Maalismasut 2009:stä vauvautuneet, kesän ketju

Nyt on pakko tulla purkautumaan. Meidän pojat saivat tiistaina ihanan suloisen serkkupojan. Tänään selvisi että pienellä on vakava sydänvika ja hänet kiidätettiin Helsinkiin. Vauva on juuri tällä hetkellä leikkauksessa ja me valvotaan ja toivotaan parasta. On tämä kamala tilanne. Läheiset ihmiset yrittivät vuositolkulla vauvaa ja kun vihdoinkin tärppää ja raskauskin sujuu hyvin, niin sitten vauva on näin sairas. Nyt on todella, todella surullinen ja voimaton olo.

Murheellinen Iines
 
Kiitokset kaikille haleista. Vauva jaksoi leikkauksen ja on nyt teholla toipumassa. Lähipäivät näyttävät miten leikkaus onnistui. Surkeata kun ei voi auttaa vanhempia millään tavoin. Joutuvat siellä kahdestaan kestämään :( . No, ei auta kun toivoa että vauva vahvistuu päivä päivältä ja saisivat hänet edes siirrettyä kodin lähelle sairaalaan :/ .

Iines
 
moikka

ihan ekaks nyt kysymyksen heitän tähän :attn:
eli te jotka käytette rintareppua tai kantoliinaa; mikä on osoittautunut hyväksi ja toimivaksi??
Eilen huomasin että neiti viihtyis tosi hyvin rintarepussa, mutta mulla ottaa hartioihin kamalasti. Meillä ikivanha baby björnin rintareppu jonka joskus ostin kirpparilta.. ei olla kuin pari kertaa käytetty ja nyt ajattelin että jos kerta Jenna noin hyvin viihtyy niin voisi ihan kunnollisen hankkia.

Outius: Monelta Annika menee nukkumaan?
Meillä heräillään syömään yleensä 2 maita ja sitten viiden maita. Meillä velli hiukan jatkoi tuota ensimmäistä unipätkää kun alkoi puoliltaöin heräillä.

Iines: Toivottavasti pikkuinen toipuu ja vahvistuu! :hug:

Jenna vetäs äsken yli 2dl velliä :eek: Minusta se on tosi hurja määrä mutta kun pullon otti kesken pois niin alkoi kamala huuto.. Tuntuu että pitääkö tässä kohta alkaa jotain kiinteää antamaan jos noin kauheita määriä alkaa juoda. Toisaalta en vielä haluais aloittaa kun tyttö tulee vasta sen 4kk.

Poika kipas tähän syliin joten :wave:
 
Danjuska, minä suosittelen lämpimästi Manduca-kantoreppua. Tosi helppo käyttää ja ainakin minulle mukava, vaikka olkaimet ovat ehkä himpun verran leveät, kun olen harteista aika kapoinen. Itse en jaksanut liinojen sitomista ja niissä tuli hiki sekä minulle että kuumaveriselle neidille. Tuo Manducan materiaali on ihanan hengittävää (hamppua?) ja johonkin 25 asteeseen asti olen sillä mielelläni kantanut, kun selän puolelle ei tule kuin ne repun hihnat. Myös mies kehtaa kantaa tuolla, kun on tarpeeksi tekninen väline eikä liinjojen kaltainen "hippihörhötys".

Manducassa voi siis kantaa edessä vauva kasvot kantajaan päin sekä lonkalla ja selässä. Kasvot menosuuntaanhan voi ergonomisesti oikein kantaa ainoastaan liinassa (Buddha-asento). Tuo Baby Björnin rintareppu todettiin juuri yhdessä saksalaisessa kuluttajatestissä sekä vauvalle että kantajalle epämukavaksi - kantamisesta innostuneet kutsuvatkin sitä rintaroikuttimeksi. Manducassa jalat ovat leveässä sammakkoasennossa. Itsekin voi loogisesti ajatella, että olisi mukavampi istua koko reisi tuettuna kuin vain haarovälistä roikottaen.

Ada piti yhdessä vaiheessa reppulakon, mutta nyt viihtyy taas mainiosti. Hereillä ollessa on kiva katsella maisemia ja flirttailla ohikulkijoiden kanssa ja väsyneenä sinne on turvallista nukahtaa päikkäreille, jopa ilman huutoa ja tuttia.

