Marraskuun masuasukit 2013 *toukokuussa*

Pahoittelut Joosukalle ja Pilvilinnalle.:hug: Ei ole mitään, mikä lohduttaa, tiedän sen. Toivo ehkä hieman. Voimia molemmille.
Todella synkkiä uutisia täällä taas :(

Uusillle, tervetuloa mukaan! :flower:

Miramei & Mini 16+3 (ensi viikolla ajattelin töissä kertoa ainakin pomolle)
 
Huomenta pitkästä aikaa!

Iso halaus Joosukka ja Pilvilinna:hug:

Itsellä tilanne se, etten ole vieläkään saanut vauvan sykkeitä kuuluviin, joten pahoin pelkään, että joudun parin tunnin kuluttua liittymään suru-uutisia saaneiden luvattoman pitkään jonoon. Tänään siis vihdoin totuuden hetki eli np-ultra. Tottakai toivon, että sykkeiden kuulumattomuuteen löytyy selitys (niinkuin esim. pipopopparilla) ja kaikki olisi kuitenkin hyvin, mutta olen myös viimeisten viikkojen aikana työstänyt sellaista hiljaista luopumista, ettei mahdolliset suru-uutiset iskisi niin pahasti päin kasvoja... Tästä johtuen olen siis myös pitänyt hiljaiseloa kirjoittelun kanssa, vaikka kuulumisianne olen kuitenkin käynyt lähes päivittäin lukemassa.

Luultavasti jännityksestä johtuen jouduin tänä aamuna myös ekan kerran tässä raskaudessa pöntönhalaus-puuhiin:x

Nyt täytyy kiitää, että poika ehtii päiväkodin kanssa taikuri-esitykseen. Palailen uudestaan kuulumisten kanssa itten np-utran jälkeen:wave:

-Nelly 11+6-
 
Voi eiii miten on tullut huonoja uutisia - halaus ja rutistus niitä saaneille!!!

Nelly toivotaan parasta!! Mä annoin itselleni luvan 'olla raskaana' vasta kun ma näin np-ultrassa että kyytiläinen on ja syke kuuluu ;)
 
Nelly tulehan sit kertomaan! Toivotaan että sinunkin vaavisi olisi vain niin piilossa ja luumaljan suojassa (niinkuin varmasti onkin noilla viikoilla vielä) ja että kaikki olis hyvin! Tämä minunkin halusi vasta nyt parin päivän sisään nousta luumaljan suojasta! Joten uskon ja toivon että sinunkin murusi vain leikkii piilosta. :) :flower:

Poppari ja rakkain 14+4 :heart:
 
Kiitos kaikille osaan ottaneille olette ihania :heart:

Pilvilinna Iso halaus täältä! Mä niin toivoin, että olisin ollut marraskuisten viimeinen, joka huonoja uutisia sai :hug:

Nelly mä pidän sormet ja varpaat ristissä, että kaikki on hyvin :hug:
 
Pilvilinna voimia :hug:

Nelly toivottavasti kaikki on hyvin! :hug:

Neuvola takana, sykkeet oli 150 ja välillä kuulu töminää kun liikuskeli :) Kaikki labrat on ok ja seulat! Painoa oli tippunu -2kg, mutta se ei onneks haittaa yhtään :) Virtsassa oli 3+ proteiinit, sunnuntaina tai maanantaina alotan virtsan keräyksen, samalla sain verenpainemittarin kainaloon. Pojan aikaan siis epäillys oli myrkytyksestä ja se "laukes päälle" synnytyksessä! Nyt vaan pitää toivoa ettei se ole sitä ja koittaa jättää google rauhaan.. Just itkin tuos et tästä tulee varmaan se "kamala" raskaus jossa on kaikki ongelmat.

Seuraava N 1.7 Mulla onkin viiminen ultra sit juhannuksena, uudelleen synnyttäjä ei pääse kun kaks kertaa : / Jos ei tuu ihmeellisyyksiä matkalla.

KyyneltenHymy & Eemeli-Emilia 16+0
 
Uskomatonta, mutta totta!! Mun mahassa on elämää:O =)

Olo on ihan puulla päähän lyöty ja samaan aikaan tietysti iloisen itkuisen onnellinen:heart: mä olin niin varma, että tuolta ei elävää vauvaa löydy!! Aivan uskomatonta!

