Maaliskuun mussukat *HELMIKUUSSA* jo 5 vauvaa syntynyt

Moi vaan,
täällä yksi aktiivinen taustailija joskus päättää kirjoittaaa. mielenkiinnolla seurannut tätä jakautumiskeskustelua, taitaa mammoilla hormoonit hyrrätä niin, että tunteet käyvät kuumina täällä :)
itse olen taustalla siksi etten yksinkertaisesti ehdi edes kaikea lukea saatii kommetoida :)

Kamilya: onnitelut pienestä tytöstä!

Sanelle: hauskaa teatteri-iltaa, näin annen,ellun ja mukana vesa syksyllä ihan hauska, vaikka en koskaa sarjaa aikoinaan seurannutkaan.

On: laitokselta kotiuduttu ja onnellisesti vielä yhtenä kappaleena vielä. mun etinen istukkanani taas ilmoitti olemassaolostaan sunnuntain vastausena yönä, ja turskautti ihan kunnolla taas verta ja isoja verihyytymiä sänkyyn. siitä sitten kättärille päivystykseen (4.kerta). ultrassa vauvalla kaikki hyvin ja jäin sinne sitten osastolle. tällä kertaa kolme yötä, verenvuoto loppui. ainut että vauvalla käyrässä muutamia sykkeen laskuja ja niitä sitten tarkkailtiin pari vuorokautta, olin melkein koko ajan KGT käyrässä yötä päivää. mutta ne onneksi loppui. kyllä täytyy sanoa että kyllä taas pelästytti ja muutamat itkut on tullut väännettyä. Tiedän että viikkoja on hyvin mutta kun odottavan aika on pitkä ja epätietoisuus, tosin sitä varten siellä ollaan että apua on lähellä. ja päätöksiä leikkauksesta näillä viikoilla ei ihan hevillä kuitenkaan tehdä.

Mites dogitar sun tilanne? sulla kanssa etinen istukka. kaikki ok?

Mites mammat teidän limatulpat, onko kellään mahdollisesti irronnut/ epäilyjä siitä?

Mulla tuli muutamat aika mötikät limakönttejä jos vanhaa verta, mutta mulla sieltä on tuoretta vertakin tullut niin en osaa varmalla sanoa.. esikossa en edes sellaista huomannut kun käynnistyi synnyts niin vauhdilla.

mitä kokemuksia teillä on limatulpan irtoamisesta?

Mulla kanssa huolettaa esikon hoito synnytykseen menon yhteydessä. mutta menen tosiaan yksin jos ei saada/ ehditä mun vanhempia hälyyttää apuun. mieluiten jos lähtö tulisi arki aamuna niin esikon voisi viedä päiväkotiin ja mun vanhemmat sitten hakea sieltä, mutta eihän sitä tiedä.

kohdun tärinä jos tällä tarkoitetaan hikkaa niin sitä on ja usein.

Painoarvio esikon aikana tehtiin vikassa lääkärineuvolassa ihan käsikopelolla arvio että iso on silloin 3,5kg (iso sf mitta) ja syntyi siitä neljän päivän päästä rv 37 ja oli 2486g että en ainakaan käsikopelo mittaan usko. ultrauksesta en tiedä mutta kun mua on nyt tässä raskaudessa ultrattu todella useasti istukan oireilun takia. lääkäritkin sitä mieltä että painoarviot riippuu paljon lääkäristäkin, kuka mittaa ja miten...

Aurinko paistaa!
tiinis masu pulleana 35+2
 
Viimeksi muokattu:
Tuo oli ihan totta mitä joku kirjoitti täällä että olisi mukava että kaikki pysyisivät täällä kun ovat alun plussaukset ja puolivälin kolituksetkin tänne jo rustanneet. Mutta valitettavasti TE jotka olette täällä kerinneet jo haukkumaan kaikki suljetulle palstalle siirtyneet tai varsinkin kritisoineet kaikkea siihen liittyvää siten että monen mieli on pahoittunut aivan turhaan, TE olette toiminnallanne tehneet tuon jo aivan mahdottomaksi. Mielestäni täällä on ollut huonoa ilmapiiriä paikkapaikoin koko odotuksemme ajan ja anonyymejä on haukuttu elämän eri tilanteista ja siitä kuinka lapsiaan hoitavat jne. Itselläni on maku mennyt jo moneen kertaan tuollaiseen, tällä ikää ei kerta kaikkiaan jaksa enää tuollaista lapsellisuutta.

muoks. tuossa ylhäällä kopsaus

Nyt joudun minäkin jo kysymään että MISSÄ KOHTAA ja KUKA on haukkunut yhtäkään suljetulle siirtynyttä henkilöä??!
Jos heittää syytöksiä ilmaan, olisi mukava että perustelisit myöskin ne?

