Marraskuun muruset *lokakuussa*

Tereselle onnittelut pojan syntymän johdosta! :flower: :)Tule kertomaan synnytystarinaa kun kerkeät ja jaksat.

Noista kivunlievityksistä vielä. Mä sain esikoisen kanssa epiduraalin ja ilokaasua. Mulle ei tullut mitään komplikaatioita tuosta epiduraalin laitosta, joten se oli kaikin puolin tosi hyvä mulle. Kuopuksesta sain vain ilokaasua kun synnytys ei edennyt, eikä paikat auennut vaikka oksitosiini pumppasi täysiä. Tästä kolmannesta mun ei tarvi enää edes miettiä kun sektioon menen. Jos olisin synnyttämässä alakautta (ja todennäköisesti käynnistettynä) niin ottaisin taas kaikki mahdolliset kivunlievitykset. Ainakin tuo epiduraali ja ilokaasu olisi mun listalla ykkösenä. Ammetta olisin halunnut kokeilla molempien synnytyksien aikana, mutta mua ei päästetty (varmaankin kun multa puhkaistiin salissa kalvot molemmmista). Mä en myöskään saanut olla pystyssä kun sydänäänet meni heti molemmista huonoksi. Eli mä makasin sängyllä siihen asti, että sektioon mentiin. Tuo synnytys on tosiaan niin arvaamaton tapahtuma, että siinä saattaa hienotkin suunnitelmat heittää aivan häränpyllyä. Toiset suunnittelee luomusynnytystä ja ottaakin kaikki mahdolliset ja toiset suunnittelevat kivunlievityksen käyttöä, eivätkä saa mitään.

Mä tiedän tällä kertaa tasan tarkkaan miten tämä synnytys tulee menemään kun kolmas sektio on edessä. Mä toivon vaan, että tämä sektio menee yhtä hyvin kuin kaksi edellistäkin.

Sitten asiasta toiseen. Me mennään koko perhe huomenna Jorviin heti aamusta kun meidän esikoisella alkaa se osastojakso siellä neurologisella. Mua vähän jännittää, että mitä siellä selviää. Pitäkää peukkuja, että menee kaikki hyvin!

Katja-75 ja PikkuNeiti rv 35+4

 
Onnea vauveleiden syntymän johdosta Tanyalle ja Millille!! =) Suloisia kuvia Tanyan pojasta! :heart:

Tereselle
myös onnea pojan syntymästä!! Toivottavasti pääsette kotiin pian! :)

Eipä nyt sit omaa napaa mitään kerrottavaa.... onnea vaan kaikille äityleille!

Ritu
 
Tereselle suuret onnittelut :) :flower:

Itse painun nyt sänkyyn ja huomenna sit aamupäivällä kohti äippäpolia.. saas nähdä mikä "tuomio" sieltä tulee eli jäänkö sinne vai vieläkö päästävät/käskevät kotiin..

Pirtsi 38+1
 
Täällä valvottu 4.30 alkaen kun heräsin suppareihin. menkkamaista jomotusta alamahalla, sisäreisissä, kohdunsuulla ja selässä. Kaurapussin voimalla sinnitelty. Nyt rauhoittuneet ja ajattelin josko sitä torkahtaisi hetkeksi, jos tämä on nyt sitä tyyntä myrskyn edellä...

Op ja Arvo 36+4
 
Onnea teresen perheelle :flower:

OP-81 hui kun menee jännäksi sielläkin suunnalla, tsemppiä matkaan jos lähtö tulee piakkoin =)

Itsellä jännittää vain äidin tämänpäiväinen operaatio... koko viikonloppu meni raivotessa ja rähjätessä ja ei voi ku kiittää tota miestä hyvistä hermoista... mulla kun niitä ei tunnu nyt olevan ollenkaan :(
Pelottaa niin älyttömästi se, että jos puhelu OYS:sta tulee se ei tiedä hyvää...no koitan olla ajattelematta ku itku on herkässä muutenkin..

huomenna ois ä-polilla kontrolli ja jotenki sitä odottaa et jotain edistystä ois alakerrassa tapahtunu mut saa nähdä..
Poika kaameassa yskässä ja nuhassa ja hermostuttaa et jos nousee vielä kuumekkin ja sit sattus viel lähtö laitokselle yhtä aikaa niin jee... minä ku en koskaan oo osannu luottaa lastani kipeenä kenenkään muun huollettavaksi...kaikkia sitä pitääki murehtia..