Kaikki siis tosiaan oli niin kuin pitikin. Kaverilla mittaa kokonaista 58mm ja sydän löi mallikkaasti. Jonkun aortan kaaren(?) kin kätilö bongas ja sanoi sen näyttävän oikein hyvältä. Mahalaukusta näkyi, että lapsivettäkin juodaan jo kovasti. Nt oli alle millin, joten senkään suhteen ei huolta. Alkuun pieni liikuskeli kovasti, mutta sitten rauhoittui nukkumaan.

La aikaistui muutamalla päivällä ja on nyt 27.11

Mä olen maailman onnellisin ihminen!!!!!

-Nelly ja murunen 12+2 :heart:
 
Pilvilinnalle paljon voimia! :hug:Todella ikävää luettavaa :(

Nelly: Tiedätkö, onko kohtusi taaksepäin kallistunut? Minulla on, ja sijaitsee lisäksi muutenkin "takana" (edessä on suolia ja muuta), mikä aiheuttaa sen, että mahan päältä ei ultratessa ole ikinä näkynyt paljoa mitään. Myöskään eilen aamulla neuvolassa terkka tai lääkäri eivät kumpikaan saaneet dopplerilla sydänääniä kuuluviin. Totta kai huolestuin, vaikka he kuinka vakuuttelivat, että on normaalia näillä viikoilla ja että vauva voi vaan olla niin piilossa.

Minun päivälläni oli onnellinen loppu, sillä Kättärin poliklinikan päivystyksessä pitkän odotuksen jälkeen näkyi alakautta ultratessa hyvä syke liikkuvaisella vauvalla. :heart: Onneksi sinäkin pääset ultraan jo tänään! Uskon ja toivon, että kaikki on hyvin :)

Sitten vielä vähän vuodatusta toisesta aiheesta, josta jo Facebookiin kirjoittelinkin. Sori, on vaan nyt pakko, kun ahdistaa. Olen niin kiitollinen, että on nämä virtuaaliyhteisöt, joissa voi jakaa ajatuksia sellaisten kanssa jotka ymmärtää. Pari (lapsetonta) ystävääni ei jotenkin osaa suhtautua ollenkaan, jos yritän kertoa peloista tai ahdistuksista. Eilen yritin päivän päätteeksi kertoa heille fiiliksistäni, kun olin tuntien odotuksen aikana pelännyt pahinta. Kerroin siis, että nyt olen onnellinen ja helpottunut, mutta kylläpä pelotti. Heidän mielestään pelot tarkoittavat sitä, etten "nauti raskaudesta" tai että mulla on "negatiivinen asenne". Luinkin just hyvän lehtijutun siitä, että raskaana olevilta helposti "hyväksytään" vain sellainen hehkutus ja myönteisyys, negatiivisisista asioista puhumista ei niinkään. Mua jollain tavalla loukkasi esim. syytös siitä, että "suhtaudun negatiivisesti" tähän kauan toivottuun raskauteen. Eikö se, että pelkää, ole myös merkki siitä, että vauva on tärkeä?

Pitäisikö joka kerta erikseen muistuttaa, että kyllä minä nautin raskaudesta, vaikka pelkojakin on, jos niihin jotain aihetta ilmenee.

Anna_bella 12+5
 
Anna_bella: joo kohtu on taakseppäin kallellaan ja se voi tosiaan vaikuttaa tuohon. Kuopuksesta kuulin siitä huolimatta sykkeet jo reilusti ennen ekaa ultraa. Nyt tosin luultavasti vaikuttaa myös se, että rasva, jota kuunnellessa käytän ei ole sitä geeliä vaan sellaista öljypohjaista perusvoidetta. Toinen mikä luultavasti vaikuttaa on se että painoa on hieman enemmän, kun kuopuksen odotusaikana.
Onneksi sinunkin pelontäytteinen päiväsi sai onnellisen lopun. Itsellä muuten myös yksi lapseton ystävä, joka aina välillä töksäyttelee asioita vähän liian suoraan. Olen kuitenkin oppinut pistämään nuo töksäytykset toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. hänellä kun ei ole omakohtaista kokemusta asiasta, niin siksi mielipiteetkin hyvin erilaisia, kun omani:hug:
 
Anna-Bella usko pois, että kaikki tunteet on sallittuja! Kun mä ootin kolmatta niin inhosin koko raskausaikaa ja varsin selvästi toin sen esillekkin. Se oli ihan kamalaa aikaa se raskaus-aika ja ainoa positiivinen asia oli vauva, jonka tiesin saavani palkinnoksi.

