Maalismussukat - syntyneet

syömättömyyttä on ilmennyt nyt myös täällä. Puuro ei kelpaa millään joten vaihdoin suosiolla hedelmiin. Olen nyt soseuttanut itse hedelmät niin säästää edes jokusen euron. Jahka energiaa riittää niin sitten Lenni siirtyy kokonaan meidän ruokiin.

flower:hug: On aina ikävää kun lapsella todetaan jotain epänormaalia. Hyvä että olit valppaana ja vaadit tutkimuksia!!

sisarusten ikävöiminen Olen myös huomannut selvästi Lennistä että kaipaa. Ne päivät kun tytöt on hoidossa niin Lenni mielestäni känisee ja vähän etsiskelee pitkin kotia. On ihan hulluna siskoihinsa,aina kun tytöt tulevat kotiin niin poika riemusta kiljuen ryömii eteiseen:heart:

konttaus on nyt viimein löydetty täälläkin. Yli kuukauden vain hytkyi asemissa muttei kuitenkaan uskaltanut edetä. Nyt on parina päivänä ottanut muutamat ´askeleet´ja on itse ihan ihmeissään :D

oma tilanne Kävimme tosiaan maanantaina siellä terapiassa ja vaihtelevaa on ollut. Se maanantai ja tiistai oli taas aika huonoja päivijä,siis meidän kannalta. Mä olen jotenkin niin uuvuksissa tämän vatvomisen kanssa mutta toki ymmärrän että mies haluaa uudestaan ja uudstaan käydä tätä läpi,se suotakoon hänelle. Nyt sitten tiistaina mies ehdotti että jos vietäis perjantaina lapset hoitoon ja tehtäis jotakin kahdestaan!!!!:O:O:heart: Muille pariskunnille se on varmasti ihan normaalia silloin tällöin mutta meidän tapauksessa se on hyvinkin erikoista!!!! Me ei olla kertaakaan tämän viisivuotisen suhteen aikana tehty mitään kahdestaan:( Mä meinasin suorastaan purskahtaa itkuun,niin hämmentynyt ja iloinen olin. Nyt mies on sitten pari päivää ihan innolla etsinyt netistä vaihtoehtoja mitä voitais tehdä ja mä olen ollut ihan :O:':)heart:. Mies on ehdottanut hotellia,miniristeilyä,elokuvaa,ravintolaa ja mä olen ihan kun päätäpahkaa rakastunut teinityttö:heart: Niiin erilaista tämä on meille. Mies on myös lähetellyt ihania huomionosoituksia kesken päivän tekstarilla ja mä olen jotenkin ihan sekaisin kun tämä on niin erilainen tilanne meille. Te muut varmaan olette tottuneet tällaiseen niinkuin nyt yleensä parisuhteessa ollaankin mutta meillä tämä on ollut kovin erilaista ja siksi olen nyt niin hämmentynyt ja ehkä vähän varpaillanikin että kestääkö tämä tällaisena. JA mieleeni on pyrkinyt ajatus että voiko olla mahdollista kaikessa ironisuudessaan että mun pettäminen pelasti meidän parisuhteen?:$ Se on mielestäni ajatuksena jo absurdi mutta suhteemme on kääntynyt täysin päälaelleen,siis positiivisessa mielessä tuon tapahtuman jälkeen. Mä en kyllä tiedä mitä ajatella.

Nyt siivoomaan,täällä on tänää ekaa kertaa pakkasta!!!!
 
naurukohtaus se on hienoa että yhteistä aikaa vihdoin tulee!! tossa näkee sen, että se mitä pelastettavissa on, KANNATTAA pelastaa. mä luulen että miksi päädyin eksäni aikoinaan jättämään, oli yksi valtava osa sillä, että me ei tehty kahdestaan yhtään mitään. jotenkin mulla on edelleen olo ettei hän halunnutkaan. että jos mies ehdottaa, niin täysillä mukaan vaan!
mutta vaikka lapset menisivätkin yöksi hoitoon, ei mun mielestä ole tärkeää LÄHTEÄ mihinkään vaikka sekin hyvää toki tekee.
Nykyisessä suhteessa arvostan juurikin sitä että mies on läsnä ARJESSA. sit siinä on sekin että kun lähtee muualle, myös on muualla, se ei ole sama kuin kotona. Eksä taas teki juuri niin, että aina kun jotain oli vääntöä ilmassa, se hyvitteli kyplylämatkoilla, risteilyillä, aina niin ettei oltu kotona.
Se alkoi itestä tuntua siltä että aina ikään kuin "paettiin" jonnekkin sitä normaalia kotielämää. En tällä sano sitä ettäkö teidän kohdalla on juuri näin. ei. mun vaan palaa mieleen nämä.

Toivottavasti vastaavia kömmähdyksiä ei tapahdu, ja molemmat oppivat jotain mikä on elämässä tärkeintä ja minkä eteen kannattaa nähdä vaivaa. Ja niinhän se on että kaikilla teoillamme on seuraukset.... hyvät tai huonot...
Aika parantaa haavat, ja luulenpa että miehesikin koittaa nyt kaikkensa että ikävät unohtuisi mielestä.

muristaan meilläkin :D totesin tänään et no kylläpä meidänkin vauva osaa! kaupassa ja bussissa tänään väki vähän ihmetteli, mutta naurahtivat sitten kun likka läväytti leveän hymyn murinansa päälle :D

mindi kävin molemmissa tiimareissa, eikä niit sydämii löytyny,.... vai enköhän osannu kattoa...

jaha, kaupunki-päivä loistokkaasti takanapäin, huomenna ollaankin taaaaas perjantaissa ;)
 
Naurukohtaus, hyvä että yhteistä aikaa järjestyy. Ja tuota vaihtelevaa ilmapiiriä voi hyvin odottaakin alkuun. Hyvä se on, että asiat saatte käsiteltyä, vaikka voikin välillä kyllästyttää. Ehkä se pusuttelu oli tosiaan herätys sun miehellekin, että suhteenne tarvitsee muutoksia.

Flower, onpa hyvä että saatte lääkitystä pikkuiselle tuohon vaivaan. Toivottavasti niistä on apua. En tunne tuota asiaa kyllä yhtään, että miten hyvin sellaset estolääkitykset yleensä auttaa.

Huh kun jotenkin väsyttää. Kai nuo lasten flunssat taas on katkoneet yöunia niin, että ei meinaa riittää. Tekis mieli johonkin jumppaan mennä, mutta toisaalta taas ei oikein jaksais lähteekään.

Jännäilen täällä, tuleeko mun miehelle netistä tilaamani isänpäivälahja huomenna! Sieltä tuli ilmoitus jo maanantaina, että tilaus on toimitettu, mutta eipä tullut siltikään tänään vielä postilaatikkoon. Huomenna jos ei tule, niin pitää sitten kai käydä vielä viime hetken ostoksilla! Kakkua teen ainakin sunnuntaina.Eilen askarreltiin kerhossa kortti, jonka esikoinen innoissaan tietysti meni jo näyttämään isälle :D

Eroahdistusta on jonkin verran havaittavissa täälläkin. Välillä tyttö keskittyy omiin juttuihinsa, tutkii leluja lattialla jne. mutta välillä sitten en saa hävitä näkyvistä ja mieluiten tulisi usein syliin vaan.