Kiitos.
 
Viimeksi muokattu:
Tulinpa pikaisesti ilmoittamaan, että mulla nyt sitten meni limatulppa tuossa kymmenen maissa aamupäivällä. Toistaiseksi ei ole supistuksia. Esikoisesta muistan, että limatulppa meni, mutta yhtään en muista kuinka pitkään synnytykseen meni aikaa. Ei viikkoa, mutta useampi päivä tais olla. Eli tuskinpa kovin pitkää aikaa ei tarvitse odottaa. Kuitenkin keikun täällä vielä 42+1...

Tiinis, hyvä, että kaikki oli kunnossa etisen istukan kanssa. Eräällä tutulla oli etinen istukka ja hänelle tehtiin sektio 35+0.

Tiinelli onko sulle tullut koskaan eteen heppaa, jota on ollut mahdotonta kouluttaa? Tai kovin vaikeaa? Kyllä hevoset on niin ihania :) Meillä oli lehmiä ja lampaita, kun olin muksu. On oikeastaan tosi ihanaa, kun esikoinen on niin innoissaan lampaista. No, ehkä olen vaikuttanut asiaan...

Kike, varmasti oli hyvä ratkaisu, että jäit saikulle. Jos vaikka saisit levättyä eikä olisi niin kovaa stressiä?

Sydämestäni toivon, että kaikki kykenevät tulemaan tänne kertomaan tärkeistä asioista siitä huolimatta onko yksityisellä puolella vai ei. Ikävää, jos tässä vaiheessa joutuu pahoittamaan mielensä, kun meillä kaikilla on aika jännät vaiheet menossa =)
 
Viimeksi muokattu:
sasha: Mä mielelläni jatkaisin täällä myös kirjottelua, ainakin osittain. Ainakin sitten kun vauva syntyy, niin sen ilon haluais jakaa mahdollisimman monen kanssa. Sen kyllä tulen tänne kertomaan, koska en näköjään pysty kuitenkaan täältä pysymään poissa...

tiinelli: Ehkä se sulla onkin vähän eri asia kun hepat on työ. Mä olisin jossain vaiheessa halunnu itelleni ammatin hevosista, mutta vanhemmat pisti niin paljon vastaan että hautasin sen haaveen. Ehkä parempi niin, mutta tää hevoshulluus ei kyllä musta lähde sitten millään. Ja pahasti näyttäis että olen onnistunut sen myös tuohon meidän kaksivuotiaaseen myös tartuttamaan :) Neiti kun on käyny jo ratsastamassa... Ehkä meillä jonain päivänä on se omakin heppa...

Pyydän nyt anteeksi eilisiä ja tämän aamuisia sanojani. Yleensä en noin helposti hermostu mistään, kai tämä on pistettävä (loppu)raskauden hormonien piikkiin :ashamed: En halunnut olla kenellekään ilkeä.

Ja mitä pidempään asiaa mietin, niin sitä enemmän haluaisin tosiaan myös täällä käydä kirjottelemassa ja lukemassa, jos se vaan sopii ? Vaikka tuolla suljetulla taatusti tulen enemmän pyörimään, niin näitä viimeisiä kuulumisia kirjoittelisin myös tänne... Niinkuin tuolla alussa sanoin, niin ainakin sitten sen ilon vauvan syntymisestä mielellään jakaisin teidänkin kanssa.