Ja ihan oikeesti, musta vielläkin raskaus on pakollinen paha, joka pitää vaan kärsiä jos vauvan haluaa saada :) Inhottavaa tuo ystäviesi suhtautuminen!
 
Ihan ensimmäisenä Joosukkalle ja Pilvilinnalle paljon voimia ja jaksamista! :hug: Onpa ikävä tilanne kun tänne asti ennätitte kuitenkin iloita asiasta! :'( Voi kunpa nää suru-uutiset olis saanut jo loppua meidän ryhmästä.

Uusille lämpimästi tervetuloa joukkoon! :flower:

Anna-Bella jätä kokemattomien ystäviesi kommentit romukoppaan. Sellaiset ihmiset joilal ei vielä ole lapsia tai kokeneet raskautta, eivät todennäkösiesti ihan tiedä mistä puhuvat. Itse olen myös huomannut että sellaiset lapsettomat ystävät osaavat kyllä olla kaikessa muussa tukena, mutta aika huonosti raskauteen liittyvissä asioissa. Kaikkein parasta seuraa raskaana ollessa on jos joku ystäväkin sattuu olemaan raskaana tai jos jollain on pieniä lapsia. Kannattaa valikoida seuraa jos alkaa ahdistamaan! Tsemppiä! :flower:

Täällä voidaan hyvin, lukuun ottamatta ajoittaisia kiukun/masennuksen tunteita. Ihana olla ilman pahaa oloa kun oikeastaan kaikki maistuu taas normaalisti. :) Täällä on varjossa -25 ja mulla on vapaapäivä kotona ihan keskenäni korien kanssa kun tyttö on isällään. Tekee muuten hyvää tämmöinen välillä. :) Aloitin aamun paistamalla sämpylöitä ja lenkkeilemällä. Nyt tulin haukkaamaan välipalaa pöydän ääreen ja siivoushommat jatkuu. Illalla mennään miehen kans syömään pizzaa ja sitten veneilemään.. Kivaa! :heart:

Niinu 13+4
 
  • Tykkää
Reactions: tiunti
Kiitos kommenteistanne! :heart: Ehdin jo jutella toisen ystävän kanssa ja hän vakuutti, ettei tarkoittanut pahaa tai yrittänyt neuvoa, miten pitäisi tuntea. Asiaa kelattuani tulin siihen tulokseen, että he vain ovat sellaisia ystäviä, joiden kanssa ei voi tai kannata jakaa ihan kaikkea. On mahdotonta olla näissä jutuissa täysin samalla aaltopituudella. Minulla on tiivis läheisimpien ystävieni porukka, joihin he kuuluvat, joten en halua heistä luopua, mutta pitää raskausasioita jakaa enemmän muiden kanssa :)

Onneksi mies ymmärtää tosi hyvin. Olisi tosi raskasta kotona näytellä aina positiivista tms.
 
Nelly onnea hyvistä ultrauutisista!!!!

anna-bella harmi, että ystäväsi ei ihan ole samalla aaltopituudella. En tiedä johtuuko siitä ettei ole ollut raskaana tai ei - omien ystävien kohdalla sillä ei ole ollut merkitystä vaan lähinnä sillä miten
asioista ylipäätään aattelee tai siitä, että miten osaa asettua toisen housuihin..
Kaikkihan me kuitenkin aatellaan omalla tavallamme ja hienoa, että ystäväsi ymmärsi pyytää anteeksi..eli myös häntä oli jäänyt harmittamaan asia :)
 
Moikka kaikille!

Lähdin jo tovi sitten tuolta keskenmenopuolelta pois, mutta nyt vasta uskallaan liittyä tänne, seuraillut olen teitä jo pitkään =)

Lyhyesti: Aikaansaannoksena poika -08, sen jälkeen kaksi keskeytynyttä keskenmenoa rv 8+4 ja 7+4. Jospas kolmas kerta sanoisi toden ja marraskuussa meille syntyisi toinen lapsonen.

