*~ Maaliskuun mussukat 2013 ~* Syyskuussa

Neuvolat Th käynti oli 8+4, lääkäri oli 12+6 ja viikon päästä on toinen th, jolloin viikkoja 17+3.

Huimausta on mullakin usein. Verenpaineista ei ole tietoa kun ei ole kotona mahdollisuutta mitata. Neuvolassa paineet on aina ok. Esikoista odottaessakin mua huimas koko raskauden ajan alkaen n. rv14 (ja se oli ihan sietämätöntä) ja sille ei ikinä löytynyt mitään syytä. Samalla mulla puutu hartiat ja niska. Toivon, ettei tällä kertaa huimaus mene noin pahaksi.

Liikkeet Välillä olen tuntevinani muljahduksia. Mutta heti kun alan oikeen tunnustelemaan onko ne niitä, niin ei mitään tunnu. Yleensä muljahduksia tulee kaksi peräkkäin, mutta ainakin toistaiseksi todella satunnaisesti. Dopplerilla kun kuuntelee niin vaikuttaisi vilkkaalta yksilöltä :) Tai sit vaan satun aina kuuntelemaan kun pikkusella on jumpat menossa.

Nallu 16+3
 
Meillä on rakenneultra 25.10. jolloin viikkoja 19+6. Viikko sitä ennen on 2. neuvola ja lääkäristä ei ole mitään tietoa.

Verenpaine oli jo ekassa neuvolassa mitattuna alhainen ja terkkarikin sanoi, että salmiakkisuositukset ei sitten koske sua =) Vielä, kun hemoglobiinikin on alhainen, niin ei ihme, että pyörryttää ja huimaa.
Aloitin rautakuurin, jota toistaiseksi ainakin vatsa on kestänyt. Ovatko muut, joilla on matala hemoglobiini, aloittaneet raudan syömisen? Tai syöttekö muita vitamiineja? Neuvolassa suositeltiin heti alkuun raskausajan monivitamiineja, mutta mulle tuli niistä (Ladyvita mama) niin huono olo, että lopetin niiden syömisen 1,5 viikon jälkeen.

Mahan kasvua täällä kuumeisesti odotellen,
Como 15+4
 
Viimeksi muokattu:
Ultrasa eilen siellä pikkunen vilkutteli :) Olin niin onnellinen, tää oli toinen kerta ultrassa julkisella puolella ja lisäksi mulla on tuolla yksityiselläkki seuranta ja se on ensi viikon puolella. Rakenneultra on tämän kuun lopulla julkisella rv 20/21.
Olo on ihan hyvin, selkää välillä jomottaa mutta se on nyt pientä, paino on noussut 4kg alusta alkaen . Töissä oli raskas päivä ja nyt oon todellakin poikki :D Tuo nuoriki tarttis viedä tunnin pääst harkkoihin ja huomen yhtä kiireinen päivä töissä
Hemoglobiini on alhainen. Oon syöny viikon rautaa ja hyvin on kestäny ehdotan että kaikki RAUTAA syöville c-vitamiinia kuten soseiden kanssa :) imeytyy paremmin
Kaikille isot halit

T. Heidi ja Ihme 17+5
 
Viimeksi muokattu:
Hei, dippidii!

Onnea Viude!

Kwaidan kuulostaa ihanalta se mammajooga, tämä on menossa "tavisjoogaan" ensi viikolla, katsotaan toimiiko se :)

Täällä on rakenneultra 10.11 eli viikoilla 21+2, ja sitä ennen vielä yksi ihan kai rutiiniultra viikoilla 17+2 (eli kerran kuussa näin alku/puoliväliraskaudessa, sitten kaksi kertaa kuussa loppuraskaudessa). Aikaisemmat ultrat: alkuraskauden ultra rvkolla 8 ja NT-mittaus ja veriseura rvkolla 12. Streptokokki tutkitaan kaikilta noin kuukausi/pari ennen synnytystä, vaikkei olisi oireitakaan. Asun tosin ulkomailla.

Bingo, mulla on ihan samat epäilyni raskauskiloista, että huonot yöunet vaikuttivat aineenvaihduntaan niin että imettäessäni ei kyllä mitään lähtenyt, pahimmillaan päinvastoin. Sitten se kesti ne kuuluisat 9 kk päästä omiin vaatteisiinsa ja eroon mahalöllykästä, vuoden päästä oli melkein kuin ei olisi raskaana ollutkaan, vain löysää nahkaa muistona etenkin rinnoissa ja vatsalla, ja pari hassua kiloa. Raskausarpia en onneksi saanut. Olin kyllä aika masentunut synnytyksen jälkeen ja plösö olo ei siihen ainakaan auttanut, mutta nykyisin olen ihan tyytyväinen ja, kuten joku muukin totesi, ylpeä vartalosta joka on tuonut lapsen maailmaan. Sitä on paljon armeliaampi itselleen iän myötä, enkä muistele kaiholla parikymppisen kroppaani, miehenikin sanoo että nyt olen vain naisellisempi :)

Onko muilla ollut masennusta synnytyksen jälkeen? Raskausaikanakin on tietty jo tunteet pinnalla. Toivon että kakkosen kanssa synnytyksen jälkeinenkin masennus olisi vähäisempi, kun muutos ei ole niin dramaattinen ehkä enää.