-JennyA-
 
adalaine mitään haukkimsta ei ole ollu muuta kuin tiivis sananvaihto vissiin gothaurin ja dindein kommenteissa.. huh huh... mahdoitko lukea kun moni on moneen kertaan todennut kuinka harmi on et porukka heivas tämän palstan ja rynni suoraan toiselle...sitähän tässä ajettiin takaa,kun oltiin siinä luulossa että täällä jaettaisi myös loppuraskaus ja syntymät..
en ymmärrä miksi tää piirre on niin vaikea nyt ymmärtää... kun ei kellään ole muuten mitään vastaan tätä suljettua palstaa kohtaan... vaikka tän koittaisi miten kauniisti laittaa,, niin suljetulle menneistä tulee vaan entistä kiukkuisempia kommentteja :( täähän oli alunperin maaliskuun mussukat,eikä mikään maaliskuulle jäävä jämä-kerho... :( kiva ois jos tää nyt sopuun kääntyis kun ei kukaan ole suljettua vastaankaan ollut, tapa toimia vaan oli eri, mitä itse kuvittelin.....

vauvan tärinä EI OLE HIKKAA!!!!! terkkari sanoi et tarkkaa syytä tälle erikoiselle reaktiolle ei ole löydetty... ja et toiset äidit tuntee ja toiset ei.

neuvolassa käyty paineet hyvät, pää hyvin hyvin kiinnittynyt :) päänsärky ei siis ainakaan raskausmyrkytyksestä. pissakin puhdas.. meinas että kun normaalisti oon päässy ulkoilemaan ja enää en, niin siitäkin voinee johtua.. no, sillä siis eteenpäin... laskeutunut jo hyvin, kun kylkiluiden alle jää jo ihan reilusti sormen leveys :)
 
tiinelli
Ei kuulu luonteeseeni heitellä syytöksiä ihan vain fiilispohjalta. Pahoittelen jos kirjoituksestani saa väärinkäsityksen tuosta yhdestä kohdasta. Lähinnä tarkoitan sillä sitä, että täällä osa ihmisistä jotka eivät jostain syistä halua tulla yksityiselle puolelle kritisoi koko palstan perustamista ja sitä kuinka osa on siirtynyt vain sinne kirjoittelemaan (tämä on hyvin selkeästi monen kirjoituksessa jos lukee esim 5 edellistä sivua taaksepäin). Mielestäni siinä siis sivutaan meitä henkilöitä jotka sinne ovat siirtyneet tämän julkisen palstailun sijasta. Todella harmittaa myös että teidän täytyi alkaa myös vänkäämään siitä kuinka "tyhmät" palstan säännöt ovat kun sinne joutuu kirjoittamaankin eikä saa vain hengailla taustalla. Mutta sitä varten on onneksi juuri tämäkin palsta josta monet tuttumme löytävät meidän kaikki kolotukset ja henkilökohtaisetkin lima-asiat :)

Mutta tosiaan kuten sanoit ketään ei voi syyttää ilman todisteluita, mutta uskon että tiedät ja olet huomannut mitä tarkoitan tuolla "haukkumisella". Lähinnä turhan päivästä päivittelyä ja ihmettelyä, jossa koko palstatouhua ihmetellään. Mutta pidemmittä puheitta tämä oli osaltani tässä, asiasta ei varmasti kukaan jaksa enempää jutella. Meillä on tärkeämpiäkin asioita juteltavana ja pohdittavana!

flower again
Olen lukenut monta sivua kun tuosta keskustelusta kuulin suljetulla puolella, joten kyllä huomasin kuinka harmiteltiin sitä useastikin kuinka porukka häviää suljetulle. Onhan tuo harmillista, mutta myös useita harmittaa tuolla suljetulla puolella miksi täällä on muutama henkilö niin vastaan sinne siirtymistä. Mutta tämä on onneksi ratkaistu nyt sillä että moni kyllä kirjoittelee myös täälläkin, joten ei tässä sen kummemmasta katoamisesta ole kyse. Uskon että tuolla suljetulla vain tunteita tulee esille paremmin kuin tällä julkisella palstalla.

Ketään ei syytetä, uskon että jokainen tunnistaa itsensä kirjoittelusta. Ja turha edes väittää ettei täällä palstalla ollut aikamoinen vääntö myös tuolloin tupakkakeskustelun aikoihin sekä varsinkin kun puhuttiin lasten päivähoidosta. Ne sai ainakin omalta osaltani jo kirjoittelua hillittyä kun oli vain kärkkäiden kommentoijien "ainoat ja oikeat" tavat toimia. Toivotaan ettei tästä suljetusta palstasta nyt enää tämän enempää jaksettaisi vääntää. Kaikilla kun masussa on nyt jotain tärkeämpääkin ajateltavaa!

