Jospa minäkin kirjoittelisin pitkästä aikaa.. lukemassa olen kyllä käynyt, mutta ikinä ei ole muka aikaa kirjoittaa..
Supistuksia on täälläkin ollut jo reilu pari kuukautta, mutta eivät ainakaan vielä ole aiheuttaneet muutoksia kohdunsuulla. Tämän takia kävin synnytyspäivystyksessäkin (neuvolan ohjeiden mukaan) ja sain siellä vain lääkärin valitukset ja kuulla, että "supistukset eivät haittaa elämääni millään tavalla". Todella mukavaa kuultavaa, kun ei voi kilometriäkään kävellä ilman, että loppuillan tulee kipeitä supistuksia. Nyt on tullut mukaan iki-ihanat sukkapuikkopistokset.
Raskausdiabetes minullakin todettiin, mutta seurantajakson arvot olivat kaikki normaaleja melkein samalla ruokavaliolla, joten ei suurempia toimenpiteitä sen suhteen. Viime viikolla kävin ylimääräisessä kokoarvioultrassa, jonka teki lääkäri, joka ei osannut oikein käyttää ultralaitetta. Eipä jäänyt kovin vakuuttunut olo siitäkään. Kokoarvio oli rv34 2466g ja väitti, että on 48% keskikäyrällä eli ymmärsin puheista, että olisi ihan vähän normaalia pienempi. Katsoin kuitenkin ultrakuvista, että niissä luki kaikissa vähintään 34+3 ja muutekin paino kuulostaa isommalta, kuin mitä on muualla väitetty. Eli taitaa taas tulla iso tyttö. Esikoistytär painoi 4070g ja oli 52 cm pitkä.
Nyt suurimpana ongelmana on ollut kuitenkin hirvittävät migreenityyppiset päänsäryt, jotka vievät aivan toimintakyvyttömäksi. Tämä on todella hankalaa 2 v 3 kk tytärtä hoitaessa. Eilen hain jo kipupiikkiä ja kävin hieronnassa - toivottavasti lähtee helpottamaan. Ei tosin viime yön perusteella vielä siltä vaikuttanut.
Miten teillä muilla ei-esikoista odottavilla, ovatko pienet lapset ymmärtäneet uuden tulokkaan tulon? Meidän tytär kyllä ymmärtää, että äidin mahassa kasvaa vauva, mutta ei taida vielä ymmärtää, että se tulee sieltä joskus poiskin ja mitä se tarkoittaa.
Valmisteluista olette paljon puhuneet. Meillä ei ole laitettu mitään valmiiksi. Koko ajan ajattelee, että melkein kaikki on jo valmiina, kunhan laittaa paikoilleen, mutta ehkä sitä pikkuhiljaa pitäisi tosiaan alkaa katselemaan mitä vaatteita kesävauvan jäljiltä löytyy talvivauvalle (kun äitiyspakkaustakaan ei nyt otettu). Ja ehkä pinnasängyn kasaus toisi esikoisellekin todellisemmaksi vauvan tulon. Lisäksi pitäisi hankkia ainakain seisomalauta. Olen myös paljon pohtinut, että tarvitseekohan vauva lämpöpussia kaukaloon tms. vaikka olisi talvipuku ja viltti päällä. Ei taas yhtään tiedä millainen talvi tulee, hankalaa.
En jotenkin vieläkään ymmärrä, että meille tosiaan tulee toinen lapsi n. kuukauden kuluttua/sisällä ja jotenkin en haluaisi luopua nykyisestä arjesta yhden ihanan lapsen kanssa ja joutua kokemaan sitä, kuinka hyvin läheinen suhteemme selviää uudesta pienokaisesta. Olenko yksin tuntemuksieni kanssa vai onko muilla toista odottavilla ollut samanlaisia tunteita?
Tulipas tarinaa kerrakseen, ehkä kirjoittelen useammin tästä eteenpäin, jotta ei tarvitse romaania kerralla kirjoittaa.
PikkuistaOdottava ja toinen pieni prinsessa 34+6.
