Masennukseen suhtautuminen?

Ei se ole mikään virallinen suositus. Mutta se on yläkanttiin heitetty arvio siitä, että pahin märehtiminen on laitettava taka-alalle ja siinä sivussa tehtävä jotain.

Mitä esimerkiksi

 

Ja koita harmaa pahvi tajuta, että se mitä tässä koitan hokea, on se että viimeistään 2-3 kk masiksessa rypemisen ja makoilun jälkeen, oli vaikka sadan psykiatrin diagnoosit ja lääkitykset, on hyvä tehdä masennuksen ohessa jotain.

Se EI paranna masennusta, itse masennus voi jatkua vielä vaikka vuosia, mutta auttaa pysymään elämässä kiinni ja ehkäisemään lisäongelmien syntymistä. Ja voi auttaa jonkin verran masennuksesta poispäin.

Kuinkakohan monta lisäitsemurhaa tapahtuisi maassamme vuositasolla, jos kaikki ihmiset jakaisivat masentuneille yhtä käsittämättömän typerällä ja kapeakatseisella tavalla ”ohjeita” ja ”neuvoja” kuin tämä hahmo, jolla on jo vankka historia täysin älyvapaiden, ajattelemattomien ja tietämättömien kommenttien laukomisessa masennuksesta ja siihen liittyvistä asioista.

Jos olisin tämän kyseisen hahmon puoliso ja vaikke en olisi masentunut, niin olisin todennäköisesti jo aikoja sitten hukuttautunut mieluummin wc-pönttöön kuin jatkanut parisuhdetta.

 

Usein ihmistä auttaisi parhaiten se, mikä tuottaa eniten vastustusta

 

Kuinkakohan monta lisäitsemurhaa tapahtuisi maassamme vuositasolla, jos kaikki ihmiset jakaisivat masentuneille yhtä käsittämättömän typerällä ja kapeakatseisella tavalla ”ohjeita” ja ”neuvoja” kuin tämä hahmo, jolla on jo vankka historia täysin älyvapaiden, ajattelemattomien ja tietämättömien kommenttien laukomisessa masennuksesta ja siihen liittyvistä asioista.

Jos olisin tämän kyseisen hahmon puoliso ja vaikke en olisi masentunut, niin olisin todennäköisesti jo aikoja sitten hukuttautunut mieluummin wc-pönttöön kuin jatkanut parisuhdetta.

Echo: ”Sun täytyy vaan kato tehdä jotain! Et sä voi vaan tolleen jäädä masentumaan ja märehtimään hei! Nyt reipastut!”

jeesus mikä pölvästi

 

Ja koita harmaa pahvi tajuta, että se mitä tässä koitan hokea, on se että viimeistään 2-3 kk masiksessa rypemisen ja makoilun jälkeen, oli vaikka sadan psykiatrin diagnoosit ja lääkitykset, on hyvä tehdä masennuksen ohessa jotain.

Se EI paranna masennusta, itse masennus voi jatkua vielä vaikka vuosia, mutta auttaa pysymään elämässä kiinni ja ehkäisemään lisäongelmien syntymistä. Ja voi auttaa jonkin verran masennuksesta poispäin.

Siis mitä? Tehdä ”jotain?” Olla ”aktiivinen”?

”Harmaa pahvi” = jos et ole käyttänyt alle yhtä minuuttia elämästäs rekisteröitymiseen ö-luokan nettifoorumille, niin et tietenkään voi tietää mitään masennuksesta ja sen hoidosta vaan joku random uskovainen skoda-lidl palstamamma kouluttaa sua aiheesta? Mitä vittua?

 

Siis mitä? Tehdä ”jotain?” Olla ”aktiivinen”?

”Harmaa pahvi” = jos et ole käyttänyt alle yhtä minuuttia elämästäs rekisteröitymiseen ö-luokan nettifoorumille, niin et tietenkään voi tietää mitään masennuksesta ja sen hoidosta vaan joku random uskovainen skoda-lidl palstamamma kouluttaa sua aiheesta? Mitä vittua?

 

Echo: ”Sun täytyy vaan kato tehdä jotain! Et sä voi vaan tolleen jäädä masentumaan ja märehtimään hei! Nyt reipastut!”

jeesus mikä pölvästi

Niin, masennus voi jatkua vielä vuosia. Mutta 3 kk jälkeen on tehtävä muutakin kuin maattava turvallaan sängyssä.
Okei ihmisillä on erilaiset aivokemiat jne, mutta raskaista tilanteista selviytyjillä on kaikilla sama, yhteinen periaate: pitää puskea eteenpäin ja nousta jaloilleen, tuntui miltä tuntui.

