Mikä teitä pihtaavia naisia oikeen repii?

Harmaana tälläkertaa
EN MÄ AINAKAAN ANNA MIEHELLENI VAIN SIKSI ETTÄ NIIN KUULUU TEHDÄ.mIELESTÄNI SE ON VÄÄRIN, ETTÄ JOS ITSELLÄ EI TEE MIELI, NIIN EN ANNA MIEHELLEKÄÄN.

MEILLÄ ON 10KK IKÄINEN VAUVA, JA ARKI ON RASKASTA.SIIVOTA, HOITAA LAPSI, SYÖTTÄÄ SE, MAKSAA LASKUJA, PESTÄ PYYKKIÄ, TEHDÄ RUOKAA MIEHELLE KUN TULEE TÖISTÄ.ILLALLA OLEN NIIN PUHKI ETTEN JAKSA, SILMÄT PYÖRII VÄÄRINPÄIN PÄÄSSÄ KUN EI MEINAA HEREILLÄ PYSYÄ. \|O
 
Tähän asiaan pätee vanha kunnon sanonta; meitä on moneen junaan ja asemillekin riittää populaa. Jokainen parisuhde on omanlaisensa eikä kenelläkään ole varaa arvostella toisten tekemisiä tai tekemättä jättämisiä!

Meillä homma on toiminut niin että seksielämä on parantunut jokaisen lapsen jälkeen! Synnytyksen jälkeen on rakasteltu ekan kerran kunhan jälkivuoto on loppunut, ja siitä eteenpäin säännöllisesti. Niin rankkaa äitinä olo ei koskaan ole ollut etteikö miehen kanssa olisi ehtinyt peuhata. Jos ei muuten niin vessassa lukkojen takana pikaiset panot. :p

Ei minunkaan aina ole mieli tehnyt kun mies on seksiä ehdottanut. Koskaan se ei kuitenkaan ole niin vastenmieliseltä tuntunut että olisin kieltäytynyt. Mies on sen myöntänytkin että ilman ei ole tarvinnut olla eikä siksi myöskään vieraissa ole tarvinnut käydä. Meillä homma on nykyään niinpäin että minä vonkaan ja mies kieltää koska koko ajan väsyttää!Mutta kyllä kaksi kertaa viikossa mieskin jaksaa. Että toimii se toisinkinpäin!

Mutta kuten alussa totesin, jokainen tyylillään. Meillä mennään eteenpäin tällä tyylillä! :D
 
eliiisa
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.04.2007 klo 21:06 Harmaana tälläkertaa kirjoitti:
EN MÄ AINAKAAN ANNA MIEHELLENI VAIN SIKSI ETTÄ NIIN KUULUU TEHDÄ.mIELESTÄNI SE ON VÄÄRIN, ETTÄ JOS ITSELLÄ EI TEE MIELI, NIIN EN ANNA MIEHELLEKÄÄN.

MEILLÄ ON 10KK IKÄINEN VAUVA, JA ARKI ON RASKASTA.SIIVOTA, HOITAA LAPSI, SYÖTTÄÄ SE, MAKSAA LASKUJA, PESTÄ PYYKKIÄ, TEHDÄ RUOKAA MIEHELLE KUN TULEE TÖISTÄ.ILLALLA OLEN NIIN PUHKI ETTEN JAKSA, SILMÄT PYÖRII VÄÄRINPÄIN PÄÄSSÄ KUN EI MEINAA HEREILLÄ PYSYÄ. \|O
Niin, mikä tuossa väsyttää??? Joillakin voi olla 5 alle kouluikäistä ja silti he harrastavat seksiä säännöllisesti. Väsyttääkö laskujen maksukin niin, että seksi kärsii. Huhheijakkaa sentään.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.04.2007 klo 21:57 eliiisa kirjoitti:

