Marraskuun 2009 karhunpennut kesä ja heinäkuussa

Josko vähän päivittelis meidänkin kuulumisia :)

Meillä tyttö oppi ryömimään viikko sitten. Nyt mennään jo kovaa vauhtia eteenpäin, jatkuvasti saa perässä mennä. Tyttöä kun kiinnostaa eläinten ruoka- ja vesikipot ja muut kielletyt paikat ;) Ja kaikki pienimmätkin muruset löytää lattialta ja yrittää laittaa suuhunsa, jopa pienet langanpätkät.. Vielä ei ole onneksi ymmärtänyt että kaapin ovia saa avattua :)

8kk lääkärineuvola meillä piti olla eilen mutta erehdyin ajasta joten mennään sitten vasta elokuussa kun oma neuvola on taas auki (on heinäkuun kiinni) Harmittaa kyllä että jäi käymättä. Olis ollu kiva tietää miten tyttö on kasvanu.

Hampaita on edelleen vain kaksi alhaalla jotka tulivat kesäkuun alussa. Kuolaa kyllä kovasti ja sormiaan syö jatkuvasti joten saas nähdä koska seuraavat tulevat. Kerroinkin täällä aikaisemmin että toinen tytön hampaista on lohjennut. Kävimme hammaslääkärissä ja tuo kyseinen hammas onkin kaksoishammas, eli kaksi terävää piikkiä reunoilla ja keskeltä puuttu pala. Mitään tuolle hampaalle ei tässä vaiheessa tehdä, seurataan vaan. Kaksoishammas on veitsen terävä, tyttö saa sillä jäljet puuhun, nahkaan, muoviin, lähes mihin vaan. Saas nähdä miten imetyksen käy kun tulee ylähampaat, meinaan jos puree tissiin niin sattuu ja kovaa :x

Imeän edelleen n.4krt/vrk. Kiinteitä syö 3krt, aamupuuron ja klo.12 sekä klo.17 sosetta. Nyt on harjoiteltu syömään niitä karkempia soseita, suht hyvin nekin maistuvat vaikka joissain ruuissa on todella isojakin palasia. Joko muut olette antaneet karkeampia soseita?

Tuntuu että tytöltä tulee pissaa näillä helteillä todella vähän. Huomattavasti vähemmän kun normaalisti, yönkään jälkeen vaipassa ei ollut kuin muutama pissa. Hikoilee kovasti, pää jatkuvasti märkänä. Olen yrittäny juottaa joka välissä vettä, ja tyttö kyllä sitä mielellään juokin. Mites teillä muilla, kastuuko vauvojen vaipat vähemmän näillä helteillä?

Mitenkäs pikkuihran poika jakselee?
 
Nennii meillä on myös käynyt noin, että pissaa ei näillä helteillä tule läheskään yhtäpaljon kuin aiemmin. Myös yön jälkeen vaippa on huomattavasti kevyempi kuin ennen joten eiköhän tuo normaalia ole ja vauvat tosiaan haihduttavat kehostaan sitä nestettä sitten hikoilemalla, meilläkin poika pää märkänä jatkuvasti :)
 
Pikkuihra, niistä näpyistä vielä sen verran, että tytölle tulee ne kyllä takaisin eli hetken kylvyn jälkeen iho näyttää normaalilta. Ei ole kyllä mikään ihmekään, kun täällä kämpässä on koko ajan lähemmäs +30 astetta. :/ Mitenkäs teidän pikkuinen jakselee?

Pissaa tytöllä tulee normia enemmän vaippaan. Tosin olen nyt antanut enemmän maitoa ja vähemmän kiinteitä sekä vettä juodaan vähän väliä. Yövaipat ovat kuitenkin kuivempia päivävaippoihin verrattuna.
 
