*~ Maaliskuun mussukat 2013 ~* Syyskuussa

Ei makseta kuntalisää, sitä maksettiin yhden vuoden ajan, sitten piti säästää ja se olikin ekana säätökohteena :( No mie lähinkin sit töihin mutta ottaa päähän tämä kunnan tilanne ja meillä ei muutenkaan mielestäni ajatella lapsiperheiden etua tarpeeksi, yleensäkkään ottaen lapsien etua tässä kunnassa.

Emsuli: Kyllä mie ymmärrän, olin 20 kun sain esikoisen ja oli se kova paikka kun rinnat rupsahti sellaseks etten löytäny edes liivejä itelleni. Oli pelkkää nahkaa, ei mitään rasvakudosta. Ja kärsin siitä vuosia , nyt olen kyllä asian kanssa sinut kun ikää alkaa olla kohta 30, joten kaikkeen tottuu ;) Tän ikäsenä alkaa muutkin olla jo rupsahtaneita. 20 vuotiaana ei muilla vielä ollut paikat rupsahtanut niin olihan se miulle iso juttu sillon.

Nyt mie murehin tästä painonnoususta, yhteensä 3kg noussut, eihän se ole paha, mutta ahdistaa kun on kerran ollut kunnolla ylipainoa! Herkut on aikalailla pannassa, ei juurikaan maistu, mutta muuten syön kun hevonen, aivan karsee nälkä koko ajan.

Neuvola
ssa tyypin äänet kuului heti, ihanaa <3 Oon ihan rakastunut! Ja kovasti potki koko ajan laitteeseen! Nyt tuntuu jo liikkeetkin, uskallan sanoa kun äänetkin löytyi ;)

15+5
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Sintu74
Kilu, itelläni on tosiaan nyt kaksi viikkoa ollut pientä vuotelua, mutta myös vahvat sydänääten löytyy, eli ei pitäisi olla vauvalla mitään hätää. Ajattelin itse, että murehtiminen asiasta voi pahentaa tilannetta, koska sille ei mitään kuitenkaan voi tehdä. Yritetään tsempata ja pärjätä hyvillä mielin.

Juli, kuulostaapa hurjalta tuo sun pahoinvointi ja oksentelu! Kovasti jaksamista sinulle!

Emsuli, uskoisin, että kaikki ajatukset ja raskaudenkin aiheuttamat hormooniperäiset (?) mielipahat on normaaleja ja saattavat jopa voimistua raskauden myötä. Puhumattakaan siitä, että kakskymppisenä mietit tuollaisia asioita. Voin omalta osaltani lohduttaa sillä, että minä ainakin olen löytänyt itseni naisena vasta 25-v jälkeen ja nykyään 31-vuotiaana hyväksyn ja nautin olostani täysin siemauksin - kaikkine hyvine ja huonoine puolineni! Että kyllä se siitä. :hug:

Täällä kaikki niin hyvin kuin voi olla. Kunhan työpäivä on ohi, pääsee viettämään hauskaa viikonloppua tyttökavereiden kanssa! Iloista perjantaita kaikille! :flower:
 
Täällä ei streptokokkia testata edes pyynnöstä, jollei ole jotain oireita.. Viime raskaudessa kysyin ja sano vaan ettei testata.

Supistukset Mä olen myös miettinyt onko mulla harjoitussupistuksia. Alamaha menee silloin hieman kovan tuntuiseksi ja tuntuu epämukavalta. Varma en kyllä ole, kun esikoisesta harkkasupparit tuli vasta ihan vikoilla viikoilla ja sillon ne tunnisti helposti kun maha oli jo tosi iso. Oikeita supistuksia mulla ei koskaan ole ollutkaan.

Me ollaan kerrottu raskaudesta jo kaikille. Tosin tää näkyy jo selkeesti, ettei sitä niin salailtaiskaan..

Sone Tuli heti mieleen, että kirjoitat samasta kunnasta mistä mä asun..

Kuntalisää ei täällä enää makseta. Kaikesta säästetään ja tuntuu ettei asukkaita kuunnella täällä ollenkaan..

