Miksi joulu aina yllättää köyhät?

  • Viestiketjun aloittaja "yllätys"
  • Ensimmäinen viesti
sossu
Ymmärrän, sielä noin, täälä toisella tavalla, ymmärrätkö?

Ja tässä kunnassa ei sosiaalitoimen kaikki päätökset ole todellakaan ollut lainmukaisia. Nyt niillä on kova kiire muuttaa laittomia päätöksiä laillisiksi kun ens vuonna kunnan sosiaalitoimi yhdistyy vaasan sosiaalitoimeen.

Suurin ongelma sosiaalituissa onkin mielestäni se että kunta voi määritellä sen määriä aika paljon. Ja että yksittäinen virkailijakin voi vaikuttaa turhan paljon sen määrään, suuntaan taikka toiseen. Jolloin ollaan tilanteessa jossa toimeentulotuen määrä -saattaa- riippua pärstäkertoimesta.

Mutta tuolloin 2011 alkuvuodesta, tai saatto olla 2010 loppuvuosi, ei saatu tt-tukea. Enkä sen jälkeen ole hakenutkaan, joten nykyisiä rajoja en tiedä.
Joo ymmärrän kyllä mutta niin ei saisi olla. Eri kaupungeissa on eri hinta-taso niinkuin tiedät ja sen mukaan pitäisi mennä. Harmi jos siellä päin asiat eivät toimi :/

Tuon "pärstäkerroin" jutun takia onkin hyvä että tietää omat oikeutensa jolloin päätöksistä voi valittaa. Jos kyseinen virkailija ei muuta päätöstään vaikka perustellusti pitäisi voi ottaa yhteyttä sosiaalitoimen johtoon. Joo aikaa se saattaa viedä mutta saadaanpahan epäkohdat korjattua ;)
 
Ihan kuule vaan sellaiselta "hitolta" kuin sosiaali- ja terveysministeriöstä:

Toimeentulotuki 1.1.2014 lukien - Sosiaali- ja terveysministeriö

Paitti että tuotakin voidaan leikata aiemmin mainitsemani 40%

Kyllä jää, jos olet toimeentulotukea hakenut eivätkä mainitut kulut ole kohtuuttomat (tietenkään ei oteta huomioon jotain tonnin vuokraa sinkulle jne). Tässä taas hyvä esimerkki siitä, miten köyhä ei vaan ole viitsinyt ottaa etuuksista selvää.
Ja jos joku ei itselleen kuuluvasta ilmaisesta rahasta viitsi ottaa selvää, niin hän on itsemurhan partaalla muutenkin. Miksi hänelle ei kerrota, mut junan alle hyppäämiseen riittää neuvojia.
 
"Huokaus"
Ja jos joku ei itselleen kuuluvasta ilmaisesta rahasta viitsi ottaa selvää, niin hän on itsemurhan partaalla muutenkin. Miksi hänelle ei kerrota, mut junan alle hyppäämiseen riittää neuvojia.
Suomessa on sellainen kansanryhmä joiden päälle saa sylkeä,haukkua,pilkata jopa paskantaa sen ryhmän nimi on työttömät.

En ymmärrä mitä hyötyä mitä järkeä on ns. lyödä lyötyä, mutta niin vain täällä armaassa suomenmaassa toimitaan joku fiksu voisi kertoa mitä järkeä tuossa touhussa on itse ainakaan en keksi yhtäkään järkevää syytä kyseiseen toimintaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Asiankannattaja
Ja jos joku ei itselleen kuuluvasta ilmaisesta rahasta viitsi ottaa selvää, niin hän on itsemurhan partaalla muutenkin. Miksi hänelle ei kerrota, mut junan alle hyppäämiseen riittää neuvojia.
Voi herttileijaa taas. Kerro nyt sinäkin, että millanen kokemus sulla on köyhästä elämästä? Jos voit kiivaasti puolustaa niin sulla on varmaan jotain tähän kerrottavaa.
 
