*~ Maaliskuun mussukat 2013 ~* Tammikuussa

Mam Minä lilluin altaassa esikoista synnyttäessä siinä avautumisvaiheen alussa (KYSissä on yksi allas) Oli kyllä ihan toimiva mut mulle tuli lopulta niin kuuma et piti tulla sieltä pois (veden on oltava mahdollisimman lämmintä et se auttais) Aion sitä kyllä kokeilla tälläkin kertaa jos se vain on vapaana. Lämmintä suihkuakin vois kokeilla.

Triida Oi mitä luksusta kun oot päässy irtautumaan arjesta! Praha on kuulema hieno paikka :)

Hoitovapaata aion pitää ainakin siihen asti kun kuopus on 1v2kk. Silloin olis toukokuu 2014. Töihinpaluu on myös siitä kiinni saanko lapsille paikan entiseen päiväkotiin. Voi olla että joudun odottelemaan paikkaa kesäkuuhun asti tai kauemminkin. Rahastahan se loppupelissä on aika paljon kiinni kuinka kauan pystyy kotona olemaan. Onneksi saan tällä kertaa kuntalisän kh-tuen päälle.

Tervetuloa Pikku M!

(.) Minulla on ollu nyt ekaa kertaa ihan kunnon harkkasupistusmaraton. Oikeestaan parin tunnin ajan on supistellu, alussa aika napakastikin mut kuitenkin kivuttomasti. Nyt alkaa jo helpottaa. Oli näitä edellisessäkin raskaudessa ja taisivat alkaa jo aiemmilla viikoilla eivätkä tehneet mitään kohdunsuulle. Kai se kuuluu näillä viikolla ihan asiaan.
Huomasin muuten hassun sattuman: esikoista odottaessa minulla oli la samaan aikaan kuin Nightwishin Anette Olssonilla ja tänään oli Iltalehen sivuilla et hän saa vauvan helmi-maaliskuun vaihtees. Eli taas samoihin aikoihin :)

Särö ja Jalo 33+1
 
Viimeksi muokattu:
Pokspoks 33+0

Hiljaiseloa 9pv, 4.1 oli ultra paineen takia ultrassa sain käskyn makoilla pelkästään 1pv olin sairaalassa tarkkailussa ja 3pv täyslevossa kotona. Oli hankalaa mulle. Paine väheni ja supistukset alkoi. Ultrassa sanottiin ett saatta olla että vauvasta tulee helmikuinen. Onneksi viikot on jo hyvät.

Hankinnat ja vaunu-ongelma ratkennut! Vaunut vihdoin löydettiin valinta lopuksi perustui siihen että vaunuihin saa tarvittaessa lisäistuimen. Ulkonäkö miellytti ja tuntuivat hyvoltä. Meille kotiutuu 2 vko kuluttua: Babyjogger City Select rattaat - Onyx, Yhdellä istuimella - Lastenturva.fi emme hankkineet tuolta. Meillä oli liikessä tarjous 680e sisälsi istuimen ja vaunukopan. Olen kyllä onnellinen että löysimne vaunut :) Turvakaukalo Maxi-Cosi Cabriofix
Samalla reisulla hommasin vauvalle vaatteita vähän ja uuden äippäpaidan.

Masukki on hurja liikkuja potkii niin paljon kyllä on välillä kipeitä tekeviä. Painoa n. 1700g ja pituutta 37cm.

Olo on iha ok. Närästystä on ja selkä särkyjä :/ Mutta kyllä tämä tästä.

Kotona olo oon aatellu n. 1,5 vuotta- 2 vuotta. Saa nähdä nyt mitä tulevs pitää. Saatan tehdä keikkaa välillä .. Paha sanoa oma työ on mieluisaa :)

Imetyspaida ja liivit mulla on nyt tilaus mamamia.fi sieltä on tulossa yhet liivit ja imetyspaita.
Ihanaa viikonloppua

Juli ja Ensku 33+0
 
Viimeksi muokattu:
Imetyspaitoja olen hankkinut ekaa kertaa elämässä. kaikki kirpparilta löytynyt ihan sattumalta. 5kpl löytyy. kaksi pitkähihaista ja kolme lyhyt hihaista. Imetysliivejä pitää hakea vielä parit, muutamat on ennestään.

