Marraskuun masuasukit 2013 *huhtikuussa*

Oletteko odottajat huomanneet sydämentoiminnassa mitään poikkeavaa? Aika yleistä on kai näin alkuraskaudessa sydämentykytys ja mä viime viikolla huomasin kahtena iltana ihan levossa, kuinka sydän alkoi yhtäkkiä pumppaamaan ihan hulluna. Pari kivuliasta muljahdustakin sydän on tehnyt tällä viikolla, mutten ole ainakaan vielä kovin huolissaan... Mainitsin maanantaina neuvolassa niistä tykytyksistä ja sanottiin, että ne on ihan normaaleja kun verimäärä lisääntyy ja sydän tekee enemmän töitä, mutta jos muljahduksia yms. alkaa tuleen niin sitten lääkärille ja sydänfilmiin. Tarkkailen nyt ainakin viikonlopun mitä sydän sanoo ja otan yhteyttä kyllä neuvolaan jos sydän vielä temppuilee...
 
Minä niin toivoisin kaikille kanssaodottajille, ettei tarvitsisi painosta stressata (kun raskaudessa stressattavaa riittää)! Tiedän useita naisia, joilla odotusaika mennyt käytännössä katsoen pilalle painontarkkailun vuoksi. Syitä voi olla monia (neuvolan ikävä asenne esimerkiksi). Minulla on myös yksi tuttava, joka kyselee aina toisilta painoa (oli raskaan tai ei), ja se on kyllä melkoisen ärsyttävää. Suurimmalle osalle naisista taitaa tulla se 8-12kg, joillekin pitkän matkaa yli 20kg, mutta kummasti se vaan naisen elimistö sopeutuu ja mukautuu.
 
Himputin jännittävää tämä alkuraskaus kyllä on.. Kyllä ne 2 takaista keskenmenoa on negatiivisesti ajatteluun vaikuttaneet ja tuoneet sitä hurjaa pelkoa että mitä jos taas.. Kuitenkin mun oireet on todella paljon voimakkaammat kun muissa raskauksissa,että jospa se hyvääkin tietäisi?

Pakko kuitenkin kysyä, että onko teillä muilla ollut munasarja (tms) vihlaisuja alkuraskaudessa? Mulla alkaneet tässä parin viikon sisällä. Välillä vihlasee kovaa, joskus vain vasemmalle, tai sit oikealle ja joskus molempiin. Semmosia "piikityksiä". Onkohan ihan normaalia? aikaisemmissa raskauksissa ei tämmöstä ole ollut.. Ultraan niin kovin haluis jo mennä katsomaan onko kaikki hyvin. Kai se yksityiselle on mentävä, ei kai ne julkiselle ota vain vatsakipujen takia? rv 8+6 nyt.
 
Kisu muut kuravaatteet saan oikeestaan kuivaks (kinttaatkin kun muistan kääntää) mutta kumpparit ei kuiva millään! Viimeyön oli lattialämmityksen päällä ja ihan kosteet..

Poika päätti "mie en halluu vaippaa", nyt katotaan kuin käy :) Oihan tuo kyllä aika jo heivata pois, mutta oon menny helpommalla ja pitäny vaipan, poika kun tykkää pissata lattialle ja hyppiä siin sitten tasajalkaa..


TauTau itellä oli pojan aikanen neuvola akka jo semmonen "sun paino on NÄIN paljon" "sä saat varmasti sokeritaudin sun painon takia" "se johtuu painosta".. Oikeen kannustava siis oli. Nyt ilmotin uudelle terkalle että painan mitä painan, ei jauheta siittä aina. Kuulemma mun papereissa luki joka kirjotuksessa jotain mun ylipainosta ja onneks nykynen terkka oli hyvin ymmärtäväinen kun keskusteltiin asiasta :) Mikään ei oo ahistavampaa kun se että joku ventovieras painostaa ja muistuttaa painosta koko ajan ja on päättänyt että siittä tulee haittaa raskauden aikana. Ite tiedän miten pitää tehä ja elää, ite kärsin jos on kärsittävää.
 