-.-
[QUOTE="Kaalimato";30451746]Suomessa ei kukaan ole oikeasti köyhä. Toki täällä on suhteellisesti köyhiä, mutta suhteellisesti köyhiä on Dubaissakin. Niitä on aina, koska aina joku tienaa enemmän kuin joku toinen. Suomen sosiaalijärjestelmä on aivan käsittämättömän laaja ja kattava. Senpä takia Suomen BKT:sta 60% meneekin julkiseen talouteen. Sosiaalitukiverkko on jopa niin ylitsevuotavan kattava, että ”perusoikeuksiksi” täällä meillä Suomessa lasketaan jo kännykän omistaminen, pesukone, televisio ja kodin internet-liittymä. Muualla maailmassa perusoikeus tarkoittaa lähinnä sitä, että saa puhdasta vettä ja ylipäänsä sellaista ravintoa mikä pitää ihmisen hengissä. Köyhissä maissa ei toki ole edes näitäkään.

Elämä on valintoja. Se kun Suomessa valittaa köyhyyttä ja kurjuutta, se johtuu aina omista valinnoista. Suomen terveydenhuolto on niin kattava, että yksikään sairas tai vammainen ei kuole ojan pohjalle rahan puuttumisen takia. Valtio laittaa vaikka laitokseen hoitoon, jos sellainen uhkaa. Mutta taas ne henkilön omat valinnat. Jos haluaa asua kivassa asunnossa jne. niin voi olla että rahat on tiukilla. Mutta se on sen jälkeen oma valinta. Mutta kun Suomessa on totuttu siihen, että elämän pitäisi periaatteessa olla ihan samanlaista, käykö sitten töissä vai ei. Siis ruohonjuuritasolta se että naapurin Pena ajaa pihansa moottorikäyttöisellä ruohonleikkurilla, pitäisi olla ”luksusta”. Työtön naapuri ajakoot käsipelillä, kun ei ole varaa ostaa litraa bensaa ruohonleikkuriinsa. Mutta tässä hienossa Suomessamme työttömät jopa shoppailee. En tarkoita Louis Vuittonin myymälää, mutta vaikka nyt Tarjoustalossa tai vastaavassa. Se joka väittää ettei tuohon työttömyyskorvaukset riitä, se on tehnyt valinnan. Hän asuu liian kalliissa asunnossa, käyttää rahansa alkoholiin tai liian hyvälaatuiseen ruokaan. Ja liian hyvälaatuinen ruoka voi olla ns. tavallista kaupan myymää ruokaa.

Mutta laittakaa joku ”köyhä” tänne tulonne ja menonne. Katsotaanpa mihin se raha katoaa. Se nimittäin katoaa väistämättä omiin valintoihisi, joita teet mukavuudehalusi takia.[/QUOTE]

Tajuatko miten paljon ihmisiä jää hoitamatta ja tutkimuksia tekemättä sen vuoksi ettei haluta käyttää rahaa? Paljon. Juuri luin eräästä naisesta jolla meni 14 vuotta oikean diagnoosin saamiseen koska ei tehty tutkimuksia sen vuoksi että se maksaa.

Suomessa syöpäpotilaat saavat eriarvoista kohtelua/hoitoa riippuen potilaan varoista.

Että Suomen terveydenhuolto ei todellakaan ole kattava.
 
[QUOTE="Huokaus";30453115]Suomessa on sellainen kansanryhmä joiden päälle saa sylkeä,haukkua,pilkata jopa paskantaa sen ryhmän nimi on työttömät.

En ymmärrä mitä hyötyä mitä järkeä on ns. lyödä lyötyä, mutta niin vain täällä armaassa suomenmaassa toimitaan joku fiksu voisi kertoa mitä järkeä tuossa touhussa on itse ainakaan en keksi yhtäkään järkevää syytä kyseiseen toimintaan.[/QUOTE]

Tämä on jotenkin totta.

"Sossu" varmasti kohta voi kertoa, että tämä ei ole totta ja että lain mukaan pitää jäädä vähintään x euroa hengissäpysymisrahaa... ja opastaa valittamaan asiasta josta ei voi valittaa ja jos voi, niin vuoden tai kahden takana olevat asiat eivät lämmitä tällä viikolla.

Nykyasenne on se, että köyhyys ja työttömyys ovat omavalintaisia rikoksia, joista kuuluu rangaista.
 
Tämä on jotenkin totta.

