Mamujen takia tytöt eivät uskalla käydä yksin kauppakeskus Jumbossa

  • Viestiketjun aloittaja tytöt pelkäävät mamuja
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Minäkin kävin tänään Jumbossa ja Flamingon puolella, enkä nähnyt nuorten tyttöjen määrän mitenkään vähentyneen saati matuista olevan ongelmia. Ihan samat kuviot kuin aina. En nyt ihan tajua tätä viestiketjua. Joku korpimetsän asukas taas kuluttaa aikaansa lukemalla juttuja netistä ja luulee, että meillä pk-seudulla olisi kovakin hätä matujen takia. Huokaus!
 
viera.s
Et kai vaan tarkoita, että rikosilmooituksen tekeminen olisi turhaa? Kyllähän se voi saattaa tekijät vastuuseen teoistaan ja poliisin puuttuminen asiaan on myös vahva signaali miehille, että heidän toimintansa ei ole ok. Tottakai ennaltaehkäisy on myös tärkeää ja sekin pitäisi tehdä, mutta jos jotain ahdistelua tapahtuu, niin totta helvetissä se on poliisiasia.
Joo, mutta läheskään kaikki sellainen käytös, jonka voidaan kokea häiritseväksi tai sopimattomaksi, ei kuitenkaan ole rikos. Seksuaalista ahdistelua on rikoslain mielessä kuitenkin vain:
"5 a § (27.6.2014/509)
Seksuaalinen ahdistelu

Joka koskettelemalla tekee toiselle seksuaalisen teon, joka on omiaan loukkaamaan tämän seksuaalista itsemääräämisoikeutta, on tuomittava, jollei teosta muualla tässä luvussa säädetä rangaistusta, seksuaalisesta ahdistelusta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi."

Eli jos kouritaan väkisin, niin tottahan toki on syytä tehdä rikosilmoitus. Vislailusta tai tuijottamisesta sen tekeminen on kuitenkin turhaa. Enkä minä nyt oikeastaan haluaisikaan, että jostain katsomisesta tai kontaktin ottamisesta toiseen ihmiseen puhumalla voisi seurata rikosoikeudellinen rangaistus. Eihän sitä ihmiset löytäisi oikeasta elämästä edes kumppania, jos ei saisi yrittää "iskeä" kiinnostavia ihmisiä siinä pelossa, että toinen ei olekaan kiinnostunut ja sen sijaan, että sen vaan ilmoittaa, ryntääkin tekemään rikosilmoitusta kun toinen kehtasi yrittää.

Käytöskasvatusta maahanmuuttajille ja ahdistavan, mutta ei kuitenkaan rikokseksi luokiteltavan toiminnan kohteeksi joutuville naisille rohkeutta ilmaista selkeästi ja suoraan, että ei kiinnosta, jättäkää rauhaan. Jos väkisin joku käy käsiksi, niin sitten tietysti rikosilmoitusta kehiin.

Minä en ole Jumbossa koskaan käynyt, mutta Itiksessä kävin jossain vaiheessa suht usein. En minua siellä kyllä pelottanut, ei edes illalla, enkä itseeni tai muihin kohdistuvaa ahdistelua havainnut koskaan. Jos Itiksen pitäisi kuitenkin olla vielä Jumboa pahempi, niin jotenkin tuntuu siltä että tässä on vähän (paljon) liioittelun makua.
 
Mä kävin just äsken. Ei ollut erityisen suurta mamuhyökkäystä eikä kellekään huudeltu. Jotkut äijät tuijotteli vähän limaisesti mutta osa niistä vaikutti suomalaisilta.

Ei siis mitenkään ollut mikään itäkeskusmeininki viellä.
 
  • Tykkää
Reactions: endis
vierailija
Olen juuri matkalla lentokentälle.
Käyn jumbossa.
Raportoin illalla miltä näyttää.
Reitti veikin muualle kuin jumboon. Kävin Rautatientorilla kaupassa.
On se niin mukavaa olla haluttu.:D
Nooot!:mad::D
Kyllä mä saan katseita suomalaisiltakin miehiltä, mutta nämä mamusedät on kyllä ihan oma ryhmänsä.:D
Onneksi olen tottunut reissaillessa Cubassa, Dominikaanisessa tv:ssa, brasseissa ym. että flirttaillaan estottomasti.