Emsuli Mulla on ollut aina huono itsetunto ja viime raskaudessa pelkäsinkin alkuun muutoksia. No aikamoinen liuta tuli raskausarpia, ennestäänkin niitä oli. Mahassa on myös ylimääräistä nahkaa, mitä mä ite pelkäsin eniten esikoisen odotusaikana. Mun itsetunto ei kuitenkaan laskenut enää entisestään. Olen jopa enemmän sinut itseni kanssa kuin ennen raskautta. Mulla myös ikää vasta 22v ja kyllä tää "rupsahtaneisuus" harmittaa.

Mä en ole vieläkään ostanut vauvalle mitään, vaikka piti nt-ultran jälkeen ostaa. Ei vaan ole silmiin osunut tarpeeksi ihania neutraaleja vaatteita. Tänään on tasan 5vkoa rakenneultraan ja mua jännittää jo nyt!

15+6
 
Nallu: Ei ihan sama kunta taida olla kuitenkaan, miun synnäri on SKS. Aika monessa kunnassa on varmaan yhtä paska tilanne nykyään :/

Niin hei miulle voi päivittää SKS synnäriks!

Ollaan kerrottu raskaudesta, näkyy niin selväst jo, varsinkin iltapäivästä on hillitön maha! Mieskin äsken ihmetteli miten se voikin jo olla niin iso!

Tukivyön ostin kirppikseltä, ihan uutta vastaava ja vaan 3,50 :) Varmaan täytynee ottaa käyttöön jo puolen välin jälkeen kun miulla on seisomatyö (välillä istuma) niin selkää rassaa.

15+5
 
Kropan rupsahtaminen pelottaa vähän täälläkin. Ei näin 30+ ikäisenä ole tissit yhtä tanassa kuin 10v sitten, mutta pelottaa minkälaiset riipakkeet niistä tulee. Oon B-kuppinen, joten tyhjä pussit 1,5v kuluttua lienee todennäköisin skenaario :ashamed:. Kivahan nyt on olla, kun on tullut etumukseen täytettä ja push upeilla saa aika uhkeat efektit aikaan... ;)

Varmasti moni miettii kehon muutoksia ja se on ihan luonnollista, me eletään yhteiskunnassa jossa mainokset ym. on täynnä photoshopattuja täydellisiä mallivartaloita, joten ulkonäköpaineet on naisilla tosi kovat ja raskaudestakin pitäisi palautua suunnilleen kuukaudessa missinmittoihin. Täytyisi aina muistaa mikä on loppupeleissä aitoa, oikeaa ja tärkeää; ei ne muoviset BB-blondibarbit ole mikään naisen mittari.

Hankintoja ei ole tehty vielä. Seuraan ilmoituksia vaunuista ja kaukalosta, jos löytyy hyvät käytettynä. Muuten satsaan niihin tammikuun alemyynteihin. Hoitopöytä ja kantoliina saadaan yhdeltä tutulta :). Mies haluaa ettei aleta hirveästi hankintoja tekemään, koska meillä on muutto edessä. Asunnosta tai muuttoajankohdasta ei ole vielä tietoa, selviää marras-joulukuussa. En tykkää tällaisesta epävarmuudesta, mutta nykyiseen murjuun ei voi mitenkään jäädä.

Liikkeitä saattaa olla! Jännää kuplimista oikealla puolella kylkeä tuntunut eilen ja tänään. On kyllä kaasuvaivojakin mut ne kuplii mielestäni eri tavalla...

Mun turvotus- ja kaasuvaivat pahenee. Nytkin mahaa kiristää ja pingottaa ja tuntuu kuin räjähtäisi tai putoaisi polviin. Aamulla ja päivällä olo on ihan ok, mutta maha turpoaa ja paisuu iltaa myöten. Töissä klo 14 kahvitauon jälkeen alkaa tuntua ikävää painetta pötsissä. Ei ole ummetusta. Kaasuja en voi asiakaspalvelussa päästellä estoitta, joten jääköhän ilma sitten rullaamaan ja aiheuttaa turvotusta ja kipua... Auttaako esim. Cuplaton mitään?

