalan väsyny, ettei oo tullu liikuttua yhtään. :ashamed: Ei vaan jaksa kun päivän lapsien kanssa touhuilee. Iltasin oon ihan poikki. Voi kun sais joku aamu nukkua niin kauan kun huvittaa.

Ihanaa maanantaita kaikille!
 
Hannavä: Soita vaan jo ultra-aika kun siulla on viikkojakin jo noin hyvin :) Jos on vaik jonoja sinne niin pääsisit suht pian :)

Eea: Hienoo, nopsaan ne kolme yötä menee, sit pääset kertoo meille hyviä ultra kuulumisia :) Miulla on viel 10pv ultraan! APua! :)
Miulla on ollu niin huono-olo ettei oo tullu liikuttuu! En vois ees kuvitella yhtään hytkyväni missään jumpassa tai edes pientä hölkkää, yrjöttää niin jumalattomasti, huhhuijaa! Sit kun tää olo helpottaa niin lenkkeilen enempi ja alotan vesijuoksun :) En oo varmaan 4-5 vuoteen ollu näin pitkää taukoo kunnon spurteista, outoo! :) (eikä varmaan oo seksistäkään ollu näin pitkä taukoo ;) )

Sone 6+1
 
mä sain meidän neuvolalääkärille ar- ultraan ajan 30.7 ja sillon olis viikot 9+4 jos oikein laskin.. :) meillä kaikki pääsee ilmeisesti automaattisesti sinne ultraan.. :) sit sen ultran jälkeen pitäs varata omasta synnytyssairaalasta nt-ultra aikaa.. tästä se lähtee.. :) nyt ei ole ollut parina päivänä niin huonoa oloa, johtunee siitä että olen löytänyt oikeat eväät milä päivän saa hyvin käyntiin.. :)
 
Heippa kaikille!

Oireista: Pääasiassa olen melko oireeton. Muutaman kerran on ollut illalla hieman etova olo, mutta ei mitenkään paha. Ja liittyy siihen, että ruokaväli on ollut liian pitkä. Tissejä ajoittain ikään kuin pistelee, nännit normaalit. Pari kertaa sohvalta noustessa repäisykipuja. Masunippailut vähentyneet, tosin tänä aamuna ihmeellistä alavatsakipua. Ei mitään lamauttavaa, mutta hieman huolestuttavaa kyllä. Ei onneksi ainakaan vielä vuotoa, toivottavasti ei tulekaan ja pysyy pikkuinen kyydissä.

Sukupuolesta: esikoisesta oli vahva tunne, että on poika ja niin olikin. Nyt ei oikeastaan ole vielä niin vahvaa tunnetta, mutta enemmän on ehkä tyttöolo. Saas nähdä. Ja halutaan kyllä tietää sukupuoli etukäteen, niin kuin esikoisestakin. Kumpikin on tietysti tervetullut, ja onhan molemmissa ne puolensa (pojalle olisi läjäpäin poikien vaatteita valmiina ja taas toisaalta tytölle olisi ihana sitten ostaa ihanuusmekkoja yms..)

Ultra: Minä varasin yksityiselle varhaisultra-ajan jo ennen neuvola-ajan varaamista. Laskeskelin viikkoja ja varasin netistä ajan yksityiselle. Neuvola ja ultra sattuvatkin sitten samalle päivälle ens viikolla.

Kertoilkaahan sitten ultrakuulumisia, kun sinne asti pääsette (te, jotka menette varhaisultraan)!

Tällaisin miettein sadeaamuna
Kuunalle ja pikkuinen 5+4
 
Huomenta päivää kaikille ! :)

Hei sellaisia kymysyksiä tuli mieleen, että onko kenelläkään raskausoireet vähentyneet? Miusta tuntuu että miula on. Onko se ihan normaalia? parin viikon päästä olis ultra, en millää jaksais sinne asti odotella !! :)

Ainoa mikä ei ole hävinnyt, on äkäisyys.