Supistuksia on edelleen paljon, harkkasupistuksia päivittäin ja yleensä pari kipeää iltaisin. Mutta ei mitään säännöllistä, joten uskallan ottaa ihan normaalisti. parin viikon päästä äitipoli käynti ja näkee saako jatkaa samaan malliin. Näytille pitää mennä jos tästä tihenee nuo kipeät supistukset ja tuo ärsyttävä paineen tunne. kun tulee kipeitä supistuksia tuo paineen tunne korostuu, joten siitä supistelusta johtuvaa se melko varmasti on. Tuttu paine peräpäälle.

Apua kun te ekat menette jo pitkällä. viimeisetkin ylittää pian rv30 raja pyykin. <3

Mä voisin vaan nukkua nyt koko ajan. Joku ihme kausi menossa, yksi iltapäivä menin n klo 17 nukkumaan hetkeksi... mies antoi nukkua melkein klo 20. Ihan ei meinannu löytyä yöllä unta :kieh:
tänäänkin makoilin ensin tunnin ja nukuin päälle toista tuntia. ihan kooma olo, mutta selvästi tää vaihe on nyt joku väsy kausi. yöt menee huonosti kun särkee lonkkia ja sääriä ihan pirusti. Jatkuvasti heräilen yöllä. Onneksi pienin nukkuu jopa 3h päikkäreitä ja isommat voi siksi aikaa laittaa mun kanssa olkkariin kattomaan elokuvaa niin saan vähän päivisin levättyä.

Meillä mies on joka toinen viikko illassa ja joka toinen aamussa. lisäksi opiskelee joka toinen viikko kolme päivää. Nyt alkaa tuntua, etä huh hei tätä tulevaa kevättä. ainut sellainen mietinnän aiheuttaja on tuo joka arkipäiväinen eskariin vienti, kerhoon viennit ym muut muskarit. Mä inhoan yli kaiken jatkuvaa kellon kanssa elämistä. tätä tää nyt taitaa vaan olla useamman vuoden kun ei nuo tuosta ainakaan pienene.... voi kun oliskin vain pieniä kaikki <3 silloin on kuitenkin niin rauhallista kun ei ihan pienillä tartte olla mitään harrastuksia vielä. meidän 5v:s ei haluaisi nyt enää muskaria niin ajateltiin, että keskustellaan sen kanssa vielä ja jos ei enää halua mennä niin ei tietenkään ole pakko. se on muutenkin keskellä meidän nuorimmaisen päiväuni aikaa ja se pitäisi aina herättää niin sopis enemmän kuin hyvin. hyvin tuolle 5v:lle riittää kaksi aamupäivää kerhossakin.
Onneksi miehelle paljon pekkasia käyttämättä, lomaa ja isyyslomakin tiedossa. Ehkä me selvitään. =)

Parturia kaipais mun pehko... väriä ja leikkausta. kun sais ajan varattua, mutta ei meinaa muistaa ittestään huolehtia. ei jaksais mitään ylimääräisiä juttuja, ihana vaan olla möllötellä kotona. Onneksi on suht pitkät hiukset niin ei ole niin justiin.
 
Juli87: Voimia lepäilyyn, täällä se on niin tuttua... : / Mutta mitäpä ei pienten vuoksi tekisi... Toivottavasti vauva malttaa pysyä vielä pitkään massussa. Minulla myös tulossa helmikuinen, koska se suunniteltu sektio edessä... Mutta viikot on jo ihan hyvät onneksi jo... 4vk ja lapsi luetaan jo täysiaikaiseksi, siinäpä sitä tavoitetta. :)

Kotona
aion olla vähintään sinne 2014 kevääseen, mutta toiveena olisi jopa 2014 syksyyn ku taitaa olla viimeinen lapsi ni haluaisin nauttia kotona mahdollisimman pitkään näiden kahden kullanmurun kans sitten... (kunhan tämä toinen saadaan ehjänä ja terveenä ensin maailmaan...)

Minä ostin yhdet imetysliivit lisää, loput liivit ja paidat on esikoisen ajoilta vielä ihan hyvässä kunnossa... :)

Tervetuloa Pikku M joukkoomme! :)

Allas on myös meidän synnärillä, tosin esikoisen aikaan mun synnytyssalissa sitä just ei ollu ja allas huone oli varattu, joten ei tullut mahdollisuutta kokeilla... Vedet meni kyl vasta myöhemmin joten mahdollista ois ollu... Nytpä en sitte taaskaan pääse kokeileen ku se leikkaus eessä. : /

mam:Jep, ei tartte kauaa olla pystyssä ja pitkään kävellä kun on paineen tunne alkaa ja alapää kipuilee ikävästi... : /