Poks ihan monessakin mielessä ;) ja 16+0
 
Viimeksi muokattu:
Miulla on ollu jo monta viikkoa aivan hillittömät ilmavaivat ja ummetusta. Oon käyttäny sitä Cuplatonta ja ehkä se vähän jeesaa ainakin iltasin kun on pahimmillaan. Oon käyttäny myös magnesiamaitoa, se sopii raskaana oleville ja auttaa sekä närästykseen että ummetukseen ja jostain syystä se maistuu miusta hyvälle :p

Miulla liikkeitä tuntuu eniten kun on tavallaan vähän kaksinkerroin istuma-asennossa, ne tuntuu siltä kuin olis pieruja kohdussa ja alan välillä nauraa hillittömästi, kun se on niin hauskan tuntusta:LOL:

Maha on täälläkin pullahtanu. Tällä viikolla se lähti keulimaan, kai sen huomaa jo jos katsoo pitempään ja miun mies sanoi, että se on kivan tuntunen ja kova kun seljälläni makaan. Tuntuu mukavalta sitä silitellä iltaisin.

Maanantaina miulla on toinen neuvola, jossa tapaan ekaa kertaa neuvolatätini. Pitäis tehdä lista kaikesta, mikä on mietityttäny etten oo siellä taas vaan monttu auki kun kysytään onko jotain kysyttävää!

Nippa ja lurkki 15+6
 
  • Tykkää
Reactions: Sintu74
Rupsahtamisesta ja kehonkuvasta Raskaus ja lapsen saanti muokkaa kehoa, mutta ainakin itselle kävi niin, että lapsen saannin myötä myös armollisuus omaa kehoa kohti lisääntyi! Eli muhkuroita ja makkaroita on aiempaa enemmän, mutta viihdyn kehossani entistä paremmin. Keho tavallaan "täytti tehtävänsä" raskaus- ja imetysaikana ja sen jälkiä kannan ylpeydellä :D. Tämä ei tietysti tarkoita sitä, etteikö äiti-ihminenkin voisi pitää itsestään huolta, hoitaa kuntoa ja hyvinointia ja laittautua kivasti.

Raskausviikoista ja kuukausista Sitten seuraa (lisää) tyhmiä kysymyksiä raskausviikoista ja kuukausista (nimimerkillä tyhmä uudelleensynnytäjä). Olenko Neljännellä kuulla, jos olen 16. raskausviikolla (15+5)? Millon kuukaudet vaihtuu?? Kuukautisten alkupäivän, ovulaatiopäivän, lasketun ajan vai viikkojen määrän mukaan? Ei mee mun jakeluun. Raskaus kestää 40 viikkoa, en ole kuitenkaan kuullut kenenkään olevan "kymmennennellä kuulla". Onko yksi raskauskuukausi siis kalenteri kuukausi, viisi viikkoa vai tiettyjen päivämäärien ero? Ähh, kuka tajuaa??

Hassuja pohtii,
HP ja Pulla 15+
 
Heippa

Ei ole taas tullut käytyä täällä ja nyt löytyi sopiva väli :)

Olo on ihan hyvä, että olen kyllä onnellinen että pahoinvointi loppui kyllä välillä närästää ja on huono olo. Mutta ei haittaa kunhan IHME pysyy kyydissä
Pelottaa niin hurrjasti, että välillä alan tärisemään. Niin kauan toivottu ja että menisi loppuun.
Kehonkuva kun tässä vuosien mittaan on saanut monta keskenmenoa ja kohtukuoleman sekä tuon tyttäreni. Kyllä murheet, lapset ja muut kulkeutuvat jutut tuo mukanaan kehoon muistot. Kyllä vielä ainakin oleb ihan tyytyväinen.
Tänään tuon miehen kanssa ollaan vihdoin poimittu nuo omenat vaikka onkin vain yksi puu kasvoi siinä ihan hirveä määrä omenoita. Jaksoin vääntää tuon omenapiirakan uuniin ja muuten ihan syömiseksi. Tuo teini on kyllä koko-ajan menossa johonkin suuntaan saa olla silmät mukana että en kyllä iha suinpäin anna mihinkään lähteä. Aloitti juuri opiskelut lukiossa. Kyllä aika on muuttunut siitä kun ite oli 16 :D
Liikkeet no en nyt ihan 100% varmaa mutta eilen taisin tuntea pari en nyt lyö kättä päälle että oli.
kaikille haleja