Hauskaa viikonloppua,
Minilla ja Ada 4 kuukautta ja puolikas päälle
 
Meil on ollu sekä Vennillä että Eelillä me&mama-merkkinen kantoliina käytössä....Aadan aikana ostin kans tollasen baby björn-kantorepun, mut eihän sillä jaksanu kantaa erkkikään! Liinassa paino jakaantuu laajemmalle alueelle eikä näin ollen rasita vain hartioita. Eikä niitä sidontoja kauaa tee tai oo mitenkään erityisen hankalia, ku hyvin ensin opettelee....netistä löytää monia hyviä ratkasuja, riippuen vauvan iästä ja siitä, miten vauva tykkää maailmaa katsella.

Vaatekoosta on vissiin ollu puhe...Eelillä on käytössä 74/80 senttiset vaatteet, jotkut 74 senttisetkään ei tosin enään mahdu pituudesta kiinni :whistle:

Danjuskalle kiinteistä....meille terkkari sanoi, että jos maitoa menee kerralla yli 2dl, kannattaa ruveta antamaan jotain vahvempaa, sama pätee varmasti velleissäkin. Eelihän tarvitsi jo alle kolmekuisena illalla viimeiseksi jopa 3,5dl maitoa kerralla hiljentyäkseen, niin rupesin antamaan velliä jo muutaman päivän vaille 3kk. Nyt ikää on 4kk 1,5vk ja maidon lisäksi vuorokaudessa menee purkki velliä, purkki kasvissosetta ja kulhollinen riisipuuroa hedelmä- tai marjasoseen kanssa :p energiantarve on niin yksilöllistä, että ei kannata pelkästään ikää tuijottaa, vaan mennä tilanteen mukaan.

Leikkauksesta toipuvalle vauvalle paljon suojelusta :hug:

Vattihattu ja Eeli 4kk 1vk
 
Olipa kultainen mies kun ei eilen lähtenyt baariin vaikka ystävät kovasti houkuttelivat. Yritin kyllä sanoa että tottakai voi mennä mutta ei kuulemma nyt jaksa innostua moisesta menoasta. Vaikka en ääneen sanonut, niin olin kyllä mielissäni ratkaisusta. Ei siitä toisesta pahemmin apua ole, kun on vaäsynyt ja pahoinvoiva. Mutta hyvä näin.

Jotenkaan ei vain uni riittänyt kuin puoli seitsemään. Höh, vielä kun sovittiin miehen kanssa että saan nukkua pitkään. Meillä yleisesti niin, että minä annan miehen nukkua lauantai aamuna ja itse nukun sunnuntaina. Mutta eipä tässä mitään, talo on hiiren hiljainen ja kaikki muut nukkuu. Onhan tämäkin ihan kivaa:)

Eilen sain lasten valokuvat Ranskan reissulta ja nyt päästään lapsille tekemään matkakirjaa. Tänään on kaunis ilma tulossa, joten hieman joudutaan siirtämään. Kun ajattelin että olisi sadepäivän hommia.

Kiitos kaikille kommenteista, koskien kiinteiden aloittamista. Kiva saada mielipiteitä, kun en tosiaan halua niitä kiinteitä aloittaa vaan vielä haluaisin mennä sinne puoleen vuoteen imettämällä. Siskollekin soitin asiasta ja se oli tulla lankoja pitkin, niin tuohtunut oli neuvolantädin kommenteista.

Iines:On niin vaikeaa seurata vierestä ja miettiä millaista tuskaa vanhemmat käyvät läpi. Pienelle potilaalle monta enkeliä suojelemaan...

Lotta ja neiti 4,5kk
 
heipat!

Mulla on kans valokuvia laittamatta 1½ vuotta kansioihin. Mistä ihmeestä sais sen inspiksen et lähtis hakemaan kansioita ja alkais liitamaan kuvia niihin kiinni :kieh: Se ois kyllä sitä sadapäivän hommaa, mut silloi on muksut "auttamassa" ja senhän kaikki tietää miten siinä sit käy...

Kuinka nopsaan teillä on kiinteiden alotuksesta annoskoot suurentunu? Vai ootteko vaan alkanu tuppaamaan enemmän kerralla? Ei voi muistaa viiden vuoden taakse :D Meen neiti kääntää pään pois vajaan kahden teelusikallisen jälkeen eikä huoli enempää ja on onnellinen kun saa tissiä. Taitaa äitikin olla tästä onnellinen.

