*~ Maaliskuun mussukat 2013 ~* Helmikuussa

sdaa tervetuloa!

kaz olipas ihme läppää mieheltäs. Miksei hän ole tule mukaan synnytykseen? Aika harvinaista nykyään, ellei ole jokin hyvä syy olla pois.

Posteljooni kiva kuulla, että kapalosta oli apua nukkumiseen. Olen nyt tälle kakkoselle sellaisen hankkinut, kun esikoinen oli niin huono nukkumaan.

Rena eikö teillä ole tässä vaiheessa kerran viikossa neuvola? Mulla oli eilen ja seuraava on jo tiistaina.

Paitsi et saispa sen neuvolan perua - eli syntyis vauva jo. Luin netistä, et vaik esikoisella on vesirokkoa, syntyvä vauva saa minusta ja maidosta vasta-aineita tautiin ainakin joksikin aikaa. Minäkin valvoisin mieluummin vauvan takia, kuin pelkän unettomuuden.

SMV78 38+5
 
kaz
Tervetuloa uusille!

Kiitos kommenteista miehen asenteen suhteen Minä olen kyllä joka päivä sille sanonut että ei tämä ole niin yksinkertaista mutta ei tunnu uppoavan. Kaiken hauskan lisäksi mies ei aio pitää isyyslomaa koska siitä maksetaan niin huonosti. Kaveripiiri minulla on täällä aika heikoissa kantimissa koska en ole kotoisin täältä. Ei ole niin läheistä että ottaisin mukaan synnytykseen. Mutta minkäs teet, niillä korteilla on pelattava mitkä on annettu. Miehellä on piikki yms. kammo joten ei muka sen takia halua tulla muttaku eihän siellä tarvi sen niitä piikkejä katella kun voihan sitä mennä vaikka ulos huoneesta.
 
Kaz mullahan mies ei tuu myöskään mukaan, ei ollut edellisessä synnytyksessäkään. Tai oli mukana muttei sitten ponnistusvaiheessa. Olen nyt vain asennoitunut siihen että yksin mennään. Kaveria tai äitiä tietty voisi pyytää, mutta synnytyksen ponnistusvaiheessa viimeksikin olisin halunnut olla vain kahdestaan kätilön kanssa, ärsytti se joku hoitaja siinä vieressä joka tsemppas niin kovasti :kieh: Mutta jos saisin ihan itse päättää, sitoisin miehen siihen sängynlaitaan kiinni ettei pääse karkuun, saisi olla koko toimituksen siinä.

tervetuloa uusille :wave: hyvin tänne mahtuu mukaan!

mama07 itsekin syön rautaa juurikin sen vuoksi että kun verenhukkaa tulee enemmän tai vähemmän niin ei hb pääse laskemaan niin alas. normaalisti mulla on n.140 luokkaa, nyt raskaudessa se on ollut 122 pitkään, mulle siis alhainen vaikka terkan mielestä hyvä. Ihan omin luvin siis tuota rautaa syön. Maanantaina selviää mikä tuo arvo nyt on, toivon että on noussut :)

Emsuli käynnistykseen hurjasti tsemppiä ja pitkiä hermoja. Todella kurjaa tuollainen.. :(

( . ) ah, mulla tuli eilen yksi supistus joka sattui ihan ihan vähän. Olin aivan fiiliksissä :D muuten ei kummempaa. Huomenna poksuu taas. Ihanan pitkällä viikot jo :heart:

Jaksuja kaikille. Ensiviikolla on jo meidän kuu :p

dania & tyttönen 37+6

niin ja sykkeistä vielä. Tytöllä ne on olleet kokoajan siinä 150 paikkeilla, eli meidän kohdalla pitää uskomukset paikkansa.
 
