Miksi hankkia enemmän kuin yksi lapsi?

Siinäpä kysymys jota olen pohtinut viime aikoina. Toisaalta HALUAISIN HALUTA toisen lapsen, ajattelen, että sisarukset ovat lapselle tärkeitä, mutta lopultakaan en ole varma haluanko... Mitä toinen lapsi tuo perheeseen? Ymmärrän, että asiat hankalampaa kahden kanssa, mutta haluaisinkin kuulla enimmäkseen niitä positiivisia asioita.

 

lapsista on ainakin seuraa toisilleen, eikös se ole se vakiovastaus

meille pikkuveli on antanut paljon ihania hetkiä mutta kyllä on hermotkin välillä olleet koetuksella kahden pienen kanssa. mutta todella tyytyväinen oon siihen että toiselle lapselle annettiin lupa tulla :heart: leikkivät jo aika pienestä yhdessä ja sisko huolehtii pienemmästä kovasti.

 

Lapset alkavat kaivata jossain vaiheessa leikkikaveria ja mielestäni perheestä on hyvä löytyä ainakin yksi kaveri. Kahdessa on tietenkin enemmän hommaa kuin yhdessä, mutta meidän lapset leikkivät jo jonkin verran keskenään ja pienempi seuraa isomman touhuja. Tietenkin myös tappelevat jo joskus. Olen kuullut, että kahden kanssa leikki-ikä on helpompi kuin yhden.

 

Mitä positiivista?
Ainakn olen kasvanut itse. Jos lapsia olsii vain yksi, kuvittelisin olevani maailman paras äiti, joka on täydellinen ja oikea the äiti.
Nyt en ole tuomitsemassa muita, koska tajuan, että itsekin voisin olla se, joka ei enää jaksa. mullakin voisi olla lapsi, Jonka kirjoja ei ole päällystetty, jolle ei ole ehditty ostaa ehjiä sukkia jne.
Vanhemmuus on kovaa työtä ja koskaan ei voi enää olla täydellinen kun yrittää juosta kahteen suuntaan.
Lapsi tippuu ainakin maanpinnalle, siinä vaiheessa kun molemmilla oma tahto. Ei voi ennää tehdä kuten lapsi haluaa vaan on pakko päättää itse, muuten elämsätä ei tule mitään, kun meillä ainakin haluavat aina eri juttuja.

 

Meillä ainakin on opittu kantaa vastuuta myös muista ja huomioimaan toisia kun on pienempiä sisaruksia.
Myös aina löytyy leikkikaveri kotoa.

 

Siinäpä kysymys jota olen pohtinut viime aikoina. Toisaalta HALUAISIN HALUTA toisen lapsen, ajattelen, että sisarukset ovat lapselle tärkeitä, mutta lopultakaan en ole varma haluanko... Mitä toinen lapsi tuo perheeseen? Ymmärrän, että asiat hankalampaa kahden kanssa, mutta haluaisinkin kuulla enimmäkseen niitä positiivisia asioita.

Ja muutama muu syy vielä:
- kun vanhemmat on ikäviä (komentaa jne) niin lapsella on joku jonka puoleen kääntyä/käsitellä asiaa
- meillä esikko poika on rauhallinen, kiltti ja varovainen. Jos tätä 2v nuorempaa tyttöä ei olisi, jäisi häneltä monta kivaa asiaa kokematta, (arkuuden takia) nyt hänen on ns. pakko kun kerta pikkusiskokin uskaltaa niin menee sitten itse perässä.
- itse näin aikuisena olen tosi iloinen että mulla oli ja on sisarus. Pääosin oli kivaa lapsenakin, mutta myös aikuisena, noita lapsuuden "traumoja" on kiva käydä jonkun kanssa läpi ja pikkuhiljaa kun vanhemmat ikääntyy niin on ihanaa kun voi jakaa huolta ja vastuuta heistäkin.