"Sossu" varmasti kohta voi kertoa, että tämä ei ole totta ja että lain mukaan pitää jäädä vähintään x euroa hengissäpysymisrahaa... ja opastaa valittamaan asiasta josta ei voi valittaa ja jos voi, niin vuoden tai kahden takana olevat asiat eivät lämmitä tällä viikolla.

Nykyasenne on se, että köyhyys ja työttömyys ovat omavalintaisia rikoksia, joista kuuluu rangaista.
Sä taidat tässä ihan täysin unohtaa sen, että on ihmisiä jotka hyväksikäyttävät systeemiä.
 
Voi herttileijaa taas. Kerro nyt sinäkin, että millanen kokemus sulla on köyhästä elämästä? Jos voit kiivaasti puolustaa niin sulla on varmaan jotain tähän kerrottavaa.
Mun ei ainakaan tartte haukkua tai syyllistää ketään.

Mulla on ihan riittävästi kokemusta kuushenkisen perheen elättämisestä (ihan omilla rahoilla) sekä siitä miten hyvin asiat onkaan kun kaikki on päin persettä.

Sä provoat aika huonosti. Ehkäpä sun tosiaan kandee käydä se markkis- instituutti.
 
sossu
Tämä on jotenkin totta.

"Sossu" varmasti kohta voi kertoa, että tämä ei ole totta ja että lain mukaan pitää jäädä vähintään x euroa hengissäpysymisrahaa... ja opastaa valittamaan asiasta josta ei voi valittaa ja jos voi, niin vuoden tai kahden takana olevat asiat eivät lämmitä tällä viikolla.

Nykyasenne on se, että köyhyys ja työttömyys ovat omavalintaisia rikoksia, joista kuuluu rangaista.
Aibettä miten katkera sä osaat olla. :D Jos sä osaat avata vaikkapa finlexin ja sieltä lueskella yösi ratoksi toimeentulotuesta niin huomast että mä olen oikeassa. :) Ja mitä niihin valituksiin tulee niin tarvittaessa mahdollisimman korkealle valitus niin jopa alkaa homma toimia...
 
Vastaan sulle
Aibettä miten katkera sä osaat olla. :D Jos sä osaat avata vaikkapa finlexin ja sieltä lueskella yösi ratoksi toimeentulotuesta niin huomast että mä olen oikeassa. :) Ja mitä niihin valituksiin tulee niin tarvittaessa mahdollisimman korkealle valitus niin jopa alkaa homma toimia...
Mut minkä ihmeen takia niitä tukia ei voi maksaa kerralla oikein miksi pitää vedättää?
Tottakai löytyy pomolle pomo ja niinhän se homma toimii mut ihan turhaa vedätystä ja kiusantekoa köyhiä kohtaan ai niin anteeksi taas eihän suomessa ole köyhiä ;)
 
Mun ei ainakaan tartte haukkua tai syyllistää ketään.

Mulla on ihan riittävästi kokemusta kuushenkisen perheen elättämisestä (ihan omilla rahoilla) sekä siitä miten hyvin asiat onkaan kun kaikki on päin persettä.

Sä provoat aika huonosti. Ehkäpä sun tosiaan kandee käydä se markkis- instituutti.
Toi sun inho jotain koulua kohtaan jota en ole edes vielä aloittanut liittyy miten mihin?
 
"hampsteri"
"Kyllä osa Aiheuttaa köyhyytensä ihan tietoisilla valinnoilla. Esim hankkii vielä yhden lapsen, vaikka muutenkin jo tiukkaa. Ollaan kotihoidontuella, vaikka järkevämpää olisi yrittää mennä töihin."
"Jos tilanne on jatkuvasti niin huono, ettei mihinkään ole varaa, niin pitäisikö yrittää tehdä asialle jotain? Miettiä niitä omia valintoja ja muuttaa tapoja."