Heidi ja Ihme 17+2
 
POKS; POKS; POKS! 17+0 :heart:

(.) Puoliväli lähenee. :) Selkä on vaan nyt vaihteeksi suppareiden helpottuessa alkanu vaivata. Tunnen itseni niin raakiksi. Ja jollain tavalla "huonoksi" ku mun kroppa on jo niin vaivainen rv18 (eskoisen kohdallakin vaivat alko aikasin, mut silti "vasta rv 20+, toisin ku nyt...)!!! Toiset vetää loppuun asti töissä ja mä valitan kotona. :ashamed: Joku ahdistus kohtaus... Pahoittelut siitä... :(
Tänään oli koko perheellä vapaa päivä piiiiitkästä aikaa. (4 viikkoa oltu aina jompi kumpi töissä ku toinen vapaalla...) Käytiin sit kylpylässä lillumassa, ja otin tosi rauhallisesti enkä kunto-uinu jne. Silti selkäkivut vaan paheni ja alavatsaakin taas kiristeli, kuten jo aiemmin... Huonolta näyttää... :( Nyt tuli kyl yltiönegatiivinen viesti. Päivä oli muuten kyl kiva ku oli aikaa esikoiselle ja koko perheelle yhdessä. :heart:

Kehosta:
Esikoiselta jäänyt ihan "kivat" raskausarvet, mut oon niihin jo niin tottunu etteivät haittaa... (ei muutenkaan oo bikinivartalo joten piilossa olevat ulkopuolisten katseilta. :)) Tissit kyl oli teepussit imetyksen jälkeen... B-kupit on, tällähetkellä muhkeat c-kupit... mutta vaan toistaiseksi. Eikä nyt niin haittaakaan enää ku surkastuvat taas, kyllä ne surkastuis iän myötä ilman imetystäkin, ihan varmana. Onneksi nykyään on hyviä liivejä. :) Hoikempana oon pysyny ku esikoinen tuli taloon, pitää sopivasti liikkeellä ku vertaa siihen aikaan ku oltiin ukon kans kahden ja hyvin pitkälti sohvaperunoina. :) Nyt pitää keksiä jos jonkinmoista aktiviteettiä tytölle ja samalla itselleen, huomaamatta kuluttaa itse pari kaloriakin. :)

Hyvää lauantai-illan jatkoa kaikille. :)

Nopponen 17+0
 
16 poks :)

nopponen: Miul on kans rintavarustus erittäin muhkea nyt, ennen raskautta oli sellaset just just b-kupit, kun keräs kaikki nahkat mahdollisimman leveisiin, tukeviin mut lättäniin liiveihin, oli vaikee löytää hyviä. Oi miten helppoa nyt on käydä liivi kaupassa, eilenkin ostin kahdet c-kupin liivit ja toiset olis voinu olla d-kupitkin, huomasin aaamulla että vähän on naftit :) Mut tästä ei pääse pitkään nauttimaan, varmaan surku tulee sitten kun imetyus loppuu ja nahkat tulee takas! ;)

Vielä tästä keho ja ulkonäkö asiasta, miulla on kyl ehkä pahin kriisi ollut hiusten tippuminen, viime raskauden jälkeen kalju se vaan kiilti tossa päälaella, näkyis iis päänahka tosi selvästi kun kasvu oli niin harvaa, tippui varmasti suurin osa hiuksista! Hiukset on kuitenkin naisen kruunu. Eihän nää tuuheet oo nytkän niin vähän hirvittää että joudunko oikeesti sit leikkaa siiliks ja käyttää huiveja :0 :D Pitää alottaa priorinit hyvissä ajoin sit keväällä... Muilla tätä ongelmaa???
 