Ei vaan, kai mä tästä yritän edes vähän lenkillä käydä. Ei taida nyt zumba innotaa...
 
Täällä tulee käytyä parikin kertaa päivässä, mutta eipä ole vain tullut kirjoiteltua vähään aikaan. Vauvan kehityksessä ei ole mitään suuria harppauksia tapahtunut viime aikoina. Istumisasento on parantunut. Syöttötuolissa syödään kaikki ruuat sitterin sijaan. Lyhyitä aikoja vaavi on myös lattialla istunut ilman tukea, mutta siinä pitää olla kärppänä vieressä katsomassa, koska kaatuessa ei ota käsillä vastaan.

Arki rullaa meillä mukavasti ja viikot vain viuhuu ohi. Mukavasti on ollu kaikenlaista ohjelmaa - synttäriä, vauva"harrastusta", omaa aikaa, kyläilyä - niin ei ole tullut aika pitkäksi. Tällä viikolla kävin Satunallet-kutsuilla. Onko tuotteet teille tuttuja? Jos ei, niin käykääpä tutustumassa. Satunallet Etenkin vähän yli 1 vuotialle ja siitä ylöspäin koululaisiin asti oli tosi kivoja pelejä. Itse ostin meidän poitsulle vain muovailuvahaa (täysin myrkytöntä) ja siihen muotteja. Varmaan menee jokunen kuukausi ennen kuin siihen tutustutaan, mutta onpahan valmiina. Myös kivoja palapelejä oli ihan kahden palan pelistä eteenpäin. Aikamoista mainospuhetta :p mutta siis itse en näitä myy, mutta innostuin kun tutustuin. Myöhemmin voi sitten poitsulle ostaa kaikkia kehittäviä pelejä. ;)

Naurukohtaus Hyvä idea mieheltä tuo laatuaika. =) Meidän suhdetta on ainakin aika ajoin piristänyt se, että ollaan otettu etäisyyttä arkeen ja käyty hotellilomalla jossain toisessa kaupungissa tai kylpylässä. Tämä siis ennen vauvaa. Nyt ollaan käyty kerran yhdessä ulkona syömässä (ihanaa sekin) ja joskus lähitulevaisuudessa mennään leffaan. Pieniä asioita, mutta sitäkin tärkeämpiä. =)

Mun ystävä sai tällä viikolla vauvan. =) :heart: Raskaus oli vaikea, joten oon ollut superonnellinen hänen puolestaan, että saivat terveen pikkuisen pojan. :heart: Tuskin maltan odottaa, että pääsen uutta tulokasta katsastamaan. Pitänee varoa, ettei vauvakuume iske. ;)

Tämmöistä tänne

Marni ja hymypoika 7 kk 2,5 vk
 
Viimeksi muokattu:
syömättömyys meillä ollu kans muutamana päivänä. Että on syönyt vain 1/2 pilttipurkin täyden sijasta..

lämpöpussi katsoinpa tarkemmin tota meidän vaunun vaunukoppaa ja kas kummaa siitähän saa lämpöpussin, kätevää ei tarvi ostaa.

isänpäivälahja kortti ja pieni lahja, mies yön töissä niin ei kummoisia ole. Anoppilassa varmaan käydään..

Me mennään Venlan kanssa keskiviikkona katsomaan Titi-nallen konserttia, saa nähdä onko neiti kiukkuinen kun alkaa klo 18 ja kestää 19.30. Neiti kun on yleensä puol 8 nukkumassa..
 
Viimeksi muokattu:
konttaus-asento löytyi :heart: tultiin illalla kauppareissulta, ja vauva on mennyt koko loppuillan kontalleen vähän väliä :) ihanaa!!! mindi: teillä käyminen siis auttoi ;) aivan uskomatonta, niin yhtäkkiä se tilanne voikin muuttua...

satunallet ei lainkaan tuttuja, täytynee tutustua...

tuetut lomat tossa joku aika sitten heitin kysymyksen ilmoille, onko kellään kokemusta moisista? nyt oli lehdessä ilmoitus että perheiden lomille alkaa haku.

syömättömyys se tarkoittaa meillä sitä että kahteen päivään ei vauva suostu syömään muuta kuin maitoa :(

autopesulassa meidän vauva oli tänään ekaa kertaa mukana kun auto vietiin pesuun :) istuin takapenkillä sen viereen, ja hiukan silmät suurina katteli ja meinasi alkaa itkemään, mutta meni ohi, mulla oli mukana kirja, maitoa ja naksuja, ja sit leikittiin ja kutiteltiin ja niin saatiin yksi iso kokemus ohi :) onkos muiden vauvat olleet ja mitä tykänneet?

parisuhteen laatuaika.. no sitä tietenkin tarvitaan, meillä nautitaan usein joku hyvä leffa, tai lähdetään kierteleen kirpputoreja, tehdään yhdessä joku sairaan hyvä ruoka ja nautitaan hyvä viini sen kera... tai nyt viimeisimpänä ne yhteisen kuntosali-reissut... tarttiskin saada sovittua taas sellastakin :)
yleisesti on käsitys siitä että kännätään yhdessä miehen kanssa. näitä on yllättävän paljon. mitä laatuaikaa se sitten on kun kumpikaan ei aamulla kunnolla muista miten kivaa oli :D no, tapansa kaikilla :)

mä olen nauttinut tästäkin päivästä! harmaa sää on, mutta ei kyllä mieleen vaikuta. tarttis muuten itekin ottaa tota d-vitamiinia.... kun on pimein aika vuodesta....

iltapalalle :)
 
Yhdessä kännääminen ei ole meidänkään juttu, siit on kauan kun ollaan yhdessä juotu pisaraakaan. Mies juo harvoin, samoin minä. Viikon päästä on mulla pikkujoulut kavereille täällä meillä. Mies ja koko lapsilauma menee anoppilaan yöksi. Me mennään katsomaan Chisua paikalliseen baariin. Muuten meillä ei laatuaikaa kahdestaan ole ollut. Mutta minä en kaipaakaan sellaista. Aika lailla yksin teen kaikki hommat päivisin, mies on usein iltamyöhälle töissä.

Syömättömyys täällkin on ollut päiviä ettei Assi söisi juuri mitään. Nyt saa samaa ruokaa kun mekin, se maistuu.

Meillä on pojat pois koulusta kovan yskän takia, muuten meillä ei ole flunssaa mutta jätkillä tuo yskä ei tunnu paranevan millään.

Vauvakuumetta on mulla ajatuksen tasolla. Aivan haikeudella muistelen synnytystä ja pikkuvauva-aikaa... Mutta pitää pitää järki päässä, nyt on tämä firma-hommakin alkanut luistaa.
 