Yöt on meillä tosiaan tissillä nukkumista. Unille 21.30, viimestään 0.30 herää ja siitä viekkuun. Saattaa tunninkin olla tissillä ja taas aamuyöstä 3.30-4.30 herää ja sama meno jatkuu. Lisäksi taitaa olla nukahtamistissiä vähän joka väliin, niihin en itse herää kuin silloin tällöin. Aamulla herätys 7-8. Näistä pitkistä yöimetyksistä tahtoisin eroon. Ehkä jos ite nousisin ylös ja istualtaan imettäisin vois onnistuu, mut oon yöllä ihan unessa kun neidin viekkuun nostan. Koita siinä nyt sit vielä hereillä pysyä, vaikka tuskin imetys silloin kestäis sitä tuntia. On tää välillä niin vaikeeta. Ja mä kun odotusaikana "tilasin" hyvin nukkuvan vauvan, koska keskimmäinen oli jotain ihan muuta ja niin tuntuu olevan tämäkin :D

Nyt vissiin tarttis neidin päästä pian ekoille päikkäreille kun herätty on jo josku ennen seittemää...
 
Moikka!

Iines: Minäkin toivon suojelusta pienelle potilaalle :hug:

Outiukselle soseista: Annikan iän puolestahan pienen maistelun voisi jo aloittaa, mutta määrät ovat aluksi niin pieniä, etten usko niillä olevan heti vaikutusta yöuniin. Mutta voithan sinä kuitenkin kokeilla ja pikkuhiljaa kasvattaa määriä :)

Omaa napaa: Laskin miehen viikoksi lappiin samoilemaan. Äitini tuli sitten lastenhoitoavuksi, mutta kas kas: Se otti missiokseen pihan kitkemisen ja asunnon perinpohjaisen suursiivouksen. Nyt ei mammasta näy kuin vilaus mopinvarresta, ja kauhea kolina kuuluu tietty just silloin kun pitäisi poikaa nukuttaa. Tavarat on mullin mallin yms. kivaa, joten olisi kyllä ollut vissiin helpompaa pojan kanssa kahdestaan.... No, kai meille tulee sitten siistiä, kun jo kolmatta päivää siivotaan |O

Aloitin eilen Ilarilla puuron, pistin luumua sekaan - ilmeet olivat sellaiset, että mitä ihmettä.... Mutta alas meni muutama teelusikallinen, ja tänään uusiksi! Tulee muuten syötyä samalla itsekin terveellinen iltapala :)

Zoe: Meilläkin päärynä on ihan ykkönen!

Danjuska: Emma-reppua en voi suositella, hartioihin ottaa pahasti. Kanga-kantoreppu on, mutta sinnekään en saanut poikaa ujutettua :/

T.Marais ja poju 5kk-4pv
 
Kaa
Danjuska: Manducaa minäkin suosittelen. Se käy hyvin monenkokoisele kantajalle ja on oikein säädettynä erittäin mukava sekä kantajalle että kannettavalle. Toki on olemassa muita, ehkäpä hieman kauniimpiakin reppuja (Patapum, Angelpack, Ergo) jos ulkonäöllä on isompaa merkitystä. Baby Björn ei ole hyvällä tahdollakaan vauvalle ergonomisesti hyvä kantomuoto... ainoa ergonominen tapa kantaa vauvaa kasvot eteenpäin on todellakin tuo Buddha-asento tai lonkalla kantaminen. (Itse käytän sekä kantoliinoja että Manducaa)
 
Eilis illan netti kierroksen jälkeen tulin siihen tulokseen että manduca meille hommataan... Laitoin tilauksen vetämään.. tai siis vuokraan ensin viikoksi (8e + pantti ) ja jos koen hyväksi niin ostan sen. Minusta todi hyvä kun voi vuokrata ja kokeilla ja näin ollen ei tule turhaan ostettua jos ei osoittaudukkaan hyväksi. Mulle tuo on iso summa rahaa minkä siitä saa pulittaa.

Meillä Jenna syönyt tänään vähän väliä ja sitten tulee ihan kunnolla takaskin.. Muuten ollut kyllä tosi hyvällä tuulella kun ei ihan niin hirveä helle ole ollut. Kova ukonilma oli iltapäivästä.

danjuska ja jenna, huomenna 4kk!
 
Danjuskalle minäkin suosittelen Manducaa. Meillä on myös Tricot-slenin kantoliina, jota käytän pääasiassa minä, mies kantaa Mimosaa tuossa Manducassa.