Hiukset olivat rasvaisemmat, tuuheamman tuntuiset ja hyvässä kunnossa raskausaikana, mutta imettäessäni putosivat jonkin verran niin että oltiin lopulta alkutilanteessa. Sama näyttää toistuvan nytkin, ainakin mitä tulee raskausaikaan.

Verenpaine on mulla aina ollut melko alhainen ja huimausta on joskus ilman raskauttakin. Ekassa raskaudessa jouduin syömään rautalisää, ja se aiheutti kamalaa polttelua vatsassa, suosittelen appelsiini kyytipojaksi koska C-vitamiini auttaa raudan sulamista. Nyt olen saanut onneksi vain D-vitamiinia tähän mennessä (puute ilmeni verinäytteessä). Siihen päälle vielä raskausajan monivitamiinitabletit.

Mielihaluista Kauheasti tekee täälläkin mieli salmiakkia ja lakuakin, mutta olen pyrkinyt välttelemään. Ja kestosuosikkina hedelmät ja maitotuotteet. Sushia tekee myös mieli, mutta siihen en koske. Aika hyvin kaikki ruoka maistuu onneksi, eikä varsinaisia inhokkeja ole.

Hankinnoista, ostin jo ennen raskautumista pari vaatetta :ashamed: olivat niin suloisia... sitten olen hankkinut kahdet raskausajan housut, mutta muuten koitan pitäytyä esikoisen vanhoissa parhaani mukaan. Esikoiselle tietty olen käynyt shoppailemassa syyskenkiä, mikä on sekin mukavaa :rolleyes:

Taffo, muakin pelottaa koko ajan, koitan jatkuvasti tuntea vauvan liikkeitä, mutta en ole kyllä ihan varma, että se on juuri vauva. Kaikki mun tuntemukset on vielä niin epämääräisiä. Mullakin on kyllä ihan edessä oleva istukka. Kaikenlaisia pikkukipuja on kyllä paljon ollut viime päivinä, kai niitä kasvu/liitoskipuja.

Tsemppiä ja voimia kaikille joilla on murhetta verenvuodon tai supistusten kanssa! Toivottavasti ne jo helpottavat.

BabyBloom ja Möttönen 15+1
 
Miehen tupakoinnista:On lopettanu aikas lailla... Ei siis "arkisin" polttele mut jos v.loppuna ottaa saunassa pari olutta käy sit sätkälläkin... Oon ollu tyytyväinen ettei muuten sit enää polttele. Ei passaa valittaa liikaa oluen kans polttelusta ku se on kuiteskin niin vähäistä, hermostuu pian ja aloittaa polttaan taas jatkuvasti. :)

Meillä ei varmaankaan makseta sitä kuntalisää, en ainakaan oo kuullu koskaan... Eikä tosiaankaan mitään lapsirahoja saa, saatikka omenapuita. Köyhä on tämä pikku kaupunki ja kaikessa säästetään. Jos toi lestijärven juttu on totta ni vois harkita sitä muuttoa... lesti ku ei oo kovinkaan kaukana täältä missä minä asun... pohojanmaalla. :)

(.) Supparit rauhoittuneet saikun myötä... mikä on hyvä... Nyt vaan mietityttää töihin paluu ens viikolla. Onhan tässä aikaa viel seurailla tilannetta mut valmiiksi jo ahdistaa... Siis ku tiedän et kerran alkaneet supparit + muut vaivat ei mahan kasvaessa yleensä juurikaan helpota kun vasta synnärille ni miten toimia tän saikkuasian kanssa??? Voinhan toki käydä kokeileen töissä, mut esikoiseen verraten ja tuttuihin jotka raskaana samassa työpaikassa ollut ei työssä olo yleensä kovin pitkä aikainen sit oo. Työnantajalle on kans ikävää ku pari päivää käy ja sit kärvistelet yöllä suppareiden kanssa ja soitat et nyt et tuukkaan taas vaihteeksi, ja taas etsiin sijaista. Lisäksi meillä sijaisilla usealla loppumassa työt nyt syksyksi ku porukka ei pidä lomia... Et tekijöitä ois, mut eivät usein suostu parin päivän sijaisuuksiin vaan tiedossa pitäis olla enemmän. Lisäksi viel omat pelot, voin mennä töihin mut jännitän sit koko ajan et: voi, voi; saapa nähä alkaako illalla taas supparit... Ja sit tietty viel et hommia on tehtävä tai kuormittaa muita vuorossa olijoita... :( Hankalaa. Nyt siis ollu ihan suht seesteistä ku oon vaan oleskellu rauhallisesti. Tänään sit päätin imuroida koko talon (en ees mattoja ulos vieny) ja siitä "palkaksi" 2 kipeää supistusta... Eilen kävin autolla naapurikunnassa ja autossa sain yhden kipeän supparin tärinästä ilmeisesti; nämä tuttuja jo esikoisen ajoilta, tosin vasta vähä pitemmällä ku olin... Mitä ootte mieltä? Kannataako fyysisesti raskaalle osastolle edes yrittää? Ku toisaalta tuntuu et ku on pari päivää ollu rauhassa ja supparit loppunu ni tuntuu et lusmuan jos en oo töissä... :ashamed: Ens ma siis neuvola ja th varmana kysyy vaan et miltä se susta tuntuu käytkö kokeileen? Pelko ennenaikaisesta synnytyksestähän tässä siis pohjimmiltaan pelottaa... se ku on vaikee alkaa sit perumaan ku synnytys käynnistyy... :(