Itsekkään en kykene ymmärtämään ihmisiä jotka päättäneet elää valtion elätettävinä, mutta kaikki eivät elä vähävaraisina vapaaehtoisesti. Itse olen käynyt koulut ja maksan vähistä rahoista opintolainaa vaikken päivääkään ole päässyt tekemään oman alan hommia.Varaa uudellen kouluun menoon ei ole. Etsin päivittäin useamman tunnin netistä töitä, soittelen firmoihin laittelen sähköpostia kun ei löydy niin ei löydy. Halua olisi muuttaa isompaan kaupunkiin jossa saattaisi töitä paremmin löytyä mutta rahaa ei satu olemaan säästössä vuokravakuuksiin, muuttoon yms. Kukaan ei työtöntä palkkaa koska työkkäristä löytyy aina ilmaista työvoimaa kun edellinen harjoittelija lopettaa. Tämän joutunut itse valitettavasti kokemaan useassa paikassa. Vaikka kuinka luvattaisiin työpaikkaa harjoitteluiden jälkeen on vastaus että ei tarvita työntekijää koska uusi harjoittelija tulossa. Mitä taas lapsenhankintaan tulee, itse koen että lapsen hankintaa ei itse päätetä milloin tulee, toki ehkäisystä pitää tarvittaessa huolehtia mutta eihän sekään varmaa ole, ja jos jäät odottamaan sitä "oikeaa" lapsen saanti ajankohtaa onko silloin enää mahdollista lasta saada? Itse olen valitettavasti joutunut elämään muiden veronmaksajien rahoila saadessani sosiaalitukea, tuen saannin olisin vaihtanut melkein mihin tahansa työhön. ja niin se vain on että vaikka sossun tuestakin säästäisit vuoden jouluun saattaa se pakollinen hammaslääkäri käynti syödä suuren osan säästöistä. Suosittelen kaikille ilkeille tuomitsijoille kokeilemaan lämpimästi elämää useamman kuukauden toimeentulotuella, opettaa paljon, opettaa myös sen ettei montaa kuukautta ihminen pysty pelkkä puuroa syömään. Ja jos nyt joku "kunnon kansalainen" haluaa lahjoitta työpaikkansa minulle vaikka sitten sitä toimeentulotukea/lomailua vastaan ( sillä eihän suomessa kukaan köyhä ole) niin minä otan mielellään yhteyden ottoja asiaa koskien!
 
"Kaalimato"
Rikkaiden on helppoa puhua köyhyydestä diipa daapaa, kunhan ei itse tarvitse vaan elää köyhyydessä. Rikkailta puuttuu ymmärrys asiaan sen sijaan pilkkaamista ja halveksuntaa köyhiä kohtaan kyllä riittää.
Köyhä ei unelmoi kännykästä, köyhä ei unelmoi astianpesukoneesta tai kinkkuleikkeleestä leivän päällä. Oikeasti köyhä ei sano että miksi tuo toinen käyttää Niken paitaa treenisalilla... koska hän ei edes siellä treenaa.

Suomalainen köyhä asuu veronmaksajien varoilla, syö veronmaksajien piikkiin ja kusettaa koirasakin veronmaksajien maksamalla kaulapannalla. Sitten se itkee suureen ääneen kun ei ole rahaa joululahjoihin.................... Eli että kun hän "antaa" joululahjan, niin senkin pitää jonkun toisen maksaa. Voi *ttu...
 
"Kaalimato"
[QUOTE="hampsteri";30453398]Itsekkään en kykene ymmärtämään ihmisiä jotka päättäneet elää valtion elätettävinä, mutta kaikki eivät elä vähävaraisina vapaaehtoisesti. Itse olen käynyt koulut ja maksan vähistä rahoista opintolainaa vaikken päivääkään ole päässyt tekemään oman alan hommia.Varaa uudellen kouluun menoon ei ole. Etsin päivittäin useamman tunnin netistä töitä, soittelen firmoihin laittelen sähköpostia kun ei löydy niin ei löydy.[/QUOTE]

Niin eli kun et elä vapaaehtoisena ilman töitä, niin jonkun toisen tulee tarjota sinulle töitä. Siis että kun minä suutarina saan elantoni kenkiä lankkaamalla, niin minun pitää palkata sinut tekemään samaa työtä vaikket osaa ja asiakkaitakaan ei ole tarpeeksi?