Nennii meillä myös vaipat on kuivempia kuin aikasemmin. Aamulla tytöllä tuntuukin olevan aikasmoinen jano, annan tissiä heti sängyssä ja vettä menee hetken päästä reilusti tai sitten haluaa vielä uudestaan maitoa. Silti aamupuuroa menee normaalisti ja siihen vielä maitoa päälle. Aamutissin ja puuron välissä ei aikaa kuitenkaan ole kuin 30-45 min. Meillä tyttö on kanssa hiki päässä melkein koko ajan.

Noista karkeammista soseista pitikin kysyä. Miten te, jotka teette itse soseita, hienonnatte sen ruuan? Käytättekö sauvasekotinta vain ihan pienen hetken vai haarukalla vai miten? Meillä ne ei nyt ihan vielä ole ajankohtasia mutta pitäähän tätäkin asiaa pohtia etukäteen. :D
 
Moikka pitkästä aikaa. En ole jaksanut pitkään aikaan kirjoitella mitään, mutta nyt jos vähän kuulumisia laittaisin. Meillä helle on vaikuttanut siten että Emmi on öisin rinnalla useammin. Nyt heräilee varmaan neljä kertaa yössä kun ennen vaan pari kertaa. |O Imetän siis edelleen ja nyt neiti on purrut ainoalla hampaallaan mua pari kertaa. Sattuu ihan hirveesti ja yleensä kiljaisenkin vaistomaisesti ja sitten tyttökin pelästyy ja itkee.
Lisää hampaita tuntuu olevan tulossa kun on niin kiukkunen. Meillä soseiden syöminen on yhtä huutoa ja väkisin saa melkein syöttää tai huijalla avaamaan suun. Mun lautaselta kyl söis mitä vaan ja jos mulla on vaikka leipää niin sitä haluaa ja olen antanutkin sormin paloja suuhun. (itse ei vielä osaa ottaa pöydältä paloja ja laittaa suuhun) mutta jos annan 8kk purkkiruokaa niin meinaa mukamas tukehtua siihen :)
Kovaa vauhtia Emmi on ryöminyt n. kk verran, mutta istua ei vielä osaa. Vaunuissa ei viihdy ollenkaan ja oonkin hommannut manducan ja siinä viihtyy vähän paremmin, mut näillä helteillä en kyl pysty käyttämään. Huomenna käydään ostamassa Teutonian timmyt ja toivon että niissä viihtyisi, kun istuma asento on niissä paljon parempi kun vanhoissa vaunuissa. Nyt meillä siis dorjanin yhdistelmät jotka olivat Eetulla. Pitäis vaan nekin saada myytyä johonkin ettei olis kaikki paikat täynnä tavaraa.
Pinniksen pohjankin laskin alemmaksi, kun Emmi yritti tulla laidan yli ja nyt yrittää nousta tukea vasten kontalleen ja seisomaan kaikkea vasten.
Itsellä vielä kiloja jäljellä pari kiloa siitä mitä olin ennen raskautta, mut n.5kg pitäis saada pois niin olisin tyytyväinen. Hiustenlähtö jatkuu edelleen ja on inhottavaa, kun kaikki paikat on aina karvoja täynnä. No jospa se siitä kun imetys loppuu. Ajattelin imettää korkeintaan 10kk asti. Muita lapsia olen imettänyt n6kk ja oon tosi iloinen kun Emmi on suostunut syömään näinkin pitkään. Sit kun imetys loppuu niin oon päättänyt hommata silikonit. Tosin menee 6kk-1vuosi kun ne voi ottaa. Neljä kun on imettänyt, niin ei oo tisseistä mitään jäljellä. No siinä nyt sitten tuli vaan omaa napaa kirjoitettua :ashamed:
Nyt täytyykin mennä kun neiti hermostuu....