Hammaslääkärissä
eilen myös käyty. Hyvät oli hampaat. Vuoden päästä uusiksi. Mutta on se kallista; sitäkään ei siis raskaana saa ilmaiseksi meidän kunnassa. :(

Nopponen 17+3
 
Liikkeistä tuntuu juu, ainakin a-vauvan. B-vauva on varmaan semmosessa asennossa et niitä tunnen tosi harvoin. Onneksi on doppleri millä kuunnella et kaikki on hyvin.

Rakenneultra on 22.10. eli viikolla 20+6, jos oikein laskin. Sen jälkeen onkin tiheämmin keskusäitiyseuvolassa käyntejä.

Painosta ym. Tällä hetkellä on tullu tosi niukasti painoa, viime neuvolassa oli vielä miinusta verrattuna ekaan neuvolaan. Torstaina on seuraava neuvola, joten saa nähdä mikä on nyt tilanne. Nämä kaksi taitavat kuluttaa mun energiaa niin paljon, ettei taida turhia kiloja kasaantua. Hiiusten lähtöä ei vielä ole ollut, mutta muistelisin että aiemmissa on imetyksen aikana tullut se ongelma eteen. Nyt olen saanut kasvatettua pitkät hiukset ja en haluaisi niistä luopua, kuten viimeksi, kun meni hermot siihen että hiuksia oli joka paikassa :/

Kuntalisästä täällä taitaa saada vielä tällä hetkellä, mutta saa nähdä kun kaikesta aina kiristetään ja säästetään. Lapsiltahan se helpoin on ottaa. Olen kahden vaiheilla, jäänkö äippäloman jälkeen vielä kotiin, siihen vaikuttaa varmasti kaikki mahdolliset tuet ym. mitä saa, että kannattaako. Tosin maksan hoitomaksua kolmesta siinä vaiheessa, jos töihin menen ja se on laskettava myös...

Hankinnat jotain vauvan vaatetta olen ostanut ja aion sitten hommailla sitä mukaa lisää kun kasvavat, alkuun siis pieniä kokoja vaan. Kirppareilta löytyy niin paljon hyväkuntoista vaatetta halvalla, että suosin sitä. Pinnasängyn suojan olen ostanut ja pinnasänkyjäkään en hommaa kuin aluksi yhden ja siinä vaiheessa kun tarvitsevat omaa tilaa, ostan toisen. Kaksostenvaunut saan kaverilta. Eli istuimet autoon ja mahdollinen hoitopöytä on ostoslistalla. Äitiypakkauksia otan kaksi, vaikka kaksosista saisi kolme. Sen yhden otan rahana ja ostan sillä vaikka ne istuimet.

(.) Tein päätöksen, että jatkan tätä elämääni yksin, ilman miestä. Henkisesti olen siihen valmis ja itse asiassa alusta lähtien jo jotenkin ajattelin että minun vauva(t) eikä meidän. Että jos joku ihmetteli minä muotoa yllä olevassa tekstissä :) Rankkaa tulee varmasti olemaan, mutta minulla on nyt yksi huoli vähemmän ja en kuitenkaan maailmassa yksin ole. Varmasti kaikki helpottaa aikanaan.

SoonFab ja kaverit 17+0 (poks :) )
 
Moikka moi kaikki,
täytyy ensialkuun kertoa, että olen vähän tuntenut syyllisyyttä siitä, että en edelleenkään tiedä edes koko ajan millä viikolla raskaus on menossa (sanon aina ihmisille suunnilleen 13/14 tai sinne päin kun kysytään) ja vauvajuttuja en kamalasti ole vielä miettinyt muutenkaan. Muutamia pikkusia vaatteita kuitenkin on jo kaupasta tarttunut mukaan, että ei nyt ihan täysin "valmistautumatta" olla elelty. Vaunuja, sänkyjä, nimiä, mitään ei olla vielä sen ihmeemmin pohdiskeltu. Kai ne ennättää vaikka mammalomalla sitten..? ;)

Raskausuutisen kertominen on tällä kertaa jäänyt vähän myöhemmälle. Äidilleni kerroin kyllä suht ajoissa ja kavereille myös, isälleni viime viikonloppuna ja appivanhemmat eivät tiedä vielä höykäsen pöläystä. Nähdään heitäkin niin harvoin, ettei ainakaan pääse ulkonäöstä raskautta päättelemään ihan heti. =)

Masu kasvaa aika huimaa vauhtia. Leggingseissä vedellään menemään, mammahousuja en ole vielä hankkinut, mutta paidoissa pitää jo vähän miettiä millaista voi päälleen laittaa. Ehkä se on kun on 5. lapsi tulossa, että mahakin kasvaa nopeammin..