SILTI, musta ehdottomasti tarvii HALUTA kovasti lasta, ei sitä velvollisuudesta kannata tehdä. Paljon on tosi ihania yksilapsisesta perheestä olevia ihmisiä (hassu lause, sori)

 

Helpottaa siinä vaiheessa hirmuisesti lastenhoitotaakkaa kun leikkivät yhdessä ja viihdyttävät toisiaan. Se kakkonen tuo niitä asioita perheeseen kuin se esikoinenkin. Vaikka ei uskoisikaan, jaksaa sitä edelleenkin ihmetellä kehitystä ja kasvua ja kun katselee noita kahta tuossa niin sydän aivan pakahtuu. Ihana ajatella että nuo tuossa on minun Perheeseen tulee enemmän paljaitten varpaitten läpsytystä ja ääntä.
Ja se kakkosen hoitokin menee kyllä helpommin kun ensimmäisen. Asiat osaa ottaa paljon lunkimmin. Omat lapset on elämän rikkaus. Sisarus on lapselle suurin lahja mitä voitte antaa

 

Juu, tosiaankin vakiovastaus tuo "niistä on seuraa toisilleen" =) Jotenkin vaan kun esikko oli niiiin vaikea tapaus vauvana, ettei millään jaksaisi taas aloittaa sitä parin vuoden valvomisurakkaa ja tuntikausien vauvan kanniskelua ympäri taloa. No eihän toinen lapsi välttämättä ole samanlainen, mutta musta tuntuu, etten voi siihenkään tuudittautua etteikö olisi. Toisaalta voidaan pitää kunnon tauko tässä.

Mutta kuitenkin tuo lapsi on niin maksimi ihana ja on ollut niin ihmeellistä seurata sen kasvua, että tuntuu ettei toista lasta jaksa niin enää hämmästellä ja onko se sitten väärin lasta kohtaan?

 

Miten elämä on hankalampaa kahden lapsen kanssa?!
No toisaalta,kun lapsukaisia mulla heinäkuussa on 5,niin en osaa enää ajatella asiaa yhden lasen näkökannasta.
Mulle ei ainakaan ole ollut mitenkään hankalampaa,vaikka näitä onkin enemmän kuin yksi.

 

No mun mies ei ikinä ole "halunnut" lapsia vaan vain suostunut mun tahtoon. Nyt rakastaa lapsiaan yli kaiken ja on todella vastuullinen isä. Hämpä sitten halusi kolmannenikin ja se on nyt sitten matkalla maailmaan

Kyllä se vauva syntyessään valloittaa vanhemman sydämmen. Mun mielestä ei tarvitse halua vaan tahdon Se riittää

 

helppoutta kun toinen viihdyttää toista välillä, ihania hetkiä kun lapsilla on keskenään hauskaa ja olet itse sivustaseuraajana, toinen opettaa toista, se uskomaton yhtenkuuluvuus mikä sisaruksilla on, rutiinit ovat itsestäänselvyys, lasten kans tulee tehtyä enemmän mut siten ettei tee lapsesta ei itsenäistä...miljoonia juttuja en palaisi enää yhden lapsen äidiksi ja jokainen niin yksilö että se on ihanaa

 

Helpottaa siinä vaiheessa hirmuisesti lastenhoitotaakkaa kun leikkivät yhdessä ja viihdyttävät toisiaan. Se kakkonen tuo niitä asioita perheeseen kuin se esikoinenkin. Vaikka ei uskoisikaan, jaksaa sitä edelleenkin ihmetellä kehitystä ja kasvua ja kun katselee noita kahta tuossa niin sydän aivan pakahtuu. Ihana ajatella että nuo tuossa on minun Perheeseen tulee enemmän paljaitten varpaitten läpsytystä ja ääntä.
Ja se kakkosen hoitokin menee kyllä helpommin kun ensimmäisen. Asiat osaa ottaa paljon lunkimmin. Omat lapset on elämän rikkaus. Sisarus on lapselle suurin lahja mitä voitte antaa

no tämä ei ole kyllä ihan totta kaikiss perheissä. sille ainoalle voi olla kaveri naapurissa ja monet sisarukset tappelevat oikeasti 24/7 leikki-iässä. helpompi on usein yksilapsisena.

 

Miten elämä on hankalampaa kahden lapsen kanssa?!
No toisaalta,kun lapsukaisia mulla heinäkuussa on 5,niin en osaa enää ajatella asiaa yhden lasen näkökannasta.
Mulle ei ainakaan ole ollut mitenkään hankalampaa,vaikka näitä onkin enemmän kuin yksi.

No kyllä meillä oli hankalampaa kun esikko uhmasi ja halusi sitä ja tätä samaan aikaan kun pikkuvauva huusi naama punaisena viikosta toiseen. Pyykkiä tuplaten. Valvottuja öitä tuplaten. Siivoamista tuplaten. Kiirettä tuplaten. Tuntui että perunoitakaan ei ehtinut kuoria kun jompi kumpi huusi jo kurkku suorana jotakin.
Mutta tuohon varmasti vaikuttaa ikäero paljon mikä se on.