Alisa: Toivotaan että sairasloma auttaa eikä apikat ala lisää pehmenemään ja aukeileen... Mutta hyvät viikot jo sinänsä meillä. :) Itse olen myös peloissani maanantain ultraa ajatellen et mitä alapäässä on tapahtunut kun viimeisten 2 viikon aikana on kipeät supparit lisääntyneet huomattavasti... Levossahan minä jo olenkin sen vuotelun takia mut siitä huolimatta supparit vaivaa. Toivotaan ettei kuitenkaan liikaa oo kaula lyhentynyt... mutta eikös se näillä viikoilla ala jo muutenkin lyhentyä...? Jep, 4vk ja vauvojamme pidetään jo täysiaikaisina. :) Siinä vaiheessa VIIMEISTÄÄN minut jo leikataan... todennäköisesti jo aiemmin jos vaivat lisääntyy...
Tsemppiä saikkuiluun ja muistahan ottaa rennosti, sitä itsellenikin hoen kun olo on välillä hyvä, ettei sitten kostaudu... :)

( . )Täällä kaikki kuten ennenkin, tylsää makoilua, istumista ja hyvin pieniä askareita mitä uskallan tehdä... eli en juurikaan mitään... Onneksi on kuitenkin lauantai ja koko perhe kotona. :heart: Ja poksuuhan se minullakin tänään. :)

Nopponen 33+0
 
Tsemppiä Juli ja Nopponen! Toivottavasti pikkuiset pysyy masussa mahdollisimman pitkään. Onneksi me ruvetaan olemaan jo turvallisilla viikoilla. Alisalle myös voimia saikulla oloon ja malttia lepäilyyn.

Mulla oli ennen joulua kohdunkaulaa jäljellä vain 2cm, ei ollut vielä pehmennyt mutta 1,5cm lyhentynyt syyskuun lekurikäynnistä. Maanantain ultrassahan sitten selviää tämänhetkinen tilanne ja miten päin vauva on, sekä kokoa. Ei varmaan tule uni silmään su-ma yönä kun jännittää.

Rintapumppu on nyt meilläkin hankittuna, tänään raahauduin Maksi Makasiiniin ja siellähän oli Ainun käsipumppu tarjouksessa alle 20e! Samalla tarttui mukaan liivinsuojia. Kannattaa siis käydä muidenkin tsekkaamassa Tarjoustalo / Tokmanni / Maksi Makasiinin myymälät jos edullinen pumppu on hankintalistalla!

Lapsilisä oletteko hakeneet jo? Mä tajusin juuri, että sitähän olisi voinut kaiketi hakea samalla kuin äitiysrahaakin. Mulle tuli päätös siitä eilen, aika naurettavan pieni summa ja lisäksi 20% veroihin, voihan helvata. Ei ehtinyt tulla 6kk työssä täyteen, joten vähän harmittaa. Mähän olin elokuuhun saakka työttömänä ja tuloni olivat n. 400e / kk (edellinen verotus osa-aikatyön ja työttömyyden mukaan, joten se ei olisi ollut edullisempi vaihtohehto).
 
Viimeksi muokattu:
Mam_87 Painoarvio oli 1400g ja viikkoja oli tuolloin 27+1.
katoin just esikoisen äitiysneuvolakorttia, ja siellä oli 28+6 viikolla painoarvio 1260g, ja esikoinen oli syntyessään hiukan päälle 3,5kg.

Santzuu
 
Niittyvilla Mä laitoin lapsilisä hakemuksen samalla kuin äityisrahankin jo marraskuun alussa, mutta en ole saanut mitään päätöksiä kumpaankaan..:O Millonkohan nekin tulee? Teille osalle tuntuu ainakin jo tuleeen.

Sitten tuo painoarvio, meille ei oo sanottu painosta oikeestaan mitään. Vaihteleekohan käytäntö siinäkin, vai oletteko te itse sitä kysyneet, vai onko sitä ihan erikseen tarkkailtu? Olin juuri tällä viikolla synnytyspelko keskustelussa naistenklinikalla kätilön kanssa ja hän sanoi, että vasta loppuraskaudessa eli n. vkolla 36 tehdään vika lääkärin tarkastus jossa selvitetään sitten kaikki. Ei kuitenkaan ennen sitä.. :O