Alkuraskauden ultra käyty, välissä pienen tiputteluvuodon takia yksityisellä ultrassa, sitten np- ultra, jossa kaikki ok. Neuvolan kanssa en pitänyt kiirettä,katsoin että se ei raskauttani muuta suuntaantai toiseen..olin siis tänään ekassa neuvolassa, jossa sydänääniä (rv 12+6!!) ei löytynyt. No, olin tietysti satavarma että historia toistaa itseään ja vauva on menehtynyt. Siinä sitten sydänkohtauksen partaalla sairaalaan ultraan, jossa todettiin kaiken olevan hyvin. En tiedä, mihin suuntaan kohtuni on (olen satavarma, että ennen lasta jossain lukee että kohtu on taaksepäin kallistunut. Yksityisellä ultrassa rv 10 lääkäri taas sanoi kohdun olevan eteenpäin kallistunut. Ei kai se nyt voi muuttua?? :D) kallellaan ja vaikuttaako toi mahamakkara niin paljon, mutta olen kyllä ihmeissäni jollei näillä viikoilla sykettä löydy. No, loppu hyvin kaikki hyvin, mutta kyllä säikäytti!

Vointi tällä hetkellä ok, alussa normit etovat olot ja väsymykset. Tarvikkeita ei ole annettu koskaan pois esikoisen jäljiltä, joten kauheasti en hanki uutta. En tosin ole vielä miettinytkään mitään, jospa pikkuhiljaa uskaltaisi. PArhaat ystävättäreni tietävät asiasta, ei kukaan muu. Vanhemmille pitäisi kertoa, halsuin odottaa np-ultran veriseulan tulokset ensin. Nyt vain odotellaan sopivaa saumaa. Töissä en halua kertoa ennenkuin on "pakko".. eli ihan kohta kun tää jo näkyykin. Kohtu työntää vatsaläskejä ulospäin kovaa vauhtia :p Niin ja LA on 23.11.


-Pippari rv 12+6
 
Pilvilinna Suuret pahoittelut:( Älyttömän paljon voimia!:hug:

Hempukkainen joo on valkovuotoa, kylläkin pysyny kirkkaana mutta runsautunu. Neuvolalääkäri kyllä sanoi että niin tulee käymäänkin, eli normaalia vaikkei niin miellyttävää:)

äitiyspakkauksesta oli täällä puhuttu, ootan sitä kovasti:) Kattelin jo mitä se sisältää. Tutustuin myös jo vähän äitiyspäivärahaan jne.

Täällä on olot helpottanut pahimmista. Oon jaksanu vähän jo liikkuakin. Vähän mutta edes vähän:) Töissäkin kerroin jo, jännitti paljon kertominen mutta meni tosi hyvin.

Nyt kun jaksais kärsivällisesti odottaa mahaa ja liikkeitä:D

luna 13+4
 
Sairaalassa ollaan. Pelottaa hurjasti!

Jouduin jämleen sairaalaan, töissä ollessa huomasin wc:ssä käydessä että verta oli tihkuttanut. Wc käynnillä lorahti lisää.. Soitin sitte polille jälleen käskivät tulla. Hematooma siellä siis on ja näköjään lorahtaa aina kun teen jotain raskaampaa, jäin sitte seurantaan.. Oksensin 2 vuorokautta aivan koko-ajan. Joten olokin alkoi olemaan heikko ja.sitten nousikin jo korkea kuume.
Nyt ollaan oltu 6pv sairaalassa ja tämä ei ole yhtään mukavaa.
Pelottaa aivan hurjasti huomenna kuitenkin 16+0 jo poksahtaa.
Tulehdus siis päällä, antibioottia, veren vuotoa jaa lepoa.
Varsinkin kun yksi on lähtenyt asukkaista.

Näihin tunnelmiin. Kaikille jaksuja

Pinja ja 15+6
 
PinskuPinsku tsemppiä! Sairaalassaolo on aina kamalaa ja huoli on varmasti läsnä. Toivotaan että kaikki kääntyy parhain päin ja olosi kohenee!

