*MarrasMassutII MARRASKUUSSA!! '08 ~korkattu~:) *

Mulla oli 4 cm kohdunsuu auki kun vietiin saliin, käynnistettiin tipalla, synnytys ei edennyt moneen tuntiin, oli virtsarakkokin niin täynnä, että katetroitiin puoli litraa. Sitten pian synnytyskin alkoi edetä ja kun sain vihdoin muutakin kivunlievitystä kuin ilokaasua. Varoivat ettei avautuminen hidastu, kun vauva pieni, siksi en saanut kipuun mitään. Supistelut alkoivat 14.45 ja kestivät useamman tunnin ja kovensivat tippaa vain.

Lopulta sain spinaalipuudutuksen, jota pidin tosi hyvänä ja jalat vain tuntui lämpenevän ja rentouduin ja olikin yhtäkkiä kokonaan auki ja sain ponnistaa, kipua en tuntenut, mutta ponnistustarpeen tunsin. Yksi supistus ja 2-3 ponnistusta ja vauva liukui minuutissa maailmaan. Oli helppo synnytys, mutta ei liian nopea. Voin tosi hyvin synnytyksen jälkeen, kun ei ollut repeämiä eikä ompeleita. Kävelin suihkuun ja sitten osastolle. :heart:

Jaksuja teille, jotka vielä odotatte nyyttiänne! Pian kaikilla jo nyytit! :heart:
 
Mulla oli 4 cm kohdunsuu auki kun vietiin saliin, käynnistettiin tipalla, synnytys ei edennyt moneen tuntiin, oli virtsarakkokin niin täynnä, että katetroitiin puoli litraa. Sitten pian synnytyskin alkoi edetä ja kun sain vihdoin muutakin kivunlievitystä kuin ilokaasua. Varoivat ettei avautuminen hidastu, kun vauva pieni, siksi en saanut kipuun mitään. Supistelut alkoivat 14.45 ja kestivät useamman tunnin ja kovensivat tippaa vain.

Lopulta sain spinaalipuudutuksen, jota pidin tosi hyvänä ja jalat vain tuntui lämpenevän ja rentouduin ja olikin yhtäkkiä kokonaan auki ja sain ponnistaa, kipua en tuntenut, mutta ponnistustarpeen tunsin. Yksi supistus ja 2-3 ponnistusta ja vauva liukui minuutissa maailmaan. Oli helppo synnytys, mutta ei liian nopea. Voin tosi hyvin synnytyksen jälkeen, kun ei ollut repeämiä eikä ompeleita. Kävelin suihkuun ja sitten osastolle. :heart:

Jaksuja teille, jotka vielä odotatte nyyttiänne! Pian kaikilla jo nyytit! :heart:
 
Ja kiitos ONNENOMENA rohkaisusta! Se tuntuu aina niin hyvältä, jos joku synnytyksen läpikäynyt kertoo omista kokemuksistaan, putoaa taas vähän enemmän maanpinnalle ja tajuaa, etten ole ainoa, joka käynnistyksen joutuu läpikäymään.

Jotenkin tosi vaikea kuluttaa tätä päivää, kun nyt tietää, että tämä on varmasti viimeinen päivä koktona ennen synnytystä, mitä kaikkea haluaa vielä tehdä. Taidan alkaa leipoa pakkaseen tulevia vieraita varten. Ei vaan yhtään huvittaisi lähteä kauppaan ostamaan tarvikkeita.

Ihanaa vauva-arkea teille vauvautuneille ja pikaisia supistuksia meille muille!
 