Meillä on oikeestaan jo kaikki hankittu valmiiksi, tällä viikolla käytiin hakemassa loput ja muutama huutonetti huuto pitää vielä käydä kotiin hakemassa. :) Ostettiin jo vaipat, rasvat ja muutkin valmiiksi, ei tarvitse sitten myöhemmin enää, kun tuntuu, että koko ajan tulee lisää jotain vaivoja. ;) Itselle pitää saada vielä yhdet imetysliivit ja muutama imetspaita. Olen yrittänyt katsoa netistä, mutta en oikeen uskalla tilata kokeilematta, kun kuitenkin menee hutiin. Oletteko te käyneet tuossa kalliossa sellasessa liikkeessä kuin Lapsenpäästäjän puoti? Siellä näytti olevan kivoja vaatteita, mutta en uskalla tilata, täytyy mennä paikan päälle kokeilemaan.:) Entäs mitä mieltä olette H&M imetysvaatteista? Onko muita tuollaisia halvempia kauppoja teillä tiedossa mistä niitä saisi?

Mä olen kanssa ollut nyt maanantaina 2 vkoa saikulla supistelujen takia, kohdunkaula oli pehmentynyt sillon kaksi viikkoa sitten tarkastuksessa. Työt kutsuis taas tiistaina. Vähän pelottaa mitä siitä tulee, kun supistelut alkaa melkein heti jos joudun pitkään pystyssä tai istuma-asennossa olla. Sitten kun nukun myös tosi huonosti, niin mietin että nukahdanko sinne. : / Ääh.. jotenkin en halua saikkuakaan hakea, mutta en tiedä mitä olisi järkevintä tehdä.. Töitä jäljellä enää tammikuu kuitenkin ja sitten äippälomalle virallisesti. :)

Huoh, tulipas romaani, mutta on niin tylsää täällä yksin kotona, tai koirien ja kanin kanssa, kun mies lähti keikalle...
 
Pikku M Tervetulloo joukkoon! Sinut on laitettu listalle =) Onko monesko lapsi tuloillaan? eka?

Minä jätin 9.11 äitysrahahakemuksen,nii tällä viikolla tuli päätös vasta...lapsilisähakemuksesta ei tuu erillistä päätöstä,ennekun sitä aletaan maksaa,eli syntymää seuraavan kuukauden alusta,eli huhtikuussa tulee ilmoitus. =) Kelan sivuilla näkee nuo hakemuksien tilanteet.

Jemimi ja pikku-ukko 30+6
 
Niittyvilla Minä hain lapsilisää samalla äitiyspakkauksen ja äitysrahan kanssa. ja meinasin muutosverokortin tehä etuuksia varten verotoimistossa,on se 20 prossaa paljon muutennii pienestä rahasta. Siinähän päätöksessä lukee,että halutessaan voi verottajaa pyytää laittamaan kelaan muutosverokortin. =) että ennakonpidätys tehään sitten sen uuden verokortin mukaan.


Jemimi
 
Älytöntä, että noissa päätöksissä kestää noin kohtuuttoman kauan!:O Mä laitoin marraskuun lopulla ja ehdin jo silti alkaa tuskastua, kun mitään ei kuulunut. Mutta just olin ottamassa kelaan yhteyttä tällä vkolla, olikin päätös ilmestynyt kelan omille sivuilleni. Ja sain kun sainkin rahan laskettuna viime kevään tulojen mukaan, vaikka en jaksanut tähän mahdollisuuteen uskoakaan. Todella helpottavaa ja mahdollistaa sen, että voin edes harkita niitä erkan opintoja, joista aiemmin kirjoittelin. Toiv PikkuM:lle tulis päätös pian!

Mä en muuten edes tiedä, hainko samalla lapsilisää vai en. Pitänee tarkistaa.

Ai niin,aikooko monen miehet hyödyntää uuden mallin mukaiset isyysvapaat? Meillä mies varmastikin pitää kaikki, mitä mahdollista ja sen lisäks ehkä osan vanhempainvapaasta..

T+M 30+?? (täytynee ihan käydä tarkistamassa kun en pysy laskuissa mukana...)
 
Pikainen tiedustelu...
Oliko täällä joku jolla oli "kokemusta" hepatogestoosista? Mulla kun on nyt viikonlopun aikana alkanut jalkapohjat kutisemaan varsinkin yöaikaan ja olen tässä mietiskellyt että pitäisikö maanantaina soitella neuvolaan ja pyytää varmuudeks lähete labraan? Toinen vaihtoehto voi olla että se on pelkkää atooppista kutinaa kun mulla toi atopia on :| jotenkin vaan mietityttää kun koskaan ei oo jalkapohjista kutissut....