no maanantaita kaikille ja tsemppausta tarvitseville.

piprane ema ja Lotta 36+3
 
Neuvolassa käyty.
Painoa 380g/viikko
RR 126/72
HB 112
Kohdunpohjan korkeus 33,5 cm (edellisellä viikolla 33 ja sitä edellisellä myöskin 33)
Tarjonta RTSyke 146-182
Liikkeet ++

Supisteli heti, kun terkka kuunteli sydänääniä ja kokeili tarjontaa. Alapäähän vihloo välillä aika imakasti. Toisinaan myös, kun nousee seisomaan. Yöllä heräilin vessareissujen lisäksi siihen, että alapäätä vihloi.

Vähän kipeä olo, nenä hieman tukossa, päätä särkee ja kiukuttaa. Aamuyöllä heräsin ottamaan panadolia ja niistämään nenää. Nyt jos menis keittelemään vähän vettä ja ottas kuumaa mehua ja sitten vähäksi aikaa pehkuihin, niin vois iltapäivällä lähteä ulkoilemaan koriien kanssa. Toivon ainakin näin.
Aurinkoista maanantai aamua kaikille :)

Neppulainen ja Mykkis rv 38+1
 
Tanyalle, Millille ja Tereselle isot onnittelut pikkuisista!! :flower:

täällä ei vkonlopun jääljiltä kummempia, väsy vaivaa kun yöt tullu nukuttua todella huonosti. ja lauantai meni ystävän polttareissa niin verotti aika hyvin voimia. Huomenna ois sitten neuvola taas ja torstaina vihdoin synnytystapa arvio.. on sitä odotettukin jo varmaan heinäkuusta asti jolloin kätilö tuon ajan varas rakenne ultran yhteydessä :D

veljen perheen pikku prinsessaa olen nyt päässyt katselemaan ja hoitamaan parina päivänä loppuvkon aikana, on se vaan niin ihanan pieni ja tyytyväinen koko ajan :heart: mieskin pääsi pitelemään noin pientä vauvaa sylissään ensimmäistä kertaa :)

onneks tämä oma odotuskin on jo näin pitkällä, nyt on tässä tosiaan lähipiirissä 2 alle 3 vkon ikäistä pikkuista. :)

juomisesta... ennen raskautta olin todella huono juomaan, välillä oli tuskaa saada edes litra juotua päivässä :D mutta heinäkuusta alkaen menee mullakin tuo ainakin 2 1/2-3 litraa aika hyvin alas.. jonain päivänä menee varmaan neljäkin.. kun koko ajan vaan jano. turvotuksia on tullut oikeastaan nyt viimeisen kuukauden aikana, koko ajan kyllä enemmissä määrissä, varsinkin sormiin..
:(

täytyy varmaan lähteä joulupuodissa käymään kun se aukes vkonloppuna.. mä niin rakastan joulun aikaa :) täytyy nyt käydä niin ei tartte sitten myöhemmin yrittää ehtiä :D

saana & 36+3
 
Tereselle suuret onnittelut :flower:

Pirtsille tsempit äippäpolikäynnille! Tulehan kertomaan pian kuulumisia...toisaalta jos sinusta ei mitään kuulu, olet varmaankin joutunut jäämään sinne.

(.) Täällä flunssa vaan jatkuu. Nuha ei enää oikeastaan vaivaa, mutta nenä on tukossa ja kurkku edelleen punoittaa ja on kipeä. Kaksi viikkoahan tässä onkin jo mennyt sairastellessa :kieh:
Alapäässä jomottanut nyt noin viikon verran "menkkakipuja". Odottaisin, että pian alkaa jotain tapahtumaan...hope so!

Pikku-Katti 37+5
 
OP:lle tsempitykset, jospa se vauveli sieltä kohta tulis :)

pirpane ema :hug: Tiedän tuon tunteen, kun odottaa tietoja läheisen leikkauksen sujumisesta..