Eka lääkärineuvola ois tulossa torstaina. Eikai siellä varmaan sen ihmeempiä. =) Ajattelin toivoa sieltä mukaani raskausdiabetestä ajatellen sokeriliuskoja ja -mittarin, minullehan sokerirasitusta ei edes tehdä nyt, koska useamman kerran on jo rd ollut, uskon sen olevan tälläkin kertaa. Aina olen sen ruokavaliolla saanut hoidetuksi, toivotaan että nytkin.


Heili ja ties mitkä viikot ;)
 
Pepponen, mulla nyt kasassa 14+4 ja olen tasan kerran käynyt neuvolassa. Seuraava neuvola tulossa 8.10, kasassa silloin 16+3. Ja sä oot jo kerran tavannu lääkärinki? Wau, mulla ei ensimmäistäkään kertaa vielä sovittuna...
Rakenneultra on sovittuna 7.11, silloin on kasassa 20+5. Mua kyl vaa edellee ihmetyttää nää eri paikkakuntien erilaiset käytännöt neuvolakäynneistä... Miten sulla pepponen toi nt-ultra oli järjestetty? Missä sut ultrattiin?
Tigerina minulle sanottiin 1. neuvolakäynnillä, että lääkärineuvoloita tulee olemaan raskausaikana yhteensä 3 kpl. Neuvolakäyntejä luvattiin olevan noin kerran kuussa aluksi ja sitten parin viikon välein sekä viikon välein ihan lopuksi. Neuvolassa olen käynyt nyt viikoilla 9+1, 12+6 ja nyt 16+4. Täällä Pirkanmaalla on ultrat keskusäitiysneuvolassa, omassa lähineuvolassa ei ole ultraa, joten sydänäänet kuunnellaan dopplerilla. Eli nt-utra oli viikolla 11+6 ja samalla kertaa sovittiin suoraan keskusäitiysneuvolaan rakenneultran ajankohta.

Eli eroja tuntuu olevan hurjan paljon kuntakohtaisesti. Omituista.
 
Nopponen mulla alkoi viime raskaudessa supistukset aikaisessa vaiheessa. Kävin lääkärissä niiden takia muutaman kerran. Aina sanottiin, että kaikki on hyvin. Koskaan en saanut saikkua eikä asiaan kiinnitetty enempää huomiota. No sitten tuli muutto. Toki jonkin verran varoin tekemisiäni (en mm. nostellut sohvaa ym.), mutta osallistuin paljon. No pian sen jälkeen alkoi supistukset. En ollut asiasta huolissaan, koska supistuksia oli ollut aikaisemminkin ja levolla rauhoittuivat. Menin seuraavana päivänä lääkäriin ja niin vain meille syntyi lapsi viikolla 30. Mulle on sanottu, ettei muutto sitä olisi aiheuttanut, mutta syy ei koskaan selvinnyt. Oman kokemuksen perusteella olisin varovainen, jos työ on fyysisesti raskasta ja supistuksia tulee jo. Parempi olla liian varovainen kuin katua. Me oltiin onnekkaita ja saatiin terve lapsi, mutta aina ei ole hyvä tuuri mukana. Tarkoitus ei ole pelästyttää, joten toivottavasti et säikähtänyt.
 
Rakenneultra on tehdään täällä päin viikolla 20-21. Eli kuukausi vielä odotellaan sitä... Mäkin oon yrittänyt toppuutella itseäni hankintojen ym. intoilun suhteen, jos jotain hirveää todetaan rakenneultrassa.

Neuvolakäynnit: olen käynyt neuvolassa kahdesti, ensikäynti oli 9+5 ja toinen käynti oli 12+6 neuvolalääkärikäynti eli tehtiin sisätutkimus. Tuntui tosi aikaiselta ja hiukan turhalta koko sisätutkimus, koska mut oli ultrattu juuri edellisellä viikolla. Seuraava neuvolakäynti on ensi viikolla ja vähän jännittää onko hemoglobiini romahtanut ja painonnousu mietityttää myös että tuleeko noottia...

Minkä verran painoa saisi tulla näin alkuvaiheessa? Jostain luin, että painoa ei tarvisi tulla lisää ollenkaan ennen puoliväliä, mut ei oo ihan niin mennyt :$.

Nopponen en menisi housuissasi töihin jos imurointikin jo aiheuttaa supistuksia! Parempi olla kotona ja levätä kunnolla. Toki jos esim. maanantaina on olo ok ja supistuksia ei ole ollut muutamaan päivään, niin sitten voi mennä kokeilemaan duuniin. Ymmärrän erittäin hyvin tuon, että tuntuu nololta käydä toteamassa että eipä pystykään.