Vauva-arkea

Poika on tänään tasan viikon vanha.. :heart: Kovasti on kotona totuteltu vauva-arkeen.. ja hyvinhän se tässä alkaa luistaa. Oli oma tekemisensä alkuun, että sain itteni flunssasta ja yskästä irti.. nyt alkaa olla jo suht energinen olo. :) Alkaa olla "piparikin" jo suhteellisen hyvin parantunut.. istuakin voi jo, tosin hieman enempi täytyy painoa laittaa toiselle kankulle. Poika valvo eilen illalla oikein urakalla.. 20-24 killitteli kovasti tossa ja tankkas maitoa yötä varten. Mulla alko tissitkin olla jo tyhjät maidosta, ja nälkä vaan oli silti.. isi sitten lämmitti pojalle tuttelia ensin 20ml ja melkein heti perään toiset 20ml, ku ei ottanu nälkä talttuakseen. Sitten poika nukkukin 24-4.30.. :) Naureskeltiin miehen kanssa, että kylvynkö muka pitäis väsyttää vauvaa.. meillä tais käydä toistenpäin! Napa irtos tiistai-iltana.. :)

Huomenna meinattiin lähteä vähän kauppakeskukseen ostoksille.. neuvolantädiltä kysyin ja sano, että on ihan ok mennä.. kun autolla kuitenkin parkkihalliin mennään ja samassa rakennuksessa ollaan koko reissu. Ei ulkona vaunutella.. ! Tosin sano neuvolantäti sitä, että vois sitä jo viikonloppuna käydä vähän totuttelemassa ulkoilmaan, ihan jonku 10minuutin pätkän tai sillai.. jos kiertäis tosta lähikorttelin pojan kanssa!

Minkä ikäsenä olette muut jo vauvaantuneet alkaneet ulkoilutella vauvaa tai vieneet pois kotoota yleensäkin esim. kyläilemään?

Nyt tää mamma on taas saanu imeteltyä.. ja vois mennä askaroimaan noita ristiäiskutsuja.. ku ne jo tossa alottelin aiemmin.

Kovasti Onnea vasta vauvaantuneille.. Ja Kovasti Voimia niille, jotka vielä odottelevat nyytin lunastamista! :)

Mecu&Tuhina-Toukka 7vrk
 
Käyn vielä ilmoittamassa, että huomenaamulla lähdetään sitten käynnistykseen, en tule enää aamulla ilmoittautumaan. Pelottaa ihan hirveesti! Tässä ehtii niin paljon enemmän miettiä ja pelätä, kun ajankohta on tiedossa. Toivottavasti saa edes vähän unta ensi yönä.

Supistuksia kaikille niitä odottaville!
 
kökkö,meneeks muut käynnistelee ja mä sitten täällä hillun vaan edelleen mahan kera...???
aamulla kävin äippäpolilla kun oli pään särkyä ja ihme pöhnä päällä,pissa edelleen pro + mutta paineet on laskeneet lääkkeen ansiosta.verikokeissa ei ollut mitään ja kotiin laittoivat.
Ens ti uudestaan,jos ei oo syntynyt.
Eniten tässä alkaa oikeesti keittämään se kun ihan alku odotuksessa mulle sanottiin että tätä seuraavaa ei päästetä yliaikaiseksi ollenkaan.Noh tässä sitä mennään ja reilu 4kg kaveri taas tulossa.Ens ti pitänee mennä lääkärin luokse reppu selässä ja ilmottaa heti sisään mentäessä että mähän jään tänne!

Huhuu..oliko täällä muita mahakkaita?? :eek:

mamskeli ja huomena 41 POKS
 
Onnea matkaan metsäapila. Kyllä kaikki varmasti menee hyvin. Koitahan saada levättyä ennen huomista koitosta!

Tuosta ulkoilusta. Poika on nyt 9vrk ja ollaa pari kertaa käyty autolla ostoksilla ( lyhyitä reissuja mut kuitenki ). Ajattelin jos ei huomenna päivällä sada ni pakkaan vauvan kärryihin ja kävellään tarhalle. Täällä etelässä ku ei ainakaa mitää paukkupakkasia näy olevan eikä tulevan.
 
