*~ Maaliskuun mussukat 2013 ~* Joulukuussa

Hyvää tiistaita mammat! Hirveen monta sivua taas tullut tekstiä siitä kun viimeksi kirjottelin! Millään ei pysty kaikkea kommentoimaan, mutta yritetään... ;) Eli jos nyt jää jonkun juttuja kommentoimatta niin tahallista se ei ole, mutta en nyt vaan jaksa kahlata noita kymmentä sivua läpi ja miettiä uudestaan kenelle kaikille piti kommentoida ja mitä. :)

SaHi80 Meillä myös se voimavarakysely käytiin läpi niin, että terkaa kysi, pystyttekö te keskustelemaan asioista keskenänne. That's it. No, enpä mä henkilökohtaisia asioitani niin haluaiskaan vieraiden kanssa puida, että ihan hyvä näin. Mutta tosiaan mieskin tuli neuvolaan mukaan juurikin tuon kyselyn läpikäynnin takia, eli vähän turha reissu tuli hänelle.

Nippatäti, sulla on ihanan positiivinen asenne tähän raskauteen! :heart: Nyt yrität vaan ajatella yhtä positiivisesti tuosta ruokavaliosta ja sokereista! Vaikka uskon että se on vaikeaa.. :( Itelläni ei ole kokemusta noista sokerien mittaamisista, niin en osaa yhtään neuvoa niitten kanssa. : / Mutta mulla on myös välillä tosi paha olo, ja saattaa röyhtäistäessä nousta oksua suuhun. Luulen sen johtuvan itelläni ainakin siitä, että vauva painaa jo sen verran tota ruoansulatuselimistöä.

Mam, todella törkeästi tehty miehellesi. Kuten muutkin on jo todenneet, niin voiko toi nyt olla ihan kaikkien lakienkaan mukaan oikein... Luulis ettei noin vaan voida irtisanoa ilman tuon kummosempaa syytä. Jaksamisia teille, ja selvittäkää toi juttu nyt perinjuurin! :hug:

Nopponen, olipas hienoa että pääsit taas kotiin!!

Kwaidan, ihanaa että sulla on se alun huolehtiminen muuttunut onnellisemmaksi raskausajaksi! Mäkin luulin, että se helpottais kun niistä 12 kriittisestä viikosta selvitään, ja viimeistään rakenneultran jälkeen. No, helpotti se olo aina hetkeksi, mutta nyt oon ruvennut kamalasti pelkäämään kohtukuolemaa. Ärsyttävää tää pääkopan toiminta. Miks ei vaan voi olla ja nauttia tästä ajasta?

Särö78 ihme tyyppi tuo sinun anoppisi. En yhtään ihmettele, ettet halua olla hänen kanssaan väleissä. Yritä jaksaa!

Graavilohesta. Taitaa olla jokaisella terveydenhoitajalla oma mielipiteensä, se on huomattu jo aika monessa asiassa. :D Itse olen sitä mieltä, että se itsekin graavattu on hyvä jättää pois. Koska jos listeriaa on tyhjiöpakatussa graavikalassa, niin onhan sitä oltava jo siinä tuoreessakin. Eihän se listeria sinne siitä paketista ilmesty. Toki määrät tuoreessa kalassa on niin pienet, että ehkä jotkut katsovat, että siitä määrästä ei voi sairastua. Jokainen tietty päättää itse, mutta kuten Kwaidankin totesi, että jos yhtään epäilyttää, niin oman mielenrauhan takia kannattaa jättää syömättä.

Olipas lohduttavaa, kun muitakin "painonkerääjiä" ilmottautui. Kiitos teille. Luulin pitkään että ihan yksikseni näitä kiloja kerään. Mulla on nyt tullut tasan 8 kg. Joillain oli tullut vielä enemmän, mutta mulla onkin viikkoja vähän vähemmän ku muilla. : / No, ei pitäis vertailla muihin, kun kaikilla meillä on ihan erilaiset kropat ja elimistöt ja hormoonit ja niin ees päin. Yritetään vaan olla stressaamatta, se tulee mikä on tullakseen, eikä sille normaalilla ruokavaliolla mitään mahda! :)

Vatsanympäryksestä
, hurjia mittoja jo osalla! Piti itekin ihan mitata. Nyt se oli paksuimmasta kohdasta 94 cm. Musta kyllä tuntuukin, että tää masu ei kasva niin paljoo vielä ulospäin kuin muilla. Sen sijaan se on paksu pökkelö tonne melkein rintoihin saakka. Voisko sitten olla niin, että kun mulla on aika pitkä selkä, niin vauva ja sisuskalut mahtuu kasvamaan ja pakkautumaan paremmin ylös- ja sisäänpäin..

Ai niin. Omaa napaa pitää sen verran vielä kertoa, että käytiin viikko sitten siellä 4D-ultrassa. Oli kyllä ihanaa nähdä siellä kaunis, terve, vilkas pieni poika. Joka muuten näytti niiiiin isältään kuin vain mahdollista. :heart: Olikos se nyt Nippa, kun toivoi saada kuvia nähtäville. Tässä olis nyt pari.


Tänään poksui 24+0! Hurjaa ajatella, että ollaan jo 7. kuulla raskaana!!!

Nyt painun sohvalle peiton alle ja otan koirat kaveriksi. Oon ollu kamalassa flunssassa jo neljä päivää, eikä loppua näy. Ärsyttävää, kun olis niin ihanaa ulkoilla tuolla lumessa ja muuta, mut nyt ei voi muuta ku levätä. :( Parempaa viikkoa teille muille!!

Nanna 24+0
 
  • Tykkää
Reactions: Sintu74
Särö78 Laitoin sinulle myös yksäriä äitiyspakkauksen kestovaipoista :) Voipi olla että olin liian myöhässä :confused: Mutta hyvä jos menee käyttöön!