A 36+2
 
Viimeksi muokattu:
tiinis varmaan säikäyttää tuollainen vuotelu, hui sentään. Onneksi kaikki nyt hyvin :hug:.

sasha oikeastaan yksi ainoa kappale on tullut niin traumatisoitunut hevonen eteen että oli pakko heittää hanskat naulaan. Siitä on kyllä vuosia jo aikaa. Sanotaan näin, että oli seurausta nykytrendistä inhimillistää eläin. Unohdetaan eläimen luontainen laumakäytös ja hevosen olemus saalis-ja pakoeläimenä. Eli nykyään tapaa paljon ihmisiä jotka haluaa olla eläimen kavereita ja samalla tasolla ja sitte ollaankin siinä pisteessä että johtajan paikka on vaihtunut sille 500kg eläimelle :whistle:.

vauvan tärinä en ole hoksannut. En oikein osaa edes kuvitella millaista se on :confused:

flower again onko sulla katottu sisäkautta kohdunsuun tilannetta pitkään aikaan?
Kun sulla sitä limatulppaakin tullut. Ajattelis että tsekkaisivat tilanteen. Joko oot saanut vapautuksen elää normaalisti, synnytystä estelemättä?
Oi ihana jos vauva jo laskeutunut, täällä ei puhettakaan. Painaa kylkiluita valtavasti iltaisin ja vaikee istua huonolla ryhdillä kun maha tulee niin ylös, joudun siis oikaisemaan muutenkin huonon ryhdin nyt sitten mahan takia :D.
 
joo siis viikko sit oli lääkärin tarkistus :)

kohdunsuu on auki sormelle, ellei jopa enemmän, kaulaa jäljellä vähän... lääkäri sanoi et jos nyt joku mitta täytyy antaa niin sentti,mut tuntuu vähemmältä.. paikat ihan pehmeät...ja sanoi tuntevansa vauvan pään ihan kunnolla molemmin puolin :) että valmis on syntymään, eikä tarvii enää varoa... se vaan on niin alhaalla että liikkuminen on tosi vaikeaa , siks en pääse ulkoilemaan :)
 
Vielä mukana turinoissa :wave:

Täällä kärvistelty olotilan kanssa jo pitemmän aikaa, eipä oo juur koneellakaan tullu notkuttua....pari viikkoa sitten oli lääkäri, mut sillon ei viel ollu mitään tapahtunu, mut nyt tänään aamulla, kun oli viimänen neuvolaohjelmaan kuuluva lääkäri, niin vihdoin on kärvistelyt alkanu tuottaa tulosta ja paikat oli sentin verran auki, kaulaa sentin jäljellä! Huonoa on vain se, että vauva ei oikein tahdo pysyä oikeassa asennossa, nytkin oli ultratessa poikittain.....mullahan kaikki on syntyny nopeesti, niin lääkäri käski nytkin lähtemään vaikka vähän turhan kiireesti sairaalaan päin, jos yhtään siltä tuntuu, kun ei voi vauvan asennosta olla varma. Ens viikoks pitäis tulla kutsu äippäpolille tarkistukseen, saas nähdä mitä siellä tuumaavat. Koon puolesta vauva ois jo ihan valmista kauraa syntymään, arvioitiin nyt jo noin 3,5 kiloseks, aikasemmat olly syntyessään 3,5kg, 4,3kg ja 3,9kg, et ei sinällään mitään yllättävää!

vattihattu rv 36+1
 
noni, tännehän alko sadella lukuisia taustalla olleita kirjoittaan :) kivaa !!!!!!!
Peesi :wave:

Minä en edes muistanut tupakka- tai päivähoitokeskusteluita, sen verran taisin silloin mainita tupakkahomman että se on ainoastaan kyseisen henkilön asia. Enkä olisi muistanut edes kenestä oli kyse.

Mulla on menny tää päivä ihan hassusti, ex-anoppi halusi pojatkin luokseen ja vein ne kauppareissulla sinne. Tallis siivottu, samoin koti. Mieskin just tuli kotiin. Omituinen päivä, on jopa aikaa kirjoitella tänne enemmän. Kanin ja hiirien häkit pitäisi putsailla vielä.

Puhuin just pitkän puhelun ystäväni kanssa, hälle tulee vauvoille ikäeroa 10kk :D...vahingossa..
Laskettu aika on 5 viikkoa mun jälkeen ja edellinenkään ei edes konttaa vielä. Oli ihana päivitellä näitä turhamaisuusongelmia, kroppaa, tukkaa jne jne...