 

vaikein o siirtymä yksi lapsi vai kaksi nyt meillä viides ei muuttaisi mitään sllei ku on jo tila-auto

 

en minä ainakaan ole jaksanut toista enää ihastella samall atavalla, eikä ehdikään. Pitää olla ihan rehellinen, että kyllä se yksi lapsi on helppo. On kaksi vanhempaa hoitamassa yhtä.

 

Mitä positiivista?
Ainakn olen kasvanut itse. Jos lapsia olsii vain yksi, kuvittelisin olevani maailman paras äiti, joka on täydellinen ja oikea the äiti.
Nyt en ole tuomitsemassa muita, koska tajuan, että itsekin voisin olla se, joka ei enää jaksa. mullakin voisi olla lapsi, Jonka kirjoja ei ole päällystetty, jolle ei ole ehditty ostaa ehjiä sukkia jne.
Vanhemmuus on kovaa työtä ja koskaan ei voi enää olla täydellinen kun yrittää juosta kahteen suuntaan.
Lapsi tippuu ainakin maanpinnalle, siinä vaiheessa kun molemmilla oma tahto. Ei voi ennää tehdä kuten lapsi haluaa vaan on pakko päättää itse, muuten elämsätä ei tule mitään, kun meillä ainakin haluavat aina eri juttuja.

No minä en kuvittele olevani maailman paras äiti nytkään :ashamed: Siitähän tää kaikki pohdinta oikeestaan alkoikin kun ajoittain tunnen olevani niin huono äiti Oon tosi tempperamenttinen luonne ja suutun liian helposti.

 

Helpottaa siinä vaiheessa hirmuisesti lastenhoitotaakkaa kun leikkivät yhdessä ja viihdyttävät toisiaan. Se kakkonen tuo niitä asioita perheeseen kuin se esikoinenkin. Vaikka ei uskoisikaan, jaksaa sitä edelleenkin ihmetellä kehitystä ja kasvua ja kun katselee noita kahta tuossa niin sydän aivan pakahtuu. Ihana ajatella että nuo tuossa on minun Perheeseen tulee enemmän paljaitten varpaitten läpsytystä ja ääntä.
Ja se kakkosen hoitokin menee kyllä helpommin kun ensimmäisen. Asiat osaa ottaa paljon lunkimmin. Omat lapset on elämän rikkaus. Sisarus on lapselle suurin lahja mitä voitte antaa

no tämä ei ole kyllä ihan totta kaikiss perheissä. sille ainoalle voi olla kaveri naapurissa ja monet sisarukset tappelevat oikeasti 24/7 leikki-iässä. helpompi on usein yksilapsisena.

Mutta kyllähän siinä joutuu vanhemmat silloin viihdyttää sitten sitä esikoista. Harvoin ne jaksaa kovin kauaa yksin leikkiä. Eli onko se sama sitten onko sisarusten tappelujen välissä vai istuuko itse kaiken aikaa lastenhuoneen lattialla leikkimässä
Eikö ne kaikki lapset yleensä jossain vaiheessa ala viihtymään keskenään.

 

Ite olen veljeni menettänyt aikuisiän kynnyksellä ja olen todella iloinen siitä, että mulla on vielä pikkusisko!! Kyllä olis orpo olo "yksin". Vaikka meillä siskon kanssa on 13 vuotta ikäeroa, ollaan tosi läheisiä!

Samoin miehen siskon kans ollaan tiiviisti tekemisissä.

Mun mielestä lapsi menettää paljon sekä lapsena, että aikuisena, jos on ainoa.
Tämä on sitten vaan mun mielipide

 

"Yksi lapsi on harrastus, kaksi on työtä, kolme on hulluutta."

 

vaikein o siirtymä yksi lapsi vai kaksi nyt meillä viides ei muuttaisi mitään sllei ku on jo tila-auto

Olen samaa mieltä!

 

Helpottaa siinä vaiheessa hirmuisesti lastenhoitotaakkaa kun leikkivät yhdessä ja viihdyttävät toisiaan. Se kakkonen tuo niitä asioita perheeseen kuin se esikoinenkin. Vaikka ei uskoisikaan, jaksaa sitä edelleenkin ihmetellä kehitystä ja kasvua ja kun katselee noita kahta tuossa niin sydän aivan pakahtuu. Ihana ajatella että nuo tuossa on minun Perheeseen tulee enemmän paljaitten varpaitten läpsytystä ja ääntä.
Ja se kakkosen hoitokin menee kyllä helpommin kun ensimmäisen. Asiat osaa ottaa paljon lunkimmin. Omat lapset on elämän rikkaus. Sisarus on lapselle suurin lahja mitä voitte antaa

no tämä ei ole kyllä ihan totta kaikiss perheissä. sille ainoalle voi olla kaveri naapurissa ja monet sisarukset tappelevat oikeasti 24/7 leikki-iässä. helpompi on usein yksilapsisena.