Huomenia. Heräsin jo viiden jälkeen ihan pirteänä,taitaa vähän mahan pohjaa kutitella tämän iltaiset treffit;)

yhdessä juominen me ollaan sitä miehen kanssa jonkun verran tehty ja hauskaa on aina ollut. Yleensä niin että ollaan pidetty kotona esim.tuparit,pikkujolut,synttärit tms. ja kutsuttu molempien ystävät paikan päälle. Viimeisen vuoden aikana ei olla oltu yhdessä juhlimassa kuin pari hassua kertaa.

isänpäivä Tytöt ovat hoidossa askarrelleet ihanat kortit ja ilmeisesti jonkinsortin ristipistotyön(näin ymmärsin esikoisen puheista). Minä ostan miehelle auton sisätilalämmittimen mitä on toivonut jo iät ja ajat. Teen myös jotain hyvää ruokaa ja vien toki aamiaisen sänkyyn. Oma isäni on jo kuollut joten kynttilän vien haudalle ja sitten menemme miehen isoisälle. Esikoinen tapaa oman isänsä vasta maanantaina ja he käyvät sitten myös ex-appiukolla. Tänään tehdään lasten kanssa isoiseille t-paidat mihin lapset saavat sitten taituroida omat luomuksensa ja esikoinen saa kirjoittaa molempiin paitoihin ´Pappa´:heart:

Me sitten päädytiin siihen että mennään tänään syömään ja elokuviin Helsinkiin. Hotelliin ei ole oikein aikaa mennä kun päästäisiin sinne vasta iltasella ja aamulla pitää jo olla lapsia hakemassa niin päätettiin että mennään sitten kun on kunnolla aikaa. Ihania hotellipaketteja oli kyllä tarjolla,mm. treffipaketti mihin kuului huone,leffaliput,skumppaa ja illallinen :)
Mua jotenkin jännittää täniltanen koska nämä on käytännössä meidän ekat treffit :)

Ootteko jo laittanut huushollia jouluiseksi? Minä eilen virittelin jouluvaloja ja kävin ostamassa parvekkeelle kanervoja sekä ison sypressin johon pujotin jouluvalot. Meillä on täällä olkkarissa todella iso ikkuna johon olen laittanut joka vuosi tuollaisen valoverkon. On yksinkertainen mutta todella kaunis ja tunnelmallinen. Ja pöytäkynttilät vaihdoin punaisiin sekä kynttilävaaseihin mustan koristehiekan kun tähän asti se oli valkoista :) Pieni asia mutta tuo ihan eri tunnelmaan :D

Jaaha,mitähän sitä tekis,kaikki lapset nukkuu vielä ja täällä ei kuulu kuin minun tietokoneen näpytys :)

-Naurukohtaus ja Lenni melkein 9kk-
 
Huomenta!

flower: no kiva, jos oli apua, vaikka näyttihän se teidänkin tytön meno aika ketterältä jo :) Sydämet, oiskos loppunut sitten... mutta kätevänä ompelijana varmaan itsekin sellasen äkkiä osaisit tehdät :)

Parisuhde: no me ollaan nyt vauvan synnyttyä oltu aika paljon vaan kotosalla, harvoin ollaan missään ihan kahdestaan käyty. Usein meillä nuo reissut on jotain hyödyllisiä, kuten ostosreissu johonkin isompaan kaupunkiin. No oon kuitenkin ihan iloinen tästä perus elosta täällä kotona muksujen kanssa, vaikka oishan se hauska käydä useamminkin vain miehen kanssa kahdestaan jossain. Varmaan nyt joulun lähestyessä täytyisi käydä vähän taas jossain ilman muksuja... :) Itse en siis juo paljonkaan, eikä se liity mun hauskanpitoon kyllä millään tasolla, kaikki baaritkin nykyään vaan kyllästyttää.

satunallet: en oo kanssa kuullut yhtään...

Meillä ollaan nyt istumisessa sen verran kehitytty, että onnistuu jo hyvin... ei tartte itse katsoa perään.

Nukkuminen on edelleen tosi vaihtelevaa. Parina yönä on taas herännyt tosi aikaisin viereen ja ei halua pois ollenkaan vierestä ja hermostuu jos ei saa rintaa, ite oon ihan naatti kyllä ton yöjuttuihin :D Mun täytyy varmaan ottaa itseäni niskasta kiinni ja vierottaa vauva nyt lopullisesti pois rinnasta!

Jeps nyt muihin puuhiin :wave:


Mindi83

Muoks. oon sortunut laittaan jo jouluista, voih... oon vähän ajoissa :D Olohuoneeseen punaisella teemalla ja keittiöön hopeisella.. näin oon ajatellut :) Makkareihin en varmaan hirveesti panosta... enempi sitten kynttilöitä vaan palamaan ja muuta, ihanaa :)
 
Viimeksi muokattu:
Heipähei!

Naurukohtaus, mukavaa kun saatte yhteistä aikaa!! :)

flower, tosiaankin hyvä juttu että veit pienen tutkittavaksi ja "vika" löytyi! :) Tsemppiä!

Eroahdistusta on jonkun verran. Etenkin väsyneenä tulee itku jos katoan näköpiiristä, ja usein alkaa sittenkin itkeen kun tulen takaisin jostain jos on jonkun muun hoidossa ollut.

Täällä on vauva nyt ollut koko viikon flunssassa. Kuumetta ei onneks ole ollut, ja itse oon ollut terveenä. Neuvola oli keskiviikkona ja lääkäri kattoi korvat niin niissä ei onneks mitään. Painoa pojalla oli 9760g ja pituutta 72,6cm.

Mulle tuli papakontrollin vastaus ja siinä on jotain häikkää niin pitää mennä aluesairaalaan tarkempiin tutkimuksiin. Mutta vasta mulla ultrattiin värkit niin ei ainakaan siinä näkynyt mitään poikkeavaa.

Masennuslääkkeet ovat kyllä ehkäpä jo alkaneet vaikuttaa. Oon jotenkin toimintakykyisempi eikä vituta koko ajan, saan unen ilman lääkkeitä.

Joulua en ole vielä laittanut yhtään. Eilen kävi mielessä jos laittas jouluvalon ikkunaan mutten kumminkaan sitten vielä..

LD + Pikkunen tasan 8kk
 
Mä en ole ollenkaa sisäistänyt, että joulu on tulossa. Luulenpa, että koristeiden laittaminen menee sinne joulukuun puolelle. Joulukoristelut oon tehnyt aika pienillä jutuilla: pöytäliinalla, kukilla ja valoilla. Joulukuusta meillä ei ole vielä koskaan ollut, koska kaikki joulut ollaan oltu pois kotoa mun ja miehen vanhempien luona. Glögiä on alkanut tehdä mieli... Taitaa tarttua tänään kauppareissulta mukaan.