T:peggy+Emmi 7,5kk
 
Jopatu Mä teen normaalisti itse tytölle soseet ja mietin ihan samaa että miten sais tehtyä itse karkeampaa ruokaa. Itse tosiaan vain käytin sauvasekoitinta porkka-perunasoseessa. Makaroniakin keitin ja sitä "silppusin"sauvasekoittimella. Hankalaa se kyllä oli, joko jäi liian isoja paloja tai sitten tuli liian sileää ruokaa :kieh: Tyttökään ei erikoisemmin pitänyt näistä ruuista, vaikka samoja makuja oli kun normaalistikkin. Joten nyt olen antanut parina päivänä ihan kaupan sosetta. Pakkanen on täys tätä itse tehtyä karkeampaa sosetta, toivottavasti tyttö jossain vaiheessa sitä suostuu syömään |O
 
nennii täällä kans pissataan vähemmän..

ja meillä on syömislakko menossa jo toista päivää! ehkä kaksi lusikallista syö ruokaa, sitten menee suu tiukaksi viivaksi :/ eilisen ruokamäärä oli 1 prk persikkasosetta... maitoa kyllä (onneksi) juo. mietin olisiko syynä juuri sairastettu oksennustauti ja nyt on maha ripulilla ja pierut haisee kammottaville ja törisee tuo vauva jatkuvaan :x ja hampaita tulossa ylös... ja korvatulehdus oli just... onko muilla ollu syömislakkoa ja kuinka kauan?? alkaa jo huolettaa kun mittasin tuon tytön painon ja puntari näytti 8,4kg eli painoa ois tullu 2kk aikana 400grammaa!!!! :eek: ja aina ennen ollu tosi hyvä syömään, nyt viimeisen parin viikon aikana tai pidempääkin hirveä tappelu syömisen kans... ja tuntuu että tuo vauva on niin hoikka, älytön rimpula eikä yhtään pullea niinkuin vauvan pitäisi olla. :|
huolestuttaa!!!

nunneliini ja jenna 8kk
 
Nunneliini Me käytiin just 8kk neuvolassa, ja 2 kuukaudessa painoa oli tullu vaan 200g lisää, vaikka neiti syö ku hevonen. Ei neuvolan täti ainakaan sanonut, että olis liian vähän tullu!? Et kai tuo 400g kahdessa kuukaudessa on ihan tarpeeks, en huolestuisi :)
 
Nopeeta piti tulla vaan kommentoimaan että täällä on kanssa yksi ruoka kitisijä.. Heti kun laittaa syöttötuoliin alkaa vääntelehtiminen ja valitus ja ruokaa menee tosi huonosti verrattuna entiseen. Neiti tarvii lehdet ja miljoona lelua että hetken jaksaa istua paikoillaan ja syödä, tätä on nyt kestänyt noin viikon verran.. Hieman jo huolestuttaa että saako tarpeeksi kun kulutus on nyt niin hurjaa, mutta toivottavasti menisi pian ohi!!

Hauskaa sunnuntaita kaikille

Santtu
 
Täällä myös ruokailut takkuua tällä hetkellä niin, että hermo meinaa mennä :kieh: Oliver oli juhannuksena kipeenä ja sen jälkeen ruoka on maistunut huonommin, välillä ok ja välillä ei taas meinaa mnennä mitään alas, ruokailut onkin tätä nykyä yhtä tappelua. Muutaman lusikallisen ottaa ja sitten vedetään suu tiukasti suppuun! Mistä ihmeestä täläinen lakkoilu voi johtua?! Mies on asiasta myös ihan tuskissaan koska meidän perheessä tapahtuu kohta vuoronvaihto, nimittäin mä sain töitä nhyt paikasta, josta oon aina haaveillu ja mies jää koti-isäks poitsun kaa kotiin vuoden loppuun saakka... Noh, toivottavasti pojan syömislakkoilu on nyt jokin lyhyt, väliaikanen vaihe vaan.

