Marraskuun 2009 karhunpennut kesä ja heinäkuussa

Alkuperäinen kirjoittaja Firesun:
Ihan tajuton vauvakuume iskenyt, parina yönä nähnyt untakin vauvoista. Mies vaan tuntuu olevan sitä mieltä että typy saisi kasvaa ainakin parivuotiaaksi ennen kuin seuraavaa edes harkitaan ja kaksi on ehdoton maksimi...nyyh, mä olen aina ajatellut kolmea.
Mulla vähän sama ja mies ei oo lämminny myöskään ajatukselle :D Mut täytyy vaan ajatella järjellä ja nauttia nyt tästä ihanasta pienestä. Kakkosta aletaan yrittämään aikaisntaan sitten kun Oliver on noin 1,5 vuotias...
 
Täälläkin tuli sitten 6kk täyteen! =)

Neuvolassa käytiin tänään, siis eilen (on jo näköjään vuorokausi vaihtunut).

6kk mitat oli nyt 7700g ja 70cm, py 45.

Paino menee vähän miinuksella, mutta taitaa edelleen vaikuttaa se liki 300g putoaminen rs-viruksen johdosta ja uusi nuha sen jälkeen.

Saatiin myös joku rokotus eli se tutkimusrokote, hepatti tai pneumokokki (vai miten se nyt kirjoitetaankin).
Sen verran karjaisi, kun aine meni, mutta sitten jatkoi taas mielipuuhaansa eli sylissä hyppimistä =)

Hampaita meillä ei ole edelleenkään, vaikka ikenet pullottaa hurjasti. Terkkarikin sanoi, että taitaa tulla useampi sitten yhtä aikaa, kun ylhäällä on ihan valtavat molluskat.

Nyt illalla annoin supon, kun sai poju itkunpuuskan, kunnes tajusin, että rokotteesta varmaan johtuu, kun ei yleensä huuda.

Pientä kitinää ja rutinaa on ollut, mutta noista hampaista varmaan johtuu.

Konttausasentoon täällä noustaan ja ryömintään ja kieritään. Istuminen sujuu jotenkin, mutta vielä vähän hakusessa on kuitenkin.
Sylissä tykkää seistä ja eilen yritti kylvyssä nousta seisomaan, kun otti ensin laidasta kiinni.

Kylpemisestä muuten, kuinka paljon teillä tykätään tuosta touhusta?
Meillä on poika ihan hulluna kylpemiseen, potkii vimmatusti ja hakkaa käsillään vettä niin että roiskuu
=)
Aattelin, että aletaan käymään uimahallissa, kun hallitsee tuon istumisen kunnolla.
Tänään mies kävi kolmen lapsen kanssa uimahallissa ja meidän kuukauden päästä 4v täyttävä poika oli jo uinut pitkät pätkät ilman kellukkeita =) Välillä sukeltaen ja välillä pinnalla polskien :kieh: Tuo poika on aina ollut oikea vesipeto, vaikkei olla koskaan vauvauinnissa käyty, mutta muuten paljon uitu kyllä.

[/b]Nukkumisesta, kauanko teillä nukutaan päiväunia?[/b]
Meillä ei oikein nukuta ollenkaan, tänäänkin ehkä noin 40min yhteensä koko päivänä :eek:
Pisemmän aikaa nyt mennyt näin. Yöt nukkuu hyvin, noin 12h unet ja ehkä kerran syö, mutta olisihan se kiva, että päivälläkin nukkuisi, kun mitään hommia ei saa tehtyä :/
Taloakin olisi pakko siivota, kun tavaroita on joka paikka täynnä ja jos tuo pian lähtee konttaaman, niin pakko saada vähän enimpiä pois jaloista.

Jopatuko kyseli rakkopunktiosta?
Meillä ei ole otettu tuota, kun pissa on ollut aina puhdasta, mutta mä kuulin niin karmean kauhujutun mun kaverilta, kun sen vauvalta oli tuo otettu aikoinaan, että luulenpa, ettei meidän lapselta tuota kovin helposti anneta ottaa.
Oli meinaan vauva laitettu hiekkapusseilla kiinni ja pistetty viisi kertaa ja vauva huutanut ihan kaarella :'( Harjoittelija ollut ottamassa eikä ollut onnistunut. Äiti oli tullut paikalle ja ottanut vauvan mukaansa ja lähtenyt raivoten paikalta.
Käsittämätöntä, että harjoittelija laitetaan tuohon hommaan, mutta kai aattelivat, että helppoa pieneltä vauvalta ottaa, kun ei saa laitettua vastaan.. |O
Sattuu kuulemma kunnolla tuo homma.. Että pitää olla taitava ottaja, joka saa homman tehtyä vauhdilla.