Miehen kanssa juominen Me ei oikeastaan koskaan olla harrastettu yhdessä ryyppäämistä. Toki ollaan käyty nauttimassa muutamia lasillisia jossakin yhdessä tai pidetty kotona illanistujaisia, joissa ruoka on yhtä tärkeässä roolissa kuin juoma. Toki ollaan hiprakassa yhdessä oltu, mutta eipä juuri koskaan semmosessa kovassa kännissä, ettei mitään muistettais.

Hiustenlähtö Viime aikoina oon huomannut, että hiusten tippuminen alkaa pikkuhiljaa rauhoittua. Enää ei ole koko kylppäri täynnä mun karvoja, kun tukkaa föönaan. JES!! Myös pikku haituvaa on alkanut kasvaa. JES JES!!

Iloa teidän perjantaihin!
 
Hiphei! (tekopirteä tervehdys näin alkuun, kun pitää jotenkin koittaa pysyä virkeänä ;))

Täällä on aika väsynyt äiti. Poika on muutamana yönä nyt ollut todella levoton ja välillä huutanut/itkenyt hyvinkin paljon (kun normaalisti vaan kitisee). Söi viime yönäkin taas kahdesti. Koitin kyllä muuten rauhoitella, vaan ei millään asettunut, niin työnsin sitten tissin suuhun. Huoh. Päivät on parempia, mutta välillä silloinkin kiukuttaa. Taitaa tehdä hampaita?! En kyllä ole onnistunut bongaamaan mitään muutoksia ikenissä, mutta herran suuhun on kyllä vaikea päästä katsomaan. Niin, yhtään aiempaa hammastahan poitsulla ei vielä ole.

Kaiken väsymyksen lisäksi tuntuis siltä että taitaa olla kuukautiset alkamassa ensimmäistä kertaa raskauden ja synnytyksen jälkeen. Eiiiii! Eeen taho! Inhottavaa kipua selässä ja vatsassa tuntuu nimittäin.

Alkaa tämä väsymys nyt pikkuhiljaa käydä voimille. Onneksi on taas viikonloppu! Vaikkakin mies menee tänään jonnekin firman tapahtumaan/juhliin, että on pois pelistä tämän illan ja meininkien tasosta riippuen myös huomisen aamun. Noh, jospa sitte ainaki sunnuntaina saisin lepuuttaa.. vaikka se isänpäivä onkin. ;)

Väsymyksen myötä olen myös miettinyt pojan vieroittamista imetyksestä. Milloin ja miten te muut imettävät ajattelitte sen tehdä? Ja syökö pullosta ruokkivilla vauvat vielä yöaikaan? (Eihän nyt tehdä tästä mitään imetys-pulloruokinta -väittelyä, kun ihan vaan mielenkiinnosta kysyn :))

Minä en ole vielä joulua laittanut, enkä vielä hetkeen laitakaan. Tykkään joulusta kyllä tosi paljon, mutta vielä on mulle liian aikasta laittaa. Ensin pitäis ainaki tulla lunta! Ja ehkä olla myös joulukuu... katsotaan nyt miten maltan. Ihanaa kyllä jos jotkut laittaa jo ajoissa, saa nauttia "juhlafiiliksestä" pitempään kuin vain joulun pyhät. :)

Mullakin taitaa olla hiustenlähtö vähentymään päin. Jes jes, tosiaankin, Marni! :) Uutta lyhyttä kasvaa jo myös tuossa edessä ainakin, joka nyt ei niin ihanan näköistä ole, mutta jee silti!

Satunalleista en ole minäkään kuullut. Kuulostaa mielenkiintoiselta.

Meillä poika istuu jo tosi hyvin. Voi pitää istumassa ihan itsekseen hyvillä mielin. Mutta ei itse osaa vielä nousta istumaan. Konttausasennossa on myös nyt alkanut keinutella ihan jatkuvasti. Saapa nähdä kuinka kauan ennen kuin lähtee liikkeelle. Toivon, että odottaisi vielä jonkin aikaa. Laitettiin nimittäin aivan äskettäin tarjous yhdestä asunnosta, ja siellä olisi tilaa pojalle missä kontata. :) Ja sitä olisi kiva laittaa joulukuntoonkin, suurempaa ja siivompaa asuntoa kuin nykyinen. Nyt eletään peukut pystyssä että saataisiin se kodiksemme sillä hinnalla mitä tarjosimme. :)

Jaahas, nyt pitää alkaa laittaa poikaselle lounasta. Oli tarkoitus tarinoida pitemmästikin, mutta tämä ajatuksenvirta saa nyt riittää ja palaan kommentoimaan juttujanne kun taas ehdin ja jaksan.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Niin ja Naurukohtaus, nautinnollisia ensitreffejä! ;)
 
mindi mä todellakin ompelin sydämii ite :D pahvista tein ensi vapaalla kädellä muotin. no, ei ne ihan niin söpöjä ole kuin tiimarin, mutta sainpa ainaki kokeilla miten onnistuu. kivaa näpertämistä. ja tein muuten yhen risu-sydämenkin ;) mä tuun taas pian kopsaamaan sulta jotain :D
ei vaan tosi kiva saada jotain hauskaa ja halpaa koristetta.

joulu no meillä mies lähinnä koristelee jos sekään, mutta noita ulkovaloja on laitettu, jo ihan sen vuoksi et ois valoisampaa... kynttilät ja tunnelma kuuluu meidän kotiin muutoinkin kuin jouluna. eilen huomasin prismaan saapuneet kinkku-kasat pakastelaareihin :D ja mikä härdelli onkaan alkossa sen viimeisen viikon ennen aattoa....huhhuh

miehen kanssa juomingit yhden kerran kauan sitten lähdettiin tohon viereiseen kapakkaan YHDELLE. joo-o se meni ihan totaalisesti käsistä :D eikä tosiaan pysytty yhdessä... paikka on yllättävän viihtyisä, ja me viihdyttiin pitkälle yöhön. aamulla molemmat totesi et kiitos ei enää ikinä :D paljon mieluummin sitä tässä kotisohvalla sen leffa-illan tekee, syömisineen ja pikku napsuineen ;)
alkoholi on siitä kamalaa ainetta että se muuttaa tilanteet epätodellisiksi kun määrä on liian iso.
Toisaalta, kun tekee joskus jonkun mokan, siitä voi oppia jotain hyödyllistä :)

sitteri niin vähälle käytölle jäänyt että taidan laittaa pois... miten teillä muilla, vieläkö vauva viihtyy siinä? meillä ei pahemmin viihdy, ja mönkii vöistä huolimatta itsensä reunan yli...

vauva-kiikku :D sain kaverilta ulos laitettavan kuppi-kiikun, ihanaa saada vauvalle oma keinu, tässä iltapäivällä meen sen virittämään. ja ensi heilautukset testaamaan :)

pullo-vauvan yö-syönnit pitkään oli ettei syönyt enää ollenkaan. nyt pari viikkoa menny niin että 4-5 aikaan sillä on nälkä, ja pullollinen menee. mutta liikkuminenkin on lisääntynyt kovasti, joten kai sillä sitten ihan oikea nälkä on :) nukkuu senkin ajan, ei ees silmiään avaa, joten sitten laitan vaan takas petiin.

eroahdistusta no ei sitten minkään sorttista.... olin yhtenä iltana liki kolme tuntia poissa, ja vauva oli isänsä kanssa. ei mitään kitinää ollu missään vaiheessa, eikä alkanut siinäkään ku tulin kotiin. luottavainen vauva on, saan ihan rauhassa hääriä huoneesta toiseen, eikä tuota näytä haittaavan jos en ihan koko ajan näköpiirissä ole. se kyllä "komentaa" mua jos en huomaa, joten näin meillä :) ei kitinää turhan päiten...

jaaha päivän toisille päikkäreille, ja mä ulkoilemaan, heips :)
 
Taas olen aktiivisesti taustaillut, kun on niin monta projektia tulessa että. Niistä lopussa. Kommentoin kuitenkin ulkomuistista joitakin keskusteluteemoja.