Vinkkinä voisin suositella sellaista että ette ole huomaavinannekaan.:)

Ymmärrän että on näitä sinnikkäitäkin tapauksia/saattelijoita. Olen minäkin useasti Helsingin ilta/yöelämässä heihin törmännyt. Muutamasti käyty jopa iholle.
En ole tehnyt mitään ilmoitusta kuitenkaan. En ole niin tarkka "reviiristäni". Enkä säiky oikein mistään kun osaan puolustaa tarvittaessa itseäni. Ehkä se mun varmuus säikäyttää viimetilassa miehet matkoihinsa.

Suosittelen tekemään ilmoituksia jos tulevat iholle ja jos lähtevät väkisin saatille niin ekan vahvan näköisen suomalaisen miehen kylkeen kiinni.:D

Olen nuorempana muutamasti ihan pokkana mennyt tuntemattomalle miehelle sanomaan, että kävelläänkö samaa matkaa kun pelottaa tuo seuraaja.

Kyllä maanmiehet ja naiset auttaa tarvittaessa.:love:
 
vierailija
Kurssille äijälaumat ja selkeästi korostetaan miten Suomessa tulee käyttäytyä ja jos ei opi tavoille vähennetään tukia tai joutuu käyttäytymiskurssille aina kunnes oppii.
iltsikan mukaan seksuaalivalistus on alkanut MUTTA olen melko varma että se on vapaaehtoista!
Uutisissa tätä asiaa ei mainittu selkeästi.

On niillä ihan eri maailma. En tiedä osaako tää eka polvi edes suhtautua suomen tasa-arvoon mitenkään. Tuskin.
Näyttää olevan ongelmia paljon asian kanssa.
 
Onneks en asu Jumbojen ja Dumbojen lähellä, koska mulla menisi hermo. Ja olen aika hyvähermoinen ihminen.

Jos joku mamulauma viheltäisi perääni (iästäni huolimatta), niin mä varmaan kilahtaisin. Sanon tän kaikella kristillisellä rakkaudella. Mä varmaan kääntyisin, huutaisin enkuksi niin että kaikki kuulee, että kuule jos vielä tuota teet niin hälytän vartijan. Huutaisin että mä olen nyt kauppareissulla enkä halua pätkääkään teidän typerää huomiota.
 
vierailija
Asukkaat pelkäävät turvapaikanhakijoita Vantaalla – ”Vanhemmat eivät uskalla päästää tyttöjä Jumboon”

ILMIÖ Valtuutetut peräänkuuluttavat valistusta. Useat naiset kertovat ahdistelusta.
Vantaan vastaanottokeskusten turvapaikanhakijoista koostuvat miesporukat herättävät turvattomuutta Aviapoliksessa. Kaupunginvaltuutettu Maija Hurri (kd.) toi asukkaiden huolen esille hiljan valtuustoinfossa.

– Olen kuullut useilta kuntalaisilta, että Aviapoliksessa ollaan huolissaan alaikäisistä tytöistä. Vanhemmat eivät enää uskalla laskea heitä yksin Jumboon, koska siellä miesjoukot ovat heitä piirittäneet ja jututtaneet. Vanhemmat pelkäävät, että jotain ikävää voi sattua.

Hurrin tiedossa ei ole, että tyttöihin olisi käyty käsiksi. Seudulla liikkuvat miesjoukot aiheuttavat kuitenkin pelkoa.

– On tehtävä jotain, jottei ikäviä yhteentörmäyksiä tapahdu kantaväestön kanssa. Turvapaikanhakijoita on valistettava kulttuuristamme ja tasa-arvosta.

Aviapolis – Asukkaiden alue -Facebook-ryhmää ylläpitävä valtuutettu Jaana Huhta (vihr.) kertoo, että aihe on nostattanut netissä osin yliampuvaa keskustelua. Hänestä kantaväestöllekin tulisi antaa valistusta turvapaikanhakijoista ja eri tahojen yhteistyötä pitäisi lisätä tilanteen rauhoittamiseksi.