Metsäapila, onnea matkaan, kyllä kaikki menee hyvin!! d=)b

ONNEA ELLIE S PIKKUISESTA PRINSESSASTA!! :flower:

Mie kävin tänään sit ensiavun kautta synnärillä näytillä/ ultrassa kun tuli yht'äkkiä ihan kauheet kivut alavatsaan ja selkään! Ni istukan palahan sinne oli seinämään jäänyt kiinni, ja se tulehdutti kohdun sit.. Ihmekös tuo sit et oli 39 astetta kuumetta koko päivän!!!
Mentiin äidille kylään ja ihan yhtäkkiä tilanne meni noin pahaksi..
ihan järkkyä kun tuli sellanen kestosupistus (puoleks tunniks) ja huimasi vaan, kuume huiteli varmaan jo lähempänä 40ast.!!
Sain antibiootit ja 3 cytoseciä (vai miten se kirjotetaan oikeest) suun kautta otettavaks.
Nyt jännään tääl koton et millon niiden vaikutus alkaa, viel ei ainakaa oo tuntunu mitää
supistuksia.... -Paitsi sillon tällön ihan lieviä!
 
Moi,

mamskeli, ollos huoleti, minä ja mahani täällä ollaan siun seurana! Käynnistys on vasta 12.12., siihen saakka uskon täällä roikkuvani! Ei aiheuta suoisteluja lumiukkojen rakentamiset, siivoiukset, ei mitkään! Nää mein tenavat tuntuu vaan olevan mahassa viihtyvää sorttia!

Ellielle onnittelut rinsessasta!! :flower: :flower: Arvattiin, että olet nyytin haussa, kun ei mitään kuulunut!

Ja niin varmaan LEP:kin, häntäkään ei ole näkynyt!

Mamina, voi hittolainen. Toivottavasti tulee ne loputkin palaset pois! Tarviiks siun vielä sairaalaan mennä kun ne alkaa poistumaan? Vai jos tulee palaset pois ja kuume laskee, niin kaikki ok?

Hitsi kun ei vielä väsytä yhtään.. Kävin illalla ykisllä kotikutsuilla ja siellä tuli kaffetta juotuu. Nyt sit vielä silmä pyöreenä!
 
Onnea taas kaikille vauvan saanneille. Eikä paljon ole päiviä muillakaan, kun saavat vauvan syliinsä.

Vai silleen sulle mamina kävi. Onneks lähdit lekurille, että selvis syy. Mulla oli myös jäänyt kohtuun iso pala istukasta, joka tuli onneksi itsekseen pois pari päivää synnytyksen jälkeen. Mulla kyllä tuntuu vieläkin lähes päivittäin jälkisuppareita vaikka synnytyksestä on huomenna tasan 3 viikkoa. Kramppaa ihan kunnolla välillä.

Huomenna eka lastenneuvolan käynti. Toivottavasti vauvalla on paino noussut hyvin. Täysimetyksellä ollaan toistaiseksi tunnuttu pärjäävän. Ainakin vauva on pysynyt tyytyväisenä. Öisin kyllä tuntuu tankkaavan useammin, kuin ennen. Toivottavasti tämän viimeisen vauvan kanssa saisi nauttia imettämisestä mahdollisimman kauan. Ei oo kummosesti onnistunut yleensä. Ennätys taitaa olla 4,5kk.

Suklaan vieroitusoireet alkavat jo helpottaa. :LOL:
 
onko meitä peräti 3 vielä jäljellä mahan kanssa kulkijaa?

huomenna sitten sinne sairaalaan näytille.vaik kotiinhan nuo kuitenki laittavat.toisaalta turhauttava mennä edes käymään mut saapahan vähän tilannetietoa.no eipä onneks oo enään ku 4 yötä että viimestään käynnistetään.eiköhän ne mene.en sitte saanu oikeen siivottuakaan pahemmin kun ajattelin että kotiin tuun kuitenkin vielä huomena ni siivoan sitten.kukkia purkkeihin vähän laittelin ja semmosta pientä.verhotankoja miehen kanssa paikolleen ja silleen. :)

nyt menen koittamaan saanko nukuttua vai alkaako jännitämään kuitenkin huominen. :)

s ja p 41+5
 
Alkuperäinen kirjoittaja suklaapahkina:
onko meitä peräti 3 vielä jäljellä mahan kanssa kulkijaa?