Ylimääräisistä ketovaipoista Eli tuli tässä sellainen mieleen että jos täällä tosiaan löytyy muitakin jotka haluavat päästä eroon kestovaipoista niin täänne kyllä kelpaa joten tarjoilkaan vain :D

Nanna*83 aivan ihastuttavia kuvia :heart:

Esitietolomakkeista Mulla ei oo mitään tietoa tollasista lomakkeista joissa pitäs päättää jo jotain hätäkastenimiä. Aika kamalaa toisaalta! Onhan se varmaan ihan hyvä olla nekin valmiina mutta jotenkin tuntuu todella karulta että tollasia pitää alkaa ajattelemaan...

Täällä vietellään esikoisen kanssa saikkupäivää. No ihan hyvään vaiheeseen tulikin sillä aloittelin eilen töitä taas pitkästä aikaa ja huomasin että ei ole oikein parhaimpia ideoita ollut. Supistusten takia mietinkin sitten että miten tässä jatketaan. Olen ollut nyt jonkin aikaa kotosalla ja mielestäni supistukset rauhoittuivat täällä (vaikka niitä kuitenkin joka päivä useampia tulee) paremmin kun vertaa eilistä jolloin supistukset tuntuivat jo alavatsassa ja selän puolella :ashamed: . No huomenna olis lääkäri joten saa nähdä mitähän mieltä tuo lääkäri on työnteosta...

Mutta ihanaa talvista päivää kaikille! Tänne eteläänkin on tullut jo ihan mukavasti lunta ja pakkastakin sen verran että olen jo päässyt tekemään jäälyhtyjä :D

Sannamary ja sissi 26+1
 
Vielä tuosta listeriasta ja kaloista sun muusta.. Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran sivuilla sanotaan näin: Listerian suhteen riskielintarvikkeina pidetään erityisesti sellaisenaan, kuumentamatta syötäväksi tarkoitettuja tuotteita, joilla on pitkä, useamman viikon säilyvyysaika ja joissa listeria pystyy lisääntymään. Tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi tyhjiö- ja suojakaasupakatut, kylmäsavustetut ja graavisuolatut kalatuotteet, joista on säännöllisesti todettu listeriabakteeria. Samaiselta sivuilta löytyy myös suositukset riskiryhmille:

- Älä syö tyhjiö- ja suojakaasupakattuja, graavisuolattuja tai kylmäsavustettuja kalatuotteita tai mätiä
- Älä juo pastöroimatonta maitoa tai syö siitä valmistettuja tuotteita. Vältä myös pastöroidusta maidosta tehtyjä home- ja kittijuustoja, esimerkiksi brie, gorgonzola, chèvre, vacherol ja taleggio. Ruoanlaitossa kuplivan kuumaksi kuumennetut juustot ovat turvallisia. Kovissa juustoissa listeria ei pysty lisääntymään.
- Kuumenna pakastevihannekset ennen käyttöä
- Kuumenna höyryävän kuumaksi kertaalleen jäähdytetyt, uudelleen kuumennettavat ruuat
- Kuumenna myös valmisruoat kiehuvan kuumaksi ennen syömistä

Listeriabakteeri - Listeriabakteeri - Elintarviketurvallisuusvirasto Evira

Summa summarum: tuore raaka kala ok, listeriabakteerin kannalta riskin aiheuttaa juuri tuo pakkausmenetelmä, joka takaa pitkän säilyvyyden, jossa bakteeri pääsee lisääntymään. Eli hyviä graavihetkiä kaikille vaan :) Ja te, jotka passaatte siltikin, ymmärrän teitä erittäin hyvin!

sannmary Mä en ehtinyt vielä laittaa Särölle yksäriä vaipoista, mutta mä olen jo yhdet kestot saanut tätä kautta Mammutilta, joten mun puolesta it's all yours!
 
  • Tykkää
Reactions: sannamary
Blääh, flunssaa on ollu liikkeellä jo pitemmän aikaa ja nyt se viimein puskee mullekin päälle... En saanu yölläkään nukuttua kun jomotti joka paikkaa. Kuumetta ei kuitenkaan ole niin töissä ollaan Panadol Hotin voimalla. Lonkka on myös vasemmalta niin kipeä, että senkään takia ei mikään asento tunnu mukavalta ja käveleminenkin on vähän vaikeaa. Onneksi on enää huominen töitä ja sitten on piiitkä viikonloppu niin saa levätä.

Mam mulla kans on ollu välillä "kestosuppareita", esim lauantaina käytiin vähän jouluostoksilla ja koko ajan tuntu kiristys mahassa. Ja jos on yhtään pissahätä niin se pahentaa kyllä tuota, kun ei senkään vertaa saa mahaa rentoutettua.

Kampaajalla en oo käyny kesän jälkeen... Mulla on puolipitkät hiukset, jotka ei välttämättä vaadi leikakusta kovin usein ja värjätä en oo uskaltanu kemikaalien pelossa. (Ite oisin saattanu mennäkin, mutta mies oli sitä mieltä että ei saa). Että onneks ei oo kovin juhlavia juhlia tulossa, ois melkonen loihtiminen että tästä pehkosta näyttävän sais! :D

Ennakkotietolomake täytetään meillä netissä. Neuvolasta sain jo tunnukset jolla sitä pääsis täyttelemään, mutta enpä oo vielä käyny ees vilkasemassa mitä siellä kysytään. Etunimi ollaan pojalle jo alustavasti päätetty, mutta ei meinata muutenkaan kastaa häntä niin eipä tuota hätäkastettakaan varten sitä tietoa tartte.
Onko täällä muuten muita jotka ei aio kastaa lasta? Jos on niin aiotteko järjestää jonku nimiäisjuhlan kuitenkin? Meillä ainakin anoppi heti ilmotti että totta kai pitää nimenantoa juhlia! Mun ja mieheni vanhemmat ei myöskään ole vielä koskaan tavanneet toisiaan, ni aateltiin että semmonenkin tulis hoidettua sitten siinä samalla. :)

CandleLight Mää löysin kirpparilta 5€:lla ittelle isommat toppahousut, jospa noilla nyt pärjäis. Tosin niihinkin pitää tehä vähän viritelmiä syötärölle, mutta mun aiemmat toppikset oli pelkällä kominauhavyötäröllä ilman vetskaria ni ne alko jo olla aika ahdistavat. Ja viimesenä konstina pitää sitte ostaa henkselit jos muu ei auta!