Lotalle unohdin kommentoida, että jos muksu on tyytyväinen ja kasvaa hyvin pelkällä tissillä, niin tottakai kannattaa täysimettää puolivuotiaaksi, jos se itsestäkin tuntuu hyvältä ratkaisulta. Mäkin olisin mielelläni antanut vain tissiä puolivuotiaaksi, mutta Mimosa ei saanut tarpeeksi painoa ja sitten alkoikin se tunnin välein tissittely, jolloin päätin ottaa järeemmät eväät kehiin. Silti edelleen tissiä syö 3-4 tunnin välein, yöllä on pidempiäkin taukoja.

Marais munkin mies lähti tänään Lappiin. Menevät koulun kanssa jonnekin biologiselle tutkimusasemalle, ja käyvät myös Norjan puolella. Kasvit ovat viikon aiheena, mutta mies pakkasi kyllä sudenkorentokirjan ja -haavin sekä kaukoputken ja kiikarit mukaansa, taitaa linnut ja sudarit kiinnostaa kukkasia enemmän :) Me lähdetään sitten lauantaina Mimosan ja miehen vanhempien kanssa perässä Kittilään, ollaan siellä mökkeilemässä viikko.

Mimosalla on kauhea kitinäpäivä ollut tänään, hinkkaa kaikkea käsien ulottuvilla olevaa ikeniinsä. Taitaa siis tehdä hampaita. Alhaalta edestä ien on ihan turvonnut, mutta ylhäältä kuultavat ikenen läpi valkoiset pisteet kulmahampaiden kohdalta :eek: Luinkohan mä liikaa Twilightia raskausaikana? :D

Jahas, nyt maha alkoi kurnimaan, jos jaksais tehdä vaikka suklaamannapuuroa iltapalaksi :p

upupa ja Mimosa 5kk
 
iines täältäkin haleja sinne pikkuiselle :hug:
danjuska tuosta liinasta/kantorepusta. minä ostin joskus kun tyttö oli pieni niin kantorepun mutta ei tullut koskaan sitä käytettyä kun tuntui mukamas kauhean hankalalta. nyt ostin jerelle trikoisen 5 metriä pitkän kantoliinan ja kyllä ajattelin että mahtaako taas jäädä käyttämättä. mutta onneksi kaveri tuli ja näytti tasan kerran miten sidotaan ja siitä asti ollut käytössä ja nyt melkein joka päivä.
ei siinä sidonnassa sen kauempaa mene kuin repussakaan voisin väittää.
se siinä liinassa on hyvä että ei ota hartioihin eikä selkään.
mutta nämäkin ovat taas niitä että jotkut eivät taas koskaan totu liinaan ja reppu heille parempi. ei muuta kun koittamaan molempia jos vaikka saisit lainaksi =)
meillä sitten vaihtui iltavelli puuroksi. jere joi aina kauhean kiukun kanssa vellin joten ajattelin että on helpompaa antaa puuroa ja siihen päälle sitten maitoa.
nyt sitten syö aamulla puuron,päivällä vihanneksia, iltapäivällä hedelmäsosetta ja illalla puuroa.
torstaina olis taas neuvola ja saas nähdä vieläkö jatkaa huimaa kasvua =)
 
Zoe-F
Puolen vuoden imetyksestä jos imetys olis onnistunut hyvin, niin mä olisin todennäköisesti silti aloittanut kiinteät jossain 5:n kuukauden kieppeillä koska WHO sitä puolta vuotta suosittelee, se suositus on maailmanlaajuinen.
Allergia- ja astmaliitto suosittelee Kiinteiden aloitusta 4-6kk:n iässä ehkäisemään allergioita.
Suosituksia on kyllä niin paljon ja niin erilaisia.
Ja meillähän kiinteät aloitettiin suuren maitomäärän takia ja tississähän maitomittaria ei ole :)
 
Mulla kans heräs kiinnostus tuohon manducaan. Häätynee varmaan ostaa sellanen. Mulla on ollu Emman kantoreppu ,mut ku joka paikkaa kolottaa ku sillä yrittää ninniä kantaa ja Ninni ei viihdy siinä kovin kauaa.
 
Moi!