Ketäs meitä onkaan vielä mahakkaina?!?! Sinä, minä, mamskeli, enkuli ja entäs Minnihiiri68?! Teho? Veijari? Vai läkskös Veijari jo?!?!

Metsäapilaa ei nyt enää lasketa, kun huomisaamuna hällä on 'se' edessä!
 
Mies jo kyseli kun eilen tänne kirjottelin että pitiks sun mennä kurkkimaan että ootko ihan viiminen :D
Esikoisella laskettuaika oli 27.3 ja syntyi 11.4,joten taisin olla maalismammojen vika odottaja sillon..en kyllä tarkkaan muista.
Illalla oli harkkareita,eikä oikeestaan semmosia kipeitä yhtään.
Nyt aamulla on alkanut limatulppa irtoamaan oikein kunnolla,tosin en luota että se mitään tarkottaa.Mites täällä menikään että koska tuli lähtö tulpan irtoilusta?
En enää muista miten mammoilla ne menikään.

Flunssa on aikas karsee ja oon kuulema alkanut kuorsaamaan kun hengitän suun kautta vaan.

Nyt aamiaisen laitteluun,typyn kanssa vietetään kotona tää päivä.Mummi tuli niin kipeäksi että tyttö haettiin eilen kotiin..saa nähdä miten päivä sujuu kun eilen olin ainakin ihan puhki puuhailusta.Vielä kun pihalla on tommonen keli joka ei kauheasti houkuttele ulkoilemaan.


mamskeli ja kössi 41!!!!!!
 
Huomenta täältäkin,

5 tunnin yöunien saldo: 2 pienehköä supistusta ja 3 vessareissua.

Olo on jotenki mitäänsanomaton. Kysymyksiä virtaa tasaseen tahtiin et: "joko nyt, joko nyt?". Aattelinki et seuraavan kohdalla kerrotaan tosiaanki 2 viikkoa myöhäsempi laskettuaika!
 
Onnittelut vauvautuneille ja tsemppiä jakautumista odottaville! :flower:

Täällä sitä kiroillaan omaa hölmöyttään kun ajattelemattomuuttani join himooni Jaffaa... Nyt on sit mini-mies vatsa sekaisin :ashamed:

Onneksi olin ostanut Cuplatonia jemikseen, joten sain tilanteen rauhoittumaan antamalla pari tippaa illalla ja yöllä; nyt ei olla enää kakittukaan "kaaressa" vaan mini-mies on nukkunut ruokailuja lukuunottamatta koko yön eikä itkeskeltykään olla turhia .

Menemme tänään käymään neuvolassa ylimääräisellä tarkistuksella, ettei paino ole pudonnut tuon ripuloinnin takia liikaa ja otamme ilmeisesti varmuuden vuoksi myös sokerikokeen, ettei vaan tule lähtöä vielä sairaalaan tämän takia... :/

Mukava perjantaipäivää kaikille tasapuolisesti!


Czarina & mini-mies 18 vrk
 
Täällä ollaan kanssa vielä mahan kera. Eikä viime yönä ollut yhtään supistusta ja ärsyttää ihan pirusti. Tiistaina on vasta aika polille ellei sitten ennen sitä...? Ei uskalla edes toivoa. Tosin itsenäisyyspäivä olis kyllä aika hieno synttäripäivä.

Mua rupes jännittämään toi käynnistyshomma kun muut vauvelit on tullu ihan iteksiään ja tämä kun on nyt sit aika isokokoinenkin. Onnistuuko kivunlievitys "pehmoisilla" keinoilla jos käynnistetään vai meneekö jotenkin kivuliaampana???? :eek:
 

Yhteistyössä