Terve!
Mie en kyllä tiiä mihin ketjuun kuulun, mutta aloitetaan tästä :D Pillerit lopetin joulukuussa ja vielä tammikuussa menkat tuli ihan ajallaan mutta sen jälkeen ne katos ku tuhka tuuleen. Raskaustestit negatiiviset..
Sitte alko kauhee väsymys (nukuin 4h päiväunia.. :D) ja alavattan kouristukset. Olin varannnut neuvolaan ajan että tutkitaan mikähän miussa on vikana kun kuukautisia ei näjy. No ennen neuvolaa tein testin (3.4) ja sepä näyttiki yllättäin raskaana 3+ :)
4.4 sain peruutusajan neuvolaan ja siellä tehtiin sisäultra. Ekaks ei näkyny mitään mutta sitte näky valkoinen pallero kohdussa <3 Sanoivat että normaalisti kehittyny noin 6 viikkonen sikiö :) Ukonki herätin tueksi :)
Ens perjantaina uus aika neuvolaan kuuntelemaan sydämenäänet ja uusi ultra <3
Kellekkää ei olla vielä kerrottu, isovanhemmille aateltiin kertoa vasta perjantaina, muille vasta kun 12 viikkoa on menny eikä tartte elää keskenmenoa pelätessä. Vaikka haluisin huutaa kaikille meijän pienestä Papusesta <3
Elikkäs, perjantaina saadaan tarkka tieto la:sta ja viikoista ku niitä on kuulemma ollu hankala määrittää :D
 
Kisu3, mulla ei varsinaisesti olekaan laskettu aika marraskuussa, vaan 30.10., mutta sikiö on luultavasti muutaman päivän nuorempi (molempien aiempien ultrien mukaan). Sen näkee varmaan ens viikon np-ultrassa. Tuolla lokakuun ryhmässä kaikki muut tuntuu olevan niin paljon pidemmällä raskaudessa että liityin myös tänne :D

Mannaa 11+3 (11+0?)
 
Murri joo miepä ilmoitan asiasta, täytyy kyllä selvittää kun tuo kippari maistuu turhankin hyvin. Tulin ajatelleeksi hesellä tänään että onhan sielläkin cheddarjuustoa välissä, liekö pastöroituun maitoon tehty vai ei. En kyllä ihan kaikesta haluaisi luopua. : /

Miramei miten meni ultra? Onpas ollut kyllä ihmeellinen neuvolatäti jos on lihavuudesta pelotellut, hohhoi menee yli aika pahasti! Jos on 170cm pitkä niin tuohon saa kyllä lisätä aika lailla kiloja ennenkuin on edes pyöreä. Mulla on tosiaan lihasmassaa tullut niin en jaksa huolestua vaikka paino on noussut melkein 4kg syksytä.

KyyneltenHymy meillä mies on konemies, sillä oma kaivurikin ja se on liukenemassa aina tilanteen salliessa pihalle sille kuokkimaan! Ärsyttävää mutta huvittavaa, meillä mies ei liukene koskaan baariin, vaan pihalle koneilla duunailemaan :D

Esikoinen tuijotti hämmästyneenä mun turvonnutta pötsiä eilen ja taputteli sitä kysyvän näköisenä (voi kun ois saanu valokuvan siitä ilmeestä!) Kerkisin vastata ennenkuin tyttö sanoi mitään, että joo äiti on tänään syönyt liikaa ja siksi maha pömpöttää ;)
 
  • Tykkää
Reactions: Mannaa ja murri76
Np-ultra meni hienosti <3 Yllättäen vastasikin kolmen eri mittauksen jälkeen edelleen viikkoja 11+3! Eli ultran mukaan la 30.10, neuvolan ja menkkojen 29.10 ja 29.10 on siis se virallinen la. Taidan tehä listaan kohdan "lokakuun lopussa" *hih* en aio pinoa jättää :) Kuitenki syntymä saattaa vaihdella sen +/- 2 viikkoa.. Niskaturvotus oli normaalin alarajoilla.