Sannamary ja sissi 31+6
 
Muutosverokortista tyhmä kysymys: kuinka tuo käytännössä tapahtuu? Voiko homman hoitaa netissä vai pitääkö lähteä verotoimistoon jonottamaan?

Imetysliivit on mullakin vielä hankkimatta. Samaa olen miettinyt kuin pikku M, että miten Lindexin tai H&M imetysliivit, onkohan ne ihan hyviä? H&M:llä näin aiemmin syksyllä kivan näköisiä, kevyesti topattuja imetysliivejä eikä maksanut hirveitä. En oikein tiedä mikähän koko olisi viisainta valita, kun tällä hetkellä olen 80C (normaalisti 75B) eikä oikein tiedä paljonkohan rinnat vielä paisuu kun maito nousee... Inhottavaa on liian pienissä, puristavissa liiveissä olla. Pitäisikö siis ostaa varalta isompi koko, esim. 80D?

32 + 3
 
Imetysliivit, ne ainoat jotka olen hankkinut uudet tässä raskaudessa, ostin juurikin h&m:ltä... Olivat sellaiset hyvin kevyesti topatut... Päälläkin tuntuivat hyviltä... kunnes nyt menin kokeileen yks päivä ni taisipa käydä niin et fiksuna ostin liian pienen ympärysmitan... Ainaki nyt tän mahan kans puristi... Vaikka mielestäni ostin reilut silloin, eli kokoa isommat ympärysmitaltaan ja kuppikoolta kun normaalisti, sen kokoisia mun esikoisen aikaiset liivt on ollu (jotka kylläkin Triumph-merkkisiä, hyviä olivat nekin, mut niissä ei oo mitään toppauksia...) Jospa ne sit kuitenkin istuis ku maha tästä pienenee... :)

Sannamary: Mulla ei oo kokemusta itsellä tuosta hepatoosista, mut tutulla oli ja sillä kyl paheni se sit lopen niin et käynnistettiin rv 37... Siis kutisi jokapuolelta lopussa jo eikä enää yksinkertaisesti pärjänny asian kanssa enää... Kannattaa mielestäni soittaa sinne neuvolaan ja tutkia asia.

Triida:Mun mies käyttää näillänäkymin kans ekaa kertaa nää uuden mallin isyysvapaat, esikon kohdalla käytti vaan isyysvapaan ja isäkuukausi jäi käyttämättä ku ois lyhentänyt mun vapaita ja olin silloin työtön. Nyt ku oon vakkari ni suunnittelin jo hienosti miten sit tehään... (siis jos nyt kaikki menee hyvin loppuun asti, toivottavasti en manaa huonoa onnea ku vauvakin viel massussa... : / ) Arvelin et ku mun äitiysloma loppuu joulukuun alussa, meen töihin tienaan ( ja juurikin ottaisin paljo pyhäpäiviä työpäiväksi et saisin mahdollisimman paljon hynkkyä, paitsi jouluaatoa en tietty ku eka joulu pienen kans...) Sit jään kodinhoidontuelle niin kauaksi ku vaan talous kestää... Näin mielestäni voitamme rahallisesti kun et jäisin vaan suoraan hoitovapaalle... Mut näähän vielä tarkentuu sit ens vuoden loppu puoliskolla...

Huomenna oikein kunnon tarkka äitipolin lääkärin ultraus... Jännittää!!! Joko antavat leikkausaikaa vaan mitä meinaavat?? :p Kunhan nyt eivät osastolle vielä ottais. ;)

Nopponen 33+1
 
Niittyvilla: siis kelan tuille ja muille sosiaalietuuksille maksetaan veroa vähän eri tavalla kai kun muuten, kun niistä ei mene sitten TyEl tai muita maksuja enään. Eli jos laskettaa sosiaalietuuksille muutosverokortin, veroprosentti on kovempi kun olis samansuuruisesta palkasta. Mie laskeskelin tuossa, niin itsellä se ei ainakaan kannattaisi, se muutosveroprosentti jäis joka tapauksessa vaan ihan himpun alle 20 %. Ja se 20 % taas on toisaalta luultavasti ihan liian vähän jos aikoo olla tai on ollu töissä tänä vuonna. Mie laskin pelkälle äitiysrahalle tuon :O
Mie oon antanu itseni ymmärtää, että jos tuloja on enemmän kannattaa toimittaa muutosverokortti, ettei saa mätkyjä, mutta että käytännössä veroprosentin pienentäminen muutosverokortilla tuon äitiysrahan osalta on aika usein turhaa :(
 
Imetysliiveistä Ostin esikoisen aikaan myös lindexiltä ja H&M:ltä parit imetysliivit. Mutta ne jäi käyttämättä kun olivat jotenkin niin epämiellyttävät päällä. Puristivat tai olivat löysät vääristä paikoista. Lemppareiksi muodostuivat Carriwellin saumattomat imetysliivit. No oli ihanan pehmeät kun rintojen alueen iho on ainakin aluksi niin herkkänä.
 