Imetys meillä sujuu edelleen hyvin ja kiinteitäkin syö kiitettävästi.

Meillä esikoisen kohdalla rintaraivarit ja rinnasta kieltäytymiset johtui maitoallergiasta. Näin ainakin lääkäri meinasi, sanoi, että vauva tietää mikä sopii ja mikä ei ja vaistomaisesti yrittää välttää hänelle huonoa ruokaa.

-Fiona ja poju 6kk tasan-
 
Heippa taas kaikille! =)

Aika menee ihan hirvittää vauhtia, tuntuu että tuo tyllerö vasta pari viikkoa sitten syntyi ja kumminkin ikää jo reilu 6kk! On jäänyt tyystin tännekkin kirjoittelematta vaikka jatkuvasti täällä lueskelenkin teidän kehityksistä... Ronja ja tuleva muutto on pitänyt miuta kiireisenä!

Mutta nyt on pieni hetki aikaa kirjotella joten tässä Ronjan nykystä kehitystä! 6kk tarkistuksessa pituutta oli 64cm ja painoa 7,1kg, hattumitta 42,5. Pieni ja pyöreä niinkun äitinsäkin vauvana! =D

Tänään opittiin vierimään huoneen puolelta toiselle. Ennen tuli kauhea huuto hetken päästä jos vahingossa mahalleen kääntyi, joten hyvä että osaa nyt itse kääntyä poiskin. Pitää vaan pehmustaa seinät tyynyillä kun sellasta vauhtia aina rullaa etiäpäin. :LOL: Ihan pikkuriikkisen verran ryömitään jo mutta näyttää siltä että ennemmin noustaan polville kun raahataan itteesä eteenpäin. Onko teillä kellään mukula jo oppinut jo konttaamaan/olemaan itse polvilla? :)

Hampaita meillä on jo 6 kappaletta, eka puhkesi sillon n. 3kk iässä. Alhaalla edessä on 3 hammasta, yksi "vampyyrihammas" ylhäällä, ja kaksi reunahammasta ylhäällä oikealla.

Ronja on ihan kamala flirtti, jos se on jonkun vieraan jututettavana, varsinkin miespuolisen, tämä lepertelee/naureskelee/hymyilee kun enkeli. Paitsi tietenkin oma mummo jota pitää vierastaa ihan pakolla vaikka vähintään kerran viikossa näkee. Kiva juttu meille, anoppila on ainoa paikka johon neidin saa hoitoon edes vähäksi aikaa. :headwall:

Nyt tuleekin sitten uusi haaste: muutto uuteen kotiin. Ostettiin oma kiva rivitalon pätkä ja nyt parin viikon päästä olisi muutto. Ajateltiin laittaa tyttö suoraan omaan huoneeseen kun muutosta muutenkin tulee niin paljon. Sillä mentaliteetilla että monta kärpästä samalla iskulla. Nukkuuko teillä jo pienet omissa huoneissaan?

Hoh, sitähän meinaa vallan puheripuli kehittyä... huomaa ettei ole ollut muutamaan päivään ihmisten ilmoilla vaan puhunut vain Ronjalle ja pahvilaatikoille.

:D
 
Perjantai-iltaa kaikille!

Hauska lukea vauvojen persoonallisista tavoista liikkua - on se ihmeellistä, miten omanlaisiaan nuo ihmisalut ovat jo näin pieninä! Meillä peruutetaan, kieritään ja pyöritään, mutta konttaaminen ja ryömiminen ovat vielä oivaltamatta. Anoppi kävi kylässä ja kertoi, että mieheni kuulemma pienenä veti itseään liikkeelle selkä kaarella takaraivon avulla, olivat kuulemma kaikki kummastelleet moista.

Tiistaina kävimme puolivuotisneuvolassa ja mitat:

6kk 70,5cm 9,6kg

eli ruoka maistuu tytölle :D Tosin nyt on pari päivää mennyt hiukan hankalammin - ilmeisesti alahampaat ovat saamassa seuraa. Ruoka ei maistu, lämpöä on hiukan yli normaalin ja mieliala tavanomaista kotiaurinkoa kärttyisämpi. Toivottavasti puhkeavat pian, käy reppana sääliksi, kun olo vaikuttaa niin hankalalta.

Kylpemisestä meilläkin tykätään, kovin on kivaa loiskutella kaikki ympärillä litimäriksi. Fiona71, miten olette aloittaneet vauvan kanssa uimisen? Haluaisin myös tutustuttaa tytön veteen, mutta meille ei oikein tuo vauvauinnin säännöllisyys sovi - mieluummin kävisimme uimassa silloin kuin perheemme aikatauluihin sopii. Meistä kun ei vaan kertakaikkiaan ole joka sunnuntai lähtemään jonnekin aina samaan aikaan...