Ihanan virkeä mieli nyt. Ja kiva että tänne tosiaan tulee näitä taustailijoita mukaan juttuun :hug:
 
tiinelli sulla onkin ollu kiva päivä :) ja mä kans en ole sellane kenen korvan taakse jäis ikään kuin muistilapulle, mitä kukakin on jossain vaiheessa sanonu tai muuta. en jää märehtimään sellasia mitkä ei omaa elämää kosketa, ja kun tää on tämmönen tuulettelu-kanava niin en kyllä pistäny ruksia seinään: jaha, toi on sanonu tollee.... noni, toi suuttu sit tosta....
siis mut näitä ilmeisesti on... antaa siis kaikkien kukkien kukkia ;)

mun päivä on taas menny ihan maatessa... tai no, oonha keittiös siivonnu, pessy pyykkiä ja ollu koneella :D tärkeimmät :D :D on jotenkin tosi väsyny, ei nukuta, mut kroppa huutaa lepoa, taivaallista vaan maata, kun kukaan ei ole vaatimassa mitään..... mies tekee pitkää päivää töissä... onneks huomenna tekee lyhyemmän päivän ja saan ehdottoman huomion ;)

nälkä... siis on syötävä :)
 
No höh, menipä nyt jo ihan hassuksi tuo keskustelu suljetusta palstasta.
JennyAdeliina, ei mua yhtään haittaa, että olet sellaisen perustanut. Hyvähän se vaan on, että joku sai sellaisen aikaan, kun kerran kysyntää oli. En vaan henk.koht. halua sinne liittyä, mutta ei mulla myöskään ole mitään sitä vastaan, jos joku mielummin kirjottelee siellä.

Flowerille onnittelut munkin puolesta rouvautumisesta! En muistanut kai vielä ollenkaan onnitella. Te vaikutatte kyllä niin ihanan tasapainoiselta pariskunnalta, että varmaan se avio-onni kestääkin =)

Lisää lapsia? Tällä hetkellä selkeesti EI KIITOS meille enempää. Nämä kaksi riittää.

Tärinä mahassa: Mulla oli sitä viimeksi, kun odotin poikaa. Jostain luin silloin, että usein poika-vauvat nimenomaan tärisee pissatessaan. En tiedä, onko se totta. Nyt ei ole ollut tärinää, enkä tiedä, odotammeko poikaa vai tyttöä. Mahan muodon perusteella mulle ovat "viisaammat" povanneet tyttöä tällä kertaa. Saas nähdä. Kumpikin kelpaa ;)

Aika jännää, niin se maaliskuu vaan lähestyy. Ihmeen vähän toisaalta tänne on syntynyt toistaiseksi vauvoja. Kamilyalle onnittelut tytöstä!
 
Tosi kiva, että meidät taustailijat otetaan vastaan niin mukavasti =) Hormonit hyrrää, kun aivan tuli itku asiasta.

Tuosta Tiinellin hevosten inhimillistämisestä tuli mieleen hömppäohjelma, jota tulee katsottua: Koirakuiskaaja. Jotenkin on itsekin tullut miettineeksi asioita aivan uudella ajatuksella. Kyllä se ohjelma vain vaikuttaa sitten, jos me joskus hankitaan koira.

Ihana juttu, että JenniA ja muutkin haluavat vielä tulla tänne juttelemaan :)

Vauvan tärinää on muuten ollut pariin otteeseen. Se oli hieman outoa. En esikoisesta muista ollenkaan moista.

Nyt supistelee lievästi 15 min välein. Saas nähdä onko jotain vaikutusta :) Selvästi aamupäiväinen siivousrumba ja saunominen ovat tehneet jotain... Vielä on illalla miehelle hommia :D

Sasha ja mahamies 38+2
 
Pikaisesti nyt ennen nukkumaan menoa päivitän vähän kuulumisia...

Täällä on nyt supistellu (vaihteeks) koko päivän, oikeastaan eilisestä asti. Mutta kun välit on niin pitkiä vielä, sellanen 15-20 min yleensä. Viime yönä heräsin kipuun ja tuntuu että se vaan yltyy tässä koko ajan... Kunhan nua vaan vähän tihenis tästä...

Saa nähdä rauhottuuko yön aikana vai tuleeko tästä lähtö...