Niittyvilla Itse ainakin onnistuin tuon muutosverokortin tekemään netissä. Just viikolla tein. Tarkoituksena oli tarkistuttaa työtuloille verokortti kun on vähän tuloja nyt tammikuussa tiedossa vaikka olenkin hoitovapaalla. Syötin sinne sitten tiedot myös näistä maksettavista etuuksista tänä vuonna eli äitiyspäivärahat ja parin kuun kotihoidontuet (mätkyjen pelossa). Niin se automaattisesti teki siittä muutosverokortin myös Kelaa varten. Toki 19,5% siihen tuli ja 20% menis muuten eli en ainakaan isoa hyötyä tuosta saa.
 
Pikainen tiedustelu...
Oliko täällä joku jolla oli "kokemusta" hepatogestoosista? Mulla kun on nyt viikonlopun aikana alkanut jalkapohjat kutisemaan varsinkin yöaikaan ja olen tässä mietiskellyt että pitäisikö maanantaina soitella neuvolaan ja pyytää varmuudeks lähete labraan? Toinen vaihtoehto voi olla että se on pelkkää atooppista kutinaa kun mulla toi atopia on :| jotenkin vaan mietityttää kun koskaan ei oo jalkapohjista kutissut....

Sannamary ja sissi 31+6
täällä ollut kolmessa edellisessä odotuksessa. soita ihmeessä. mulla alkoi kutina masulta, jalkapohjista ja kämmenistä. esikoisen kohdalla jo ennen rv 30, arvojen nousu huomattiin rv 32+ , toisen ja kolmannen kohdalla kutinoita rv 30 alkaen ja nousu vasta rv 34 tienoilla. Mutta mieluummin varmistaa tilanne =) mulla kutinat nyt alkaneet, mutta maksa-arvot oli ainakin vielä ok, sappihapot saan huomenna tietää.

Leo
 
Imetysliiveistä Esikoisen aikaan mulla oli H&M:n liivit, oli ihan hyvät silloin. Nyt on rinnat isommat kuin oli silloin (on tuota kokoa tullut muutenkin) niin ahdistaa jo valmiiksi mistähän liivit saan. Jyväskylän Liivi&Sukka-liikkeestä oon nyt useamman vuoden kaikki liivini ostanu, ovat kalliita mut rahan arvosia. Sieltä ajattelin käydä nyt kysymässä löytyykö ja mistä sitten kannattaisi etsiä jos ei löydy. Mulla tuo liivien koko normaalisti on 85H.

(.) Vaunut kaivoin tänään varastosta ja pesin kankaat. Hyvässä kunnossa ovat säilyneet pitkästä varastoinnista huolimatta. :) Ovat Brion vaunut, vuosimallista ei ole mitään hajua. Pikkuinen on elämöinyt taas mukavasti, kunnon pyörimistä pitänyt yllä.

CandleLight ja poju 33+0 POKS!:heart:
 
Imetysliiveistä Viime raskaudessa mulla tais olla oikeestaan vaan toppeja käytössä imetyksen ajan, aiempien aikana on ollu imetysliivejä, jotain tyyliin anttilan tai h&m. Tärkein ominaisuus mun mielestä on liiveille se, että ne saa helposti auki ja kiinni yhdellä kädellä. Nyt oon ostanu h&m:ltä liivejä ja yhet carriwellin. Ainakaan raskausaikana ei tissit oo paisunu niin paljoa kuin edellisissä, johtuen että kaksi kuluttaa energiaa enemmän, mutta saa nähdä miten käy synnytyksen jälkeen...