Eea
Esikoisen jälkeen oli suorastaan järkytys, miten paljon oma keho muuttui. Enhän mie osannut aavistaa, että raskaus, synnytys ja imetys vaikuttaa niin moneen asiaan. :) Melko äkkiä sitä tuli sit sinuiks oman vartalonsa kanssa. Eniten harmitti tissien menetys ja riipahtaminen, mutta lasten ruokkimiseenhan nuo on tarkotettukin, joten asiansa ovat ajaneet.

Eea & Pallero 16+1
 
Perjantaina täyttyi 18 viikkoa! :heart:

Kuntalisää alettiin maksaa täällä viime vuonna, esikoisesta en sitä ehtiny saamaan kun lähin just töihin mutta jospa tästä kerkeisin saamaan. On suuruudeltaan 200€ (miinus verot) et kyllähän se on ihan kivasti kh-tuen päälle.

Kroppa ei mulla ole hirveesti muuttunut ekasta raskaudesta, taitaa sekin olla suku"vika", äidillä ja mummulla ei kans neljä raskautta paljoo kroppaa muuttanu. En pystyny esikoista imettämään lääkityksen takia et en sit tiiä säästykö tissit sen takia rupsahtamiselta.

Uusia rintsikoita pitäs munkin ostaa kun alkaa tissit tursuamaan B-kupeista. Esikoista odottaessa en vain löytänyt C-kupeissa tarpeeksi isoo ympärysmittaa. Koot loppuu aina siihen C85:een. En kyl kattonu kun H&M:n, Anttilan jne. En raskis kuitenkaan hirveesti niihin tuhlata. Mistä te ootte rintsikoita ostanu?

Hiuksia alkoi irtoamaan minulta n. puoli vuotta synnytyksen jälkeen ja niitä lähti älyttömästi! Minulla onneksi on tuuheat hiukset ettei ohentumista paljon huomannut. Mut ärsytti siivotessa kun joka paikka oli hiuksia täynnä!

Särö 18+2
 
Hiustenlähtö pelottaa muakin. Minulla on hennot suomalaiset hiukset muutenkin ja kun lopetin e-pillerit 10 vuoden käytön jälkeen alkoi hirveä hiustenlähtö. Lähti tukoittain ja piti leikata reilusti lyhyemmäksi, koska ohenivat ihan surkean näköisiksi kun eivät mitkään paksut olleet alun perinkään :(.

On siis kokemusta hormonien aiheuttamasta hiustenlähdöstä ja raskauden jälkeen sama edessä, mahdollisesti vielä rajumpana. Oon varautunut siihen, että vedän hiukset ihan pixie-mittaan. Mun entinen naapuri kulki vuoden jenkkihuivi päässä enkä nähnyt häntä koskaan paljain päin ennen kuin muksu oli noin vuoden, nyt ymmärrän miksi...

Miehen parhaat kaverit tietää nyt perheenlisäyksestä ja heille annettiin lupa kertoa asiasta muillekin. Sana on levinnyt ja miehelle on sadellut viikonlopun aikana onnittelutekstareita ihan esimiestä myöten :). Tuntuu mukavalta, kun anopin ja miehen siskojen suhtautuminen oli niin nuivaa. Mun kavereista kaikki ei vielä tiedä.

Rintavarustus on täälläkin muhkeutunut niin että pitäis ostaa uusia rintsikoita. Mua vähän ärsyttää, kun mies ei ole mun tisseistä ollut koskaan kiinnostunut (itselle ne on tärkeimpiä erogeenisia alueita mutta tuo tollo ei ole sitä ikinä sisäistänyt). Nyt kun ne on kasvaneet niin johan kiinnostaa kosketella. Mahtaa mielenkiinto tissien hiplaamiseen lopahtaa kun ne imetyksen jälkeen on tyhjät ajokoirankorvat :rolleyes:.
 
Hei vaan ja huomenta!

Täällä perjantaina 14 viikkoa täyttyi!