EI LASKUJEN YMS MAKSU VÄSYTÄ, EN TARKOITTANUT IHAN ASIAA NOIN.OLEN SAIRASTANUT YLI VUODEN NYT SYNNYTYKSEN JÄLKEISTÄ VAKAVAA MASENNUSTA, SE TÄSSÄ NYT ON POINTTI.. EN HALUNNUT MAINITA ASIAN OIKEAA SYYTÄ ALUKSI.
MEILLÄ RAKASTELLAAN 3KERTAA VIIKOSSA, JOSKUS HARVEMMIN.. TÄÄ MASENNUS ON OTTANUT VOIMILLE, IHAN KOKO SUVUN KESKEN.
TURHA ALKAA ARVOSTELEE YHTÄÄ ENÄÄ TÄN VIESTIN JÄLKEEN, IDIOOTTI!! :/
 
esteri
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.04.2007 klo 22:09 neiti-nöpönenä kirjoitti:

tiedän mitä masennus on :hug: :hug:
 
eliiiisa

Idiootti vaan halusi tietää!!!
 
juuh

en voi kun sääliä sun miestäs kun naisena tollanen kamala raivotar....
ota ihan iisisti :saint:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.04.2007 klo 21:06 Harmaana tälläkertaa kirjoitti:
EN MÄ AINAKAAN ANNA MIEHELLENI VAIN SIKSI ETTÄ NIIN KUULUU TEHDÄ.mIELESTÄNI SE ON VÄÄRIN, ETTÄ JOS ITSELLÄ EI TEE MIELI, NIIN EN ANNA MIEHELLEKÄÄN.

MEILLÄ ON 10KK IKÄINEN VAUVA, JA ARKI ON RASKASTA.SIIVOTA, HOITAA LAPSI, SYÖTTÄÄ SE, MAKSAA LASKUJA, PESTÄ PYYKKIÄ, TEHDÄ RUOKAA MIEHELLE KUN TULEE TÖISTÄ.ILLALLA OLEN NIIN PUHKI ETTEN JAKSA, SILMÄT PYÖRII VÄÄRINPÄIN PÄÄSSÄ KUN EI MEINAA HEREILLÄ PYSYÄ. \|O
:LOL: :headwall: Sulle vaan. Kuule voin sanoo että yhden lapsen hoitaminen, siinä sivussa siivoominen ja laskujen maksu, pyykipesu ei oo raskasta. Että turha vedota siihen että et anna sen takia seksiä. Toivottavasti sun mies tajuaa ruveta käymään vieraissa
 
Kaulan nantaan
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.04.2007 klo 16:21 neiti vaalea kirjoitti:
jaahas,että pitää antaa vaikkei huvita!on taas niin miehinen näkemys että hohhoijjaa.ei jaksais ees kommentoida ku rupee vaan ärsyttämään tommonen.

ja onhan sitä hyvä puhua toiselle ku miehet on niiiiin hyviä puhumaa jos jotain vikaa on.meillä ei ainakaan puhuta mut kyllä pedissä pitäs olla haarat levällään ja kokoajan mies haluaa..

miksei molemmat saa kieltäytyä jossei huvita, onhan niitä muitaki keinoja. \|O \|O \|O \|O \|O \|O

ihmettelen että mikseivät miehet oo tehty toisiaan varten ku ovat aina niin valmiita ja miks naiset ei vaan seurustele naisten kanssa ku ois varmaanki paljon helpompaa ;)
Siis luuleks sä et mä haalaisin hookkaniksi :headwall: :headwall: :headwall: Ei niiku ikinä!
Mut etpä säkä kovinka ilonen oo sillon ku mä joskus satun sanomaan että: päätä särkee. :kieh: Mistäs oot kokeillu puhua...Muusta kuin siivoamisesta :whistle: ;)
 