Entä onko muita jotka yrittävät lopettaa tupakan polttoa? Ite ennen raskautta poltin askin päivässä, vieläpä punaista. Nyt olen saanut vähennettyä 5 tupakkiin, mutta tiukkaa teki sekin. Nyt olis sitten se lopettaminen !! kuinka muut on onnistunut? Jos suoraan sanotaan, niin en usko omaan tahdonvoimaan, että saisin lopetettua! :(

Tyntti & pampula 7+1
 
Viimeksi muokattu:
Joo mulla on paha olo vähentynyt eikä enää masuakaan juili niin kovin.. Väsykin on vähän kadonnut.. Mut tissit kyllä ihan helkatin kipeet! :D Mä veikkaan et nää oireetkin voi välillä vähentyä, välillä koventua, tuskin siinä mitään epänormaalia on.. :)

Mä huomasin et mun pahaolo hävis kun jätin kahvin kokonaan pois..

lenkkari ja nöttis 7+4
 
Viimeksi muokattu:
Eea
Tyntti Kuna loin oottaa esikoista niin lopetin tupakoinnin. Ajattelin, etten halua viatonta lasta altistaa niille myrkyille, niin ei tehnyt tiukkaakaan. kannattaa etsiä kaikkee faktatietoa mitä tupakka vauvalle aiheuttaa, niin jospa se lopetus alkais tuntuu helpommalta. Kannattaa myös vältellä tilanteita joissa on tottunut polttamaan. läheisten tuki on myös tosi tärkeetä.
 
Nopponen
Tyntti:Itse olen lopettanut heti esikoisen aikaan plussattuani, eikä todellakaan tehnyt tiukkaa. Sit tietty välillä rööki palasi kuvioihin mut nyt kakkosen plussauksesta sama homma, lopetin kuin seinään. Aluksi oli "vaikeaa" mut toisaalta ei tehny mieli ku lukenu mitä se vauvalle aiheuttaa... Nyt kun oireet sit alko, oksetusolot jne. ei tulis mieleenkään polttaa! Yök! Ukkokin haisee välillä niiiiiin pahalle röökille! Mulla ei itsellä siis oo ollu muuta hankalaa ku pari eka päivää hiukan huono-olo vieroitusoireista johtuen... Tsemppaan sua!! Kyllä sä pystyt siihen. Ite kyl tiiän miten se koukuttaa ku 13 vuotta tupakointia takana... (paitsi raskaus ja imetys aikaan ja vähä sen jälkeenkin vielä olin polttamatta) Nyt ois tavoitteet korkeella ja koittaa tosissaan olla sortumatta enää sittenkään kun tuleva vauvan imetykset yms. on ohi. Ukkokin lupasi lopettaa niinkuin esikoisen aikaankin teki, nyt vaan on tiukkaa ku sillä on viel loma niin ei kuulemma viel halua/pysty... Mut parempi kuin edes yrittää sit myöhemmin, vaikka mun ei tee yhtään mieli polttaa vaikka vieressä vetäis nytkin kessua. :)

Nopponen 7+1
 
Nopponen ja Eea kiitos ! uskon että tällä viikolla on viimeiset tupakat jotka poltan !! Yökötys lisääntyy yleensä aina iltaisin, eli ilta tupakat on alkanu jäämään jo kokonaan pois!

Onneksi oon töissä jossa tupakointi on kielletty, niin päivät menee polttamatta. vielä kun malttais olla polttamatta töiden jälkeen !
 
Mulla on täällä nyt vähän vähemmän tärkeämpi ongelma, nimittäin akne. Mulla siis PCOS ja sen kunniaksi oon saanu mahtavan aknen jo vuosia sitten, johon oon lääkekuuriakin syönyt. Nyt yritysaikana oon käyttänyt kuitenkin vielä skinoren-voidetta, mutta plussan jälkeen lopetin sen käytön. Ja nyt naama alkaa näyttämään taas aivan kamalalta ja varsinkin tuntumaan. Mulle tulee hirvittävän kipeitä ja kutiavia paiseita. :( Onko kenelläkään muulla samaa vaivaa, ja miten ootte naamaa hoitanu.

Tuntuu typerältä ruikuttaa tälläsestä asiasta, mähän oon onnekas kun oon vihdoin raskaana, tätä on niin toivottu ja odotettu. Mutta tämä kasvojen alueen kipu ei tunnu yhtään kivalta. :/

minttu ja 5+6
 
Ja tuosta varhaisultrasta, soittelin viime viikolla aikaa ja se olis tämän viikon torstaina 6+2 silloin. Turhan aikasin on, oon sitä yrittänyt nyt muuttaa, mutta lääkärit on niin sopivasti kesälomalla. :/ Saa nähdä näkyykö siellä yhtään mitään vai alkaako hirveät piinaviikot siitä, saa pelätä tuulimunaa ja kaikkea mahdollista. No ei auta kun odottaa. :/
 
Eea
Kuinka monesta lapsesta te muut täällä haaveilette?