Listeriasta Pastöroituja suomalaisia tuorejuustoja oon aika huoletta syöny. Varsinkin fetaa ja chevreä sekä jotain levitteitä, kuten violaa. Noista tuo chevre oli tuossa kwaidain laittamalla varolistalla, mutta sitä syönkin lähinnä lämpimissä ruuissa. Muutenkaan en kovin tarkka oo syömisistä jaksanu olla ja esim. pellavansiemeniä menee leivissä välillä, mutta nissä taitaakin se määrä olla tärkein. Samoin inkivääriä on tullu toisinaan nautittua. Röyhtälyä ja närästystä on täällä kans ollu koko raskauden ajan. Välillä oli jo vähempänä mutta nyt on taas pikkusen pahentunu. Tuntuu että maha tyhjenee tosi hitaasti ruuan jälkeen ja röyhtäyksiä pitää varoa ettei tuu varren kanssa... Yök! Mutta vichyn juominen auttaa, kun saa paremmin röyhtäiltyä niin tuntuu että helpottaa oloa mahassa.

Tulipas tästä melkonen romaani, hups. Koettakkaa kestää! :whistle:

Piula 23+6
 
Heippa

mam_87 ei tuo nyt oikein reilulta kuullosta, kannattaa ehdottomasti nyt valittaa asiasta!!

Graavilohi siitä ollaan montaa mieltä. Meidän terkka vaa sanoi että kannattaa varoa. Ite en ole syönyt, mutta en niinkään muutenkaan siitä välitä xD

Ultra oli aamulla siellä se poika vilisteli ja möyri. Painoa on jo lähes 900g ja pituuttakin reilut 30cm!! Tuntuu niin hyvältä että on jo tuon kokoinen,, esikoisen aikana kilon painoa odotettiin
Kuin kuuta nousevaa, silloin keskolassa olikin kilobileet :)

MuuttoaMuuttoa tnä oli vapaa päivä ja äitinikin on tullut avuksi pakkaamaan. Talo on saatu kokonaan reilaan ja enää sisustus puuttuu. Onneksi miehen sisko on arkkitehti niin osaa neuvoa ja hakea tavaroita.

Poika tulee kotiin torstaina!!! ja nyt vaan toivotaan että poika pysyy terveenä!!

Juli ja Ensku 27+3
 
Tosta kalasta vielä... :) Jos meinaa raakaa syödä, niin sen pitää olla sitten hyvin tuoretta. Pitää olla varma ettei kylmäketju ole katkennut missään vaiheessa, ja että kala on koko ajan max +3 asteessa. Yleensä kotitalouksien jääkaapit on paljon tuota lämpimämpiä...

Nanna
 
  • Tykkää
Reactions: Nallu
Nippatäti Kuulostaa hyvältä, että olet saanut arvosi noinkin hyvin kohdilleen. Miten olet siinä onnistunut? Mulla ei ole ollut ongelmia paastoarvojen kanssa, mutta tällaisia neuvoja olen saanut. Ensinnäkin onko iltapalan ja aamupalan välillä max 10h? Voisitko lyhentää väliä vielä pienemmäksi? Mä syön kaksi iltapalaa, jotta väli ei kasvaisi liian pitkäksi. Toinen vaihtoehto on syödä yöllä. Kurjaa, mutta vaihtoehto sekin.

Nanna :heart:

Juli kiva kuulla paljon positiivisia uutisia.

Piula me ei kastettu esikoista eikä tätäkään. Nimiäisiä vietettiin. Lähimmät sukulaiset ja kummin kutsuttiin juhliin, jossa tarjoilimme pientä syötävää ja jossa nimi paljastettiin.

(.) Eilen oli neuvola ja tänään lääkärikäynti. Neuvolassa kaikki oli niin kuin pitikin. Hemoglobiini oli jopa noussut, vaikka rautaa en ole syönyt. Sf 22,8cm eli keskikäyrällä mennään. Positiiviset uutiset jatkuivat lääkärikäynnillä. Kohdunkaulaa on yli 3cm ja sisäsuu kiinni. Ulkosuusta ei tietoa. Vauvan painoarvio 800g eli alakäyrillä mennään. Seuraava lääkäriaika 2 viikon kuluttua, jos en taas päivystykseen hakeudu ennen sitä. Nyt on sellainen fiilis, että on hyvät mahdollisuudet selvitä ensi vuoteen ennen kuin vauva syntyy. Tästä on hyvä jatkaa.

Minx 26+5
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Nanna*83
Pakko oli kyllä taas tulla kommentoimaan, nimittäin Mam_87:n juttua! :O Voisin kysyä, että mitä ihmettä, ei ketään saa irtisanoa palkasta kysymisen takia?! Jo pelkästään tuon palkan viivästymisen takia ottaisin ite yhteyttä liittoon, ei kovinkaan rehelliseltä kuullosta tuo miehesi työnantaja, ja liitosta kysyisin kyllä potkujen perusteestakin. Palkka kuuluu saada tehdystä työstä, ja sinä päivänä kun on sovittu, piste. Uskomatonta touhua työnantajalta, pistää ihan vihaksi! :mad: Nyt kipin kapin soittelemaan liitolle asiasta, ja kysymään neuvoa!

bingo: Hurjan kuulloinen lento ollut, onneks ei sattunut mitään! :)

Piula, myökin pietään vaan nimiäiset, koska miehellä ei ole uskonnollista kasvatusta ja miulla on. :) Naimisiinkin mentiin kirkossa, mutta ilman pappia ja uskonnollisuuksia, jo ihan reiluuden takia, ettei miehen tarvitse ns. vaihtaa uskontokuntaa. Mie oon jo kauheesti miettinyt, että mitä pojalle pistetään nimiäisiin päälle? ;) Minkäköhän kokoiset vaatteet sillon menee edes päälle pikkuisella? :O

Viude ja Dude 26+5
 
Nanna, miullakin pitkä selkä ja masu ei oo kovin iso, mittasin tänään 96cm, eli onhan tuo kuitenkin kasvanut reilusti kun ennen raskautta 64cm! Yli 30cm :D Hassua sinänsä että edellisessä odotuksessa viimisilläni oli ympärys n100cm! Nyt varmaan tulee isompi maha!