Missä vaiheessa maailma on vinksahtanut niin, että työn tarjoaminen on joku velvollisuus? Perusta itse se firma ja työllistä itsesi ja ole pakotettu vielä palkkaamaan muita! Ai ei käy vai?! Miten voit vaatia "minua" perustamaan firman ja palkkaamaan sinut, jos et itse ole valmis tekemään samoin?
 
--*
Oli ihan pakko palata ketjuun kehumaan Phoebsin viestejä. Tää ketju saa mut sulkemaan kukkaroni nyörit entistä kovemmin. Suomessa on köyhiä vanhuksia ja sairaita ja tämä jos jokin on surullista. Te Kaksplussalla palstailevat kotimammat, jotka availette päätänne niille, jotka eivät ihan koko elämäänne halua kustantaa - voi voi. Mä olen tehnyt helevetisti hommia elämässäni päästäkseni pois köyhyydestä ja näen punaista joka kerta, kun joku on sitä mieltä, että yhteiskunnan pitää hänenkin kaikki menonsa maksaa koska hän on sen arvoinen. Suomen sosiaalijärjestelmä on täysin vääristynyt, kun kotona makaamalla saa samat rahat kuin töissä täyspäiväisesti käymällä. Olen pitkään ollut jo sitä mieltä, että opiskelijoiden tuet ja työttömyystuet vois kääntää päikseen, tulisi kummasti vipinää ihmisiin.

Sellasta piti vielä sanoa, että joku aiemmin kommentoi, ettei voi säästää 5€/kuukaudessa kun se on ruuasta pois. Onko tää vitsi??? Jos toi ois mun tilanne niin keräisin joka sunnuntaiaamulenkillä pulloja tai tonkisin roskia myytävän toivossa. Kiertäisin kirppareilla ja trokaisin kamaa. Jos suomalaisen elämä on vitosesta kiinni niin elämänhallinnassa on ONGELMAA.

Sylettää nää kaikki muruset, joiden mielestä mitään ei tarvi tehdä itse (EI sisällä sairaita ja raihnaisia vaan työkykyiset laiskat). Ja säälittää lapset, jotka kasvatetaan tuohon samaan.
 
"..."
[QUOTE="Kaalimato";30453474]Niin eli kun et elä vapaaehtoisena ilman töitä, niin jonkun toisen tulee tarjota sinulle töitä. Siis että kun minä suutarina saan elantoni kenkiä lankkaamalla, niin minun pitää palkata sinut tekemään samaa työtä vaikket osaa ja asiakkaitakaan ei ole tarpeeksi?

Missä vaiheessa maailma on vinksahtanut niin, että työn tarjoaminen on joku velvollisuus? Perusta itse se firma ja työllistä itsesi ja ole pakotettu vielä palkkaamaan muita! Ai ei käy vai?! Miten voit vaatia "minua" perustamaan firman ja palkkaamaan sinut, jos et itse ole valmis tekemään samoin?[/QUOTE]

Joo, firma täällä onkin helppo perustaa jos kukkarossa on 0€ ja on pankille valmiiksi 5000€ velkaa opintolainan muodossa .. :D Jos olet koulutukseltasi vaikka kosmetologi, niin kyllä sulla täytyy olla välineet ja mömmöt millä alat sitä hommaa tekemään. Eikä ne ole ilmaisia eikä ne kaikille tipu taivaasta tukien turvin.

Kyllä hyvinvointiyhteiskunnassa (jollaiseksi Suomi itseään mainostaa) tulisi olla töitä sitä haluaville. Ja en tarkoita että juuri SINUN pitäisi ne paikat repiä omasta selkänahastasi, vaan pitäisi keksiä järjestelmiä joiden kautta itsensä työllistäminen olisi nykyistä huomattavasti mahdollisempaa ja työntekijöiden palkkaaminen helpompaa.

Kauhea kuinka katkeria ihmiset viittii olla.
 
"..."
[QUOTE="Kaalimato";30453466]Köyhä ei unelmoi kännykästä, köyhä ei unelmoi astianpesukoneesta tai kinkkuleikkeleestä leivän päällä. Oikeasti köyhä ei sano että miksi tuo toinen käyttää Niken paitaa treenisalilla... koska hän ei edes siellä treenaa.