Töpseli
No minulla ei kiinnosta seksi mieheni kanssa, koska mies ei ikinä huomioi minua naisena muulloin kuin #&%?$!* halutessaan. Sama meikkaanko ja laitanko tukan kauniisti tai kuljenko verkkarit jalassa pää rasvaisena, mies ei ikinä huomaa mitään. Ei edes näkyvää laihdutustani voinut mitenkään kommentoida. Ja tää käytös alkoi heti kun muutettiin yhteen, sitä ennen mies oli heti sanomassa ja kehumassa jos vain jotain keksi. Kaipaan huomiota ja tunnustusta siitä, että olen nainen enkä mikään patja.
Mies kyllä sitten kulkee silmät sädehtien kun kehun häntä, en ole lopettanut sitä kun ei se minulle mitään maksa. Sitten murjotetaan kun ei seksi suju. Onneksi asutaan korvessa, ei ole pelkoa muiden miesten tapaamisesta. Ei varmaan tarvittaisi kuin yksi kaunis lause ja meikä olisi myyty.
 
En jaksanut luke koko ketjua läpi, mutta tässä mun mielipide: liian kauan pihtaajat voivat pihdata keskenään, puolisot vieraisiin hyvällä omallatunnolla vaan, sillä jos suhde on platoninen, niin se ei ole enää parisuhde, eli muut seksisuhteet on sallittuja! Mutta tämä koskee kyllä vaan niitä, joiden puoliso pihtaa ilman mitään järkevää syytä. Mun mielestä syyksi ei riitä "ei vaan huvita" puolen vuoden ajan joka päivä. Jos pihtaajan mielestä vika on puolisossa, niin se pitää kertoa ja toisen tehdä asialle jotain, jos mahdollista. Jos pihtaaja ei osaa näyttää syytä haluttomuudelleen tai etsiä apua halujen takaisinsaamiseen, niin uskollisuutta ei mielestäni voi odottaa. Mutta usein on niin, että mies ei tosiaan huomioi naistaan muuten kuin tulemalla kalu pystyssä panolle ja that's it. Meillä tuokin tosin saa aikaan mulla märän jalkovälin, mutta kyllä siihen on syynä monipuolinen huomioiminen seksinkin ulkopuolella. Mutta en silti kehottaisi naisia sekoittamaan kotitöitä ja seksiä, se oikeesti latistaa seksin arvon teidän omassakin päässä. Kyllä minä voin jätttää tiskit tiskamaatta, jos tarjolla on hyvää seksiä! Ja myöskin voin välillä ihan vaan antaa, vaikka omat halut ei olisi katossa. Kivahan se on ilahduttaa toista muutenkin, niin miksei seksinkin saralla? Mun mies ainakin kohtelee mua silloinkin kunnioittavasti, niin ei todella tuu mikään hyväksikäytetty olo! Mutta joo, tiedän kyllä että riippuu niin miehestä nää asiat. Eli miehet ja naiset kattokaa molemmat peiliin ja muistakaa, että usein antaminen johtaa saamiseen. Eli toista kun kohtelee monella tapaa hyvin, niin ei varmaan joudu kärsimään.
 
Normi meno
Pitkästä aikaa tulin tänne kattelemaan, että vieläkö ne pennut koulun ATK-luokasta välituntisin käy vit.tuilemassa tämän maan toivojen kotihoitajille ja kuinka näiden mielenterveys on kestänyt tämän kevään tulon. Eipä tullut yllätyksenä, että ei sitä ATK-luokkaa ole vieläkään suljettu, eikä tämä hormonaalinen kevät näytä ainakaan hyvää tekevän kotiväen mielenterveydelle.

Jos sen pil.lun antaminen on jostain prkl.. roskien viemisestä kiinni niin eiköhän se olisi pikkuhiljaa sitten aika vaikka aloittaa solona selibaatissa olo niitten pikku roskapussien kanssa joiden seksuaalinenlataus vastaa aikalailla samaa luokkaa kuin omanne.

Oikeen erityisesti pitää nostaa hattua teille muutamille jotka haukuitte raskauden jälkeisestä masennuksesta kärsivän äidin mielipidettä vielä senkin jälkeen kun oli selvillä mistä tuo kaikki tilitys kumpuaa. Huomaa todella, että sitä tiedetään mistä puhutaan ja ensimmäinen siemensyöksykin on ihan ovella. Se että on oppinut aakkoset ja muodostamaan niistä kielioppia seuraillen lauseita ei vielä lapsikullat tarkoita, että niissä olisi jotain sisältöä. Teidän tämän hetkinen velvollisuus toteuttaa itseänne kirjallisessa muodossa on pitkälti rajoitettu sen reissuvihkon täyttämiseen.