Vähän olisi vielä matkaa puoliväliin mutta intoa puhkuen mennään! Isä muistaa aina illalla silittää masua ja toivottaa pikkuiselle hyvät yöt :)

Kehonkuvasta olette täällä näköjään paljon puhuneet, itse odotan vielä jännityksellä, mitä tapahtuu synnytyksen jälkeen kun kokemusta ei aiemmin ole :D Toivon ensinnäkin ettei raskauden aikana tule liikaa ylimääräisiä kiloja joiden poissaamiseksi on taisteltava itku silmässä. Kuitenkin aika pienikokoinen olen (154 cm) joten helposti näkyy ylimääräinen kehossa. Mutta eiköhän sitä tuu liikuttua ainakin vaunulenkeillä sitten vauvan kanssa :) Mulla on kaveri jolla kaks lasta ja ei oo tehny mitään raskauskilojensa eteen, ennen lapsia oli tosi hoikassa kunnossa ja nyt vatsamakkarat roikkuu housun vyötärön päällä ikävästi, raskausarvet on näkyvät.. Itse siis en haluaisi tuollaista. Tosin ei se ehkä ole aina niin helppoa saada ylimääräisiä pois synnytyksen jälkeen...

Tänään sais käydä viel siivoamassa ton vanhan kämpän ni huomenna palautetaan avaimet sitten :)

Ai niin, ja mun puolen sukulaisista (äiti, sisko), joiden mielestä raskausuutinen oli järkyttävä tieto, ei oo vielä kuulunut mitään, ei sanaakaan. :/

Tigerina 14+2
 
Niittyvilla: Mi ekulen vapaa-ajalla melkeen aina jenkkihuivi tai pipo päässä, ihan jo senkin takia etten jaksa laittaa tukkaa, kypsyttää kun töihin täytyy aina laitta hiukset ja meikata niin ihanaa kun omalla ajalla ei tarvi! :) Ja luultavasti näin teen koko äitiyslomankin! Tai sitten se siili vaihtoehto, ehkä tukka tuuhetuskin nopeemmin. On se vaan hyväksyttävä ettei tästä enää nättiä pitkää tukkaa saa millään.

Mut hei, kun jaksaa murehtii tälläsistä hius-, nahka-, ja läskikriiseistä niin saa olla tyytyväinen, meinaan se tarkottaa että pienet on murheet ;)
Sillon kun on isot murheet niin eipä nuo edelliset jaksa paljon vaivata. Ja voimia niiden isojen murheiden kanssa kamppaileville[/B!

Kyl mie vaan oon niin onnellinen nyt oli sitten tukkaa päässä tai ei :)
 
Heh, kyllä meilläkin isompia murheita olis mm. asunto- ja raha-asiat mutta ehkä parempi että murehdin jotain hiustenlähtöä niin ei aivan stressaannu ;).

Käytettyjen vaunujen hinnoista ja iästä kyselisin: olen taas vähän hukassa ilmoitusviidakossa! Bongattuna Emmaljungat 450e eikä ilmossa mainita edes ostovuotta, sitten taas 2006 vuoden Brio Happyt jotka olleet 2v käytössä hintaan 150e. Hintahaitari on siis huikea! Onko 5-6v vaunuille jo liikaa ikää, mitä pitäisitte käytettyjen vaunujen ikärajana? Haurastuuko esim. renkaat yms.?

Löydettiin muuten kaukalo, 2v vanha ja telakallinen edullisesti :).

16+2
 
Viimeksi muokattu:
Rinnat ei mulla ole kasvanut oikeastaan, oon vaan täyteläisemmät. Sama oli esikoista odottaessa. Sitten kun maito nousi kolmantena päivänä synnytyksestä niin ne kasvoikin päivässä kahdella kupilla :D

Mulla raskauskilot lähti vajaassa kahdessa viikossa synnytyksen jälkeen, imetys teki tehtävänsä. Mut heti kun imetys loppu niin kiloja tuli takas ja oon nyt painavampi kuin ennen lapsia. Ja nää kilot ei sit millään lähdekään :/ Toivottavasti tän toisen synnyttyä jostain löytyis aikaa laihduttaa kiloja pois.