Eri asia nyt joku erityisen raskaita asioita läpikäynyt, eli joka menettää vaikka onnettomuudessa perheenjäseniä ja oman työkykynsä jne. Tai että samaan aikaan tulee konkurssi ja avioero. Tiedän millaista on olla koulu- ja työpaikkakiusattu, ja siinä tilanteessa uusiin töihin patistaminen on kuin käskettäisiin hyppäämään haita kuhisevaan mereen.
Mutta semmoisenkaan kohdalla ei joku yli vuoden makoileminen ole kuin huonoksi.

Loputon makoilu ei vaan auta, ei kuntouta.
Entisaikaan ihmiset kokivat suuria menetyksiä ja yhteiskunta ympärillä oli raaempi, mutta puskivat eteenpäin.

 

Niin, masennus voi jatkua vielä vuosia. Mutta 3 kk jälkeen on tehtävä muutakin kuin maattava turvallaan sängyssä.
Okei ihmisillä on erilaiset aivokemiat jne, mutta raskaista tilanteista selviytyjillä on kaikilla sama, yhteinen periaate: pitää puskea eteenpäin ja nousta jaloilleen, tuntui miltä tuntui.

Eri asia nyt joku erityisen raskaita asioita läpikäynyt, eli joka menettää vaikka onnettomuudessa perheenjäseniä ja oman työkykynsä jne. Tai että samaan aikaan tulee konkurssi ja avioero. Tiedän millaista on olla koulu- ja työpaikkakiusattu, ja siinä tilanteessa uusiin töihin patistaminen on kuin käskettäisiin hyppäämään haita kuhisevaan mereen.
Mutta semmoisenkaan kohdalla ei joku yli vuoden makoileminen ole kuin huonoksi.

Loputon makoilu ei vaan auta, ei kuntouta.
Entisaikaan ihmiset kokivat suuria menetyksiä ja yhteiskunta ympärillä oli raaempi, mutta puskivat eteenpäin.

Suosittelen, että hankit parempaa tietoa ja yrität edes ymmärtää asioiden todellisen laidan. Voit toki myös rukoilla parempaa käsityskykyä, mutta tarvitset ihan oikeaa faktapohjaista tietoa koska olet selvästi aivan ulkona todellisuudesta ajatuksiesi kanssa. Masennus ei ole sitä, että ollaan surullisia tai alakuloisia ja homma korjaantuu reippailemalla, puremalla hammasta ja hokemalla kuinka entisaikoina ihmisillä oli vaikeampaa. Masennusdiagnooseja kyllä jaetaan joskus niillekin, joilla todellista masennusta ei ole. Mutta se ei ole tässä pointtina.

Olet muistaakseni sanonut olevasi hoitoalalla. Toivon ettet työssäsi kohtaa oikeasti masentuneita, koska noilla täysin ammattitaidottomilla ja harhaisilla huuhaa-löpinöilläsi taatusti saisit vain pahaa aikaiseksi.

Entisaikaan ihmiset kokivat suuria menetyksiä ja yhteiskunta ympärillä oli raaempi, mutta puskivat eteenpäin.

Oikeasti, mitä helvettiä? Ottaen kontekstin huomioon, niin sinun täytyy elää jonkinlaisessa omassa harhaisessa kuplassasi kun päästät moisen kommentin ulos.

 

Suosittelen, että hankit parempaa tietoa ja yrität edes ymmärtää asioiden todellisen laidan. Voit toki myös rukoilla parempaa käsityskykyä, mutta tarvitset ihan oikeaa faktapohjaista tietoa koska olet selvästi aivan ulkona todellisuudesta ajatuksiesi kanssa. Masennus ei ole sitä, että ollaan surullisia tai alakuloisia ja homma korjaantuu reippailemalla, puremalla hammasta ja hokemalla kuinka entisaikoina ihmisillä oli vaikeampaa. Masennusdiagnooseja kyllä jaetaan joskus niillekin, joilla todellista masennusta ei ole. Mutta se ei ole tässä pointtina.

Olet muistaakseni sanonut olevasi hoitoalalla. Toivon ettet työssäsi kohtaa oikeasti masentuneita, koska noilla täysin ammattitaidottomilla ja harhaisilla huuhaa-löpinöilläsi taatusti saisit vain pahaa aikaiseksi.


Oikeasti, mitä helvettiä? Ottaen kontekstin huomioon, niin sinun täytyy elää jonkinlaisessa omassa harhaisessa kuplassasi kun päästät moisen kommentin ulos.