Mutta kyllähän siinä joutuu vanhemmat silloin viihdyttää sitten sitä esikoista. Harvoin ne jaksaa kovin kauaa yksin leikkiä. Eli onko se sama sitten onko sisarusten tappelujen välissä vai istuuko itse kaiken aikaa lastenhuoneen lattialla leikkimässä
Eikö ne kaikki lapset yleensä jossain vaiheessa ala viihtymään keskenään.

no yleensä kai lapsi alkaa kaivata enemmän ikäkaverin seuraa 3-4-vuotiaana, jolloin normaalisti suomessa viedään päiväkotiin ja naapureista saa seuraa.
ja kai normaali lapsi sitten joskus kaipaa yksinleikkiä ja hiljaisuuttakin.

ja kun meille tuli toinen, oli esikoinen reilu 3v. Ei siitä vauvasta hirveästi ollut seuraa ja tottakai hommat tuplaantui, olin kaverin a esikoiselle ja samalla hoidin vauvan.
ja edelleen ,tuosta on pitkä aika. silti meillä lapset yksilöitä edelleen ja tuplasti kaikkea hommaa vanhemmille.
Isompana harrastuksiin kuljetukset ym. kaikki, aivan kaikki työ tuplaantui. Eihän yhden hoitaminen edes tunnu työltä.

 

Miten elämä on hankalampaa kahden lapsen kanssa?!
No toisaalta,kun lapsukaisia mulla heinäkuussa on 5,niin en osaa enää ajatella asiaa yhden lasen näkökannasta.
Mulle ei ainakaan ole ollut mitenkään hankalampaa,vaikka näitä onkin enemmän kuin yksi.

No kyllä meillä oli hankalampaa kun esikko uhmasi ja halusi sitä ja tätä samaan aikaan kun pikkuvauva huusi naama punaisena viikosta toiseen. Pyykkiä tuplaten. Valvottuja öitä tuplaten. Siivoamista tuplaten. Kiirettä tuplaten. Tuntui että perunoitakaan ei ehtinut kuoria kun jompi kumpi huusi jo kurkku suorana jotakin.
Mutta tuohon varmasti vaikuttaa ikäero paljon mikä se on.

No 1. ja 2. ikäero 2v5kk ei ongelmia.3. ja 4 ikäero 1v5kk ei ongelmia vaikka 4 valvotti ja oli itkuinen.
Kaikki mun lapseni on valvottanut ensimmäisen vuoden enempi ja vähempi.Niin ja nyt 4. ja 5v ikäeroksi tulee 2v6kk jos syntynee heinäkuussa.

 

en minä ainakaan ole jaksanut toista enää ihastella samall atavalla, eikä ehdikään. Pitää olla ihan rehellinen, että kyllä se yksi lapsi on helppo. On kaksi vanhempaa hoitamassa yhtä.

Kyllä se toinen lapsi antaa enemmän kuin ottaa. Kyllä mä ainakin jaksan ihastella. Ihanaa on kun lapsi kasvaa. huomata kuinka lapset voi olla niin erilaisia.e

 

Miten elämä on hankalampaa kahden lapsen kanssa?!
No toisaalta,kun lapsukaisia mulla heinäkuussa on 5,niin en osaa enää ajatella asiaa yhden lasen näkökannasta.
Mulle ei ainakaan ole ollut mitenkään hankalampaa,vaikka näitä onkin enemmän kuin yksi.

No kyllä meillä oli hankalampaa kun esikko uhmasi ja halusi sitä ja tätä samaan aikaan kun pikkuvauva huusi naama punaisena viikosta toiseen. Pyykkiä tuplaten. Valvottuja öitä tuplaten. Siivoamista tuplaten. Kiirettä tuplaten. Tuntui että perunoitakaan ei ehtinut kuoria kun jompi kumpi huusi jo kurkku suorana jotakin.
Mutta tuohon varmasti vaikuttaa ikäero paljon mikä se on.

No 1. ja 2. ikäero 2v5kk ei ongelmia.3. ja 4 ikäero 1v5kk ei ongelmia vaikka 4 valvotti ja oli itkuinen.
Kaikki mun lapseni on valvottanut ensimmäisen vuoden enempi ja vähempi.Niin ja nyt 4. ja 5v ikäeroksi tulee 2v6kk jos syntynee heinäkuussa.