Viimeksi muokattu:
tervetuloa sdaa ja mama07! :)

kazlle :hug: miehensä suhteen. ei ole helppo ukko sullakaan.:(
ite olen kiukutellut ja valitellut miehelle jatkuvasti kivuistani ettei oo jäänyt epäselväksi hälle mun olotila. mut on kyllästynyt mun valituksiin. välillä sanonki et olis sillä selkä pskana ja tiiliskivi roikkumassa munassa nii tietäis näit mukavia olotiloja....:kieh:

mahtavaa mammutti et olet päässyt olee jo lähellä pienokaistasi! onko yhtään tietoa kauan pikkuinen joutuu olee vielä teholla?

posteljooni ihanaa kun olet saanut nukkua ja kerätä voimia. kapalo on myös toiminut meidän kahen muksun kaa rauhoittavana välineenä, mut kuopus ei pitänyt siitä ollenkaan, huusi naama sinisen punaisena niin kauan kunnes vapautettiin hänet. kokeilen sitä kyl tulokkaalle jos vaan on levoton.

emsulille:hug:, kurjaa ettei käynnistys taho onnistua. toivottovasti sun toiveita kuunnellaan jos haluat toisen vaihtoehdon. eihän ne voi kuvitella et ikuisuuksia jaksat odotella.

tää on ehkä alkanut etsiä tosissaan tietä alaspäin, vihloo tosiaan mukavasti välillä alavatsaan ja alapäähään nii et saa mennä oikein kaksinkerroin. ehkä meidän pienellä lakanatouhuilla eilen oli osuutta asiaan, ainakin sen jälkeen oli kivat suppailu tuokiot pitkään aina kun liikuskeli....:D
mut ei se vielä ainakaan saa tulla... kuopuksen 1-v. synntärit on maaliskuun ekalla viikonloppuna ja porukat on kutsuttu ym. järkättynä, mut sen jälkeen ei oo enää mitään suurempaa...=)

pitäis alkaa miettiä sairaalakassia tosissaan ja hankkia ne tarvikkeet siihen.

pepper& typy 35+4
 
Uusille tervetuloa !! :)
Kaz koitappa takoo sen miehen päähän järkee, eiköhän ne joskus ymmärrä! Meillä mies on oppinut niin käyttään tätä tilannetta hyväkseen että oon kotona.. Normaalisti hän on hirveä siivoushullu ja kaikki oltava vimpa päälle. Nyt itseä on alkanut pienetkin sotkut ärsyttämään kun päivät pitkät täällä neljän seinän sisässä. Nyt ei kyllä mies tee juurikaan mitään kun tietää että minä kohta kuitenkin laitan!

Aiemmin oli puhetta kissoista. Mä olen sitä mukaan heitellyt muualle kun ovat kissan sänkyyn menneet. Kyllä se heti meni perille eikä enään menneet. Viime sunnuntaina tosin kun kaverit oli järkänneet mulle baby showerit niin molemmat katit sain käydä moneen otteeseen heittämään pois sängystä, kai he ajattelivat sitten että kun vauvaa juhlitaan niin he ovat vauvoja tämän illan :D

Onko teille pidetty baby showereita?

Minä pääsin eilen vihdoin saunaan!!!! kyllä löylyttelinkin siihen malliin että varmasti olisi edistyttänyt synnytystä jos sielä jotain olisi tapahtunut, mutta ei ilmeisesti. Ei supistuksen supistusta!! No uni ainakin tili nopeasti ja nukuinkin kerrankin suht hyvät yöunet ja heräsin vaan 2 kertaa vessaan!! :)

Onko täälä muita jotka edelleen vauvan laskeuduttua kärsii närästyksestä? Minun mielestäni yksi kamalimmista tämän raskauden vaivoista! Olen juonut samarinia ja käyttänyt rennietä ja yhtä jonka nimeä tähän hätään en saa päähäni. Vaikutus kestää kaikissa sen max tunnin. Nukahtamisessa se on ihan ehdoton. Samoin yöllä kun herään vessaan. Nyt olen kaksi päivää porskuttanut ilman kun mies unohti eilen sitä minulle tuoda.

Ainiin sukupuolesta piti kommentoida. Me emme tiedä kumpi sieltä olisi tulossa. Kaveri oli niin visusti kintut ristissä ettei mitään näkynyt. Kovasti on erilaisia spekulaatioita että kumpi olisi tulossa. Vanhat kunnon mahanmuoto ym uskomukset viittaavat poikaan. Eikös närästys viittaa tyttöön? Voi tätä arvailua. Kuulin myös uutena että närästys viittaisi siihen että vauvalla on paljon hiuksia!!! :D

Kaikille viime hetkien kanssa kärvisteleville isot tsempi! Pian odotus palkitaan! :hug:

Millipilli + Sylvi 38+5
 
Viimeksi muokattu:
mitäs muuten kaikille muillekin synnyttäneille kuuluu??? etusivulla on jo komia pino teitä mut monelta ei ole tullut kuin päivitys synnytyksestä! käykäähän kertomassa kuulumisia nyyttinne kanssa!!:attn:

minx ja nopponen ovat ainoat jotka jaksavat välillä käydä ihanasti laittamassa kuulumiset!:heart:
 
Kyllä täällä päivitellään kirpun kuulumisia minkä ehditään:saint:
Meillä menee kaikki hyvin, kasvetaan (2150g) ja nukutaan.