Onpa täällä ollut hiljaista! Kaikki taitaa ottaa ilon irti viikonlopun ihanista ilmoista :) Meillä on pojan kanssa ollut niin touhukas viikonloppu että on ihan kiva vaan pötköttää nyt soffalla ja olla jouten netissä. Mies on siis kiihdytyskisoissa, ollut torstaista lähtien reissussa, tulee joskus yöllä kotiin. Me ollaan pidetty minilomaa kaksisteen, tehty kaikkea kivaa ja erilaista. Eilen illalla mentiin mun ystävän luo ja bussilla Turkuun jokirantaan jätskille, ihan kuin olisi ulkomailla kun niin harvoin tulee käytyä. Ulkoiltu on ja lenkkeilty, puutarhaa kaiveltu ja perunat istutettu, poika on päässyt kavereiden kanssa pelaamaan vesisotaa, on shoppailtu ja vaikka mitä! Tänään käytiin vielä pitkästä aikaa pojan kummeilla kylässä, on kyllä ollut mahtava viikonloppu!

Ekat hankinnat on tehty! Ostin siis eilen vaunut ja turvakaukalon, ja jotain vaatettakin löysin kirpparilta. Vaunut on Teutonian Prestiget, mukavan sammalenvihreät ja niissä on travel system ja siihen sopiva kaukalo. Kaukaloon on myös autotelakka. Olen tosi tyytyväinen, sain käytetyn paketin sopuhintaan, ja just sellaiset kun halusinkin, laadukkaat, isopyöräiset, hillityn väriset ja just noi telakka/travelsysteemit. Poikakin alkaa sisäistämään ajatusta, torstaina tosiaan vasta hälle kerroin. Ostin jo pari tuttiakin eilen niin kysyi että onks toi se äänenvaimennin :LOL: Kuulemma toivoo pikkuveljeä, että meille ei mitään tyttöjä tule ;) Poikaolo on mullakin, mahtaako kromosomitutkimuksessa selvitä sukupuolikin?

Mulla on sellainen pahvilaatikko mihin oon kerännyt kaikenlaista pientä, joka kerta kun ostoksilla käy niin aina tarttuu matkaan jotain tarpeellista kuten harsoja, sukkia, tumppuja.. Ihania pieniä vaatteita löytyi eilen kirpparilta, ja ruskovillan 60cm villapuku 2€:lla!!

Mä olen kyllä hiukan hullu kun jo nyt alan hösäämään näitä hankintoja, toisaalta mulla on huomenna se lapsivesipunktio, mitä jos sieltä saadaankin huonoja uutisia? Ehkä olen liian luottavainen mutta en haluais millään ajatella huonompia vaihtoehtoja ja pelätä pahinta. Jos jotain sattuu niin sitten sattuu, ei ne uudet vaunut tuolla alakerrassa sitä huonoa onnea varmaan lisää.

Huominen jännittää vähän, vaikka toisaalta on kiva kun ultrataan ja pääsee kurkkaamaan mitä masuun kuuluu. Hirvittää että jos näkyy jo heti ultrassa jotain mikä on pielessä.. Olen varmaan huomenna aika hermona. Ja punktio itsessään hiukan hirvittää, jos sattuu tai olen sen jälkeen kovin kipeä. Monet on sanoneet että ei ole neulanpistoa kummempi, mä jotenkin en ihan usko siihen. Ja onko sitä lapsivettäkään tarpeeksi.

Liikkeitä tuntuu jo joka päivä, varsinkin illalla sellaista vaimeaa muljaamista tuntuu vähän väliä. Masu on pyöreä mutta ei enää sellainen järkky kumpu kuin alkuturvotuksissa. Ä-housut on vallan käytössä ja on jotenkin ihanaa pukeutua kun massu saa olla ihan vapaasti pömppö, ei tarvi hävetä mitään makkaroita tai jenkkakahvoja. Tällainen olo naisella pitäis olla aina oman kroppansa suhteen! Ja mikä parasta, mun paino ei ole noussut yhtään moneen viikkoon! Alkuun tuli ehkä max. 2kg kun lopetin tupakoinnin mutta nyt ollaan edelleen ihan samoissa lukemissa.

Huominen onkin vapaa kun on se punktio, yritän tappaa aikaa kaupungilla, mulla aika vasta 14.00

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille masunkasvattelijoille :)

Ms. Moneypenny 15+6
 
Pinskkupinku: Iso halaus:hug: Sua on kyllä koeteltu tämän raskauden aikana:( mä niin toivon, että kaikki tämä koettelemus olisi vaivan arvoista ja saisit sen pienen syliin sitten marraskuussa. koita nyt vaan levätä ja ottaa rennosti.