Piti jotain muutakin kommentoida, mutten nyt saa päähän mitä. Olen ollut hiukan hajamielinen, kun mietin tässä sitä, voisinko kenties olla taas raskaana. Kertokaapas kannattaako jo tehdä testi, vai vielä odottaa, kun: sain siis minipillerit jälkitarkastuksessa ja söin niitä, kunnes toukokuun 9. sain hirvittävän mahataudin ja kertakaikkiaan unohdin ne moneksi päiväksi. En sitten oikein saanut niitä uudelleen ollenkaan aloitetuksi, kun jotenkin ne ällöttivät. Mahataudista toipumista tulimme miehen kanssa juhlistaneeksi ilman ehkäisyä, mutta muuten olemme käyttäneet kortsua. Sinänsä siis mahdollista tietty, että olisin raskaana, mutta tilastollisesti kyllä pikkaisen epätodennäköistä.

Minulla ei siis ole vieläkään ollut menkkoja, enkä oikein tiedä a) eivätkö ne vain ole vielä alkaneet synnytyksen jälkeen, b) kestääkö niiden tulo pidempään minipillereiden syönnin jälkeen vai c) olenko raskaana? Mites teillä muilla, onko kaikilla menkat jo palanneet?

Pikkukakkonen on tietty tervetullut ja minusta vaikka heti - mies tosin saattaisi hiukan nikotella, kun sovimme, että alamme yrittää seuraavaa vasta syksymmällä...

Sorry taas omanapaisuus, on vaan pakko jonnekin pohtia, kun en vielä oikein viitsi miehellekään puhua.
 
misiwi Miulla alko menkat jo KUUKAUSI synnytyksen jälkeen. Oli vähän huijattu olo kun raskaana ollessakin oli menkkoja... kait sitä sitten vaan ollaan harvinaisen hedelmällisiä. :LOL: Mutta vastapainoksi kummipoikani äidillä ei ole vieläkään alkanut ja poitsu reilusti vuoden ikäinen. Se on varmasti tosi yksilöllistä.
 
huomenta

tää tuntuu ihan hullulta miten nopeaan Essi oppii uutta. 6kk jälkeen tullu kaikki ja nyt ryömii vaikka se jäi melkein heti sivummalle koska nyt myös konttaa. kanga85 tais kysellä tuota konttaamistä, meillä noin 6,5kk kohilla tuli ekat konttaus liikkeet ja nyt mennään huoneesta toiseen ja ihan konttaamalla ja välillä istuskellen ja tutkien lattialla olevia tavaroita. pahinta on kun Essi punkee ihteensä jo ihan mitä vasten vaan seisomaan. ja kun se yleensä pääseeki niin kauhulla saa kahtua että ehtiikö joka välisä perään kahtoon että jos kaatuu pahasti. ja kaatuuhan se tuommonen jolla ei vielä kunnolla jalat kanna. Ei meillä esikoinen lähteny konttaan ko vasta 9,5kk joten tämä on 3kk edellä huh huh. kehityksestä puuttuu enää kävely :'( misä se pikkuvauva on

no hampaita ei meillä vielä näy.
 
Menkoista: Täällä kovasti odotellaan, muttei vaan kuulu eikä näy...:/ Imetän edelleen pari kertaa vuorokaudessa, mutta öisin en ole enää aikoihin imettänyt. Hyvä sinänsä, että pysyvät poissa, mutta kun tuo kakkonen olisi täälläkin toiveissa niin soisi menkkojen jo tulevan..:)

Milliz + Taavi melkein 7kk
 
Täälläkin kuumeillaan jo kuudetta nuppua :heart: mutta mies ei vielä oikee ole innostunut asiasta :heart: sen km:n jälkeen hälläkin on ollut mieli vähän maassa.

Tekeekös teillä vauvat niin että ne päristelee käteensä??meillä Julius päristelee ja se kuulostaa siltä kuin hän piereskelis :LOL:

mut nyt poika heräilee..täytyy mennä :wave:
 
Misiwi tuosta uimisesta. Tuon toiseksi nuorimman kanssa mentiin uimaan hänen ollessaan ehkä n.7kk iässä. Ihan normaalisti vaan uimahalliin, ei siinä sen kummempaa. Suihkuun on hyvä totutella etukäteen, ettei sen kohinat vauvaa sitten säikytä ja tietty varautua siihen, ettei ekalla käynnillä välttämättä kauan jaksa vauva pulikoida.
Uimavaippoja käytin tuolloin, ne oli käteviä.