Emsuli, pyydäppäs päästä jo synnytyssaliin ja tipalla käynnistykseen ainakin. Se on hiukan tuhdimpi tapa.
Ymmärrän täysin oman turhautumisesi ja unen puutteet ym. Juuri saman kokeneena sanon, ettei se helppoa ole!

Zuza ja kirppu
 
Onnea kaikille vauvautuneille :heart:

Tsemppiä Emsulille, kyllä ihmetyttää että noinkin kauan vesien menosta ja yrittelevät käynnistää :| Itsellä meni edellisestä vedet ti-ke-välisenä yönä ja torstaina sit käynnistettiin ja heti tipalla, (mulla oli kyl paikat jo "pehmeenä") ja puhuivat jo leikkausmahdollisuudestakin jos ei käynnisty... erilaisia käytäntöjä näköjään. Mut tippa riitti :)

Niin joku kirjoitti henkilökunnan käytöksestä.. onhan niitä palautelomakkeita millä voi sit antaa palautetta jos ei suullisesti halua. Mua alkaa aina potilaana ollessaan miettiin oma toiminta ja käytös, kun alalla oon. Joskus oon joutunut ajatteleen et toivottavasti en oo samanlainen :)

Voi kun tästä jo pääsisikin tositoimiin ja saisi vauvelin syliin - nooh, sitä odotellessa :)
Välillä kyllä supistaa ihan kivasti mutta siihen se sitten jääkin.. pitää keksiä jotain et alkaa tapahtuun :) Mutta toiveissahan on että viimeistään sillon 7.3 tapahtuu, kun niinhän se lääkäri sano että ei päästettäis la:n yli...

Jees poks, nyt ylös ja ulos - päivänjatkoja kaikille!

patulikki ja masukki 38+2 :heart:
 
Uusille tervetuloa, kiva kun on aktiivinen ketju ja paljon porukka! :)

Emsulille tsempitykset, jokohan siellä tilanne edennyt!

Millipilli pohti imetysliiveistä, mua kans mietityttää ostaa etukäteen, kun en tiedä yhtään, minkäkokoiseksi rinnat kasvaa. Kappahlissa oli jokin aika sitten kaikki rintaliivit 9,95€, niin ostin sitten tuplapakkauksen imetysliivejä aika edullisesti, kahdet liivit alle kympillä!! Kappahlin koot olivat kyllä jotain todella outoa, melko pienirintaisenakin sain valita kaikista suurimman koon, mitä heillä oli tarjolla (85D!!) ja siitäkin ympärysmitää pienempi, kun omissani (75D)...

Linexiltä ostin myös imetystopin, mutta muutoin ajattelin ostaa sitten oikein hyvät ja oikeankokoiset imetysliivit vasta, kun näkee, että ylipäätään maito joskus nousee (alan epäillä..) ja minkä kokoiset olisi sitten oikeat.

Triida, mulla on vähän samansuuntaisia fiiliksiä! En varmaan oikein vieläkään ymmärrä, että kohta meillä tosiaan on ihan oma pieni vauveli täällä, luunepa, ettei mieskään tätä ihan käsitä. EIköhän se totuus sieltä valkene, hihi..

Nanna, ihana, kun sait mielenrauhan ja varmistuksen, juuri tuota minäkin kaipaisin!

Tuteista ja pulloista, olen kans saanut ohjeet, ettei tuttia, ennen kuin imetys kunnolla käynnissä. Teidän kokemusten perusteella aloin kuitenkin miettiä, josko tutin pakkais vauvalle varmuuden vuoksi mukaan, eihän se mitään haittaakaan! Pulloja mulla on nyt yhteensä 4, ostin varmuuden vuoksi pari ja rintapumppua varten on pari. Toivon tietysti, että imetyksellä mennään, eikä juuri pulloja tarvita..

kaz, tosi kurja tilanne miehen kanssa, aika uskomatonta käytöstä häneltä!! auttaisiko ihan kunnon "kehityskeskustelu", jos istuisitte alas ja juttelisitte tilanteesta kaikessa rauhassa?