Sone ja paavo 26+2
 
Ohhoh! Onpas tänne tullut taas tekstiä, en muista varmaan puoliinkaan kommentoida!

Kwaidan taisit olla eka niin laita yksärillä osotetta, laitan vaipan tulemaan! :)

Mam Ihan törkeetä miehesi työnantajalta! Ei kyllä ole laillista! Jos miehesi ei kuulu liittoon niin ymmärtääkseni työsuojelupiiri auttaa tuollaisissa asioissa! Toivottavasti miehesi löytää pian uuden (ja paremman!) työpaikan! Minulla oli esikoista odottaessa noita kestokramppeja mahassa ja tulivat aina töiden jälkeen. Saattoivat kestää puolikin tuntia jolloin piti vaan istuskella tai makoilla. Eivät kyllä tehneet mitään kohdunsuulle.

Nanna Wau miten hienoja kuvia!

Nippatäti Minäkin meinasin ehdottaa tuota että iltapalaa jos siirtäisi myöhemmäksi ja söis sillon jotain mikä pitäis verensokerin mahdollisimman pitkään tasasena. Jostain muistelen kuulleeni et jos sokerit laskee yön aikana liian alas niin elimistö alkaa itse nostamaan sitä ja siks voi olla aamulla koholla. Mut hyvä et muut arvot pysyy alle rajojen!

Täälläkin pitäis tuota esitietolomaketta täytellä. Täällä se tehdään netissä eikä hätäkastenimiä muistaakseni kysytty.

Bingo Onneks selvisit säikähdyksellä! Minulla on taiteilu täällä kotona kun nuo koirat pyörii jaloissa. Kerran oon jo kompastunu ja lentäny ilosesti kun koira oli ihan jalkojen takana mut onneks tulin kädet edellä lattiaan.

Jaksuja kaikille joilla muutto edessä, älkää rehkikö liikaa! Mukava se on päästä uutta kotia laittamaan! :)

Särö 27+4
 
kwaidan: kiva kuulla että jollakin voi raskaus olla noin ihanaa ettei tavallaan oo mitään vaivoja... Itellä niitä vaivoja kyllä riittää... Varsinkin nyt tokan kohdalla en uskalla nauttia YHTÄÄN raskaus ajasta ku koko ajan pelottaa. :( Liikkeet ei muuten minullakaan oo todellakaan vähetyny vaan kaveri myllää välillä aivan hirveesti... :) Se on hyvä ettei sitä tartte myöskin alkaa pelkään et ollaanko sielä vielä hengissä...

Mam_87: USKOMATONTA toimintaa todellakin miehesi työnantajalta!!! Eihän vain miehesi ollut varamies-tyyppisenä töissä? Ainakin oman mieheni työpaikalla ikävä kyllä he jotka ovat varamiespalvelun kautta töissä, joutuvat lähtemään ekana ku huonosti menee ja tyyliin parin päivän varoajalla... :( Se ilmeisesti laillista jos varamiespalvelun kautta ovat töissä... Vaikka kuulostaa kamalalle. Toivottavasti saatte liitosta tai jostain apuja asiaan... Tsemppiä tulevaisuuteen! Kaiken on kuitenkin tapana järjestyä... :heart: Niin ja mullakin johtuu stressistä useasti supparit, nyt oon huomannu ku tää mun tilanne on niin stressaava ni heti lisääntyy ku alan panikoida/pelkään/stressaan jotain asiaa... :(

Graavilohi on myös minunkin herkkuani, mutta aion pidättäytyä siitä vielä muutaman kuukauden, kaiken varalta. Olen kyllä syönyt ruokia missä on aurajuustoa, mutta erittäin hyvin kypsennettynä. Ja fetaa kans, joka on pastöroidusta maidosta tehty pari kertaa... Eli ihan täysin en ehkä oo ruokavinkkejä noudattanu, mut pääsääntöisesti kuitenkin. :)

Minx82:Ihanaa että uutiset ovat hyviä neuvolasta tällä kertaa. :) Ja toivon todella että pääsette ensi vuoteen samassa kropassa. :) Minä pelkään myös et miten pitkälle päästään ku nuo vuodot nyt vaivana sen etisenistukan vuoksi. :( Minulla oli kanavaa vielä 4cm jäljellä, mutta se oli lyhentynyt alle kahdessa viikossa sentin... Mut siis 4cm on tosi hyvä viel ja mittaajakin oli eri niin kuulemma voi vähä heittää aina suuntaan taikka toiseen...

Nippatäti: Minulla myös RD esikoisen aikaan ja ruokavaliolla sain arvot huipuiksi... En ikävä kyllä osaa neuvoa tuossa paastoarvon kurissa pidossa kun se ei koskaan ole minulla ollut liian korkea, itselläni heitti aterioiden jälkeiset arvot... Vielä ei oo minulla diagnoosia annettu mut toinen sok.ras. edessä reilun viikon päästä... Luulen et kiinni jään... katsotaan!

Juli:Ihanaa että saat pojan kotiin jo ylihuomenna! :) Voimia muuttoon!