Onnellinen
Miramei ja muru 11+3:heart:
 
Miramei hienoa! Ja onnea! :heart: Oot varmaan ihan ekojen joukosta meistä ketkä sitten poksahtaa aikanaan ;)

Joosukka unohdin kommentoida että mulla on just tuo sama että iltaa kohti olo yleensä pahenee, jotenki olo on ihan kuin olisi kaamea krapula. :( Esikoisen aikaan ei muistaakseni tää pahaolo kestänyt näin pitkälle, muutenkin vahvemmat oireet on kuin esikoisen aikaan, liekö tulossa eri sukupuolta mene ja tiedä.

Pakko sanoa että sain aivan suunnatonta nautintoa tänään kun käytiin hesellä.. :D Aivan karmeeta tää suolaisten herkkujen kuolaus, pian pääsee grillaamaan voi ettien että!!! :p
 
Lauantai iltaa kaikille!

Onnea Miramei ihanista ultrakuulumisista, hienosti pieni on kasvanut :)

Suuret pahoittelut kaikille niille, joita on menetys kohdannut.
Toivotaan teille pian uusia plussia :heart:

nunnush täällä myöskin nippailee alavatsaa.
Ollut plussauksesta päivittäin semmoisia menkkakipuja ja vihlontoja molemmilla puolin.
Kävin ultrassa 6+5 ja siellä kaikki hyvin. Gyne sanoi kipujen johtuvan kohdun
muutoksista ja kasvusta, munasarjat olivat ultrassa ihan normaalit.
Etova olo jatkuu päivittäin..

Itselläni km -09 ja tämä oli niin yllätystenyllätys kun olla ja voi.
Kuitenkin ihana ja salaa toivottu sellainen :)

Selailin tuossa esikoisen aikana täyttämääni vau kirjaa, joka kertoi raskauden etenemisestä,
siellä olin kirjoittanut myös näistä nippailuista. Sen muistan, että myöhemmässä vaiheessa
liitoskivut olivat jotain ihan älytöntä.

Lumina35
 
Ensimmäiset liikkeet tuntuivat esikoisesta joskus rv 14-15 ja sellainen hentoinen kalan pyrstön sipaisu :) Illalla tunsin ennen nukkumaan menoa. Olen varovaisen toiveikas jos nyt tuntis vähän aiemmin.
Naapurilla oli tuntunut tokasta lapsesta liikkeet mahan PÄÄLLE rv 12!

pupup mulla sydän hyppii raskaana olessa välillä omiaan, tuntuu inhottavalta!

Tänään on ollut oireita! Tosi kuvottava olo melkein koko päivän. Taidan mennä pian yöunille ettei tarvii kärsiä. Jännä miten toisina päivinä on paljon enemmän väsymystä ja kuvotusta.. Vaan eikös siinä 9 viikon kieppeillä ole eniten, mulla se alkaa huomenna.. Ehkä se tästä alkaa parissa viikossa helpottaa :)
Maha pömpöttää aamusta iltaan, pahenee kyllä iltaa kohden.

Mäpäs näinkin tänään 5 päivän ikäisen vauvan! Ai että se oli ihanan pieni ja hento! Että sitä on ihan unohtanut kuinka vastasyntynyt onkaan avuton. Niisk. En osaa tajuta että meille tulee niin pieni! Tuntuu myös hassulta ajatella että meidän esikoinen oli tasan saman kokoinen nökerö 1v 4kk sitten <3

Susimieli ja Kuopus 7+6
 
Voi vitsi, olis varmaan parempi lopettaa syöminen ihan kokonaan -aivan sama, mitä syön, turvottaa ja röyhtäyttää valtavasti eli olo on kuin porsaalla, ja siltä varmaan näytänkin. Painokin on ihanasti noussut 3kg, vaikka kuinka liikun ja yritän katsoa, mitä suuhuni laitan:mad: No ehkä tää tästä, kun pääsee tästä turvotuksesta, on nimittäin turvotusta myös jaloissa ja sormissa. Edelliset odotukset nosti painoa vain 8 ja 6 kg, niin en kyllä nytkään aio sen enempää kerätä.