Suomalainen köyhä asuu veronmaksajien varoilla, syö veronmaksajien piikkiin ja kusettaa koirasakin veronmaksajien maksamalla kaulapannalla. Sitten se itkee suureen ääneen kun ei ole rahaa joululahjoihin.................... Eli että kun hän "antaa" joululahjan, niin senkin pitää jonkun toisen maksaa. Voi *ttu...[/QUOTE]

Katkeruus, voi voi. Mulle ainakaan kukaan ei ole itkenyt suureen ääneen mitään, ihan itse omasta halustani ostin sen barbinuken, käärin sen lahjapaperiin ja vein kirkon keräykseen. Eikä vituta yhtään, vaikka sen saajan äiti ei olisikaan niin köyhä että sen pitää elää peltikaton palasen alla. Itse voin auttaa ihmisiä muutenkin kuin ihan ÄÄRIMMÄISESSÄ HÄDÄSSÄ, sulle se ilmeisesti on täysin vieras ajatus.
 
"aito ammattivalittaja"
Kyllä toimeentulotuen maksamisen saisi suomessa lopettaa kokonaan. Jos minä jolla oppimisvaikeuksia ja sairauksia pärjään ilman sitä niin silloin pärjää ne jotka pystyvät opiskelemaan ja ovat terveitä. He voivat opiskella ammatin joka työllistää tai perustaa yrityksen tms. Tuollainen vain passivoi ihmistä.
 
surettaa
Olipa surullista luettavaa tämä ketju. Minun tuntemat työttömät tuntevat ahdistusta ja häpeää tilanteestaan, eikä mitenkään vaadi itselleen enempää. Mistä viha työttömiä kohtaan tulee? Ei kenenkään elämä mene "täydellisesti", vaikka miten suunnittelee ja varmistelee.

Ja sitten siitä toimeentulotuesta, alikäyttö on myös ongelma: http://yle.fi/uutiset/monet_huono-osaiset_eivat_osaa_tai_jaksa_hakea_toimeentulotukea/5052023
 
mä...
[QUOTE="aito ammattivalittaja";30453936]Kyllä toimeentulotuen maksamisen saisi suomessa lopettaa kokonaan. Jos minä jolla oppimisvaikeuksia ja sairauksia pärjään ilman sitä niin silloin pärjää ne jotka pystyvät opiskelemaan ja ovat terveitä. He voivat opiskella ammatin joka työllistää tai perustaa yrityksen tms. Tuollainen vain passivoi ihmistä.[/QUOTE]

Jösses, että ihminen osaa olla tyhmä (siis ei haukkumasanalla vaan ihan aikuisten oikeasti). Tt-tuen lopetushan tarkoittaisi tottakai sitä, että kaikki menisivät kiltisti kouluihin, töihin tai alkaisivat yrittäjiksi.

Onko sulla mitään hajua, miten suuresti työssäkäyvät ja itsensä elättäjät hyötyy siitä, että köyhimmät saa toimeentulotukea? Jos oikeasti pinnistät ja laitat kaiken kapasiteettisi käyttöön niin hoksaatko keneltä se olisi pois, jos tuo lakkautettaisiin?
 
"aito ammattivalittaja"
Alkuperäinen kirjoittaja mä...;30453989:
Jösses, että ihminen osaa olla tyhmä (siis ei haukkumasanalla vaan ihan aikuisten oikeasti). Tt-tuen lopetushan tarkoittaisi tottakai sitä, että kaikki menisivät kiltisti kouluihin, töihin tai alkaisivat yrittäjiksi.

Onko sulla mitään hajua, miten suuresti työssäkäyvät ja itsensä elättäjät hyötyy siitä, että köyhimmät saa toimeentulotukea? Jos oikeasti pinnistät ja laitat kaiken kapasiteettisi käyttöön niin hoksaatko keneltä se olisi pois, jos tuo lakkautettaisiin?
Ainahan sitä nämä tukien puollustajat sanovat että köyhät pysyvät tyytyväisinä eivätkä ala rettelöimään kun niille maksetaan tukia. Mä kyllä voisin mielelläni asua aitojen takana ja hankkia vaikka henkivartijan kunhan tuollainen köyhien hyysäminen lopetettaisiin.
 

Yhteistyössä