(.) Kotona oltu jo vuorokausi, jipii! Mut koko ajan pelottaa käydä wc:ssä... ei uskalla yhtään työntää ettei vaan lorahda ja taas lähdetään. Tämä raskaus on minulle ollut kyllä yhtä piinaa henkisesti ja toivon vaan et 2kk menee ÄKKIÄ!! Huomaan että alan masentua, nytkin ku olen kotona murehdin vaan vaikka pitäis olla iloinen et oon täällä nyt eikä huolehtia huomisesta. Osastolla ollessani pillitin ku ajattelinkin kotia tai perhettä. Saatikka kun he soittivat minulle. :( Minulla on vaan koko ajan paha olla ku pelkään et joudun osastolle makaan yksin tai että lapsi syntyy aivan liian aikaisin. Toivottavasti tämä hellittää viimeistään synnytykseen että voin nauttia sitten vauvasta täysin siemauksin. Minulla ei ole masennustaustaa muuten...
Vuodot on pysyneet kurissa ja mitään en kotona uskalla tehdä, mies siis "raataa" meidän eteen... Makoilen paljon vaikka lääkäri sanoi ettei vuodelepoa tarvitse täydellisesti, vaan saa olla pystyssäkin, mut heti kuvittelen et jotain valuu jos kovin olen jalkeilla. :( Aamulla tuli vielä pieni hyytymä ja pyyhittäessä tummaa verta vähän parina vessareissuna. Nyt ei päivän aikana juurikaan oo tullu mitään. Toivotaan et tää jatkuis...

Nopponen 27+3
 
Viimeksi muokattu:
Särö78 Tosiaan, sannamary noista vaipoista olikin jo sulle laittanut yksäriä ja ajattelin olla reilu ja suoda omalta osaltani vaipat hänelle. Itse kun jo yhdet vaipat tätä kautta sain, kiitoksia vaan vielä Mammutti&sintille! En halua kaikkia rohmuta ;) Mutta jos on ongelmia vaippojen kierrätyksen kanssa, niin mielelläni otan vastaan edelleen!

Nopposelle
hirmuisesti voimia kotona oloon ja odotteluun :heart: On varmasti raskas tilanne koko perheelle, toivottavasti tosiaan kaikki päättyy sitten onnellisesti synnytykseen, joka ei kuitenkaan koittaisi ihan vielä. Tuo oireettomuus ja hyvävointisuus raskaudessa on oikeastaan - niin hassulta kuin se kuulostaakin - ollut itselle melkein enemmän rasite kuin ilon aihe tähän saakka. Jotenkin sitä kuvittelee, että ne oireet ja vaivat tekevät odotuksen todellisemmaksi. Ja kun liikkeet tosiaan omalla kohdallani antoivat odotuttaa itseään, tuntui välillä siltä, ettei minulla ole mitään todistetta siitä, että olen raskaana ja vauva elossa. Nyt kun liikkeet tuntuvat, niiden konkreettisuus on vihdoin saanut itsenikin uskomaan, että joku siellä mahassa taitaa sittenkin asustaa. (Edelleenkään en kuitenkaan usko, että meille ihan oikeasti syntyy vauva.) Vihdoin voin tosiaan jopa nauttia vähän tästä hyvävointisuudesta raskaudessa. Näin se vaan taitaa olla, että huolenaiheita riittää niin todellisia kuin keksittyjäkin. Pelätä voi siis oireiden ja vaivojen takia tai juuri niiden puuttuessa!

Onnea hienoista kuulumisista Julille ja Minxille. Ja ihania kuvia Nannalla!

kwaidan ja Puh edelleen 25+6
 
niittyvilla, eihän toi oo paljoo näille viikoille :) elä ressaa! On miullekki tullu 7kg jo.. Ja toiset mokomat varmasti viel tulee, ja jos alle 15kg pysyy painonnousu niin ne kyl tippuu pois viel suht helposti. :)
 
Piti sen verran tulla kommentoimaan, että ihania ultrakuvia Nanna!! :)

Nimiäiset Me ei kasteta (ainakaan näillä näkymin) tätä pikkuista. Miehen poika on kastettu ja mun tyttöä ei. Mies ei kuulu kirkkoon, minä kuulun lähinnä muodon vuoksi, uskonnollisia ei kumpikaan olla millään lailla, joten ajateltiin, että ei kasteta. Nimenantojuhlat sitten kyllä pitää pienellä järjestää, halutaan juhlistaa tätä pientä uutta elämää ja hänen nimeään. :) Name it -lastenvaate myymälässä oli muuten aivan älyttömän suloisia bodeja ja housuja pojalle, joita ajattelin että sopisi hyvin juuri nimiäisiin, mutta en kehdannut ostaa kun ei vielä tiedä minkä kokoista silloin tarvitsee.

CandleLight ja poju
 
  • Tykkää
Reactions: Nanna*83
Te olette ihania!

Kiitos Minx, Särö, Nopponen ja kaikki muut ohjeista ja tuesta noihin sokereihin liittyen. Mie kokeilin nyt sitä, että kävin kerta kaikkiaan keskellä yötä syömässä yöpalan ja oli kirkkaasti alle 5,5 sokerit aamulla :heart: Ensimmäistä kertaa aamusokerit oli oikeesti hyvät eikä vaan siinä ja siinä! Kiitos kiitos kiitos!!

Nanna itku meinas tulla kun oli niin ihania kuvia teidän vauvasta! Mie näytin nuo kuvat miun parhaalle miespuoliselle ystävälle, joka on meidän vauvasta ihan fiiliksissä aina, niin se vaan tuijotti niitä silmäkulmat kosteina ja hoki "sillä on tuommoset pienet varpaat ja nenä ja se on jo ihan ihminen".

Soonfab siulla on ihana masu, miten se onkin niin täydellinen!