Minä tunsin eka odotuksessa liikkeet vasta vkolla 18, makasin vatsallani lattialla, niin jotain kovaa muljahti vatsassa. Esikoinen liikkui niin, että vatsa oli ratketa, kakkonen oli paljon rauhallisempi, mutta vain sen vatsassa oloajan:D

Nyt tää porsas käy hetkeksi töllön ääreen, mut jättää sen karkkipussin suosiolla kaappiin

Ollakovai...? ja 7+3, kaiketi
 
Ei ole taas hetkeen tullut kirjoiteltua, käyn kyllä lueskelemassa päivittäin.
Ensiksi pahoittelut menetyksen kohdanneille. :hug:
Ja onnea Mirameille ja kaikille muillekin hyvistä ultra kuulumisista! :flower:
Täällä jännäillään omaa ultraa joka on ensi torstaina.. :)

kyyneltenhymy taisi jossain vaiheessa kysyä onko muiden miehet autoharrastajia, niin täällä on tai ei täällä mitään autoja varsinaisesti tuunata, mutta aina tuolla tallissa jotain hierotaan oli se sitten auto, mopo, ruohonleikkuri, traktori.. :D

Ja ruokahalu on kasvanut täälläkin, välillä ärsyttää kun on menossa nukkumaan alkaa maha kurnia niin kun ei olisi ikinä ruokaa saanutkaan, mutta en kyllä mene syömään enään siinä vaiheessa vaan yritän saaha unen päästä kiinni maha muristen..

Pönttöä on pitänyt silloin tällöin halata viimeksi tänään, mutta onneksi ei ole joka päiväistä.. Eipä täällä muuta kummempaa sitä ultraa tosiaan ootellaan.. Ja nyt tää menee saunaan.. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Mannaa
Tääl on alkanut etoa! hyi, onneksi ei sen pidemmälle vielä ole menty!

Pahoittelut menetyksen kohdanneille! Kamalia nuo uutiset. :( Kerta toisensa jälkeen itseä käy aina pelottamaan. Toivotaan että mahdollisimman moni toukista jaksaisi marraskuulle asti! :)

Meillä onkin jo grillattu jo viime viikonloppuna! hihii. Oli muuten aivan mahtavaa syödä makkaraa pitkän tauon jälkeen. Eikä mene kuin puoleen kesään kun alkaa jo tympimään ellei raskauden aikana jo aikaisemmin :D

Np-ultraan vielä kolme tuskallisen pitkää viikkoa! :) Toivon vaan ettei tule yhtään oireetonta päivää ettei tarvitse panikoida että olisi tapahtunut jotain kamalaa!

Mä en ole osannut ajatella mitä suuhuni pistän. Kaikenlaisia juustoja olen vetänyt ajattelematta niiden käsittelytapoja yms sen enempää. Kai tässä kuitenkin ihan maalaisjärjellä pärjää? Muistan vain että kuntoutuksessa ravintoterapeutti oli vahvasti sitä mieltä että olisi vaan hyvä jos juotaisiin käsittelemätöntä maitoa kun sieltä tulisi niitä hyviä bakteereita myös... :) En jaksa itse ottaa kantaa tähän asiaan ja siinä kohtaa kun alan stressaamaan syömisistäni ja kaikesta muusta mitä teen niin raskaus ei ole ihmistä varten ollenkaan. Eihän ennenkään ole hirveesti noita suosituksia ollut.. :)

Anoppi huomautti jo mahasta :D Tosin se tiesi sitä katsoakin :) Onneksi kaikki lähimmäiset ovat olleet onnellisia meidän puolesta vaikka olemmekin seurustelleet hirmu vähän aikaa ja ikäeromme on suuri :)

Ainiin meinasin tänään pyörtyä lenkillä kun jouduin pysähtymään hetkeksi toisen koiran asioinnin takia. Yhtäkkiä alkoi päässä tuntumaan "pistelyä" ja tuntui hirmu heikolta. Olimme kyllä juuri ennen lenkkiä ahmineet kunnolla ruokaa ja vielä jätskiä niin varmaan siitä johtui. :)