Ei muuta kun hyvää kevään jatkoa ja rattoisaa kassien laskeutumisen odottelua.

Ps. vaikka puhtaus on puoli ruokaa niin ei se nälkä sillä kuitenkaan lähde.
 
Heippa!
Täällä joku kirjoittelee vissiin samalla nikillä...
No, se siitä. Aiheesta sen verran et kyllä minä olen sitä mieltä et, parisuhteeseen kuuluu seksi. En ymmärrä et miten voi olla antamatta miehelleen, jos ollaan kerran yhteen menty ja meinataan et se toinen pysyy uskollisena ja muutenkin suhde hyvänä. Pätee kyllä molempiin sukupuoliin... Mutta naiset sitä vissiin yleisemmin harrastaa. Ymmärrän kyllä jos joskus on kasautunu kaikenlaista ja ei ihan aina jaksa mut et viikkotolkulla pihdataan, ei mene jakeluun. Mä henkilökohtaisesti nautin seksistä niin paljon et en vois kuvitellakaan olla ilman hirveän kauaa. Jos mies on töidensä takia pois muutaman päivän niin voi että mikä ikävä mul on sitä ja seksiä sen kanssa, joten voi kuvitella päivän kun tulee kotiin...
 
esteri
\
Alkuperäinen kirjoittaja 25.04.2007 klo 10:37 Normi meno kirjoitti:
Pitkästä aikaa tulin tänne kattelemaan, että vieläkö ne pennut koulun ATK-luokasta välituntisin käy vit.tuilemassa tämän maan toivojen kotihoitajille ja kuinka näiden mielenterveys on kestänyt tämän kevään tulon. Eipä tullut yllätyksenä, että ei sitä ATK-luokkaa ole vieläkään suljettu, eikä tämä hormonaalinen kevät näytä ainakaan hyvää tekevän kotiväen mielenterveydelle.

Jos sen pil.lun antaminen on jostain prkl.. roskien viemisestä kiinni niin eiköhän se olisi pikkuhiljaa sitten aika vaikka aloittaa solona selibaatissa olo niitten pikku roskapussien kanssa joiden seksuaalinenlataus vastaa aikalailla samaa luokkaa kuin omanne.

Oikeen erityisesti pitää nostaa hattua teille muutamille jotka haukuitte raskauden jälkeisestä masennuksesta kärsivän äidin mielipidettä vielä senkin jälkeen kun oli selvillä mistä tuo kaikki tilitys kumpuaa. Huomaa todella, että sitä tiedetään mistä puhutaan ja ensimmäinen siemensyöksykin on ihan ovella. Se että on oppinut aakkoset ja muodostamaan niistä kielioppia seuraillen lauseita ei vielä lapsikullat tarkoita, että niissä olisi jotain sisältöä. Teidän tämän hetkinen velvollisuus toteuttaa itseänne kirjallisessa muodossa on pitkälti rajoitettu sen reissuvihkon täyttämiseen.

Ei muuta kun hyvää kevään jatkoa ja rattoisaa kassien laskeutumisen odottelua.