Sulle taas suositan sisälukutaitoa länkyttämisen sijasta.
EN kirjoittanut että masennus paranisi sillä että rupeaa tekemään arkiasioita entiseen tapaan.
Se masennus voi kestää vaikka 10-20 vuotta. Kumpiko on parempi:tukea ihmistä pahimman alkuvaiheen jälkeen käymään samalla vaikka osa-aika-tai keikkatöissä sen 20 vuoden aikana ja hoitamaan kotijutut edes jotenkuten ja olemaan edes jotenkin perheen kanssa, vai rohkaista laittamaan hanskat tiskiin ja makaamaan 20 vuodeksi, koska masennus?

Auttaako masentunutta se, että elämässä alkaa olla masennuksen lisäksi lisää ongelmia: luottohäiriö, pitkä poissaolo työelämästä, kaverit kaikonneet forever?
(Nyt en siis puhu psykoottisista ja vaikeaa mielenterveyden häiriötä potevista)

Niin, ennen oli hermoromahduksia. Oli burn outia koska ei annettu yhtään huilata. Mutta nykyajan ihminen kestäisi heidän asenteellaan paljon paremmin kuin monet nyt. Ennen osattiin ajatella että kärsimys kuuluu elämään, mutta silti piti jaksaa.

 

Masentuneella on itsetunto romuna. Sosiaalinen itsetunto, tekemisen itsetunto.
Auttaako hänen kokemusta omasta itsestä se, että huomaa: okei, viimeiseen 5 vuoteen en oo jaksanu siivota, laittaa kuin mikropizzan uuniin, lapset on toisella puolisolla?

Vai auttasko se edes hitusen verran nostamaan itsetuntoa että "ok vaikka masentaa niin sain laskut maksettua, koiran lenkitettyä ja vähän lakaistua lattiaa tänään? Huomenna voisin pestä pyykkiä ja soittaa äidille."

Ja mä tiedän olevani tässä oikeassa, tätä kohti ollaan psykiatrisessa kuntoutuksessa menossa, muidenkin kuin säästötavoitteiden takia. Kuntoutuminen on yhä aktiivisempaa.

 

Sä harmaa haluat oikein rohkaista masentunutta hankkimaan lisää ongelmia elämäänsä.
Sellaisia sanotaan sitten moniongelmaisiksi. Sitäkö haluat?

 

"Keskeytäpäs nyt Pekka se itsemurhan suunnittelu hetkeksi ja lähde lenkille niin piristyt! Ulkona on niin kaunis pimeä ja räntäsateinen kelikin! Muista varoa junia jos kuljet tasoristeyksen yli!"

"Ja sen valittamisen ja itsesäälin saat kyllä Pekka lopettaa, tiedätkö sinä edes miten helppoa ja mukavaa sinun elämäsi on verrattuna entisaikojen ihmisiin! Niillä oli sentään oikeita tuskia ja kärsimyksiä! Voi kuule, moni niistä piruparoista ei olisi osannut unelmoidakaan että asiat olisivat olleet yhtä hyvin kuin sinulla."

 

Sä harmaa haluat oikein rohkaista masentunutta hankkimaan lisää ongelmia elämäänsä.
Sellaisia sanotaan sitten moniongelmaisiksi. Sitäkö haluat?

En tiedä viittaatko minuun, mutta ei kukaan ole tässä ketjussa väittänyt että masentunut pitäisi pakottaa apaattiseen passiivisuuteen, että passivointi olisi hoitokeino ja ettei masentunutta saisi yrittää kannustaa auttamaan itseään.

Totta kai omasta itsestä huolehtiminen, liikunta ja aktiivisuus voivat vaikuttaa hyvinkin positiivisesti lievempiasteisissa masennustiloissa, sen nyt tietää iltapäivälehdistä tietonsa ammentava palstamammakin. Se vain edellyttää masentuneelta itseltä edes jonkinasteista kiinnostusta itsensä auttamiseen. Jos sitä ei ole, niin sähköpiiska ja pakottaminen eivät taatusti auta.

 

Se vain edellyttää masentuneelta itseltä edes jonkinasteista kiinnostusta itsensä auttamiseen. Jos sitä ei ole, niin sähköpiiska ja pakottaminen eivät taatusti auta.

Tuo on muuten totta ja hirveän hankala tilanne kaikenkaikkiaan, koska vaikeassakin masennuksessa oleva sen jotenkin tajuaa mitä pitäs tehdä...mutta tekemisen aloittaminen saattaa olla niin hankalaa ja tuntua mahdottomalta ettei ilman apua vaan pysty toteuttamaan asioita.

 

Usein ihmistä auttaisi parhaiten se, mikä tuottaa eniten vastustusta