Täällä neuvolassa käyty myös:
Paino +431g/vko (on se sentäs vähemmän ku kahdella edelliskerralla..)
Paineet 131/77
Pissa puhdas
Turvotus +/-
Sf 31,5
Liikkeet ++, syke +
Tarjonta rt

Vaimo ja vaavi 34+0 POKS :heart:
 
Onnea kaikille pienistä miehistä :) Nyt niitä vauvoja alkoi oikeen urakalla tulemaan ja aika poika voittoista on toistaseks :)

Mulla oli viime viikko kyllä niin kiireinen, olin haalinu koko viikoks ohjelmaa itelleni aamusta iltaan! Jos nyt tän viikon ottas sitten vähän rennommin!
Täällä nyt eletään muutenkin vähän surullisia aikoja kun miehen mummu tekee kuolemaa, sillä todettiin keväällä syöpä, joka oli jo siinä vaiheessa levinny joka paikkaan sisäelimissä ja parantavaa hoitoa ei ollu.. Nyt mummu on sitten ihan terminaalivaiheessa ja vaan päivistä kiinni koska kuolee. Kesällä lääkärit oli antanu elinaikaa max. jouluun saakka, mut tosiaa nyt vaan päivistä kiinni. Hän ei pysty enää liikkumaan eikä syömään ja puhumaan. Lisäks kun vuodepotilaana on niin pahat makuuhaavat on tullu häntäluun seudulle :( Keskiviikkona oltiin yhdessä häntä katsomassa ja mies oli nyt sitten viikonloppunakin ja varmaan nyt vielä alkuviikosta menee. Mä kyllä ilmotin etten halua enään tulla, sillon kun mun oma mummu muutama vuosi sitten kuoli niin en häntäkään halunnut menn katsomaan viimisinä päivinä! Olis se vaan ollu hienoa jos tää meen pikkunen olis ehtiny ennen syntyä kun mummu kuolee, mut näin ei valitettavasti ole! :(

turvotusta on nyt täällä parin viimepäivän ainaka alkanu tulee oikeen urakalla! Ääh, jalat on oikeen limput!! pitäs nyt vaan koittaa juoda oikeen paljon mut oon niin huono juomaan :( Mitään merkkejä synnytyksestä ei kyllä oo ollu vaik mun puolesta sais jo maailmaan tullakin! En nyt tiedä onko tää raskausaika ollu niin hienoo mitä jotkut joskus on hehkuttanu vaikkei mulla ees mitään suurempia ongelmia oo ollu :)

synnytyksestä Eilen vihdoin tajusin et oikeesti muutaman viikon päästä pitäs viimeistään synnyttää ja meille sit vissiin oikeesti on tulossa vauva :D Mun työkaveri oli saanu launtaina vauvan ja se varmaan avas mun silmät! :) Tosin heillä kävi aika hyvä tuuri kun tyttöä odottelivat ja ainakin kaikki vaatteet oli tytölle ostettu niin tietysti sieltä poika tuli! :D Just viime kuun alussa kun oltiin valmennuksessa samaan aikaan niin naureskeltiin et jos heille tuleekin poika ja meille tyttö niin voidaan sit vaihtaa kaikki tarvikkeet keskenään, noh saas nähdä miten meille käy :) Mutta muuten toi synnytys ei jännitä, sitä vaan koko ajan odottaa et koska se alkaa! Ja mä ainakin meen ihan avoimin mielin ja en oo miettiny mitään kivunlievityksiä etukäteen! Sitä katotaan sitte tilanteen mukaan :)

hattis ja rimpula 37+2
 
Täällähän tapahtuu kovasti tai ainakin on lupaavia merkkejä ilmassa =) Onnea Tereselle ja Millille pikkuisten syntymän johdosta! :flower:

OP:llakin kuulostaa siltä että voi alkaa tapahtua hetkellä millä hyvänsä, Pirtsi voi olla jo sairaalassa ja Nallulla sektio lähipäivinä ellei vauva sit päätä vauhdittaa asiaa yrittämällä maailmaan jo ennen sovittua päivää. Kovasti tsemppiä kaikille koitoksiin lähteville ja suppareita niitä toivoville!