-JennYA-
 
JennyA tsemppiä taas nuiden supistelujen kanssa! Voin vaan kuvitella kuinka kurjaa tuo väsytystaistelu on.. Eli toivottavasti jompaan kumpaan suuntaan kääntyy, loppuu tai tihenee synnytyssupistuksiksi!

Kamilyalle onnea pikkuisesta kääröstä <3

Tärinää ollut ihan muutaman kerran, ja on kyllä ihan eri juttu kuin hikka, siis tuntemuksilta. Ite olen aatellu, että liittyy vauvan vielä kehittymättömään hermostoon. Vastasyntyneet joskus täristelevät, eikä aina siis liity mataliin verensokereihin tai muuhun, vaan juurikin hermoston kehittymättömyyteen.

Lisää lapsia, kyllä kiitos! Vastahan tässä päästiin alkuun, ainakin 3 tai 4 olisi toiveissa lapsiluvuksi tässä vaiheessa. Saapi nähdä kuinka mieli vielä muuttuu :p Mutta eiköhän tämän ekan jälkeen kuitenkin tule koulu suoriteltua loppuun ennen seuraavaa rupeamaa.

Tupunen ja Rymy 36+3
 
Viimeksi muokattu:
Lapsia lisää Mikä jottei... Mies ainakin haluis vielä yhden ja kyllähän se mulle sopii! :heart: Tai ainakin vielä ajattelen niin. ;) Täähän on nyt mulle kolmas, joten neljä voi olla sopiva luku. Jos ei sit viis. Mutta saas nähä kuinka käy ja eihän niitä lapsia niin vaan tehä..

Tärinää se ei siis todellakaan ole hikkaa! :D Nyt kun olen oikein tuota seuraillut niin luulen kanssa että se liittyy jotenkin siihen kun vauva venyttelee. Aiemmin ajattelin että se johtuu siitä kun poikavauva pissaa (olen mukamas niin varma että tää on poika. ;) ) . Mutta tänään ja eilen kun olen tärinän tuntenut niin enää en olekkaan varma tuosta pissaamis teoriasta. Tosiaan enempi viittais siihen hermostoon.
Tiiä sit mitä se on. :)

Limatulppa esikoisesta en muista yhtään milloin se meni, en muista edes millon meni lapsivedet. Jossain vaiheessa synnytystä ne tuli kumpikin kun aiemmin en niitä huomannu.
Kuopukselta tuli limatulppa yhtäaikaa lapsivesien kanssa ja lapsi sit syntyikin siitä 6h päästä.
Nyt en ole vielä huomannut mitään limatulpan irtoamista jal uulen että se irtoaa taas sitten kun ollaan tosi toimissa.

Tiitulipiituli 37+3
 
Meille ei taida (ainakaan näillä näkymin) olla lisää lapsia tulossa tämän pienen jälkeen. Ehkä sitten hamassa tulevaisuudessa. Mutta siis never say never, meillä on kuitenkin vielä reilusti se 10 vuotta aikaa miettiä tulevaa. :)

Toi tärinä on kyllä hassu juttu, luulisin, että meidän pieni välillä myös tärisee, mutta varmaksi en voi mennä sanomaan. Vaikeaahan sitä on toiselle kuvaillakin. Mä ajattelin että se on jonkinlaista hengitysharjoitusta, mutta se olenkin vain mä. :)

Limatulppa meni esikoisesta noin 4 tuntia ennen kuin syntyi, oli se viimeinen pisara, mikä sai meidät soittamaan taksia. Sitä odotellessa siis, jos vaikka pääsisi tositoimiin.

Onnittelut Kamilyalle pienestä kääröstä!!

( . ) Kaverin vaava saapui tänään maailmaan ja olen kyllä melko kade. Vaikkakin hyvällä tavalla. :) Ihanaa, kun pieniä syntyy ja ihanaa, kun kohta on jo omakin kainalossa tuhisemassa. Kova on jo hinku päästä tekemään tuttavuutta vauvan kanssa.