Nopponen, voi sinua. Mie ymmärrän että alkaa voimat olla siulla loppu. Kuitenkin jokainen päivä minkä sie ja vauva selviätte, on oikeesti iso voitto! Sie oot onneks jo pitkällä -28. viikko! Tule tänne marmattamaan ja purkamaan pahaa oloa aina kun voit, tänne saat kaataa sen painolastin siun harteilta ilman että tarvii miettiä et kuormittaisit ketään. Ja muista tukeutua paljon perheeseen, älä syyllistä itseäsi siitä että tarviit tukea! Ja kun sanoit, että mies raataa teidän eteen, niin arvaa vaan niin siun mies ajattelee, että sie joudut kokemaan tämän kaiken kamalan eikä hän voi ottaa siulta sitä taakkaa kantaakseen vaikka haluaisi, eli varmasti tekee sen kaiken vaan mielellään. Koita pysyä vahvana: kuulostaa tyhmältä mutta positiiviset ajatukset synnyttää lisää positiivisia ajatuksia, sen oon itse huomannut kun oon ollut masentunut. :hug:

Mam, miten teillä siellä menee? Toivottavasti siun mieli on jo parempi. Raha-asiat on tosiaan niitä vihonviimisiä asioita, joiden pitäis pahaa mieltä saada aikaan. Rahajutut aina lutviutuu jotenkin, sen oon huomannu!

Niittyvilla niinpä! Jos mie en itselleni jaksais nauraa, niin oikeesti varmaan sekoaisin! Ja mikäpä olis surullisempi näky kun itkevä housuunsa kussut raskaana oleva nainen:LOL: Paljon parempi vaan nauraa!

Eilen sain ystävältä palan itse tehtyä kahvi-suklaa-saippuaa, oli ihanaa!

Onko teillä ollu viime aikoina sellasia selittämättömiä ripulikohtauksia? Mietin vaan kun eilen tuli ihan yhdenäkkiä kamala kouristusolo mahaan ja juoksin naapurista kotiin ja just ja just ehdin vessaan! Sen jälkeen ei ole ollu mitään. Omituista, tuntuu että mahakin toimii ihan miten sattuu, eikä noudata liikennesääntöjä.

Mänen neulomaan villasukkaa, mies lähtee huomenna ja appiukon villasukat on pahasti vaiheessa :kieh:

Nippa ja Pavel 26+4
 
  • Tykkää
Reactions: Nanna*83
Mahtavaa Nippatäti! Kurjaa, jos tuo on ainoa keino pitää sokerit aisoissa, mutta parempi vaihtoehto kuin insuliinit. Onneks raskausaikaa ei ole enää kovin montaa kuukautta, niin etköhän sinä jaksa. Olet niin hyvä tsempaamaan muita, että nyt on meidän vuoro tsempata sinua. Tsemppiä sokeriseurantoihin, et ole yksin sen kanssa! Mulla on toistaiseksi arvot pysyneet hyvinä, satunnaisia lieviä ylityksiä lukuunottamatta. Pelottaa vain, jos lähtevät nousuun, koska en voi liikkua :( Pitää olla murehtimatta etukäteen, mutta se on niin vaikeaa.

Nopponen kiitos tsempityksestä! Vaikka meillä ei samat syyt ole ennenaikaisuuden uhkaan, niin samoja fiiliksiä käydään läpi. Pahinta on se, ettei koskaan tiedä milloin tulee lähtö. Pelko ja huoli on läsnä koko ajan eikä ajatukset lapsesta ja perheestä erossaoleminen helpota yhtään. Meilläkin mies hoitaa kaiken ja toki se näkyy toisinaan ilmapiirissä. Kireä ilmapiiri aiheuttaa mulle supistuksia, mikä voi lyhentää kohdunkaulaa. Kohdunkaulan suhteen sulla on erinomainen tilanne ja viikkojakin alkaa olla hyvin kasassa. Nyt pitää olla itsekäs ja tehdä asiat niin, että voit kaikista parhaiten. Silloin teet kaikkesi vauvan eteen. Stressillä on ihmeellinen voima, mutta niin on rentoutuneella mielelläkin. Voisitko puhua asiasta jonkun kanssa esim. ystävän, sukulaisen tai ammattilaisen? Se ei ole heikko, joka hakee apua. Sellainen on vahva, joka uskaltaa myöntää, että tarvitsee apua. Suosittelen sinullekin Kevyt-yhdistyksen keskustelupalstaa, johon voi kirjautua keskosvanhemmat tai vanhemmat, joilla ennenaikaisuuden uhkaa. Kevyt-yhdistyksen keskustelu • Etusivu Sieltä voisi löytyä kohtalotovereita tai aiempia kirjoituksia vastaavasta tilanteesta. Ei ole mukavaa, että muillakin on huolia, mutta se usein auttaa, kun tietää, ettei ole yksin. Voikaa hyvin :hug:

Tuli tuossa mieleen, kun Nopposelle kirjoitin, että ehkä meidän pinossa paljon kirjoitetaan huolista, jos niihin koetaan saavan tukea täällä. Kun ihmiset uskaltavat kirjoittaa myös huonoista fiiliksistä, niin se tulee luonnostaan ja leviää pinossa. Raskausaikana on usein ylä- ja alamäkiä, mutta miksi pitäisi kertoa vain ne hyvät. Huonot asiat kuuluvat myös raskauteen. Ei kaikille ihmisille kerrota aina negatiivisia asioita, vaan halutaan antaa positiivinen kuva. Todellisille ystäville kerrotaan enemmän. Ajattelisin, että meidän pinossa ei vain kaunistella asioita, vaan halutaan jakaa omia ajatuksia, saada tukea ja myös antaa tukea toisille. Kukin jakaa ajatuksiaan sen verran kuin hyvältä tuntuu.

Kiva kuulla kwaidanin kuulumisia :)

Niittyvilla toivotaan, ettei neuvolasta tule huonoja uutisia. Vaikka rd todettaisiinkin, niin alkujärkytyksen jälkeen se ei enää tunnu niin pahalta. Ei kuitenkaan mennä asioiden edelle. Pidän peukkuja, ettet kuule ikäviä uutisia.

Minx 26+6
 
Aivan mahtavaa Nippatäti, että sait ne paastoarvotkin kuriin! Onnittelut siitä! Kurjahan se varmasti on nousta keskellä yötä, mutta onneksi raskautta on enää paljon vähemmän edessä kuin takana! Nyt vaan nautit tästä saavutuksesta ja pidät mielen korkealla! :heart:

Sannamary, toivottavasti saisit sairaslomaa noiden supistusten takia!