Itse haluaisin 4 tai 5 lasta, jos vaan meille suotaisiin, mutta mies vain 3. Neljänteen ehkä saisin suostuteltua. Nyt tuntuu tosi haikealta, koska tämä saattaa jäädä miun viimeiseksi raskaudeksi. :'( Toivon, että mies joskus 4. lapseen suostuisi. Tosin saattaahan se oma mielikin muuttua. Voi olla kädet täynnä työtä jo kolmenkin kanssa. Noh, aika näyttää. :) Nyt koitan nauttia täysillä tästä raskaudesta.

tyntti kauheesti tsemppiä lopetukseen! Päivä kerrallaan eteenpäin.
 
Tyntti mulla on raskausoireet vähentyneet välillä niinkin vähäsiksi etten muista edes että olen raskaana =) kunnes tulee taas etova olo ja muisti palautuu :) Tsemppiä polttamisen lopettamiseen.

Eea meillä on nyt neljäs tulossa jos kaikki menee hyvin ja siihen sitten lapsiluku jää sen olemme päättäneet ja se päätös myös pitää tällä kertaa :D

(.) Etova olo taas palasi,on melkein niin että joka toinen päivä etoo ja joka toinen päivä ei,rinnat kipeät ja illalla turvottaa ihan älytön. Mahani näyttää siltä kuin olisin jo 5kk raskaana mutta mulla on entisiäkin vielä tuossa vyötäröllä =) voin siis huoletta sanoa et on edellisen lapsen kilot vielä jäljellä :) Kuinka moni on jo kertonnu raskaudesta vai meinaatteko kertoa vasta np ultran jälkeen? Me kerrotaan varmaan ultran jälkeen jos sittenkään :D

Katjuliisa ja neljäsnapero 4+6?
 
Eea: Minä haaveilen myös isosta perheestä. Mutta voi olla että miestä ei saa enää ylipuhuttua neljänteen.. Mutta mie yritän nyt nauttia tästä raskaudesta! :)Jos vaikka onkin sitten viimeinen, haikeeta. Ja sitten se haikeus varmaan tulee pahempana kun kaikki lapset alkaa olla vähän isompia.

Toisaalta, mie olen vasta 28, joten onhan tässä vielä 10v aikaa ;)
 
hannavä kyllä voit ihan hyvin jo varailla varhaisultraa, sulla on jo mukavasti noita viikkojakin ja jos tosiaan sitä ruuhkaakin siellä on, mihin aikaa varaat.

tyntille tsempit polttelun lopettamiseen!

Katjuliisa kyseli, ollaanko vielä kerrottu raskaudesta. Yksi ystävämme ainoastaan tietää, mutta varmaan aika hyvissä ajoin kerrotaan, eikä ajateltu mitenkään salaisuutena pitää. Aika monelle on tullut kerrottua keväisestä kkm:sta, vaikka heille ei raskaudesta mitään sillon puhunutkaan. Mikäli jotain ikävää tapahtuisi, kerrottais siitä kuitenkin usealle ystävälle. Odotellaan nyt kuitenkin siihen ens viikon ultraan, et nähdään missä mennään. Vanhemmille varmaan kerrotaan ihan lähipäivinä.

).( soittelin tänään neuvolaan ja kun selitin tilanteeni, niin neuvolan terkka varasi mulle heti ajan ar-ultraan, joka on ensi torstaina. Neuvola-aika puolestaan on varattu ensi keskiviikolle. Neuvolassa täytyy käydä ennen ku voi mennä tonne julkisen puolen ar-ultraan. Nyt voin siis perua yksityisen ultra-ajan, kiva juttu! On aika aikaisin tuo ar-ultra, mutta kun mun tarkkoja viikkoja ei muuten pystytä selvittämään ja pitäis sen sykkeenkin jo ens viikolla näkyä.
 

Yhteistyössä