– Kotouttaminen on kaikkien yhteinen asia. Jos turvapaikanhakijat kohtaavat vain inhoa, kynnys toimia ikävällä tavalla madaltuu.

Nimettömänä pysyttelevä asukas kertoo, että ilmassa on suoranaista hysteriaa. Hänen mukaansa kansalaiset ovat vakavissaan perustamassa kodinturvajoukkoja naisten ja lasten turvaksi ja järjestämässä tytöille itsepuolustuskursseja. Asukkaan mukaan lukuisat, usein alaikäiset, naiset ovat kertoneet netissä kokeneensa ahdistelua.

– On kourittu, huudeltu, ahdisteltu sanallisesti. Jotkut kertovat, että heitä on seurattu Jumbossa miesporukalla ja kaupassa on ehdoteltu. Itseäni on videokuvattu ulkona.
Jumbossa on lisätty valvontaa
Jumbossa on lisätty järjestyksenvalvontaa turvapaikanhakijoiden takia.

– Olemme halunneet rauhoittaa tilannetta lisäämällä turvahenkilöstön näkyvyyttä, sanoo kauppakeskusjohtaja Olli Lehtoaro .

Lehtoaro kertoo, että muutamat naisasiakkaat ovat antaneet palautetta Jumbolle siitä, että he ovat kokeneet siellä turvattomuutta miesporukoiden vuoksi.

– Naisia on tuijoteltu ja seurattu. Sekin on voinut lisätä turvattomuutta, ettei osapuolilla ole yhteistä kieltä.

Johtajan mukaan turvapaikanhakijat voivat viettää Jumbossa aikaa kuten muutkin.

Poliisi toivoo malttia: ”Mitään kodinturvajoukkoja ei tarvita”
Poliisi toivoo ihmisiltä malttia. Netissä on väläytelty jopa turvajoukkojen perustamista.

– Mitään kodinturvajoukkoja ei tarvita, turvallisuus on Aviapoliksessa hallinnassa. Turvajoukkojen toiminta voisi lähteä lapasesta. Toivomme, etteivät ihmiset turvaudu oman käden oikeuteen, sanoo Itä-Uudenmaan poliisin komisario Jarmo Ojala .

Poliisille ei ole tehty ilmoituksia turvapaikanhakijoiden naisiin kohdistuneista ahdisteluista. Jonkin verran asiasta on ollut huhuja ja kirjoituksia sosiaalisessa mediassa. Poliisi on selvitellyt muutamia näpistyksiä Jumbossa. Ojalasta 1 100 turvapaikanhakijan asettuminen Vantaalle on sujunut ”kohtuu hyvin”.
 
vierailija
Kodinturvajoukkoja todellakin tarvitaan, koska poliisi ei reagoi, ennen kuin jotain todella tapahtuu!
En pistä vastaan, eikä poliisikaan laittaisi jos sen ei olisi pakko.
Itse en pelkää, mutta ymmärrän, että muut pelkäävät.

Joku mainitsi itäkeskuksesta, että on turvallinen/rauhallinen paikka. Ei pidä paikkansa! Ystäväni tytöt kokevat lähes viikoittain, kun käyvät siellä ilta-aikaan harrastuksissaan.
Kyllä illalla meno on välillä hurjaa, etenkin kesällä, ei tietenkään aina.
Talvella on rauhallisempaa ainakin ulkona.
 
vierailija
Ei pitäisi suurennella asioita, jotka eivät ole totta...
Millä perusteella eivät ole totta? Sillä perusteellako, että koska sinulla ei ole kokemuksia, ei muillakaan voi olla? Vokkien läheisyydessä tapahtuneista ahdisteluista ja muusta häiriökäyttäytymisesta on raportoitu monessakin mediassa. Myös Helsingin poliisi on antanut medialle lausuntonsa siitä, että vokkien vaikutusaluella on rikollisuus kasvanut.
 
En pistä vastaan, eikä poliisikaan laittaisi jos sen ei olisi pakko.
Itse en pelkää, mutta ymmärrän, että muut pelkäävät.