Naurukohtaus: tsemppiä miehen kanssa asioiden ratkomiseen. Tuomitseminen ja syyttely ei tietystikään vie asiaa eteenpäin. Jotenkin sitä on vuosien varrella oppinut näkemään mustavalkoajattelun sijasta elämässä enemmän harmaita alueita. Ihmisiä tässä kaikki ollaan ja mielestäni jotakin tuon suuntaista on mahdollista tapahtua kenelle hyvänsä, vaikka kaikki olisikin hyvin. Kaikille ei vain tarjoudu tilaisuutta, joka tekisi ns. varkaan eikä siten joudu houkutuksille alttiiksi. Niin tai näin, pääasia on pysyä rehellisenä ja jos kerran yhteistä motivaatiota löytyy, niin kyllä se sitten lopussa palkitsee.

Flower again: pahoittelut varjoainetutkimuksen tuloksesta.:hug: Toivotaan, että estolääkitys pitää pissatulehdukset poissa ja vaiva poistuu itsestään ilman toimenpiteitä kasvamisen myötä.

Meillä on vaunuvarustuksena Emman fleece-vuorinen lämpöpussi sekä bodyn ja sukkisten lisäksi välikausihaalari, toppatöppöset ja -tumput (välillä ruskovillavastaavat vielä alla), ruskovillakypärämyssy ja puuvillapipo. Toisinaan pistän vielä hupparin sisävaatteiden päälle (ja mahd. velourpöksyt). Eilen tosin pidin villamyssyä ja ruskovillakerrastoa sisävaatteiden päällä, kun oli lähellä nollaa. Vielä en ole toppahaalariin siirtynyt. Vöitä ei tarvita nukkuessa. Kiinnitän vyöt kyllä istuessa, niin on sitten tuetummin ratasosassa kiinni. Lämpöpussissa on viisipistevöille reiät.

Vauva on ollut ulkona lähinnä vaunuissa tuetusti istutettuna, kantorepussa ja keinumassa. En ole laittanut maahan vielä rypemään.

Perhepeti on meillä osan yötä, mutta sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka monta kertaa vauva syö tissiä. Vauva syö 2-3 kertaa, yleensä kolme. Parisuhde ei ole tästä häiriintynyt. Ja jos jos jotakin ongelmia siihen tulisi, niin hakisin kyllä syytä ensisijaisesti jostain muualta kuin perhepedistä. Mieskään ei joudu huomiostani vauvan kanssa kilpailemaan,;):LOL:

Imetystä meinasin jatkaa aina tuonne 1v asti, jolloin pääsemme sujuvasti siirtymään tissistä lehmänmaitoon ilman mitään pullotteluja korvikkeen kanssa. Jos vauva vielä syö öisin, niin laakista yövieroitus ja sitten pikkuhiljaa päiväimetyksen purku tyyliin yksi imetyskerta viikossa pois. Näin meni esikoisen kanssa neljässä viikossa, katsotaan miten tällä kierroksella menee.

Miehen kanssa kännättiin kavereiden kanssa useinkin silloin ennen lapsia. Tavattiin 25-vuotiaina ja esikoinen syntyi kun täytyin 32v. Mä olen ollut sellainen bilehile opiskeluaikoina ja vielä tuonne 3-kympin alkuun asti että oksat pois. Mies on enemmän pubi-ihmisiä, muttei koskaan estänyt mua lähtemästä. Mulla kun ei motiivina ollut miesten kaataminen, vaan puhtaasti ankara biletys ja tanssiminen. Onneksi se aika tuli elettyä, enää ei mielenkiintoa ole. Ainakaan tässä elämänvaiheessa. Kahdestaan ei olla kännätty varmaan paria kertaa enempää. Yleensä siihen liittyi aikoinaan hyvä seura, tanssiminen ja yökerhot.

Mulla on lähtenyt kropan kuntoonlaittoprojekti ihan urakalla käyntiin. Tuohon 5min ajomatkan päähän avattiin uusi technogym, jossa on huiput aerobiset ja kuntosalilaitteet, spinning- ja ryhmäliikuntasalit, saliohjelmat yms. Ja mikä parasta: ei sitoutumista ja hinta on 25e/kk! Ihan mahtavaa. Tarkoitus on käydä kolme kertaa viikossa ja päästä kesäkuntoon. Täytyy vain muistaa syödä ja juoda PALJON, ettei vaikuta maidontuotantoon.

Käsityöprojekteja on tekeillä ja tulossa lisää. Lisäksi olen tehnyt kovan urakan laittamalla lasten kuvia kansioihin. Molemmilla kun on omat kansiot, vauvakirjat ja perheen yhteinenkin eli viisi. Puolen vuoden välein teen tän homman, ettei sitten jää roikkumaan. On sitten muisteltavaa, mä kuulun tähän vanhanaikaiseen porukkaan, että valokuvat pitää olla paperilla ja kansioihin kerätään kaikkia ihania muistoja matkan varrella muutenkin.
 
Viimeksi muokattu:
Heissan tännekin :)

Ette mahda mua ees muistaa, mutta odotusaikana aktiivisesti kirjoittelin :)
Nyt lukasin muutaman sivun ja melkolailla samanlaisia ajatuksia/ongelmia/ilonaiheita teillä muillakin tuntuu olevan kuin meilläkin.

Meillä poika nyt 7,5kk ja ryömii taaksepäin :D Konttausasentoonkin nousee, muttei eteenpäin vielä pääse ja sekös vasta suututtaa poikaa. Hampaita on alhaalla kaksi ja nyt ylhäälle tulossa kaksi - hienosti kuultaa läpi ja niitä on viikko kitisty, mutta eivät vaan ala puhjeta.. josko ensviikolla :D

Yösyönnit on palanneet kuvioihin liikkumisen myötä.. ennen siis veteli sikeitä illasta aamuun joskus jopa kertaakaan heräämättä.. nyt heräillään huutamaan joskus jopa 10 kertaa yössä ja 4 maissa syö pullollisen maitoa.. (Flower kuulosti siis tutulta tuo teidän yösyönti ;) )

Mitähän muuta meille.. Neuvola meillä vasta Joulukuussa kun poika on sit jo melkeen 9kk.. 6kk neuvolassa oli 8130g ja 68cm.