Katjalle ja Piprane emalle kovasti myös jaksamista ja toivotaan suotuisia uutisia :hug:

Mulle kävi aamulla esikoisen kanssa leikkipuistossa vähän nolosti kun se kärtti istumaan vastapäätä keinulaudalle, istahdin sitten vähän varomattomasti ja lauta mokoma keikahti alas niin voimallisesti että kellahdin selälleni maahan, onneksi ei sattunut paitsi alaselkää jomotteli sitten paluumatkalla tavallista enemmän. Ihmettelin että onpas tuon laudan jousitukset löystyneet kunnes muistin että olen tuolla laudalla tainnut istua viimeksi yli puoli vuotta - ja 16 kiloa - sitten :rolleyes: Mulle ei missään vaiheessa taida mennä ihan perille asti että olen nyt vähän eri kaliiperia kuin ennen... Toivottavasti ei tarvitsekaan tähän olotilaan tottua vaan kevenen sitten nopeasti synnytyksen jälkeen, siihen tietty vois itsekin vähän yrittää vaikuttaa samoin kuin tätä painonnousuakaan ei ehkä olis tarvinnut ottaa näin paljon jollei ahtaisi kaksin käsin herkkuja suuhunsa :ashamed:

Mutta panen toivoni imetykseen! Muutenkin oikein odotan imettämistä taas, tykkäsin siitä tosi paljon =) Onko muita jotka aikoo imettää pitkään jos suinkin onnistuu? Esikoista imetin 1 v 9 kk ja suunnilleen yhtä kauan voisin imettää tätäkin jollei lapsi kyllästy ennen sitä.

Jaaha, josko sitä yrittäisi vähän siivoilla vaihteeksi, ei kyllä ole kovin palkitsevaa kun siisti jälki kestää sen pari tuntia ennen kuin tyttö on saanut taas kaaoksen aikaan :headwall:

Sokeripala rv 34+2
 
Tereselle onnea pienestä!!!

Pirtsi: ei taideta ihan samaan aikaan synnärille ehtiä, toivotaan että kaikki menee siellä hyvin !


Yöllä herääminen:
Mä en tiedä mikä mulla viimeyönä oli, mutta kahdesti heräsin hirveään huohottamiseen niinkuin olisin jonkun maratonin juossut :confused: mikään asento ei ollut hyvä ja jokapuolelta kiristi, kylkiasennossakin tuli huono olo.

Kivunlievityksestä: Eli mä en siis vissiin saa myöskään ilokaasua, koska mulla on aurallinen migreeni? :O ja mä kun olin toivonut että olisin saanut alun mennä ammeella, jumppapalloilla, ilokaasulla ja sitten jos pakko, niin epiduraalilla jos ehtii..

tänne LKS:aan tekevät uudistusta, joten uus synnäri onkin sitten jännä nähdä.. vierihoidossa vauvat 24/7 tästä lähtien ja kuulemma melko pikanen siirtyminen yläkerran osastolle synnytyksen jälkeen.. saas nähdä..


itsellä pelottaa ainoastaan se että olen niin stressialtis sairaalassa, ja vieraiden ihmisten kanssa samassa hoitohuoneessa , että pelkään migreenin iskevän, ja mulla se ei ole mitään lievää jos se sattuu kohdalle..ns. itseaiheutettu meteli ei tuota ongelmia (esim. oma vauva), mutta mitenhän käy jos samassa huoneessa on pari muuta vauvaa ja levosta on turha edes unelmoida.. En tiedä ottavatko tällaisia asioita huomioon siellä sitten huonejaoissa, kun 2-3hengen huoneita uudella osastolla kaikki.. :(

Pikkumies on edelleen hiljainen, liikkuu sen maagisen 10 kertaa tunnissa kun alkaa laskemaan, mutta hissukseen ollaan.. hikkaa kyllä paljon, ei passaa sitä sekoittaa näihin.

Saas nähdä, mä olisin kyllä niin valmis jo toivottamaan tämän ulkomaailmaan :)

viikot poksuu! ens viikolla kokoarvio ja synnytystapa-arvio..

H3idi ja pikkumies 37+0
 
väsyttää, oon tänään nukkunut varmaan 4h päikkäreitä kahdes osas ja viel vaan väsyttää |O
viime yön nukuin kyllä aika levottomasti jostain syystä ja pyörein koko ajan..

täällä kans enenemissä määrin turvotusta varsinkin jaloissa ja sormissa, eilen illalla särki oikein sääriä ja päätä jomotti ja jomottaa edelleen mut johtunee varmaan jumahtaneista niskoista..

imetys: se menee niinkuin menee, en stressaa. aluksi yritän saada imetettyä kuukauden ja kaikki sen ajan yli menevä aika on vain plussaa ja tekisin samalla imetysennätyksen...
 