Aadaz ja ötökkä 8+4
 
tän kopioin mcdonaldsin ruokaesitteestä vaikken itse käykkään mäkkärissä (on huonoja kokemuksia ja suosin kasvis ja luomuruokaa mutta ennenkaikkea TÄYSIN kotimaista pitää olla mun lautasella)

"Pastöroidut maitotuotteet
Ravintoloissamme on tarjolla monenlaisia maitotuotteita. Useimmissa
tuotteissamme on juustoa, ruokajuomana on tarjolla rasvatonta luomu
maitoa ja jälkiruuaksi voi valita pirtelön tai jäätelön. McDonald’sin
tarjoamat maitotuotteet valmistetaan pastöroidusta mai
dosta lukuun*
ottamatta tietyissä salaateissa käytettäviä Caesar
juustolastuja."
 
  • Tykkää
Reactions: murri76
Huomenta Mammat! :)

Laurushka, juu taitaa nuo kovat juustot olla ns. kiellettyjen listalla, kun ovat suurimmalti osin ulkomailta. Myös, harmikseni, parmesaani. :( Asiasta neuvolatäti mulle mainitsi. Ja samalla linjalla, kotimaista lautaselle. :)

Kysyin silloin myös sushista, ja täti sanoi, ettei usko että vaaraa, kunhan ei päivittäin/ viikottain syö. Tarkoitus mulla ei ole kuin kerran käydä syömässä. Täti vaan tuumasi, että Nauti! :)

murri76 10+6, ja huomenna taas poksuu
 
Viimeksi muokattu:
Mikähän pahan olon kausi on menossa? Huh, vuorokauden ympäri etovaa oloa! Yök. Yöllä kun kävin esikoista tyynnyttelemässä, tuli silloinkin paha olo. Kai tää tästä tokalla kolmanneksella helpottaa?

Hullua, tänään meillä alkoi 9. raskausviikko! Aika kuluu sittenkin! Viikko ja päivä vielä ja sitten on neuvola ultrineen!

Susimieli ja Kuopus 8+0!
 
  • Tykkää
Reactions: murri76
Tuosta syömisestä. Nyt alkaa mullakin nälkä nostamaan päätään. Ja mielihalut. Mä en nuudeleita syö juurikaan koskaan (kerran 5 vuodessa), kun ne ei pidä mua kylläisenä pitkään. Mutta eilen oli pakko saada. ;) Harmikseni, ne sisältää järkyttävän määrän lisäaineita, taitaa jatkossa jäädä kyllä kaupan hyllylle.

Lisäksi kun on tottunut syömään vain yhden lämpimän aterian, kerralla enempi, niin nyt kun ei vatsa vedä kuin puolet siitä määrästä, joutuu tosiaan lisämään toisen pienen aterian ruokavalioonsa. Juu terveelliseempään suuntaan menossa. :D
 
Viimeksi muokattu:
Heissan ja mukavaa sunnuntaita kaikille!

Mirameilla hienoja ultrakuulumisia, onnea!

Syömisistä monet on täällä puhuneet, mä yritän syödä normaalisti ja pitää tuon painon samoissa kuin ihan alussakin, toistaiseksi ei ole noussut yhtään. Olo on kyllä paksu ja vatsa toimii niin hitaasti että välillä ahdistaa. Syön aamupalalla leipää tai maustamatonta jogurttia lisukkeineen, maitoa tai kuppi kahvia olosta riippuen. Sitten lounaalla ruoka tai jos on paha päivä niin hedelmiä, smoothieta tms. Iltapäivällä hedelmä, jogurtti tms. ja illalla toinen ruoka, tai jos on oikein ällötys niin sitten imeskellään mehujäätä ja litkitään vissyä jääpaloilla :) Eilen kyllä mässytin puol pussia sipsejä ja dippiä kun katsoin lempparisarjani nauhalta :) Onneksi tuollainen herkuttelu ei ole jokapäiväistä. Nälkä iskee nykyään kovana jos on pidempi tauko, sitten pitää saada ruokaa HETI. Lohi oli vissiin vähän kielletyllä listalla, mutta eilen oli mies pojan kanssa savustanut fileen niin pakkohan siitä oli maistella, nams! Joku hienosti sanoikin että toivottavasti kenenkään ei tarvitse painon nousun kanssa taistella, henkisesti tai neuvolan tädin kanssa. Mulla ekassa oli kovaa vääntöä neuvolassa, kun painoa tuli liki 30kg ja välillä pelkäsin mennä neuvolaan vain sen vuoksi että mitä siellä taas sanotaan. Kaikki lähti kyllä poiskin synnytyksen jälkeen, onneksi!