Menkoista, mulla alkoi menkat reilu kuukausi sitten ja nyt ei ole vielä toisia tullut. Eli mun kierto on normaalisti 28-29 ja nyt on menossa jo 38 päivä ilman menkkojen häivää. Hakevat vaan nyt omaa paikkaansa. Niin ja raskaana en ole.

Meillä päristellään muuten vaan, ei käteensä.
Kuola vaan lentää :D
 
Meillä on ollut taas pari yötä aika levotonta, kun tyttö on kääntyillyt mahalleen kesken unien. Tutin kanssa mahallaan nukkumisesta kun ei sitten tule yhtään mitään. :$

Tyttö kävi äsken kylvyssä ja näytti nauttivan siitä enemmän kuin aiemmin. Ilmeisesti tuo liikkumaan oppiminen tuo mukavuutta myös kylpyyn. Kovasti vettä potkittiin sekä jaloilla että käsillä.

Vaipanvaihdosta on tullut entistä vaikeampaa, kun tyttö haluaisi kokoajan kieriä. Hoitopöytä onkin siirtynyt lattian tasolle. Mitens muilla sujuu vaipanvaihto?

Päristelemään on täälläkin opittu. Pieniä hetkiä saattaa tyttö päristellä myös kättään vasten. Ja kuola tosiaan lentää.

Esikko ja Vieno 7 kk :heart:
 
päiväunet kateissa täälläkin, alle tunnin nokosia vaan ottaa 3-4x vrk. tai sit ei ollenkaan niinkuin tänään ja tulos: tyttö nukahti syöttötuoliin iltapuurolla :LOL: rauhoittuminen tosi vaikeaa, ei enää nukahda vaunuihinkaan niinkuin enne.

kanga meillä on nukuttu omassa huoneessa jo kuukausi! :wave:

esikko on se vaipanvaihto lystiä kun toinen yrittää kieriä kokoajan :whistle: nopsaan saa vaipan laittaa päälle.

Hoh hoi. meillä pidettiin sitä unikoulua ja pidetään edelleen. viikkohan tässä on vierähtäny. vähän on yöuniin auttanut että ei anna tissiä, heräilee ehkä sen 2-3x yössä, (ennen heräsi 1-2h välein) klo05 herää ja nukkuu tosi levottomasti sen jälkeen ja oon antanu usein siinä kohden maitoa, teenköhän sit väärin siinä??? kun eihän se vauva tiedä herätessään et onko se kello jo viisi vai mitä.. mielipiteitä? ei vaan huvittais vielä siihen aikaan nousta ylös ja ruveta puuron keittoon.. :kieh:

Nunneliini ja Jennula 6,5kk
 
menkoista: ei ole kuulunu eikä näkyny, uskon että alkaa 2vk sen jälkeen kun Essi imasee viimeisen kerran tissiä. esikoiseltä imetin viimesen kuukauden enää iltatissin ja siltiki menkat alko vasta kellolleen 2vk viimesestä tissityksestä. esikoinen lopetti tissin 1v ja 2,5 kk iässä. no sillon vuosinki sitte 1kk putkeen ennen ko hoksasin minipillerit lopettaa ja siihen loppu ekat menkat esikoisen jälkeen ja vielä ei oo uusia kuulunu. molemmat lapset on saanu alkunsa heti ensimmäisestä mahdollisuudesta kun olen lopettanu pillerit. eli mulla on ollu 3,5vuodessa yhdet menkat. jihaa tämä passaa mulle :D

pesulla käynti
on niin mukavaa jo kun saa ite käydä suihkussa sillä aikaa kun Essi istuu ja läiskyttelee omassa soikossaan. minulla on semmonen pienempi saunavesi astia johon laitan veen Essille, ammeessa se vaan luiskahtaa selälleen kun siinä on niin pyöreä pohja mutta tuossa soikossa on suorapohja ja kun essi jo istuu niin hyvin niin se pärjäilee ihan ite siinä.

vaipan vaihto menee siinä sivussa, välillä penkillä ja välillä ihan sylisä vaan. ei se enää selällään taho pysyä

yöt on meillä ihan silppua, essi nukkuu vieressä "sivuvaunussa" ja syö tissiä 4-5 kertaa yössä. pidän unikoulun joskus 1 vuoden tienoilla jollon jo ymmärtää kun sanon että ei enää tissiä. huutaahan se sitteki varmasti mutta tokenee paremmin kun nyt. en vaan jaksa alkaa vielä vierottaan kun kaikki hammaskitinät on vielä eesä päin.
 