Sitten omaan napaan. Hyviä ja huonoja juttuja - aloitetaan huonoista: torstain lääkärineuvolassa meidän neukun todellinen ääliölääkärinätäti sitten vahvisti mun epäilykset: beibi perätilassa, huoh. Nyt odotellaan äitipolille kutsua, pitäisi olla aika sinne ensiviikolla. Vaikka olin jollain tapaa asiaan varautunut, kehitin kuitenkin nyt kauhean stressin ja harmistuksen asiasta. En millään ilveellä olisi halunnut sektioon, joka nyt kuitenkin saattaa olla edessä. Kovasti on ajatuksia ja kysymyksiä mielessä, voidaano ulkokäännöstä edes yrittää, mahtaako onnistua, olisinko valmis pt-synnytykseen alakautta, riskit... voi voi. Olen koittanut lukea kaikenlaista tietoa asiasta, mutta toisaalta pää menee vain enemmän sekaisin. Nyt yritänkin asennoitua niin, että odotan rauhassa äitipolikäyntiä, sielläpä asiat selviää ainakin jonkin verran. Sen mukaan sitä sitten on mentävä, mitä eteen tulee. Suunniteltu sektiohan ainakin on aika turvallinen ja sikäli hyvä, mutta kun en vaan haluaisi.. Minä niiiiin haluaisin kokea ihan luonnollisen synytyksen alakautta.

No, mutta ne hyvät! millipilli kyselikin tuos jo babyshowereista, miun rakas sisko ja ihanat ystävät eilen onnistui yllättämään aivan totaalisesti!Vedättivät mua oikein huolella :D Olin juuri pienillä päikkäreillä, just vielä nukahtanut, illaksi piti lähteä moikkaan muutamaa ihan muuta kaveria. Ovikello soi ja menin aivan unessa avaamaan mielessä vaan, että "kuka prkl siellä nyt herättää..." Eikö nämä ollut siellä kaikkien herkkujen ja lahjojen kanssa!! Voi jukra olin iloinen ja yllättynyt. Syötiin vaikka mitä hyvää, saunottiin, tehtiin kasvonaamiot ja jokainen oli myös ottanut mukaansa jonkun helmen tms, joista sain koota itselleni rannekorun. Mieskin oli niin mukana tässä juonessa. :heart:

Noh, mutta nyt venyy taas aivan romaaniksi tämä juttu, äitipolia pienellä stressillä ja isolla kärsimättömyydellä odotteleva

Ssaraa & nuppu 36+3
 
  • Tykkää
Reactions: millipilli
Tervetuloa kaikki uudet, hyvinhän tänne mahtuu mukaan kirjoittelemaan :wave: Eipähän ehdi käydä aika pitkäksi, kun tekstiä tulee sitä rataa, että jatkuvasti on uutta luettavaa!

Emsuli Voi miten rankkaa sinulla on siellä! Tosi kurja tilanne, kun käynnistys ei etene ollenkaan. Toivottavasti pian alkaisi jotain tapahtua ja vauva saataisiin maailmaan :heart:

Rena Siis näit unta, että minä synnytin? Kaksi viikkoa etuajassa olisikin sitten ensi keskiviikko, sopii hyvin, kiitos :D Tuosta mahdollisesta kääntymisestä en osaa sanoa muuta, kuin lääkärin kommentin itselleni, eli näillä viikoilla enää 5 % vaihtaa tarjontaa. Eli mahdollista, mutta harvinaista. Luulisi, että sinä + 38 viikolla olisit tuntenut isomman muljahduksen, jos vauva olisi kääntynyt, nythän kaveri on jo melko hyvänkokoinen. Kerroin aiemminkin, mutta siis itselläni vauvan sydänäänet kuuluivat juuri ylhäältä parhaiten, jonka perusteella th määritteli perätilan. Samoin kuuntelin ääniä kotona aina ylhäältä. Niin lääkärissäkin, vaan ultrapa paljasti vauvan olevan ihan raivotarjonnassa. Toivotaan, että näin olisi sinullakin!

kazille tsemppiä miehen sympatianpuutteen kanssa :hug: Onko teilllä ensimmäinen yhteinen lapsi tulossa? Vai oliko samanlaista asennetta jo esikoisen kanssa? Oliko sinulla silloin joku mukana synnytyksessä? Jos toivot tukihenkilöä mukaan synnytykseen, niin ainakin Ensi- ja turvakotien liiton kautta on doulapalvelu, joka on lähestulkoon ilmainen. Olisikohan alueellasi mahdollista saada doula tätä kautta? Tosin nyt alkaa olla jo viime hetket käsillä...