Viime viikolla sain äitiyspäivärahapäätöksen ja sairasloma-ajalta myös ja kivasti helmikuussa ei tuu sit rahaa... Tammikuun loppupuolella maksetaan jotain saikkurahoja ja ä-pvrahan eka erä tulee sit maaliskuun alkupuolella. Pakko sit vaan siirrellä laskujen eräpäiviä. Noh, tasaantuu se sit siitä kevään myötä. Verot saa Kelan rahoista mennä sillä 20 %:lla ja verokortti, joka mulle tuli saa mennä palkanlaskentaan, ettei mee lomarahat sillä 60 %, sais ees joitain kymppejä enemmän :)

vauvojen liikkeet tuntuu jotenkin tosi selvästi, ihan hurjan näköstä, kun voi pienen jalan erottaa liikkuvan mahanahkan alla. Vettä ainakin sanottiin olevan normaalisti, mutta alkaa kai niillä olla kokoa jo sen verran, että siksi erottuu niin hyvin. Sit hassua kun molemmat on rt:ssä ja päät vaan heiluu ja muljaa tuolla lonkkien välissä alhaalla :D Siitä oon yllättyny, et ei mun maha oikeestaan ihan jättimäinen vielä oo, vaikken ite oo mikään pitkä ja siellä kaks melkein kaks kilosta vauvelia möyrii.

Onko joku huomannu et suihkussa käydessä paineen tunne lisääntyisi?? Mun on pakko käydä vaan pikaisesti suihkussa, koska olo tulee ihan oudoks just ton paineentunteen takia. Vaikka seisoisin muuten pystyssä saman ajan, sitä ei tuu...ihan ihmeellistä :O

Lepäilevä SoonFab ja möyrijät 32+5
 
Imetysliivit mä ostin esikoisen aikana h&m:ltä ja silloin ostin kokoa isommat. Sovittaessa ne tuntui vähän väljiltä. Maidon juuri noustessa ne oli pienet, mutta kun nousu tasaantui niin ne oli sopivat. Nyt ne liivit on jo valmiiksi sopivat, joten pitää ostaa uudet liivit (varmaan sieltä H&M:ltä tai jotkut muut suht edulliset).

Me käytiin tänään ostamassa vauvalle lipasto, jonka mies lupasi koota huomenna. Enää puuttuu yksi aluslakana, huppupyyhe, peppupyyhkeitä, tutteja, pullo hätävaraksi, kynsisakset, hoitotarvikkeita, pipo ja vanuhaalari :) Itselle pitäisi ostaa ne imetysliivit ja liivinsuojuksia. Vauvakirjakin pitäisi vielä löytää :)

Nallu ja pikkuveli 32+1
 
Kävin tänään ostoksilla ja ostin liivit ja suojia. Ja jäihän tuolta alennusmyynneistä käteen myös parit potkuhousut ja sellainen kiva kirkkan vihreä sammakko fleece :) H&M:n isoimmat liivit ei muuten menny päälle piti ostaa vähän tyyriimmät. En tiedä onko joka H&Mssä isoin koko 80E, mulla normaalisti on 80D/E eli ei toivoakaan, että nyt menis nuo päälle. Yritin kyllä, mutta meinasi usko loppua kun en meinannut saadakaan niitä pois päältä..

Mulla on mahassa ollut tsembalot päällä nyt muutaman päivän. Olin iloinen kun viime torstaina poika pungersi itsensä raivotarjontaan kun on sitkeästi köllötellyt melkein poikittain. No, meni eiliseen ja kääntyi takas perätilaan. Mutta, nyt on taas tänään kääntynyt toisin päin. Olen ollut tosi yllättynyt kun ajattelin mukelon olevan jo sen verran iso, että kääntyminen olisi hankalaa ja itsekin tunnen sen möyryämisen vähän liian hyvin- sisuskalut huutaa hoosiannaa.. Onko muilla näin aktiivisia kääntyiljöitä? Vähän huolettaa ettei saisi sitä napanuoraa solmulle tuolla zumbaamisella..

Täällä oli joku (en nyt pääse edelliselle sivulle tarkastamaan nimeä kun on tää viesti kesken), joka oli joutunut luopumaan Westie koirastaan... Meilläkin on Westie ja kyllä surku tulisi, jos siitä pitäisi luopua. Eli voimia sinne!!

Eipä tässä tämän kummempia.. Joskohan tämä valas vyöryisi sänkyyn kohta..