Tänne on tullut niin paljon juttua kun en ole hetkeen kirjoitellut, mukavaa kun pino on aktiivinen. En vaan muista enää mitä piti kommentoida :D Mulla ens viikko reissuhommia, saas nähdä miten jaksaa ajaa kun työmatkaa tulee joka päivä yli 2h. Illat tulee olemaan aika vaisuja, taitaa mennä taas löhöilyksi kun paha olo pahenee jos on kovin väsynyt. Nyt pääsee jo päivät niin että ei okseta, mutta töistä tullessa iskee väsy ja oksetus. Tuttavaperheen mies tenttasi mua perjantaina aika tiukkaan sävyyn, istuttiin iltaa ja mies oli jo juovuksissa. Olivat pohtineet että miksi en enää polta enkä juo mitään, taidat olla raskaana. Kamala kun en tahdo valehdella mutta en halua vielä kenellekään kertoa kun ei olla itsekään vielä nähty onko siellä ketään. Jankkasi vaan, mä pistin leikiksi ja toivon että selvisin paljastumatta. Kiusallista!

Vatsa pömpöttää, mutta väärästä kohdasta :) Eli mulla on tuo keski/ylävatsa turvoksissa, alamassu missä kohtu vielä on on vain kiinteä, kova ja vähän pullea. Mietinkin että jos olisin laiha, mulla näkyis nyt varmaan sellainen eka aavistus vauvavatsasta. Nyt on vaan vararengas :) Kyllä jotain on havaittavissa kuitenkin, vaikka vielä menee tavalliset farkut jalkaan. Muutama viikko vielä niin sitten tätä ei peitä millään.

Olen lähdössä Naisday-messuille ystävän kanssa, saatiin toiselta ihanalta ystävältä eilen liput. Nyt onki vaatekriisi että mitä päälle, jos ei olis noin suhru keli niin laittaisin varmaan mun uudet mammalegginsit ja hameen. Jotain mukavaa täytyy keksiä, ja kassiin evästä jos alkaa heikottaa.

Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille ja mukavia vointeja!

Ms. Moneypenny 10+5 (oho!)
 
Hui, kun nää viikot ja päivät rientää hurjaa vauhtia. En oo millään ehtinyt tänne lueskelemaan, ja mikä urakka mulla vielä edessä jos meinaan joka sivun lukea! Ootte tosi ahkeria. Tuntuu että itsellä menee kaikki aika jos jonkinlaiseen askareeseen ja aina tilaisuuden tullen on pitänyt hyödyntää mahdollisuus päiväuniin ja illalla oon sänkyssä jo hyvissä ajoin. Toivottavsti tää väsymys jo pian helpottais! Pahoinvointi on onneksi jäänyt jo vähemmälle :)

Mulla oli silloin torstaina se ensimmäinen neuvola, ja sinne oli juuri tullut uusi ultralaite. (tk:n vanha, mutta siis huomattavasti uudempi kuin se vanha, mikä siellä ennen oli.) Neukkutäti sitten halus ultrata, ja sehän sopi mulle enemmän kuin hyvin. :) Pikkuinen oli hyvinvoivan näköinen ja vastasi neuvolan viikkoja jotka olivat 9+1. Eli laskettu 13.11. Mähän itse olen ajatellut että olis vasta 17.pv, kun luulin aavistavani sen ovulaation. Mutta ei tarvii niitä vielä päivitellä. Katsotaan mihin se asettuu kuukauden päästä kun on np-ultra.

Eli siis 13.5. hensq NP
 

Yhteistyössä