Ihanaa, että Mammutti on päässyt tapaamaan pienokaista ja että imetyskin onnistui ensimmäistä kertaa :heart:

Ssaraa voin hyvin samastua tilanteeseesi, juuri samanlaisia mietteitä oli itselläni, kun vauvan arveltiin olevan perätilassa. Itse huomasin, että tieto melkein enemmän lisää tuskaa ja ainakin keskustelupalstojen juupas-eipäs keskustelut perätilasynnytyksestä vs. leikkaus, kääntöyrityksestä vs. ei-kääntöä saivat vaan enemmän sekavalle ja huonolle tuulelle. Oliko vauva jo laskeutunut/kiinnittynyt? Jos ei, niin kääntämiselle on silloin paremmat mahdollisuudet. Samaten, jos vettä on reilummanpuoleisesti ja istukka on takaseinässä. Toivotaan, että vauva vielä kääntyisi oikein päin. Jos ei, niin mahdollisuus alatiesynnytykselle on kuitenkin olemassa. Ja kyllähän siihen sektioon voi joutua meistä kuka vaan vaikka kesken synnytyksen, että siinä mielessä suunniteltu sektio on hyvä vaihtoehto sekin. Maidontulosta vielä, että itselläni ei tullut kyllä tipan tippaa ensimmäisessä raskaudessa ennen synnytystä ja senkin jälkeen nousi hitaammanpuoleisesti. Mutta nousi kuitenkin ja alun hankaluuksien jälkeen lopulta jopa ihan riittävästi. Nyt olen huomannut, että pieniä tippoja tulee puristamalla, mutta ei valu eikä mitään. Ja toiset joutuvat jo raskauden loppuvaiheessa käyttämään liivinsuojia. Niin olemme erilaisia, tässäkin asiassa! Ihan varmasti imetys lähtee käyntiin sinunkin kohdallasi ja vaikka se ei aina helppoa olisikaan, niin onneksi sitten apua ja vaihtoehtojakin löytyy.

millipilli kyseli närästyksestä. Itselläni oli närästystä melko varhaisessa vaiheessa, varmaan rv 12-20 olivat pahimmat. Joka päivä piti kyllä Rennietä tai Samarinia vetää ja töissä istuminen pahensi vaan asiaa. Nyt loppuaikana närästys on loistanut poissaolollaan, mikä onkin todella kummallista. Varsinkin, kun tuo maha kuitenkin tuossa tuntuu kovasti edelleen painavan. Vihon viimeinen vaiva tuo närästys, toivottavasti loppuu kohdallasi pian!

Babyshowerit olen kuulemma saamassa, sisko ihan otti asian puheeksi ja lupasi järjestää. Viimeksikin oli ja se oli kyllä ihanaa! Olen myös itse järjestänyt muutaman kerran kavereille (ja siskolle) ja mielestäni se on kiva tapa muistaa läheistä odottajaa viimemetreillä. Eikä se vaadi mitään kummempaa, kuin herkuttelua ja yhteistä rupattelua :)

(.) Lapsi nukkuu, pitäisköhän itsekin? Tuntuu, että virtaa on vaan ihan liikaa, en jotenkin osaa rauhoittua ja koko ajan tekis mieli puuhastella jotain kivaa pientä. Täällä loppuu kyllä tekeminen kohta kesken, siivotakaan en jaksa joka päivä! (Niin, ja siivoaminen ei ole kivaa pientä tekemistä. Eikä silittäminen :LOL:) Kattoko kukaan muuten eilen sitä Hakekaa kätilö!-ohjelmaa Yleltä? Kyllä vaan sai hanat auki, ainakin täällä päässä! Joskos sitä itsekin olisi jossain vaiheessa taas niissä synnytyspuuhissa..