Sitten myös mietin tuota vauvan painonnousua, että tietääkö joku kuinka paljon sen vauvan painon pitäisi tässä iässä kuukaudessa nousta? Kun me oltiin neuvoassa viimeks 6kk iässä ja silloin paino oli 7,5kg ja nyt kotivaassa (ei kyllä 100% luotettva oo) näyttäs että poika painas vaan 8kg eli paino noussu kahessa kuukaudessa noin 500g, onkohan tarpeeks??! Ens viikolla on 8kk neuvola jossa saadaankin sitten tarkat mitat...
 
annsku kiitti, huojensi tietää että ei teilläkään ole paino sen enempää noussut =) tottunut vaan siihen et tulee paljon reippaammin tota painoa...

kävin just googlettaa syömislakosta niin tuntuu olevan yleinen vaiva just tän ikäisillä.. :wave: toivottavasti menee kaikilla nopeasti ohi.

ja eiköhän se painonnousu muutenkin hidadtu nyt kun vauvat liikkuu, tämäkin konttaa jatkuvaan jonnekin minne ei sais :LOL:
 
Täällä Juliukselle kyllä ruoka maistuu hyvin mutta nykyään hän tykkää aina päristellä kun ruokaa on suussa ja sitte se lentää ympäriinsä ja toista naurattaa kovasti :D

Julius on nykyään joka paikkaan nousemassa seisomaan ja kävelee ihan pikku matkoja ilman tukea..vielä ei silleen kunnolla ole sitä sisäistäny mut onhan tässä aikaa.

Tänää poika hurmasi kaikki pankkineiditkin kun he kilvan oikee kehuskelee poikaa hurmuriksi ja söpöläiseksi ja tähtisilmäiseksi hymypojaksi,ja Julius vaan naureskelee siinä ja pärisyttää kun toiset hänelle lepertelee :LOL:
 
ite teen ruoan yleensä ja ihan 6kk iästä saakka oon vaan haarukalla pienentänyt yleensä. Vettä vaan vähän sekaan niin hyvin menee alas :) Painon ei tosiaan pidä tässä vaiheessa enää noustakaan niin kovin nopeasti, oma hyvin kasvanut esikoiseni painoi 1-vuotiaana 9,9kg ja mitä tuossa kurkin niin juuri 7-9kk välisenä aikana oli tullut 300gr painoa. Liikkumaan oppiminen kuluttaa enempi energiaa eikä sitä painoa enää kerry niin kauheesti kerralla :)
 
No niin, 8kk neuvola takana tai oikeeastaan jo 8,5kk ja tässä tuoreet mitat: 8210g ja 71cm, oikein on kuulemma sopusuhtanen poika :) Ja painoa siis tullut kahdessa kuukaudessa 700g joka on ihan hyvin, näin sanottiin.

Meillä Oliverille on tullut kumpaankin käsivarteen pieniä punaisia näppyjä, neuvolassa ei osattu sanoo mitä on, näyttää kuulemma itikan puremilta, mutta en sit tiedä... Noh, täytyy seurailla...
 
Moikka! Kuulumiset luettu, onnea Santulle plussasta :flower:

Syöminen sujuu hyvin ja tyttö on alkanu syömään hirveitä määriä! Pari viikkoa sitten oli muutaman päivän lakko mutta sitten alkoi maistumaan oikeen urakalla ja piti ruokamäärät tuplata :eek: Syö itsetehtyä sosetta 2 kertaa päivässä, muuten mennään sitten tissillä ja imetyksiä tulee 3-5 vuorokaudessa.

Nukkumisesta: Yöt sujuu edelleen mahtavasti ja tyttö nukkuu 20-08 putkeen, kiitos unikoulun. Päivällä nukkuu sitten kolmet päikkärit ja nekin on aina tiettyyn aikaan.

Liikkumisesta: Tyttö on jo yli kuukauden ryöminyt ja harjoitellut konttausta kovasti. Konttaa ehkä 10 askelta ja jatkaa ryömimisellä kun pääsee nopeammin niin. Viime viikolla tyttö alkoi nousta seisomaan tukea vasten ja nyt pitää kyllä olla silmät selässä kun tyttö kiipeilee joka paikkaan... Vaipanvaihtokin on melkeen mahdotonta kun tyttö liikkuu niin.

Tiistaina 8kk neuvola, tulen sitten päivittämään mittoja. 7kk neuvolaa kun ei täällä järjestetä...
 