Meillä on käytössä baby björnn-kantoreppu, enkä kyllä voi sitä suositella. Selkä väsyy tosi nopeesti eikä se tosiaan taida olla vauvalle kovin ergonominen asento. Mutta meillä käyttö on niin vähäistä, että ne pari kertaa kuussa kun reppua käytän, saa tuo baby björn kelvata. Tällä viikolla olis tarkoitus mennä asuntomessuille ja sinne ajattelin ottaa likan kantorepussa mukaan. Tuosta manducasta mäkin olen kuullut paljon positiivisia kommentteja.

Meidän tyttö on alkanut syömään öisin enemmän kun ennen. Aiemmin söi vaan kerran yössä, mut nyt pari viime yötä on herännyt 3-4 kertaa syömään. Ja ihan selvästi tyttö on tosi väsynyt, kun ei jaksa kauaa syödä, vaan nukhtaa tosi pian heräämisestä. Siks varmaan herääkin niin monta kertaa kun ei jaksa pysyä hereillä niin kaua et masu täyttyy. Myös tissi on taas alkanut kelpaamaan paremmin kun muutama viikko sitten, eli nyt taas imetän myös päivisin pari kertaa, kun tuossa mentiin jo kuukauden ajan pelkillä yötissittelyillä.

Likalle on nyt tullut myös eka hammas! =) Alahammas puhkesi viikonlopun aikana, ja toinen on tulossa viereen kovaa vauhtia. Ihmettelen kyllä, kun yhtään ei ole tyttö kiukutellut hampaan puhkeamisesta. :D

marza ja tyttö 4,5 kk
 


Eilen tuli pojulla 5kk täyteen! :heart:

Pelkällä tissimaidolla mennään yhä. En ole vielä ajatellut antaa kiinteitä, kun maitoa piisaa ja vauva kasvaa. Mutta tilanteen mukaan mennään. Vasta ensi viikolla on neuvola ja katsotaan, mitä siellä sanotaan. Vauvantahtisesti imetän ja ikinä en muista, monelta on syöty ja kuinka kauan... Pitäisköhän laittaa joskus muistiin? Useasti taidetaan syödä, mutta itseäni se ei haittaa. Mutta tuo elimistön rasittuminen suuresta nestemäärästä. En ole aikaisemmin siitä muuten kuullutkaan. Niin kun Zoe sanoi, ei tississä ole mittaria... Vähän aika sitten syötiin yöllä parin tunnin välein, niinkuin ihan vauvana. Kesti vissiin melkein pari viikkoa. Harkitsin sinä aikana, että täytyykö alkaa testailla soseita. Itseäni tiheä heräily ei haitannut, mutta mietin vauvan nälkää. Mutta tällä hetkellä syödään vain kerran yössä, eikä sitäkään aina. :)

Kiljuminen hoksattu! :) Se on kivaa kommunikointia... :) Päristely on jäänyt nyt vähemmälle. Se oli vähän aikaa sitten "se juttu".

Meillä on kantoliina kirppishankintana, jonkun itse ompelema. Pari kertaa ollaan kokeiltu. Vauva viihtyy siinä, mutta itse koin sen sitomisen julmettoman hankalana. Se on sellainen piiiiiiiiiitkä ja kiedotaan moneen kertaan itseni ympäri. Tai ainakin melkein monta kertaa... Mulla on myös se Vauva-lehden kylkiäinen, sininen kantopussukka. En osannut käyttää sitäkään. :| Kantoreppu on varmasti paras ja helpoin ja sitä oon miettinyt. Hyvä, että nyt tuli vinkkejä. Manduca taisi saada useamman puoltavan äänen!

Soraya ja poju 5kk & 1pv
 
Moi piitkästä aikaa!

Oon viime ajat vaan taustaillut, kun mies on paljon töissä ja tyttö vie niin kaiken ajan, että en oo ehtinyt kirjoitella. Nytkin oon niin väsynyt, että meen pian nukkumaan. Oli vaan pakko tulla kommentoimaan tuota rintareppu -keskustelua. Sekä minä että mun sisko ostettiin Manducat pari kuukautta sitten ja vannotaan nykyisin sen nimeen. Se on tosi kätevä reppu, lasta jaksaa kantaa pitkiäkin matkoja, tyttö nukkuu siinä hyvin ja voi myös katsella ympärilleen. Ja lapsen saa siihen helposti. Lisäksi säätövaraa on reilusti ja käytetäänkin sitä molemmat miehen kanssa, vaikka vyötärönympäryksessä eroa on reilusti:D Että kaikki rintarepun ostamista harkitsevat Manducaa vaan hankkimaan ;)
 