Niittyvilla Mun mielestä vaunuissa se ikä ei ole niin tärkeä kuin kaukalossa, vaan enempi vaikuttaa se miten vaunuja on hoidettu. Mein vaunut on vasta 2v vanhat ja ne on pysynyt tosi hyvänä.

Meillä esikoinen on ollut jo muutaman päivän kipeä ja eilen tää sitten iski muhunkin. Olo on ihan hirveä, kyllä tää sairastaminen on ikävää varsinkin näin raskaana. Onneksi sentään esikoinen alkaa jo olla parempaan suuntaan, kun ei suostunut äidin mieliksi edes päikkyjä nukkua :D

16+1
 
Keho sain esikoiseni 23v odotettu lapsi oli. Raskausaika kun loppui jo 23 viikolla kun ihmepoikamme syntyi eli raskausarpia tullut kuin 2 tai 3 ovat kyllä nyt muuttuneet vaaleaksi. Keho mulla ei juuri siis muuttunut. Olen ihan tyytyväinen kyllä kroppaan. Odotan itseasias että saan kokea koko raskausajan muutokset kunhan mini pysyy sisällä
Hankintoja ei ole tehty ehkä alan katselemaa sitte 25 viikon jälkeen. Mutta haluan emmaljungat, onhan niitä jo tullu kateltui :p mutta aina saa kattoa. Joko duo combit, ozone ja city crossit.
Maha on välill tosi turvonnu mutta muuten on tollanen pikku pyöreä :D
pitäisi ensi viikon torstaiksi päättää leikataanko vai ei esikoinen :/ ;('

Juli ja Mini 17+2
 
Viimeksi muokattu:
Kilu87, niinpä, kerroin uutisen kuitenkin jo yli 2 viikkoa sitten ja silloin totesivat että olipa järkyttävä uutinen, ja sen jälkeen ei ottanut kumpikaan yhteyttä.. Mutta näin tämä menee, muillakin varmasti kuin itsellänikin vaikeuksia kamppailla sukulaisten kanssa, jotka eivät ole suopeasti suhtautuneet itselle isoon ja tärkeään uutiseen ja elämänmuutokseen. No, onneksi miehen kanssa edelleen onnellisia tulokkaasta :)
 
Heipähei, en olekkaan kerennyt vähään aikaan käymään edes lukemassa, on ollut hieman järjestelyitä ja muuta puuhaa, kun menimme nyt perjantaina 21. päivä naimisiin. :heart: Juhlat meni hyvin ja olivat meidän näköiset, teetätetty sormus oli sellainen kuin pitikin ja hauskaa pidettiin.:)

Kävimme neuvolassa maanantaina, kuunneltiin sydänääniä :heart: Ihana oli, kun neuvolatäti kysyi mieheltäni, että haluaako hän etsiä sydänääniä sillä laitteella. :) Äänet löytyi heti, ja pikkuinen monotti laitetta samoin tein. :D Syke oli 140, eikös se niin ollut että tyttövauvoilla olisi korkeampi syke, ja poikavauvoilla tuota luokkaa? Saas nähdä, kumpika siellä on. :heart: Hemoglobiini oli tippunut 146:sta 131:n, kuulemma hyvä. Painoa yhteensä tullut 5 kiloa lisää, eli 200grammaa per viikko, ja se on kuulemma tosi hyvä. :)

Liikkeitä tuntuu aika paljon, kun on paikoillaan, ja tanssitunneilla tuntuu muljahduksia välillä. Pyöräily ja nopea käveleminen tuntuu edelleen inhottavalta, kuten myös liian töksähtävästi hyppääminenkin. Toisessa tanssissa olen hypyt tehnyt hillitysti ja pehmeästi, niin ei tunnu missään, ja muutenkaan kumpikaan tanssi ei tunnu inhottavalta. :)

SaHi80, miulla oli mielitekoja alussa, mm. jäätelö ja pekoni maistui, mutta vitamiinien aloittamisen jälkeen ei ole enää niin paljoa ollut. Välillä tekee mieli roskaruokaa, mutta viime aikoina salmiakkia tai lakritsia on ollut pakko saada muutamia paloja. :D