Piula paranemisia! Täälläkin kamala flunssa päällä jo viidettä päivää. Mutta nyt vihdoin alkaa näkyä valoa tunnelin päässä, että ehkä tää nyt pyörivä tauti ei oo sitä kaikkein pahinta laatua!
Kyselit myös kastamisesta. Me ei myöskään kasteta tätä lasta, kun kumpikaan meistä vanhemmista ei kuulu kirkkoon. Nimenantojuhlat kyllä pidetään, pitäähän sitä sitten poikaa jotenkin juhlistaa. :) Meilläkin toi olis sitten ensimmäinen tilaisuus, jossa meidän vanhemmat ja sukulaiset tapaavat toisensa.

Juli ihanaa, että saatte pojan kotiin!! :) Täällä ainakin pidetään kaikki sormet ja varpaat ristissä, että hän pysyisi nyt terveenä, ja koettelemukset teidän perheen osalta olisi nyt tässä. Onnea myös talon valmistumisesta!

Minx mahtavaa, että myös sinä sait hyviä uutisia neuvolasta! Nyt vaan voimia siihen että saisit pään pidettyä kylmänä, etkä liikoja murehtisi tulevaa. :hug:

Sone ehkä se sitten johtuu siitä selän pituudesta tosiaan, ettei maha kasva niin suureksi! Sullahan on ollut viimeksi tosi siro vatsa vielä ihan loppuvaiheillakin. Varmaan mukavampi se on sellaisen kanssa elää. :)

Nopponen
:hug:. Muut osasivatkin asettaa sanansa niin hyvin sinulle, että toivotan vaan voimia tilanteeseesi!

Niittyvilla
, tuohan on vielä todella maltillinen tuo sinun painonnousu. Älä tuollasista murehdi. :hug: Ja voihan niillä olla sieltä neuvolasta myös hyviä uutisia!

Ultrakuvista, kiitos kommenteista. :) Oli ne kyllä mielettömän hyvät laitteet siellä yksityisellä, kun sai noin hyviä kuvia. Ja mitä kaikkea muuta siellä katottiinkaan, ihan uskomatonta. Ja on noi pienen ihmisen kuvat aina vaan niin hellyyttäviä, oli sitten omasta tai jonkun toisen lapsesta. :heart:

Menisköhän sitä sit sohvalle lukemaan vai sohvalle lukemaan..? Tää poteminen alkaa käydä tylsäksi.

Nanna 24+1
 
Nippatäti toi sun kuvaus raskaudesta oli aiva loistava!! :LOL: Ei voinu olla nauramatta, kun sen silloin luin. Miehellekin oli pakko lukea ääneen. Hetkittäin tulee samanlaisia olotiloja ja tuntuu, että tämä raskaus on ihan kamalaa.

Toisaalta taas tuntuu melkein siltä, ettei raskaaana olisi ollenkaan ja olo on mitä mainioin, niin kuin Kwaidan kuvaili. Kwaidanin kanssa myös samoja tuntemuksia liikkeiden kanssa. Nyt kun muilla ne hiljenee ja rauhoittuu, niin itselläni tuntuu, että vauva on päässyt kunnolla vasta vauhtiin. =)

Kestosupistuksia itselläni on ollut myös melko paljon. Ja juuri samallalailla, niin kuin Piula sanoi, niin ne tuntuu pahenevan, jos yhtään pissittää. Tuskinpa ne mitään paikoille ovat tehneet, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Mam_87 miten ihmeessä miehes on noilla perusteilla voitu erottaa?!! Nyt vaan liittoon tosiaan yhteys ja luottamusmieheen, niin asiat alkaa selviämään. Toivottavasti! :hug:

Sokerirasituksesta sen verran, että loistavaa kun Nippa sait arvion kohdilleen tolla pienellä konstilla. Muillekin sokereiden kanssa painiville tsemppiä, samoin heille, kellä se on vielä edessä. Itse lukeudun tähän jälkimmäiseen joukkoon. Ahdistaa jo valmiiksi, kun muistelen edellisen raskauden aikaista kokemusta ja sitä pahaaoloa ja pyörtymisen tunnettta, mitä sai kestää niiden muutaman tunnin aikana. Makasin mm. labran takahuoneessa, kun en pystyssä pysynyt. Terkkari oli tosin kahdenvaiheilla tarvitseeko tähän sokerirasitukseen mun mennä, kun edellisessä raskaudessa ei mitään löytynyt ja mulla niin kamalat kokemukset siitä.

Paino sen kun lisääntyy!! Eli ilmoittaudun myös painokerhoon. ;) Tällä hetkellä on tullut noin 10kg. Aluksi noiden kilojenkertyminen tuntui kamalalta, mutta kiitos taas ihanan terkkarin, joka ei ole ollut milläänsäkään painon nousustani. Edellisessä raskaudessa taisi tulla tuon 10kg yhteensä ja silloin tuntui ihan hirveältä sekin. Johtui ehkä silloisen terkkarin kommentoinnista. CandleLight minä siis myös pohdin mistä ihmeestä tähän hätään saisi isommat toppikset.

Voimavarakysely, hätäkastenimet ja ensitietolomake mistään näistä meillä ei ole ollut puhetta.

Nannalla aivan ihanant kuvat!! :heart: :heart: :heart: Viime raskaudessa käytiin tuossa 4D-ultrassa ja se oli kyllä valloittava. Ne kuvat ja se dvd-materiaali mitä sieltä sai!! Nyt alkoi kyllä houkuttamaan.

Nupposelle tsemppiä ja paljon lepoa ja rentoutumista!!

Juli ihanaa, että saatte pojan huomenna kotiin. Kaikki menee varmasti hyvin!