Hei kaikille pitkästä aikaa..jääny tää kirjottelu melko vähälle ku ollu hirveesti kaikkee..
Meillä olisi huomenna 5 kk neuvola,saa nähä miten on taas painoo ja pituutta tullu pojalle lisää.. =)

Mikaelille olen syöttänyt jo kiinteitä oikeastaan kaikkia mitä sattuu kaupasta löytymään, sunnuntaina aloitettiin soseet joissa on myös lihaa. Hyvin maistuu, eikä onneksi ole mahavaivaa tullut vaikka sitä olen kyllä koko ajan pelannyt. Puuroa ollaan syöty suunnilleen pari viikkoo jo,aluksi pieniä maistiasia ja nyt menee jo reilu desi..banaanipuuro on erityistä herkkua, riisipuurosta ei oikein aluks välittetty mut eilen laitoin vähän kuningatar-sosetta sekaan nii sit maistui.. :)

Mikael oppi n. viikko sitten kääntymään mahalleen ja nyt ei sit enää selällään viihdytäkkään, hirveä kitinä kun ei jaksa enää päätä kannatella masulla ollessaan ja kun kääntää hänet selälleen nii ei mene kuin hetki ja taas mahallaan..
Kiljuminenkin keksittiin vähän aikaa sitten,aamulla sängyssä hirmunen kiljumin ja sit naurut päälle. :D

Alas näyttäisi olevan tulossa hammas, ainakin ikenet turvoksissa ja kovasti mikael niitä hankaa..Olisiko jollain muuten hyviä ideoita ikenien kutinan helpotukseen? Ollaan ostettu erilaisia puruleluja mutta Mikael ei jaksa niitä pitkään purra ja sit alkaa kiukku..

Hui kun tuli taas tekstiä omista jutuista :eek:

Rintarepuisra, miulla ei niihin hyviä vinkkejä ole..myö saatiin yhdeltä kaverilta sellanen ja yritin sitä käyttää vähän aikaa, ainut vaan ettei mikael oikein viihtynyt siinä..en tiiä oliko hänen huono olla vai mikä oli..Pitäis varmaan ostaa toisenlainen ja kokeilla uudestaan,en oo vähään aikaan kokeillu..

Pikkunen89 ja Mikael 5kk ja 2pv

:)
 
Moikka

Tänään sitten minäkin kävin ostamassa Manducan =) Meillä on/oli Emman rintareppu, mutta sitä en suosittele, hartiat väsyy, ja Manducan on pitkä ikäisempi. Manduca tulee varmasti olemaan meillä kovassa käytössä, kun ulkoillaan paljon metsässä koirien kanssa, rintareppua ei ole jaksanut kantaa pitkiä aikoja, joten metsässä ulkoilu on jäänyt vähälle.

Huomenna olisi sitten 4 kk neuvola, saa nähdä mitä varsinainen terkkarimme tykkää, kun kuulee, että kiinteet aloitettu. Meidän terkka on sellainen epävarma, ohjekirja tyyppi, joka aina tarkistaa mitä kirjassa sanotaan...ja mitä taulukot sanoo... Nooh onneksi on tullut itselle jo varmuutta ja "järkeä" ettei aina ota niin vakavasti niiden "käskyjä" vaan osaa käyttää jo maalaisjärkeä.

Huomenna haen miehenikin kotiin, on ollut reissussa maanantaista lähtien, ihan kivaa on ollut pojan kanssa kaksistaan, varsinkin kun on ollut niin paljon menoa. Mutta ihanaa, että mies tulee kotiin....

Tapasin tänään lastentarvikekirppiksellä äidin, jolla oli just 2kk täyttänyt tyttö. Tämä tyttö jo kuulemma ryömii ja kääntyilee....hmmm....kehittynyt hyvin. Meidän poika kääntyillyt kuukauden eikä vielä ryömi, sätkii vaan paikoillaan :)

Täällä on kiljuminen myös keksitty, ja sellainen örinä ääni kuin tekis kakkaa....Tänään oli kiva käydä kaupoilla, kun poika örisi...tuli eräs mummeli höpöttämään, että tekeekö se pikkuinen kakkaa...että näin...

Misa75+Rasmus 4kk
 

Yhteistyössä