kwaidan ja Puh 37+3
 
kaz
kwaidan esikoinen syntyi sektiolla jolloin mies yritti olla tukena, mutta joutui poistumaan kesken leikkauksen kun meinasi kipata. Nyt sitten sanoin sille, että kun synnytys alkaa ja jos hän on töissä, niin en hänelle aio soittaa, josta tietysti suuttui. Kerroin, että haluan hänet sinne seuraksi johon totesi että ei pysty kun veri lentää. Selitin että siellä ei mikään veri lennä ja seuraa tarvitsen avautumisvaiheeseen, joka voi kestää toista vuorokautta (mies ilmeisesti kuvitellut että kaikki on ohi parissa tunnissa niinkuin elokuvissa). Sanoin että ponnistusvaiheessa saa minun puolesta lähteä vaikka juoksemaan sairaalaa ympäri jos niin pahalta tuntuu, kunhan pitää minulle seuraa ennen sitä ettei tarvitse olla ihan yksin ja auttaa tarvittaessa. Ilmeisesti miehen päähän nyt sitten jotain upposi, että katotaan miten käy. Doulapalveluista en ole löytänyt tietoa lähiseudulta ja tuskin mies suostuu siitä maksamaan ja tosiaan aika viime tippaan jäisi.

närästyksestä Mulla ei esikoisen aikaan ole närästänyt yhtään ja siitä huolimatta tuuheatukkainen tyttö syntyi. Vauvahiuksetkaan ei lähteneet pois niinkuin osalla vauvoista kuulemma käy. Nyt ei myöskään ole ollut närästystä.
 
Kiitos taas kerran tuhannesti tsempeistä!
Kummasti auttaa kun tänne avautuu :)

Näin tänään lääkärin joka sanoi että ihan hyvin voidaan käynnistää tyyliin viikkojakin, kunhan ei tulehdusarvot nouse...että se on kuulemma ainut riski tässä kun vedet on menny,
Zuza kysyin myös tipasta niin eivät kuulemma vielä voi laittaa kun tilanne on niin epäkypsä... Onneksi lääkäri oli mukava :)
Niin ja täällä saa ensimmäiset 2päivää cytotecin suun kautta ja sitten kohdunsuulle...
Minulla nyt 5takana ja tänään vielä 1suun kautta...

(Leikkaamaan eivät suostu, muutakun vain siinä tilanteessa kun on pakko)

Niin ja kysymys joka tuli tässä mieleen että jos on hirveä ummetus voiko se hidastaa käynnistystä? Voiko joku peräruiske auttaa tilannetta käynnistämisen suhteen?
No alkaa oleen maha kipee kun tajusin että en ole käynyt hetkeen..:D

Niin ja tervetuloa uusille!!!

Oma käyttäytyminen: minä laitan aina palautetta kun itse koen saavani huonoa/erityisen hyvää palvelua
Tosin kannattaa aina miettiä omaa käytöstä, sillä täälläkin huomaa heti jos itse on vähän huonolla tuulella niin sitä saa mitä tilaa... Ja taas jos on hyvällä tuulella niin kaikki kätilöt ja lääkärit tuntuvat mukavilta :D

Mies on ollut super ihana tämän ajan, olen ihan yllättynyt... Hän viettää aikaa kanssani täällä ja silloin kun ei ole täällä niin hoitaa asioita ja oli tehnyt suursiivouksen kotona :)!! Pessyt kaikki pyykit!!
Että nyt vain hymy pyllyyn ja synnytyämään sitten kun sen aika tulee :D!!

Niin ja tosiaan tsempit kaikille tulevaan koitokseen, kaikki ollaan jo loppusuoralla enemmän tai vähemmän!!