Mun työ sisältää jonkin verran kuorman purkua ja painavien lootien nostelua ja raahaamista portaissa. Jos en pysty hommiin, niin kuormitan muita työntekijöitä ja se on vähän noloa. Syksyn mittaan on kyllä pakko ruveta keventämään, heruipa ymmärrystä sitten tai ei.

16+4
 
Minulla on rakenneultra 16.10. jolloin viikkoja 21+4 (?). Täälläkin päin alussa neuvola vain kerran kuussa ja lääkärineuvolasta ei vielä tietookaan.

Maha on vielä pieni ja kohtu reilusti navan alapuolella et kyllä se tosi paljon vaihtelee ihmisestä riippuen. Moni on kyllä alkanu vilkuilemaan mahansutua siihen malliin et kyllä sen jo huomaa mut monikaan ei viitsi vielä kysyä. :)

BabyBloom kysyit synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, minä sairastuin viikon sisällä synnytyksestä ja olin ihan osastolla hoidossa. Lääkkeitä söin yli vuoden. Minäkin toivon että ei tulis nyt niin rajuna kun ei tässä nyt niin iso elämänmuutos ole edessä mutta vaikuttavathan siihen kaikki hormonit , univelka jne. Olen syönyt alusta asti D-vitamiinia ja omega-3:sta ja synnytyksen jälkeen aloitan estrogeenikorvaushoidon. Katsotaan sit onko niistä mitään apua.

(.) Minulla on ollut todella energinen olo jo pitkän aikaa, tänäänkin touhusin koko ajan jotain, järjestelin paikkoja kotona jne. Olen nähnyt todella outoja unia missä vilahtelee päivän aikana vastaan tulleita asioita esim. töistä. Ei siis mitään painajasia vaan, noh, omituisia unia. Uudet rintsikatkin löysin kun tajusin mitata pitkästä aikaa mitan rintojen alta. Painan nyt 5kg vähemmän kuin esikoista odottaessani ja mitasta oli sulanut pois yli 5cm(!) Eli liivit löyty sit ihan helposti... :) B:stä C:hen on tissit kasvanu. Yks aamu töissä alko huippaamaan niin et piti ihan mennä istumaan. En tiedä johtuko alhasesta hemoglobiinista, verenpaineesta vai verensokerista. Söin sit voileivän ja huimaus meni ohi. Saatiin se naapurin tekemä valitus meidän koirista hoidettua, poliisi merkkas vielä naapurin nimen ylös et eivät ota ukkoa vakavasti jos vastaava ratkutus jatkuu. Itse asiassa naapuri sai maistaa omaa lääkettään kun jouduimme tekemään hänen koirastaan ilmoituksen kun alkoi rähistä ohikulkijoille ja ehti jo yhtä naista purra viikonloppuna. Toivottavasti tyypistä ei ole harmia enää... |O

Voimia kaikille supistusten ja vuotojen kanssa kamppaileville!

SoonFabille myös tsemppiä uuteen elämäntilanteeseen, toivottavasti saat lähipiiriltäsi apua ja tukea!

En nyt muistanut kommentoida varmaan puoliinkaan asioihin mihin meinasin mut joku toinen kerta sit! Voikaahan paksusti! ;)

Särö 18+4
 
Ihan uupunut olo ja turvonut olo, tuntuu ettei mitään jaksaisi, mut pakkohan se on jaksaa ;) Onkos muilla kilpirauhasen vajaatoiminta, me vaan vähän epäilen että miula on taas vajiksella. Kuukauden päästä vasta kokeet....

16+
 
Salmiakkia/lakritsia oon syönyt sen verran kun mieli tekee. En oo alkanut punnitsemaan määriä, kun sen verran harvoin sitä syön. Tietysti eri asia jos sitä menis päivittäin tai muuten usein.

Vitamiinit Mä olen alusta asti syönyt multivitan raskaus ja imetys vitamiineja. En ole huomannut vaikutusta oloon. Ainakaan hemoglobiiniin se ei ole auttanut, kun on laskenut. Rautakuurille varmaan joudun jossain vaiheessa :)

Soonfab Voimia yksin elämiseen :hug: Parempi yksin kuin huonossa parisuhteessa.

Mä olen alkanut jännittämään sairaalassa oloa. Mein esikoinen ei ole koskaan ollut yötä erossa musta, eikä hoidossakaan muutamaa tuntia enempää. Toivon siis nopeaa synnytystä ja max kahta yötä sairaalassa :D Eihän sitä voi ennustaa mitä tulee tapahtumaan, mutta toivoa aina saa. Nyt tuo tyttö on ollut niin äidin perään että.. Ei meinaa isikään kelvata :/

Tasan 1kk rakenneultraan :)
16+4
 
SoonFab4 tsemppiä uuteen elämänvaiheeseen!

Vitamiinit mulla on Minisunin Mam -vitamiineja. Niissä on vähän kaikkea. Ihan hyviä tuntuvat olevan, mutta eivät ainakaan flunssaa pitäneet loitolla. Se kiva pointti niissä myös on, että jos otan vitamiinin tyhjään vatsaan (vaikka söisin ihan pian siihen päälle) niin tulee paha olo ja pahimmillaan ihan oksennan.