Niinjuu.. noita "paastopäiviä" on meidänkin vauvalla.. Ne saa mut hermoromahduksen partaalle, vaikka tiedän että kohta vauva taas syö paremmin.. Meillä maidonjuonti takkuaa, mut vielähän tuo lapsi hengissä on, vaikka joskus vuorokauden maitosaldo on 150ml!!! Yleensä maitoa menee 250ml-400ml. Sosetta saa 4-6x vuorokaudessa.. Oikeasti vaihtelee tosipaljon tuo ruokamäärä.. vaikka tietyt ruokailuajat on säännöllisiä.. siis aamupala, lounas, välipala jne..

Tuosta eroahdistuksesta piti sanoa, että eikös se nimenomaan ole normaalia?! Tai että se on merkki siitä, että lapsi luottaa vanhempiinsa/hoitajiinsa ja itkulla ilmaisee ikävän jne. Ja vierastaminenhan kuuluu samaan kategoriaan, että on turvallisesti kiintyneen lapsen merkki kun osaa oudompaa ihmistä vierastaa..
JA en nyt tarkota mitään sairaalloista ylikiintymystä.. jokainen tietää mitä tarkoitan :D
 
Viimeksi muokattu:
Eroahdistus on nimeomaan normaalia ja kuuluu kehitykseen. =)
Meillä se on nyt helpottanut, Assi menee huoneesta toiseen kovaa vauhtia, pystyyn nousee jo pelkkiä seiniä pitkin ja kävelee tukia vasten täysin. Itse laskeutuu myös takaisin istumaan, jatkaa kontaten seuraavaan etappiin ja eikun pystyyn ja kävelemään. Nyt uutena on tullut että osaa taputtaa käsiään käskystä, myös ei:n ilmaisee pyörittämällä päätäänsä.
Hei vaan pahkuratäti :wave: Minä ainakin sinut muistan.

Mites teillä on isänpäivä mennyt? Me passattiin miehelle voileivät ja kahvit sänkyyn ja leivottiin ruma kakku. :D
 
Iltaa!

Hyvin on isänpäivä mennyt! Miehen vanhemmilla käytiin syömässä ja kahvilla, ja kahvilla myös minun vanhemmilla... nyt on masu vähän täynnä :) Aamulla laitettiin isälle kahvit ja leivät sänkyyn + tuoremehua ja jotain makiaakin... tää onnistui vielä hyvin, mutta siinä kun aloin omaa leipääni laittamaan paahtimen kautta, niin tapahtuikin jotain jännää, ja paahdin meni jotenkin epätoimintaan, ja kun siinä tarpeeksi kauan puuhailin omiani, niin huomasin että jotain savuaa keitiössä, melkeen sinertävänä... ööh siellähän se mun leipä paahtimessä kärysi, ja pomppas ylös ihan pikimustana, mies vitsailikin, että muualla kun tuoksuu tuore pulla, niin meilläpäs käryää paahtis.. :D Aika hankkia uusi paahdin...

Viinkonloppukin meni ihanasti, mies sai vihdoin ja viimein tehtyä mulle kauan toivomani "kattilakoukuston" ja oon niin iloinen siitä :)

Flower: kiva jos sait mieluisia koristeita tehtyä, noi on kyllä tosi helppoja ja halpoja :) Ja niihin voi laittaa oikeastaan ihan mitä vaan koristeeksi ja ihan omannäköiset tehdä :)

Pahkuratädin minäkin kyllä muistan, kiva kun poikkesit :)

Minä oon nyt kovasti suostutellut miestä lähtemään ostoksille Turkuun, toivottavasti suostuu :) Mulla on kaikki joululahjat miltein hankkimatta... onneksi lapsille sentään jo tiedän mitä. Miksi kaikki isovanhemmat tuntuu olevan niitä vaikeimpia kelle jotain pitäis hankkia... kun mitään turhaa ei viittis antaa.

Meillä vauva on kova liikkumaan... ja ihmettelen, kun kaikki aika ihmettelee sitä (nyt esim. isovanhemmatkin)... tuntuu, että kaikki kolme on olleet ihan samanlaisia, nopeita vekkuloita. Tämä tapaus on kova vierastamaan... mutta ilmeisesti tässäkin on eroja ketä vierastaa ja ketä.. mistä lie sitten johtuu.

Jaahas, hauskaa iltaa vielä kaikille! Sitten onkin uusi viikko taas edessä, uusin kujein...

Mindi83
 
huomenta

niin se viikonloppu mennä hujahti taas... luvattiin muka pakkasta koko määhan, mutta meillä on viisi astetta plussaa :) no eipä tartte nastoja vielä alle laitellakaan...

isälle vauva teki oman kädenjälkensä... taikataikinasta muotoilin sydämen, johon vauva painoi kämmenensä. jäähtyneenä maalasin sen. tein siitä sellaisen että sen saa ripustaa vaikka seinälle.
oon ajatellut sen niin että se mitä isälle isänpäivänä lapsi antaa, on oltava jotain mitä LAPSI on tehnyt. eikä vauva nyt tietty ois osannut mitään, mutta seuraavinakin vuosina lapsi tekee, sen isäähän hän muistaa.

estolääkitys joissain tapauksissa virtauksen ollessa niin paha, tulehduksia saattaa lääkityksestä huolimatta tulla. nyt ei kuitenkaan pitäisi.
Lääke aloittettiin perjantaina, ja yöt menneetkin tosi hankaliksi. hiukan nukahtamisen jälkeen alkaa kitinä ja itku. ja jopa niin että ei se reppana nuku. ekan yönä mies hoiti. mä olinkin onnekas kun sain mennä takas sänkyyn, enkä ees heränny kun tuli sekin nukkumaan. hiukanko olin väsy..
seuraavana yönä kitistiin puolen yön aikaan sekä valvottiin 2-3 välinen aika :( ja aamulla seiskalta ylös... hohhoi...
viime yö ollu jotenkin rauhallisempi. neljän viiden aikaan kitinää taas. mut nyt nukkuu. maitoo en antanu.

kovasti harjoittelee konttausasentoa, ja ihanan näkönen kun heijaa siinä sit itteään ees taas :D
isommat sisarukset tuli, ja vauva aivan haltioissaan :heart: ja on se hellyttäävää katseltavaakin...

itellä selkä hivenen sökönä, missä välissä sitä jumppais? inspiraatio täydet nolla prossaa...

nyt miehelle eväitä tekemään :heart:
 
Huomenta!

Pikaseen lukemassa.

Meillä vauva on pari päivää seissyt hetkiä ilman tukea ja eilen sitten otti pari askeltakin niin. Päivä päivältä pojilla on enemmän yhteistä ja isompikin jaksaa jo ainakin hetkiä vauvan seuraa leikeissään. Vauva myös viime viikon aikana on alkanut "puhumaan" paljon. Koko ajan suusta tulee jotain josta ei tietenkään saa mitään selvää. Mutta paljon on asiaa!