Vielä poks Emsuli 38+0 (toivottavasti seuraava päivitys olisi Emsuli + prinssi :D)
 
Hoi kaikki vauvalliset ja pallomahat! Täällä meidän pave sai puhtaat paperit lääkäriltä. Lääkäri oli aivan ihmeissään että ei oo ollu meillä huonoja arvoja ollenkaan, sanoi että yleensä heittää insuliinradi-vauvojen arvot. Tänään ollaan miehen kanssa perhehuoneessa yötä ja huomenna kotiin! Eilen oli kamalan paha mieli kun mies lähti kotiin, itkin täällä hysteerisenä. Helvetin rankkaa tämä on, en silti vaihtais mihinkään. Paavo nukku eilen ja tänään kuusi tuntia putkeen. Kieltäydyn herättämästä sitä kun se syö niin hienosti sen jälkeen. Miun äiti sai aikaiseksi eilen illalla avata puhelimen ja sai siis yli vuorokauden myöhäss kuulla paavosta. Hän soitti sitten kännissä illalla ja haukku miut kohtuuttomaksi ja tunteettomaksi. Sanoin että vihaan häntä ja tarkoitan sitä. Sitä oon itkeny täällä siis myös. Muut paavo on ihmeellinen, miten näin paljon voi ketään rakastaa? Anteeksi jos on sekava postaus, tän kirjoittamisen aikana nukahdi varmaan viis kertaa:D Kaikki vauvautuneet onnea ja jakautumattomat paljon tsemppiä, tiedän loppuaika on ihan kamalaa, miulla olis menny järki jos olis raskaus vielä jatkunu! Emsuli koita kestää, loppu häämöttää! Nippatäti ja ihmemies paavo 2 vrk kuittaa!
 
Emsuli Tsemppiä sinne kovasti! :hug: Mulle osui tuolla svo:lla ihan mukava kätilö, mutta kuulin kyllä kun he aika kovaan ääneen puhuivat potilaista. Epäilivät jopa ääneen, että joku potilas olisi teeskennellyt. Tosi ikävää tuollainen käytös :/

Mullakin on vähän vaikeuksia tajuta, että kohta täällä on vauva. Vauva on toivottu ja odotetaan häntä innolla, mutta jotenkin on vaikea kuvitella vauvan saapuvan jo pian! Eipä sitä taida kunnolla ymmärtää, ennen kuin pikkuinen syntyy ja saa hänet syliin :)

Äsken pakkailin sairaalakassia, jotain sieltä vielä puuttuu. Seuraavaksi putsailen turvaistuimen ja alkaa olla valmista vauvaa varten :)

Nallu ja pikkuveli 38+0 POKS :heart:
 
SaHi synnytykseen liittyen olen eniten huolissani juurikin tuosta henkilökunnasta, heidän asenteista, tunneälystä (tai sen puutteesta) ym.. Asiaa ei auta että olen kuullut aika paljon p***aa meidän synnäristä. Edellisessä synnytyksessä, eri sairaala, henkilökunta oli ihanaa. Silloin myös esikoinen otettiin kansliaan yöhoitoon kun olin synnytyksen jälkeen tosi väsynyt ja poikki. 3-4 tunnin päästä toivat sitten tissille.

Toivon tosiaan kaikille mukavaa/mukavia kätilöitä! :) Sillä on niin suuri vaikutus siihen millaiseksi sen synnytyksen kokee ja millaisena sitä muistelee myöhemmin.
 
Nallu: kumma sairaala, jos isä ei pääse alkutarkastukseen mukaan! meinaat siis varmaan sitä mikä tehään ku menee sairaalaan, käyrät ja sisätutkimus? täällä ainakin pääsi. hurjaa ajatella että joskus ennen vanhaan ei oo miehet päässy ees synnytykseen.. onneks nykyään pääsee. itse oon tosi ilonen et mies oli mukana, oli tosi iso tuki mulle.

Kaz: Olipa törkeästi sanottu mieheltäsi :( Toivottavasti lopettaa moiset ilkeät kommentit, miten teillä muuten menee? Onhan sitä tietysti ihmisiä joita veri jne ällöttää. Iteltä tuli kaikkea muutaki ku verta ja olen kyllä ilonen et mies ei saanu traumoja vaikka näki mut siellä huutamassa ja valumassa kaikennäköstä. Olisko sulla voinu tulla joku hyvä ystävä/sukulaine jostai toiselta paikkakunnalta tueks?

Mammutti: Hienoa että pääsit katsomaan vauvaa :)

Emsuli: voimia! toivottavasti vaikka leikkaavat jos ei muuta. sanoit että vedet oli menny ke, niin mietin et saako ne olla muka noin kauan menneenä? meillä ku oli neidil lääkärintarkastuksia nii hoitajat sano et se vesi oli kauan ollu menneenä (17 h mulla).

Uusille tervetuloa!