Onnea Jennylille ja Santulle ihanista vauvauutisista :heart: :flower:

Viimeksi kirjoitin, että typy hakee konttausasentoa, niin parissa päivässä oppikin pysymään siinä hienosti ja samalla oppi sitten ryömimäänkin. Nyt on jo kontannutkin pikkupätkiä eteenpäin, mutta sitten kyllästyy, kun ryömimällä pääsee paljon nopeemmin :D Istumaan nouse hienosti ja uusi juttu on taputtaminen! En muista, että esikoinen olisi näin aikaisin sitä tehnyt, mutta eipä mun muistiin voi luottaakaan. Nuorempaa pitäisi mielummin pitkään ihan pikkasena vauvana, mutta niin vaan kasvaa tämäkin :'( :heart: Kauheesti yrittää jo nousta kaikkea vasten kontilleen (tykkää muutenkin karhukävely-asennosta) ja mua niin hirvittää, kun ei tytöllä ole vielä mitään älyä noissa nousuissa. Ekaa rappua vasten nousee vähän väliä, yhdellä kädellä, ja sitten meinaakin nenä osua siihen, kun ei oikein kehonhallinta riitä vielä. Hikinäppyä on muuten täälläkin :( Ei auta vaikka välillä kolmekin kertaa päivässä ollaan huuhdeltu hiet veden alla pois. Lisäksi käsivarsiin tuli vähän isompia punaisia läiskiä, joita epäiltiin mansikan aiheuttamiksi. Annoin siis keitettyä mansikkaa tytölle ja sen jälkeen niitä ilmestyi, mutta en nyt vielä lopettanut kokeilua, kun yhtä hyvin "ihottuma" voi olla näistä helteistä. Tietääkö kukaan voisiko allergia aiheuttaa syömislakkoa? Meidänkin tyttö on välillä tehnyt soseruokailuissa stoppeja, mutta en ole niin stressannut, kun tavallaan on vaan hyvä, että juo maitoa reilummin... Kyllä mä edelleen nautin näistä helteistä, talvella saa sitten taas kirota pukemisrumbaa jne...mutta onhan tää aika rankkaa näille pienille.

Mitoista ei ole hajuakaan, kun täälläkin on taantuma pistänyt palvelut kiinni :headwall:

Mimona ja leidi 8kk 2viikkoa
 
Santtu onnea uuteen odotukseen :flower: :heart: Täällä mennään rv 18+ jo! :eek: :D :heart:

Oliver lähentelee jo 9kk ikää :eek: Tuntuu niin hurjalta että meidän vauvat lähestyy kovaa kyytiä vuoden ikää!! :heart:
Tosin, meillä kun liikutaan edelleen vain ryömien ( ja hirmuista kyytiä ryömitäänkin kun jalkapohjistakin on nahkat rullalla ) niin vauvaltahan tuo vielä tuntuu ;) Konttausasentoa on alkanut nyt lähipäivinä hakemaan ja kovasti olisi halua käsivoimilla vetää itseään ylöspäin!

Vauvarokko sairastettiin tuossa reilu viikko sitten! 3 päivää oli poika n. 40 asteen kuumeessa jonka jälkeen lähes kauttaaltaan hikinäppyä muistuttavassa rokossa!
Kuumeilu olikurjaa ja yöt tosi rikkonaisia mutta itse näpyistä ei tuntunut olevan minkäänlaista kiusaa!

Muutoin Oliver on edelleen helppo, rauhallinen ja iloinen poika :heart: Oikee mussukka :heart:
Ruoka ja maito maittaa ja sormiruuista tykätään kovasti. Nyt ollaan 8kk ruokia myös maisteltu ja luojan kiitos Oliver ei ole samanlainen herkkäkurkkukuin veljensä!! =)
Hampaita löytyy 2 alhaalta!

Päiväunia nukutaan kahdet ja yöt nukutaan läpeensä aamuun asti ( n. 20-08 ). Toivottavasti arki pysyisi yhtä helppona Oliverin kanssa myös uuden vauvan synnyttyä!