Päikkäreistä munkin piti kommentoida, että ne ovat jo pitkään olleet n. 30-45 minuuttisia (joskus harvoin saattaa olla pidemmätkin) ja niitä nukutaan kolmet päivässä. Yöunethan meillä on jo kuukausia olleet n. 10-12 tuntisia.

Keitin tytölle just bataattia ekan kerran. Onko kellään tietoa, säilyykö pelkkä bataattisose pakkasessa?

Esikko ja Vieno 7 kk
 
Esikko77 Itse olen pakastanut bataatin yksinään. Ja sulattaessa ei ole kokkareinen =)

Päikkäreistä Viikon verran on päiväunet huonontuneet huomattavasti. Ennen nukkui 2h+3h päiväunet päivässä. Nyt nukkuu ensimmäisillä päikkäreillä 30min ja toisilla 1h-2h, eli lyhentyneet ovat selvästi :| Yöunet kestävät n.11h.

Menkkoja Ei ole täälläkään näkynyt :wave:
 
Iltaa... pikaisia kuulumisia täältä. Mies on saanut jonkun ihme mahapöpön ja ollut jo torstaista lähtien kipeänä: vatsa sekaisin, kuumetta, särkee paikkoja ja oksettaa. HYI, toivon niin, ettei saada pojan kanssa tota tautia! Mies on käynyt jo kaks kertaa lääkärillä kun on ollut niin kipee ja tulehdusarvot oli korkeat :eek: :(

Menkkoja ei oo näkynyt, vaikka tuo imettäminenkin on vähän harventunut soseiden ahmimisen alettua. Vähän harmittaa (outoa!) kun ei ole alkanut... ties vaikka jokin alitajuinen vauvakuume painais :LOL:

päikkärit ja nukkuminen meillä menee yleensä rytmillä: 11-aikaan 30 min, 14-aikaan 1,5-2 h, 18-aikaan 30 min ja joskus myös pieni torkahdus kahdeksan aikaan ja poika menee omaan sänkyyn nukkumaan (=pyörimään tunniksi) yhdeksältä. Ja pylly pystyssä nukkuu, Vaikka kuinka oon yrittänyt virittää peiton niin, ettei pääsis kääntyyn, niin lopulta aina on mahallaan ja peppu pystyssä :heart:
 
Heippa kaikille!

Meillä ollut pitkä hiljaisuus... Poika nyt 7kk, paino huitelee 9kg tuntumassa. Pituus saadaan seuraavan kerran kuukauden kuluttua kun 8kk neuvola.

Omassa huoneessa on nukuttu nyt reilu kuukausi ja hyvin sujunut. Aamupäiväpäikkärit menee omassa huoneessa niin ikään. Rytmiä ollaan pidetty ihan kiitettävästi, tosin nyt valoisaan aikaan aamut tuppaa käynnistymään siinä 530-600 maissa. Aamulla nukkuu 830/900 alkaen 1,5-2 tuntia, ulkoillessa 12/13 alk samanlaisen pätkän. Sitten pysyykin hereillä iltaan saakka ja 20 yöunille.

Ruoka maistuu =) Piti kysellä teiltä, minkälaista sormiruokaa olette antaneet? Meillä on annettu maissunaksuja, kurkkutikkuja ja satunnaisesti kuivia leivänkannikoita. Mietin mitä kasviksia voisi alkaa antaa turvallisesti (ja helposti ettei vaatisi joka välipala höyryttelyä tai muuta säätämistä - laiska äiti :D ) Kaikki kokemukset / vinkit olisi erittäin tervetulleita!

Liikkelle meillä lähdettiin vähän vajaa 6kk iässä, ryömimään. Nyt noustaan kontilleen ja hytkytään edes takaisin. Kenkähyllyyn nousee jo polvilleen, samoin turvaistuintaan vasten kiipesi eilen polviseisontaan. Istuminen ei vielä oikein luonnistu, paitsi syöttötuolissa. Lattialla jos koittaa niin sivuttaispito on kyllä aika vähäinen..

Kivaa alkanutta viikkoa kaikille!
Polde & poika 7kk+3pvä :)
 
Hei,

En ole hetkeen päässyt kirjoittelemaan. 6,5kk neuvola takana ja mitat olivat 7060g ja 69cm.