Joku mainitsi itäkeskuksesta, että on turvallinen/rauhallinen paikka. Ei pidä paikkansa! Ystäväni tytöt kokevat lähes viikoittain, kun käyvät siellä ilta-aikaan harrastuksissaan.
Kyllä illalla meno on välillä hurjaa, etenkin kesällä, ei tietenkään aina.
Talvella on rauhallisempaa ainakin ulkona.
Itis on ollut mamukeskus jo kauan.
 
Millä perusteella eivät ole totta? Sillä perusteellako, että koska sinulla ei ole kokemuksia, ei muillakaan voi olla? Vokkien läheisyydessä tapahtuneista ahdisteluista ja muusta häiriökäyttäytymisesta on raportoitu monessakin mediassa. Myös Helsingin poliisi on antanut medialle lausuntonsa siitä, että vokkien vaikutusaluella on rikollisuus kasvanut.
Joo, mutta kauppakeskus Jumbossa ei tuollaista ole. Ainakaan siinä mittakaavassa kuin annetaan ymmärtää. Varmasti voi olla totta että joitain on ahdisteltu ja että ahdistelijat on jotain arabeja, mutta ei siellä sellaista niinsanottua ahdisteluilmiötä ainakaan nyt ollut nähtävissä, eikä nuoret tummat miehet olleet yliedustettuina. Kaupoakeskuksen ulkopuolella kaduilla heitä kyllä näkyi aika runsaasti, sandaalit jaloissa.
 
Kävitkö sä nyt peräti yhden kerran tekemässä havaintoja, ja siihen perustat tämän väitteesi?
 
vierailija
Joo, mutta kauppakeskus Jumbossa ei tuollaista ole. Ainakaan siinä mittakaavassa kuin annetaan ymmärtää. Varmasti voi olla totta että joitain on ahdisteltu ja että ahdistelijat on jotain arabeja, mutta ei siellä sellaista niinsanottua ahdisteluilmiötä ainakaan nyt ollut nähtävissä, eikä nuoret tummat miehet olleet yliedustettuina. Kaupoakeskuksen ulkopuolella kaduilla heitä kyllä näkyi aika runsaasti, sandaalit jaloissa.

Asumme kartanonkoskella ja Jumbo on lähikauppamme jossa tulee käytyä todella tiuhaan ja olen kanssasi eri mieltä asiasta. Rupeahan käymään useammin ja kerro kokemuksesi sitten!
 
vierailija

Asumme kartanonkoskella ja Jumbo on lähikauppamme jossa tulee käytyä todella tiuhaan ja olen kanssasi eri mieltä asiasta. Rupeahan käymään useammin ja kerro kokemuksesi sitten!
Mekin asumme tässä lähettyvillä ja käymme hakemassa päivittäiset ostokset iltaisin kaupasta. Meno on muuttunut ihan selkeästi. Päiväsaikaan on vähän rauhallisempaa. Nukkuvat ilmeisesti päivisin.
 
Mekin asumme tässä lähettyvillä ja käymme hakemassa päivittäiset ostokset iltaisin kaupasta. Meno on muuttunut ihan selkeästi. Päiväsaikaan on vähän rauhallisempaa. Nukkuvat ilmeisesti päivisin.
Okei, mutta käytte siis Jumbossa ruokakaupassa? Se alakerta missä nää ruokakaupat on, olikin ainoa paikka jossa en käynyt ja muutenkin harvoin käyn. Ehkä erilaiset havainnot johtuu siitä?
 
Onneks en asu Jumbojen ja Dumbojen lähellä, koska mulla menisi hermo. Ja olen aika hyvähermoinen ihminen.

Jos joku mamulauma viheltäisi perääni (iästäni huolimatta), niin mä varmaan kilahtaisin. Sanon tän kaikella kristillisellä rakkaudella. Mä varmaan kääntyisin, huutaisin enkuksi niin että kaikki kuulee, että kuule jos vielä tuota teet niin hälytän vartijan. Huutaisin että mä olen nyt kauppareissulla enkä halua pätkääkään teidän typerää huomiota.
Ei kai viheltäminen ole vielä kiellettyä? Ahdistelua?
 
Yhteistyössä