Ps. vaikka puhtaus on puoli ruokaa niin ei se nälkä sillä kuitenkaan lähde.
oikeanlainen kanta asiaan.kiitos sinulle siitä =)
 
annastina
Esteri, sinusta ei ota selvää. Olet ilmeisesti naimisissa, tai ainakin avoliitossa. Kaipaat naisseuraa. Kommentoit joka juttuun naureskellen....Nytkin kommentoit, että asiaa....ei oikein jutut täsmää.
 
esteri
\
Alkuperäinen kirjoittaja 25.04.2007 klo 11:09 annastina kirjoitti:

minusta löytyy huumori puoli ja vakava puoli.ja sun kommenttisi tähän avaukseen ei mielestäni sovi.ja mitä tosta nais seurasta tulee,se on sitä huumori puolta. =) onko asia nyt selvä vai pitääkö mun se rautalangasta rupee vääntää =)
 
meillä on pieniä lapsia, mies paljon pois työnsä puolesta ja kodinhoito pääosin minun vastuullani. yöunet on lyhyitä ja päivät kiireisiä kummallakin.

silti minusta on tärkeää huolehtia suhteesta ja seksiä harrastan mieheni kanssa vähintään sen 4kertaa viikossa vaikka ei itse aina jaksaisikaan.
harrastan liikuntaa ja yritän pitää itseni ihmisen näköisenä vaikka valvotut yöt näkyvät varmasti naamasta..

kysyisinkin miehiltä, mitä te teette vaimonne ja suhteenne eteen?
väsyneenä sänky kyllä houkuttaa vaimoa muttei ehkä ihan samassa mielessä kuin miestä ;)

hyvin nukutun yön ja pienen hengähdystauon jälkeen ainakin itse nautin seksistä enemmän.. :p
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 25.04.2007 klo 11:43 esteri kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 25.04.2007 klo 11:09 annastina kirjoitti:
Esteri, sinusta ei ota selvää. Olet ilmeisesti naimisissa, tai ainakin avoliitossa. Kaipaat naisseuraa. Kommentoit joka juttuun naureskellen....Nytkin kommentoit, että asiaa....ei oikein jutut täsmää.
minusta löytyy huumori puoli ja vakava puoli.ja sun kommenttisi tähän avaukseen ei mielestäni sovi.ja mitä tosta nais seurasta tulee,se on sitä huumori puolta. =) onko asia nyt selvä vai pitääkö mun se rautalangasta rupee vääntää =)
Eli huumorilla vaan kiusaat toisia naisia, etkä ole edes tosissasi. Miksi muuten vaihdoit nikkiä?
 
esteri
\
Alkuperäinen kirjoittaja 25.04.2007 klo 14:16 hetkinen kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 25.04.2007 klo 11:43 esteri kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 25.04.2007 klo 11:09 annastina kirjoitti:
Esteri, sinusta ei ota selvää. Olet ilmeisesti naimisissa, tai ainakin avoliitossa. Kaipaat naisseuraa. Kommentoit joka juttuun naureskellen....Nytkin kommentoit, että asiaa....ei oikein jutut täsmää.
minusta löytyy huumori puoli ja vakava puoli.ja sun kommenttisi tähän avaukseen ei mielestäni sovi.ja mitä tosta nais seurasta tulee,se on sitä huumori puolta. =) onko asia nyt selvä vai pitääkö mun se rautalangasta rupee vääntää =)
Eli huumorilla vaan kiusaat toisia naisia, etkä ole edes tosissasi. Miksi muuten vaihdoit nikkiä?
me rekkautuneet taidetaan kiusata toisiamme.ei kaikkea elämässä kannata ottaa niin tosissaan ja monet ovat vaihtaneet nikkiä. =)
 
harmaana tälläkertaa
Mun mies ei oo pettäjä, vaikka en antaisi kahteenviikkoon... tottakai seksi kuuluu suhteeseen,. sehän on selvää.Mainitsin kuitenkin vakavan masennukseni ketjussa, aiemmin ja pahoitin mieleni kun joku laittoi että toivottavasti miehesi tajuaa mennä vieraisiin...Tuli hieman kurja mieli.

Minä koitan saada itseni kasaan, parantaa itseluottamustani, laihduttaa, ja jaksaa olla hyvä äiti.Oloni on parantunut, ja lääkkeet auttanut.Mieheni on ollu maailman paras tuki minulle, etten tiedä miten olisin selvinny ilman sen tukea ja apua... mun masennus ei oo ollu helppo sillekään.