Nyt jos menisi nukkumaan, viime yönä sai 4 tuntia nukuttua, sen jälkeen ei uni enää tullut. Ja päivälläkin päiväunet maistuivat vain alle puolen tunnin ajan ja sekin viiden minuutin pätkissä. Olisihan se ihan kiva levätäkin välillä.

pihpuu & pieni 36+5
 
Oi, oli taas huonompi yö. Särki lantiota vähän väliä ja asennon kanssa hankaluutta...
Taas on perjantai, viikko mennyt tosi äkkiä! Lapset lähtee isälleen viikonlopuksi tänään. Itsellä menee koko viikonloppu tallilla, huomenna tulee ihmisiä ratsastamaan ja tänäänkin pari.

Jokohan jennyA pääsi synnyttämään? Voi miten jännää =)

Mun mies muuten sanoi eilen että tykkää mun takapuolesta enemmän nyt kun siinä on täytettä :D.
On kuulemma normaalisti liian luiseva, hih...
Muutenkin suhtautuu kivasti näihin vartalon muutoksiin :heart:.

Kuinkas teidän muiden miehet?

mukavaa viikonloppua kaikille!

tiinelli ja tyttövauveli 35+2 :heart:
 
huomenta vaan :)

vauvan tärinästä luin illalla netistä niin jossain sanotaan sen olevan kohdun lihasten liikettä, jotkut kokeneet kätilöt taas sitä mieltä et poikavauva joka pissaa, mut sit oli niitäki et oli saanu tyttöjä, ja sit että se liittyy just vauvan hermostoon... eli mitään varsinaista ja selkeää vastausta ainakaan mä en löytäny...

mies ja mun muodot no, sanoo edelleen et olen kaunis vaikka olenkin tätä kokoa jo.. jos ite heitän ilmoille et kauheeta, kato nyt mua, niin se vaan toteaa et hei, niinhän kuuluukin... -oot raskaana jos et ole huomannu ;) saunassa ihastellut muuttuneita rintoja ja on varsin hellä muutoinkin, silittelee ja halailee ohikin jos kävelee...:heart:

limatulppaaesikoisesta lähti kokonaan aamulla, ja seuraavan puolen yön aikaan syntyi. kakkosesta ei tullut. molemmista on tarvittu kalvot puhkaista, joten mä en edes osaa kuvitella miltä tuntuu jos vedet menee :D
Limatulppaa tästä raskaudesta tuli sellanen parin sentin klöntti tossa alkukuussa, mut kai se sit oli vaan joku alku-murunen, kun ei tässä ole mihinkää vielä eteenpäin sen enempää päästy.
Sokerirasituksessa mun kans oli nuori äiti, niin sanoi et hänellä se lähti jo siitä päivästä yli kaksi viikkoa takaperin... et aika yksilöllistä tuokin,...

kuutamo en muista oonko jossain vaiheessa kysynytkin et nukutteko normaalia huonommin täyden kuun aikaan??
mä kyllä yleensä, mut nyt en tiedä miks on niin sikeä univaihe menossa, valmistautuuko keho näinkin synnytykseen....? en herännyt kun pari kertaa vessaan ja samantien vintti pimeni kun sänkyyn menin.. ihan outoa mulle. kun normaalisti täyden kuun aikaan vaikka meillä on pimennysverhotkin, niin en meinaa saada unta illalla,kierin ja pyörin ja oon tosi levoton koko yön...
Ja nyt ei siis vaikuttanut uniin millään tavalla, niiiiin outoa. mut toisaalta, onhan tää hienoo kun saa herätä virkeänä uuteen päivään :)

mukavaa alkavaa viikonloppua jälleen, tää aika menee niin vauhdilla et oikeesti ei pysy tahdissa mukana :D
 
Naurukohtauksella on jo käärö siellä, onnea :flower:

Limatulpasta esikoisesta meni n. 2 viikkoa ennen synnytystä, joten en tosiaan sen lähtemisellä asettaisi mitään toiveita pikaisesta laitokselle lähdöstä..

Muodoista mulla on kaikki kilot kerääntyneet vain maha- ja perseosastolle. On jotain kommenttia tullut, positiivista vaan. Kuten normaalitilassakin. Tissit ei mulla kasva raskausaikana, niin jyteviä hormoneja ei ole olemassakaan, joilla nämä luumut kasvaisi :LOL:

Tänään neuvolaan.
 