Rakenneultra on meillä 23.10. ja viikkoja on silloin kasassa 21+2.

Maha ei ole mielestäni näkyvästi kasvanut yhtään. Mutta pakko sen on olla kasvanut kun työpaidoista kauluspaidat kiristävät alavatsan kohdalta. Normaalit housut kyllä mahtuu yhä jalkaan ja yhä meinaavat koko ajan tippua, vyötä en haluaisi millään kuitenkaan pitää ettei kiristä mahaa.

(.) Yskä on edelleen kamala! Ääni on alkanut palata, mutta yskittää välillä niin kovasti, että meinaan oksentaa. Niskat on myös ihan koko ajan jumissa. Hieroin sitten niskaani hierontatyynyllä niin kovasti, että nyt on niska kosketusarka. :D Eilen töistä lähtiessä huomasin, että auton rengas oli puhki. Onneksi oli peräkontissa renkaanpaikkausainetta ja työpaikka huoltoasemalla niin sain ilmaakin renkaaseen. Tunsin itseni vähän ylpeäksi, että pärjäsin omin avuin. :D Nyt pitää huilata, väsymys iskee.

CandleLight ja toukka 17+3
 
SoonFabille tsemppiä tulevaan! Toivottavasti saat läheisiltä tukea ja apukäsiä kahden vauvan kanssa :)

Täällä rakenneultra 22.10. kun 19+3, taitaa olla aikaisin tästä porukasta, mutta sille syynä aiempi raskaus. Perjantaina kontrolliultra joka jännittää tosi paljon. Neuvolassa kaikki ok, mutta kun on ollut polttoja, joudun pari kertaa kuussa vilauttamaa alapään tilannetta lääkärille ja liikunta täytyy rauhoittaa tosissaan. Kumpa nyt ei menisi kesken noiden takia kun tänne asti päästy :/

Kohta poksuu!

Kilu ja Onni-Unelma 15+5
 
Hellou taas pitkästä aikaa!

Ihanan paljon tekstiä, ja kovasti koetan päästä kärryille mitä kullekin on tapahtunut :) Sain isomman kouluhomman juuri päätökseen ja pystyn nyt vähän rentoutumaan ja keskittymään vain töiden ohessa omaan oloon ja odotukseen. Ensimmäiset pikkuiset vaatteet katseltuna jo, isompia hankintoja haaveillessa ;)

Ainakin ultrista oli puhetta ollut. Rakenneultra on meillä marraskuun alussa, taitaa olla sillon rv22 muistaakseni. Sitä ennen on parin viikon päästä neuvola ja viikko sen jälkeen suuhygienistin tapaaminen. Ennen tuota rakenneultraa pitäisi vielä vaan päästä sopimukseen siitä, kysytäänkö sukupuolta vai ei.. Miten muut olette ajatelleet, kysyttekö kumpi on tulossa?

(.) Oma napa alkaa pyöristymään mukavasti, ja tänään ensimmäinen puolituttukin kyseli millonkas on LA. :) Oma olo on muuten ihan mainio, ja onkin mukava että tuosta masusta voi päätellä vauvallakin olevan ihan hyvät oltavat. Ainoa mitä neuvolalääkärin mukaan pitää tarkkailla on verenpaineet. Täällä ne meinaa olla koholla, vaikka monella teistä muista kuulostaa olevan päinvastoin. Itsestä tuntuu että jotekin aina sitä mittausta neuvolassa jännitän, ja siksi ne lukemat on mitä on.. mutta toisaalta hyvä että pitää seurata, äiti on raskausaikana saanut lääkityksen verenpaineen vuoksi. Toivotaan ettei itsellä mene siihen kuitenkaan.

Näillä eteenpäin, hyviä vointeja teille kaikille masunkasvattajille!

Laia 15+5
 
Ainiin, muuttuhan mun kroppa, ei raskaudesta vaan imetyksestä. Tytölle ei kelvannut toinen tissi. Siihen kehittyi rintapaise. Juoksin terveyskeskuksessa, mut ei ne mitään tienny. Sit mut ohjattiin naapurikaupungin sairaalaan. Ei nekään päivystyksessä tienny mitään. Sano vaan, et ei se rintapaise oo. Yrität vaan pumpata maitoo. Sanottiin, et meil on vkl ristiäiset (oli torstai), et toivottavasti sit ei oo. Ku tyttö sylkäsee rinnasta pumpatun maidon pois.

Seuraava päivänä mentiin sinne uudestaan ja sit todettiin, et joo, on se rintapaise. Ne imi neulalla mädän pois rinnasta, ja jouduin jäämään sinne viikonlopuksi suonensisäiseen antibioottitiputukseen. Imetin tyttöä sitten yhdellä rinnalla yksivuotiaaksi asti. Tyttö oli viel kaiken lisäksi oikeen tissitakiainen. Pullosta ei olis millään halunnu juoda. Ristiäiset jouduttiin siirtää viime hetkellä. Mulle tuli avohaava rintaan, kun iho paiseen päällä meni kuolioon, mut on se jo parantunut ihan hyvin. Iho on vaan ohuempaa siitä kohtaa.