Päiväunista... Meidän tyttö on oikea unikeko! jaksaa olla tunnin puolitoista valveilla ja sitten nukkuu taas n.45min. Nukkuu parhaiten sängyssään ja on edelleen kapalossa, koska se takaa rauhalliset unet. Yöunille menee 20.30 ja herää n. 7.15-7.30. Kerran syö välissä (n.4.00) ja riippuen miten viileäksi makkarin saa, niin sitä harvemmin tarvii käydä laittamassa tuttia. On siis todella lämminverinen ja meillä on fleecekapalo, joten se on myös lämmin. En kyllä tiedä mitä teen sitten, kun tyttö ei enää mahdu kapaloon (on 10kg asti). On niin vilkas tapaus, ettei suostu millään vaan makoilemaan sängyssä. Päikkäreille ja yöunille nukahtaa minuutissa luultavasti kapalon ansiosta.

Vaipanvaihto hoitopöydällä edelleen vaihdetaan. Tykkää olla kun samalla leikitään harsolla piiloleikkiä :LOL:

kiinteistä meillä on löytynyt nyt yksi eli muksun riisihiutale!! se on auttanut kovasti, kun siitä saa aamu- ja iltapuuron. Peppi on siis todella vaikeasti allerginen. Seitsemän kiinteää nyt siis kokeiltu ja yksi sopinut. Korvike tuodaan Jenkeistä, koska yksikään Suomessa saatava ei sovi. Ja omakustanteena, koska kela ei korvaa muuta kuin Suomen. n.3000e meni kun mies toi puolen vuoden satsin. Olen kuitenkin onnellinen, että ruoka löytyi. Allergioiden kanssa elämä on kuitenkin jo helpompaa kun tietää, mitkä on oireet ja milloin puhalletaan uuden ruuan kanssa peli poikki. Kaikkeen sitä ihminen tottuu ja koska alku meillä oli niin itkuista ja vaikeaa, niin osaan todella iloita jokaisesta onnistuneesta päivästä ja asiasta. Eikä sitä tule enää kyllä pienestä valitettua. Sen verran kuitenkin haastavaa elämä on, että uutta vauvaa ei meille tule tai jos tulee niin Pepin täytyy olla jo 4-5v. kun vauva tulee. Luultavasti kun sekin on allerginen, niin täytyy ehtiä kasaamaan voimia välissä. eli vauvakuumeesta ei kyllä ole tietoakaan!

Täälä istutaan jo aika hyvin ja tukea vasten seistään jo vähän aikaan (ei tosin itse nouse). Ryöminen ja konttaaminen kuitenkin vielä odottaa. Liikkuu kierien eteenpäin. Saa nähdä käykö samoin kun mulla eli itsekin jätin ne väliin ja rupesin kävelemään suoraa 9kk vanhana. Toivottavasti ei kuitenkaan. Se konttausvaihe on niin tärkeä!

Hyvää kesäkuuta kaikille,
Leppis ja Peppi 6,5kk
 
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

Ensinnäkin Leppikselle jaksamista! Varmasti rankkaa allergisen lapsen kanssa, erityisesti kun kaikki on vielä kuitenkin niin uutta. Saan vaan kiittää onnea, kun Nuutti tuntuu olevan hyvinkin moniruokainen ja mistään ei ole tullut mtään oireita. Toivottavasti päästäisikin ilman allergioita. Ainakaan minulla ja isällään ei ole mitään, joten jospa ne auttaisivat sitten pitämään pojan allergiattomana :)

Meillä pikkumies tuntuu ehtivän ihan joka paikkaan. Ryömimällä menee sellasta vauhtia, että välillä oikein ällistyy, että miten se nyt tuonne ehti! Tänään otti ensimmäiset selkeät konttaustestailutkin, eli pari "askelta" eteen päin kontaten, kunnes heittäytyi mahallen että pääsi nopeammin pisteeseen B :)

Yöt sujuvat tätä nykyä tooosi hyvin. Maksimissaan pari kertaa joutuu käydä unissaan konttaavaa poikaa kääntämässä edelleen selälleen (alkaa siis kitinä kun ei tajua siinä silmät ristissä kääntyä takaisin selälleen, eikä tykkää nukkua mahallaan ), mutta siis hyvin vähällä päästään. Mutta vaikka yöt on jo suht/tosi hyviä, silti tuntuu, että poikaa väsyttää kovasti. Yleensä aamupäivällä nukkuu 1,5h ja iltapäivällä maks 2x30min. Mahtaa nuo uudet taidot vaan väsyttää niin kovin! Jos ei saa tarpeeksi unta, on täällä jaloissa maailman kiukkuisin pieni ihminen. Tosin, ehkä poika ottaa nyt kiinni kaikkia niitä puolen vuoden valvottuja öitä. Tainnut tulla vähän univajetta muillekin kuin äitille :D

Menkat täälläkin alkoi jo reilu kk synnytyksestä... Cool. Olisin pystynyt olemaan ilman pidempäänkin :) Vaipanvaihto myös meillä lähinnä hoitopöydällä vieläkin hoidetaan. Sujuu siinä niin näppärästi kun ei tartte pyydystellä pientä paljaspyllyistä miestä sitten ympäri kämppää. Lattialla tms kun ei pysy lainkaan paikallaan. Hoitopöydällä sentään vähän :)

Sellaista tänne. Aurinkoa!