Huomenta täälläkin melkosan huonosti nukuttu yö mutta onneksi tänään alkaa vloppu ja saan ensiyönä nukkua niin pitkään kuin vaan suinkin kykenen kun mies herää poitsun kanssa :heart:

Limatulppa meni esikoisesti pikkuhiljaa. Oikeestaan sellasta kirkasta (kananmunamaista) limaa tuli silloin noin viikon ajan mutta eipä vaikuttanut siihen koska syntyi tai no tämä tapahtui rv39 ja poika syntyi 41+5

Mulla on tunne että tää syntyy vasta about viikon lasketun jälkeen jotenkin 40+6 on pyörinyt mielessä mutta saapi nähdä voi olla että enemmänkin yli menee kun ei jaksa uskoa että ennen tulis kun esikoinenkin meni sen verran ylitte. Toisaalta toivon myös niin kun (rv40+1) meillä on muuttokin.

Jaa olisko JennyA päässyt viimeyönä jo synnyttämään?? Ihanaa kun vauvamme alkaa tupsahtelemaan maailmaan :heart:

Hyvät viikonloput kaikille en tiedä kerkiänkö tänne kirjottelemaan kun olis tarkoitus saada paljon pakatuksi.
Dindei + pikku 38+5
 
Onnea naurukohtaukselle ja tuhisijalle! :flower:

Tärinöistä Mulla on muistaakseni ollut jokaisessa raskaudessa jonkin sortin tärinöitä ja kaksi poikaa on tähänastinen saldo. Itse asiassa mäkin olen luullut, että ne liittyvät poikavauvan pissaamiseen. Ja tässä eräänä päivänä, kun kyljelläni köllöttelin, olisin voinut vaikka vannoa, että joku lirautti mun kylkeen! Siis vatsanahan sisäpuolelle! Miehellekin sanoin, että jos tuo ei ollut pissimistä, niin mitä sitten?:) Tosin sukupuolesta ei ole tietoa, enkä uskalla edes lähteä aavistelemaan, ovat aavistukset menneet niin pahasti metsään aiemmin.:D

Limatulppaa en ole vielä eläissäni nähnyt. Sellaista ei ole näkyville pullahtanut, liekö sitä ollutkaan, mene ja tiedä. Molemmat synnytykset ovat käynnistyneet lapsivesien menolla, mistä itse synnytykseen onkin vierähtänyt vuorokausi tai lähes kaksi. Tällä kertaa toivoisin nopeampaa toimintaa! :)

Lapsiluku on meidän perheessä tämän jälkeen täynnä. Miehellä kaksi isoa lasta ennestään ja tämä on kolmas yhteinen. Eihän meille alun perin pitänytkään tulla kuin se yksi yhteinen lapsi...

ON Mä kävin eilen tarkistuttamassa Kättärillä vauvan tarjonnan ja ihan ipana oli sillä niin kuin pitikin. Onneksi, sillä olo oli aika helpottunut tuon tiedon jälkeen. Supisteluja on varsinkin iltaisin jo melko paljon. Ei kuitenkaan mitään sellaisia, että tarvitsisi ajatella synnyttämäänlähtöä. Saisihan tuo nassukka vielä vähän aikaa kasvaa ja kerätä voimia kohdun suojissa.

Täysikuuko mua nyt valvottaa? Mä oon pari yötä nukkunut tosi huonosti, sellaista pinnallista koiranunta vaan.

Mä nautiskelen tyhjästä talosta vielä vähän aikaa, mies töissä, isompi koulussa ja pienempi vikaa päivää päiväkodissa. Hiljainen talo on harvinaista herkkua!

Pikkutalvio ja vauveli 35+4
 
Huomenta! Tulin tänne poksumaan. Hyviä supistuksia täälläkin jo odotellaan. Kyllä noita tulee, mut ei ihan tarpeeksi ;)
Viikonloput on ihanan nopeita, menee vilauksessa ja tulee päiviä lisää. Kauhistuttaa ens viikko ku tytöllä alkaa toimintaterapiassa arviointijakso (3käyntiä). Jos noi pakkaset jatkuu, niin säälin jo valmiiksi itseäni ja tyttöö ku pitää tos kauhees kelis johki ylipäätää lähtä..
Täl hetkel on n. -30 mut onneksi se päivän aikana tippuupi. Eipähän lämmitetäkkää paljua tänään. Kyl se on mahdollista ja ollaan joskus laitettukin -28 pakkasessa. Siellä ei vaan ole mukavaa olla vaikka pipo oliski päässä :D

37+0 POKS POKS POKS!!! :flower: :wave: :cool:
 

Yhteistyössä