Nyt kun kesä on ollut näin lämmin niin ollaan käyty paljon lasten kanssa uimassa ja Oliver on myös päässyt 'uimaan' josta poika kovasti tykkääkin =)
Ja kun tuo vauvarokko tuli niin aluksi mietinkin onko pissatulehdus kun niin järvessä ollaan oltu!

Mukavaa kesänjatkoa kaikille! :heart:
 
Onpa ihanaa olla kotona!

Nimittäin, saimme keväällä nerokkaalta kuulostavan ajatuksen: vuokrataan matkailuauto ja körötellään sillä parisen viikkoa ristiin rastiin kaikkien niiden tuttujen ja sukulaisten luona, joille on pitkään visiittiä luvattu. Ajattelimme, että matkailuautohan on varmasti näppärä vauvan kanssa - keittiö, suihku ja sänky kun kulkevat mukana.

Aina hyvät ideat eivät kuitenkaan toimi. Otetaan esimerkiksi öinen selkäkakka. Ensinnäkin sitä ei voi pestä lavuaareissa, koska niihin ei mahdu. Koska vessa ja suihku ovat samaa tilaa, pitää koppi laittaa ensin suihkumoodiin. Sitten toisen täytyy koittaa osua suihkulla tytön pyllyyn, sillä aikaa kun toinen pitää kiemurtelevasta pikkuisesta kiinni ja toisella kädellä pesee pyllyä. Sen jälkeen huomataan, että matkailuauto on pysäköity hitusen epätasaiselle maalle niin, että kakkavesi valuu viemäristä poispäin, lätäköityen vessakopin lattialle, melkein "huoneen" puolelle. Toinen pitää ja pukee kiemurtelevaa tyttöä ja toinen lappaa syvistä, väärään suuntaan johtavista lattiaurista kakkavettä viemäriin käsin, kun uriin ei muutakaan mahdu, rättejä ei ole ja paperi ei riitä. Ja kello on siis noin kolme ja aamulla aikainen liikkeellelähtö.

Ruokailukaan ei ole ihan yhtä näppärää, kuin luulisi. Tyttö kun ei enää pärjää pelkällä maidolla, mutta ei toisaalta vielä syö ruokaansa lämmittämättömänä. Mikroa kun ei varustukseen kuulunut, oli ruoka lämmitettävä kaasuliedellä, joka nälkäisen tytön odottaessa on yllättävän hidas vekotin. Neitimme nimittäin harrastaa instanälkiä: yhtenä hetkenä kaikki on hyvin, ja seuraavana sekuntina kuollaan nälkään.

Tyttö viihtyi turvaistuimessa max 2h kerrallaan ja kunnon paussin jälkeenkin uudelleen istuimeen kytkeminen aiheuttaa raivarin. Ajo-ominaisuudet kun olivat mitä olivat, siinä kahdessa tunnissa vekottimella eteni ehkä sen reilut sata kilometriä - hiukan vähemmän kuin kunnianhimoiseen matkareittiimme kuului.

Mies kiteytti kokemuksen: "Kaikki minikokoisena ei toimi. Matkailuauto on kuin Leatherman - näppärä hätätilanteessa, mutta koitapa purkaa ja kasata sillä kokonainen moottori." Kahden viikon sijaan viihdyimme reissussa viisi päivää ja 1320km.

Ehkä rankinta oli kuitenkin se, että tyttö on siinä kehitysasteessa, jossa häntä ei voi hetkeksikään laskea mihinkään itsekseen. Kiipeää seisomaan mitä tahansa tukea vasten, mutta saattaa kaatua päälleen kivilattialle, ryömii suoraan alas sohvilta, sängyiltä, tai vaikka vaunuista, jollei ole kiinni vyötetty. Mönkiessään "turvallisesti" maassa, syö kaiken, mitä irti saa. Reissu meni siis niin, että toisella oli koko ajan tyttö ja kun autossa kaikkea piti koko ajan askarrella, ei oikeastaan kummallakaan ollut hetkeäkään aikaa siihen itseensä, lomailuun. Niin, ja tytön päikkärit oli pakko käyttää joko ajamiseen, tuttipullojen keittelemiseen tai vaikkapa auton tankkaamiseen, vedellä, dieselillä, vessakemikaaleilla, kaasulla tms...