Äippäpakkauksesta vielä sen verran, että olenkohan ainut, joka sitä ei ole vielä hakenut..? Pähkäilen nimittäin vieläkin sen suhteen, että otetaanko rahat vai pakkaus. Esikoisen vaatteita ja tavaroita on niin paljon säilössä, että pakkaus olisi toisaalta vähän turha. Tätä mieltä on ainakin mies. Mutta itseäni se kyllä houkuttaisi.. Onhan äitiyspakkaus kuitenkin aina äitiyspakkaus!!

Huhhuh! Sainpas kirjoitettua. Niin paljon tapahtunut ja kirjoitusta tullut, että kaikkeen mihin sunnittelin ei varmasti tullut kommentoutua.

Mukavaa pakkaspäivää kaikille! :wave:

Fanny 26+2 (?)
 
Hienoa Nippatäti että olet saanut sokerit kohdalleen! Kyllä asioilla on tapana järjestyä. :)

Juli mahtavaa, että saatte pojan pian kotiin! Toivottavasti asiat menevät nyt hyvin eteenpäin.

Tsemppiä kaikille sitä tarvitseville ja onnea hyviä uutisia saaneille! :)

Erilaiset äidit Katsoitteko muuten eilisen jakson?! Jos ette ole katsoneet, niin kannattaa, nyt oli kyllä niin massasta poikkeavat ihmiset kuin vaan olla voi. Miehen kanssa katsottiin huuli pyöreänä ja välillä kyllä nauratti kovasti. Herätti meillä aika paljon kyllä keskustelua ja ihmetystä.

(.) Meillä taasen "erikoinen" päivä, että olen itsekseni kotona. Mies lähti hakemaan poikaansa meille (on tästä päivästä sunnuntaihin meillä) ja tyttö on koulussa. Hyvin harvoin saan olla itsekseni kotona. Otan rennosti ja nautin olostani. :) Kohta pitäisi alkaa tekemään miehelle villasukkia. :)

CandleLight ja poju 27+3
 
Mahan ympärysmitta on täällä 119cm! Mahdoinkohan sen jo kertoa täällä? Tää on ihan järkyttävän iso siis jo nyt. Mutta luulen kasvun tasoittuvan tässä pikkuhiljaa.. Mulla on kyllä aika pitkä selkä ja leveä lantiokin, mutta silti mun maha kasvaa tuossa edessa ja on iso.

Äitiysavustus Me laitettiin hakemus jo viime kuussa, otetaan avustus rahana. No viime viikolla kelasta tulikin kirje, et mun tohelo terveydenhoitaja on tehnyt todistuksen väärin ja jos ens ti mennessä en lähetä uutta todistusta niin ne ei myönnä äitiysavustusta mulle :( Perjantaina on neuvola, joten parempi olisi, että sillon antaa kunnollisen todistuksen..

Tänään oli sokerirasitus ja tulokset saan sitten perjantaina. Rasitus meni muuten hyvin, mutta sen litkun juomisen jälkeen oksetti jonkun aikaa. Vieläkin vähän äklö olo..

Nallu ja pikkuveli 26+4
 
kaz
fanny07 Meillä myös hakemus vielä käsittelyssä. Me otetaan myös tälle toiselle oma ja jo senkin vuoksi, koska se nyt on ihan arvokas keräilypakkaus ulkonäköuudistuksen vuoksi. ;) Ja vaihtovaatteita ei voi olla liikaa, varsinkin jos ei vaipat pidä yhtään. Eipähän tarvi joka päivä pyykikonettakaan käyttää. Minä niin odotan että pääsee katsomaan pieniä vaatteita. Toivottavasti siellä ei ole pahaa ruuhkaa käsittelyjen osalta.

sokerirasitus nro 2 on nyt takana ja nyt ei tullut ollenkaan pahaa oloa. Paastoarvo oli 3.7. Saa nyt nähdä, että onko se hyvä vai huono enne että ei tullut pahaa oloa. Otin uuden ristikkolehden mukaan ja ratkoin ristikoita pari tuntia. Eikä kukaan häirinnyt :D

kaz 26+2 (nyt pitää aina miettiä että kirjoittaako viikot oikein. Ekassa raskaudessa oli kyllä hyvin kärryillä kun ehti miettiä ;) )
 
Mää katoin Erilaiset äidit tänään katsomosta ja vaikka itsekin pidän luonnonmukaisuuteen pyrkimistä hyvänä juttuna niin kyllä muutamissa asioissa tuntui että mennään jo liian pitkälle... Siis että lapsen turvallisuus pitää kuitenkin olla ensimmäisenä mielessä. Mutta semmonen kipinä mulla siitä heräsi, että olen nyt lueskellut vaipattomuudesta ja vvv:stä eli vauvojen vessaviestinnästä ja aion sitä kyllä yrittää vauvan synnyttyä. Olen asiasta joskus ennenkin kuullut, mutta nyt palasi mieleen ja mitä enemmän asiasta lueskelen niin sitä järkevämmältä vaihtoehdolta se alkaa minusta tuntua. Jos jollekin ei ole tuttua niin vaikkapa täältä voi lukea aiheesta:
Vaipattomuus

Piula 23+6 (päivistä sekasin, kun eilisessä postissa on sama lukema... :D)
 
Ruokahalusta Miekin halusin syödä oikeestaan vaan kaurapuuroo ja gefiilusmehukeittooo... :p Ja appeelsiineja! Noilla voisin elää tällähetkellä! Mutta pakko se on syödä muutakin ;) Normaalisti miun tekee mieli kaikkia ruokia, nyt ei.

Bingo Miulla huomattiin tuo streptokokki synnytyksen loppuvaiheessa, kerkes nousta korkea kuume, ei todellakaan ollut kiva synnyttää. Toki jos se oltas tiedetty ja heti laitettu antibiootti niin olis varmaan vältytty kuumeelta. Voimat oli muutenkin loppu ja sit viel kuume. Ei kyllä mitään hajua tosta hoidosta jos on jo ennen synnytyksen käynnistymistä tiedossa..

sone ja paavo 26+3
 

Yhteistyössä