Isänpäivä oli meillä tavallinen päivä koska isä on ollut työreissulla ja juhlitaan sitten kun on kotona =)
 
isänpäivä meni ihanasti:heart: Aamulla tein oikein kunnon brunssin croisantteineen päivineen ja keskimmäinen vei innolla tekemänsä lahjan isälle. Oli hoidossa tehnyt hienon kortin sekä taulun mikä oli kauniisti kehystetty. Lennin kanss tehtiin kortti mihin painettiin pojan kädenjälki. esikoinen lähtee juuri kohta omalle isälleen kun eilen isänsä oli töissä koko päivän. Mä olen myös samaa mieltä kuin flower että isänpäivälahja pitää olla jotain lapsen tekemään,oli se lapsi sitten 0v tai 10v. Sillähän se suurin merkitys on kun saa lapsen itsensä tekemän lahjan ja minun mielestä mikään ei korvaa sitä:heart: Olen kyllä tavannut ostaa myös itse miehelle jotain aina isänpäivisin,tänä vuonna auton sisätilalämmittimen. Mies on myös aina muistanut minua äitienpäivänä jollain pienellä lahjalla.
Käytiin miehen isovanhemmilla ja lapset olivat tehneet papalle t-paidan mihin esikoinen kirjoitti ´Pappa´ja painettiin kaikkien kädenjäljet:heart: Oman isäni haudalle vein kynttilän:heart:

seisomaan on täälläkin alettu nyt nousta. Siis tukea vasten. Mutta askeleita ei uskalleta vielä ottaa,on poika niin innoissaan ja peloissaan jo pelkästä seisomisesta :D Pitäisi hakea varastosta taaperokärry mikä on aikaisemminkin ollut oiva apu kävelemään opettelussa.

Meillä kaikki lapset kauheessa yskässä :( Esikoinen köhi koko viime yön ja keskimmäinen ei mennyt hoitoon tänään kun niin kovin köhänen on :( Toivottavasti ei se kamala mykoplasma nyt tulis:headwall: Viime syksynä esikoisen kanssa jouduttiin sairaalaan asti kun ressukalle tuli vielä jälkitautina keuhkokuume ja kun tuolla tytöllä on infektioastma niin ei ollut kyllä yhtään kivaa :(

Miehen ja minun treffit meni perjantaina ihanasti:heart: Se oli jotenkin ihan epätodellista kun tuntui tosiaan että olimme ensitreffeillä ja mies oli oikea herrasmies:heart: Tänään meillä taas terapia-aika.

Jaaha,nyt laittamaan tuota esikoista valmiiksi kun isänsä saapuu kohta:wave:
 
kisak tosi vilkas taaperoinen teilläkin :) kuinka rauhallisia ne teidän koirat on? malttaako ne antaa vauvan kokeilla kulkuaan rauhassa, vai heiluuko ne sen edessä malttamattomina että juostaan kilpaa jooko ;)
meidän koira on niin intona kun vauva on lattialla, se haluaisi leikkiä kovast sen kanssa :) ei vaan aina muista valtavaa kokoaan, mutta hienosti osaa silti olla. hiukan arveluttaa tuo liikkeelle lähdön kanssa, että miten sitten kun vauva alkaakin nousta jaloilleen, että kuinka herkästi koira tuuppasee vahingossakin...

naurukohtaus teillä on ollu kiva viikonloppu :heart:

pahkuratäti ja jenny adelina poikkesivat kiva pitkästä aikaa todellakin! saisitte täällä useamminkin turista :D hyvässä muistissa ootte!
Olis edelleen kiva jos muutkin entiset saman aloituksen tehneet kävis päivittämässä elämäntilannetta :)

kuka täällä taas sotki nurkat ???? imuri kouraan ....
onneks keli on nyt KUIVA, vihdoin ja viimein!!! oisitte nähneet sen hiekka/kura/rapa-määrän, mitä meidän eteiseen kulkeutui vaunujen ja kenkien ja ton elukan mukana ulkoa :mad: meinasin saada slaagin kun just on pessy laatat ni jo jukraviti se on koira liastanu!!!
nyt käytän neidin unet hyödyksi: söin rauhassa äsken ruuan, ja vielä kun imuroin ja luuttuan niin onpa muuten kiva alottaa uus viikko siistissä kodissa :)

Flower again
 
FA: Kyllähän nuo välillä tuuppii kaikki toisiaan. Harvemmin kuitenkaan niin kovaa mennään, että mitään olisi vaarana sattua. Meillä ei sisällä leikitä tai riehuta kun nurkathan siinä hajoaa! Tosin oma paikka on keskellä olohuonetta joten ovat kyllä mukana kaikessa koko ajan. Leluilla ja hampailla makuulla saavat leikkiä sisälläkin mutta muut riehumiset kuuluu ulos. Muuten en katso koko ajan missä kukakin käyskentelee mutta jos joku tulee niin sitten nappaan vauvan pois tieltä. Ainakaan tuo vanhempi ei innostuessaan osaa varoa mitään. Tähän mennessä vauvan "vahingot" on kuitenkin sattuneet ihan hänen toilailtuaan yksin. Mun mielestä vanhempikin osaa suhtautua paremmin uuteen vauvaan kuin vanhempaan pienenä. Luulen sen johtuvan pennusta. Pentu taas on itse rauhallisuus käytökseltään vaikka osaa olla pentumainenkin ja riehaantua. Se perusluonne on kuitenkin todella rauhallinen. Jopa niin rauhallinen, että joskus mietin onko kaikki muumit laaksossa :whistle:
 
Isänpäivä meni tosi mukavasti. Aamulla mies sai aamiaisen sänkyyn ja pienen paketin olin ostanut. Korttiin olin painanut pojun jalanjäljen. Päivällä käytiin sekä mun että miehen vanhemmilla. Ja semmosista herkuista saatiin nauttia, että ilta menikin niitä sulatellessa. Muuten poitsukin jaksoi hienosti kylässä olla, mutta miehen vanhemmilla rupes väsähtämään ja inisi vain. Kotiin kun tultiin, niin ininä loppui samantien ja oli taas oma tyytyväinen itsensä. Halusi pikkumuru ilmeisesti vain kotiin jo päästä.

Yöt on ollu taas tosi levottomia Pari yötä poju oli tukkosen kuuloinen ja nostin pinnasängyn päätyä vähän ylemmäs. Tänään ei oo enää rohinaa kuulunut. Viime yön levottomuus johtunee eilisestä kuuden tunnin kyläilyreissusta. ONNEKS sain aamulla nukkua aamupäikkärit miehen herättyä ja kun nousin, niin patisti mut vielä takaisin sänkyyn köllimään. :) Ei haittaa. Sitten olin taas pirtee koko päivän! Ja jumpallakin pääsin taas käymään, niin tää olikin tosi kiva päivä. :)

Meillä on kans vauvan puhe lisääntynyt taas parin päivän aikana. Ihanaa kuunneltavaa! :) Ja muutenkin ihana katsella pikkuista, kun se istualtaan katselee leluja ja on taas vähän isomman vauvan oloinen. Kohta onkin jo 8 kk neuvola. Viikonloppuna mittailtiin itse painoa ja vaaka näytti 11 kg, eli ei ihme, että ei välillä jaksa jätkää sylissä nukutella. :LOL: Onneks mies on nyt enempi kotona, niin hänkin on osallistunut noihin nukutuspuuhiin ihan mukavasti.

