Millaista elämänne oli parikymppisenä?

Opiskelitko? Teitkö töitä? Seurustelitko? Biletitkö? Haaveilitko perhe-elämästä?

Kaikkea elämästänne parinkympin hujakoilla saa tarinoida

 

Opiskelin,tein lomilla töitä, biletin, seurustelin. En todellakaan haaveillut perhe-elämästä.

 

Opiskelin, tein töitä, biletin, avoliitossa olin, en haaveillut perhe-elämästä.

 

Mahtavaa aikaa. Suurimman osan ajasta opiskelin, matkustelin, asuin ulkomailla, kävin välillä osa-aikatöissä ja biletin. Ei olisi perhe-elämä voinut olla kauempana ajatuksista. Menin naimisiin 26-vuotiaana, mutta perheen perustin vasta paljon myöhemmin.

 

Opiskelin. Seurustelin. Biletin opiskelijabileissä ilman silloista seurustelukumppania ja siitä tuli joskus ongelmia Näin jälkeenpäin voisi sanoa, että hain vastuuntuntoisesti ja kiltisti aikuisena elämisen rajoja. En kauheasti haaveillut tulevasta, elin sitä hetkeä. Pohdin varmasti, millaista elämä tulevaisuudessa olisi, mutta tiesin, että lapsien ja perheen aika on sitten joskus vanhempana.

 

Olin perheellinen (Mies ja kaksi lasta. Kolmas syntyi kun olin 22)
Opiskelin ja olin juuri perustanut yrityksen.
Iltaisin rempattiin rivarinpätkää.

Olin haavoittumaton ja täynnä uskoa niin itseeni kuin elämäänkin.

 

Olin avoliitossa, kävin töissä, hengailin ystävien kanssa, reissasin ja bailasin..

Oikeasti olin melko onneton, ihminen ei ollut oikea ja tuon ikävuoden jälkeen sen huomasinkin..

 

Oi ihanaa! Opiskelin, mutta suurimmaksi osaksi dokailin kavereitten kanssa. Musiikki ja bändit vei aikaa...ai niin ja särjin sydämiä kottikärrykaupalla!!

 

Elin ja olin juuri noita. Mitäs nyt on kädessä.. Samaa. Perheestä haaveilu on tosin vaihtunut todellisuuteen.

 

Perusvire on aika samalainen kuin nyt 28-vuotiaanakin. Opiskelin, tein töitä, harrastin ja biletinkin, en haaveillut perhe-elämästä. Nykyään opiskelen ja teen töitä, harrastan, biletystä aika saman verran kuin silloin eli ei paljon, en ole ikinä oikein välittänyt. En haaveile vielä perhe-elämästä vielä. Haaveilen rauhallisemmasta ympäristöstä ja isommasta asunnosta miehen kanssa.

Eron huomaa siinä, että musta on tullut mukavuudenhaluisempi, kaipaan enemmän omaa rauhaa ja en jaksa/halua valvoa niin pitkään ja haluan nukkua pitkään (onneksi työ sen sallii). Tykkään/vaadin olla ison osan ajasta ihan omissa oloissani Pidän enemmän huolta kunnostani ja syön kalliimmin ja paremmin. En jaksa turhaa häsläämistä ja kovia ääniä niin hyvin kuin ennen

 

Opiskelin, tein töitä, juhlin (80-90-luvulla ei biletetty) ja vietin rentoa elämää. En haaveillut perheestä.

 

Opiskelin, tein töitä, asuin ulkomailla, biletin paljon, seurustelin, pidin hauskaa, haaveilin perheestä mutten todellakaan halunnut sitä vielä silloin.

 

Opiskelin ja kesäisin töissä, pidin parin kk tauon kun sain lapsen ja sitten taas jatkoin opintoja (etänä siis ensiksi) lapsi tarhaan vähän alle 2v ja yliopistoon. Joskus biletinkin, mutta harvemmin, ne oli jo niin nähty teini-iässä ettei ollut kauhea himo baareihin. Mutta olihan sitä joskus kiva lähteä kuten edelleen ja varmaan aina

 

Niin ja menin naimisiin!
Elämäni parhaat vuodet ehdottomasti!

 

Sain ensimmäiset opiskelut päätökseen, pidin taukoa, en haaveillut perhe-elämästä, saattohoidin yhtä kuolevaa omaista...

 

Esikoinen syntyi päivä sen jälkeen, kun olin täyttänyt 20.
Mammalomailin, mies kävi töissä. Touhusin koiran ja muksun kanssa, treffasin kavereita, kävin sitten taas jossain vaiheessa jokusen akkojen biletysillankin.

Ihan mukavaa aikaahan se, nykyään on paljon mukavampaa.

 

Olin naimisissa, tein töitä, opiskelin, rellestin, biletin, vietin niin railakasta elämää pohjamudissa ettei tosikkaan...

 

Sain 20v ensimmäisen lapseni.

 

Töitä,Bailasin nii ja taisin odottaa lokakuussa sitte esikkoa...
Elämäni oli sillon ilman oikeeta sisältöä, en kaipaa niitä aikoja

 

Sompailin elämässä kahden lapsen yksinhuoltajana kun olin 20v. Tykkäsin ja viihdyin, en kokenut menettäväni mitään. Lapset on parhautta elämässä - nyt nuo on jo aikuisia. Ehdin opiskella kun lapset olivat isompia, nyt olen mummikin jo ja mieli tekis takaisin kouluun, lisää tietoa kaikesta kaipaan Uteliaisuus tappaa ehkä kissan, mutta ihmiselle se tekee hyvää!

 

Töitä, koulua ja biletystä. Ei muuta

 

Elin onnettomassa parisuhteessa miehen kanssa, joka harrasti henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Sairastin hirvmuisen pahaa atooppista ihottumaa. Aloittelin opintoja ja samalla openhommia. Sain uusia, ihania ystäviä.

 

Olin nousemassa pohjalta ja kun esikoinen syntyi ollessani 21v olin kiitos mieheni jo kiinni ns. normaalissa elämässä.

 

Olin naimisissa, minulla oli vauva ja tiedossa opiskelupaikka yliopistossa suomen kielen ja kirjallisuuden laitoksella. Olin vuosi aikaisemmin muuttanut 250 kilometrin päähän kotoa ja olin vapaa, nuori ja onnellinen vauvastani ja tulossa olevasta elämästä.

 

Jännää, sain esikoiseni 21-vuotiaana.