Rena ja Kieputtaja 32+4
 
mam täytyy yrittää löytää joku tasapaino millä olotila pysyis hyvänä. Tosin tähänkin asti oon kuvitellu, että ei nää supparit saa mitään aikaan ja olo on kuitenkin pääasiassa hyvä :/

kotona olosta haaveena olis olla kotona 2014 syksyyn asti, mut kaikki riippuu täysinmiehen työtilanteesta... Toivon todella, että mun ei tarvi palata töihin jo vuoden alusta.

juli onneks sullakin alkaa oleen viikkoja jo hyvin kasassa :hug:

leo mulla kans unta riittäis aina jossain vaiheessa. Väsyny oon varsinkin sillon, jos öisin tulee valvottua. Onneks meidänkin tyttö nukkuu hyvin päikkärit, nii saa ite levättyä. :)

nopponen kiitos! Täytyy vain ottaa rauhallisesti ja kuunnella omaa kroppaa. Mulla ekassa kohdunkaula pysy koko raskausajan synnytykseen asti muuttumattomana, nii siks vähän säikähdinkin. Tosin saattaa tää olla normaaliakin, mut parempi olla nyt kotosalla :D ja onneks viikot on nii hyvät, että mahdollisuudet on jo hyvän kokoseen babyyn :) tosin mulla on sellanen kutina, että täysiaikaseks tää menee kaikesta huolimatta ;)

niittyvilla kiitos! :) en edes aju nu, että lapsilisää ois voinu jo nyt hakea :O

Meillä Miehen ois tarkotus pitää kaikki mahdolliset vapaat :D

Omaa napaa: jännä miten mulla öisin supistelee paljon enemmän mitä päivisin. Joka aamu vatsa on kivikova ja silleen inhottavasti kipeä, nipistelee jotenkin oudosti. Alapäätä tai pikemminkin häpyluita vihloo joka kyljenkäännön yhteydessä : /
Sitte lisää marinaa, mulle on ilmeisesti tulossa flunssa.. Kurkkukipu pahenee koko ajan ja nyt illasta on tuntunu, että niskalihakset on ihan jumissa.. :snotty: toivottavasti tää nyt ei enteilis ihan hirveetä flunssaa, ku just kehuin etten oo ollu sairaana piiiitkään aikaan.
 
Voimia kaikille vuodelevossa olijoille ja muillekkin + kivaa alkavaa viikkoa! :wave:

Kotona olosta oli ollu puhe. Eli katsoin että saisin vanhempainpäivärahaa 9.12.2013 asti, eli siihen asti sitten. Toivon että onnistuu tuolloin opiskelujen jatkaminen, pakko opiskella loppuun ennen seuraavan yritystä. Enkä kuitenkaan haluais suurta ikäeroa sitte tälle neidille ja toiselle lapselle.

Hankinnoista.. meiltä puuttuu varmaan vaikka mitä. Äitiyspakkaus tosiaan on ja ite oon ostanu muutamia vaatteita. Myös rintarepun hommasin ku käytettynä edullisesti sain. Tässä kuussa ollaan menossa hakemaan siskoltani hoitopöytä ja pinnasänky. Ja vaunut on kanssa tiedossa. Mitäköhän kaikkea sitte vielä puuttuu.. ainaki imetysliivit, joita en oo viittiny ostaa ku jos rinnat sit kasvaaki imetyksen myötä ja ne ei oliska enää sopivat. Aattelin jos ostan toistaseks vaan masutuubin ja käytän sitä ikään kuin liiveinä. Myöskää ei oo rintapumppua, ei babysitteriä, ei vaippoja, vauvan tavaroille ei oo raivattu kaappitilaa.. Pitäisköhän tässä nyt vähitellen ryhdistäytyä ja yrittää muuttaa ajattelutapaa. Mä kun siis olen miettiny et ei uskalla tehä sitä eikä tätä jos kaikki meniski persiilleen mut eihän sitä niin voi ajatella, eikä sit vois tehdä mitään. En tiedä, jotenki joku ihme varaus vaan päällä mulla :(

Oma olo on ollu nyt jees, töissä on menny kolme edellistä päivää hyvin! Tosin joskus tuntuu sellane pistävä/vihlova tunne alapäässä, ikävältä tuntuu. Mut selkä on jaksanu hyvin! Miksköhän mun napaa muuten joskus silleen.. "kirpasee" tai vihloo tai jotain sellasta. Sillee hetkellisesti. Vähä sama tunne ku jos työntäis sormen napaan, sehän tuntuu kanssa ikävältä. Oon miettiny et voisko se olla jotain sellasta että vauva jotenki siellä liikkuu sitä vasten ja se tuntuu ulkopuolelle ikävältä?

Omppu ja vauva 32+5
 

Yhteistyössä