Santeriina ja ukkeli 6,5kk
 
Täällä on palailtu arkeen mökkireissun jälkeen. Perus ensimmäinen päivä kotona reissun jälkeen kitinät käynnissä.. :D Neiti nauttii kyllä mökillä olosta mutta vajaan viiden tunnin ajomatka ottaa aina koville.

Tytöllä on nyt jo kolmatta viikkoa kova nuha. Monta kertaa päivässä joutuu niistämään että saa henkeä nenän kautta ja räkää valuu koko ajan. Viime viikolla oli allergia lääkäri joka katsoi korvat ja ne oli onneksi puhtaat. Kauanko nuha voi kestää, onko kokemuksia??

Vaipanvaihdosta- Meillä vaihdetaan edelleen hoitopöydällä vaipat, mutta selkääkään ei kyllä voi kääntää ettei tyttö pääse tippumaan. Harrastaa myös kääntyilyä kesken pesupuuhien.

leppäkertulle jaksamisia allergioiden kanssa!!! Meillä on maito -ja muna allergia tytöllä ja ollaan testailemassa korvikkeita josko jokin sopisi, nyt on ainakin kaksi korviketta jo jotka ei käy tytölle..

Päikkärit ja nukkuminen Meillä ei tällä hetkellä ole päiväunien kanssa oikeen minkäänlaista rytmiä. Päivästä riippuen tyttö nukkuu kolmet tai neljät päikkärit, jaksaa olla noin kaksi tuntia päikkäreiden välillä hereillä. Yöt menee aika samalla kaavalla 21.00-07.00 ja syö yleensä kerran noin 05.00 aikoihin yöllä. Vuorokauden aikana nukkuu noin 14 h.

Santtu
 
moikka! B)

kommentoin heti alkuun nyt kun muistan:

päiväunia meillä nukutaan 3 kertaa päivässä, 30min-3tuntia kerrallaan, se vaihtelee paljon. jos nukkunut pitkät päikkärit, ei meinaa illalla saada unta.

vaipanvaihto välillä haastavaa kun herra haluaa heti kääntyä mahalleen ja siinä sit ku kääntyny nii nousee heti konttausasentoon ja keikuttelee pyllyä mun naaman edessä ja paukuttelee, kiva :kieh: eli joudun olemaan pellenä ja päästelemään hassunhauskoja ääniä ja ilmeitä sen aikaa et saatas vaippa vaihettua :LOL:

vauvakuume kova täälläkin :ashamed: mies ei aiemmin ollenkaan lämmenny ehdotukselleni, että toinen tulis 2-3 vuoden ikäerolla. Nyt on myöntynyt ajatukselle, että parin vuoden päästä vois olla taas pikkunyytti meillä :heart: mut se ois sitten viimeinen :'( koska hänellä ennestään jo 3 lasta edellisestä liitosta ja minä haaveilen kolmesta lapsesta vähintään ellei neljästäkin, mut sit menis jo talokin vaihtoon eli kahteen on tyytyminen, onnellinen toki olen jos vielä 1 saadaan =)

oltiin nyt la-su kahestaan reissussa miehen kanssa ja ajettiin eri kaupunkiin ja otettiin hotelli. ja mies kihlasi minut siellä, vihdoin ja viimein, olen jo odottanutkin muutaman vuoden että koskahan tämä mahdollisesti tapahtuisi :D :heart: eli ehkä 3 vuoden sisään tanssitaan häitäkin, jee =) oli kyllä tosi rentouttavaa päästä hetkeksi ihan kahestaan pois kotikuvioista ja saatiin nauttia vaan toisistamme. nyt on voinu hyvillä mielin jättää pojankin hoitoon mummulle kun ei hän mun äitiä yhtään enää vierasta, hyvin iloisena oli ollu koko ajan =)

ainiin kylvystä täälläkin tykätään, en vaan viitti ees joka toinen päivä nyt kylvettää kun on tota ihottumaa ja kuivaa ihoa sen verran..rasvailusta huolimatta, huoh. ja eilen tais kalasta johtua kun koko kroppa meni pojalla ihan täyteen punaisia näppyjä :eek: tänään oli hävinnyt.

joo nyt pitää mennä, se on taas ruoka-aika. :wave:
 
Jospas jotin tännekin taas välillä kirjoittelis...