Tereselle Onnittelut perheenlisäyksestä! :heart:

Meidänkin suku kasvoi tänä aamuna yhdellä poikavauvalla kun miehen veljen perheeseen syntyi vauva. Huomenna päästään sitten anopin kanssa vauvaa katsomaan. Äiti oli vielä sen verran väsynyt kun koko yön oli valvonut ettei viitsitty mennä häiritsemään.

Tuosta Imettämisestä mä ajattelin imettää ½-1 vuotta jos vaan imetys onnistuu. Sen näkee sitten. Miksei tietty pitempäänkin.. Kattoo sitte.

Huomenna poksuu viikot taas. :)

AaVee ja pikku L 33+6
 
Piprane emalle kovasti voimia tähän päivään! :hug:

OP-81, kyllä nuo oireet sen verran lupaavilta kuulostavat, että lähtö voi olla sullakin hetkellä millä hyvänsä. Tsemppiä matkaan jos tänään tulee lähtö!=)

Kiitos kovasti peukuista Kojootti ja Sokeripala! :heart:

Tänään siis mentiin sinne neurologiselle kello kahdeksan. Sieltä päästiin pois tuossa kahden aikaan. Näimme monta oman alansa asiantuntijaa, neurologia, toimintaterapeuttia, fysioterapeuttia ja psykologia. Huomenna tavataan puheterapeutti ja sosiaalityöntekijä. Eli aikamoinen määrä eri asiantuntijoita. Esikoinen pääsikin jo tänään fysioterapeutin kanssa vähän harjoittelemaan eri juttuja. Ne kuulemma menivät hyvin. (Meillä oli opiskelijaharjoittelija mukana ja hän kertoi). Tänään oli luvassa enimmäkseen tilanteen kartoitusta ja huomisesta alkaen alkavat sitten enemmän tehdä eri juttuja tuon esikoisen kanssa. Oli oikein mukavat ihmiset siellä vastassa ja mulla tuli oikein hyvä mieli tuosta käynnistä. Torstaina on sitten palautepäivä, jolloin jokainen antaa meille oman palautteensa meidän esikoista koskien (niiden harjoitusten ja tehtävien pohjalta joita he sitten esikoisen kanssa tässä viikolla tekevät). Eli torstaina ollaan taas viisaampia tuon esikoisen suhteen.

Perjantaina mulla on Jorvissa se synnytystapa-arviointi, jolloin sitten selviää tuo sektion ajankohta ja käydään kaikki asiat läpi sektioon liittyen, sekä saan mm. tukisukat kotiin. Silloin saan varmaan myös uuden painoarvion, jota kovasti jo mielenkiinnolla odottelen.

Tällaisia kuulumisia täältä.

Katja-75 ja PikkuNeiti rv 35+5

 
Ja täällä ollaan edelleen! Äippäpolilla siis kävin ja vielä päästivät/käskivät kotiin. Ne napanuoravirtausluvut oli nyt hiukan parempia ku viimeksi, joskin se indeksi (?) oli edelleen normaalin ylärajoilla tai yläpuolellakin riippuen aina mittauskerrasta. Alakerrassa ei ollut tapahtunut mitään muutosta sitten viime torstain :( Jatkon osalta sanoikin sitten, että seuraava kontrolli torstaiaamulle ja sit jäänkin mitä todennäköisimmin sisään ja aletaan käynnistellä.. Voi kumpa tää vauveli tajuais nyt alkaa syntymään ihan oma-aloitteisesti!! Mä en yhtään haluais käynnistykseen ku mun tuurilla se kestää päiväkausia ja sitkin vielä epäonnistuu ja joudutaan sektioon tai jotain muuta vastaavaa :(

OP:lle tsempit, jos lähtö tulee piakkoin tai on jo tullut :)

Mut nyt syömään ja kohti raksaa..

Pirtsi 38+2
 
H3idi, en tiedä pidetäänkö sitä migreeniä aina ja joka paikassa esteenä ilokaasun käytölle, mutta tämä mun kohdalle osunut kätilö ainakin sanoi että ei kannata edes kokeilla. Siitä kuulemma tulee herkästi päänsärkyä ja oksentelua, ja ne verottaa mukavasti voimia joita siinä synnyttäessä tarvitaan. Jotenka mä sitten sinnittelin siihen neljään senttiin ilman lääkkeitä ja sitten sain epiduraalin.
 

Yhteistyössä