Millipilli: mulla oli närästystä ainakin loppuvaiheilla

Tuttipullot, rintakumit jne kiehauttelen kattilassa

Babyshowereita ei ole ollu

Ässistä muuten (Saunaseksisiivous)
: täällä harrastettiin seksiä ja käytiin saunassa päivällä sunnuntaina :D vedet meni tosiaan yöllä mutten usko että tosta johtui

(.) Taisinkin tänne kirjoitella että mua sairaalassa huoletti kuinka vaaveli nukkuu. Kun siellä alko aika pian käninä ku omaan petiinsä nostin. Saatto olla kauan tissillä ennen sitä ja välillä imi ja välillä ei. No luulen että syynä oli sekin, että nyt maitoa tulee enemmän niin saa sitä paremmin :) On nukkunu ihan ongelmitta omassa sängyssään. Yöt tietysti meny pätkissä oma nukkuminen, ku ollaan herätelty syömään 4 tunnin välein, jollei sit ite herää. Viime yönä herätteli itse.

Vauva on kakkaillu aika usein ja kyselinkin jo joiltain ihmisiltä et onko normaalia et useamman kerran päivässä tulee, ja sanoivat että on?

Hikkaa sillä on myöskin paljon. Mistä lie johtuu, mut ei tainnu olla vauvalle haitallista?

Omppu ja vauva 5 vrk
 
Omppulimu, meillä esikoinen kakkaili kiinteiden aloitukseen asti varmaan 5-7 kertaa päivässä eli käytännössä lähes joka vaippaan... Siihen kosahti kestojen käyttö - siis äidin laiskuuteen... :) Mut joo, normaalia on.
 
Tsemppii Emsulille koitahan jaksaa!
ja Tervetulloo uudet :wave:

Vali,vali...
Minä se joudun vielä leikkauspäivää oottelemaan,en saanut sitä vielä nyt perjantaina,kun neuvolatäti oli sen laittanu tänne aluesairaalaan,vaikka sen olisi pitänyt se KYS:iin laittaa.Nii kun täällä ei leikata,nii eivät voinu päivääkään antaa sit. Ne vaa tyyliin kysy,et miks tänne tulit... Eli katottii vaa et kaikki oli vauvalla ok ja painoarvio oli 2741g (viikkoja 36+5), ei ees kohdunsuun tilannetta kattonu =( Maksoin käynnistä 27,50,pikkasen ottaa päähän...
Noh nyt oottelen soittoo kysistä,että tuleeko aika vielä ennen sektiota äitipolille vai ei. Vai ilmoittavatko suoraan leikkuupäivän. Edellisenä päivänähän sinne sit mentävä...
Että tällästä tänne...

Jemimi ja pikku-ukko 36+6
 
Pihlaja onnea :)


(.) veristä niukkaa vuotoa... Taitaa kuulua asiaan, tällä ainakin viimeeks synnytys alkou, kesti jokusen päivän ennen kun vedet meni. Turha varmaan soitella ja kysellä asiasta mihkään, viimeks neukku sano että normaalia.
 
Minä täällä kuulostelen omaa olotilaani. Koko päivän on ollu semmonen kumma olo et vähän väliä oon saanu käydä vessassa kakkosella eikä oo mitään ripulia vaan tuntuu vaan painetta tuolla persiissä (hienosti kuvailtu :LOL: ) Alamahaan on kans poltellu välillä just kohdunsuun tienoille. Ja kun rupesin tuossa pari tuntia sitten nukkumaan niin eipä siitä mitään tullu kun alko selkään jomottelemaan tasasin väliajoin. Mahaakin kovottelee mut en oikein vielä osaa sanoo onko nämä kivuliaita supistuksia. Otin grammasen panadolin ja istuskelen jonkun aikaa tässä jos kivut menis ohi. Tämmösellä selänjomottelulla alko esikoisenkin synnytys et tässähän saattaa tulla vielä jännät paikat :) Sonellakin kuulostaa ihan lupaavalta! ;) Ja minä kun oon koko ajan julistanu et la:aan mennään että heilahtaa mut saapa nähä... Mut eipä nuolasta ennen kun tipahtaa :) Minä lähen takasin petiin kokeilemaan jos uni tulis, öitä!

Särö ja Jalo 39+2
 
  • Tykkää
Reactions: Nanna*83

Yhteistyössä