Menkat alko muistaakseni 3kk synnytyksestä ja täysimetin tuolloin vielä. Ovat olleet heti todella säännölliset. Olin ennen synnytystä melko kipeä aina menkoista, mutta nyt synnytyksen jälkeen tilanne on helpottunut huomattavasti. Huonona puolena on tullut kuitenkin se, että ennen mulla kesti menkat noin kolme päivää, nyt saatan vuotaa jopa lähes viikon!! :kieh: Onko muilla ollut vastaavaa?

Vaipanvaihto on täälläkin melko haastavaa puuhuaa, pojan kun on käännyttävä kokoajan vatsalleen niin on siinä välillä tekeminen että vaipan saa puettua päälle...

Meillä nukutaan yöllä 10-12h, eli Oliver menee iltaunille 20.15-21.00 ja nukkuu siitä noin 7.30-8.30, jolloin noustaan ylös. Oliver jätti yöheräämiset itse pois noin 5,5 kuukautta vanhana. Aamulla nukutaan noin klo10.00 lyhyet päikkärit, ehkä noin 15 min ja sitten otetaan yhet pidemmät unet ulkona noin 12.00-14.00. Sitten seuraavat ja viimiset unet nukutaan noin klo.18.00 ja nämä unet ovat yleensä noin puolentunnin mittaset. Sitten poika onkin hereillä siihen saakka kunnes menee iltaunille.

Tuntuu, että kaikilla lapset jo menevät tavalla tai toisella eteenpäin. Meillä ei vielä päästä eteen eikä taaksepäin, konttausasennosta puhumattakaan. Kovasti kyllä peppu nousee ja ympyrää pyöritään, mutta siihen se jää. Noh, kaikki aikanaan..

Eipä muuta tällä erää,

Ellen ja Oliver 7kk :heart:
 
mekin täälä vaikka harvakseltaan muka ehtii näin kesällä kirjoitella,luen kyllä aina jutut! :whistle:
menkat alkoi kun imetyksen lopetin,hyvin säännöllisenä tulevat toiset ovat nyt meneillään.
vaipanvaihto ihan hoitopöydällä onnistuu,välillä möngertämistä on enemmän ja välillä onnistuu ihan hyvin.
eemeli ei vielä ryömi eikä konttaa,esikoinenkin lähti tosi myöhään liikkeelle.
yöt meillä on taas yhtä hulinaa,välillä herää kolmekin kertaa syömään ja muu ei auta kun maito että uni tulee,unikouluja miettiny mutta mietinnän asteelle vielä jäänyt.
lämpimiä ilmoja odotellessa :wave:
 
Juuri kun pääsin eilen kertomasta, että meillä ukko otti eilen ensimmäiset konttausaskeleensa niin tänään hän sitten konttaa jo vauhdilla joka paikkaan! :) Niin ne äkkiä vaan sitten oppivat kun aika on otollinen. Konttausasentoon oli kuitenkin noussut jo pari-kolme kuukautta, että oltiin tätä jo vähän odoteltukin. Nyt on sitten äitin "oma-aika" vielä enemmän kortilla, kun ei pysty enää selkää kääntää sekuntiksikaan... No, on se kuitenkin niin hauskaa katsella kun tyyppi on aivan fiiliksissä kaikesta - kuljeskelee ympäri huoneita tutkimassa uusia paikkoja. Siinä meni sitten se pikkuvauva-aika, snif! :eek: :) Huomaan kyllä jo ajattelevani, että olishan se ihan kiva kun tulis sitten tuosta toinen vauva... Eli kevyttä vauvakuumeilua ilmassa kyllä. Toistaiseksi kuitenkin siis kevyttä, mies ei ainakaan pariin vuoteen haluaisi uutta. Meidän herra määrätietoinen kun oli aiiika haastava tapaus aina lähes 6kk ikään saakka. Kyllä toisaalta ne hankalat ajat unohtuu sitten niin kovin nopeasti. Ehkä uutta (olen tilannut tytön :D ) yritetään sitten tuossa sanoisinko kahden vuoden sisällä ;)

ellen valitteli pitemmistä menkoista, ja kyllä. Ihan sama täälläkin. ennen ihan max. 4 päivää kaikkinensa ja nyt sit mennään lähemmäs viikkoa. Raivostuttavaa. Vaan äärimmäisen säännölliseksi ovat myös muuttuneet, että siitä toisaalta sitten plussaa :)

Semmoista tänään! Heippa! :wave:
 

Yhteistyössä