Mul on 15.10 rakenneultra. Vähä reilu kaks viikkoo vielä.

SMV78 17+2
 
Viimeksi muokattu:
Moooi! :wave:

mistäs täällä olikaan juteltu, unohtu jo ennenku kerkesin alottaakaan! :D Rakenneultra oli ainaki puheenaiheena. Meillä se on 18.10. jollon viikko tasan 21. Neuvolassa oon käyny sillon alussa viikolla 8 ja jtn ja nyt viime viikolla kävin sitte ekassa lääkärinneuvolassa. muita käyntejä ei sitte oo ollukaan. niin paitsi se nt-ultra.. seuraava neuvola oiski sitte 16.10. Eli sillä viikolla siis kaks käyntiä. :D noh, eipä tuo mitään haittaa! <3

Nyt oon alkanu huomaamaan masun kasvua jo täälläkin päin. Toki se on itelle näkyny jo pitemmän aikaa, vaan nyt se näkyy varmaan jo ulkopuolisilleki. ;) ei mikään jättimasu vieläkään, mutta pikku pallero alkaa jo muodostua. ihanaaa! <3 ootan jo niin kovasti että saisin ihan "oikean" vauvamasun! :p <3

Liikkeitä en oo vielä tuntenu ollenkaan! Tai muutaman kerran oon ihan pysähtyny miettiin että tunsinkohan jotain, mutta se voi olla ihan omaa mielikuvituksen tuotetta. Yhtään ku en tiiä että miltä niitten pitäs tuntua. :) Muuten olo on ollu hyvä viimeaikoina, PAITSI makeannälkä on alkanu kiusaamaan. Toki oon aina ollu semmonen herkkuhiiri että ihan normaalia käytöstä on kyllä meikäläisellä. Jotenki pitäs vaan pystyä hillitseen noita himoja. :stick:

Ihanaa syksynalkua kaikille masunkasvattajille! :heart:

Hanskius 17+6
 
minttu kiva kuulla, että reissu meni hyvin :cool:

rakenneultrasta Meillä se meni 18.10, oiskohan viikkoja sitten 21. tämä sen vuoksi, ku mies tekee yötyötä ja meidän piti saada mahdollisimman myöhäinen aika ja nehän tunnetusti menee aika nopsaa. Noh, eiköhän sitä jaksa odottaa :)

Tigerina Mulle terkka oikein suositteli salmiakkia ja lakeria, että paineet nousis. Tosin mulla kroppa on muutenkin tottunu alhasiin verenpaineisiin. Ennen raskautta, ku tulin koiran kaa lenkiltä ja ihmettelin kuin huippaa nii kovasti, nii verenpaineet oli just jotain 80/50 luokkaa. Normaalisti 90-100/70.

Bingo Ei mullakaan imettäminen mitään kiloja karisuttanut. Mulle tuli vain 8kg edellisestä ja ne kaikki hävis 3vkossa, mut ei se paino siitä yhtään enempää tippunu vaikka imetin kans 11kk:tta, joten kohtalon toveri :D

Nopponen Täällä niiin samoja fiiliksiä noiden suppareiden suhteen :hug: Mulla kans nyt helpottaneet, kun oon rauhallisemmin ottanut. Tuo on tosi kurjaa, kun yrittää liikaa miettiä miten ois kaikkien parhaaks. Ei muutaku teet niin, että "rehkit" kotona nyt vähän enemmän ja jos yhtään tuntuu, että se lisää suppareita, niin tiedät, että voit pyytää lisää saikkua. Ei tarvis ainakaan heti töihin mennä kokeileen. Itellä kans sama pelko, siis ennenaikaisesta synnytyksestä. Kovasti kans mietin, että miten oma kroppa kestää töihin paluun, mut aion käydä kokeileen, koska ekan kanssa supparit hävis jossain vaiheessa vaikka töihin palasinkin. Voimia!

soonfab varmasti helpottavaa, että olet saanut yhden asian päätökseen :hug: Millä mielin miehesi asiasta on? Meinaatteko hän olla tekemisissä vauvojen kanssa niiden synnyttyä? Ei oo pakko vastailla, jos et halua :)

SMV Täällä toinen joka kärsi rintapaiseesta :x Mää sain kuukaudeks rintaan dreenin, jonka kautta märkää huuhdeltiin pois. Onneks pääsin lopulta sillä ettei avohaavaa tarvinnu tehä. Kauhee kokemus, jota ei toivois kellekkään. :(

Täällä supparit nyt eilisen ja tämän päivän aika helpottaneet, toivottavasti pysyvätkin poissa. Lääkäri vasta ens ke, joten sinne asti on sinniteltävä ennenkuin tiedän kohdunsuun tilanteen.