Tuntui olevan myös tyttöä kohden väärin, että hän ei moneen päivään päässyt kunnolla liikkumaan, nyt kun liikehdinnän tarve alkaa olla oikein kova. Emme oikein osanneet keväällä auton vuokratessamme arvioida tätä tytön kehitysastetta - ensimmäinen muksumme kun on kyseessä. Nyt kotona neito ottaa vahingon takaisin ja esimerkiksi paraikaa koittaa pungertaa itseään ikkunasta ulos. (Ikkuna ei aukea niin paljoa, että onnistuisi, eikä ympärillä ole mitään, mihin voisi itsensä teloa, joten annan yrittää katseen alla).

Joo-o, näin meidän kesämme etenee. Parin päivän päästä tyttö täyttää sen 8kk, mutta kesälomien vuoksi neuvola on vasta parin viikon päästä, mittoja silloin. Mainiota kesää kaikille! :flower:
 
Helteinen tervehdys!

Ihanaa, kun on kunnon kesä ja sateesta ei tietoakaan! Mutta rajansa kaikella, alkaa nimittäin jo riittämään tämä kuumuus. Tulisi edes hetkeksi viileämpää... Huoh...

Tyttö on nyt sitten oppinut ryömimään. Luulin, että se jäisi kokonaan välistä, kun hän harjoitteli jo kovasti konttausasentoa. Kieriminen ei ollut vielä mitään tähän verrattuna. Nyt sitä saa olla silmät selässäkin, kun tyttö kokoajan keksii kaikkea uutta jota kohti ryömiä. Eka pistorasian tutkiskelukin on jo suoritettu. Kovasti myös yläkertaan vievät rappuset kiinnostavat. En osaa edes kuvitellakaan millaista sitten on, kun tyttö oppii itse nousemaan ylös.

Viikon päästä tyttö on jo 9 kk! Miten tämä aika voikin mennä näin nopeasti!? :eek:

Esikko ja Vieno
 
Tänään 8kk lääkärineuvolassa käyty. Mitat oli 7920g ja 70cm, päänympärys 48,5cm. Pieni mies edelleen:) Kehuja saatiin motorisesta kehityksestä, kun niin liikkuvainen kaveri.
Meillä noustiin tuossa 7,5kk iässä seisomaan ja nyt seistäänkin sitten jokaista tukea vasten. Nyt vähän ennen kuin täytti 8 kk niin alkanut hokemaan, että va va va vauva jne.. osaa myös sanoa heeästi, kun koiraa silittää (opetettu koiria silittäes, et hellästi silitetään).
Käytiin tänään sit ostoksilla hyppykiikku ostamas ja myös sellainen kävelyteline auto. Onko muilla kävelytelineitä käytössä? Meillä poika tykkäsi kovasti uudesta menopelistää, tosin vielä ei tajunnu kun taakse päin mennä.
Oletteko muut käyttäneet aurinkorasvaa näin pienelle lapselle? Jos olette niin mitä merkkiä?
 
moikkelis!

täällä kans tullu vaan 500gr 2kk aikana, mut kyllähän tuo liikkuukin koko ajan eli kuluttaa ja ei näillä helteillä ole syönyt entiseen malliin..

vauvarokko sairastettiin viikonloppuna täälläkin, oli sen 3pvää korkea kuume ja nyt näppylää täynnä koko poika..

reissussa oltiin viime viikko, puhkes ylähampaat eli nyt on 4 hammasta ja poika pitää hampaita etupurennassa koko ajan.. toivottavasti ei jää toi purenta..

tiukka laihis mulla jatkuu mut hitsi ku läskit on lujassa, täytyy hypätä stepperillä seuraava 30min :)
 

Yhteistyössä