Täällä maattu ykätaudissa viikonloppu. tänään jo varovasti kurkkasin pihalle ja ohimennen leikkasin pensaat kevät kuntoon. Olo vielä hieman "ällö", mutta ruoka uponnut jo ihan suht hyvin ja oksentanutkaan en eilisen aamun jälkeen ole. Ehkä tämä tästä...

ms.moneypenny: tsemppiä huomiseen punktioon!!!

-nelly ja murunen 12+4-
 
Onpa todellakin ollut hiljainen viikonloppu täällä :) ! Kävin aamulla jo kurkkaamassa viestejä, ja ihmettelin että missähän kaikki oikein luuraa... ;)

Tsemppiä PinskuPinskulle, malta levätä ja ottaa rauhallisesti. Toivottavasti sunkin raskaus alkaisi sujua tämän jälkeen jo vähemmillä vastoinkäymisillä ja (kuten nelly83kin tuossa kirjoitti) saat pikkuisen syliisi sitten marraskuussa :heart:

ms.moneypennylle tsemppiä punktioon! :)

Itsellä on myös huomenna ultra-aika iltapäivästä, ja voi olla että huomisesta työpäivästä tulee ihan extrapitkä! Jännittää ihan kamalasti, että miten siellä menee ja onko kaikki hyvin... En ole oikein vielä uskaltanut iloita raskaudesta, kun ei tiedä onko kaikki ok... Myös Twinflowerille tsemppiä huomiselle - sun ultrakuulumisia odottelen myös melkein yhtä paljon kuin omiani :)


*jonesy & möykkynen 12+3
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Twinflower
PinskuPinsku tsemppiä, kyllä kaikki menee viel parempaan suuntaan!

ms.moneypenny tsemppiä huomiseen!

Täällä on viikonloppu menny järjestystä vaihdellen ja sukujuhlia juhlien :)

Pikku eläjän liikkeet tuntuu jo jollain muotoa melko säännöllesesti, varsinkin iltaisin :heart:
Paha olo on mennyt ohitte ja ruokahalu vähän palaillu... Tosin syön hiiren annoksia, mutta se ny sinänsä haitaks oo ni eipähän ala paino nousemaan... Pääasia että pikku eläjälle riittää ravinto... Tällä hetkellä paino on laskusuunnassa n -3kg. mut ei mua haittaa vaik enempiki tippus... En haluu suuria painoja puoteltavaks synnytyksen jälkeen... Eikä oo halua saada takas sitä 30kg jonka pudotin ja oon pitäny pari vuotta pois suurella vaivalla... Ainut miinus on nyt se ko pahaolo on kaikonnu niin on alkanu tehä mieli makeeta, ennen kaikkee jäätelöö voisin syyä tuhottomasti :D

Kauhiata ko must tuntuu et tää aika matelee ihan järettömän hitaasti nyt kun on jotain mitä odottaa... Tähän asti on tuntunu et pari vimosta vuotta on menny kun siivillä, mut nyt kun aika ois jumahtanu kokonaan...

Mut josko nyt alkas etsimään nukkumattia niin jaksaa aamulla töihin tän järettömän väsymyksen kanssa...

Anskuli&Papu 15+6
 
Voimia PinskuPinsku! Ja Ms. Moneypenny, toivottavasti kaikki menee hyvin huomenna :)

Täällä on nyt herännyt se pesänrakennusvietti, josta jotkut ovatkin aiemmin puhuneet ja josta ei ollut mulla puhettakaan alkuraskauden väsymyksen aikana... Parveke laitettu tänään kesäkuntoon ja kämppä puleerattu, hankintoja myös aloin ensimmäistä kertaa miettiä siihen tyyliin että pitäisi lähteä ostoksille. Edelleen on lievää heikotusta ja etovaa oloa, mutta muuten alkaa pikku hiljaa tuntua siltä, että se "seesteinen keskiraskaus" saattaisi kohta alkaakin.

Anna_bella 13+0 *poks*!
 
PinskuPinsku Hurjasti tsemppiä!!! Voi kun pahin olisi takana ja kaikki menisi jatkossa hyvin

Huomenna näyttää olevan osalla ultria ja punktio ms.moneypennylla
Tosi paljon onnea!!! Tulkaahan kertomaan tuloksista :popcorn:

Päivä meni asuntonäyttöjä kierrellessä ja olipas rankka päivä..huoh.
ja tietty Suomen matsia katsoessa :headwall:

taitaa kohta sänky kutsua..
 

Yhteistyössä