Alisa & Hippu 17+4
 
Rupsahtamisesta olitte jutelleet. Mun mielestä on niin paljon tärkeämpiäkin asioita etten jaksa hirveästi miettiä. Tietysti haluaisin olla seksikäs oman mieheni silmissä jatkossakin. Mä olen tosiaan vasta 20 ja mun mielestä mä olen vähän rupsahtanu jo nyt, mulla on reippaasti raskausarpia reisissä, tisseissäkin jotain, pohkeissakin vähä ja kropan sivuilla lantiota ylempänä. Selluliittia ja ylimäärästä. Tukka on toisinaan kamala enkä tiedä mitä tekisin sille, ja naamassa näppyjä, ei kylläkää pahoja. Että joo :D

Liikkeitä en varmaan oo tuntenut. Välillä on tuntunu ku olis kupla mahassa ihan tässä lähipäivinä, mut ehkä ne on ollu vaa jotai ilmavaivoja.

Eilen uskalsin ostaa vauvalle ekan vaatteen. Potkarit, makso 50 senttiä. Siniset ja niissä on vihreitä sammakoita. Hauskat :) Sukupuolta en kyllä vielä tiedä mut poikaa oletan.

Omppulimu ja papu 17+1
 
Sukupuolen kysymisestä me meinataan sitä kysyä mikäli pieni suostuu sen meille näyttämään. Esikoisesta en sitä kysellyt.

Liikkeistä Eilen illalla kun menin sänkyyn pitkäkseni rupesi mahassa käymään hirmuinen pyöriminen, ihan kuin toukka olisi riehaantunut. :D Olipa niin kova heiluminen, että mieskin sai tuntea päältä muutaman potkun!!:heart:

(.) Töihin, aamuvuoroon on suunnattava! Olo on ihan hyvä, yskä vaivaa edelleen mutta on hieman hellittänyt. :)

CandleLight ja riehakas toukka 17+4
 
Huomenta tänne! Täällä onkin näköjään puhuttu paljon asioista, koitan muistella tässä kirjoittaessa mitä kaikkea.

Rakenneultra mulla on 17.10, silloin viikkoja muistaakseni kahdenkymmenen tienoilla.

Neuvoloita on ollut mulla jo 3, ensimmäinen oli viikoilla 10 ja jotain, toinen oli lääkärineuvola ja nyt tällä viikolla oli kolmas, viikoilla 16+5. Seuraava onkin sitten marraskuun alussa. Sanoivat että viikon 26 jälkeen alkaisi olemaan tiuhemmin kun on ollut tota raskausmyrkytystä aiemmin. Nytkin on ollut joka kerralla proteiini kahdella plussalla mutta sitten kun oon labraan kiikuttanut kunnon näytteen niin negatiivisena tullut takas.

Kehosta, tai tästä mun ruhosta, mulla jäi aikoinaan raskauskiloja ihan reippaasti tohon vyötärölle, ja muutenkin meinas ylipainoa kerääntyä kun vaan katsoikin herkkuja. Nyt oli raskauden alusta tullut vain vaivaiset 900g. Just ennen kun onnistuttiin tässä plussaamisessa olin pudottanut melkein 15 kg, joten saan ne nyt varmaan takas. Raskausarpia on myös ihan kiitettävästi mutta en mä niistä stressaa, oon omat raitani ansainnut ;)

Neuvolassa ei meinattu saada sydänääniä kuulumaan, eka th yritti n. 20 minuuttia ennen kuin haki vanhemman kollegan koittamaan. Kokeneempi th yritti sitten kymmenisen minuuttia kunnes vihdoin saatiin puksutus kuulumaan, tuntui siinä sitten liikkeetkin samalla kun pikkanen ampas karkuun anturia. :heart:

Mun on lähdettävä tästä päivystykseen jonottamaan sairaanhoitajalle, niin kamala flunssa iskenyt ettei tuu mieleenkään mennä loppuviikolla enää koulunpenkille. Perjantaina pitäis lentää Amsterdamiin kotia katsomaan ja sitä isukkia. Toivottavasti ei enää silloin ihan kamala olo ole.

Sateista loppuviikkoa vaan kaikille!
Anncarol+toukka 17+0 ¤POKS¤
 
Viimeksi muokattu:
sukupuolesta Oon ollu tosi malttamaton kumpi sieltä on tulossa, mut eilen iski sellanen olo etten haluukkaan tietää. Eli ei kysytä, paitsi jos mies nyt välttämättä haluaa. :)

Liikkeet tuntuu nyt päivittäin ja ihan napakoita jo, aika jännä miten ne viikossa voikin vahvistua näin reippaasti. Jumpat on aika usein käynnissä ja töissäkin tulee ihan yhtäkkiä hymy naamalle kun kuuntelee pikkuisen kuperkeikkoja :)

maha: On jo iso, ja kauhistuttaa miten iso miusta muutenkin tulee.. :0 Siis selvästi huomaa eron viime kesään tässä miun olemuksessa,on jotenkin muumimammamainen olo, kun normisti oon tissitön ja mahaton ;)

Imetys
On miulla vieny kyl kilot hyvin, tosin imetinkin 5-10 kertaa yöllä, eli vauva oli todellinen yösyöppö. Ruokavaliolla ja liikunnalla oli toki osuutensa asiassa. Mutta luulen ttä tästä kolmannesta se voi olla taas vaikeempaa tiputtaa.

rv16+
 

Yhteistyössä