SEKSI EI NYT VAAN OO OLLU PÄÄLLIMMÄISENÄ MIELESSÄ, VAAN PARANTUMINEN TÄST KAMALASTA SYNNYTYKSENJÄLKEISESTÄ MASENNUKSESTA.Kunhan tästä toipuu, niin seksikin maistuu!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 25.04.2007 klo 15:27 harmaana tälläkertaa kirjoitti:
Mun mies ei oo pettäjä, vaikka en antaisi kahteenviikkoon... tottakai seksi kuuluu suhteeseen,. sehän on selvää.Mainitsin kuitenkin vakavan masennukseni ketjussa, aiemmin ja pahoitin mieleni kun joku laittoi että toivottavasti miehesi tajuaa mennä vieraisiin...Tuli hieman kurja mieli.

Minä koitan saada itseni kasaan, parantaa itseluottamustani, laihduttaa, ja jaksaa olla hyvä äiti.Oloni on parantunut, ja lääkkeet auttanut.Mieheni on ollu maailman paras tuki minulle, etten tiedä miten olisin selvinny ilman sen tukea ja apua... mun masennus ei oo ollu helppo sillekään.

SEKSI EI NYT VAAN OO OLLU PÄÄLLIMMÄISENÄ MIELESSÄ, VAAN PARANTUMINEN TÄST KAMALASTA SYNNYTYKSENJÄLKEISESTÄ MASENNUKSESTA.Kunhan tästä toipuu, niin seksikin maistuu!
Voimia sulle ja toivottavasti masennus hellittää pikkuhiljaa :hug:

itsekin silmä kourassa täällä porukkani kanssa menen, ja välillä tuntuu tosi rankaltakin.
mä olen koittanut ajatella että elämä helpottaa kyllä kunhan lapset kasvaa ja yöt rauhoittuu.

koita olla ottamatta paineita laihdutuksesta , elämän pienet ilot on äiti-ihimisillä joskus suklaapatukan päässä ;) .. ihan eri patukan päässä siis kuin miehet ehkä ajattelee :whistle:

:D
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 25.04.2007 klo 10:37 Normi meno kirjoitti:
Pitkästä aikaa tulin tänne kattelemaan, että vieläkö ne pennut koulun ATK-luokasta välituntisin käy vit.tuilemassa tämän maan toivojen kotihoitajille ja kuinka näiden mielenterveys on kestänyt tämän kevään tulon. Eipä tullut yllätyksenä, että ei sitä ATK-luokkaa ole vieläkään suljettu, eikä tämä hormonaalinen kevät näytä ainakaan hyvää tekevän kotiväen mielenterveydelle.

Jos sen pil.lun antaminen on jostain prkl.. roskien viemisestä kiinni niin eiköhän se olisi pikkuhiljaa sitten aika vaikka aloittaa solona selibaatissa olo niitten pikku roskapussien kanssa joiden seksuaalinenlataus vastaa aikalailla samaa luokkaa kuin omanne.

Oikeen erityisesti pitää nostaa hattua teille muutamille jotka haukuitte raskauden jälkeisestä masennuksesta kärsivän äidin mielipidettä vielä senkin jälkeen kun oli selvillä mistä tuo kaikki tilitys kumpuaa. Huomaa todella, että sitä tiedetään mistä puhutaan ja ensimmäinen siemensyöksykin on ihan ovella. Se että on oppinut aakkoset ja muodostamaan niistä kielioppia seuraillen lauseita ei vielä lapsikullat tarkoita, että niissä olisi jotain sisältöä. Teidän tämän hetkinen velvollisuus toteuttaa itseänne kirjallisessa muodossa on pitkälti rajoitettu sen reissuvihkon täyttämiseen.

Ei muuta kun hyvää kevään jatkoa ja rattoisaa kassien laskeutumisen odottelua.

Ps. vaikka puhtaus on puoli ruokaa niin ei se nälkä sillä kuitenkaan lähde.
Kiitos tästä ;) tosi hyvä kirjoitus :D
 
Yhteistyössä