Mutta eihän kysymys ollutkaan siitä ettäkö olisi ollut ongelmia vaan siitä että miten on hankalampaa. Ne on kaksi eri asiaa. En koe että minullakaan olisi ollut ongelmia vaan hankalampaa oli kyllä. Arki piti todellakin organisoida että kaikki rullasi. Nyt kun esikko on 3 ja kuopus yksi niin nyt on jo todella helppoa. Ja niinhän sitä sanotaan että kun lapsia on paljon äidin lastenhoitotaakka helpottaa mutta työmäärä lisääntyy.
Sekin riippuu minkälainen luonne lapsella on. Sillä esikolla. Meillä oli vaativa tyttö joka ei viihtynyt eikä viihdy vieläkään sekuntiakaan paikollaan, tosi tempperamenttinen. Uskon että sillä oli osuutta asiaan myöskin.
Nyt kun kolmas tulossa en odota ongelmia vaan sitä että elämä tulee olemaan taas alkuun hankalampaa kun pitää opetella uusi rytmi kun vauva tulee taloon.

 

Samoja kokemuksia kuin aiemmilla. Ensimmäisenä siis se sisaruksen seura. Mitä tuohon vaikeaan vauva-aikaan tulee niin se voi hyvin pitää paikkansa, se ei välttämättä ole lainkaan sitä loistoaikaa kahden pienen kanssa. Vauva voi valvottaa, huutaa jne ja esikoinen olla mustasukkainen ja kiukutella. Ehkä uhmakin osuu samaan ajankohtaan? Mutta sitten kun vauva vähän kasvaa ja lapsille alkaa löytyä yhteistä tekemistä niin tuolloin arki helpottaakin huomattavasti. Yhtäkkiä voi huomata että lapset leikkivätkin tyytyväisinä keskenään ja saat laittaa rauhassa ruokaa sen sijaan että joudut kantamaan kitisevää vauvaa sylissäsi esikoisen roikkuessa housunlahkeessa...

Ja tuo seura jatkuu yli leikki-iän ja kouluiän aina sinne aikuisuuteen asti. Tuota pidän itse tärkeämpänä kuin sitöä lapsuudenleikkiseuraa, sehän on mahdollista koota sukulaisten ja naapurien lapsistakin ja usein ainokaiset tuppaavat kouluiässä luomaan todella kiinteitä ystävyssuhteita jotka ehkä tavallaan korvaavat sen sisaruksen. Mutta ihan aikuisen näkökulmasta, eräs ystäväni on ainoa lapsi ja ihan hyvin hyväksynyt asian. Nyt kuitenkin hänen ollessa 25v, vielä lapseton on äitinsä sairastunut syöpään ilman paranemisennusteita. Elinaikaa ei ole enää paljoa jäljellä ja äidin heikkenemisen näkeminen on raskasta. Isä on aina juonut enemmän ja vähemmän, nyt ahdistukseensa enemmän kuin koskaan eli ystävälle on jäänyt yksin vastuulleen sairaan äidin hoitaminen ja isän juomisen vierestä seuraaminen. Tätä läpikäydessään hän on niin monesti toivonut että olisi se sisarus jonka kanssa jakaa tämä vaikea aika, samalla pelottaa se tyhjyys kun äiti on poissa...

Lisäksi on useita kavereita jotka itse oltuaan ainoita lapsia ovat ehdottomasti halunneet omalle lapselleen sisaruksia. Mahtuu tietty joukkoon joku joka on aina ollut onnellinen siitä ettei ole ollut sisaruksia ja haluaa myös tarjota omalle lapselleen nuo ainokaisuuden edut. Yksilöllistä mutta tästä omasta tuttavapiiristä nuo jotka haluavat useamman lapsen ovat ehdoton enemmistö.

Muuten jos palataan ihan lapsuuteen niin vanhempien näkökulmasta voi olla ihan kivakin kun on kaksi lasta. Pääsee irti esikoisenaikaisista ihanteista (kellä niitä sitten on ollut) ja pystyy toisen kanssa ottamaan rennommin. Huomaa että lapset ovat erialisia ja oppii luovemmaksi. Tottuu tiettyyn kaaokseen ja työmäärään niin siinä sitten onkin ihanaa kun saa viettää aikaa vain toisen lapsen kanssa kerrallaan. Siinä sitten yhden lapsen aknssa liikkuminen jne tuntuukin yllättän helpolta.