Tällä välillä on ollut keskustelua myös vaunuista, haluaisin kysyä, että onko jolla kulla kokemusta Teutonian Rocky- yhdistelmävaunuista? Jotenkin tykästyin yhtiin vaunuihin, renkaat vaikuttivat sopivan leveiltä, ja muutenkin nuo ovat kevyemmän oloiset kuin Brion/ Emmaljungan vaunut. :)

Kokeiltiin miehen veljellä ollutta Gracon turvakaukaloa telakalla, mutta se ei ihan ollut hyvä meidän autoon. Takapenkille testattiin, sillä edessä on turvatyyny, eikä se istuin ihan sopinut takapenkille, etupenkki meni liian eteen. Mahtaako olla olemassakaan kaukaloa telakalla, joka olisi edes hitusen pienempi kuin tuo Gracon? Autossa on kuppipenkit, ja mieluiten myö telakallinen hommattaisiin. Auto on sen verran hieno, ja molempien mieleen, että sitä ei vaihdeta, mutta jos ei muu auta, niin pitää varmaan toinenkin auto hankkia. Osaako kukaan sanoa, että paljonko turvatyynyn käytöstä poistaminen maksaisi? Etupenkillehän istuin mahtuisi vallan mainiosti, mutta silloin tuo turvatyyny pitäisi poistaa käytöstä...

Viude & ? 16+3
 
Heips!

Kehonkuvasta Oon ylipainoinen ja mulla oli laihdutus(yritys) menossa kun raskaaksi tulin. Nyt ei ole vielä paino noussut lainkaan (ihan hyvä juttu!!). Rinnat on alun alkaenkin mulla olleet aina isot ja nyt ne on kasvaneet ennestään ja tuntuu et ne on valtavat! Pitäisi kyllä uusia liivejä saada. Toivon, et imetys nyt sitten onnistuisi ja sillä saisi hieman kiloja lähtemään, kova laihdutus täytyy sitten vauvan syntymän jälkeen aloittaa. En sinäänsä murehdi kropastani, oon sen näköinen kun olen, tärkeintä on et mulla on hyvä olla.

Viude onnea naimisiin menosta!!

Mielihalut mulla on kova himo kalakeittoon. Sipsit ym suolaset on myös mielessä, karkit ja roskaruoka taasen on yök.

(.) Tämä päivä on menny mun isän vaalijuttuja tehdessä. Hää lähti kunnallsivaaleihin ehdokkaaksi ja tänään on tutkittu vaalikoneita ym. Mulla on karmea flunssa, kuumetta ei ole mutta ihan kamala yskä. Kurkku on täynnä sitkeää limaa ja koko ajan saa yskiä. Inhottavaa. Muuten olo on ihan hyvä.

CandleLight ja toukka 17+0 Poks!!
 
Hui kauhea, en oo kuullu ennen että hiuksia voisi lähteä raskausaikana:eek: Ei tästä päästä olis varaa lähteä, on niin ohut tukka jo muutenkin...
Noista raskausarvista, mie saan helposti niitä vatsan ja nivusten alueelle. Tässä raskauden aikana paino on laksenu vähän, mutta silti raskausarpia on maha täynnä. Sain niitä pari vuotta sitten aivan järkyttävän määrän vain treenaamalla vatsalihaksia, ne niin kasvoi nopeasti, että repesi tuo maha tyystin, ihan järkyttävän näköinen on. En siis pelkää enää niitä, kun on oma maha jo pilalla. Eipähän tarvia sitä nyt murehtia :LOL:

Rinnat turposi alussa vähän ja nänneistä eritty ilmeisesti jotain maidon esiastetta johonkin rv 14 saakka, nyt ne on vaan he%¤&tin kipeät!

Viude hurjanaan onnea teille! Vaihdoitko sinä tai puoliso sukunimeä muuten?

Nippatäti ja poikanen 16+1
 

Yhteistyössä