Voi kökkö, vauva heräs...
 
Heipsutivei =)

Ei sitten yhtään muistu mieleen, koska viimeksi on tullut tänne kirjoiteltua.....mutta Niilo on nyt 7,5kk ja reilun kuukauden päivät on kontannu ja meneekin lujaa paikasta toiseen ja tarkkana on oltava, että muistaa pitää välioven kiinni, ettei pääse ittekseen alakertaan tutustumaan liian vauhdikkaasti! Täysillä koittaa olla isompien leikeissä mukana ja onneks isommat on pääasiassa ottanu pienimmän tosi kivasti mukaan, välillä käyn hakemassa Niilon pois ja laitetaan isompien huoneitten ovet kiinni, ni saavat olla rauhassa luovia....Seisomaan on noussu pari kertaa, usein nousee kyllä sillain, että pitää pojan käsistä kiinni hiukan auttaen, eli ei ole ainakaan hyvä ruokahalu ollu esteenä liikkumiselle (kotipuntari on viimätteeksi näyttäny painoksi 11,4kg :D)

Syksy on mennyt pitkälti jatkuvasti sairastellessa : / aina, kun edellisestä on parannuttu, niin ei mee ku pari hassua päivää, niin joku alottaa taas....pahin on ollu nyt viimäset pari kolme viikkoa, vanhin ja toiseks nuorin on sairastanu korvia ja vanhin oli samalla viikon kovassa kuumeessa ja yski ihan hirveesti, kakkonen ja kolmonen kans kuumeessa ja kovaa yskää. Niilolle tauti iski kaikista pahiten, molemmat korvat oli pahasti tulehtuneet, toinen puoli keuhkoista, nielu aivan punanen, oksensi aina yskiessä limaa ja tietty useimmiten syödyt ruuat, hengitys oli tosi tiheetä ja paikoittain pinnallista....jouduttiin perjantaina jäämään paikalliseen yksityiseen tarkkailuun, ku ei lastenlääkäri uskaltanu päästää kotiin ilman, et näkee, auttaako avaava lääke hengitykseen vai ei ja verikoekin otettiin. Sen verran autto, että kotiin päästiin, mutta kirjotti varoiksi lähetteen keskussairaalaan, jos yhtään pahenee, ni pääsee suoraan sinne....noh, onneks viikonlopusta on nyt selvitty ja pikkuhiljaa alkaa näkyä valoa tunnelin päässä! Aika hurja määrä lääkkeitä on vain pieneen ihmiseen täytyny laittaa, kun on annettu vahvaa antibioottia, ventolinea, kortisonitabletteja ja kahta eri särkylääkettä ja kun kaikkia on annettu niin paljon, et näin maalaisena paketteja tutkiessa mitään ei edes sais niin suuria annoksia antaa tän ikäselle ja kokoselle (pakkohan se on, ku näin kipeeks on tullu!!). Ihanaa, kun kaikki alkaa olla paranemaan päin....kyllä menee muuten kotikin niin hirveeseen kuntoon, kun vallan on sylissä joku pienistä potilaista, ei siinä paljoa muuta tehdä kuin hoivata, kun kaikki on vielä niin pieniä (ja sotku on siis todellakin sivuseikka tässä kohtaa). Tänään on pieninkin aika kivasti jaksanu jotain touhuta, niin on melkein kolmen viikon tauon jälkeen saanu raivattua lattioita ja tasoja, olihan niihin jo jotain ehtiny kertyä, huh....!

Isänpäivää vietettiin lepposasti, ensin kotosalla isiä muistaen ja sitten siirryttiin naapuriin miehen vanhempien luokse vaaria ja isopappaa juhlistamaan. Syötiin hyvin ja kakku tuli lasten kanssa väsättyä, lahjat tuli annettua ja muuten vain otettiin rennosti :)

Tässähän saa kohta alkaa valmistella joulua =) mieskin jo tossa tänään kyseli kolmoselta, että jos he lähtis huomenna vähän valo-ostoksille! Ihana, kun voi poltella kynttilöitä ja tunnelmoida, vaikka se sitten tapahtuukin lasten elämöinnin keskellä ;) joulua ennen juhlitaan kuitenkin ens viikolla yhden murun 4-vuotissynttäreitä, maanantaina on virallinen päivä, mutta sunnuntaina juhlitaan, sitä ennen kutsutaan varmaankin pari kaveria lastenkekkereille, kun sankari itse sitä kovasti toivoo, on nähny niin isosiskon synttärimeininkiä, että tietää, miten kivaa se on :heart:

vattihattu ja pirpanat :wave:
 
vattihattu no kiva että säkin poikkesit kuulumisia jakamaan :wave: täällähän alkaa kohta olla kaikkia kivoja piristämässä "vakkari"- porukkaa :)

kisak joo meillä on kanssa sama sääntö, että riehutaan vain ulkona. ite kyllä saatan pyytää koiraa joskus "halaamaan" mua, eli et se nousee etutassut mun olkapäille :D mut se ei oo vielä riehumista ;) kerran otettiin kuva siitä, ja sehän on melkeen pitempi siinä ku mä :D
koiran lelut kulkeutuu aina hiljakseen muualle alakertaan, vaikka yritän kyllä pitää ne vain meidän isossa eteisessä. ja illalla tietty on varmaan teilläkin, että katotaan vielä ainakin vessa-reitiltä ne pois, mä en usko että kukaan kauheesti tykkää jos pimeellä menee vessaan ja astuu jonkun luun tms. päälle ;)

vauva nukkunut rauhassa koko yön !!!!!!!! VIHDOINKIN, pitkästä aikaa!!!!! ite jo säikähdin että hengittääkö siellä enää kukaan, mutta vatsallaan ja pylly pystyssä se tuhisee ;)
illalla laitoin nukkumaan, ja oli jo liki unessakin, silmät kiinni, niin eikös se siellä ala kauheena hekottelemaan ja heijaa kontallaan edes takaisin :LOL: ja mikä parasta SILMÄT KIINNI :LOL:
Otin syliin ja ei ees avannu silmiään vaan rauhottui samantien, nukahti. No, siirrän takas sänkyyn, pääsen nojatuoliin.... JA sama alkoi uudestaan. Hei, sehän nukkui ja touhusi sit unissaan :D

mua niin nauratti :)

pakkasaamu täälläkin, ekaa kertaa, mies lähtee nastat vaihdattaan, mä alaln laitella aamupalaa. tänään neuvola iltapäivällä :)
 

Yhteistyössä